|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #925 : 03.04.2016 klo 13:37:28 |
|
DC ratkaisi maalivahtiongelmansa tekemällä sopimuksen vapailla papereilla liikkuneen Tally Hallin kanssa. Aiemmin Houstonia useita kausia edustanut Hall oli viime kaudella Orlandon ykkösveskari, mutta teloi loppukaudesta polvensa, minkä seurauksena Orlando päätti olla tarjoamatta jatkoa. DC:llä oli joukkue jo täynnä, mutta Hallille järjestyi tilaa, kun seura laittoi Hamidin pitkäaikaisloukkaantuneiden listalle, minkä perusteella sai hankkia korvaavan pelaajan. DC todennäköisesti joutuu hankkiutumaan Dykstrasta eroon, koska nykytilanteessa veskareita on liikaa ja joukkue Hamidin kuntouduttua ylisuuri. Mutta tuo on siis ajankohtaista vasta, kun Dykstra ja Hamid kuntoutuvat.
Hall oli jo DC:n kokoonpanossa San Josea vastaan, mutta penkillä Worran jälleen pelatessa. DC jatkaa viiden ottelun jälkeen edelleen ilman voittoa, kun San Jose tuli loppuhetkillä tasoihin Jahnin jatkettua Salinasin matalan keskityksen takakulmaan. Nyarko oli vienyt DC:n avausjaksolla johtoon päästyään vapaasti puolustuksen keskeltä puskemaan Neaglen keskityksen maaliin.
Vancouverissa ottelun jälkeen oli puheenaiheena jälleen tuomaritoiminta, kun ottelussa nähtiin tälle kaudelle niin kovin tyypillinen suhteellisen aikainen suora punainen pallontavoittelutilanteessa. Valmentajat Robinson ja Arena valittelivat, että melkein joka ottelussa tulee punainen, mikä sitten kovin herkästi muuttaa ottelun luonnetta passiivisempaan ja varovaisempaan suuntaan. Laban taklaus Mageen jalkoihin oli suhteellisen ruma ja paljon kevyemmästäkin on tällä kaudella MLS:ssä suihkuun lähdetty, ehkä sellainen 50-50-tilanne keltaisen ja punaisen välillä suurimmassa osissa sarjoja, mikä nyt MLS:ssä on sitten ihan selkeä punainen. Vancouver puolusti vajaalla tunnin ja ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin, kun LA on tällä hetkellä aika hampaaton porukka rankkojen loukkaantumisongelmien takia, kaikki kolme designated playeria sekä ykkösveskari sivussa. Maalivahti Kennedy sekä Dos Santos todennäköisesti palaavat seuraavaan otteluun, Gerrardkin mahdollisesti, mutta polvileikkauksessa käynyt Keane huilaa ainakin kuukauden.
DC:n ohella myös Columbus jatkaa ilman voittoa, kun kahden tappion jälkeen on nyt tullut kaksi tasapeliä. Vierasottelu Dallasia vastaan oli kuitenkin lupaava, kun joukkueen pelissä näkyi sitä viime kauden aktiivista hyökkäyspeliä ja Columbus hallitsi ottelua selkeästi. Columbus siirtyi johtoon jo vajaan kympin pelin jälkeen Meramin puskettua kulmapotkun etualueelta sisään. Sen jälkeen joukkue kuitenkin tuhlaili paikkansa pistää peli pakettiin ja Dallas tuli vartti ennen loppua tasoihin, kun Akindele pääsi pistämään Urrutin kaukovedeon jälkeen tolpasta ja veskarin selästä maalin eteen pompanneen pallon tyhjiin.
Seattle sen sijaan otti kauden ensimmäisen voittonsa, Montreal kaatui 1-0 Dempseyn osuttua kymppi ennen loppua. Montreal on kahden ensimmäisen ottelun ilotulituksen jälkeen hävinnyt kaksi ottelua tekemättä maaliakaan. Ei kuitenkaan vaikuttaisi vielä miltään kriisiltä, vaan pallo sattui ensimmäisissä otteluissa pomppimaan eri malliin. Piattilta ja Odurolta onnistui noissa otteluissa kaikki, nyt ei sitten tunnu onnistuvan mikään.
