Pikka
Poissa
|
 |
: 26.02.2013 klo 20:16:08 |
|
Jokerit FC:n otteluennakko: Daavid ja Goljat vastakkain torstaina Oulunkylässä.
Torstaina pelataan Oulunkylän Fair Pay Areenalla Suomen Cupin 3.kierrosta, kun Seiskassa pelaava JFC Helsinki saa vastaansa Kakkosen kärkijoukkueisiin lukeutuvan FC Gnistanin. Edellisellä kierroksella JFC pudotti Cupista Kutosessa pelaavan FC Speden rangaistuspotkukilpailussa, Gnistan sen sijaan Kakkosen joukkueena vasta aloittaa Suomen Cupin taipaleensa tältä kierrokselta. Jokerikannattajien viime vuonna perustama ja Seiskassa keskikastiin sijoittuneelle JFC Helsingille ottelu on luonnollisesti lyhyen historiansa toistaiseksi suurin. Joukkue on toki viime kaudesta uusiutunut hieman ja uusia pelaajia onkin tullut joukkueeseen kymmenkunta.
Oulunkylän ylpeys, Gnistan oli vastaavasti viime kaudella Kakkosen Etelälohkon toinen jääden Ykkösen nousukarsinnoista ainoastaan pisteen päähän. Gnistan onkin satsannut vahvasti tulevaan kauteen uuden päävalmentajansa Erkka V. Lehtolan johdolla. Nimekkäin hankinta lienee Jaakko Lepola, joka siirtyi Gnistaniin Veikkausliigan FC Lahdesta. Lepola muistetaan erityisesti FC Hongan riveissä tehdystä voittomaalista Norjalaista Viking Stavangeria vastaan UEFA-Cupissa vuonna 2008. Muita mielenkiintoisia nimiä Gnistanin joukkueessa ovat mm. hyökkääjä Teemu Pastila, joka on käynyt Aston Villan Akatemiassa testissä ja kaksi edellistä kautta Veikkausliigaa FC Hakassa pelannut Pauli Kuusijärvi.
Torstaina tullaankin näkemään siis todellinen Daavid vs. Goljat - kamppailu. Oulunkylässä selviää pysyykö JFC viisi sarjaporrasta ylempänä pelaavan vastustajan kyydissä ja, jos niin kuinka kauan? JFC Helsinki toivottaa lämpimästi kaikki tervetulleeksi seuraamaan historiansa toistaiseksi suurinta ottelua! Otteluun on viiden euron sisäänpääsymaksu, jolla katetaan järjestysmiesten kulut.
Suomen Cup 3.kierros: Jokerit FC - FC Gnistan to 28.2.2013 klo 20 Fair Pay Areena (Käskynhaltijantie 11, 00640 Helsinki) Liput: 5€
Gnistanin otteluennakko: Gnistan aloittaa torstaina taipaleensa Suomen Cupissa 3. kierrokselta ja vastaan asettuu Helsingin piirin 7. divarissa pelaava Jokerit FC. Ottelu käynnistyy Oulunkylän Fair Pay Areenalla klo 20.
Torstain vastustaja Jokerit FC on kannattajien vuosi sitten perustama seura, jonka tavoitteena on tuoda Jokerifutis takaisin Suomen jalkapallokentille. Ensimmäisen kauden sijoitus Seiskassa oli yhdeksäs ja tulevalla kaudella joukkue tavoittelee tosissaan nousua 6. divariin.
Selvästä eteenpäinmenosta nähtiin merkkejä jo Suomen Cupin edellisellä kierroksella, kun Jokerit pudotti rankkareilla pykälän ylemmässä sarjassa pelaavan FC Speden. FC Spede puolestaan oli ensimmäisellä kierroksella kaatanut peräti kolme sarjatasoa itseään ylempänä pelaavan FC Kontu/2:n.
Gnistanille kamppailu on kauden ensimmäinen ”tosipeli”. Viime viikon talvilomaa viettäneet keltapaidat kohtasivat edellisissä kahdessa harjoitusottelussaan kovat vastustajat, kun peräkkäin vastaan astelivat Ykkösessä pelaavat FC Viikingit ja FC Haka. Molemmissa otteluissa Gnistanin pelissä oli nähtävissä paljon positiivista, vaikka voittoon asti rahkeet eivät kummassakaan matsissa aivan riittäneet.
Torstain ottelun alla sairaslista Oulunkylässä on alkanut hyvää vauhtia lyhentyä. Tällä viikolla joukkueharjoituksiin palanneet Teemu Keisanen, Juuso Rantanen, Samuel Woodward ja Richard Tiberi ovat kuitenkin vielä kokoonpanosta sivussa. Mikko Vesterinen kuntouttaa takareittään vielä pari viikkoa ja Miro Kauti joutuu jättämään cup-ottelun väliin sairastelun takia.
