raita
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, Fulham
|
 |
: 08.06.2012 klo 03:02:24 |
|
 Vähän myöhemmin tulee tämä startti uuteen ketjuun, mutta sainpahan luotua lomien aikana reissussa jopa ennen kisojen alkua. Viime vuoden ketjusta löytyy edellisten kausien mietteitä ja kerrataan tässä vain nyt kautta 2011-2012. Kausi alkoi aikamoisella paniikkisekoilulla kun Mark Hughes hyvän debyyttikauden jälkeen yhtäkkiä lähtikin vetämään seurasta ja taas oltin menossa kesään ja siirtomarkkinoille ilman koutsia. MAF reagoi kuitenkin kiitettävän ripeästi ja hankki uudeksi manageriksi miehen jonka alunperinkin halusi valmentamaan seuraa jo kesällä 2010. Silloin kuitenkin herra Martin Jol oli sopimuksen alla muualle ja nyt toisella yrittämällä mies tarttui tarjoukseen ja saapui Thamesin varrelle Mökkiläisten iloksi. Uusia miehiä tuli ja meni kesällä kun Jol aloitti joukkueen rakentamisen. Päällimmäisimpänä ehkä kymmenisen miljoonaa maksanut Costa Rican maajoukkuemies Bryan Ruiz. Myöhemmin joukkueeseen liittyi mm. Mahamadou Diarra ja Pavel Pogrenbnyak. Syksy meni aika vuoristorataa kuin edellisinäkin vuosina ja allekirjoittaneen mielialakin vaihteli aivan liian paljon taas kerran. Jopa potkujakin ajattelin mielessäni. Euroopan liigastakin tuli putoaminen lohkovaiheen jälkeen. Kuitenkin vuodenvaihteen jälkeen alkoi taas Fulhamin nousu ja kapellimestarina toimi kukas muu kuin joka vuosi tehokkaampi ja tehokkaampi Clint Dempsey. Kauden saldoksi tuli huikea 23 maalia ja 17 niistä Valioliigassa. Kauden kohokohdaksi jäivät etenkin Q.P.R.:n teurastaminen Cottagella ja myös vierasottelun voitto (tällöin valmentajana Q.P.R.:ssä muuan Mark Hughes) sekä Liverpoolin voitto vieraissa. Lopullinen sijoitus oli 9. Clint Dempsey valittiin juuri Fulhamin vuoden pelaajaksi ja 6.6. julkistettiin uusi vieraspaita joka on hieman outo oranssi-musta Kappapaita. Toivottavasti tämä on viimeinen vuosi Kappa paitadiilistä. Pelaajien sopimustilanteista ja viimeisimmistä huhuista minulla ei ole tietoa, mutta luulisi Fergusonin ainakin olevan vähemmän kiinnostunut Dempseystä kun hommasi Shinji Kagawan jo. Muuten Dempsey ja Dembele ovat siirtorintaman kuumimmat nimet, ikävä kyllä. Jos pojat lähtee niin toivottavasti Fulham kerrankin rahastaa oikein kunnon +10 miljoonan summan molemmista. Edit: fiksattu otsikon ikoniksi Englannin lippu.
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.05.2013 klo 14:43:15 kirjoittanut raita »
|
|
|
|
|
raita
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, Fulham
|
 |
Vastaus #1 : 09.06.2012 klo 18:16:27 |
|
EM-kisoissa Fulhamin joukkueesta on mukana kolme pelaajaa. Irlannin maajoukkuetta edustaa Damien Duff sekä Stephen Kelly. Venäjän maajoukkueen vaihtopenkkiä kulutti ainakin ensimmäisessä ottelussa Pavel Pogrebnyak joka voidaan vielä laskea Fulhamin pelaajaksi vaikka onkin vapaa agentti.
|
|
|
|
Cottager
Poissa
Suosikkijoukkue: Lahen linkkuasema
|
 |
Vastaus #2 : 12.06.2012 klo 00:10:50 |
|
Lisään nyt tämän viestin e'ellisestä topikista:
Kuten Kooname yllä kertoi, niin olemme puhuneet jonkinlaisesta megamatkasta Cottagelle. Itse aion uusia jäsenyyteni ja toki olisi toivottavaa, että muutkin sen tekevät. Tällöin ei tule ongelmia lippujen kanssa jos mukaan tulee ei-jäseniä. Voin toimia matkavastaavana (vaikka kaikki toki varaavat itse lennot ja hotellit) ja tarvittaessa "oppaana" paikan päällä.
