Saketzi
Poissa
|
 |
: 12.03.2013 klo 12:05:06 |
|
JJK:n ennakko: Liigacupin välierä TPS – JJK keskiviikkona!
JJK raivasi viime viikolla tiensä Liigacupin jatkopeleihin kahdella varsin väkevällä esityksellä: ensin kaatui kotipelissä vaisu Inter selvästi lukemin 3-0 ja sitten vakuuttavan puolustustyönäytteen jälkeen hallitseva mestari HJK lopulta rangaistuspotkuilla, kun varsinainen peliaika päättyi maalittomana. Seuraavaksi vastaan asettuu keskiviikkoisessa välierässä kevään aikana jo tutuksi tullut TPS.
Sekä JJK että TPS olivat alkulohkovaiheessa ykköslohkossa, jonka TPS voitti – ilman yhtäkään tappiota. Turkulaiset ovat myös ainoita, jotka ovat Kettupaidat onnistuneet kuluvan vuoden aikana nujertamaan: sekä Turussa Javenture Areenalla että Seinäjoella Wallsport Areenalla pelatut alkulohko-ottelut päättyivät TPS:n yhden maalin voittoon. Nyt JJK:lla onkin mahdollisuus maukkaaseen revanssiin, kun panoksena on paikka 6.4. pelattavassa finaalissa joko FC Lahtea tai aina rakasta KuPS:aa vastaan.
Marko Rajamäen luotsaama TPS on tullut tutuksi tarkasta puolustuspelaamisestaan ja kun myös JJK:n peli on alkuvuoden aikana toiminut erityisen hyvin puolustussuuntaan, on Javenture Areenalla tuskin odotettavissa maalijuhlia. Kettuleirin luotsi Kari Martonen on keskittynyt alkuvuoden aikana etenkin viime kaudella vuotaneen puolustuspään tilkitsemiseen – varsin onnistuneesti, sillä JJK on toistaiseksi päästänyt vähemmän maaleja kuin koskaan aiemmin Liigacupissa.
Babatunde Wusun hakiessa rauhassa täyttä pelikuntoa viimevuotisen alavatsavamman jäljiltä on Kettupaitojen hyökkäyksen kärkenä ja tehomiehenä ihastuttanut viime kaudella vahvan läpilyönnin Veikkausliigaan tehnyt Eero Markkanen, joka jälleen lauantaisessa puolivälieräottelussa HJK:ta vastaan esitti vahvaa target-pelaamistaan vieden Klubin toppariparilta pääpallon toisensa perään. Myös maalivainu on kunnossa, sillä toistaiseksi pelatuissa seitsemässä Liigacup-ottelussa Erzi on paukuttanut jo viisi täysosumaa.
Markkaselle rakennellaankin maalipaikkoja niin oikealta kuin vasemmaltakin, kun oikealla Mikko Manninen on löytänyt mainion pelivireen sekä yhteisen sävelen niin Tuomas Latikan kuin Jani Virtasenkin kanssa ja vasemmalla taas niinikään hyvän pelihuumorin löytäneen Mikko Innasen ja loistavaa kevättä pelaavan Benno Hanslianin yhteispeli on loksahtanut kohdalleen.
Vaikka joukkueessa onkin hyökkäystaitoa roppakaupalla, on alkuvuoden peleissä JJK:n valttina ollut etenkin koko joukkueen yhtenäinen ja tiukka prässi ja järkevyys puolustussuuntaan - ja samaa tullaan varmasti näkemään jälleen myös Tepsiä vastaan. Pitkäaikaisia loukkaantumisiaan vielä parantelevia Wusua ja Janne Sakselaa lukuunottamatta JJK on alkuvuonna säästynyt suuremmilta loukkaantumistakaiskuilta, vaikka joitain väistämättömiä pikkuvaivoja ja sairasteluita onkin ollut - viimeisimpinä Inter-ottelun sairasteluiden takia huilanneet Latikka, Virtanen ja Eero Korte palasivat lauantaina pelivahvuuteen.
Välieräpaikka Liigacupissa tarkoittaa myös paikkaa Suomen cupin 6. kierroksella - eli JJK on jo varmistanut paikkansa cupissa kuudentoista parhaan joukossa. 6. kierroksen otteluiden runkopelipäivä on torstaina 25.4. ja peliparien arvonta suoritetaan 11.4.
|
|
|
|
|
niko1900
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK
|
 |
Vastaus #2 : 12.03.2013 klo 16:02:38 |
|
Ketäs TPS:n toppareina on häärinyt viime otteluissa ja onko kierrätystä odotettavissa?
|
|
|
|
kosh
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS Turku ja RFC Liège
|
 |
Vastaus #3 : 12.03.2013 klo 16:13:37 |
|
Ketäs TPS:n toppareina on häärinyt viime otteluissa
Hurme-Tanska
|
|
|
|
Willer
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
 |
Vastaus #4 : 12.03.2013 klo 16:37:22 |
|
TPS:n ennakkoa: TPS janoaa taas Liigacupin finaaliin keskiviikkona
Jalkapallon Liigacupin voittoa viime vuodelta puolustava TPS on selvittänyt tiensä jälleen neljän parhaan joukkoon. Palloseura kaatoi viime lauantaina Kupittaan kirpakassa pakkasessa FF Jaron lopulta pilkkukisan jälkeen. Varsinainen peliaika päättyi tasan 1-1.