Gnistanin valmentaja Erkka V. Lehtola odottaa cupin alkamista innolla, mutta muistuttaa ettei matsiin voi lähteä takki auki, oli vastustajan sarjataso mikä tahansa.
- Fiilikset ovat korkealla, kun toinen kauden kilpailuista alkaa. Tässäkin olemme täysillä mukana. Tavoitteena on tietysti kukistaa alemmassa sarjassa pelaavat joukkueet ja päästä jatkossa jahtaamaan meitä isompien päänahkoja.
- Cup-historia Suomessa ja maailmalla muistaa lukuisia pienten raatelemia jättiläisiä. Vaikka Jokerit FC pelaa meitä selvästi alempana, olemme valmistautuneet tähän cupin starttiin huolellisesti viikon talviloman jälkeen. Takin helmat eivät saa lepattaa, vaan asenteen on oltava kunnossa.
- Kiinnostava cup-ilta edessä. Oulunkylään saapuvat jokerifanit luovat tunnelmaa katsomoon, ja toivottavasti Fair Pay Areenan lehtereille ilmestyy myös monia Gnistanin kannattajia, Lehtola päättää.
Ennakkotietojen mukaan Oulunkylään on torstai-iltana tosiaan saapumassa runsaasti väkeä, joten kannattaa tulla paikan päälle katsastamaan uudistunutta Gnistania ja kannustamaan Keltaiset Cupin 4. kierrokselle. Liput Jokerien isännöimään otteluun maksavat 5€.
Gnistan:Aaltonen, Viitanen, Murto, Kabashi, Jeng, Kuusijärvi, Takamäki, Katainen, Lepola, Koskinen, Rodriguez, Spangar, Selin, Markkanen, Mwanga, Mustonen, Pastila Jokerit FC - FC Gnistan (facebook) Pari päivää enää! 
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.02.2013 klo 00:55:09 kirjoittanut Pikka »
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #1 : 26.02.2013 klo 20:34:19 |
|
Vähän flunssaa tuntuisi pukkaavan, mutta kai tätä on pakko lähteä katsomaan. Todellinen Daavidin ja Goljatin kohtaaminen takaa mainiot asetelmat hienolle cup-illalle. Sellainen riski tuossa toki piilee, että peli voi olla taputeltu hyvinkin aikaisessa vaiheessa.
Näköjään vapaaehtoinen pääsymaksu on vaihtunut viideksi euroksi, mutta eipä tuo ainakaan itseäni haittaa. Ihan mielellään tuosta muutaman markan maksaa.
|
|
|
|
|
wesse
Poissa
|
 |
Vastaus #3 : 27.02.2013 klo 00:08:02 |
|
Odottavan aika on pitkä ja tätä on odotettu aivan pirun kauan. Toivotaan, että JFC pysyy edes jotenkin Gnisun mukana eikä peli lässähdä heti ekaan 5minuuttiin, kun tilanne on 0-3.  Eiköhän JFC:n pelaajat lähde sillä mielellä matsiin, että nyt tehdään maailmanluokan sensaatio ja edetään 4.kierrokselle, liekö kukaan koskaan missään maan alimmassa sarjassa pelaava joukkue voittanut kolmanneksi ylimmän divarin joukkuetta, en usko.
|
|
|
|
mdm
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU
|
 |
Vastaus #4 : 27.02.2013 klo 00:13:51 |
|
liekö kukaan koskaan missään maan alimmassa sarjassa pelaava joukkue voittanut kolmanneksi ylimmän divarin joukkuetta, en usko. Tuskinpa vaan. Eikä voita kyllä tälläkään kertaa. 
|
|
|
|
Juse-
Poissa
|
 |
Vastaus #5 : 27.02.2013 klo 00:17:35 |
|
liekö kukaan koskaan missään maan alimmassa sarjassa pelaava joukkue voittanut kolmanneksi ylimmän divarin joukkuetta, en usko.
Rangers Skotlannissa? 
|
|
|
|
Lihis
Poissa
Suosikkijoukkue: Honakki, Suomen jalkapallon A-maajoukkue
|
 |
Vastaus #6 : 27.02.2013 klo 00:27:20 |
|
Rangers Skotlannissa?  Ei kai Rangers alimmalla sarjatasolla pelaa?
|
|
|
|
landondon
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, STADIN ALASARJAT
|
 |
Vastaus #7 : 27.02.2013 klo 01:48:02 |
|
liekö kukaan koskaan missään maan alimmassa sarjassa pelaava joukkue voittanut kolmanneksi ylimmän divarin joukkuetta, en usko.
