Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #3675 : 12.12.2022 klo 12:00:09 |
|
Onko se nyt niin kovin suurta alisuoriutumista jos EM-kisoissa pääsee finaaliin, jossa häviää rankkareilla ja tässä turnauksessa häviää niukasti suuremmalle mestarisuosikille, jonka materiaalille ei oikein mikään muu joukkue kestä vertailua ehkä Brasiliaa lukuun ottamatta.
Lyhyt vastaus: ei. Nämä ja EM-kisat menivät hyvin, EM-kisat jopa erinomaisesti. Kyse oli kuitenkin pidemmästä ajanjaksosta, viimeisestä 56 vuodesta. Vaikka ei tuolla jaksollakaan joka kisassa ole alisuoriuduttu. Tosin huonoimmillaan ei ole edes päästy mukaan kisoihin, mutta parhaimmillaan on taisteltu tiukastikin menestyksestä. Hyvin pienestä se on toisinaan ollut kiinni. Itse asiassa ei Englanti ole juurikaan alisuorittanut, pikemmin saanut suunnilleen sen mitä realistisesti on kulloinkin voinut toivoa. Englantilainen media, jota Suomessa melkein pelkästään luetaan, on vain asettanut epärealistisia odotuksia ja paineita. Ne paineet eivät tietenkään urakkaa helpota. Onhan Southgate myös asiasta puhunut. Uskon, että Kolme Leijonaa saavuttaa vielä menestystä, mutta sitten, kun on siihen itse valmis ja tietysti vastustajien formi myös vaikuttaa asiaan. Ennustin jo näistä kisoista Englannille menestystä, finaalipaikkaa, tai jopa ihan päätyyn asti, mutta vielä ei joukkue ollut siihen valmis. Nyt olisi ollut otollinen hetki, kun useimmat vastustajat olivat hiukan alavireisiä, Italia ei edes mukana. Ranskasta olisi vaan pitänyt selvitä ensin. Ei se kaukana ollut, vaikka Ranska toki voittonsa vielä tällä kertaa ansaitsi.
|
|
|
|
Julio Salinas
Poissa
|
 |
Vastaus #3676 : 12.12.2022 klo 13:16:40 |
|
Sitä voi Englannin menestymättömyyden syitä käännellä ja väännellä, mutta juurisyy löytyy tolppien välistä. James, Robinson, Hart ja Pickford, kaikki keskinkertaisia veskareita, joilla ei mestaruuksia voiteta.
Englannilla on tulossa "kultainen sukupolvi" ja seuraavissa MM- ja EM -karkeloissa voivat tyriä homman vain maalivahtipeliin, tai valmennukseen. Nyt olisi viimeinen aika näyttää myös Southgatelle ovea. Ehkä Maguire ja Pickford voisi silloin korvata paremmilla, joskin vähemmän intensiivisesti vihtovilla, pelaajilla
|
|
|
|
Seeteufel
Paikalla
Suosikkijoukkue: Röda, Stock Aitken Waterman
|
 |
Vastaus #3677 : 12.12.2022 klo 13:30:26 |
|
Noniin, löytyihän se syyllinen. Pickfordin vika. Mutta eihän sillä ole edes rumia viiksiä ja pitkää tukkaa.
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #3678 : 12.12.2022 klo 13:39:28 |
|
Southgatella on kuitenkin hyviäkin ominaisuuksia maajoukkuevalmentajaksi. Hän on onnistunut luomaan ilmapiirin, jossa ei ole mitään seurajoukkuemuureja pelaajien välillä ja penkille jäävät pelaajatkin ovat heittäneet egon syrjään joukkueen puolesta. Mietitäänpä jotain Tuchelia. Ihan kiistatta miehen CV on ihan toiselta planeetalta seurajoukkuetasolla kuin Southgatella. Mutta mies myös tunnetaan vaikeana persoonana ja kun arvokisaleirityksillä ollaan 4-6 viikkoa yhdessä, niin aika paljon muitakin asioita astuu kuvaan kuin pelkästään pelin sisältöosaaminen. Tuchel saattaisi jopa tuhota jotain, mitä Southgate on jo luonut. Capellon ollessa aikoinaan Englannin valmentajana tuntui olevan monesti autoritäärisestä ja diktaattorimaisesta johtamisesta. Etenkin kesken E-Afrikan kisojen. Pelkkä iso nimi ei takaa vielä mitään. Maajoukkuevalmentaminen on kuitenkin aika lailla erilaista kuitenkin verrattuna seurajoukkuevalmennukseen.
