Nyhtöpossu
Poissa
Suosikkijoukkue: 1937
|
 |
Vastaus #700 : 31.08.2015 klo 02:06:17 |
|
Puoliajalle NY:n 2-0 johdossa. Täysin yhtä maaliahan tämä oli. DC:n veskarin muutamat hyvät torjunnat pitivät lukemat edes jotenkin siedettävinä. Halstilta ainakin jokunen hyvä pallonriisto.
|
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
 |
Vastaus #701 : 31.08.2015 klo 16:06:13 |
|
Italian maajoukkueeseen paluun tekevän Giovincon loukkaantuminen on kuitenkin ilmeisesti lievä ja matkustaa maajoukkueen mukaan.
Äsken uutisotiin, että jättää maajoukkueleirityksen väliin.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #702 : 04.09.2015 klo 13:22:21 |
|
MLS:ssä viikonloppuna viisi ottelua, kun maaottelutaukoja ei tunneta. Hyvinkin merkityksellisiä otteluita kaikki, kun panoksia riittää taistelussa sijoituksista, enimmäkseen playoff-viivan ympärillä, mutta myös kärkipäässä.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä neljä ottelua.
New England - Orlando
Kotijoukkueelle voitto tästä ja playoff-paikka on käytännössä varma. Ei tasapeli tai tappiokaan hirvittävän paha isku olisi, mutta jättäisi vielä loppukierroksille hieman jännitystä. Orlando tarvitsee pisteitä taistelussaan playoff-paikasta, mutta tuskin niitä saa, kun New England on ollut ihan hyvässä vireessä ja huonohko tekonurmi vielä ikävä alusta vierailijoille. Maaotteluilla on tuntuva vaikutus kokoonpanoihin, kun avainpelaajista poissa ovat New Englandin Jermaine Jones (USA) sekä Orlandon Kaka (Brasilia) ja Cyle Larin (Kanada).
Montreal - Chicago
Molemmat tarvitsevat pisteitä taistelussa playoff-paikasta. Chicago on ollut hieman pirteämpi viime aikoina, mutta ei edelleenkään ole voittanut vieraissa tällä kaudella. Montrealin heikot otteet viime aikoina johtivat valmentajan vaihtamiseen, kun Frank Klopas sai mennä ja apulainen Mauro Biello nimettiin väliaikaiseksi päävalmentajaksi. Biello ilmeisesti vetää kuitenkin kauden loppuun ja vasta sen jälkeen nimetään uusi päävalmentaja pidemmällä sopimuksella. MLS:n toimintatavoista, kuten toisaalta myös harvinaisen tasaisesta kaudesta, kertoo että valmentajanvaihdos on kauden ensimmäinen koko liigassa.
Seattle - Toronto
Seattle jatkaa taisteluaan playoff-paikasta ja kohtaa kyllä Toronton otolliseen aikaan, koska vierailla on erittäin tuntuvia poissaoloja. Jozy Altidore on USA:n maajoukkueen matkassa ja Benoit Cheyrou sekä Sebastian Giovinco loukkaantuneina. Sen verran Jurgen Klinsmann Torontoa kuitenkin armahti, että jätti Michael Bradleyn valitsematta maajoukkueeseen, joten kapteeni on Toronton käytettävissä. Seattlen loukkaantumisongelmat ovat helpottamassa, kun Osvaldo Alonso palasi jo viime viikonloppuna ja Clint Dempsey todennäköisesti palaa kokoonpanoon tässä ottelussa.
San Jose - Philadelphia
Molemmat taistelevat playoff-paikoista konferenseissaan. San Jose on neljän ottelun voittoputkessa ja on selkeä suosikki otteluun. Tosin Philadelphiakin on viime aikoina pelannut kohtuullisesti, ainakin odotuksia paremmin. Mutta kaikki muu kuin kotivoitto ottelusta kuitenkin suuri yllätys.
Sunnuntain ja maanaintain välisenä yönä sitten vielä Dallas - Columbus. Dallas tarvitsee vielä pisteitä playoff-paikan varmistamiseen. Tosin voitto ottelusta nostaisi taulukossa jo aivan lännen kärkikaksikon tuntumaan. Columbuksella puolestaan mahdollisuus voitolla nousta idän kärkipaikalle. Molemmilla on tuntuvia poissaoloja, varsinkin hyökkäyksessä, maaotteluiden takia. Fabian Castillo (Kolumbia), Blaz Perez (Panama) ja Tesho Akindele (Kanada) puuttuvat Dallasin hyökkäyksestä, Columbus puolestaan joutuu otteluun ilman MLS:n maalipörssiä johtavaa Kei Kamaraa (Sierra Leone).
|
|
|
|
|
Budha-B
Poissa
|
 |
Vastaus #703 : 06.09.2015 klo 07:01:52 |
|
Drogballe hattu! 