Veikkaisin kyllä että jossain pienemmässä maassa olisi näin käynyt - esim Virossa taitaa sarjatasoja olla kaikkiaan neljä. Tällä kertaa näin ei käy, jos joukkue ei seiskasta onnistu nousemaan niin tuskimpa se hirveästi kykenee oikeaa jengiä haastamaan. Tulosveikkaus 0-10+. Kovasti tsemppiä JFClle toki, jos vaikka maalin tekisivät 
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #8 : 27.02.2013 klo 01:49:54 |
|
|
|
|
|
Ave Roy!
Poissa
|
 |
Vastaus #9 : 27.02.2013 klo 10:39:31 |
|
Saako matsissa juoda brenkkua vai ovatko stebet palkattu juuri sitä estämään?
|
|
|
|
Jack the Ripper
Poissa
Suosikkijoukkue: IF Gnistan, sympatiat AFCW, SAFC
|
 |
Vastaus #10 : 27.02.2013 klo 12:26:15 |
|
Tästä tulee kyllä todellinen spektaakkeli!
Jos kaikki tuo Erkan G-ennakossa lausuma pitää paikkansa eikä Gnistan lähde peliin pätkääkään ylimielisenä, niin realistisesti ajateltuna lopputulos tulee olemaan karua katseltavaa.
|
|
|
|
Jyrsijä
Poissa
Suosikkijoukkue: Jokerit FC
|
 |
Vastaus #11 : 27.02.2013 klo 12:35:14 |
|
Pääsymaksu muuttunut pakolliseksi, sillä sensaatiomaisesti 7.divisioonan joukkue on saanut aikaiseksi sen, että järjestyksenvalvojat vaaditaan... No mutta juokaa sitä kaljaa, seura ei sitä ainakaan myy.  Kyllähän tässä tosissaan lähetään se tavalla tai toisella jatkopaikka hakemaan, haters gonna hate. Ranteita ei tiettävästi manageria lukuunottamatta kukaan oo vetämässä, jos jostain syystä tappio tulisi.
|
|
|
|
Paska
Poissa
Suosikkijoukkue: Atletico Malmi, Atletico Akatemia
|
 |
Vastaus #12 : 27.02.2013 klo 12:37:09 |
|
Ennakkohype on ollut kieltämättä valtaisa - siitä propsit Jokereiden puuhamiehille.
Itseäni kuitenkin jännittää ottelussa lähinnä se, että jääkö Gnistanin maalimäärä alle kymmeneen vai ei. Pahoin pelkään, ettei matsista jää lopulta juurikaan lapsenlapsille kerrottavaa, ellei sitten joku Gnistanin ukoista paukuta yli yhden käden sormin laskettavaa maalimäärää. Lähtökohtaisesti JFC on kuitenkin suuresta fanikannastaan huolimatta melko tyypillinen harrastelijapoppoo, jonka meriitit esim. Vitosen tai Kutosen jengejä vastaan ovat olleet tänäkin talvena hyvin heikot, viime kauden Seiskan sijoituksesta puhumattakaan. Täytyy toivoa, että Jokerit saa pidettyä kuitenkin maalinsa puhtaana edes 10-20 minuuttia, sillä avausmaalin jälkeen lukemat tulevat repeämään taatusti.
|
|
|
|
Jani-Petteri^96
Poissa
Suosikkijoukkue: EBK
|
 |
Vastaus #13 : 27.02.2013 klo 13:16:33 |
|
Jos kutosdivarin poppoon voittaa rankkareilla niin villasukat jalkaan, koska tulee kylmää kyytiä kakkosdivarin joukkueelta. Kuka maksaa vitosen persraiskauksesta?
|
|
|
|
ÉlGordo
Poissa
|
 |
Vastaus #14 : 27.02.2013 klo 14:59:47 |
|
Eihän Jokereilla lähtökohtaisesti voi olla ottelussa mitään saumaa ja Gnistanin tulisi takoa noin 15 maalia Narrirysään.
Mutta, nyt pelataan futista ja yksittäinen ottelu kyseessä. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu? Pari onnekasta pomppua, rankkari Jokereille ja punainen Gnistanille esimerkiksi?
Veikkaan kuitenkin että Gnistan vie +10 maalilla. Jos ottelu ratkeaa ja lukemat repeävät rumiksi, toivottavasti ei Jokeri-pelaajat tee tyhmyyksiä, ja ala sikailemaan, sillä silloin jää kyllä kaikille paska maku matsista. Sääli ettei pääse paikalle seuraamaan matsia.