Poikkeuksellisen vähämaalisen MLS-kierroksen toistaiseksi maalirikkain ottelu pelattiin Kansasissa, missä kotijoukkueen kolmen ottelun voittoputki katkesi vierailija Salt Laken haettua pisteet maalein 2-1. Kansas vei pallonhallinnan selvästi, mutta Salt Lake oli huomattavasti terävämpi ja loi nopeilla hyökkäyksillä paremmat paikat. Salt Lake on aloittanut kautensa yllättävän vahvasti ja jatkaa neljän ottelun jälkeen tappioitta. Kansas-voittoa saavutuksena nostaa vielä, että Salt Lake joutui erittäin varamiehehisenä otteluun, kun peräti viisi normaaliavauksen pelaajaa puuttui kokoonpanosta, Rimando sekä Morales loukkaantumisten ja Olave, Martinez sekä Beckerman pelikieltojen takia. Poissaolojen takia ensimmäistä kertaa tällä kaudella avaukseen päässeet Glad sekä Mulholland kiittivät tekemällä joukkueen maalit. Feilhaber kavensi pilkulta lisäajalla.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #926 : 05.04.2016 klo 21:15:58 |
|
Orlando jatkaa toisena MLS:n tappiottomana joukkueena, kun hallitseva mestari Portland kaatui 4-1. Alkukauden loukkaantumisen takia huilannut Kaka oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella mukana ja pelasi erittäin vahvan ottelun, teki yhden maalin ja syötti kaksi. Hines puski Orlandon vartin tietämillä johtoon Kakan antamasta vaparista. Shea lisäsi johtoa puolen tunnin kohdilla komealla ulkosyrjävedolla pelattuaan Kakan kanssa ensin nätisti yhteen. Portlandille tarjotiin jakson lopussa tilaisuutta päästä peliin mukaan, mutta Adilta heikko yritys Shean käsivirheestä tuomitusta rankkarista ja oikein aavistanut Bendik torjui. Kaka ja Molino lisäsivät Orlandon johtoa toisella jaksolla ennen McInerneyn loppuhetkien kavennusta.
Orlando on pelannut onnistuneen alkukauden, vaikka loukkaantumiset ovat riivanneet. Kaka palasi vahvasti, mutta Larin joutui jälleen loukkaantuneena vaihtoon. Larinin reisivamman ei pitäisi olla paha, mutta tämän viikon vieraspeli Philadelphiaa vastaan jäänee väliin.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #927 : 09.04.2016 klo 10:53:04 |
|
Orlandon tappioton putki alkukaudesta päättyi, kun Philadelphia voitti 2-1 Barnettan kiskaistua komean vaparin yläriman kautta sisään varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. Erittäin tasainen ja vauhdikas ottelu, Orlando oli vielä lähellä tulla lisäajalla tasoihin, mutta Blakelta huipputorjunta vapaana boksissa olleen Winterin vetoon. Philadelphia pääsi heti alussa johtoon Ramosin epäonnistuttua pahasti keskityksen katkaisemissa ja Sapong sai avoimen tekopaikan. Winter toi Orlandon tasohin ennen taukoa matalalla vedolla takakulmaan, kun oli ohittanut puolustajan.
|
|
|
|
|
Wiltsu
Poissa
|
 |
Vastaus #928 : 09.04.2016 klo 16:31:05 |
|
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #929 : 09.04.2016 klo 23:23:37 |
|
Montreal ja Columbus pelanneet aika avointa peliä Montrealin olympiastadionin tekonurmella, mutta avausjaksolla keskittyivät vain paikkojen hukkaamiseen ja lähteltäpiti-tilanteisiin.
Montreal toisen jakson alkuun johtoon Camaran puskettua Ontiveron antaman kulman sisään. Ei mennyt miesvartiointi Columbukselta putkeen, virhe tosin taisi tapahtua jo paperilla, kun iskettiin laitapakki laitapakkia vastaan, Camara vaan on sen 20 senttiä Affulia pidempi, eikä Affulin estelyistä tilanteessa paljon välittänyt.
Columbuksen vierasasu näyttää kyllä helvetin rumalta promokuvien lisäksi myös käytössäkin...
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #930 : 09.04.2016 klo 23:56:24 |
|
Sieltä tuli sitten viimein se lopullinen niitti, kun Montreal sai jälleen yhden vaarallisen vastahyökkäyksen Columbuksen keskialueen pallonmenetyksestä. Oyongo keskittää ja Bekker puskee 2-0-maalin.
Columbuksen "loppukiri" enimmäkseen vaan aiheutti noita vaarallisia nopeita hyökkäyksiä omaan päähän, hyökkäyssuuntaan meno ollut toisella jaksolla melkoisen munatonta. Viiden ottelun jälkeen Columbus jatkaa edelleen voitoitta. Ei peli niin huonoa ole ollut, mutta viime kaudesta on tullut ratkaisevasti takapakkia, kun hyökkäys ei ole enää huipputehokas ja puolustus on edelleen epävarma.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #931 : 10.04.2016 klo 00:57:46 |
|
New England ja Toronto tasasivat pisteet maalein 1-1. Rowe vei NE:n avausjaksolla johtoon komealla puskulla Watsonin keskitykseen, mutta toisella jaksolla Giovinco tasoitti Torontolle Altidoren syötöstä. Näytti jo siltä, että Nguyen iski lisäajalla voittomaalin NE:lle, mutta pallo oli ehtinyt käydä päätyrajan ulkopuolella ennen maalille lähtenyttä keskitystä.