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #704 : 06.09.2015 klo 07:03:17 |
|
Didier Drogba iski hattutempun ensimmäisessä MLS-startissaan, kun Montreal katkaisi tappioputkensa 4-3-kotivoitolla Chicagoa vastaan. Kontrasti edelliseen Toronto-otteluun oli huomattava, kun Montrealin kärjessä oli pelaaja, joka osasi pistää pallon paikoista maaliin. Mauro Biellon päävalmentajauralle voitokas alku ja Montreal nousi itäisen konferenssin kuudenneksi.
Philadelphia vastasi yön yllätyksestä, kun bodarikärki Conor Casey käänsi maaleillaan San Josen johdon vieraskentällä Philadelphian 2-1-voitoksi. Philadelphia nyt idän seitsemäntenä pisteen päässä Montrealista. New England otti odotetunlaisen 3-0-kotivoiton Orlandoa vastaan.
Pitkähkön loukkaantumisen jälkeen Seattlen kokoonpanoon ja suoraan avaukseen palannut Clint Dempsey iski voittomaalin vartti ennen loppua, kun Seattle kaatoi Toronton maalein 2-1. Seattle on nyt kahdella perättäisellä voitolla noussut läntisessä konferensissa kahdeksannelta sijalta kolmanneksi.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #705 : 10.09.2015 klo 20:33:10 |
|
Vancouver nappasi jälleen lännen ja koko MLS:n runkosarjan kärkipaikan, kun Colorado kaatui viikon rästiottelussa maalein 2-0. Toisessa rästipelissä Portland ja Kansas tasasivat pisteet maalein 0-0, joten kummallekaan ei helpotusta tiukassa taistelussa lännen playoff-paikoista.
Los Angeles voi kuitata kärkipaikan viikonloppuna jälleen itselleen, kun Vancouver ei pelaa.
Viiden kauppa näyttäisi runkosarjamestaruus olevan, kun Vancouver 48 pistettä (otteluita pelattuna 28), Los Angeles 46 (28) ja Dallas 44 (26) lännen kärkiporukat ja DC 44 (28) ja New York RB 42 (25) idän kärjessä. NYRB on siis se porukka, jolla on vielä rästiotteluiden ansiosta koko homma omissa käsissään.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #706 : 12.09.2015 klo 16:56:23 |
|
New York RB voitti Chicagon maalein 3-2 ja nousi itäisen konferenssin kärkeen pisteen DC:n edelle, vaikka on pelannut kaksi ottelua vähemmän. RB:n kesällä tekemä suunnanmuutos, jossa uusittiin seurajohtoa, valmennusta ja pelaajamateriaalia kovalla kädellä näyttää tällä hetkellä onnistuneelta. Ikääntyneet nimimiehet ovat vaihtuneet aika nimettömään, mutta yhteispeliltään vahvaan, joukkueeseen ja nuorille pelaajille, kuten Kemar Lawrence ja Matt Miazga on annettu paljon vastuuta. Saa sitten nähdä, miten kokeneiden ratkaisupelaajien vähyys näkyy playoffeissa.
Chicago johti ottelua jo maalein 2-0, mutta ei siis vieläkään ollut kauden ensimmäisen vierasvoiton aika. Itse asiassa Chicago on johtanut neljää viimeisintä vierasotteluaan ja kuutta vierasottelua kauden aikana kaiken kaikkiaan, mutta on joka kertanut hukannut johtonsa vähintään tasapeliksi. Tämä oli toinen kerta, kun joukkueelta suli kahden maalin vierasjohto, aiempikin tapahtui New Yorkissa, tuolloin City kiri kahden maalin takaa tasoihin.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #707 : 13.09.2015 klo 09:52:55 |
|
Los Angeles jäi maalittomaan tasapeliin kotiottelussaan Montrealia vastaan, joten ottelun vähemmän pelannut Vancouver jatkaa sarjakärjessä pisteen edellä. Dallas kaatoi New York Cityn kotikentällään maalein 2-1 ja nousi tasapisteisiin Los Angelesin kanssa, vaikka on pelannut kaksi ottelua vähemmän. Suurimman huomion ottelussa taisivat kuitenkin saada NYC:n vaihdot, kun poisvaihdetut pelaajat olivat David Villa, Frank Lampard ja Andrea Pirlo. Villan vaihtamisen tauolla syynä oli ilmeisesti loukkaantuminen, mutta tuplavaihto jolla Jason Kreis otti Lampardin ja Pirlon pois reilun tunnin jälkeen oli taktinen. Cityn tekemisessä ei tällä hetkellä näy juuri mitään valoa, ainoastaan se, että muut idän pohjajoukkueet ovat yhtä huonoja pitää vielä playoff-paikkojen tuntumassa.
