El Filósofo del Fútbol
Poissa
|
 |
Vastaus #3900 : 08.05.2013 klo 12:11:30 |
|
Roman-setää ja koutsinvaihtoa ei varmaan tarvitse tosissaan edes mainita? Pelaajat loppuun asti takana kuitenkin. Interissä teki mahdottomasta mahdollisen niin eipä sinne varmaan kiinnostusta ollut jäädä kin sen verran oli mission accomplished ja Madridissakin kesti melkein keskivertoa pidempään verraten muihin.
Sama. Mourinhon pidemmän projektin puuttuminen ei missään nimessä ole todiste hänen kykenemättömyydestä sellaiseen. Jokaiseen lähtöön löytyy looginen (Mourinhon kannalta) syy. Jos laput silmillä vaan etsii wikipediasta Mourinhon uran vuosi vuodelta, voi toki vetää hätäisen johtopäätöksen, että suhteellisen lyhyet pestit kertoisivat jotain Mourinhon persoonan tai metodien sopimattomuudesta pitkäjänteiseen työskentelyyn. Toki Mourinho ei myöskään ole vielä todistanut pystyvänsä pidempään työskentelyyn yhdessä seurassa. Ei siis kannata tehdä liian aikaisia johtopäätöksiä kumpaankaan suuntaan. Off topicin välttämiseksi: en olisi ManU-fanina turhan "huolestunut" Moyesista. 1+1+1 laskemalla on kohtuullisen selvää mihin kaikki tapahtunut viittaa. Ferguson välittää ManU:sta aivan liian paljon, jotta lopettaisi vain vanhuuttaan ajattelematta tarkkaan mihin tilaan ja kenelle seuran jättää. Ja jalkapallomaailmassa lienee tasan yksi, kenen Ferguson uskoo pystyvän vastaamaan tulevaan jättimäiseen haasteeseen. Edit: tarkennetaan vielä sen verran, että tarkoitus ei ollut vähätellä Moyesia. Moyes on huipputasollakin erinomainen valmentaja. Nyt vain on kyseessä sen luokaan saappaat täytettäväksi, että tuokaan ei välttämättä riitä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.05.2013 klo 12:15:01 kirjoittanut El Filósofo del Fútbol »
|
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #3901 : 08.05.2013 klo 12:11:55 |
|
Tavallaanhan taas yksi Fergusonin joukkue on tiensä päässä. Sieltä löytyy Giggs ja Scholes raahattiin eläkkeeltä, maalivahtia haettiin tovi, Rooney alkaa kasvaa seuraa suuremmaksi ja sitten on erilaisia hakuja tyyliin van Persie. Paketin uudistaminen, joka tuottaa tulosta parin-kolmen vuoden päästä, ja lonkkaleikkaus kesällä sekä eläkkeen houkutus lienevät kasvaneet riittävän suuriksi.
Tämäkin tosiaan kieli, että nyt taitaa olla aika vähissä Fergusonin kohdalla. Epätyypillisesti ManU panosti isosti varsin lyhyen tähtäimen hankintaan. Tämän jälkeen kauden aikana julkistettiin patsas ja myöhemmin David Gill ilmoitti jättävänsä ManU:n. Paljon vihjeitä siis ollaan saatu Fergusonin eläkkeelleä jäämisestä jo viime kesästä lähtien. Off topicin välttämiseksi: en olisi ManU-fanina turhan "huolestunut" Moyesista. 1+1+1 laskemalla on kohtuullisen selvää mihin kaikki tapahtunut viittaa.
Minä taas kehotan edelleen ManU-faneja varautumaan Moyesiin, kuten tein tammikuussakin, kun aihe oli pinnalla.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.05.2013 klo 12:15:09 kirjoittanut Lätkis »
|
|
|
|
|
Pumba
Paikalla
Suosikkijoukkue: Therese Johaug
|
 |
Vastaus #3902 : 08.05.2013 klo 12:15:46 |
|
Huhhuh. Tuleepahan joka tapauksessa olemaan hullua seurata ensi syksynä Unitedin pelejä, kun se punanaama ei jauha purkkaa penkin päässä. Kaikkien aikojen paras, mitäpä tuohon muuta sanomaan.