Espindola kurittaa DC:ssä Vancouveria, kotijoukkue on vahvasti kiinni kauden ensimmäisessä voitossaan ja Columbus jäisi ainoaksi voitottomaksi joukkueeksi. Espindola on ollut hereillä maalin edustalla, ensimmäinen osuma, kun Ousted ei saanut pidettyä Rolfen laukausta ja Espindola pisti paluupallon sisään. Toinen maali kulman jälkitilanteesta Birnbaumin osuttua ensin ylärimaan.
New Yorkissa RB lähtee kovin mielenkiintoisella puolustuksella otteluun. Perrinelle, Baah, Zubar ja Lawrence loukkaantuneina sivussa, minkä seurauksena neljän linjan puolustuksessa muodostaa kolme oikean puolen laitapakkia ja yksi toppari. Tarjonnee Kansasille mahdollisuuksia.
|
|
|
|
|
Niistaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Kusitauko!
|
 |
Vastaus #932 : 10.04.2016 klo 05:00:06 |
|
Kiitos Louhikkokoskettaja kun raportoit, harkitsen sua vahvasti top-6:een vuoden forumisti äänestyksessä!  En itse jaksa kovinkaan tarkasti seurata, pyrin katsomaan kokoonpanot Livetuloksista, sekä maalipörssiä ja välillä vilkuilen Eurosport2. Ne pelit mitä olen katsonut, taso ei ole kummoinen, mikä jopa hieman yllättää, mutta vastapainoksi superstarat tekevät upeita maaleja, mitä haluaa nähdä koosteissa. Giovinco tottakai, ja Robbie Keane. Vieläkö Interinkin testissä aikoinaan käynyt nopea Tosaint Ricketts pelaa täällä, vai onko alempana? FC Edmontonissa ainakin käynyt Frank Jonkea ja David Monsalvea.. Ja nyt siellä on ainakin se viimekauden RoPS-äijä. (koska topic on ja muut sarjat myös) 
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #933 : 10.04.2016 klo 22:13:45 |
|
New York RB:n kausi on jo menossa kriisin suuntaan, kun Kansas käytti NYRB:n varamiehisen puolustuksen virheet armotta hyväkseen ja haki 2-0-vierasvoiton. Helpolla Kansas ei voittoa saanut, vaan Melia pelasi huippuottelun maalilla, torjui B. Wright-Phillipsin pilkunkin muiden hyvien torjuntojen jatkoksi, joku veto meni Meliankin ohi, mutta kolahti tolppaan. Ihan hirveitä virheitä sitten nuo Kansasin maalit NYRB:n puolustukselta. Ensimmäisessä koko paketti täysin levällään ja Espinozasalla liikaa tilaa sekä aikaa tehdä avausmaali. Toisessa Dwyer pääsi kääntymään ja viimeistelemään aivan liian helposti, kun topparina tuurannut laitapakki Duvall oli todella pehmeä kaveri rajaheiton jälkitilanteessa.
NYRB kerännyt viidestä ottelustaan vain kolme pistettä yhdellä voitolla, mutta peli ei ole ihan niin huonoa ollut, kun hyökkäys on viime aikoina paikkoja pystynyt luomaan, mutta terävyys on puuttunut. Puolustus on kyllä vuotanut aivan liikaa, mutta tuohon luultavasti tulee korjausta, kun edes jokunen avauksen kaveri sairauslomalta palaa. Kansas on liigan kärjessä 12:lla pisteellä viidestä pelistä. Melia on jatkanut viime kauden tasolla ja muutenkin joukkueen peli on toiminut, tosin jonkin verran Kansas on hyötynyt alkukaudesta ennakkoon kovien joukkueiden pelaajaongelmista, kuten viime yönä NYRB:tä vastaan.
Salt Lake jatkaa MLS:n ainoana tappiottomana joukkueena, Coloradoa vastaan 1-0-kotivoitto Platan osuttua. Salt Lakella pisteitä viidestä ottelusta 11 ja sijoitus toisena niin lännessä kuin koko liigassa Kansasin takana. Colorado oli avausjaksolla vahvempi, mutta loukkaantumisen jälkeen palannut Rimando oli hyvä Salt Laken maalilla. Plata pääsi toisen jakson puolivälin jälkeen tekemään ottelun ainoan, ja kauden neljännen maalinsa Coloradon puolustuksen sekoiltua pahemman kerran. MacMath oli turhaan vastassa maaliltaan ja topparin epäonnistunut katko nosti pallon niin muun puolustuksen kuin MacMathin yli, Plata oli tilanteessa ensimmäisenä ja pääsi pistämään pallon tyhjiin.
