Tuossahan se olennaisin. Toivoin, että sinulla olisi ollut jotain sisäpiirin tietoa siitä, mikä siellä on mennyt keturalleen. Pukki topicissahan on ollut paljolti sellainen henki, että "ne syöttää sinne, kun pitäis syöttää tonne" ja "ne tekee sitä, ku pitäis tehdä tätä", mikä on aika kaukaa haettu, kun kerran kyse on samasta porukasta, joka jo kerran pärjäsi. Mielenkiintoinen kysymys on se, heittikö porukka pyyhkeen kehään Stevensin purkautumisen takia, vai purkautuiko Stevens jo tapahtuneen pyyhkeen heiton takia?
Itse olin ennen eilistä kuvitellut, että joukkueen lukko henkilöityi niin voimakkaasti Stevensiin, siis samalla tavalla kuin Wolkkarilla Magathiin, että lukko olisi auennut jo eilen. Mainzille kaikki kunnia liigan kärkisijoituksesta, mutta kyllä Schalken olisi pitänyt pystyä dominointiin. Siis alkukauden otteiden perusteella.
Pitäisi varmaan päästä joukkueen pukukoppiin pari kertaa aistimaan sieltä huokuvaa konkretiaa, jotta voisi perustaa mielipiteensä jengin sisäisistä suhteista mihinkään relevanttiin todistusaineistoon. Kun tätä mahdollisuutta ei ole tarjoutunut, jää jäljelle pelien seuraaminen ja yritys ymmärtää ilmeistä ja eleistä, joskus niistä syöttökuvioistakin, missä mennään. Kuka ottaa vastuuta kentällä ja kenelle annetaan mahdollisuus ottaa vastuuta. Ketkä haluavat leikkiä keskenään ja ketkä eivät.
Sama pätee niihin johtoportaan keskusteluihin, joista ei ymärrettävästi heru tietoa juurikaan ulkopuolisille. Toisaalta eipä minkään seuran sikarihemmot omista keskinäisistä aivoriihistään mitään komentoi kuin korkeintaan silloin tällöin ns. virallisissa lehdistötiedotteissa ja koolle kutsutuissa PR-tilaisuuksissa. Niidenkin anti on tunnetusti usein ympäripyöreätä.
Ne tuhannet huhut, joita ilma on sakeana, ovat sitten eri juttu. Useinhan ne päätyvät lehtiinkin, kun toimittajaraukoilla ei ole parempaakaan kerrottavaa ja säännöllisesti ilmestyvään aviisiin pitäisi taass jotain täytettä saada.
Eipä tässä auta kuin odotella mitä tuleman pitää. Pakko kuitenkin todeta, että minussa Jens Keller ei erityisemmin herätä luottamusta. Toki hänet lienee nostettu nykyiseen asemaansa vain lähinnä siksi, että joku piti nopeasti siihen saada. Voihan se tietysti olla, että mies yllättää. Tosin epäilen sitä.
Dieter puhui ongelmista rakenteissa. Ilman muuta selvää on ainakin, että vastuu tilanteesta on seuralla. valmentajasta ylöspäin. Jos samat miehet kentällä ensin pelaavat pääsääntöisesti mallikkaasti, toisinaan jopa erinomaisesti ja tekevät hyvää tulosta ja sitten koko homma notkahtaa, on vastuu ensisijaisesti valmentajalla. Näinhä se menee. On aina mennyt. Vaikka ongelmat olisivat lähtöisin pelaajista, on silti valmentaja vastuussa siitä, että homma laitetaan taas raiteilleen.
Rahaa huudellaan lisää: "Mehr, mehr, mehr!" Eihän lisäfyrkka pahaa tekisi, mutta tässä tilanteessa syyt lienevät pääosin muualla. Samat resurssit olivat tiettävästi käytössä syyyskaudella ennen lumia ja homma toimi. Lisärahalla toki saa täydennystä joukkueeseen, kun ikkuna avautuu ja sitä kautta sekä vahvuutta että paremman rotaatiomahdollisuuden, tason laskematta. Suuressa kuvassa, vähän kauemmas tulevaisuuteen katseltaessa, raha on toki se tärkeä tekijä, jos mielitään ottaa seuraava askel ylöspäin.
Mutta nyt pitäisi pelastaa tämä kausi. Siinä on paljon pelastamisenarvoista vielä. Sen tekevät, tai eivät tee, ne ihmiset, jotka nyt ovat käytettävissä. Seurajohdossa voidaan teoriassa miehiä vaihtaa. Joku valovoimaisempi koutsikin ehkä löytää, tai saada Jens Keller pelittämään. Muut tekijät tulevat kevääseen asti kuitenkin olemaan pitkälti ne samat kuin tähän asti. Kaaderiin tuskin suuria muutoksia tammikuussa tulee. Näillä eväillä mennään ja jostain se viisastenkivi olisi löydettävä. Voihan se tietty olla, ettei sitä nyt löydetä.