Villinä korttina seuraajaksi se eläköityvä Bayern-käskyttäjä...
|
|
|
|
|
bunga bunga
Poissa
Suosikkijoukkue: Maakuntien Suomi, tekonurmet
|
 |
Vastaus #3903 : 08.05.2013 klo 12:18:22 |
|
ManU:ssa ainakin saa ja pitääkin päästä eroon sellaisista pelaajista joiden kanssa Moulla huhujen mukaan olisi mennyt sukset ristiin Realissa.
|
|
|
|
|
KALLEKALLE
Poissa
|
 |
Vastaus #3904 : 08.05.2013 klo 12:18:49 |
|
Huhhuh  Kyllä tämä tuli itselle ihan täytenä yllätyksenä. Mourinho tai Moyes se seuraaja varmasti on. Solskjaerit, Kloppit ynnä muut eivät tunnu kovin realistisilta vaihtoehdoilta. Tulee olemaan mielenkiintoista seurattavaa tulevat viikot, sillä eiköhän tuo nimi tule aika ajoissa julki. Moyes on oma veikkaukseni, eikä herätä itsessä yhtä negatiivisia tuntemuksia kuin monissa muissa. Toisaalta Sir Alexin lopettamisen jälkeen, kuka tahansa korvaamaan saapuukin, vaatii tämä varmasti totuttelua.
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #3905 : 08.05.2013 klo 12:19:53 |
|
Kerroin teille jo tammikuussa, että se on Moyes
Moyesia on ehdotettu manageriksi tässä ketjussa jo vuosia sitten, kuten on myös tehty medioissa ja muilla foorumeilla. Huutonaurua jos nyt kuvittelit olevan ensimmäinen, kun viime tammikuussa tätä ehdotit.
|
|
|
|
|
bunga bunga
Poissa
Suosikkijoukkue: Maakuntien Suomi, tekonurmet
|
 |
Vastaus #3906 : 08.05.2013 klo 12:21:50 |
|
Huutonaurua jos nyt kuvittelit olevan ensimmäinen, kun viime tammikuussa tätä ehdotit.
Ei kuvitellut eikä "ehdottanut" vaan piti selvänä, ja siihen suuntaan tämä näyttäisi menevän..
|
|
|
|
|
Patrick Jane
Poissa
|
 |
Vastaus #3907 : 08.05.2013 klo 12:24:07 |
|
Eiköhän se tuleva manageri ole José Mourinho. Fergusonilla on ehkä suurin päätösvalta seuraajastaan ja näiden kahden velhon välit ovat lämpimät. Mourinho arvostaa Valioliigaa ja Unitedia ja paluu Englantiin on ollut selvää jo pitkän aikaa. Chelseaanhan Mourinhoa on huhuttu jo jonkin aikaa, mutta nyt kun Englannin suurimman joukkueen managerin pesti on vapaa niin Moun on varmasti vaikea olla tarttumatta tarjoukseen, välit Abramoviciin ovat vähän kyseenalaiset ja Mourinhonkin olisi mukava aloittaa puhtaasta pöydästä uudessa joukkueessa.
En todellakaan usko, että United alkaa mitään Moyesia palkkaamaan. Arsenalissa nämä pinellä budjetilla operoivat magerit tyhjine palkintokaappeineen. Klopp on varmasti vaihtoehto Unitedille, mutta onko tämä valmis jättämään Dortmundin jo tässä vaiheessa. Toisaalta esim. CL-voittoon olisi varmaan kiva lopettaa ja melko kaunis stoori siitäkin tulisi. Voittoonhan on tunnetusti mukava lopettaa... Veikkaan Mourinhoa Unitedin uudeksi käskyttäjäksi. Mourinho haluaa huhujen mukaan vakiintua jonnekin Euroopan-kiertueensa jälkeen ja United olisi varsin mukava paikka siihen.
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #3908 : 08.05.2013 klo 12:24:22 |
|
Ei kuvitellut eikä "ehdottanut" vaan piti selvänä, ja siihen suuntaan tämä näyttäisi menevän..
