J.P. Sarja
Poissa
|
 |
Vastaus #475 : 28.07.2013 klo 21:54:38 |
|
Ja tuoko poistaa sen, että suhteessa siirtokorvaukseen ja palkkaan oli peliesityksiltään floppi.
Ei, mutta poistaa väitteen siitä, että peliesitykset olisivat olleet pelkkää paskaa. Kyseessä on hieno pelaaja, joka tarjosi paljon ikimuistoisia hetkiä, vaikka kokonaisuudessaan floppiosastolle voidaankin laskea. En myöskään kannattajapuolelta muista kuulleeni juurikaan itkuja, kun mies signattiin, vaan kyseessä oli harvinaisen yksimielisesti toivottu hankinta. Eli kerrankin saatiin sitä mitä toivottiin.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #476 : 28.07.2013 klo 22:02:13 |
|
Arshavin oli esim. siirtonsa jälkeisen kevään aivan maaginen. Aivan! AA ja Cesc olivat puolitoista kautta AA:n siirron jälkeen Arsenalin ylivoimaisesti parhaat pelaajat ja pitivät lähes tulkoon kahdestaan joukkueen pinnalla. En tiedä kuinka monta peliä muut ovat nähneet Sagnan pelaavan topparina, mutta minä muistan vain yhden kunnollisen pelin. Noita harjoitushöntsiä joissa Akpom loistaa ja Aneke pelaa topparina, ei mielestäni voi mitään minkäänlaisina mittareina. Kyllähän Sagna on auttamatta hieman liian heppoinen tuohon topparin paikalle. Menkööt viitostopparina, mutta ei muuten. Ylipäätänsä en tykkää noista ratkaisuista suurseurassa, jossa toiseksi paras vaihtoehto pelaa jo toisella paikalla. Paras oli tietenkin tämä Giroudin poissaollessa oleva ratkaisu: Poldi kärkeen, Cazorla laitaan, Wilshere 10-paikalle ja Ramsey penkiltä avaukseen. Kyllä suurseurassa pitää olla ykköskärjen tilalle kakkoskärki ja puolustuksessa nelostoppari. Mitäs sitten tehdään, jos Sagna on sivussa ja tarvitaan topparia tai pitäisi ylipäätänsä peluuttaa kakkosmiehistöä. Kakkosmiehistöä peluutetaan, jotta ykkösmiehistö saa huilia, eikä suinkaan vaan laiteta ykkösmiehistön pelaajia oudoille pelipaikoille. Jos Wenger lähtee kauteen viidellä kunnossaolevalla puolustuspelaajalla, niin hän on vielä enemmän sekaisin kuin olen pelännyt. Siinä vaiheessa pitäisi Wengerin ja Gazidiksen tuoda eropaperit Arsenalin toimistoon 15.9. mennessä ja ilman oikeudenkäyntiä päätös urille saunan takana aamunkoitteessa. Odotetaan nyt viikon verran siirtoja ja katsotaan tilanne viikon kuluttua sunnuntaina Emirates Cupin jälkeen. Sitten voidaan alkaa rasvaamaan köysiä. Se, että uudet hankinnat ehtivät pelaamaan vain mahdollisesti yhden harjoitusottelun on itsessään aliarvoinen suoritus.
|
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
 |
Vastaus #477 : 28.07.2013 klo 22:06:44 |
|
Odotetaan nyt viikon verran siirtoja ja katsotaan tilanne viikon kuluttua sunnuntaina Emirates Cupin jälkeen. Sitten voidaan alkaa rasvaamaan köysiä. Se, että uudet hankinnat ehtivät pelaamaan vain mahdollisesti yhden harjoitusottelun on itsessään aliarvoinen suoritus.
Periaattessa samaa mieltä, mutta toistaiseksi aika vähän realistisia sekä kiinnostavia siirtoja on tapahtunut. Siis siihen tyyliin, että miksei Arsenal toiminut tässä? Jovetic tulee ensimmäisenä mieleen, mutta tuon hintaiset Higuainit yms. on pitänytkin väistää.
|
|
|
|
|
Michael Scofield
Poissa
|
 |
Vastaus #478 : 29.07.2013 klo 03:51:17 |
|
Arsenal muuten hankki junnuosastolle Crowleyn lisäksi tietääkseni ainakin pari 16-v jamppaa: Jamaal Raage sekä Julio Pleguezuelo Selva. Raage on somalialaissyntyinen, mutta pelaa Ruotsin maajoukkueessa. Jamaal siirtyi tykkimiehiin IF Brommapojkarnasta, jolle Arsenal maksoi n. 3 miljoonaa kruunua. Pelipaikaksi sanoi twitterissä (@JamaalRaage) kärki/oikea laituri.
