Paska
Poissa
Suosikkijoukkue: Atletico Malmi, Atletico Akatemia
|
 |
Vastaus #75 : 02.03.2013 klo 13:55:00 |
|
PuiU - MPS/Atletico Malmi 1-2 (1-1) Atleettien neljä peliä kestänyt nolla omassa päässä puhkesi viimein, mutta toisaalta kusipaidoille kaikkien aikojen ensimmäinen Koillisen Derbyn voitto!  Hieno voitto Atleeteilta! Nollaputki katkesi valitettavasti, mutta tappiottomien otteluiden sarja ei onneksi. Koleassa säässä pelattu, hyvinkin tasaväkinen ottelu ratkesi lopulta kahteen kentänlaidalta nähtyyn seikkaan: Atletico oli joukkueena paremmassa fyysisessä kunnossa ja selkeästi enemmän treenannut. Joukkuepelissä ja erityisesti pelinavaamisessa oli paikoin edelleen melkoisia ongelmia, mutta vastapainoksi nähtiin myös muutamia todella komeita syöttösommitelmia ja oivaltavia ratkaisuja hyökkäyspäässä. Näistä hyvinä esimerkkeinä molemmat vasemmalta laidalta syntyneistä maaleista. Puipa ei ottelussa kovin montaa paikkaa saanut ja ne vähätkin mestat tulivat pitkälti malmilaisten alakerran pallonmenetyksistä. Toisaalta Atletico-puolustus piti vetomestat lopulta melko minimissä, varsinkin toisella puoliajalla. Ei Atleticokaan tosin avopaikoilla juhlinut. Muutama 1 vs. 1 veskarin kanssa, mutta ensimmäisen pelinsä PuiU-maalilla liki 1½ vuoteen pelannut Tuomas Kettunen piti kuitenkin joukkuettaan hienosti pystyssä. Kerran taisi olla pallo maaliviivallakin ja muutamaan otteeseen hyvät vetopaikat kuivuivat heikkoihin laukauksiin. Joka tapauksessa erittäin hyvätasoinen talvihöntsä, jossa molemmilla riitti derbyihin kuuluvaa taistelutahtoa ja myös mukavasti vaihtomiehiä, jotta ottelun tempo saatiin pysymään kohtalaisena. Seuraava derby sitten Mosa Cupissa 13.4.!
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.03.2013 klo 13:57:23 kirjoittanut Paska »
|
|
|
|
|
Superi
Poissa
|
 |
Vastaus #76 : 02.03.2013 klo 18:00:44 |
|
Tänään Kirkkonummella KyIF - FC Espoo/2 0-4 (0-0)
Maalintekijät I.Petäjä 1, A.Uljala 2, Tanko 1
Espoolla kokoonpanossa neljä LePa a-junioria ja yksi FCE a-juniori.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.03.2013 klo 00:30:38 kirjoittanut Superi »
|
|
|
|
|
jaanu$
Poissa
Suosikkijoukkue: Tiiseli since 4eva
|
 |
Vastaus #77 : 02.03.2013 klo 19:31:32 |
|
PaPe-Lahen Pojat JS 0-1 (0-0)
|
|
|
|
|
Seatbelt
Poissa
Suosikkijoukkue: 1922, Hedelmäkorit
|
 |
Vastaus #78 : 04.03.2013 klo 09:14:40 |
|
HyPS kukisti eilen höntsässä Starsin 2-0. Paljon ei lahelaisilla jakoa ollut.
Nostellaan tännekin, kun jokaisesta muustakin mahdollisesta topicista jo löytyy. Maalintekijöinä Matilainen ja Saikkonen. Seuraava harkkamatsi onkin cupin matsin kenraali ja pelataan sunnuntaina ja vastassa Kolmoseen tälle kaudelle 2013 tipahtanut LoPa.
|
|
|
|
|
jaanu$
Poissa
Suosikkijoukkue: Tiiseli since 4eva
|
 |
Vastaus #79 : 07.03.2013 klo 00:27:51 |
|
Lahen Pojat JS - HP-47 7-0 (4-0)
|
|
|
|
|
LOSC
Poissa
|
 |
Vastaus #80 : 09.03.2013 klo 20:06:05 |
|
Kolmosen Tups kävi tänään Nummelassa häviämässä 5-3 paikalliselle nelosessa pelaavalle palloseuralle.
|
|
|
|
|
Ekenäsbo
Poissa
|
 |
Vastaus #81 : 09.03.2013 klo 23:46:46 |
|
Kolmosen Tups kävi tänään Nummelassa häviämässä 5-3 paikalliselle nelosessa pelaavalle palloseuralle.