DC tosiaan otti kauden ensimmäisen voittonsa ja alkukauden kriisi on ainakin hetkeksi voitettu. Espindola oli terävänä paluupalloissa lähietäisyydeltä tehden kaksi ensimmäistä. Saborio tuli vielä vaihdosta kaunistelemaan lukemia, teki kaksi loppuhetkillä ja DC:lle lopulta iso 4-0-voitto Vancouveria vastaan.
Wondolowski nousi Platan ja Vancouverin Rosalesin kanssa neljän maalin kerhoon kauden MLS:ssä, kun San Jose haki 2-2-tasapelin Dallasista. Kotijoukkue hallitsi, mutta kymppipaikan kapellimestari Diazin oleminen sivussa vaan näkyy Dallasin pelissä liikaa ja ihan huippupaikkojen luominen on vaikeata. Nytkin osumat tulivat pilkulta ja Bernardezin puskettua pallon halvalla omiin. Painetta ei Bernardezilla juuri ollut, mutta päädystä ulos tarkoitettu pusku kuitenkin painui omiin ja Dallas sai sentään pisteen.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #934 : 10.04.2016 klo 22:29:04 |
|
Ricketts tainut kuitenkin viihtyä eteläisemmässä Euroopassa. Jonke näkyisi olevan ilman seuraa parin Edmontonin kauden jälkeen, maaleja ei USA:n kakkostasolla onnistunut tekemään reilusta 30:stä esiintymisestä huolimatta. Ongelma lienee sillä suunnalla, että isokokoisen hyökkääjän fyysinen kasvu jatkui vielä Edmontonin vuosinakin, tosin vain leveyssuuntaan, eikä siinäkään enimmiltä osin lihasmassan osalta. Onhan Edmontonin riveissä Nyassin lisäksi se Ameobin veljessarjan Vaasassa käynyt väliinputoajakin.
|
|
|
|
|
El Ningo
Poissa
Suosikkijoukkue: Keltainen sukellusvene
|
 |
Vastaus #935 : 11.04.2016 klo 01:50:37 |
|
Onko joku seurannut enemmän Pirlon ja Villan otteita? Katselen tässä matsia just ja aivan hirveetä suorittamista.
|
|
|
|
|
loscafeteros
Poissa
|
 |
Vastaus #936 : 11.04.2016 klo 14:24:49 |
|
Onko joku seurannut enemmän Pirlon ja Villan otteita? Katselen tässä matsia just ja aivan hirveetä suorittamista.
Itse olen muutaman viime pelin katsonut NYCFC:lta ja olen samaa mieltä, että aika tuhnua menoa on ollut ainakin tällä kaudella tältä jengiltä ja myös näiltä tähtipelaajilta. Tosin ollaan vasta alkukaudessa - viime kaudella peli pyöri jossain määrin paremmin ja Villakin väläytteli jäätävää osaamistaan muutamissa otteluissa. Alkukankeutta voi selittää se, että täksi kaudeksi vaihtui valmentaja ja muutamia uusia pelaajia tuli rosteriin - pelitapa ja ryhmitys tuntuu olevan vielä melkolailla hakusessa. Mitä tulee Pirloon ja Villaan niin vaikka molempien kohdalla on uran jäähdyttelyvaihe menossa niin luulisi, että kaverien tausta ja osaaminen näkyisi enemmän kentällä kuin mitä viime matsit ovat osoittaneet. Varsinkin MLS:n tasoisessa liigassa, jossa pelaajien taso vaihtelee hurjasti. Välillä tuntuu siltä, että näille tähtipelaajille on painotettu, että älkää rikkoko itseänne - sillä onhan nämä starat melkoisia lipputulojen nostattajia. Tämä voisi osaltaan selittää laiskan pelaamisen? Eilisessä pelissä Pirlo oli kyllä omaan silmään harvinaisen huono, heitti useasti suoraan syötöstä kukkupalloa eteenpäin ja useimmiten nämä päätyi suoraan vastustajalle. Liekö sitten uuden valmentajan käskyjä pelata nopeasti eteenpäin, eikä antaa maestron rakentaa rauhassa. Villakaan ei maalinteossa onnistunut, tosin muutama veto kävi hyvin lähellä. Saapa nähdä mitä tästä kaudesta tulee. Ainakin jos jotain positiivista jäi käteen niin eilisen pelin tempo ainakin ensimmäisellä puoliskolla oli mukavan rivakkaa - maalit vaan jäivät uupumaan.
|
|
|
|
|
ginikettu
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK (BJK)
|
 |
Vastaus #937 : 11.04.2016 klo 15:30:49 |
|
Onko joku seurannut enemmän Pirlon ja Villan otteita? Katselen tässä matsia just ja aivan hirveetä suorittamista.