Myös FFC Finland olisi mukava saada vihdoin toteutumaan, joten ostakaa ne jäsenyydet. Viime kaudella oli £35, joten ei ole kallista. Vähintään kymmenen pitää saada kasaan ja voin olla tässäkin vastuuhenkilö.
|
|
|
|
JasenR
Poissa
Suosikkijoukkue: Fulham, TPS
|
 |
Vastaus #3 : 13.06.2012 klo 18:27:01 |
|
Miten tuo jäsenyysjuttu menee ja mihin? Voisi olla kiinnostusta tuolle cottagen matkalle. Hiljaista siirtorintamalla, vielä..
|
|
|
|
Kooname
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Ponnistus
|
 |
Vastaus #4 : 13.06.2012 klo 18:48:40 |
|
Ehkä miekin voisin hommata sen jäsenyyden vihdoinkin. Kaikkea pientä sälää tuolta kaiketi saisi jos faniryhmän rekisteröisi, (minimi 10 henkeä) mutta alkuun joku porukka matkakin voisi olla mukava.
Kovat on odotukset seuraavaan kauteen. Kerrankin valmentaja pääsee valmistautumaan kauteen ilman EL-karsintojen jämäpelejä, ja siirtomarkkinoillakin on aikaa häärätä.
|
|
|
|
Cottager
Poissa
Suosikkijoukkue: Lahen linkkuasema
|
 |
Vastaus #5 : 13.06.2012 klo 23:58:56 |
|
Miten tuo jäsenyysjuttu menee ja mihin? Voisi olla kiinnostusta tuolle cottagen matkalle. Hiljaista siirtorintamalla, vielä..
Ne tulee myyntiin juhannuksen jälkeen (normaalisti). Eli maksat jäsenyyden (viime vuonna £35) ja sen jälkeen saat stadionkortin ja sillä kaudella ostamasi matsit menevät sille kortille. Eli ei maksa paljoa eikä vaadi paljoa 
|
|
|
|
raita
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, Fulham
|
 |
Vastaus #6 : 16.06.2012 klo 05:33:45 |
|
Onkohan missään tietoa mitkä pelaajat saivat lähtöpassit tänä vuonna? Ainakin Andy Johnson ja Danny Murphy ovat nyt vapaita agentteja. AJ oli kyllä yksi näitä surullisia kymmenen miljoonan hankintoja jonka tehot maalinteossa hyökkääjänä jäivät todella heikoiksi. Toivottavasti vuoden hienoimman maalin ampujaksi valittu Bryan Ruiz osoittaisi että Fulhamiin voidaan sittenkin hankkia yli kymmenellä miljoonalla pelaaja joka tekee kovaa tulosta.
Kapteeni Murphylle kiitos näistä vuosista, hieno pelaaja!
Ensimmäinen hankintakin on tehty ja se on Milton Keys Donsin nuori lupaus George Williams. Menee junnujengiin/development squadiin.
Jol oli sanonut, että yrittää löytää Marcel Gecoville lainaseuran, varsin hyödyllinen hankinta kun ei ole ollenkaan päässyt murtautumaan kokoonpanoon menneellä kaudella.
Kovasti oli huhuja viime viikolla, että Qatarin joku miljardööriperhe ostaisi 49% Fulhamista. Rahaa tulisi seuraan ovista ja ikkunoista sisään, mutta seuran imago minun silmissäni kärsisi kun öljymiljardöörit tulisivat leikkimään pienessä seurassamme. Kyseessä on ilmeisesti sama perhe joka osti Harrodsin Al Fayedilta.
|
|
|
|
Cottager
Poissa
Suosikkijoukkue: Lahen linkkuasema
|
 |
Vastaus #7 : 16.06.2012 klo 09:19:06 |
|
Kovasti oli huhuja viime viikolla, että Qatarin joku miljardööriperhe ostaisi 49% Fulhamista. Rahaa tulisi seuraan ovista ja ikkunoista sisään, mutta seuran imago minun silmissäni kärsisi kun öljymiljardöörit tulisivat leikkimään pienessä seurassamme. Kyseessä on ilmeisesti sama perhe joka osti Harrodsin Al Fayedilta.