Se oli vain harjoitusottelu!!! Nyt jäitä hattuun, ennen kuin tosi pelit alkaa...
|
|
|
|
|
LOSC
Poissa
|
 |
Vastaus #82 : 10.03.2013 klo 08:55:40 |
|
Se oli vain harjoitusottelu!!! Nyt jäitä hattuun, ennen kuin tosi pelit alkaa...
Tota ööö... Mistä kohtaa tulosilmoitustani saa sen kuvan, ettei ollut harjoitusottelu tai että kusi olisi noussut joukkueella päähän?
|
|
|
|
|
Hender
Poissa
Suosikkijoukkue: Jari ja maajoukkue, El Puki -fanclub, www.noula.fi
|
 |
Vastaus #83 : 10.03.2013 klo 10:44:33 |
|
HAHAHAHAAA Se on kumma kun ottaa niin egon päälle hävitä alempi divarilaiselle. Ette ole ensimmäisiä jotka itkee sen jälkeen. Ja tosiaan missä vaiheessa kukaan on lähtenyt keulimaan??? Asiallinen tulos ilmoitus ja heti hirveät itkemiset. Eikö tämä paikka ole se jossa harjoitusotteluiden tulokset ilmoitetaan?  Eihän tämä ollut edes Tupsin janareita, uuvatti. e: NuPS kyllä kovassa iskussa, ei varmaan vaikeuksia nousta näillä otteilla. NouLa lähtee harjoittelemaan pelaamista FC Espoo/2:sta vastaan iltapäivällä klo 14 maissa. Tavoitteena vähämaalinen tappio ja yksi saksari, ei tuitter-seurantaa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.03.2013 klo 10:54:55 kirjoittanut Hender »
|
|
|
|
|
Erikeeper20
Poissa
Suosikkijoukkue: Atletico Malmi + Akatemia
|
 |
Vastaus #84 : 10.03.2013 klo 15:17:41 |
|
KOPSE - MPS/Atletico Malmi 2-3 (0-0) Mannet ryöstöretkellä Myrtsissä  Paska ja/tai Vanda kertokoot lisää.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.03.2013 klo 16:10:44 kirjoittanut Erikeeper20 »
|
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
 |
Vastaus #85 : 10.03.2013 klo 15:31:36 |
|
KOPSE - MPS/Atletico Malmi 2-3 (1-1) Mannet ryöstöretkellä Myrtsissä  Paska ja/tai Vanda kertokoot lisää. Taukotulos oli kyllä 0-0, maalinteko alkoi kuitenkin heti toisen puoliajan alussa. Ekalla jaksolla manneilla missattu pilkku, kun kopselainen lensi joulukortilla ulos. Kotijoukkue meni ensin johtoon, jonka Atletico kuittasi kuitenkin välittömästi. Näin puolueettomasta näkökulmasta katsottuna peli oli aika tasaista, mutta vierailijoilla oli paremmat maalipaikat ja todennäköisesti miesylivoiman takia hieman parempi liike.
|
|
|
|
|
Seatbelt
Poissa
Suosikkijoukkue: 1922, Hedelmäkorit
|
 |
Vastaus #86 : 10.03.2013 klo 17:21:30 |
|
HyPS nappasi voiton kotonaan LoPasta lukemin 3-2 (2-1).
|
|
|
|
|
Superi
Poissa
|
 |
Vastaus #87 : 10.03.2013 klo 18:16:07 |
|
Tänään Espoonlahdessa FCE2 - Noula 4-1 (2-0)
|
|
|
|
|
Paska
Poissa
Suosikkijoukkue: Atletico Malmi, Atletico Akatemia
|
 |
Vastaus #88 : 10.03.2013 klo 19:42:47 |
|
KOPSE - MPS/Atletico Malmi 2-3 (0-0) Mannet ryöstöretkellä Myrtsissä  Paska ja/tai Vanda kertokoot lisää. Atleticolle tosiaan niukka voitto hieman epätasaisen esityksen jälkeen. Paikoin varsin mallikasta peliä, mutta silti vielä liikaa yksilövirheitä. Kuten Vanda jo totesikin, ottelu oli yleisilmeeltään tasainen. Maalipaikkojen perusteella vierailijat olivat kuitenkin hieman niskanpäällä, kun taas KOPSE sai käytännössä vain muutaman laukauksen maalia kohden, mutta viimeisteli toisaalta myös manneja tehokkaammin. Molemmille vihellettiin yhdet pilkut, joista ainoastaan korsolaisten veto upposi sisään. Pilkun lisäksi kotijoukkueen molari kaappasi myös muutaman muun laukauksen todella hienosti ja oli varmasti oman joukkueensa eliittiä tänään. Ulosajo tuli hieman ennen puoliaikaa, mutta KOPSE taisteli senkin jälkeen mallikkaasti. Paikoin joukkue pelasi mielestäni jopa paremmin yhden vajaalla, mistä kiitos toki myös lyhyellä syklillä tehtyjen lentävien vaihtojen. Jännää myös, että vaikka Atletico yritti ehdottaa ulosajetun pelaajan korvaamista jollain toisella, torppasi tuomaristo tämän idean sääntöpykälien säntilliseen noudattamiseen vedoten. Mutta kuten jo todettua, onneksi ulosajo ei vaikuttanut ottelun kulkuun liian merkittävästi, vaikka olisihan se loppuun saakka viety 11 vs. 11 ollut kenties hieman mielekkäämpi. Kuriositeettina mainittakoon, että ottelu venytti Atleticon tappiottomien harjoitusotteluiden putkea jo kuuteen!