Viime keväänä tuli pari matsia david villan suorituksia katsottua. Ne menivät ennemminkin tuohon "mls" -suoritusten kategoriaan. Yleisesti vaikutti, että pelaajat ovat kovakuntoisia, ja teknisesti aika taitavia. Taktisesti peli joukkuepelinä oli ajoittain hyvinkin heikkoa. Juostiin kovaa päästä päähän, hienoja yksilösuorituksia... Useampikin david villan syöttö oli "maailmanluokan" syöttö. Vaikutti, että valmennuksessa täytyy olla kyllä pahimmat puutteet MLS joukkueilla.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #938 : 11.04.2016 klo 18:14:35 |
|
Vieira lähti voimakkaasti muuttamaan NYC:n pelitapaa Kreisin ajoista, mutta ei ole alkukaudesta saanut ideoitaan toimimaan. Alla on nyt viisi ottelua, joista kahdessa ensimmäisessä joukkue teki maaleja kovaan tahtiin, mutta puolustuskin vuoti. Sen jälkeen on pelattu kolme matsia, joissa puolustus on saatu pitämään aika hyvin, mutta hyökkäystehot kadonneet. Vieira pyrki ajamaan sisään jonkinlaista 3-4-3-ryhmitystä, missä oli vain yksi toppari, mutta Chicagoa vastaan näemmä taas palattiin perinteiseen neljän linjaan.
Villa varsinkin on pelaaja, joka tarvitsee hyviä palloja, ei itse MLS-tasollakaan ihan mielettömiä pysty järjestämään. NYC:n hyökkäyspeli ei vaan ole Toronto-ottelun jälkeen Villalle montaa hyvää palloa saanut, aika nopeasti sitten espanjalainen näyttää tuskastuvan niin pelikavereihin kuin itseensäkin, kun peli ei kulje.
NYC on uusi seura ja pelaajamateriaalin luominen MLS:ssä ottaa palkka- ja siirtobudjettirajoitteiden takia aikansa, vaikka osaamista ja resursseja olisi minkä verran. Se myös näkyy, että valmentaja vaihtui ensimmäisten kausien välissä. Vieira näyttäisi haluavan lähinnä pallonhallintapeliä eli ihan toisenlaista tekemistä kuin Kreisin vastahyökkäyspelaaminen. Aika moni Kreisin hankkimista pelaajista on nelikulmio Vieiran ympyröihin. Edelleenkin hyökkäyksen laidat ovat se suuri ongelma ja yllättävän vähän seura muutoksia noihin talvella teki, Mendozasta toki odotellaan ratkaisupelaajaa, mutta alku ei ole vakuuttanut, tosin jamppa on ilmeisesti vähän keskenkuntoinen tultuaan vasta jo kauden alettua mukaan.
- - -
Portlandin ottelussa Los Angelesia vastaan nähtiin sitten se MLS:n pelkäämä hetki, kun de Jong lähetti Nagben sairauslomalle rumalla keskialueen taklauksella. Paljon on puheissa keskitytty pelaajien suojelemiseen ja alkukaudesta lähetetty porukkaa köykäisesti suihkuun, sitten kun tulee oikeasti aika sikamainen loukkaantumisen aiheuttanut taklaus, niin tuomari antaa keltaisen. MLS:n kurinpitovaliokunta oletettavasti arpoo de Jongille kuitenkin jonkinlaisen pelikiellon. Itse ottelu päättyi 1-1, kun Adi oli siirtänyt kauden neljännellä maalillaan Portlandin johtoon toisen jakson alussa, mutta LA pääsi tasoihin viimeisellä kympillä Borchersin katkoyrityksen mentyä omiin.
Houston ja Seattle päätyivät myös 1-1-tasapeliin, kun lopussa ylös nostettu toppari Marshall toi lisäajalla vieraat tasoihin. Houstonin veskari ja toppari epäonnistuivat katkoissaan, minkä seurauksena pallo tuli suoraan Marshallin jalkoihin, jolla helppo oli helppo työ pistää pallo maaliin, vaikka jalalla maalinteko ei ihan Marshallin perinteistä puuhaa ole. Barnes oli vienyt komealla nostolla Houstonin avausjaksolla johtoon.
|
|
|
|
|
Isoveivi
Poissa
|
 |
Vastaus #939 : 11.04.2016 klo 20:25:05 |
|
Barnes oli vienyt komealla nostolla Houstonin avausjaksolla johtoon.
Tää oli kyllä hämärä nyytti kun matsin eilen tsiigasin. Janarihan oli käytännössä selin pelitapahtumiin, rajaheiton jälkeen joku syötti sille boksiin ja taas oikeestaan selkä maalia kohti ykkösellä sellanen puolihuolimaton ja löysä nosto takakulmaan. Tuntui kuin kaikki olisivat vähän hölmistyneet että mitä tossa tapahtui.
|
|
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #941 : 14.04.2016 klo 22:08:53 |
|
MLS:ssä pelattiin kolmen ottelun vajaa viikkokierros.
