k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #7025 : 14.06.2014 klo 15:23:53 |
|
Arsenal siis saa Barcalta 2,5 milliä, joka tulee sen mukaan miten Barca on menestynyt Cescin aikana seurassa. Jos Barca olisi tehnyt kaupassa voittoa, olisi Arsenal sitten saanut myyntivoitosta 50%, tai tuon menestyksen mukaan. Lisäksi Barca joutuu nyt maksamaan myös velkansa Arsenalille. Tai ainakin Barcan pitäisi maksaa.
Lisäksi Velan kohdalla on käännytty nyt taas siihen, että Real Sociedad olisikin ostamassa hänet. Hinta olisi n. 8 milj. £. En usko, että Velalla olisi juurikaan tulevaisuutta Arsenalissa, joten hänet lienee selkeintä myydä.
|
|
|
|
|
läsytti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #7026 : 14.06.2014 klo 15:25:29 |
|
Wenger on taas totuttuun tyyliin hiukan jälkijunassa. Jossei nyt vielä myöhässä siirtomarkkinoiden suhteen, niin ainakin antanut hyvää etumatkaa portugalilaiselle kurpitsapäälle. Chelshit vahvistunut Diego Costalla ja Fabregasilla. Arsenal ei kellään. Toki kisojen jälkeen on vielä aikaa.
Sanonut että ihan turha odottaa mitään liikehdintää ennenkun mm-kisat on paketissa. Ja toinen juttu on se että diilejä voi olla ihan hyvin valmiina ihan niinkun Wenkunkin diili oli, julkistetaan vasta myöhemmin.
|
|
|
|
|
lortti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #7027 : 14.06.2014 klo 15:25:58 |
|
Hyvältä näyttää, ensin passataan Cesc ja sitten perään Santia huhuillaan muualle.....
|
|
|
|
|
Landespede
Poissa
|
 |
Vastaus #7028 : 14.06.2014 klo 15:27:09 |
|
Hyvältä näyttää, ensin passtaan Cesc ja sitten perään Santia huhuillaan muualle.....
Ei haittaa, sinne on tulossa Loic Remy ja Wenger tuon lisäksi varmasti löytää Ligue 2:sta pätevän korvaajan Santille 
|
|
|
|
|
läsytti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #7029 : 14.06.2014 klo 15:29:09 |
|
Mites toi Daley Blind? Eilisen perusteella kelpais kyllä mainiosti.
|
|
|
|
|
Pyyleva
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal FC since 2010
|
 |
Vastaus #7030 : 14.06.2014 klo 15:31:24 |
|
Jos Cazorlasga joku ~20m tarjous tulee, niin sittenhän tuo on kannatava kauppa, vasempaan laitaan kuitenkin pitäisi olla kohtuu helppoa löytää parempi (lue: tehokkaampi) peluri. Toiveissa tietysti se Griezmann.
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #7031 : 14.06.2014 klo 15:32:07 |
|
Hyvältä näyttää, ensin passataan Cesc ja sitten perään Santia huhuillaan muualle.....
Tässä on itse asiassa potentiaalia todella lupaavaan kehitykseen, jos huhu pitää paikkansa. Ensin kieltäydytään mahdollisuudesta hankkia yksi pieni hidas ja neppailija lisää ja sen sijaan ollaankin myymässä yhtä avauksen pienistä ja hitaista neppailijoista. Ehkä Wenger antaa sitten tänä kesänä vihdoinkin kirveen heilua kunnolla ja korjaa joukkueen räikeää epätasapainoa laadussa.
|
|
|
|
|
Titi
Poissa
|
 |
Vastaus #7032 : 14.06.2014 klo 16:37:16 |
|
Jos Cazorlasga joku ~20m tarjous tulee, niin sittenhän tuo on kannatava kauppa, vasempaan laitaan kuitenkin pitäisi olla kohtuu helppoa löytää parempi (lue: tehokkaampi) peluri. Toiveissa tietysti se Griezmann.