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #3679 : 12.12.2022 klo 13:41:01 |
|
Bellinghamin itse nostaisin Englannin parhaaksi suorittajaksi kisoissa, ja antaisin myös paikan 23 pelaajan tähdistöjoukkueeseen.
No joo kyllä. Unohtui koko Bellingham. Onhan Englannilla näitä hyviä nuoria siellä kasvamassa. Ja oikeastaan jo nyt erittäin hyviä pelimiehiä. Onko se nyt niin kovin suurta alisuoriutumista jos EM-kisoissa pääsee finaaliin, jossa häviää rankkareilla ja tässä turnauksessa häviää niukasti suuremmalle mestarisuosikille, jonka materiaalille ei oikein mikään muu joukkue kestä vertailua ehkä Brasiliaa lukuun ottamatta.
Kyllä Englanti isossa kuvassa ja isommalla otannalla on alisuorittanut. Tai sanotaanko näin, etteivät nyt tiukassa paikassa ole ainakaan venyneet. Ja sitähän tarvittaisiin näissä karkeloissa. Em-kisoissa pelasivat toki ihan hyvin, mutta sitten finaalissa peli oli taas mitä oli. Saivat aikaisen maalin ja oliko sen jälkeen 90 minuuttia futista ilman laukaustakaan maalia kohti. Taisi yleensäkin se maali jäädä ainoksi koko ottelussa. Englanti ei siinä tärkeimmässä matsissa esittänyt oikein mitään.
|
|
|
|
divin codino
Poissa
Suosikkijoukkue: The Artist Formerly Known as #33
|
 |
Vastaus #3680 : 12.12.2022 klo 13:43:29 |
|
Englannilla on tulossa "kultainen sukupolvi" ja seuraavissa MM- ja EM -karkeloissa voivat tyriä homman vain maalivahtipeliin, tai valmennukseen.
Ihan kuin tällainen profetia olisi kuultu aikaisemminkin.
|
|
|
|
Lord Bendtner
Paikalla
|
 |
Vastaus #3681 : 12.12.2022 klo 13:53:41 |
|
Englannin merkittävimmät alisuoriutumiset ajoittuvat mielestäni vuosille 2000-2010.Vaikken itse Southgatesta hirveästi pidäkään, niin materiaaliin peilaten Englanti on pärjännyt hänen alaisuudessaan aivan kuten on pitänytkin. Toki näiden kisojen esityksistä paha sanoa kun boikotin takia ei ole tullut seurattua, mutta ennakkoon jos joku olisi kertonut Englanti tippuu puolivälierissä tiukan matsin päätteeksi yhdelle turnauksen ennakkosuosikeista, niin olisin sanonut että sehän meni ihan kuin odotettiin.
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #3682 : 12.12.2022 klo 14:15:53 |
|
Mielestäni Englannin menestystä kannattaa verrata muihin isoihin eurooppalaisiin jalkapallomaihin.
Italia: mm90 välierät, mm94 finaali, em00 finaali, mm06 maailmanmestaruus, em12 finaali, em20 euroopanmestaruus.
Saksa: mm90 maailmanmestaruus, em96 euroopanmestaruus, mm02 finaali, em12 välierät, mm14 maailmanmestaruus, em16 välierät.
Ranska: em96 välierät, mm98 maailmanmestaruus, em00 euroopanmestaruus, mm06 finaali, em16 finaali, mm18 maailmanmestaruus, tänä vuonna vielä mukana.
Espanja: em08 euroopanmestaruus, mm10 maailmanmestaruus, em12 euroopanmestaruus, em20 välierät.
Samaan aikaan Englanti on tuosta vuodesta -90 asti ollut kahdesti mm-kisoissa neljäs ja kerran samalla sijalla em-kisoissa ja yhdesti samaisten skabojen finaalin häviävä osapuoli. Neljä kertaa neljän joukossa, vain kerran finaalissa eikä yhtään pyttyä. Piskuinen 3.9 miljoonan asukkaan Kroatiakin on ollut kerran mm-finaalissa, kerran sijoittunut mm-kisoissa kolmanneksi ja taas ovat välierissä mukana. Jopa Kreikalla on em-kisoista pokaali voitettuna, mutta se nyt laskettakoon yksittäiseksi suonenvedoksi.