Selva taasen siirtyi Lontooseen Barcelonasta, ja siirtosumma oli n. £400 000. Espanjalaisen on kerrottu pystyvän operoimaan millä tahansa puolustuksen pelipaikalla.
|
|
|
|
|
S.Rönnbacke
Poissa
Suosikkijoukkue: Bob Marley=Popmaali
|
 |
Vastaus #479 : 29.07.2013 klo 10:32:19 |
|
Onko se Wenger "liian älykäs" futisjoukkueen manageriksi? Ei voi luopua periaatteistaan mistään hinnasta, eikä suostu hyväksymään siirtokorvausten mielettömyyttä. Taas meni yksi kesä ilman vahvistuksia, vaikka on koko ajan tyrkytetty 70:n miljoonan punnan rahasalkkua pelaajaostoksiin! Hyökkääjäosasto huutaa vahvistuksia, Giroud on "hidas, mutta kankea"-osastoa, Podolski hyvä vasemmalla, mutta ei mikään keskushyökkääjä, Walcott hyvä oikealla, mutta enemmän laituri kuin mikään maaliruisku. Yaya Sonogo pelaa ilmeisesti reserveissä ainakin tulevan kauden? Onkohan muuten erillistä keskustelua Arsenalin Suomen vierailusta jossain? P.S: Suarez sopii jotenkin huonosti Arsun imagoon, niin "kaista" tyyppi Wengerin joukkueessa ei oikein nappaa. Vai laskeeko Arsene, että pystyy kasvattamaan Suarezia ihmisenä "normaalimpaan" suuntaan? No, en usko että siirto toteutuu missään olosuhteissa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 29.07.2013 klo 10:39:34 kirjoittanut S.Rönnbacke »
|
|
|
|
|
Rotta Ayala
Poissa
|
 |
Vastaus #480 : 29.07.2013 klo 10:44:26 |
|
Onko se Wenger "liian älykäs" futisjoukkueen manageriksi? Ei voi luopua periaatteistaan mistään hinnasta, eikä suostu hyväksymään siirtokorvausten mielettömyyttä. Taas meni yksi kesä ilman vahvistuksia, vaikka on koko ajan tyrkytetty 70:n miljoonan punnan rahasalkkua pelaajaostoksiin! Hyökkääjäosasto huutaa vahvistuksia, Giroud on "hidas, mutta kankea"-osastoa, Podolski hyvä vasemmalla, mutta ei mikään keskushyökkääjä, Walcott hyvä oikealla, mutta enemmän laituri kuin mikään maaliruisku. Yaya Sonogo pelaa ilmeisesti reserveissä ainakin tulevan kauden? Onkohan muuten erillistä keskustelua Arsenalin Suomen vierailusta jossain?
Nono! Vielä on kesää jäljellä (hyi saatana Mamba...)! Tämänhetkinen hankintalistahan mukailee hälyttävästi sitä masentavaa julistusta mitä jo toukokuussa höpisin: Yksi ranskisjunnu ja joku ex-Arse jäähdyttelemään tulee olemaan kesän hankinnat (taisin jotain muutakin tarjoilla, ei muista). Voisin kuvitella että Wengerin puhelimesta on jo lähtenyt kisuttelua Flaminin suuntaan kun ei tuonne ketään muutakaan ole huhuiltu. Maaliin sitten John Lukic. Puolustuksen tilanne on kyllä jo hälyyttävä jos Sagnaa oikeasti tuonne keskelle ollaan istuttamassa. Vaikka tuo ei olisi mikään maailman huonoin idea niin huonoksi se muuttuu viimeistään siinä vaiheessa kun linja näyttää Gibbs - Sagna - Miguel - Jenkinson mallilta. Tuohon ei tällä hetkellä ole matkaa kuin Merten loukkaantuminen...No taisi Kos tulla jo takaisin mutta kuitenkin.