Muistaakseni Uncle Mo sanoi Harrodsin myytyään, että Fulham on hänen silmäteränsä. Tuntuisi oudolta, että hän alkaisi myymään siitä noin suurta osaa.
|
|
|
|
Kooname
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Ponnistus
|
 |
Vastaus #8 : 16.06.2012 klo 11:15:39 |
|
Noh, onhan Al-Fayed jo tuota rajaa jonninverran Fulhamiinkin syytänyt, että ei nyt ihan omavaraisella linjalla mennä, mutta ymmärrän kyllä pointtisi. Kunhan seura ei lähde Craven Cottagelta koskaan mihinkään betonihelvettiin pelaamaan.
Toivoittavasti Murphyn tilalle saadaan hyvä peliä tekevä keskikenttä. Kiitos Murphylle tosiaan näistä vuosista, vaikka viimevuosina kovasti dissasinkin. Frei ja Kacaniclic voisivat tehdä ensikaudella läpimurtonsa, tai ainakin vakiinnuttaa paikkansa rotaatiossa. Todella lupaavia otteita kummaltakin, tosin Frei voisi kesällä popsia vähän lisäproteiinia ja käydä puntilla. Välillä pieni mies jäi vähän väännöissä jalkoihin.
|
|
|
|
Billy the Badger
Poissa
Suosikkijoukkue: ФК «Вітрила» Сілтавуоренранта
|
 |
Vastaus #9 : 16.06.2012 klo 15:06:08 |
|
Niin, Murphy ei kuitenkaan ole vielä varma lähtijä. Sky vain vähän innostui kun sai käsiinsä listan PL-pelaajista, joiden sopimus loppuu tänä kesänä. Murphyn vaimo twiittaili, että kaikki ovat ymmärtäneet väärin. Toivottavasti Murphy vielä jatkaa. Johnson on ollut varma lähtijä jo puoli vuotta. Onnittelut QPR:lle, saatte pelaajan joka osuu ainoastaan pubijoukkueita vastaan (QPR, Wisla, Odense...) ja joka viettää suurimman osan ajasta lääkärin luona.
|
|
|
|
raita
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, Fulham
|
 |
Vastaus #10 : 17.06.2012 klo 15:45:02 |
|
Pog näyttää lähtevän muualle sillä Reading ja Aston Villa ovat myös Pavelin perässä. Readingin omistajana häärii joku upporikas venäläinen jolla riittää rahaa tarjota isoa palkkaa. Fulham on kai edelleen kuvioissa jossain määrin, mutta Pog on hylännyt tarjouksen jonka Fulham on tähän mennessä esittänyt.
Mutta sitten taas Trabzonspor on vahvistanut, että Burak Yilmazin perässä on kolme seuraa ja että Burak aikoisi lähipäivinä päättää mihin siirtyy. Nuo seurat ovat Fulham, Tottenham ja Lazio. Yilmaz siirrosta oli puhetta jo kuukausia sitten. Saa nähdä miten tässä lopulta käy. Yli 30 maalin kauden pelannut hyökkääjä olisi kyllä erittäin mielenkiintoinen lisäys Fulhamin hyökkäykseen.
|
|
|
|
Toni Polster
Poissa
|
 |
Vastaus #11 : 17.06.2012 klo 16:32:50 |
|
Readingin omistajana häärii joku upporikas venäläinen jolla riittää rahaa tarjota isoa palkkaa. edit. jahas, olisipa taas pitänyt tsekata ennen kirjoittamista.. kyllähän se upporikas venäläinen sieltä nykyään löytyykin.
|
|
|
|
|
Kooname
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Ponnistus
|
 |
Vastaus #13 : 19.06.2012 klo 01:31:12 |
|
Erikoista on myös että Boxing Day pelinä ei ole lontoolaisia ollenkaan vastassa.
Voi sviidu, alan säästämään pennejä jo nyt. Tuohon ManC matsiin pitää varmaan olla lippujen suhteen jo melko aikaiseen liikkeellä.
|
|
|
|
raita
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, Fulham
|
 |
Vastaus #14 : 19.06.2012 klo 09:01:48 |
|
Johnsonin siirto julkistettiin virallisesti. Tervemenoa QPR:ään.