Aina voi vääntää siitä kellä milloinkin oli parhaat pelaajat, olivatko ne oikeasti hyviä vai yliarvostettuja. Mutta onhan se nyt selvä, että Englanti vetää arvokisoissa useammin alakanttiin kuin yläkanttiin. En tiedä onko ne itse asiassa tämän reilun 30 vuoden aikana kertaakaan vetäneet varsinaisesti yläkanttiin?
|
|
|
|
Kossi Agassa
Poissa
|
 |
Vastaus #3683 : 12.12.2022 klo 14:26:37 |
|
Tuo viimeisin pointti on aiheuttanut useasti jonkin sortin itsepetoksen. Lehdistö varsinkin on suitsuttanut liikaa oman joukkueen ylivertaisuutta (”This time we’ll go all the way” etc.). Ja silloin, kun uskotaan epärealistisesti omiin kykyihin, ei tulosta tule, pudotaan korkealta.
Englannin maajoukkueella on monesti ollut ylikovat odotukset ja samalla myös kovempi pelko epäonnistumisesta kuin monessa muussa maassa. Maan paskalehdistö on tunnetusti armoton. Syntipukki tappiolle on aina löydetty ja hän ei saa armoa. Ja nyt vielä some tullut kaveriksi, jonka Saka sai tuntea EM-finaalin jälkeen nahoissaan. Nyt Harry Kane sai lempinimen Harry Pain. Beckham nyljettiin elävältä -98-kisojen punaisen jälkeen jnejne. Englanti on tainnut voittaa rankkarikisan vain kotikisoissa Espanjaa vastaan -96 ja Kolumbian 2018. Ja tähänhän kisat ovat aika usein kaatuneet. Jollain Saksallakin oli aika erilainen tilasto arvokisoissa, jos olisivat rankkareissa pärjänneet yhtä huonosti
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.12.2022 klo 14:28:50 kirjoittanut Kossi Agassa »
|
|
|
|
|
Seeteufel
Paikalla
Suosikkijoukkue: Röda, Stock Aitken Waterman
|
 |
Vastaus #3684 : 12.12.2022 klo 14:29:40 |
|
Mielestäni Englannin menestystä kannattaa verrata muihin isoihin eurooppalaisiin jalkapallomaihin.
Italia: mm90 välierät, mm94 finaali, em00 finaali, mm06 maailmanmestaruus, em12 finaali, em20 euroopanmestaruus.
Saksa: mm90 maailmanmestaruus, em96 euroopanmestaruus, mm02 finaali, em12 välierät, mm14 maailmanmestaruus, em16 välierät.
Ranska: em96 välierät, mm98 maailmanmestaruus, em00 euroopanmestaruus, mm06 finaali, em16 finaali, mm18 maailmanmestaruus, tänä vuonna vielä mukana.
Espanja: em08 euroopanmestaruus, mm10 maailmanmestaruus, em12 euroopanmestaruus, em20 välierät.
Samaan aikaan Englanti on tuosta vuodesta -90 asti ollut kahdesti mm-kisoissa neljäs ja kerran samalla sijalla em-kisoissa ja yhdesti samaisten skabojen finaalin häviävä osapuoli. Neljä kertaa neljän joukossa, vain kerran finaalissa eikä yhtään pyttyä. Piskuinen 3.9 miljoonan asukkaan Kroatiakin on ollut kerran mm-finaalissa, kerran sijoittunut mm-kisoissa kolmanneksi ja taas ovat välierissä mukana. Jopa Kreikalla on em-kisoista pokaali voitettuna, mutta se nyt laskettakoon yksittäiseksi suonenvedoksi.
Aina voi vääntää siitä kellä milloinkin oli parhaat pelaajat, olivatko ne oikeasti hyviä vai yliarvostettuja. Mutta onhan se nyt selvä, että Englanti vetää arvokisoissa useammin alakanttiin kuin yläkanttiin. En tiedä onko ne itse asiassa tämän reilun 30 vuoden aikana kertaakaan vetäneet varsinaisesti yläkanttiin?