Kei Kamara teki kaksi maalia, ja nosti kauden maalisaldonsa 20:een, kun Columbus voitti Philadelphian vieraissa maalein 2-1. Columbus nousi idässä pisteen päähän kärjessä olevista New York RB:stä ja Coloradossa 1-1-tasapelin pelanneesta DC:stä. NYRB pelannut kuitenkin kolme ottelua DC:tä ja Columbusta vähemmän.
San Jose ja Seattle tasasivat pisteen maalein 1-1, joten taistelu lännen playoff-paikoista jatkuu tasaisena kärkikolmikon takana. Tosin Houston näyttäisi putoavan leikistä hävittyään Salt Lakelle kotikentällään maalein 1-3.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #708 : 14.09.2015 klo 08:57:21 |
|
New England haki 3-1-vierasvoiton Torontosta ja on kauden keskivaiheen viiden ottelun tappioputken jälkeen pelannut seitsemän tappiotonta ottelua, voittanut noista seitsemästä ottelusta kuusi. Näyttäisi siis siltä, että kunnon ajoitus New Englandilta sujuu, viime kaudellakin joukkue pelasi erittäin vahvan lopun keskinkertaisen alun jälkeen. New England on tällä hetkellä idän neljäntenä, mutta on kirinyt jo kärjen kiinni ja voitolla viikon rästiottelusta New York RB:tä vastaan nousisi idän kärkeen.
Orlando katkaisi kuuden voitottoman ottelun putkensa kaadettuaan kotikentällään Kansasin maalein 3-1. Orlando nousi voitollaan idän seitsemmäneksi, tasapisteisiin kuudentena olevan Montrealin kanssa. Kanadalaisilla kuitenkin toistakymmentä maalia parempi maaliero ja neljä ottelua vähemmän pelattuna. Kansasille ottelu oli jo viides voitoton putkeen ja joukkue on vielä hävinnyt noista otteluista neljä. Kansas on lännen viidentenä, mutta tämänhetkinen formi ei lupaa hyvää taistelussa playoff-paikoista.
MLS:n runkosarjaa jäljellä vielä viisi täyttä kierrosta, toki useilla joukkueilla otteluita rästissä.
|
|
|
|
|
egrock
Poissa
Suosikkijoukkue: ToPV
|
 |
Vastaus #709 : 14.09.2015 klo 11:51:51 |
|
Louhikkokoskettajalle aivan giganttinen  näistä postauksista. Nyt mennyt usea kierros täysin ohi, ja hyvä että tuloksia ehtinyt/huomannut tarkastamaan. Vaan mitäpä tuosta, takuuvarmaa rapsaa tulee eetteriin, ja kärryillä on pysytty. Kiitos 
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #710 : 17.09.2015 klo 13:32:45 |
|
New England voitti New York RB:n maalein 2-1 ja nousi itäisen konferenssin kärkipaikalle pisteen NYRB:n ja DC:n sekä kaksi pistettä Columbuksen edelle. NYRB on kuitenkin edelleen pelannut kaksi ottelua vähemmän kuin muu kärkinelikko.
New Englandille seitsemäs voitto viimeiseen kahdeksaan otteluun ja Revs on tällä hetkellä selkeästi liigan kovavireisin porukka. Runkosarjamestaruuden osalta on kuitenkin todennäköisesti tasoitusta tullut annettua liikaa aiemmin, joskaan ei mikään täysi mahdottomuus New Englandin nousu koko liigan kärkeen ole. NYRB:n kompuroitua runkosarjamestaruus on tällä hetkellä Vancouverilla ja Dallasilla omissa käsissään, kun lännen kärkikaksikolla on vielä kaksikin keskinäistä kohtaamista jäljellä. Joten toisaalta mahdollinen ristiinpelaaminen tarjoaa kohtalaisia mahdollisuuksia vielä New York RB:lle, Los Angelesille ja New Englandille, teoriassa vielä DC:lle sekä Columbuksellekin, mutta nuo kaksi ovat jo erittäin epätodennäköisiä vaihtoehtoja.