San Josen kausi on lähtenyt positiivisesti käyntiin, kun Wondolowski on mättänyt maaleja ihan parhaiden vuosiensa malliin. New York RB:a vastaan Wondo teki jo kauden viidennen maalinsa ja nousi yksin kauden maalipörssin kärkeen. Samalla maali oli myös Wondon uran 114:sta, millä nousi jakamaan kaikkien aikojen MLS-maalipörssin nelostilaa Razovin kanssa. Ykköspaikkaa pitävään Donovaniin on vielä matkaa 30 maalia, joten ei nyt tämän kauden asia ole ja kun Wondollakin ikää jo 33 vuotta, niin saa nähdä kuinka kauan vielä jaksaa.
Alashe oli vienyt San Josen avausjakson lopulla johtoon puolustajasta suuntaa muuttaneella vedolla. Toisen jakson alkupuolella SJ siirtyi 2-0-johtoon tuolla Wondolowskin maalilla. Wondolowskille hyvin tyypillinen puskumaali lähietäisyydeltä. NYRB oli saanut puolustukseen takaisin Lawrencen, mikä ei liikoja auttanut, kun joutui jälleen pelaamaan vieraalla paikalla topparina, koska kolme topparia on edelleen sivussa. Aika heppoinen NYRB:n puolustus edelleen oli ja kausi alkaa kääntymään kriisiksi. Varamiehinen puolustus on se suurin ongelma, mutta huomattavaa kyllä on, että NYRB on tehnyt tällä kaudella neljä maalia, kaikki samassa ottelussa Houstonia vastaan ja jäänyt viidesti nollille. Ykköshyökkääjä B. Wright-Phillipsin maalitili on edelleen avaamatta, vaikka on saanut pilkultakin yrittää.
Toinen alkukauden kriisijoukkue NYRB:n ohella on hallitseva mestari Portland. Kuudesta ottelusta vain yksi voitto ja viisi pistettä. Viime kauden kova puolustus on vuotanut pahasti päästettyjä maaleja on jo 13, millä Portland jakaa liigan "kärkipaikan" NYRB:n kanssa. Jewsburyn pahat pallonmenetykset omalla kenttäpuoliskolla auttoivat Dallasin 2-0-johtoon, kun ensin Barrios ja sitten Castillo viimeisteli vastahyökkäyksestä. Akindele teki pienen boksihässäkän päätteeksi Dallasille kolmannen jo ennen puolen tunnin täyttymistä ja loppu oli sitten lähinnä pelailua. Vancouverista talvella hankittu Mattocks ensimmäisellä Portland-maalillaan kavensi toisella jaksolla, mutta kiri jäi aika vaisuksi. Dallas nousi voitolla liigan kärkeen, mutta on ainoana pelannut jo seitsemän ottelua.
Kansas joutui siis luopumaan kärkipaikastaan, kun kotona tuli tappio Coloradoa vastaan maalein 1-2. Molemmilla oli otteluun lähdettäessä runsaita loukkaantumisongelmia, Colorado sai otteluun mukaan vain neljä vaihtopelaajaa. Kansasilla useampi pikkuvaivainen avainpelaaja aloitti vaihdosta, mikä sitten lopulta kostautui. Solignac iski avausjakson lopulla kauden toisen maalinsa, kun Pappa vei keskialueella pallon Olumilta ja tarjoili Solignacille kauniin pystysyötön. Kansasin toisen jakson vyörytys toi lopulta tulosta, kun Dwyer puski tasoituksen vajaa vartti ennen loppua. Riemua riitti kuitenkin vain viitisen minuuttia ennen kuin Gashi siirsi vieraat uudestaan johtoon. Sernalta vihainen kaukoveto ylärimaan ja Gashi oli ensimmäisenä hereillä pistämässä paluupallon sisään. Ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun Colorado tekee kaksi maalia samassa ottelussa. Toisaalta sitten Colorado ei ole kertaakaan tällä kaudella päästänyt yli yhtä osumaa. Eli erittäin uskollisesti vähämaalista pelaamista Colorado jatkaa, Kansas-peli jo melkoista maalihurjastelua joukkueelta.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #942 : 15.04.2016 klo 18:14:19 |
|
Kolme matsia tuli de Jongille pelikieltoa Nagben telomisesta. http://www.mlssoccer.com/post/2016/04/15/mls-disciplinary-committee-suspends-la-galaxys-nigel-de-jong?Saa sitten nähdä, että riittikö tämä kaikille osapuolille, koska asia on saanut melkoiset mittasuhteet, kun Galaxyn valmentaja kritisoi sosiaalisen median aiheuttamaa hysteriaa tapauksen ympärillä. Mitä sitten jopa itse ylipäällikkö Garber taas puolestaan piti naurettavana ja vastuuttomana käytöksenä Arenalta. Yksi lisäjuonnehan tilanteeseen vielä oli, että ottelun studiossa asiantuntijana oli Holden, jonka jalan de Jong mursi USA:n ja Hollannin treenipelissä rajulla myöhästyneellä taklauksella aikanaan. Holden sitten kommentoi tilannetta aika voimakkaasti, melko ymmärettävästi. Nagben nilkkavamma jäi lopulta melko lieväksi tilanteeseen nähden, joten saattaa olla niitä tapauksia, joissa telottu pelaaja ehtii palata kentille ennen telojaansa.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #943 : 16.04.2016 klo 08:11:23 |
|
Ei näkynyt de Jongin puuttuminen missään, kun Los Angeles sai Gerrardin ja Dos Santosin takaisin sairaslistalta. Houston meni ensimmäisellä minuutilla kulmapotkun jälkitilanteesta Horstin puskulla johtoon, mutta sen jälkeen ottelu oli täysin Los Angelesin ja vieraat jyräsivät 4-1-voittoon. Dos Santos teki kaksi maalia avausjaksolla, Husidic siinä välissä yhden ja Zardesille viimeinen maali toisen jakson alussa. LA:n kolmas maali oli hieno, kun Gerrardin pitkä syöttö tavoitti vapaana olleen Dos Santosin, mutta noin muuten maalit olivat melkoista tunarointia Houstonin puolustukselta ja maalivahdilta.