Hollanti: 1 MM-finaali (2010), MM-pronssi (2014). EM-kisat 3x välierät (1992, 2000, 2004)
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.12.2022 klo 14:32:30 kirjoittanut Seeteufel »
|
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #3685 : 12.12.2022 klo 14:39:24 |
|
Englanti on koko mm-historissa ollut neljä kertaa rankkariskaboissa, näistä on tullut yksi voitto. Em-kisoissa rankkareille on päädytty viisi kertaa, samainen yksi voitto. Yhteensä saldo 2/9. Tänä vuonna ei rankkareille asti päädytty, mutta rankkariin silti lopullisesti kaatuivat. Itse etsisin tuota alisuorittamisen syytä henkiseltä puolelta. En tiedä onko sitten syynä yllä mainittu lehdistö, kansan odotukset vai huono valmistautuminen rankkareihin. Mutta voitaneen sanoa, että kyllä ne paineet jossain Italiassa ja Saksassakin kovat ovat. Mm. Saksa on arvokisoissa voittanut nyt kuudet pilkut putkeen. Italian 12 viimeisen rankkariskaban saldo on 6/12. Ranskan salo on hieman miinuksella 3/7, mutta kuitenkin suhteessa selvästi parempi kuin Englannilla. Ja ovat muutenkin pystyneet tulosta tekemään. Hollanti: 1 MM-finaali (2010), MM-pronssi (2014). EM-kisat 3x välierät (1992, 2000, 2004)
Juu voihan näihin suuriin vielä Hollanninkin laskea. Se on kuitenkin siinä mielessä hieman epäreilua, että Hollannissa on huomattavasti vähemmän asukkaita kuin Englannissa, vain pyöreästi 1/3. Silti voidaan heidän sanoa pärjänneen Englantia paremmin.
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #3686 : 12.12.2022 klo 14:39:54 |
|
Mielestäni Englannin menestystä kannattaa verrata muihin isoihin eurooppalaisiin jalkapallomaihin.
Italia: mm90 välierät, mm94 finaali, em00 finaali, mm06 maailmanmestaruus, em12 finaali, em20 euroopanmestaruus.
Saksa: mm90 maailmanmestaruus, em96 euroopanmestaruus, mm02 finaali, em12 välierät, mm14 maailmanmestaruus, em16 välierät.
Ranska: em96 välierät, mm98 maailmanmestaruus, em00 euroopanmestaruus, mm06 finaali, em16 finaali, mm18 maailmanmestaruus, tänä vuonna vielä mukana.
Espanja: em08 euroopanmestaruus, mm10 maailmanmestaruus, em12 euroopanmestaruus, em20 välierät.
Samaan aikaan Englanti on tuosta vuodesta -90 asti ollut kahdesti mm-kisoissa neljäs ja kerran samalla sijalla em-kisoissa ja yhdesti samaisten skabojen finaalin häviävä osapuoli. Neljä kertaa neljän joukossa, vain kerran finaalissa eikä yhtään pyttyä. Piskuinen 3.9 miljoonan asukkaan Kroatiakin on ollut kerran mm-finaalissa, kerran sijoittunut mm-kisoissa kolmanneksi ja taas ovat välierissä mukana. Jopa Kreikalla on em-kisoista pokaali voitettuna, mutta se nyt laskettakoon yksittäiseksi suonenvedoksi.
Aina voi vääntää siitä kellä milloinkin oli parhaat pelaajat, olivatko ne oikeasti hyviä vai yliarvostettuja. Mutta onhan se nyt selvä, että Englanti vetää arvokisoissa useammin alakanttiin kuin yläkanttiin. En tiedä onko ne itse asiassa tämän reilun 30 vuoden aikana kertaakaan vetäneet varsinaisesti yläkanttiin?
Noita muiden maiden menestyslistoja katsoessa voi myös lyhyesti todeta, että ei Englannilla ole ollut yhtä hyviä joukkueita. Pääsääntöisesti sitten tulee mestaruuksia, kun sen ansaitsee. Monet noista mestarijoukkueista ovat olleet huikeita nippuja. Mestaruuden arvoisia. Tietenkään huonotuurinen jengi ei voita mestaruutta arvokisoissa, mutta ei sitä pelkällä tuurillakaan voiteta. Ylisuorittaminen on sinällään jo terminä paradoksi. Ei joukkue voi suorittaa paremmin kuin mihin edellytykset riittävät. Optimaalisesta suorittamisesta voitaneen puhua kyllä. Alisuorittaminen on mahdollista joukkuepelissä, koska siinä on aina se psykologinen tekijä mukana. Pyöritelläänpä tätä miten tahansa, niin sitten tulee Englannille seuraava pokaali, kun joukkue on riittävän kova selviämään haasteista. Ei ennen. Uskon kyllä, että se aika vielä koittaa.
|
|
|
|
meh
Poissa
|
 |
Vastaus #3687 : 12.12.2022 klo 14:43:53 |
|
Juu voihan näihin suuriin vielä Hollanninkin laskea. Se on kuitenkin siinä mielessä hieman epäreilua, että Hollannissa on huomattavasti vähemmän asukkaita kuin Englannissa, vain pyöreästi 1/3. Silti voidaan heidän sanoa pärjänneen Englantia paremmin.