|
|
|
|
|
S.Rönnbacke
Poissa
Suosikkijoukkue: Bob Marley=Popmaali
|
 |
Vastaus #481 : 29.07.2013 klo 10:50:37 |
|
Wenger on "väärinymmärretty" nero, jota muut eivät ymmärrä! Mikähän Andre Santos-klooni saapuu siirtoikkunan loppumetreillä Lontooseen...Nyt saa toivoa että Chämppäri-karsinnoista selvitään lohkovaiheeseen.
|
|
|
|
|
Gooner88
Poissa
Suosikkijoukkue: Szczęsnyn lädiaksentti
|
 |
Vastaus #482 : 29.07.2013 klo 10:52:34 |
|
P.S: Suarez sopii jotenkin huonosti Arsun imagoon, niin "kaista" tyyppi Wengerin joukkueessa ei oikein nappaa. Vai laskeeko Arsene, että pystyy kasvattamaan Suarezia ihmisenä "normaalimpaan" suuntaan? No, en usko että siirto toteutuu missään olosuhteissa.
No onhan Suarezista tehty jo ihan konkreettisesti kaksikin tarjousta ja ilmeisesti sovusta ei niin älyttömän kaukana edes olla. Suarez todennäköisesti mieluummin Real Madridiin siirtyisi, mutta nämä eivät tunnu olevan sen vertaa kiinnostuneita jotta suostuisivat tarjoamaan edes tuon 40M+1£ minkä Arsu läväytti. Mielestäni tuo on jo aivan sairas summa pelaajasta, mutta toisaalta jos nyt ketään muuta ei ole tulossa niin pistetään nyt sitten vaikka koko lahalla Suarezin puolesta. Ehkä ensi kaudella voisi vaikka joku pokaalikin sitten tulla.
|
|
|
|
|
el_Diablo
Poissa
Suosikkijoukkue: visio 2020
|
 |
Vastaus #483 : 29.07.2013 klo 11:46:01 |
|
Maaliin sitten John Lukic. olen vieläkin katkera lukicin syrjäyttämisestä.
|
|
|
|
|
Laggy
Poissa
|
 |
Vastaus #484 : 29.07.2013 klo 12:03:00 |
|
Onko se Wenger "liian älykäs" futisjoukkueen manageriksi? Ei voi luopua periaatteistaan mistään hinnasta, eikä suostu hyväksymään siirtokorvausten mielettömyyttä.
Ehkä se on se taloustieteiden maisteritutkinto.
|
|
|
|
|
S.Rönnbacke
Poissa
Suosikkijoukkue: Bob Marley=Popmaali
|
 |
Vastaus #485 : 29.07.2013 klo 12:26:28 |
|
Ehkä se on se taloustieteiden maisteritutkinto.
Monet brittiläiset asiantuntijat (mm. Tim Vickery, BBC) totesivat, että Higuain olisi ollut aivan erinomainen palanen Arsun hyökkäykseen, Wilsheren ja Cazorlan ruokittavana olisi saanut palloja ja todennäköisesti myös maaleja aikaiseksi. Ennemmin maksaa vähän ylihintaa jostain Higuainista kuin kaataa Kankkulan kaivoon rahaa paniikkiostostosten muodossa! Wenger nuukailee väärään aikaan, enää ei uusia pelaajia kerkeä tai ehkä kannatakaan hankkia.
|
|
|
|
|
Laggy
Poissa
|
 |
Vastaus #486 : 29.07.2013 klo 12:42:20 |
|
Monet brittiläiset asiantuntijat (mm. Tim Vickery, BBC) totesivat, että Higuain olisi ollut aivan erinomainen palanen Arsun hyökkäykseen, Wilsheren ja Cazorlan ruokittavana olisi saanut palloja ja todennäköisesti myös maaleja aikaiseksi. Ennemmin maksaa vähän ylihintaa jostain Higuainista kuin kaataa Kankkulan kaivoon rahaa paniikkiostostosten muodossa! Wenger nuukailee väärään aikaan, enää ei uusia pelaajia kerkeä tai ehkä kannatakaan hankkia.