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.02.2013 klo 15:01:51 kirjoittanut ÉlGordo »
|
|
|
|
|
i.casillas
Poissa
|
 |
Vastaus #15 : 27.02.2013 klo 17:19:14 |
|
toivottavasti ei Jokeri-pelaajat tee tyhmyyksiä, ja ala sikailemaan, sillä silloin jää kyllä kaikille paska maku matsista. Noh noh, vaikka jääkiekkokaukalossa puhtaista taklauksista nousee armoton mediamylläkkä ei se tarkota sitä että me jalkapallonpelaajat ollaan noin idootteja kuitenkaan, että tappiotilanteessa aletaan takoa vastustajia turpaan!
|
|
|
|
Viking Sevelius
Poissa
Suosikkijoukkue: 90-luvun eurodance
|
 |
Vastaus #16 : 27.02.2013 klo 21:43:54 |
|
Gnistanin bandwagonissa 
|
|
|
|
|
wesse
Poissa
|
 |
Vastaus #18 : 28.02.2013 klo 13:47:29 |
|
JFC julkassu kokoonpanon facebookissa illan otteluun: Avaus: Kalle Kröger #1 Sami Rita #26 Sami Syrjälä #13 Tomi Jaskara #23 Mika Nieminen #15 Tommi Päivinen #16 Jesse Lågas #8 Toomas Heinolainen #18 Samuel Törmälä #11 Jukka Rita #5 Atte Uiskamo #9
Vaihdossa: Tom Aalto #1 Toni Palmroos #3 Miro Saiha #10
Poissa sairastumisen- tai loukkaantumisen vuoksi ovat ainaki normaalisti toppariparina pelaavat Saarela & Marttila ja pari kaveria keskikentältä. Maalissa taas pelaa viime pelinsä 3kk sitten pelannut kaveri, joka silloinkin pelasi 5minuuttia Atletico Malmi/Akatemiaa vastaan, kunnes sai syvän haavan silmän yläpuolelle ja kiidätettiin sairaalaan. Silloin tuli nollapeli ja aikomus kuulemma jatkaa samalla linjalla Gnisua vastaan. -b
Jos oli hankalat asetelmat noin lähtökohtasesti JFC:llä niin ei ole ainakaan helpottunut yhtään näiden poissaolojen myötä.
|
|
|
|
Pikka
Poissa
|
 |
Vastaus #19 : 28.02.2013 klo 16:09:57 |
|
|
|
|
|
Khop
Poissa
|
 |
Vastaus #20 : 28.02.2013 klo 16:31:58 |
|
Jännitävä ilta edessä Ogelin pyhätössä, toivottavasti JFC maalivahtinsa Kalle Krögerin johdolla antavat hyvän ja paineistavan vastuksen Gnisulle. Ottaako G-piste ja JFC:n huligaanit yhteen puoliajalla? Onko järkkärit valmiudessa jos joku yrittää tuoda salaa olutta matsiin? Kuka juoksee kentälle? Joudutaanko ottelu keskeyttämään kesken? Syytetäänkö JFC:tä sopupelistä ottelun päätyttyä?  0-12 Gnistanille.
|
|
|
|
wesse
Poissa
|
 |
Vastaus #21 : 28.02.2013 klo 16:54:19 |
|
Lisää jännitystä illan otteluun voi luoda pelaamalla matsia www.bet365.com sivustolla. JFC:lle tällä hetkellä kerroin 34, tasurille 26 ja keltasinisten voitolle 1,005. Tuolla on myös veikattavissa tulosvetoa, tasotusvetoa sekä yhteismaalimäärää. E: Soccer--> Europe--> Finland Cup
|
|
|
|
Bossu
Poissa
|
 |
Vastaus #22 : 28.02.2013 klo 17:22:59 |
|
Lisää jännitystä illan otteluun voi luoda pelaamalla matsia www.bet365.com sivustolla. JFC:lle tällä hetkellä kerroin 34, tasurille 26 ja keltasinisten voitolle 1,005. Tuolla on myös veikattavissa tulosvetoa, tasotusvetoa sekä yhteismaalimäärää. E: Soccer--> Europe--> Finland Cup jaahas, kymppitonni pistetty JFC:n voitolle. Gnisun pelaajille luvattu saunailta juomineen 
|
|
|
|
Khop
Poissa
|
 |
Vastaus #23 : 28.02.2013 klo 17:32:59 |
|
jaahas, kymppitonni pistetty JFC:n voitolle. Gnisun pelaajille luvattu saunailta juomineen  Itse soitin Erkalle ja sovin tappiosta. Gnistan tulee häviämään tänään. Panostin 40.000 €oohilla JFC:n voittoa ja lupasin jokaiselle Gnisun pelaajalle auton ja 5000€ puhtaana tassuun. Ettehän kerro tästä eteenpäin? Tämä tosin vaatii JFC:ltä jonkin asteista suorittamista, ainakin yksi maali pitää saada maaliin. Olisi häpeällistä jos Gnistan joutuisi tekemään oman maalin kotikentällään.
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #24 : 28.02.2013 klo 18:19:23 |
|
Missäs tuolla voi mahdollisesti pistäytyä oluella ennen ottelua? Missä ottelun ennakkopuinnit?
|
|
|
|
|
|