Ei huolta, Wenger & co ovat jo paskoneet housuun case Griezzmanin kanssa, mukavempaa tästä vielä tekee sen, kun Real Madrid kuulemma kiinnostunut myös miehestä päivän huhujen mukaan (toiv. ei pidä paikkaansa). Sitten on taas paniikkinappulan paikka ja hankitaan joku tusinakaveri ala Gervinho. Aurier todnäk. ens yönä tositoimissa Norsunluurannikon paidassa Japania vastaan, kiva nähdä miten kaveri pelaa, mutta saa nähdä jaksaako tuota matsia kytätä.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #7033 : 14.06.2014 klo 17:07:26 |
|
Ja toinen juttu on se että diilejä voi olla ihan hyvin valmiina ihan niinkun Wenkunkin diili oli, julkistetaan vasta myöhemmin. Tuo se vasta tyhmyyden huippu olisi, että valmiita sopimuksia ei julkaistaisi. Miksi niitä pitäisi pantata? Fanit käyvät kuumana, kun ketään ei hankita ja johtoporras panttaisi siirtoja. Sama kuin, että talo palaa ja on vettä, mutta sitä ei vaan jostain syystä käytettäisi. Emirates Stadiumin fanikaupoissa käy joka päivä turisteja, jotka ihan varmasti ostaisivat uuden pelaajan paitoja. Eikä se Wengerin sopimus allekirjoitettuna ollut, miksi sitäkään olisi pitänyt pantata. Mites toi Daley Blind? Eilisen perusteella kelpais kyllä mainiosti. Vasemmalle laidalle on jo Gibbs ja Monreal, joten jätetään väliin.
|
|
|
|
|
A-Smooth
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, Barcelona, Hertha BSC, sexyfutis
|
 |
Vastaus #7034 : 14.06.2014 klo 17:14:02 |
|
Tässä on itse asiassa potentiaalia todella lupaavaan kehitykseen, jos huhu pitää paikkansa. Ensin kieltäydytään mahdollisuudesta hankkia yksi pieni hidas ja neppailija lisää ja sen sijaan ollaankin myymässä yhtä avauksen pienistä ja hitaista neppailijoista. Ehkä Wenger antaa sitten tänä kesänä vihdoinkin kirveen heilua kunnolla ja korjaa joukkueen räikeää epätasapainoa laadussa.
Siis mitä hittoa sinulla on "pieniä ja hitaita neppailijoita" vastaan? Pitäisikö joukkueen olla täynnä Bentekejä? Tuo se vasta tyhmyyden huippu olisi, että valmiita sopimuksia ei julkaistaisi. Miksi niitä pitäisi pantata?
Ehkä pelaajat itse toivovat sitä, jotta voisivat keskittyä MM-kisoihin rauhassa. Jos diilit julkaistaisiin nyt, joutuisivat pelaajat mediamyrskyn keskelle.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #7035 : 14.06.2014 klo 17:44:21 |
|
Ehkä pelaajat itse toivovat sitä, jotta voisivat keskittyä MM-kisoihin rauhassa. Jos diilit julkaistaisiin nyt, joutuisivat pelaajat mediamyrskyn keskelle. Onko Cesc joutunut hirvittävään mediamyrskyyn? Tai Sagna? Suurin syy lienee se, että pelaaja saattaa loukkaantua, joten sopimus kannattaa tehdä vasta kisojen jälkeen. Lisäksi pelaaja onnistuessaan kisoissa voi nostaa omaa palkkaansa, joten ei edes kannata tehdä sopimusta.
|
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
 |
Vastaus #7036 : 14.06.2014 klo 18:06:55 |
|
Voitteko lyödä lukuja pöytään noista aiemmista väitteistä, miten Mourinho muka harrastaisi rotaatiota selvästi Wengeriä enemmän. Ainakin vähemmän merkittäviä minuutteja keränneitä pelaajia heillä oli viime kaudella vähemmän.