Varmasti ihan totta! Ehkä syynä oli maltillisen rahankäyttäjän pelko, että ylivoimaisesti historian kallein ostos ei osoittautuisikaan joka frangin arvoiseksi.
|
|
|
|
|
Vesihiisi
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #487 : 29.07.2013 klo 12:46:26 |
|
Tosiaan pitkään olen seuraillut Arsenalin kausitopiikkeja ja koko seuran touhua, nyt vihdoin otin härkää sarvista ja liityin "kunniallisten" foorumistien joukkoon. Älkäähän nyt heti teilatko, mutta tässä hieman mietteitäni.
Itse olen ainakin erittäin tyytyväinen, että Higuain ei liittynyt Arsenaliin, ainakaan tuolla isolla ylihinnalla. Kyseessä kuitenkin Espanjalainen pehmeähkö/hitaahko kärki (toki monilta muilta avuilta erinomainen pelaaja), mutta aika iso riski olisi ollut siinä miten soveltuu valioliigaan.
Yleisesti ottaen vähän ihmettelen yleistä paniikinomaista tarvetta pistää rahaa haisemaan "silly prices" tilanteessa. Nyt on kuitenkin ensimmäisen kerran oikeasti rahaa käytössä, (ja joukkueen talouspohja vankistunut erittäin hyväksi) eikä joukkueessa ole pakonomaista täydennystarvetta, eikä kukaan joukkueen parhaimmistosta ole tiettävästi lähdössä. Loppupeleissähän tilanne nyt kauden vaihteessa on parempi kuin aikoihin. Eteenpäin menoahan tavallaan olisi aiempiin kausiin verrattuna vaikka ketään ei hankittaisikaan. Uskon kuitenkin vakaasti siihen että Wenger pistää rahaa haisemaan kunhan kohteen hinta, laatu ja tarve on kohdillaan. Eli eikähän sieltä tule joku kovahko 22-vuotias Ranskalainen/Saksalainen sisään ennen kauden alkua.
Toki myönnän, että ainakin avaustasoinen kärki/laituri olisi tervetullut ainakin jos (ja toivottavasti) Gervinho lähtee. Äkkiseltään en näe vielä tarvetta puolustavan kk hankkimiseen. Hölmöltähän tämä saattaa osan korviin kuulostaa, mutta onhan meillä tuolle paikalle loppukaudesta tasoaan nostanut Ramsey sekä vielä kauden tai pari hyvällä tasolla pelaava Arteta. Uskoisin, että näillä mennään kauteen ja jos Wenger näkee, että homma ei toimi niin eiköhän sieltä tule täsmähankinta sitten isolla rahalla sisään.
Pitkällä tähtäimella kärsivällisyyttä on oltava vielä kauden tai parin verran, ennekuin Wengerin uusi isomman rahan politiikka alkaa toimimaan ja Arsenal taistelemaan valioliigan top 2 sijoituksista. Valioliigaahan on aika turkasen vaikea voittaa pelkällä rahapolitiikalla kts. ManCity ja Chelsea.
|
|
|
|
|
Hejst
Poissa
Suosikkijoukkue: Persekettu eli Arsenaali
|
 |
Vastaus #488 : 29.07.2013 klo 13:24:21 |
|
Pitkällä tähtäimella kärsivällisyyttä on oltava vielä kauden tai parin verran, ennekuin Wengerin uusi isomman rahan politiikka alkaa toimimaan ja Arsenal taistelemaan valioliigan top 2 sijoituksista. Valioliigaahan on aika turkasen vaikea voittaa pelkällä rahapolitiikalla kts. ManCity ja Chelsea.
Aika nopeasti molemmat kyllä nousivat kärkikahinoihin ja Mourinhon otettua vetovastuun Chelseassa tuli välittömästi pari liigakannua. Valmennus on ollut molemmilla selkeä ongelma. Chelseassa ei olla luotettu yhteenkään valmentajaan ja Cityssä on taas luotettu yhteen, mutta väärään valmentajaan. Alkavalla kaudella saattavat muodostaa liigaan oman top 2 -kerhon, United surffailee kolmantena ja ainakin maaliskuussa neljäntenä lienee joku muu kuin Arsenal. Wengerin ässä hihassa on viime vuosina ollut nopea putoaminen kaikista cupeista ja kelpo voittoputki viimeisen 10 kierroksen aikana. Tähän en enää jaksa uskoa, mikäli vahvistuksia ei tule. Joukkueen materiaali on seitinohut, mitä tulee puolustaviin pelaajiin keskikenttä mukaanluettuna. Sen enempää Ramsey kuin Artetakaan eivät ole puolustusorientoituneita pelaajia, vaan Arteta on enemmänkin tasapainottava pelaaja keskikentällä ja Ramsey ihan perus b2b rynnijä tasaisessa paketissa ilman huippuominaisuutta. Molemmille tekisi hyvää, jos vieressä olisi fyysisempi ja puolustusorientoituneempi pelaaja. Viime kaudellahan Arteta pysyi uskomattomalla tavalla kasassa, mutta kannattaako siihen luottaa edelleen.