New York City katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa 2-0-voitolla Torontoa vastaan. Frank Lampard siirsi NYC:n johtoon ensimmäisellä MLS-maalillaan parinkymmenen minuutin pelin jälkeen, hieman epäonnistunut pomppiva veto takakulmaan. Patrick Mullins puski lopullisen niitin vartti ennen loppua Andrea Pirlon antamasta kulmapotkusta. Voitto oli tärkeä NYC:n pienten playoff-toiveiden pysymiseksi hengissä. Toronto on hävinnyt kolme ottelua putkeen, mutta playoff-paikka näyttää edelleen turvatulta, kunhan nyt sama meno ei jatku seuraavissa otteluissa. Ja tuskin jatkuu, kun Torontolla on edessä viiden kotiottelun putki, joista kolme ensimmäistä vielä aika heikkoja (Colorado, Chicago, Philadelphia) joukkueita vastaan.
Montreal taisteli vajaalla 1-1-tasapelin San Josen vieraana, kun Chris Wondolowski oli vienyt isännät avausjaksolla johtoon ja Ambroise Oyongo otti rajusta taklauksesta suoran punaisen toisen jakson alussa. Kyle Bekker toi kuitenkin Montrealin tasoihin reilun tunnin pelin jälkeen ensimmäisellä MLS-maalillaan, San Josen veskari David Bingham tosin avitti melkoisesti.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #711 : 19.09.2015 klo 21:20:14 |
|
Kansas katkaisi heikkojen esitystensä putken 3-1-kotivoitolla Dallasia vastaan. Erittäin tärkeä voitto Kansasille playoff-paikan kannalta, nyt on jälleen hieman hyvää playoff-viivaan. Dallasille harmillinen tappio runkosarjamestaruuden kannalta, joskaan ei mitenkään täysin katastrofaalinen, mutta nyt sitten jäljellä olevat kaksi ottelua Vancouveria ja yksi Los Angelesia vastaan ovat entistä tärkeämmät.
Toronto on varmistelemassa playoff-paikkaansa Coloradoa vastaan, avausjakson jälkeen ottelu tilanteessa 3-1. Sebastian Giovinco tehnyt kaksi ja syöttänyt yhden, joten maaleja nyt 19 ja syöttöjä 14. Torontolla maaleja kauden aikana toistaiseksi 49, joten Giovinco suoraan mukana joko tekijänä tai syöttäjänä noin kahdessa kolmaosassa.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #712 : 20.09.2015 klo 15:02:49 |
|
Olipahan erikoinen MLS-kierros. Runkosarjamestaruus ei näytä kelpaavan kenellekään, vaan melkein kaikki kärkiseurat hävisivät ottelunsa, monet vielä rumin numeroin.
Vancouver - Seattle 0-3 Montreal - New England 3-0 Salt Lake - Los Angeles 3-0
Vancouverilla oli jonkin verran poissaoloja optimikokoonpanosta, mutta New England ja Los Angeles sen sijaan pääsivät otteluihinsa käytännössä parhailla miehityksillään, mutta siitä huolimatta rumat tappiot. New Englandin huima vire katkesi tylysti, mutta onko sitten vain yksittäinen romahdus, kuten voidaan Vancouverissakin miettiä. Los Angelesissa sen sijaan on jo syytä pieneen huoleen, kun superhyökkäys onkin yhtäkkiä menettänyt kaikki tehonsa, joukkue on pelannut kolme ottelua putkeen tekemättä maaliakaan ja saanut noista otteluista vain yhden pisteen.
Seattlekin on noussut syvältä aivan lännen kärjen tuntumaan, otteluita kuitenkin pelattuna enemmän kuin Vancouverilla ja Dallasilla, joten nousuun runkosarjan kärkeen jäljellä olevat ottelut tuskin riittävät, vaikka nyt kun joukkueen terveystilanne on parempi on materiaali varsinkin hyökkäyssuuntaan erittäin kova. Puolustuksen materiaali ja maalivahti eivät ole ihan samalla tasolla kuin hyökkäys ja keskikenttä, varsinkin kun vastikään hankittu Panaman maajoukkuetoppari Roman Torres loukkasi polvensa pahasti ja huilaa loppukauden.
Columbus haki 2-1-vierasvoiton kärkiottelusta DC:tä vastaan ja nousi idän kärkeen. New York RB:llä on yöllä mahdollisuus nousta jälleen idän kärkeen, jos voittavat vierasottelunsa Portlandissa. Muiden pupeltaessa NYRB on jälleen erittäin vahvoilla taistelussa runkosarjamestaruudestakin, koska otteluohjelma on vaikean Portland-vierailun jälkeen erittäin suotuisa.
