Taavetti_Merimies
Poissa
|
 |
Vastaus #4075 : 19.11.2011 klo 01:51:36 |
|
Sain puoli tuntia sitten vahvistuksen, että Litmasen asu odottaa toimistolla. Kyseessä on paita, shortsit ja sukat.
Kyllä tämä on käytetty, ei mikään uusi paita, jollaisia faniversiot aina ovat. Peltsillä oli niin kiire, ettei ehditty shortseja etsimään.
Ei ollut muunlaista, pakko oli ottaa sen minkä sai. Sain tietää, että tällä Litmanen on pelannut Eurocupissa. Siis kyseessä Mestarien Liigan karsintapeleihin tehty paita. Litmanen on kirjoitellut pelinumeronsa päälle.
Tapsahan vielä täsmensi, että kyse on nimenomaan CL-karsinnoista, joita HJK siis pelasi yhteensä neljä ottelua: kaksi Bangor Cityä ja kaksi Dinamo Zagrebia vastaan. Bangor Citya vastaan Litmanen ei pelannut lainkaan, ainakaan Walesiin ei edes matkustanut, en tiedä oliko nimetty penkille kotona, ja Zagrebiin myöskään ei Litmanen matkustanut.
Ainoa Litmsen CL-karsintaesiintyminen oli siis tuo n. vartti lopussa kotona Dinamo Zagrebia vastaan.
Olikos HJK:lla nimiä edes painettuna paitoihin missään ottelussa?
Nimiä ei ollut myöskään Zagreb-kotimatsissa (tarkistin).
Taas kerran "jymypaukku" jäi "suutariksi" 
|
|
|
|
elhadjidiouf
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
 |
Vastaus #4076 : 19.11.2011 klo 02:18:08 |
|
Voi voi  Joko alkaisi olemaan aika bannia Tapsa pois täältä, ihan vaikka oman mielenterveytensä takia?
|
|
|
|
Norway
Poissa
Suosikkijoukkue: Turun Weikot
|
 |
Vastaus #4077 : 19.11.2011 klo 02:28:16 |
|
Voi voi  Joko alkaisi olemaan aika bannia Tapsa pois täältä, ihan vaikka oman mielenterveytensä takia? Voiko kukaan kestää kahta Litti-gatea?
|
|
|
|
Thomas Cook
Poissa
|
 |
Vastaus #4078 : 19.11.2011 klo 03:00:31 |
|
Jos olet Tapsa vedenpitävästi sopinut Klubin kanssa, että ostat Litmasen pelissä käytetyn paidan (ja vielä kohtuu suurella hinnalla), niin ei kun viranomaisiin yhteyttä. Jos olisit halunnut "lattiarätin", olisit varmasti ostanut sen paljon halvemmalla. Vaikuttaa siltä että Klubi on tietoisesti huijannut sinua, varsinkin kun olette ilmeisesti aiemmin asioineet samoissa merkeissä. Mediaa ja poliisia voisi kiinnostaa Suomen suurimman seuran petokset.
I SUPPORT TAPSA!
|
|
|
|
Jorkka
Poissa
|
 |
Vastaus #4079 : 19.11.2011 klo 04:13:12 |
|
Onhan tämä täysin selvää, että Mursu kyykyttää oikein kunnolla "Maustemiestä" viime kauden pukuhuonegaten takia. Setämies tulee El Mursun koppiin leuka pystyssä, niin tietäähän mitä siinä seuraa.
Mursu käskee toimistoa laittamaan pari paskinta lattiarättiä kiertoon, jotta saadaan "Peliasumies" pois nuolevien sonnien ja kimalaisten maailmasta jahtamaan Litin kylämarkkinapaitaa paikan päälle. No, mitäpä tästä nyt sanoisi. Mursu vie, muut kuuraa lattiaa räteillä.