Kerim Frei vaihtoi Sveitsin maajoukkueen Turkin maajoukkueeseen ja aikoo edustaa isänsä kotimaata jatkossa. Oli tähän mennessä ehtinyt pelata Sveitsin alle 19 vuotiaiden maajoukkueessa.
|
|
|
|
Billy the Badger
Poissa
Suosikkijoukkue: ФК «Вітрила» Сілтавуоренранта
|
 |
Vastaus #15 : 19.06.2012 klo 15:37:52 |
|
Pogrebnyak Readingiin huhujen mukaan järjettömän kuuloisella neljän vuoden £42k/w diilillä. Ei paljoa menetetty, ei Pog ollut kuitenkaan vastaus siihen pitkään kaivattuun ykköshyökkääjän paikkaan. Tänä kesänä sitten pari hankintaa, tyyliin Rhodes ja Yilmaz tai joku.
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #16 : 19.06.2012 klo 15:52:12 |
|
Kun ottaa huomioon venäläisen liikkuvan vapailla papereilla, ei £42k/vk olisi edes Fulhamin näkökulmasta järjettömän kuuloinen. £8M/4v - samanlaisella CV:lla liikkuvan sopimuksen alaisen hyökkääjän siirtokorvaus olisi samaa luokkaa, ja päälle vielä palkat. Yilmazin huhuttu ulosostohinta on noin £4M, joten neljän vuoden £30k/vk -sopimuksella Pogrebnyakia varmasti suuremman floppivaaran turkkilainen maksaisi neljässä vuodessa £10M.
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.06.2012 klo 15:57:28 kirjoittanut budha »
|
|
|
|
|
Billy the Badger
Poissa
Suosikkijoukkue: ФК «Вітрила» Сілтавуоренранта
|
 |
Vastaus #17 : 19.06.2012 klo 16:12:24 |
|
Fulhamin palkkarakenne on kuitenkin aika tiukka, ja jos Zamora oli £50k viikkopalkallaan isopalkkaisin pelaaja ikinä, niin en kyllä lähtisi antamaan Pogrebnyakille melkein samapalkkaista diiliä. Selvästikään Jol ei pidä Pogrebnyakia vastauksena hyökkääjäongelmiin jos ei tehdä paljoakaan miehen pitämiseksi. Saa nähdä, miten tässä tulee käymään mutta jotenkin tuntuu että Pogrebnyakia ei tulla kaipaamaan. Hyvä viimeistelijä mies on, mutta seksikäs seinäsyöttely aika useastikin kaatui miehen kosketukseen, eikä noin pitkäksi ole edes kummoinen ilmassa.
|
|
|
|
|
Cottager
Poissa
Suosikkijoukkue: Lahen linkkuasema
|
 |
Vastaus #19 : 26.06.2012 klo 00:14:48 |
|
Nevö Föget! Kiitos Danny näistä vuosista!
|
|
|
|
raita
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, Fulham
|
 |
Vastaus #20 : 26.06.2012 klo 10:55:29 |
|
Kaikenlaista on tapahtunut viime päivinä. Yilmaz taitaa karata Lazioon sillä sellaista on ollut liikkeellä, että Lazio on ykköstavoite ja Klosen kaveriksi on matkalla sinne joten tämäkin kala karkaa Jolin verkoista. Kaikki on ilmeisesti jo sovittu alustavasti siirron suhteen.
Toisaalla taas Senderos on kääntynyt muslimiksi ilmeisesti persialaisen tyttöystävänsä takia ja Trabzonspor yritti ostaa Kerim Frein Fulhamista, mutta Fulham kieltäytyi heti eli kyllä Kerimille on luvassa roolia ensi kaudella entistä enemmän.
Murphyn korvaajaksi lehdistö on heittänyt Arsenalin Aaron Ramseytä, joka on Walesin kapteeni. Ramsey kuitenkin on tärkeä palanen Arsenalin keskikentällä joten tuohon huhuun en uskoisi.
Ray Lewington on jättänyt Fulhamin kokonaan, sillä hän siirtyi monivuotisella sopimuksella kokopäiväisesti Hodarin kaveriksi maajoukkueen palkkalistoille hiljattain.
Huddersfieldin maalitykkiä Jordan Rhodesia jahtaa sekä Fulham että Reading ja viimeisimpien tietojen mukaan Reading on jälleen voittamassa pelaajajahdin ja Rhodesin oletetaan nyt olevan lähempänä siirtoa Readingiin.
|
|
|
|
|
Abel Aguilar
Poissa
Suosikkijoukkue: alisuorittajat
|
 |
Vastaus #22 : 28.06.2012 klo 12:17:52 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|