New York City voitti San Josen kotonaan maalein 3-2 ja piti pienet playoff-toiveet edelleen hengissä, kuten 1-0-vierasvoiton Chicagosta hakenut Orlando. Montreal kuitenkin erittäin vahvasti kiinni idän viimeisessä playoff-paikassa. San Jose pysyi lännessä playoff-viivan alla ja tilanne alkaa näyttää hankalalta, kun otteluita on pelattuna Kansasia ja Portlandia enemmän, jotka olisivat vielä haastettavissa. Tappio jätti Chicagon idän viimeiselle paikalle ja ero playoffeihin on jo venynyt liian suureksi, edessä oikeastaan vain taistelu koko MLS:n jumbosijan välttämisestä, joka sekin näyttää erittäin haastavalta tehtävältä vaikean otteluohjelman takia.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.09.2015 klo 15:06:08 kirjoittanut Louhikkokoskettaja »
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #713 : 21.09.2015 klo 20:43:26 |
|
New York RB haki hienon 2-0-vierasvoiton Portlandista ja nousi runkosarjan kärkeen, tasapisteisiin ottelun enemmän pelanneen Vancouverin kanssa. Pisteen päässä oleva Dallas pelannut yhtä monta ottelua kuin NYRB. Muilla kärkipään porukoilla onkin sitten otteluita pelattuna jo 30 eli kaksi RB:tä ja Dallasia enemmän. Tuo kolmikko tällä hetkellä siis vahvimmissa asemissa ja NYRB melko helpon loppuohjelman ansiosta vahvin ehdokas runkosarjan voittajaksi.
Philadelphia voitti Houstonin kotonaan maalein 2-0. Philadelphian playoff-mahdollisuudet ovat enää täysin teoreettiset, mutta ero sarjan pohjalla Chicagoon kasvoi kuuteen pisteeseen, joten erittäin todennäköiseltä näyttää, että Chicago jää MLS:n jumboksi tällä kaudella.
Chicagossa viikonlopun, ja viimeisen parin kauden, tapahtumiin reagoitiin, kun päävalmentajan ja jalkapallojohtajan tuplahommaa hoitanut Frank Yallop sai potkut. Kaksi mestaruutta ja kaksi valintaa MLS:n vuoden valmentajaksi Yallopilla oli vyöllään San Josen keikoiltaan, kun Chicagon johtoon valittiin, mutta missään vaiheessa Yallop ei saanut peliä toimimaan ja playoffit jäivät kaukaiseksi haaveeksi molemmilla kausilla. Chicago voitti Yallopin alaisuudessa 63:sta MLS-ottelustaan vain 13.
Entinen Chivas USA:n presidentti Nelson Rodriguez nimettiin Chicagon general manageriksi ja ottaa mm. Yallopille kuuluneet jalkapallojohtajan tehtävät organisaatiouudistuksessa. Brian Bliss puolestaan toimii väliaikaisena päävalmentajana loppukauden, minkä jälkeen nimetään uusi päävalmentaja. Blissillä on aiempaa kokemusta väliaikaisena päävalmentajana toimimisesta Columbuksesta ja Kansasista, vaikka ei virallisena päävalmentajana ole missään toiminut.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #714 : 24.09.2015 klo 22:06:20 |
|
Didier Drogballe viides maali viidennessä MLS-ottelussaan, kun Montreal otti tärkeän 2-1-kotivoiton Chicagoa vastaan. Voitolla Montreal nykäisi neljän pisteen eron Orlandoon idän playoff-viivalla ja otteluita kanadalaisilla on edelleen rästissä kaksi, joten vahvasti näyttäisi siltä, että idän kuusi playoff-joukkuetta alkavat olla lopullisesti selvillä. Toki Orlandolla on jäljellä vielä kotiottelu Montrealia vastaan, mikä tarjoaa pienet, mutta vain hyvin pienet, mahdollisuudet.
Houston voitti Kansasin maalein 1-0 ja piti vielä toiveet pääsystä playoffeihin hengissä. Ottelun vähemmän pelannut Portland on viimeisellä playoff-paikalla kolme pistettä Houstonin edellä, mutta välissä on vielä San Jose, joten kovin pienet ovat mahdollisuudet, kun Houstonin loppuohjelmakaan ei ole siitä helpoimmasta päästä.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #715 : 26.09.2015 klo 11:34:21 |
|
Ei näytä runkosarjamestaruus kelpaavan kellekään. NYRB hävisi kotonaan Orlandolle aika käsittämättömin 2-5-lukemin. Tulokashyökkääjä Cyle Larin oli ottelun hahmo hattutempullaan, Kaka sekä Carlos Rivas kumpikin syötti kaksi Orlandon maaleista. Tällä hetkellä runkosarjamestuus on jälleen Dallasilla omissa käsissään.