|
|
|
|
Savon keisari
Poissa
|
 |
Vastaus #4080 : 19.11.2011 klo 06:48:50 |
|
Taas kerran "jymypaukku" jäi "suutariksi"  En edelleenkään pidä mahdottomana, että Litmaselle olisi näitä pelejä varten tehty paita, eihän se tarkoita että hän sitä olisi käyttänyt (koska ei pelannut). Onhan tuo kuitenkin epäilyttävä ristiriita, että jo 10. marraskuuta on tullut vahvistus, että asu odottaa toimistolla, mutta sitten kun Tapsa menee paikan päälle, ei ole aikaa ruveta shortseja, joiden siis piti olla siellä valmiina odottamassa jo viikkoa aikaisemmin, etsimään. E: enpä ollut huomannutkaan että Tapsa erikseen ehti väittää, että paidalla on pelattu, mikä nyt todella ikävästi näyttää siltä että hän kaivaa vain syvempää kuoppaa itselleen. Kai tässä silti on paras vielä odotella että Tapsa saa nukuttua kunnon yöunet ja sanoo sitten omat näkemyksensä ja puolustuksensa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.11.2011 klo 06:52:18 kirjoittanut Savon keisari »
|
|
|
|
|
Satupekka
|
 |
Satupekka
Vastaus #4081 : 19.11.2011 klo 10:35:58 |
|
E
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.07.2015 klo 14:04:41 kirjoittanut Emil Zatopek »
|
|
|
|
|
Tapsa
Paikalla
|
 |
Vastaus #4082 : 19.11.2011 klo 11:16:48 |
|
Mulle oli tullut useita tarjouksia tuosta paidasta, mikäli myisin sen. Huomattava osa tarjouksista on tullut ulkomailta. Vastasin tarjoajille, että toistaiseksi paitaa en mihinkään lähetä.
|
|
|
|
Tapsa
Paikalla
|
 |
Vastaus #4083 : 19.11.2011 klo 11:19:20 |
|
Vastaavanlaisen saa tilattua HJK:n sivuilta 60 eoohilla. Nimikirjoituksen hankkiminenkaan tuskin on mikään ongelma.  Voi törkimys! Pitää Peltsi pistää tenttiin, kunhan tulee lomalta. Vähän sääliksi kyllä käy. 
|
|
|
|
Pohjan Stadion
Poissa
Suosikkijoukkue: TP-47, Suomi
|
 |
Vastaus #4084 : 19.11.2011 klo 11:21:51 |
|
Mulle oli tullut useita tarjouksia tuosta paidasta, mikäli myisin sen. Huomattava osa tarjouksista on tullut ulkomailta. Vastasin tarjoajille, että toistaiseksi paitaa en mihinkään lähetä.
Harmittava tilanne. Todella sääli. Jotta tästä ei paisu Litmasgate II niin suosittelen jättämään satuilun tällä kertaa vähemmälle. Toisaalta tarinankulkuun voisi hyvinkin "kirjoittaa" ulkomaisen keräilijän tekemän huomattavan tarjouksen ja paidasta nopeasti eroon pääsyn.
|
|
|
|
Tapsa
Paikalla
|
 |
Vastaus #4085 : 19.11.2011 klo 11:25:27 |
|
Olisiko siinä voinut käydä esim. seuraavasti. Joku on tilannut ja jättänyt lunastamatta paidan. Sitten paita on voinut olla asuvarastolla. Tässä täytyy selvittää, kuka paitaa on käyttänyt. Kyllä tämä käytön jäljeltä on. Onhan tämä voinut olla jossain mainostarkoituksessa.
|
|
|
|
Tapsa
Paikalla
|
 |
Vastaus #4086 : 19.11.2011 klo 11:28:44 |
|
Helma on osittain rispaantunut ja ompelulankaa lähtenyt irti. Kainalossa on myös pieni reikä.
|
|
|
|
Kiima-Aho
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #4087 : 19.11.2011 klo 11:35:32 |
|
On kyllä huolimatonta ja noloa toimintaa Klubilta. Maksavaa asiakasta pitää kohdella paremmin.
|
|
|
|
Tapsa
Paikalla
|
 |
Vastaus #4088 : 19.11.2011 klo 11:36:31 |
|
Ei tuosta mitään ykköspaitaa tule minulle. Ei Morenkaan paidasta tullut kunnon käyttövehjettä tullut, koska sekin on puutteellinen, vaikka olikin päälläni eilen Helsingissä. Panin tuon eilisen paidan kaappiin, ettei kiusaa ajatuksia tällä hetkellä. Ei minulla koskaan ole esillä paitoja eikä muutakaan futiskamaa.
|
|
|
|
Taavetti_Merimies
Poissa
|
 |
Vastaus #4089 : 19.11.2011 klo 11:47:36 |
|
Ei ollut muunlaista, pakko oli ottaa sen minkä sai. (..) Litmanen on kirjoitellut pelinumeronsa päälle.
http://www.flickr.com/photos/47014173@N06/6357913559/in/photostreamLitmanen pelas kaikki europelit lyhythihaisella paidalla  Kyllä tämä on käytetty, ei mikään uusi paita, jollaisia faniversiot aina ovat. Peltsillä oli niin kiire, ettei ehditty shortseja etsimään. Sain kuitenkin extraksi muutama vuosi sitten ilmestyneen Tähtien tarina kirjan.