Ero voi olla rotaation osalta selkeäkin Chelsean "eduksi", mutta luvut ei tue mielikuvaa siitä, että kyseessä olisi ainakaan mitkään ääripäät.
|
|
|
|
|
lortti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #7037 : 14.06.2014 klo 18:22:22 |
|
Ei ole faktaa mutta meillähän "rotaatiota" tulee vasta sitten kun ykkösavaus on peluutettu puhki ja vesijuoksualtaaseen. Chelseassa ei taidettu peluuttaa rikki muitakuin Hazard.
|
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #7038 : 14.06.2014 klo 18:41:31 |
|
Ei ole faktaa mutta meillähän "rotaatiota" tulee vasta sitten kun ykkösavaus on peluutettu puhki ja vesijuoksualtaaseen. Chelseassa ei taidettu peluuttaa rikki muitakuin Hazard.
Ja Oscar, joka on Chelsean paidassa pelannut kahteen kauteen jotain päälle 110 ottelua ja siihen n. 30 maaottelua päälle. Päättyneen kauden pari viimeistä kuukautta menivätkin sitten jotain pieniä vammoja kuntouttaessa, mutta eiköhän Fabregasin tulon jälkeen ensi kaudella Oscariakin peluuteta vähän järkevämmin. Noin muutenhan Chelseassa käytettiin viime kaudella rotaatiota erinomaisesti, poislukien ehkä puolustus.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #7039 : 14.06.2014 klo 19:29:23 |
|
Kyllähän siellä esim. Chelsean kärjessä pelasivat Torres, Ba ja Eto'o, kun Arsenalilla pelkästään Giroud. Tammikuussa tulleet Salah ja Matic toivat lisälaajuutta. Puolustuksessa Chelsealla pelasivat Ivanovic, Cole, Azpi, Terry, Cahill, Luiz. Arsenalilla oli puolustuksessa viisi pelaajaa, jotka pelasivat. de Bruyne ja Mata tietenkin poistuivat, mutta de Bruyne ei juurikaan pelannut.
Wengerin ongelma on juuri se, että samat pelaajat pelaavat niin pitkään kuin pystyvät. Sitten kolmen kuukauden penkilä istumisen jälkeen pitäisi olla rotaatiopelaajan kunnossa ja pelata yhtäkkiä kaksi ottelua viikossa.
|
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #7040 : 14.06.2014 klo 19:56:32 |
|
Puolustuksessa Chelsealla pelasivat Ivanovic, Cole, Azpi, Terry, Cahill, Luiz. Arsenalilla oli puolustuksessa viisi pelaajaa, jotka pelasivat. Sagna, Jenkinson, Mertesacker, Koscielny, Vermaelen, Gibbs, Monreal tekee ainakin minun matematiikallani seitsemän ja jokainen esiintyi vähintään yli kymmenessä liigaottelussa. Näistä nyt toki Calle, Verma ja Monreal pelasivat huomattavasti vähemmän kuin nuo muut, mutta eipä noista mainitsemistasi Chelsean puolustajistakaan Luiz pelannut puolustajana kuin 13 peliä kauden aikana kaikki kilpailut laskettuna ja myös Cole taisi kokonaisuudessaan kerätä vähemmän minuutteja kuin vaikkapa Monreal. Tosin kuten aikaisemmassa viestissä sanoinkin, niin puolustuksen osalta rotaatiota nähtiin Chelseassa ehkäpä vähiten ja muualla sitten kierrätystä oli näitä paria kiistatonta avauksen miestä (Hazard ja suurimman osan kaudesta myös Oscar) lukuunottamatta ihan kiitettävästi. Kärkien osaltahan Chelsean rotaatioruletti pyöri viikosta toiseen, mutta veikkaisinpa itse tuon johtuneen ainakin osittain myös siitä, ettei kukaan kolmesta tuhnusta sellaisiin esityksiin kyennyt, että paikan pitäminen seuraaviin peleihin olisi ollut jotenkin perusteltua. Hyökkäyspäässä Schürrlen, Willianin ja Matan/Salahin välillä peluutus meni suunnillen tasan ja mys keskikentällä Mikel, Lampard ja Ramires pelasivat kaikki tasaisesti tammikuuhun asti, mutta sen jälkeen Mikelin paikka meni Maticille joka pelasi loppukaudesta suunnilleen kaikki matsit vierellä pelaavan kaverin vaihtuessa lähes viikoittain.