|
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
 |
Vastaus #489 : 29.07.2013 klo 13:38:40 |
|
enää ei uusia pelaajia kerkeä tai ehkä kannatakaan hankkia.
Kyllä ainakin kerkeää. Ja mielestäni myös kannattaa.
|
|
|
|
|
Liberchies
Poissa
|
 |
Vastaus #490 : 29.07.2013 klo 14:18:16 |
|
Samaa mieltä kuin Hejst... ja hyvin moni muu. Keskikenttä tarvitsee sen vahvan, pääpalloja voittavan kahdensuunnan pelaajan, jonka parhaat kyvyt ovat puolustamisessa. Pelaaja joka pystyy pudottelemaan keskikentälle suuntautuneita kukkupalloja omalle joukkueelle. Pelaaja joka osaa sijoittua, taklata ja myös syötellä. Ei siis puhuta ihan mistä tahansa juoksuvoimaisesta rakista, vaan kokonaisvaltaisesta huippuluokan pelaajasta, mallia Fellaini, Y.Toure, J.Martinez jne. Arsenalilta puuttuu tällainen aivan räikeällä tavalla. Arteta on melko hidas, eikä todellakaan mikään vastustajan pelinrikkoja. Ramsey aktiivisena pelaajana on näissä ominaisuuksissa parempi, vaikkei riittävän hyvä ainakaan vielä. Artetan avuja puolestaan parempi pelisilmä ja tarkemmat syötöt. Kummankin pääpelivoima on olematonta. Samaa pätee koko keskikenttään: Cazorla, Wilshere, Rosicky. Eli mielestäni tämä ankkuri on koko siirtoikkunan tärkein tavoite. Fanit tietysti haluavat ison nimen hyökkäykseen, mikä sekin on täysin perusteltavissa, mutta kyllä se ammottavin aukko on tuolla loukkaantumisherkän ja pienikokoisen keskikentän paikalla. Kärkeen itselleni kelpaisi stunttaaja Giroudille. Joku Dzeko olisi tässä roolissa unelma.
Huippulaituri olisi tietysti aina tervetullut lisä, varsinkin jos piikissä peluutetaan ns. yhden kosketuksen viimeistelijää. Luotan kuitenkin että nykyiset pelaajat pystyvät hyviä palloja boksiin pelaamaan ja Giroudikin on monesti näyttänyt pystyvän petaamaan näppärillä syötöillä tai jätöillä muille viimeistelypaikkoja. Jos kuitenkin Gervinho lähtee, niin hyvä olisi parempi korvike jostain löytää. Ryo on raakile, josta tuskin voi koskaan ihmeitä odottaa. Gnabry ei ole myöskään valmis edes Gervinhon minuuteille.
Puolustus on kolmas tärkeä alue, jolla on pientä alimiehitystä/laatuvajetta. Miquel on tähän asti esittänyt aikamoista skeidaa vastuuta saatuaan, eikä ole todellakaan valmis varatoppariksi. Sitten on maalivahtitilanne, mutta se ei mielestäni liiemmin panostusta kaipaa. Konsonatti ykkösenä, Flappyhandskyn tukemana kelpaa.