Hollanti myös sikäli jännä vertailukohta, että ovat tainneet pärjätä vielä Englantiakin heikommin pilkkukisoissa.
|
|
|
|
Gusty Spence
Poissa
Suosikkijoukkue: Linfield
|
 |
Vastaus #3688 : 12.12.2022 klo 14:55:20 |
|
Saksa: mm90 maailmanmestaruus, em96 euroopanmestaruus, mm02 finaali, em12 välierät, mm14 maailmanmestaruus, em16 välierät.
Tuosta unohtuu Saksalta vielä mm06 välierä, em 08 finaali ja mm10 välierät. Kaikilla noilla kerroilla lädeillä oli Saksaa "parempi" materiaali. Vertailua voisi jatkaa aiempiinkin vuosikymmeniin sillä kovin hiljaista on lädeillä sielläkin. Kieltämättä aika brutaali saldo lädeillä verrattuna erityisesti Saksaan, vaikka Löw ja Flick ovatkin nyt vähän antaneet tasoitusta. Lädien nykysukupolvella lienee käsissään vielä pari kultasaumaa, minkä jälkeen jonkinlainen taantuma lienee edessä. Siinä on ne saumat voittaa jotain, 2024 ja 2026. Lädeillä taisi olla nyt toista ellei kolmatta kertaa peräkkäin transfermarktin mukaan kisojen arvokkain joukkue.
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.12.2022 klo 14:58:16 kirjoittanut Gusty Spence »
|
|
|
|
|
Gambinamiäs
Paikalla
|
 |
Vastaus #3689 : 12.12.2022 klo 15:19:04 |
|
Pienten marginaalien peli tuo Ranska-ottelu oli ja turha siitä on liikaa tuhkaa kenenkään päälle heittää. Rankkareissa on aina epäonnistumisen mahdollisuus ja Kanen tyyli vetää kovaa kulmiin ja ylös on aika kyrväkäs. Menevät sisään kovalla prosentilla, mutta joskus menee sitten yli tai ohi. Pään kestävyydestä tuollaiset epäonnistumiset eivät mielestäni kerro, kun nimenomaan kovalla itsevarmuudella vedetään tuon tyylisiä rankkareita. Mutta joskus ne menee vain ohi.
Kane muuten oli ehkä pieni pettymys näissä kisoissa, nopeus ei ihan riitä, mutta ei Kaneen Englanti kaatunut. Pickford ehkä se heikoin lenkki, varsinkin se Ranskan eka maali oli Pickfordin lyhyydestä johtuva, loppui vain kädet kesken. Arsun Ramsdale lienee se toinen vaihtoehto, mutta ei hänkään nyt maalivahdiksi mikään pitkä ole, jos sen nyt tuon yhdn maalin takia joksikin Ainoaksi Mittariksi haluaa nostaa.
Englannin parhaat varmasti Bellingham ja Saka. Myös Foden, kun lopulta pääsi vauhtiin, oli hyvä. Muilta aika perusvarmaa suorittamista. Bellingham, Saka, Foden ja Rice sekä Kane, kunhan vaan jalka vielä nousee (en erityisesti epäile, mutta loukkaantumiset ovat syöneet terävyyttä ja nyt oli vähän väsyneen näköinen) on se runko jonka päälle on hyvä rakentaa. Keskikentälle sitten se kolmas mies, eli Mount, Phillips tai ehkä jokus Smith-Rowe, jos nousee loukkaantumista edeltävälle tasolle, niin kyllä tuolla keskikentällä ja hyökkäyksellä pitäisi pärjätä. Ja laidoillehan löytyy vaihtoehtoja vaikka kuinka paljon.
Puolustus pelasi ihan mainiosti, Maguirekin yllävän hyvä ja pallollisenakin pelasi varmasti. Oikeita laitapakkeja löytyy, vasemmalla ehkä enemmän hakemista. Toppariparin osalta tilanne varmaan auki, Stones-Maguire pelaa hyvin yhteen, mutta kummankaan ura ei muuten kovin hyvältä näytä ja tällä osastolla on aiempiin vuosiin nähden ehkä vähän heikompi tilanne.