|
|
|
|
|
Nikeman
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea FC
|
 |
Vastaus #7041 : 14.06.2014 klo 20:55:07 |
|
Ei nyt välttämättä suoraan pelaajiston kierrättämiseen liity mutta ainakin kauden päätyttyä valioliigan virallisella Twitter tilillä luki että chelsea antoi kauden aikana eniten peliaikaa vaihdosta tulleille pelaajille sekä käytti eniten vaihtoja.
|
|
|
|
|
G.U.R.U
Poissa
|
 |
Vastaus #7042 : 14.06.2014 klo 21:36:18 |
|
Mielenkiintoselta kaverilta vaikuttaa tämä Costa-Rican Joel Campbell joka on Arsenalon sopimuspelaajia. Mitäs koskas me tämä jantteri emiratesille saataisiin takaisin,eikös jotain pelioikeus sähläyksiä ole? Ja mitäs forumistit mieltä olisiko "vahvistus"/hyödyllinen mies rosteriin? Omasta mielestäni näyttää todella lupaavalta menolta ja haluaisin nähdä kaverin tekevän läpimurron tykkimiehissä eikä se kovin kaukaa haetultakaan kyllä kuulosta.
|
|
|
|
|
läsytti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #7043 : 14.06.2014 klo 21:37:24 |
|
Tuo se vasta tyhmyyden huippu olisi, että valmiita sopimuksia ei julkaistaisi. Miksi niitä pitäisi pantata? Fanit käyvät kuumana, kun ketään ei hankita ja johtoporras panttaisi siirtoja. Sama kuin, että talo palaa ja on vettä, mutta sitä ei vaan jostain syystä käytettäisi. Emirates Stadiumin fanikaupoissa käy joka päivä turisteja, jotka ihan varmasti ostaisivat uuden pelaajan paitoja. Eikä se Wengerin sopimus allekirjoitettuna ollut, miksi sitäkään olisi pitänyt pantata.
Vasemmalle laidalle on jo Gibbs ja Monreal, joten jätetään väliin.
Öö, tyhmiä faneja tai jotain? Ihankuin siirrot ois joku itsestäänselvyys. MM-kisat on mun mielestä yks ihan hyvä syy miks pantata siirtoa, Arsenal on semmonen brändi ettei muutamat fanikaupoissa vierailevat turistit sitä hetkauta joten vähän tyhmä peruste, ne paidat ostetaan jokatapauksessa eikä ensi kauden pelipaitaa edes ole julkistettu (kai)?. Voi myös olla ettei mitään haluta lyödä lukkoon ennen kisoja koska jotain uutta vois löytyä vaikka kisojen aikana, en usko että sulle tulee uutena se että siirtojen kanssa saa olla kärsivällinen Arsu-fanina. Daley Blind menee myös puolustavassa kk-roolissa joten miksi se pitäis jättää väliin?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.06.2014 klo 21:40:32 kirjoittanut läsytti »
|
|
|
|
|
läsytti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #7044 : 14.06.2014 klo 21:58:25 |
|
Onko Cesc joutunut hirvittävään mediamyrskyyn? Tai Sagna? Suurin syy lienee se, että pelaaja saattaa loukkaantua, joten sopimus kannattaa tehdä vasta kisojen jälkeen. Lisäksi pelaaja onnistuessaan kisoissa voi nostaa omaa palkkaansa, joten ei edes kannata tehdä sopimusta.