Niin siis sitä on pidetty todennäköisenä jo vuosia. Ja todennäköisenä on pidetty myös Mourinhoa. Ja nämä kaksi ovat edelleenkin ne todennäköiset. Mikään siis ei ole muuttunut.
|
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #3909 : 08.05.2013 klo 12:25:19 |
|
Moyesia on ehdotettu manageriksi tässä ketjussa jo vuosia sitten, kuten on myös tehty medioissa ja muilla foorumeilla. Huutonaurua jos nyt kuvittelit olevan ensimmäinen, kun viime tammikuussa tätä ehdotit.
En ehdottanut, vaan sanoin sen olevan Moyes. Eli pidin turhana edes pyörittää muita nimiä keskusteluissa.
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #3910 : 08.05.2013 klo 12:28:00 |
|
En ehdottanut, vaan sanoin sen olevan Moyes. Eli pidin turhana edes pyörittää muita nimiä keskusteluissa.
Jatkumohan siinä olisi selvä, joten uskotaan sitten. Itsehän toivoin Moyesia jo joskus viime vuosikymmenellä, enkä edelleenkään olisi täysin teilaamassa miestä. Ainoa brittimanageri, jonka onnistumiseen voisin edes teoriassa uskoa.
|
|
|
|
|
bunga bunga
Poissa
Suosikkijoukkue: Maakuntien Suomi, tekonurmet
|
 |
Vastaus #3911 : 08.05.2013 klo 12:30:08 |
|
Näin jälkikäteen ajateltuna pakko kyllä nostaa  jos Ferguson todella tiesi tarvitsevansa vain yhden epätavallisen kovan hankinnan, van Persien, onnellisen eläkkeelle siirtymisen turvaamiseksi  Ainakin jos huhut pitävät paikkansa siitä, että olisi mestarina lopettanut jo viime kauteen.
|
|
|
|
|
Yrkki
Poissa
|
 |
Vastaus #3912 : 08.05.2013 klo 12:31:15 |
|
Eiköhän kyse ole enemmänkin siinä että Ferguson on läheltä nähnyt kuinka joukkueen suorittaminen on taantunut entisestään (sitä ei kovin moni pysty kiistämään etteikö peli kokonaisvaltaisesti olisi ollut pitkin kautta jopa hämmentävän huonoa, vaikkei se pisteiden keruussa ole näkynytkään). Yllättävänkin viisas mies ja tietää että parempi poistua huipulla eikä odottaa sitä paria vuotta lisää kun dynastia on jo lähtenyt romahtamaan, näin tämä tapahtuma ei jää hänen "ansiolistalleen"  niinsanotusti "paskan möivät", ken ikinä tilalle tuleekaan.. tämä siis uuden valmentajan näkövinkkelistä jahka on saapunut ja todennut ettei tästä saa vittuakaan aikaiseksi  Kyllä. Muutaman vuoden sisällä Liverpool ja Manchester United ovat takuulla vaihtaneet paikkaa sarjataulukossa.
|
|
|
|
|
Arrogant
Poissa
Suosikkijoukkue: Free Isak
|
 |
Vastaus #3913 : 08.05.2013 klo 12:32:32 |
|
ei tule kyllä ikävä tätä brittifutiksen syöpää. Kentän reunoilta häviää turhaa ininää ja ehkä tuomaritkin saavat tehdä työnsä jatkossa rauhassa. Goodbye Sir Punanenä.
|
|
|
|
|
Maduze
Poissa
Suosikkijoukkue: Inter Turku, Man Utd
|
 |
Vastaus #3914 : 08.05.2013 klo 12:34:58 |
|
ei tule kyllä ikävä tätä brittifutiksen syöpää. Kentän reunoilta häviää turhaa ininää ja ehkä tuomaritkin saavat tehdä työnsä jatkossa rauhassa. Goodbye Sir Punanenä.