Orlandolle kolmas voitto putkeen ja näyttävät pystyvän haastamaan Montrealin ihan tosissaan siitä viimeisestä playoff-paikasta. Montreal ja Orlando ovat viime aikoina pelanneet niin hyvin, että Toronton jo täysin varmalta näyttänyt playoff-paikka ei sittenkään ole aivan kirkossa kuulutettu.
Toronto kohtaa tänään päiväpelissä, yhdeksältä Suomen aikaa, kotikentällään Chicagon. Tilanne on mennyt sellaiseksi, että Torontolla ei oikein olisi varaa pupeltaa tänään. Chicago on hävinnyt neljä ottelua putkeen, eikä ole kauden aikana siis vieraissa voittanut, joten eiköhän Toronto ottelun hoida. Toisessa aikaisemmassa ottelussa Montreal kohtaa heikkovireisen DC:n kotikentällään puolilta öin Suomen aikaa.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #716 : 26.09.2015 klo 22:03:43 |
|
Semmonen perus-Chicago, johtivat kahdesti vierasottelua, mutta hävisivät lopuksi. Ei siinä paljon valmentajanvaihdokset ole auttaneet.
|
|
|
|
|
Man_vs_Football
Poissa
|
 |
Vastaus #717 : 27.09.2015 klo 11:25:15 |
|
Satuin katsoon eilen ensimmäisen puoliajan Montreal - DC United matsista. Aikamoista löntystelyä oli verrattuna "normaaliin" MLS-matsiin. Drogba iski pari loistavaa häkkiä - toisen vaparista ja toisen läpiajosta Halstin mokan jälkeen. Halstilta heikko eka puolisko ja tuloksen perusteella ei tainnu parantaa toisella jaksolla. Tosin koko DC United oli löysä.
Drogba näyttäis olevan jäätävässä kunnossa vielä vanhoilla päivilläänkin. Sen verran kovasti vei DC:n pakkeja välillä et tuntui et tolla kaverilla vois olla vielä käyttöä vaikka rämpivässä Chelseassa...
|
|
|
|
|
Man_vs_Football
Poissa
|
 |
Vastaus #718 : 28.09.2015 klo 01:07:56 |
|
Jasså. Zsuumailen täs puolella silmällä Kansasin ja Seattlen matsia. Eka puolisko aikamoista Seattlen dominointia - ei tosin pelillisesti vaan maalipaikkojen vaarallisuudessa ja suunnanmuutoksissa. HT 0-1. Toka jakso mennyt puolihuolimattomasti katsoen mut Kansas päässy peliin mukaan ja muutama minsa ennen loppua 1-1. Se pitää sit katso toi toinenkin peli - San Jose Earthquakes vs. Real Salt Lake. Muuten olisin jo painunut pehkuihin mut täytyy kait se kerran muutamassa vuosikymmenessä tapahtuva verikuu bongata pelin jälkeen. Kerrankin ei harmita noi Ameeriikan lähetysaikojen viivästykset kun toi verikuu näyttäis olevan parhaimmillaan vasta viiden jälkeen. Nyt näyttäis olevan puolipilvistä joten täytyy toivoa et ei ihan täyttä pilvipeittoa taivaalle kerry. Kansas - Seattle 1-1. Aika oikeutettu FT (tosin toka jaksoa en aivan "tosissaan" katsonut). e: From YLE:Täydellinen pimennys alkaa kello 5.11, kun kuu kulkee maan varjoon, ja päättyy kello 6.24. Toivottavasti ameeriikan hemmot näyttävät ny niitä mainoksiansa vähintään vielä puoli tuntia  . e2: Real Salt Lake aivan purjeessa mut HT 0-0. Jos samanlailla jatkuu toinen jakso niin se on vähintään 2,3-0 maanjäristykselle. e3: Olipahan jakso. Kovavauhtisin 45 minsaa mitä olen pitkään aikaan nähnyt - tosin vain jalat liikkuivat vikkelästi, pää ei pysynyt pelaajilla perässä vaan aivan järkyttävä määrä karmeita virheitä molemmille joukkueille. SJ painosti alussa ja sai pari miljardin taalan paikkaa mut eivät saaneet sisään. Sit oli RSL:n vuoro vedellä ohi metrin päästä tyhjästä maalista. Ei ollut yllättävää että ratkaisu tuli rankkialueen ulkopuolelta tulleesta laukauksesta joka kimposi puolustajasta sisään. San Jose siis voitti 1-0 mut pelitilanteisiin nähden ton olisi pitänyt olla jotain 5-4. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita mut ei todellakaan mitenkään hyvää fudista. Kauheeta sähläystä ja vähemmän sählännyt voitti. e4: Nyt sitte pitäis vielä tunti odotella aamuyön kohokohtaa... täytyy tässä lähtä kirkonkylän valoista poijjes notta josko sieltä punainen kuu näkyis... CCR - Red Bad Moon Rising
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.09.2015 klo 03:21:16 kirjoittanut Man_vs_Football »
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #719 : 29.09.2015 klo 17:48:52 |
|
Chicago Fire on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa seura, joka on menettänyt matemaattiset mahdollisuudet selvitä playoffeihin. Ja tämä varmistui vasta neljänneksi viimeisellä kierroksella, joten historiallisen tasainen kausi menossa. Nopealla silmäyksellä (huomioimatta mahdollisia ristiinpelaamisen vaikutuksia) New York RB on tässä vaiheessa ainoa seura, joka on varmistanut paikkansa playoffeissa.