Haha. Cesc ihan kujalla eilen ainakin, Sagnan lähtö ollut tiedossa varmaan vuoden. On selvää että MM-kisat vaikeuttavat siirtoja, paha sanoa onko se etu vai ei. Jostain Hondurasin kk-pelaajasta voi Wenkku nähä potentiaalia ja sit siihen tartutaan mielummin kuin Benderiin näin esimerkkinä. Kandee myös kattoa mitä joku Real tekee siirtomarkkinoilla ja sit vaikka Khediraan elokuun lopulla rahaa kiinni jos siihen on mahollisuus.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.06.2014 klo 22:07:36 kirjoittanut läsytti »
|
|
|
|
|
Mindraker
Poissa
Suosikkijoukkue: Etsin uutta suosikkijoukkuetta, koska raha klubi
|
 |
Vastaus #7045 : 14.06.2014 klo 22:14:41 |
|
Campbell maalaa Costa Ricalle. Onko tuosta ollut juttua, että palaako Arsenaliin? Luulisi, että kolmoskärkenä menisi helpostikin.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #7046 : 14.06.2014 klo 22:23:46 |
|
Kandee myös kattoa mitä joku Real tekee siirtomarkkinoilla ja sit vaikka Khediraan elokuun lopulla rahaa kiinni jos siihen on mahollisuus. Arsenal tietenkin joutuu katsomaan hieman mitä muissa seuroissa tapahtuu. Benzema saattaa tulla markkinoille, jos Suarez siirtyy Realiin. Taas Liverpool pyrkii pitkittämään Suarezin siirron mahdollisimman pitkään, koska heillä ei ole haluja myydä. Tietenkin joku laitapakki ja esim. Bender Leverkusenista pitäisi pystyä hankkimaan ilman tuollaista domino-efektia. Kaikki pelaajat eivät ole MM-kisoissa, joten senkään takia ei kaikki ole kiinni kisoista. Olen hyvin tietoinen, että Wenger ei pysty tekemään siirtoja ajoissa ja tästä häntä mm. kritisoinut. Ei voi millään ollaan joukkueen etu, että kauden alettua pari viikkoa aikaisemmin joukkueeseen tulee mahdollisesti jopa useampi avauksen pelaaja. Campbell teki maalin! Campbellillä ei siis ollut vielä työlupaa, mutta onnistunut kausi Kreikassa, pitäisi auttaa työluvan saamisessa. Campbell olisi kyllä ihan mielenkiintoinen kaveri tuonne laituriosastolle. Ei tietenkään mikään avauksen pelaaja, mutta hyvä stuntti Walcottille. Ongelmana voi tietenkin olla rosteripaikat. Campbell saanee ainakin näyttöpaikan harjoituskaudella.
|
|
|
|
|
kuupa
Poissa
|
 |
Vastaus #7047 : 14.06.2014 klo 22:25:45 |
|
Ei varmaan kannata minään kolmoskärkenä roikottaa mukana lahjakasta kaveria, koska Wengerin rotaatio. Treenaa varmasti kesän Arsenalin matkassa ja lainataan sitten jonnekin, toivottavasti saarille. Ellei sitten vakuuta todella isosti kesän aikana. Nyt kun Campbellin peliä tässä katselee, niin onhan tuolla puutteensa, mutta kieltämättä paljon hyvääkin. Eikä vähiten hyvä potkutekniikka. Arsun kärjessä kun on viimeaikoina ollut jos jonkinlaista Chamakhin tuhnua... e. Itse muistelisin, että työlupa saarille irtosi jo jokin aika sitten. ee. Muistelin oikein. http://news.arseblog.com/2013/07/campbell-finally-receives-work-permit/
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.06.2014 klo 22:31:44 kirjoittanut kuupa »
|
|
|
|
|
läsytti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #7048 : 14.06.2014 klo 22:33:15 |
|
Özilin ja Campbellin yhteispeliä odotellessa, onhan tolla hyvä veto, vaikka eihän se valioliigassa todellakaan riitä.
|
|
|
|
|
läsytti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #7049 : 14.06.2014 klo 22:36:31 |
|
Olen hyvin tietoinen, että Wenger ei pysty tekemään siirtoja ajoissa ja tästä häntä mm. kritisoinut. Ei voi millään ollaan joukkueen etu, että kauden alettua pari viikkoa aikaisemmin joukkueeseen tulee mahdollisesti jopa useampi avauksen pelaaja.
Tuo on varmastikin myös tietoinen valinta "pitkittää" siirtoja, viimeisimmät siirrot Arsenalilta ovat kuitenkin olleet kaikki (paitsi ehkä Källström-laina) hyviä joten pakko se on papparaiseen luottaa että tietää mitä tekee.
|
|
|
|
|
|
|
|