- Jaro-peli olisi pitänyt ratkaista jo varsinaisella peliajalla, paikkoja siihen kyllä oli. Jaro onnistui taktiikassaan ja se ottelu venyi turhan pitkälle, ainoasta TPS-maalista vastannut hyökkääjä Juho Lehtonen myöntää.
TPS:n välierävastustaja JJK eteni myös välieriin pidemmän kaavan kautta, kun suuri ja mahtava HJK joutui jättämään leikin kesken niin ikään pilkkukisan kautta.
- JJK:n vaarallisuus kyllä tiedetään ja lauantaina itse HJK jäi maaleitta. Se kertoo JJK:n iskukyvystä aika paljonkin. Varsinkin puolustuspeli on parantunut viime vuodesta. Ja kun jyväskyläläisten peliä vielä rakentavat entiset TPS-pelaajat, Jamppa Virtanen ja Mikko Manninen, niin heidän kanssa tulee aina kiire. Myös Eero Markkanen kärjessä on vaarallinen ja ulottuva kaveri, Lehtonen tietää.
TPS ja JJK kohtasivat Liigacupin alkulohkovaiheessa jo kaksi kertaa. TPS kaatoi JJK:n ensin Turun Javenture-areenalla 1-0 ja toisti saman tempun Seinäjoella paria viikkoa myöhemmin.
- Varsinkin vieraspeli JJK:ta vastaan oli meiltä hyvä, mutta nyt lähdetään taas nollista liikkeelle. Kyllä näitä harjoituskauden pelejä on aina mukavampi pelata, kun mukana on myös panosta, Lehtonen muistuttaa
Taistelu Suomen talvikauden kuninkuudesta jatkuu siis keskiviikkona 13.3. Turun Javenture-areenalla välieräottelulla TPS - JJK klo 19.00 alkaen, josta vain voittaja jatkaa finaaliin. Tervetuloa! http://fc.tps.fi/tps_janoaa_taas_liigacupin.2418.htmlSeurantaa kotijoukkueen puolesta: https://twitter.com/FCTPSLoukkaantuneiden listoilla ovat viime aikoina olleet Tammilehto ja Ristola. Turhia riskejä tuskin otetaan joten saapi nähdä ovatko kokoonpanossa. Riski menee testimiestatuksella ja tässä vaiheessa sääntöjen mukaan ei enää voi testijannuja peluuttaa eli voipi olla, että RR17 puuttuu myös.
|
|
|
|
Skörde
Poissa
|
 |
Vastaus #5 : 12.03.2013 klo 20:38:35 |
|
Hei jätkät! Onko myllyt sallittu?
|
|
|
|
C86
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
 |
Vastaus #6 : 13.03.2013 klo 11:04:48 |
|
Riski menee testimiestatuksella ja tässä vaiheessa sääntöjen mukaan ei enää voi testijannuja peluuttaa eli voipi olla, että RR17 puuttuu myös.
Riski pelaa, joten onkohan miehen tilanne selkeytynyt?
|
|
|
|
Tumpero
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, TPS TV, Casa
|
 |
Vastaus #7 : 13.03.2013 klo 11:06:51 |
|
Pelipäivän huomenta! Tänään luvassa Liigacupin välierä TPS-JJK Javenture-areenalla klo 19.00. Liput: aikuiset 10 €, lapset (7-16-v.) 5 €, opiskelijat ja eläkeläiset 8 €. Tervetuloa kannustamaan TPS finaaliin! ....Psst! Myös ainoa ja oikea RR17 mukana kokoonpanossa Hyvä homma, Roopella pelilupa TPS:n Facebook-sivun mukaan.
|
|
|
|
Väliinpudottaja
Poissa
|
 |
Vastaus #8 : 13.03.2013 klo 13:16:14 |
|
Pelipäivän huomenta! Tänään luvassa Liigacupin välierä TPS-JJK Javenture-areenalla klo 19.00. Liput: aikuiset 10 €, lapset (7-16-v.) 5 €, opiskelijat ja eläkeläiset 8 €. Tervetuloa kannustamaan TPS finaaliin! ....Psst! Myös ainoa ja oikea RR17 mukana kokoonpanossa Hyvä homma, Roopella pelilupa TPS:n Facebook-sivun mukaan. Semiyllättävää, kun Whitehart Willer juuri pääsi mainitsemasta, ettei turhia riskejä mukaan otettaisi. Tämä tietää sitten ihan oikeaa sopimusta ensi kaudelle? edit.
|
|
|
|
Willer
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
 |
Vastaus #9 : 13.03.2013 klo 14:19:30 |
|
Semiyllättävää, kun Whitehart Willer juuri pääsi mainitsemasta, ettei turhia riskejä mukaan otettaisi.