Kyllä nyt kuulostaa vähän siltä että Kiima-aho tuossa aiemmin taitaa olla asiasta hyvin "hajulla" miten tässä on käynyt. Aika ikävä juttu jos kostautuu lattiarätiksi, koska eiväthän matkat Mikkelistä Helsinkiin ihan ilmaisia ole.
Mitenkä näin sitten olisi voinut käydä? En jaksa uskoa, että toimistolla on tarkoituksellisesti haluttu jymäyttää Tapsaa. Olisiko ollut niin, että Tapsa ei ole esittänyt asiaansa tarpeeksi selkeästi, vaan on olettanut maineensa peliasujen keräilijänä kiirineen Piäkirkolle asti ja siten luullut saavansa oikean peliasun automaattisesti.
|
|
|
|
Moe
|
 |
Moe
Vastaus #4090 : 19.11.2011 klo 11:47:45 |
|
Helma on osittain rispaantunut ja ompelulankaa lähtenyt irti. Kainalossa on myös pieni reikä.
Kehtaavat vielä myydä rikkinäisen "lattiarätin". Häpeilemätöntää toimintaa hupilubilta 
|
|
|
|
Taavetti_Merimies
Poissa
|
 |
Vastaus #4091 : 19.11.2011 klo 12:04:15 |
|
Kehtaavat vielä myydä rikkinäisen "lattiarätin". Häpeilemätöntää toimintaa hupilubilta  Tuolla kirjalla ovat luultavasti "hyvittäneet" kun paita on ollut käytössä - muttei suinkaan pelikäytössä kuten Tapsa on antanut itsensä olettaa.
|
|
|
|
Tapsa
Paikalla
|
 |
Vastaus #4092 : 19.11.2011 klo 13:14:59 |
|
Lupilla pyysivät käymään vielä Veikkausliigalla ja Palloliitossa. Läksin Lupilta Veikkausliigan toimistoon. Siellä ei ollut ketään, joten taisivat porukalla viettää lomapäiviä. Poikkesin vielä Palloliitossa ja tapasin siellä Lindblomin.
|
|
|
|
Champion
Poissa
Suosikkijoukkue: Kakka tulee.
|
 |
Vastaus #4093 : 19.11.2011 klo 14:22:06 |
|
Aiotko Tapsa ottaa vielä selvää paidasta että missä pelissä se on ollut Litmasen päällä/käytössä? Kaikkien näiden väärinkäsitysten välttämiseksi olet sen meille velkaa
|
|
|
|
pablof
Poissa
|
 |
Vastaus #4094 : 19.11.2011 klo 15:13:00 |
|
Tapsalla valepaita? Olen pettynyt jos näin on.
|
|
|
|
Taavetti_Merimies
Poissa
|
 |
Vastaus #4095 : 19.11.2011 klo 20:01:34 |
|
Uskon että tämä saa aikaan sen että on vain tyyntä myrskyn edellä. Tämä hiljattainen Tapsan graalin maljan - eli Litmaspaidan - uusin episodi vain nostattaa vimman näyttää mistä mies on tehty.
Tähän väliin ulkomainen paitahankinta menisi välipalana pitämään seuraajat tyytyväisenä kun se "pääaterian" anti ollutkaan ihan sitä mitä odotettiin.
|
|
|
|
sccp
Poissa
Suosikkijoukkue: sc corinthians paulista, arsenal fc, jops
|
 |
Vastaus #4096 : 19.11.2011 klo 20:34:02 |
|
huisaa, juonet ja salajuonet, kiimat ja pumaskat suloisessa käsikähmässä, kuka väittää että elämä olisi tylsää?? kaikki kunnia käsikirjoittajille
|
|
|
|
Tilastomestari
Poissa
|
 |
Vastaus #4097 : 20.11.2011 klo 09:49:35 |
|
Tapsalle sympatiat. Klubin kautta vain yhteydenottoa Litille, kerrot tilanteen ja sovitte paidan luovutuksesta oikein kuvan kera. Olisi kyllä kaikkien aikojen kyykytys.
|
|
|
|
Max Gothenburg
Poissa
|
 |
Vastaus #4098 : 20.11.2011 klo 10:26:02 |
|
Mielentöntä jännitysnäytelmää tämä topikki. Peliasut-elokuva taistelisi varmasti Oscar-pysteistä. Jussi Parviainen ohjaamaan Tapsan elämäntarinaa?
|
|
|
|
Scholesin uima-allas
Poissa
Suosikkijoukkue: ITÄPÄÄTY
|
 |
Vastaus #4099 : 20.11.2011 klo 11:41:53 |
|
Helma on osittain rispaantunut ja ompelulankaa lähtenyt irti. Kainalossa on myös pieni reikä.
Litti tehnyt kainalopieruja?
|
|
|
|
|
|