Paskoille provoille "  "
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #3915 : 08.05.2013 klo 12:38:19 |
|
Paskoille provoille "  " Yllättävää, että nämä provot tulevat foorumin Liverpool-osastolta.
|
|
|
|
|
Leka Harkko
Poissa
|
 |
Vastaus #3916 : 08.05.2013 klo 12:38:49 |
|
Moyes ensi alkuun ja kesällä sitten Bainesia ja Fellainia rinkiin...Martinez saa samalla kupattua Wiganista luottomiehensä Nevertoniin... 
|
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #3917 : 08.05.2013 klo 12:42:16 |
|
Jatkumohan siinä olisi selvä, joten uskotaan sitten. Itsehän toivoin Moyesia jo joskus viime vuosikymmenellä, enkä edelleenkään olisi täysin teilaamassa miestä. Ainoa brittimanageri, jonka onnistumiseen voisin edes teoriassa uskoa.
Moyes saa ainakin Fergieltä täyden tuen ja tämän pitäisi riittää siihen, että kannattajat antaisivat myös tukensa Moyesille. Varmasti moni fani lähtökohtaisesti on teilaamassa Moyesin, mutta luulen Fergusonin astuvan vielä esiin, jos/kun Moyes valitaan vedoten kannattajia antamaan tukensa Moeysille.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.05.2013 klo 12:44:45 kirjoittanut Lätkis »
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #3918 : 08.05.2013 klo 12:48:11 |
|
Moyes saa ainakin Fergieltä täyden tuen ja tämän pitäisi riittää siihen, että kannattajat antaisivat myös tukensa Moyesille.
Kaikki riippuu lopulta kuitenkin menestyksestä. Sir Alexin hyväksymänä seuraava manageri seuraa tulee joka tapauksessa, oli se kuka tahansa, joten se ei tule olemaan mikään kynnyskysymys suuntaan tai toiseen.
|
|
|
|
|
George Beast
Poissa
|
 |
Vastaus #3919 : 08.05.2013 klo 12:49:21 |
|
Sky Sports News @SkySportsNews 1 h Sky sources: David Moyes is in "pole position" to succeed Sir Alex Ferguson as Manchester United manager Sky Sports News @SkySportsNews 1 h Sky Sports understands that Manchester United will announce their next managerial appointment in next 48 hours
|
|
|
|
|
Keitetty Lobsteri
Poissa
Suosikkijoukkue: Nure ja Giggs
|
 |
Vastaus #3920 : 08.05.2013 klo 12:51:57 |
|
Moyes on vissiin vetolafkojen suosikki  Ei helvetti, kaikki kunnia toki miehen työlle Evertonissa, mutta ajattelisin, että tämä on eri kokoluokan tehtävä. Tuohon sitten apukoutseiksi Hodari ja 'Arry. Jos tälle linjalle lähdetään, niin näkisin mieluummin Laudrupin Unitedin managerina.
|
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #3921 : 08.05.2013 klo 12:57:44 |
|
Citystä olisi tod.näk. irroitettavissa kompensaatiolla voittava manageri, jolta löytyy liuta pokaaleita CV:stä. Jos mies saa 150 miljoonaa per kesä ostobudjetiksi, niin kärkipään taistossa ManU olisi jatkossa varmasti joka vuosi tulevaisuudessakin.
|
|
|
|
|
Keitetty Lobsteri
Poissa
Suosikkijoukkue: Nure ja Giggs
|
 |
Vastaus #3922 : 08.05.2013 klo 13:03:27 |
|
Itse toivoisin manageria, jolla olisi ainakin 2-3 mestaruutta jostain kovaksi todetuista liigoista ja sitten kokemusta europeleistä, ettei aivan joka hommaa (voittamista) tarvitsisi opetella uusiksi.
|
|
|
|
|
George Beast
Poissa
|
 |
Vastaus #3923 : 08.05.2013 klo 13:06:50 |
|
Moyesin valinnassa suurimpana ongelmana tosiaan näkisin olemattoman kokemuksen Euroopassa. Epäilemättä pystyisi pitämään Unitedin kärkikahinassa Valioliigassa mutta CL:ssä voisi olla aika hankalaa...
|
|
|
|
|
Beth
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #3924 : 08.05.2013 klo 13:07:52 |
|
ei tule kyllä ikävä tätä brittifutiksen syöpää. Kentän reunoilta häviää turhaa ininää ja ehkä tuomaritkin saavat tehdä työnsä jatkossa rauhassa. Goodbye Sir Punanenä.
Pieni huili voisi olla paikallaan.
|
|
|
|
|
|
|
|