Tämä tietää sitten ihan oikeaa sopimusta ensi kaudelle?
edit.
Sori, nyt meni ohi? Ärripurrikarkkeja popsittu vai joku pointti? Edit: Voihan tuossa olla joku spessulupa kun tämä LC ei nyt ihan virallisemmasta päästä ole.
|
|
|
|
Rallikasa
Poissa
|
 |
Vastaus #10 : 13.03.2013 klo 17:01:22 |
|
Tänään JJK ottaa Martsin 50v syntymäpäivän kunniaks voiton! 
|
|
|
|
betluck
Paikalla
Suosikkijoukkue: TPS, Djurgårdens IF, Marsalforn FC, SL Benfica
|
 |
Vastaus #11 : 13.03.2013 klo 17:05:14 |
|
TPS:n avaus: Jukka Lehtovaara, Joonas Tursas, Jani Tanska, Jarkko Hurme, Sami Rähmönen, Kennedy Eriba, Wayne Brown, Petteri Pennanen, Dennis Okaru, Mika Ääritalo, Roope Riski.
Vaihdossa: Henrik Moisander, Jaakko Nyberg, Ville-Valtteri Starck, Matej Hradecky, Aleksi Ristola, Juho Lehtonen.
|
|
|
|
hyvä kutina
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK
|
 |
Vastaus #12 : 13.03.2013 klo 17:12:08 |
|
Jää kiimanen twitter-seuranta väliin futsalvuoron takia, mutta luotto ertsiin ja mertsiin on kova. 1-3 
|
|
|
|
myyrä
Paikalla
|
 |
Vastaus #13 : 13.03.2013 klo 17:23:29 |
|
Vastaavasti Palloverkosta löytyvä JJK:n alustava avaus: 3 - MIKK REINTAM 4 - JORDI VAN GELDEREN 6 - JUKKA-PEKKA TUOMANEN 7 - MIKKO INNANEN 8 - EERO KORTE 9 - MIKKO MANNINEN 13 - TUOMAS LATIKKA 19 - BENNO HANSLIAN 21 - EERO MARKKANEN 23 - PATRICK POUTIAINEN 30 - JANNE KORHONEN
Penkki: 2 - SAMU NIEMINEN 10 - EERO TAMMINEN 14 - JANNE KUHMONEN 15 - ANTTO HILSKA 26 - JANI VIRTANEN 31 - VILLE VILJALA
Eli puolustukseen on vaihtaa ainoastaan yksi pelaaja - toppari...
Mutta näinhän tuo kaiketi menee:
Markkanen Innanen Poutiainen Manninen Tuomanen Korte Hanslian Reintam van Gelderen Latikka Korhonen
|
|
|
|
TZagallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Eilen, tänään, huomenna
|
 |
Vastaus #14 : 13.03.2013 klo 17:32:00 |
|
Twitter-seurannaksi menee...
1,2-1,2
|
|
|
|
Saketzi
Poissa
|
 |
Vastaus #15 : 13.03.2013 klo 17:42:35 |
|
|
|
|
|
niko1900
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK
|
 |
Vastaus #16 : 13.03.2013 klo 17:43:08 |
|
Eli Virenillä ilmeisesti pientä vaivaa HJK-matsin jäljiltä. Ihan mielenkiintoinen ottelu olisi luvassa, mutta ei pysty ei pysty taipumaan paikalle. Twitter-myllyt sallittava 
|
|
|
|
TZagallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Eilen, tänään, huomenna
|
 |
Vastaus #17 : 13.03.2013 klo 17:43:41 |
|
|
|
|
|
niko1900
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK
|
 |
Vastaus #18 : 13.03.2013 klo 18:01:37 |
|
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #19 : 13.03.2013 klo 20:29:34 |
|
Puolisen tuntia pelattu, Twitterin perusteella vaikuttaa tasaiselta. 0-0.
|
|
|
|
#10
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK
|
 |
Vastaus #20 : 13.03.2013 klo 20:35:59 |
|
Manulta polvi paskaksi, toivottavasti ei pahasti...
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
 |
Vastaus #21 : 13.03.2013 klo 20:39:22 |
|
Livetulokset näyttää jo JJK:n 1-0-johtoa, mutta taisi olla paitsio...
|
|
|
|
Tumba
Poissa
Suosikkijoukkue: Shoplifters of the world united
|
 |
Vastaus #22 : 13.03.2013 klo 20:47:41 |
|
Kyurpa-Riski hajotti Manun 
|
|
|
|
Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
 |
Vastaus #23 : 13.03.2013 klo 21:10:50 |
|
Roope jos mamma on yli 10 kilometrin päässä niin en kestä Riski voisi ottaa vähän iisimmin, prkl.
|
|
|
|
kosh
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS Turku ja RFC Liège
|
 |
Vastaus #24 : 13.03.2013 klo 21:16:22 |
|
Roope jos mamma on yli 10 kilometrin päässä niin en kestä Riski voisi ottaa vähän iisimmin, prkl.
Uuh, manninen kävi ottamassa huikan vettä ja tuli heti takaisin kentälle.
|
|
|
|
|
|