Houston on nyt NYRB:n ja Portlandin kanssa 13:ssa päästetyssä maalissa, toki Houston on myös Dallasin kanssa kärjessä tehdyissä maaleissa, noitakin 13. Kuva on kuitenkin ollut, että yllättävää 5-0-jyräystä Dallasia vastaan lukuunottamatta Houston on ollut otteluissaan heikompi osapuoli ja hyökkäystehot eivät riitä kuittaamaan puolustuksen vuotamista. Houston on kerännyt viisi pistettä kuudesta ottelusta, eikä tuota voi millään loukkaantumisilla selittää, vaan Houston on selvinnyt erittäin vähäisillä poissaoloilla alkukauden. Toki mitään yllättävää siinä ei ole, että Houston rämpii, puolustuksen ja keskikentän pohjankaan materiaali ei vakuuta paperillakaan. Maalivahtiosasto on kuitenkin se materiaalin suurin ongelmakohta, oli jo viime kaudella, mutta jostain syystä Deric-Willis-kaksikkoon luotetaan edelleenkin, vaikka kumpikin on enimmillään kohtalainen kakkosveskari MLS:ään.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #944 : 16.04.2016 klo 23:27:12 |
|
DC:llä oli sitten liikaa tyytyväisyyttä vai mitä, kun edellisessä pelissä murjoivat Vancouverin vakuuttavasti. Nyt sitten koko puolustus täysin unessa heti alkuun ja Giovinco pääsi siirtämään Toronton ensimmäisellä minuuttilla johtoon.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #945 : 17.04.2016 klo 00:06:43 |
|
DC on sitten ensimmäisen minuutin takaiskun jälkeen hallinnut ottelua, mutta parhaatkin paikat jääneet vähän puolittaisiksi. Toisaalla Igboananike näemmä tehnyt aika nätin nyytin vastahyökkäyksen päätteeksi ja Chicago johtaa tauolla Montrealia vastaan. https://streamable.com/gshs
|
|
|
|
|
loscafeteros
Poissa
|
 |
Vastaus #946 : 17.04.2016 klo 01:02:08 |
|
Nätti maali Drogbalta melkein heti vaihdosta tultua. Kyllä vielä nuori 38-vuotias jaksaa maalata. 
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #947 : 17.04.2016 klo 01:09:54 |
|
Nysväämistä oli DC:n pelaaminen loppuun asti, peli täysin hallussa Toronton keskittyessä puolustamaan, mutta ei juuri mitään selkeästi vaarallista DC saanut aikaan. Eniten pistää silmään, että Espindola vaikuttaisi olevan melkein kaikkialla, paitsi alueilla, mistä joukkueen ykköshyökkääjä voisi maaleja tehdä. Liikaa Espindola hakeutuu laidoille rakentamaan tai joutuu hakeutumaan, kun muiden osaaminen ei riitä. DC hyökkäyspeli on sitten kovin avutonta. Torontolta sellainen hyvin torontomainen ottelu, Giovinco tekee maalin ja muuten puolustetaan erittäin tiivisti.
Montreal käänsi toisella jaksolla Chicagon johdon voitokseen maalein 2-1. Drogba tasoitti hetki kentälletulonsa jälkeen, kun Lampsonin aivan liian heppoinen purkupallo jäi aika syvälle omalle kenttäpuoliskolle suoraan Odurolle, joka kuljetuksen päätteeksi käänsi maalin eteen, missä Drogba jatkoi pallon kantapäällä maaliin. Lopussa Piatti pisti pisti kauniin kierteisen vedon boksin nurkalta takakulmaan ja Montreal jatkaa idän kärjessä.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #948 : 17.04.2016 klo 19:42:41 |
|
Melkoinen vauhtikierros on MLS:ssä taas ollut.