Pähkinänkuoressa siis omasta mielestäni parasta olisi, jos ovista sisään paukkisi tuo vahva ankkuri, Dzeko, joku nelostoppari ja Bernard. Bernardin ja Dzekon hankinnat voisi vaihtoehtoisesti periaatteessa niputtaa myös yhdeksi Suareziksi. Joka tapauksessa pirusti on Wengerillä ja kaljulla vielä työnsarkaa pitääkseen lupauksensa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 29.07.2013 klo 14:20:31 kirjoittanut Liberchies »
|
|
|
|
|
Hejst
Poissa
Suosikkijoukkue: Persekettu eli Arsenaali
|
 |
Vastaus #491 : 29.07.2013 klo 15:53:47 |
|
Ihmettelen kyllä, jos Luis Gustavo ei tosiaan olisi irrotettavissa Bayernista. Siellä ilmeisesti jo Thiagokin pelannut keskikentän pohjalla, ja joka tapauksessa edelle menee Schweinsteiger ja Martinez nyt ainakin. Ehkä peliaika ei sitten niin kiinnosta, kunhan palkka juoksee ja pokaaleita tulee, sama se kuka ne on voittanut. Olisi kuitenkin hyvä vaihtoehto Arsenalin keskikentälle ja pystyisi paikkaamaan myös topparina. Wanyamasta Wenger olisi luultavasti pystynyt tarjoamaan enemmän kuin Saints, mutta katsottiinko sitten taso riittämättömäksi? Vai onko Wenger vain niin sokea, ettei tajua tuota keskikentän vajausta puolustussuuntaan?
|
|
|
|
|
el_Diablo
Poissa
Suosikkijoukkue: visio 2020
|
 |
Vastaus #492 : 29.07.2013 klo 16:22:48 |
|
Vai onko Wenger vain niin sokea, ettei tajua tuota keskikentän vajausta puolustussuuntaan? diaby hoitaa.
|
|
|
|
|
Hejst
Poissa
Suosikkijoukkue: Persekettu eli Arsenaali
|
 |
Vastaus #493 : 29.07.2013 klo 17:41:56 |
|
diaby hoitaa.
Tämä on kyllä yksi suurimmista Wengerin sokeista pisteistä. Ei sillä, olihan Diabylla avaimet nousta keskikenttäpelaajien eliittiin (vaikka pääkoppa ei mielestäni ikinä noussut fyysisten ominaisuuksien tasolle), mutta minkäänlaista luottoa ei ole ollut enää muutamaan vuoteen, että ranskalainen saisi edes puolikasta kautta pelattua. Silti Wenger vaan itsepäisesti roikottaa Diabya mukana, eikä vahvistuksiakaan voi ilmeisesti hankkia, koska "full squad". Luultavasti tällekin kaudelle Diaby rekisteröidään joukkueeseen? Joskus tammikuun lopulla LANSina kehiin (ei tarvita vahvistuksia tammikuussa) ja helmikuun alussa ura pakettiin?
|
|
|
|
|
Icarus666
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, Leyton Orient, sympathy for Aston Villa
|
 |
Vastaus #494 : 29.07.2013 klo 17:56:25 |
|
Kyllähän Dzeko, Gustavo/joku muu ja Williams/joku muu olisivat ihan hyvät hankinnat ja tavallaan pelastaisivat tämän siirtoikkunan. Nyt ollaan tilanteessa, että sen sijaan että tarvittaisiin tähtiä ollaan tilanteessa jossa tarvittaisiin ihan rehellisesti laajuuttakin. Sitä fiilistä jos keskikentälle olisi pakko heittää Frimpong, Ryo ja joku junnu samaan aikaan...
|
|
|
|
|
Hejst
Poissa
Suosikkijoukkue: Persekettu eli Arsenaali
|
 |
Vastaus #495 : 29.07.2013 klo 18:01:59 |
|
Henkilökohtaisesti en tuosta Dzekon hankinnasta juuri jaksa innostua, vaikka pelaajasta sinänsä pidänkin ja Cityyn siirtymisen aikoihin olisin mielelläni ottanut tykkimiehiin. Tällä hetkellä rosterista löytyy kuitenkin lähes samanlainen kaveri Giroud'n muodossa. Se mikä Suarez-muottiin sopivassa pelaajassa houkuttelee enemmän, olisi mahdollisuus peluuttaa uutta hankintaa ja Giroud'ta yhtäaikaa. Dzekon tullessa näistä toinen istuisi satavarmasti aina penkillä. Ellei sitten nykäistäisi "Bendtner laidalle" -korttia jostain. P.S. Bendtner laidalla tosin toimi ihan kohtuullisesti siihen verrattuna, miltä nämä kaksi sankaria näyttäisivät laidalla. Bendtner sentään ravasi kohtuullisesti laidallaan ja yllättäen suurin hyöty taisi tulla puolustussuuntaan. Vähän niin kuin Giroud viime kaudella piikissä, suurin hyöty oman pään erikoistilanteissa 
|
|
|
|
|
manjarin
Poissa
|
 |
Vastaus #496 : 29.07.2013 klo 18:36:46 |
|
Arsenalin siirtoikkuna roiskinta on ollut jälleen mielipuolista! Äijää tulee ovista ja ikkunoista ja rahaa laitetaan palaan, Wenger vois varmaan jo rauhottua.