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #3690 : 12.12.2022 klo 15:40:40 |
|
Maajoukkuepelaajat Stones ja Walker tekivät hyvän työn otteluiden ulkopuolella. He pelastivat joukkueen lemmikiksi itse pestautuneen kulkukissan nimeltään ”Dave” , adoptoivat kissan ja ottavat mukaansa Englantiin.
|
|
|
|
Ianway
Poissa
|
 |
Vastaus #3691 : 12.12.2022 klo 15:45:24 |
|
Hollanti: 1 MM-finaali (2010), MM-pronssi (2014). EM-kisat 3x välierät (1992, 2000, 2004)
1998 MM-kisoissa myös välierissä.
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #3692 : 12.12.2022 klo 15:51:55 |
|
Tuosta unohtuu Saksalta vielä mm06 välierä, em 08 finaali ja mm10 välierät. Kaikilla noilla kerroilla lädeillä oli Saksaa "parempi" materiaali.
Juu. Ulkomuistista näitä heittelin. Jotain tarkistin, mutta näköjään vielä jotain unohtuikin. Yhtä kaikki, korostaa vain sitä, että jotkut joukkueista pettää huomattavasti harvemmin kuin toiset.
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #3693 : 12.12.2022 klo 15:59:17 |
|
Tuosta unohtuu Saksalta vielä mm06 välierä, em 08 finaali ja mm10 välierät. Kaikilla noilla kerroilla lädeillä oli Saksaa "parempi" materiaali.
Vertailua voisi jatkaa aiempiinkin vuosikymmeniin sillä kovin hiljaista on lädeillä sielläkin.
Kieltämättä aika brutaali saldo lädeillä verrattuna erityisesti Saksaan, vaikka Löw ja Flick ovatkin nyt vähän antaneet tasoitusta.
Lädien nykysukupolvella lienee käsissään vielä pari kultasaumaa, minkä jälkeen jonkinlainen taantuma lienee edessä. Siinä on ne saumat voittaa jotain, 2024 ja 2026.
Lädeillä taisi olla nyt toista ellei kolmatta kertaa peräkkäin transfermarktin mukaan kisojen arvokkain joukkue.
Tuo materiaalin paremmuus on kyllä aika vaikeasti arvioitavissa oleva asia, muuten kuin kentällä. Ei esim. Saksa pelkällä henkisellä voimalla ole pärjännyt, kuten ei myöskään Italia, Ranska tai Hollanti. Kyllä heillä on ollut ihan oikeasti erinomaisia pelaajia myös. Muistan kerran, kun Italia voitti mestaruuden ja meillä Suomessa kovasti ihmeteltiin sitä, että kaikki pelaajat pelasivat kotimaansa sarjassa. Kallein joukkue tulee Englannilla varmaan näillä näkymin olemaan vielä pitkään, niin kauan kuin HG-säännöstö ja muut asiat pitävät englantilaispelaajien hinnat omissa sfääreissään. Hinta ei siis korreloi pelkästään laatua, varsinkaan Valioliigassa. Jos nyt ei aina muuallakaan.
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.12.2022 klo 16:01:53 kirjoittanut Wanha futaaja »
|
|
|
|
|
KDB
Poissa
Suosikkijoukkue: 93:20
|
 |
Vastaus #3694 : 12.12.2022 klo 16:03:27 |
|
Toppariparin osalta tilanne varmaan auki, Stones-Maguire pelaa hyvin yhteen, mutta kummankaan ura ei muuten kovin hyvältä näytä ja tällä osastolla on aiempiin vuosiin nähden ehkä vähän heikompi tilanne.

|
|
|
|
ariaga
Poissa
|
 |
Vastaus #3695 : 12.12.2022 klo 16:06:57 |
|
Maajoukkuepelaajat Stones ja Walker tekivät hyvän työn otteluiden ulkopuolella. He pelastivat joukkueen lemmikiksi itse pestautuneen kulkukissan nimeltään ”Dave” , adoptoivat kissan ja ottavat mukaansa Englantiin. Asuvatko nämä janarit yhdessä?
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #3696 : 12.12.2022 klo 16:11:54 |
|
Asuvatko nämä janarit yhdessä?
