Tuli tehtyä viiden päivän futisreissu Englantiin, toki vain kahdella live-ottelulla höystettynä. Chelsea - Newcastle oli matkan kohokohtana jo keskiviikkona, mutta en viitsi siitä rapoilla sen enempää, vaan mennään suoraan siihen toiseen. Lontoosta suuntasin Manchesteriin puoli-ilmaisen lennon myötä, joka oli allekirjoittaneelle myös ensimmäinen kerta maan pohjoisemmissa osissa. Manchesterin seudulla futistarjontaa riittää, mutta League Onen päätöskierros, perinteikäs brittistadion ja Shefki Kuqi veivät oman mielenkiintoni tällä kertaa. Oldham - Carlisle siis kyseessä, eli Shefki Kuqin pöllöarmeija (jolla ei ollut ottelussa panosta) ja pleijaripaikasta unelmoinut ryhmä Luoteis-Englannista.
Oldham sijaitsee noin puolen tunnin paikallisbussimatkan päässä Manchesterin keskustasta. Kaupunki ei sinäänsä ole tunnettu juuri mistään, paitsi ehkä teollisuudestaan ja rotumellakoistaan 2000-luvun alkupuolella. Bussiasema on heti keskustan kävelykadun ja putiikkien tuntumassa, stadion puolestaan noin vartin kävelymatkan päässä. Pienen shoppailuhetken jälkeen päätin suunnata stadionille hyvissä ajoin kysyttyäni neuvoa paikallisilta. Vartin kävelyn aikana ei eteeni tainnut osua ainuttakaan pubia, vain muutama hassu kioski, mutta ajattelin sellaisen löytyvän viimeistään stadionin kupeesta. No, löytyihän sieltä yksi, mutta se(kin) oli ilmeisesti pistetty kannattamattomana lukkoon. Ei muuta kuin stadionille ja fanikauppaan poistamaan Laticsin huivi pölyttymästä.
Boundary Parkin valot häämöttävät taustalla.
Kun tämä projekti oli suoritettu, huomasin Carlislen pelaajabussin saapuvan paikalle. Vieraskannattajia oli kerääntynyt sankoin joukoin vastaanottamaan sankarinsa, mutta kaikki sujui kuitenkin hyvin rauhallisesti. Harmikseni sain todeta missanneeni Laticsin pelaajat, toisin sanoen mahdollisuuteni yhteiskuvaan Shefkin kanssa.
Oldhamilaisia ei tässä vaiheessa näkynyt vielä missään.
Perunapelto on perunapelto.
Ei sitä pubia löytynyt vieläkään, vaan stadionilla ehdotettiin mäen pohjalla ollutta amerikkalaistyylistä kanaravintolaa, joka kuitenkin oli täynnä carlislelaisia. En jaksanut jäädä jonottamaan kyseiseen, kaiken kaikkiaan hyvin ahdistavaan mestaan. Kun "kotipubiksin" tituleerattu paikka n. 800 metrin päässä oli sekin täynnä paikalle matkustaneita hassuhattuja, päätin suosiolla mennä stadionille juomaan olueni ja syömään piirakan. Ihan hyvä valinta loppujen lopuksi, olutkin oli edullista. Stadionin baarissa oli myös joukko norjalaisia Oldham-kannattajia hämmentämässä soppaa. Kiimaa.
Itse ottelu oli melkoista roiskintaa, eikä tunnelmakaan noussut ihan infernaaliseksi vaikka vieraskannattajia oli melkein koko toinen pääty täynnä. Näistä vain 1/4 kannusti läpi ottelun, kotipäädystä ei sen sijaan niinkään moni. Panoksettomuus oldhamilaisten osalta kyllä näkyi, mutta Paul Dickovin hassutteluista yleisö innostui ja välillä kuului jotain chänttäämistäkin. Ilokseni sain myös todeta Kuqin olevan avauksessa. Miehen otteisiin ei kuulemma olla oltu täysin tyytyväisiä, mutta
standing ovationit olivat kuitenkin paikallaan kun hänet myöhemmin vaihdettiin kentältä. Pari kohtuullista paikkaakin miehelle siunaantui, mutta Sheriffin sihti oli tällä kertaa kateissa.
Sheriffi astelee kentälle viimeisenä...
...ja saa halauksen Dickovilta tullessaan 2. puoliajalla vaihtoon.
Naiskauneutta tarjosi tauon aikana tämä kaksikko Oldhamin ensi kauden pelipaidat päällään.
Oldham oli koko ottelun ajan hallitsevampi osapuoli, mutta ensimmäinen puoliaika päättyi maalittomana. Heti toisen puoliajan alkuun kotiyleisö sai aihetta riemuun kun James Tarkowski siirsi Laticsin johtoon kauden ainoalla osumallaan. Carlisle tuli tasoihin 68. minuutilla (heti sen jälkeen kun Shefki vaihdettiin kentältä, eli tässä sen taas näkee...), mutta Oldham vei lopulta kolme pistettä Oumare Tounkaran osumalla pari minuuttia vieraiden maalin jälkeen. Maali oli ilmeisesti Tounkarallekin kauden ainoa Oldhamissa, jossa hän pelaa lainalla Sunderlandista. Näin ollen Carlislen viimeisetkin toiveet noususta haihtuivat, mutta Latics sai päättää kautensa haluamallaan tavalla: voittoon.
Banaanipuku oli jostain syystä kova sana carlislelaisten keskuudessa.
Ilmeisesti sarjasjoituksesta huolimatta perinteeksi muodostunut pitch invasion suoritettiin myös oldhamilaisten toimesta. Kuuluttaja ei ollut tästä kovinkaan mielissään, mutta eipä siinä sen suurempaa kaaosta syntynyt. Järjestyksenvalvojat joutivat kuitenkin pitämään nuorison (ja paikoin hieman varttuneemman väen) jollain tapaa poissa vieraskatsomon luota, sillä monilla oli hinkua käydä moikkaamassa heitä varsin läheltä.
Yhteislähtö.
Toiset päättivät kesken kaiken palata katsomoon.
The stewards are not amused.
Että sellaista. Ottelun jälkeen suuntasin pubiin seuraaman FA Cupin finaalia, ja tällä kertaa mahtui mukavasti istumaankin.