Yaya Sanogo liittyny uutena joukkueeseen, 7 vähemmän ylijäämä pelaajaa palannu takas seuraan erilaisilta surffailu lomiltaan (lainoiltaan) ja näistäkin osa palaa samalle reissulle, ellei kaikki.
Lähteny tähän mennessä ilmatteeks, sopparit umpeen: 19 pelaajaa.
yli 6m£ andre santos, 5,7m£ Sebastien Squillaci 14.5m£ Arshavin.
Pääsi vihdoin ulos seurasta. Pienenee sentään palkkakulut jos ei muuta. Arshavin ei myöskään teltassa asunut englannissa.
Koska superhankinnat luultavasti jäänee väliin. niin Lillessä ja Lensissä ym löytyy varmasti joku 18 vuotias Striker jollain 100 000 punnalla. Luultavasti Szczesnyllä myöskin jatketaan.
|
|
|
|
|
KIPEE
Poissa
Suosikkijoukkue: #meilläonunelma
|
 |
Vastaus #497 : 29.07.2013 klo 18:40:12 |
|
Holloway on kuulemma kiinnostunut lainaamaan Chamakhin Crystal Palaceen osto-option kera jos lontoolaiset säilyttävät sarjapaikkansa. Voisi kyllä olla Chamakhille myös piristysruiske, sarjanousija jolla ei ole yhtään todellista kunnon hyökkääjää niin pääsisi näyttämään osaamistaan myös putoamisen sattuessa ja mahdollisesti pääsisi muualle sitten joka tapauksessa pelailemaan. Diili hyödyttäisi varmasti molempia.
Wenger on myös kuulemma kiinnostunut myös ACN:ssä viimeksi pelanneesta Sunday Mbasta, joka pelaa tällä hetkellä Nigerian liigassa. Muistin kaverin olevan nuori lupaus, mutta wikipedia katsauksen mukaan ikää on jo 24v, joten tullessaan olisi ainakin rotaatiomies.
|
|
|
|
|
CCh
Poissa
Suosikkijoukkue: Eberechi Eze, JB5, Gavi, Victor Boniface
|
 |
Vastaus #498 : 29.07.2013 klo 18:48:17 |
|
Keskikenttä: Fellainin saisivat 20 miljoonalla ja Ramsey pääsisi vihdoin penkille. (Kunhan spekuloin, en ymmärrä mikseivät ostaisi Fellainin kaltaista pelaajaa) Hyökkäys: Suareziin 50 miljoonaa. Jos ei onnistu, eiköhän joku B-vaihtoehto 10-20 miljoonalla löydy.
Siinä onkin tarvittaessa 70 miljoonaa kulutettu.
Mutta hiljaiselta näyttää juuri nyt elämä Emiratesilla. Ehkä se vain on tyyntä myrskyn edellä, ajatellee ja toivoo moni sormet ristissä - jopa pelaajat.
|
|
|
|
|
Icarus666
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, Leyton Orient, sympathy for Aston Villa
|
 |
Vastaus #499 : 29.07.2013 klo 19:33:08 |
|
Kyllä minä ainakin pitäisin 50 miljoonaa Suarezista törkeänä ylihintana. Van Persiestäkin saatiin mitä +20 miljoonaa? Suurella todennäköisyydellä Suarez on sitten kesän ainut hankinta jos nyt millään ilveellä edes tapahtuisi. Kyllä Citylle kelpaa halvemmalla Jesus Navakset sun muut, mutta Wengerkö on liian ylpeä tuollaisiin hankintoihin?
|
|
|
|
|
|
|
|