Adoptoivat kissan uutisen mukaan yhteisesti. Asumisesta ei puhuttu mitään. Ilmeisesti yhteishuoltajuus kissasta. 
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #3697 : 12.12.2022 klo 16:21:06 |
|
Ei esim. Saksa pelkällä henkisellä voimalla ole pärjännyt, kuten ei myöskään Italia, Ranska tai Hollanti. Kyllä heillä on ollut ihan oikeasti erinomaisia pelaajia myös. Muistan kerran, kun Italia voitti mestaruuden ja meillä Suomessa kovasti ihmeteltiin sitä, että kaikki pelaajat pelasivat kotimaansa sarjassa.
Italialla oli loistavia pelaajia mm-kultajoukkueessa 2006. Kuten myös sitä ennen 2000-luvun alkupuolella ja 90-luvulla. Mutta ei tuo nyt viime em-kisojen kultajoukkue ollut yksilötasoltaan lähelläkään noita parhaita vuosia. Samaa voisi sanoa em-finaaliin 2012 yltäneestä nipusta. Tuleva maailmanmestari Saksa kaatui välierissä, mutta finaalissa ei sitten ollut mitään saumaa ylivertaista Espanjan kultaista sukupolvea vastaan. Aika maksimit saivat tarjolla olevasta materiaalista revittyä irti. Eikä joku Hollantikaan ole yhtä nimekäs enää ollut mitä joskus 80-luvulla Van Bastenin, Rijkaardin, Gullitin ja Koemanin johdolla. Mielestäni pelaajamateriaalin ei Englannin kyseessä ollessa voida vedota.
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #3698 : 12.12.2022 klo 16:35:23 |
|
Italialla oli loistavia pelaajia mm-kultajoukkueessa 2006. Kuten myös sitä ennen 2000-luvun alkupuolella ja 90-luvulla. Mutta ei tuo nyt viime em-kisojen kultajoukkue ollut yksilötasoltaan lähelläkään noita parhaita vuosia. Samaa voisi sanoa em-finaaliin 2012 yltäneestä nipusta. Tuleva maailmanmestari Saksa kaatui välierissä, mutta finaalissa ei sitten ollut mitään saumaa ylivertaista Espanjan kultaista sukupolvea vastaan. Aika maksimit saivat tarjolla olevasta materiaalista revittyä irti. Eikä joku Hollantikaan ole yhtä nimekäs enää ollut mitä joskus 80-luvulla Van Bastenin, Rijkaardin, Gullitin ja Koemanin johdolla. Mielestäni pelaajamateriaalin ei Englannin kyseessä ollessa voida vedota.
Joo, en ole tuosta eri mieltä. Tarkoitin Englannin pärjäämistä kokonaisuutena, eli aikoja vuoden -66 jälkeen. Ehkä minulla on vanhana äijänä liian pitkä tarkasteluväli.  Tietenkään nykyisestä Hollannista ei voi puhua samana päivänäkään kuin 80-luvun EM-kultajoukkueesta. Ja kyllä noissa kultajoukkueissa yleensä on loistavia pelaajia, aikansa parhaimmistoa. Olipa kyseessä mikä maa tahansa. Italia, Saksa, Ranska, Brasilia, Argentiina jne. Kreikkaa ehkä voidaan pitää kaikkien aikojen suonenvetona ja suurena poikkeuksena EM-kullan voittaneista maista. Tanska sen sijaan oli oikeasti kova joukkue 1992.
|
|
|
|
eikka okapi
Poissa
|
 |
Vastaus #3699 : 12.12.2022 klo 16:54:47 |
|
2024 EM-kisoissa Englannilla pitäisi olla hyvä mahdollisuus taas vaikka finaaliin. Tuo joukkue pysyy jotakuinkin kasassa ja bellinghamit, fodenit ja sakat kehittynevät piirun verran entisestään siihen mennessä. Puolustuslinjaan tullee joitain muutoksia nyt nähdystä, samoin Pickfordin paikka on syystäkin uhattuna.
Pitäisin Southgaten ehdottomasti vielä 2024 asti. Englanti oli hyvä Ranskaa vastaan (tilastojenkin valossa) ja olisi luultavasti nyt välierässä (finaalissa) jos puolivälierässä olisi kohdannut jonkun muu kuin Ranskan. Viime EM-kisojen jatkoissa kaatui Saksa, eli Southgaten johdolla Englanti voi voittaa isotkin.
|
|
|
|
|
|