MLS:n yhdeksästä kärkijoukkueesta vain Los Angeles voitti kierroksen ottelunsa, 3-2 Dallasia vastaan, ja nousi vuorostaan sarjan kärkeen. Taistelussa playoff-paikoista, viivan molemmin puolin olevat seurat taas järjestäen voittivat ottelunsa, molemmissa konferenseissa. Huikea loppu on runkosarjalle tulossa, kun niin mitään ei ole vielä ratkaistu, vaikka kierroksia on jäljellä enää kolme. Toki rästiotteluita on edelleenkin runsaasti. NYRB viikonlopun päätteeksi rästiotteluidensa ansiosta jälleen paalupaikalla runkosarjamestariksi.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #720 : 30.09.2015 klo 20:41:55 |
|
Tulevana yönä, kahden maissa Suomen aikaa, pelataan US Open Cupin finaali, jossa cupmestarin lisäksi ratkeaa ensimmäinen USA:n edustaja ensi vuoden Mestarien liigaan. Vastakkain Philadelphia ja Kansas.
Philadelphian mahdolisuudet selvitä playoffeihin ovat käytännössä menneet, kun taas Kansas näyttäisi etenenvän playoffeihin, vaikka nykyinen formi on erittäin heikko. Huonosta vireestään huolimatta Kansas on ennakkosuosikki finaaliin, mutta aika arvoituksellinen ottelu ennakkoon luvassa.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #721 : 02.10.2015 klo 15:21:26 |
|
Kansas juhli cupin voittoa rankkareiden jälkeen varsinaisen peliajan päätyttyä tasan 1-1, eikä jatkoajalla maaleja tullut. Rankkareissa ratkaisu tuli vasta kahdeksansissa laukojissa, kun Tim Melia ensin torjui Andrew Wengerin vedon ja Jordi Quintilla upotti omansa. Philadelphian säästely vaihtojen kanssa rankkareihin asti ei oikein onnistunut, tosin maaliin Andre Blaken tilalle vaihdettu John McCarthy torjui yhden vedon, mutta ei suurta eroa tehnyt ja toisen jatkoajan loppuhetkien vaihtomiehen Wengerin epäonnistuminen ratkaisi ottelun.
Huhuissa liikkuu, että Fluminensen jättänyt Ronaldinho olisi siirtymässä Yhdysvaltoihin Corinthians USA:n riveihin. Jenkki-Corinthiansin johtoportaassa on Dinhon tuttuja, mikä olisi merkittävin (kaiketi ainoa) syy ratkaisuun. Corinthians USA on amatööriseura USA:n nelostasolta, joten sitä eivät siirtoikkunasäännöt koske. Siirron toteutuessa Dinho tulisi pelaamaan US Open Cupin ensimmäisellä karsintakierroksella kuun puolivälin tietämissä. Luultavasti kyseessä olisi vain yhden tai enintään muutaman cupin karsintapelin pelaamisesta ennen vuoden vaihtumista ja kansainvälisen siirtoikkunan avautumista.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.10.2015 klo 15:24:15 kirjoittanut Louhikkokoskettaja »
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #722 : 07.10.2015 klo 09:26:08 |
|
Viikonlopun kierroksen jälkeen New York RB johtaa MLS:n runkosarjaa tasapisteissä, yhden maalin paremmalla maalierolla, ennen Los Angelesia. NYRB:llä kuitenkin otteluita jäljellä vielä neljä, Los Angelesilla vain kaksi. Kaksikosta pisteen päässä on Dallas, jolla myöskin on neljä ottelua jäljellä ja pisteen Dallasia perässä Vancouver, jolla otteluita jäljellä kolme. Huomattavaa on, että Dallasin ja Vancouverin jäljellä olevista otteluista kaksi on keskinäisiä.