|
|
|
|
|
Samuldinho
Poissa
Suosikkijoukkue: puipa nousee
|
 |
Vastaus #89 : 10.03.2013 klo 19:50:38 |
|
Tietoa mihin tulokseen päättyivät HerTo - SAPA ja FC Myllypuro - PPV?
|
|
|
|
|
|
BrDead
|
 |
BrDead
Vastaus #90 : 10.03.2013 klo 20:59:22 |
|
Toisesta ketjusta:
FC Espoo - EsPa 0-2 (0-2)
|
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
 |
Vastaus #91 : 10.03.2013 klo 21:11:48 |
|
Ulosajo tuli hieman ennen puoliaikaa, mutta KOPSE taisteli senkin jälkeen mallikkaasti. Paikoin joukkue pelasi mielestäni jopa paremmin yhden vajaalla, mistä kiitos toki myös lyhyellä syklillä tehtyjen lentävien vaihtojen. Jännää myös, että vaikka Atletico yritti ehdottaa ulosajetun pelaajan korvaamista jollain toisella, torppasi tuomaristo tämän idean sääntöpykälien säntilliseen noudattamiseen vedoten. Mutta kuten jo todettua, onneksi ulosajo ei vaikuttanut ottelun kulkuun liian merkittävästi, vaikka olisihan se loppuun saakka viety 11 vs. 11 ollut kenties hieman mielekkäämpi.
Joka kerta joukkueet kysyvät tätä samaa asiaa, viimeksi ykkösen pelissä, mutta vastaus on aina sama. Punainen on punainen ja sen jälkeen joukkue pelaa loppupelin vajaalukuisena. Homma voisi karata käsistä, ja kortit menettää merkityksensä, jos punaisen jälkeen saisi aina täydentää miehistöä.
|
|
|
|
|
uderio
Poissa
Suosikkijoukkue: NouLa
|
 |
Vastaus #92 : 10.03.2013 klo 21:25:55 |
|
Joka kerta joukkueet kysyvät tätä samaa asiaa, viimeksi ykkösen pelissä, mutta vastaus on aina sama.
...paitsi Tupsia vastaan pelatussa matsissa Tups sai täydentää uloslentäneen. Peli oli siisti eikä kuumenemisia ollut juurikaan. Tuomarilla oli ainakin tässä tapauksessa hyvä tilannetaju. Kannattaa siis aina yrittää 
|
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
 |
Vastaus #93 : 10.03.2013 klo 21:32:00 |
|
...paitsi Tupsia vastaan pelatussa matsissa Tups sai täydentää uloslentäneen. Peli oli siisti eikä kuumenemisia ollut juurikaan. Tuomarilla oli ainakin tässä tapauksessa hyvä tilannetaju. Kannattaa siis aina yrittää  No tottahan tuokin, onpa niitä sellaisia tuomareita jotka ovat jättäneet kortit kokonaan kotiin, mutta tämä on kuitenkin yleinen ohje mitä tuomareille on annettu. Toki tuomari voi miettiä myös riketilanteessa, jättääkö punaisen nostamatta vai ei.
|
|
|
|
|
ilr
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United
|
 |
Vastaus #94 : 10.03.2013 klo 22:28:28 |
|
Joka kerta joukkueet kysyvät tätä samaa asiaa, viimeksi ykkösen pelissä, mutta vastaus on aina sama. Punainen on punainen ja sen jälkeen joukkue pelaa loppupelin vajaalukuisena. Homma voisi karata käsistä, ja kortit menettää merkityksensä, jos punaisen jälkeen saisi aina täydentää miehistöä.