Columbus avasi viimeisenä voittotilinsä, kun New York City kaatui maalein 3-2. Columbuksen hyökkäyspelissä oli sitä viime kauden draivia oikein kunnolla, oikeastaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Joukkue puhkoi NYC:n puolustusta nopeilla palloilla laitaan linjan taakse kerta toisensa jälkeen ja loi paikkoja selkeästi isompaankin maalimäärään. NYC kuitenkin roikkui loppuun asti taistelussa mukana Villan osuttua kahdesti. Villan 3-2-kavennus syntyi pilkulta, kun Wahl kaatoi Pokun takaapäin maalintekotilanteessa. Tuomarilta tilanteessa vielä massiivinen kämmi, kun ajoi Parkhurstin suoralla punaisella ulos topparipari Wahlin rikkeestä.
Toinen New Yorkin porukka RB jatkaa edelleen synkeätä alkukauttaan, kun nyt tuli tappio Coloradossa maalein 2-1. Ottelun hahmo oli Coloradon riveissä pelikieltonsa jälkeen debytoinut Jones, joka teki itse ensimmäisen ja syötti Badjin voittomaalin kymppi ennen loppua. Loukkaantumisen jälkeen palannut toppari Zubar kavensi välissä kulmapotkusta. Edelleenkin vaan NYRB:n peli on pahasti sekaisin, Colorado sen sijaan on aloittanut kautensa erittäin positiivisesti.
Seattlessa Morris teki viimeinkin ensimmäisen MLS-maalinsa ja Seattle otti kauden toisen voittonsa. Marshall osui Seattlelle jälleen, tällä kertaa perinteisemmin päällä kulmapotkusta ja Seattle johti tauolla. Philadelphian Alberg lähti toisen jakson alkupuolella suihkuun toisella keltaisella aivan älyttömän keskialueen taklauksen seurauksena, täysin turha liuku ilman toivoakaan saada palloa, eikä tilanne mitenkään kriittinen. Morris pääsi parikymmentä minuuttia ennen loppua linjan taakse, otti haltuun ja viimeisteli nätisti toisella kosketuksella. Hetki myöhemmin Le Toux kavensi, mutta kunnon tasoituspaikkoja ei Philadelphia enää saanut vajaalla luotua.
Salt Lake nousi Dallasin kanssa tasapisteisiin lännen ja liigan kärkeen, kun kotona tuli 1-0-voitto hienoista kriisiä kohti menossa olevaa Vancouveria vastaan. Martinezin toisen jakson osuma riitti tasaisessa ottelussa voittoon, kun vanha herra Rimando oli jälleen erittäin hyvä RSL:n maalilla. RSL edelleen kauden ainoa tappioton porukka.
Portlandissa kotijoukkue voitti San Josen maalein 3-1. McInerney ja Adi veivät Portlandin 2-0-johtoon toisen jakson alkupuolella ennen lisäajan hulinoita. Lisäajan alkuun Wondolowski kavensi pilkulta. Hetkeä myöhemmin Portlandin Valeri lähti toisella keltaisella ulos potkaistuaan pallon vihellyksen jälkeen päin San Josen pelaajaa. Adi kuitenkin siellä 99:n minuutin tietämissä sinetöi ottelun toisella osumallaan. Wondolowski ja Adi jakavat nyt maalipörssin kärkitilaa, molemmilla kuusi osumaa, kun runsaslukuinen seuraava joukko on neljässä maalissa.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #949 : 17.04.2016 klo 20:23:17 |
|
Mainitaan sekin, että Cincinnatissa tehtiin USL:n eli kolmostason yleisöennätys, kun 20 497 katsojaa saapui seuraamaan Cincinnatin ja Louisvillen "paikkalispeliä". Eri osavaltioistahan seurat ovat, mutta etäisyyttä ei kaupunkien välillä varsinkaan Yhdysvaltojen mittakaavassa paljon ole. Ilmeisesti Louisvillestä saapui ainakin toistatuhatta vieraskannattajaa.
Louisville otti 3-2-vierasvoiton täksi kaudeksi MLS-jämäminuutit, viimeksi Houstonissa, säännölliseen USL-peliaikaan vaihtaneen Chandler Hoffmanin hattutempulla. Cincinnati pelaa ensimmäistä kauttaan ja seura asetti yleisötavoitteekseen USL:ään aika kovan 10 000 katsojaa, mutta ainakin kahdessa ensimmäisessä ottelussa on menty komeasti yli, kun ensimmäistäkin kotipeliä oli katsomassa lähes 15 000:tta ihmistä.
|
|
|
|
|
|
|
|