Äärimmäisen tasainen on MLS:n kausi ollut, nopeasti laskettuna 12:lla seuralla on vielä teoreettinen mahdollisuus runkosarjamestaruuteen, kun otteluita on jäljellä kahdesta neljään. Käytännössä kuitenkin ylemmässä kappaleessa mainittu nelikko ratkonee mestaruuden kohtalon. NYRB on melko selkeä suosikki helpohkon loppuohjelmansa ansiosta.
Pudotuspeliviivalla idässä Orlando voitti Montrealin maalein 2-1 ja nousi pisteen päähän viimeistä playoff-paikkaa pitävistä kanadalaisista. Otteluita Montrealilla jäljellä vielä neljä, Orlandolla vain kaksi. New York City hävisi vieraissa DC:lle 2-1 ja playoff-mahdollisuudet putosivat jo täysin teoreettisiksi, Montreal saisi saada enintään pisteen ja Orlando kaksi jäljellä olevista otteluista, jotta NYC pystyisi voittamalla jäljellä olevat ottelunsa nousemaan ohi. Torontolle 3-1-tappion kärsinyt Philadelphia liittyi Chicagon seuraan matemaattiset playoff-mahdollisuutensa menettäneenä.
Lännessä taistelu viimeisestä playoff-paikasta on myöskin tiukka. San Jose on kuudentena maalieron turvin Portlandin edellä, Houston ja Salt Lake ovat kolmen pisteen päässä. San Josella ja Houstonilla otteluita jäljellä kaksi, Portlandilla ja Salt Lakella kolme. Periaatteessa kolme pistettä San Josen edellä olevan Seattlenkin putoaminen playoffeista on vielä mahdollista, mutta erittäin epätodennäköistä, sen verran hyvään iskuun Seattle on loukkaantumisongelmien vähennyttyä päässyt. Colorado toistaiseksi ainoa joukkue lännessä, jolla ei ole enää matemaattisia mahdollisuuksia playoffeihin.
Ensi yönä pelataan kaksi sarjasijoitusten kannalta erittäin mielenkiintoista ottelua, kun idässä NYRB isännöi Montrealia ja lännessä Dallas matkustaa Vancouverin vieraaksi.
Columbuksen Kei Kamara johtaa edelleen maalipörssiä 22:lla osumalla, vaikka kolmen ottelun maaliputki katkesikin viikonloppuna. Kertaalleen Philadelphiaa vastaan osunut Toronton Sebastian Giovinco nousi maalin päähän. Ilman mitään ihmeitä kyseinen kaksikko ratkaisee maalipörssin voiton, koska seuraavina olevat Los Angelesin Robbie Keane ja NYC:n David Villa ovat tehneet 17 maalia kumpikin. San Josen Chris Wondolowski on maalipörssin viidentenä 16:lla osumallaan.
Orlandon Cyle Larin osui kertaalleen viikonloppuna ja nosti maalimääränsä 15:een. Aina maaleja tehdessään Larin parantaa MLS:n tulokkaiden maaliennätystä, entinen ennätys oli Damani Ralphin 11 maalia Chicagolle kaudella 2003. Ralphin ura ei päässyt odotetulle tasolle, kun pahat polvivammat päättivät Rubin Kazaniin siirtyneen jamaikalaisen uran käytännössä 26-vuotiaana.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #723 : 08.10.2015 klo 19:40:43 |
|
NYRB voitti Montrealin maalein 2-1 ja vahvisti otettaan runkosarjan kärkipaikasta. Ratkaisevin hetki oli aikaisin, kun Montrealin laitapakki Ambroise Oyongo torjui maalivivalla kädellään vartin kohdalla, suora punainen ja NYRB:lle pilkku, jonka Sacha Kljestan upotti. Kljestan pääsi kokeilemaan pilkulta toistamiseen puolen tunnin tietämissä, mutta tuolloin Montrealin veskari Evan Busch torjui.
Lloyd Sam lisäsi New Yorkin johtoa avausjakson lopulla hienolla nostolla, kun Busch oli ensin tullut kauas vastaan peittämään Bradley Wright-Phillipsin läpiajon. Didier Drogba jatkoi maalitehtailuaan kaventamalla pilkulta toisella jaksolla hivenen kepoisen tuomion jälkeen.
Toisessa ottelussa Vancouver ja Dallas tasasivat pisteet maaleitta.
|
|
|
|
|
Norsu-fani
Poissa
Suosikkijoukkue: Norsunluurannikko, Drogba, Chelsea
|
 |
Vastaus #724 : 11.10.2015 klo 00:27:28 |
|
Drogba on paras.
|
|
|
|
|
|
|
|