Eikö tähän voisi löytää jotain kultaista keskitietä? Se puoliaika millä punainen tulee pelataan vajaalla loppuun ja jos punainen tuli ekalla puoliajalla niin toiselle puoliajalle voisi sitten taas täydentään miehistön. Luonnollisesti punaisen ottaneella pelaajalla ei olisi enää asiaa peliin. Eikös tässä mallissa saisi tuomarit harjoitella sitä korttien antamista ja sitten joukkueet myös hieman enemmän sitä 11vs11 peliä, joten molemmat voittaisi?
|
|
|
|
|
Erikeeper20
Poissa
Suosikkijoukkue: Atletico Malmi + Akatemia
|
 |
Vastaus #95 : 10.03.2013 klo 22:49:18 |
|
Tietoa mihin tulokseen päättyivät HerTo - SAPA ja FC Myllypuro - PPV?
Jälkimmäinen kuulopuheiden mukaan noin 8-1.
|
|
|
|
|
Paska
Poissa
Suosikkijoukkue: Atletico Malmi, Atletico Akatemia
|
 |
Vastaus #96 : 11.03.2013 klo 00:05:46 |
|
Eikö tähän voisi löytää jotain kultaista keskitietä? Se puoliaika millä punainen tulee pelataan vajaalla loppuun ja jos punainen tuli ekalla puoliajalla niin toiselle puoliajalle voisi sitten taas täydentään miehistön. Luonnollisesti punaisen ottaneella pelaajalla ei olisi enää asiaa peliin. Eikös tässä mallissa saisi tuomarit harjoitella sitä korttien antamista ja sitten joukkueet myös hieman enemmän sitä 11vs11 peliä, joten molemmat voittaisi?
Täysin samoilla linjoilla. Ymmärrän kyllä hyvin Vandan ja muiden tuomareiden kannan, mutta harjoituspelit ovat aina harjoituspelejä ja varsinkin näin talviaikaan täytyy hyvistä hallivuoroista pyrkiä ottamaan kaikki irti. Toiseksi, minusta joukkueiden pitäisi keskenään voida päättää sääntöihin tehtävistä poikkeuksista ja menetellä tilanteessa niin kuin se treenin kannalta parhaalta tuntuu. Jos siis "hyötyvä" osapuolikin on sitä mieltä, että ulosajetun pelaajan tilalle voidaan tuoda uusi, pitäisi sen lähtökohtaisesti sopia myös ulkopuolisiksi, puolueettomiksi fasilitaattoreiksi palkatuille tuomareille. Se on tietysti selvää, että ulosajettu pelaaja ei voi ottelussa enää esiintyä, mutta lähtökohtaisesti koen joukkueiden hyötyvän huomattavasti enemmän siitä, että voivat treenata täysipainoisesti tulevaa kautta varten. Tokihan vajaalla pelaamisiakin tapahtuu kauden aikana, mutta se ei ole kuitenkaan ns. normaali asetelma.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.03.2013 klo 00:09:31 kirjoittanut Paska »
|
|
|
|
|
Nousevalaitapuolustaja
Poissa
|
 |
Vastaus #97 : 11.03.2013 klo 00:25:33 |
|
Meil oli ainakin viime harjotusottelussa käytössä sääntö että kahdella keltaisella ulos ajetun pelaajan tilalle saa ottaa uuden pelaajan, suoran punasen kohdalla ei. Sääntöö ei jouduttu käytännössä testaa, mut vaikutti ihan toimivalta idealta. Sen lisäksi aika useet tuomarit jättää antamatta punasta harkkamatsissa esim. veskalle vaik veis kuinka selvä maalipaikan tahansa, et kyllähän tuomarit jonkin verran käyttää pelisilmää noissakin. Jos nois matseissa jotain oikeita sikailui on joista joku saa suoran punasen niin mun mielestä on ihan ok jos siitä joukkue joutuu kärsimään, sillon ylipäätään olis fiksua miettii onko sil pelaajal ihan kaikki palikat kunnos jos ei pysty jossain talvihöntsässä säilyttää malttiaan.
|
|
|
|
|
Mir Fudi
Poissa
|
 |
Vastaus #98 : 11.03.2013 klo 11:26:16 |
|
Todellisuudessa sarjassakin punaisen saatua joukkue pelaa vajaamiehityksellä. Miksi joukkueet eivät haluaisi treenata "ylivoima-" ja "alivoimapeliään"? Onhan sekin osa futista, että joskus pelataan vajaalla, joten miksi ei treenata sitäkin..
E: Paska ehtikin jo asiasta mainita.
|
|
|
|
|
vili bin ali muhammad
Poissa
Suosikkijoukkue: https://www.youtube.com/watch?v=GvSk5AhFWrc&index=
|
 |
Vastaus #99 : 11.03.2013 klo 12:15:41 |
|
Pöxyt-FC HIK 1-0 (0-0)
|
|
|
|
|
|
|
|