Herstein
Paikalla
Suosikkijoukkue: Heitto
|
 |
Vastaus #725 : 07.11.2013 klo 20:25:48 |
|
En mä tuossa Torinon maalissa mitään selvää rikettä näe, Benatia pelasi kokonaisuudessa kauden ensimmäisen heikon matsin, ja hänet olisi pitänyt kyllä ottaa hieman ennemmin vaihtoon. Olin ihan varma, että nappaa vielä toisen keltaisen, eikä se kyllä kaukana ollutkaan. Pjanicin kaataminen oli ihan selkeä pilkku, joten kyllähän tuosta matsista jäi aika paljon jossiteltavaa jälkipolville.
Destro on ilmeisesti palannut treenaamaan joukkueen kanssa, mutta pelikuntoon pääseminen vienee aikansa. Maajoukkuetauko tulee kyllä Romalle hyvään paikkaan, sillä hyökkäyspeli on Tottin loukkaantumisen jälkeen näyttänyt todella ideaköyhältä. Super-Marco veti kiimaisen Napoli-pelin ja paukautti tärkeän maalin Chievoa vastaan, mutta Torinossa oli kyllä todella heikko. Roma pelasi muutenkin kyllä taktisesti aika hölmösti ajautumalla Torinon keskustan sumppuun tilanteesta toiseen. Varsinkin Maiconin nousuja olisi pitänyt käyttää todella paljon enemmän hyödyksi ja Ljajicin olisi pitänyt tulla kehiin huomattavasti aikaisemmin. Noh, seuraavassa pelissä on todellinen kasvujenpeson paikka, mutta Sassuloakaan vastaan ei saa lähteä takki auki, sillä joukkue on osoittanut kykenevänsä puolustamaan tiivisti ja iskemään ärhäkästi vastaan tilaisuuden tullessa. Gervinhon pelaaminen olisi iso juttu, Ljajicia voisi myös mahdollisesti koittaa vähän Tottin tyylisessä roolissa kärjessä.
|
|
|
|
|
Carlos83
Poissa
Suosikkijoukkue: Giallorossi, Ilves
|
 |
Vastaus #726 : 07.11.2013 klo 20:32:43 |
|
monta vuotta on ollut tarkoitus päästä Roman peliin, mutta keväällä harkitsen vakavasti sen toteuttamista. Onko kellään kokemusta mistä saisi lipun ja kuinka paljon ennen matsia saatavilla?
Kolme vaihtoehtoa tulisi heti mieleen: 1. Kuten Ari tuossa edellä totesi, voit ostaa netistä ja tulostaa lipun. Tässä otteluohjelma, josta löytyy linkit lippujen ostoon: http://www.asroma.it/en/schedule_results/schedule.html2. Liityt Roma Club Finlandiaan ja hommaat liput klubin kautta. (Näin ajattelin itse toimia kevään Roma-Udinese -matsin lipun suhteen.) Tästä varmaan Sweeperkeeper voi tarkentaa. 3. Ostat lipun vasta Roomasta, esimerkiksi AS Roma Storesta. Ticorexx voinee kertoa tästä vaihtoehdosta lisää. (Etkös Tico sä ollut hommannut joskus lippuja Piazza Colonnan storesta, jos yhtään muistan oikein sun matkaraporteista?) Ja tosiaan kun Curva on koko kaudeksi loppuunmyyty kausikorttilaisile, niin Distinti Sud (tätä oletan Arin myös tarkoittaneen) lienee se paras vaihtoehto, jos tunnelman kannalta ajattelee. Lipun hinnat kyseiseen katsomonosaan pyörinee jossain 30e (+mahdolliset toimituskulut) hujakoilla. Paikan päältä voi toki olla kalliimmatkin.
|
|
|
|
|
Carlos83
Poissa
Suosikkijoukkue: Giallorossi, Ilves
|
 |
Vastaus #727 : 07.11.2013 klo 20:50:25 |
|
Sassuloakaan vastaan ei saa lähteä takki auki, sillä joukkue on osoittanut kykenevänsä puolustamaan tiivisti ja iskemään ärhäkästi vastaan tilaisuuden tullessa. Gervinhon pelaaminen olisi iso juttu, Ljajicia voisi myös mahdollisesti koittaa vähän Tottin tyylisessä roolissa kärjessä.
Sassuolo on kyllä esittänyt varsin ailahtelevaisia otteita, ääripäinä hieno tasapeli Napolissa ja täydellinen romahdus kotona Interin käsittelyssä. Edellisen kierroksen matsi oli niinikään melko erikoinen, kun sarjanousija voitti Sampdorian vieraissa 3-4 saatuaan pelata lähes puolet pelistä miesylivoimalla ja tehtyään kaksi maalia pilkulta (toinen näistä ottelun voittomaali 89. minuutilla). Kyllähän Roman pitäisi sunnuntain pelistä voitto raapia, mutta missään nimessä ei ole varaa lähteä matsiin rotsi lepattaen, sen verran yllätysvalmiista vastustajasta on kyse. Tuota hyökkäyspään pelaamista koskien; itse haluaisin nähdä ennemminkin Pjanicin Tottin paikalla. Laidoille sitten kaksi miestä kolmikosta Florenzi, Ljajic ja Gervinho (miksei myös rotaation vuoksi Caprari). Tällöin keskikenttä muodostuisi luonnollisesti kolmikosta DDR, Strootman ja Bradley.
|
|
|
|
|
Herstein
Paikalla
Suosikkijoukkue: Heitto
|
 |
Vastaus #728 : 07.11.2013 klo 21:23:40 |
|
Sassuolo on kyllä esittänyt varsin ailahtelevaisia otteita, ääripäinä hieno tasapeli Napolissa ja täydellinen romahdus kotona Interin käsittelyssä. Edellisen kierroksen matsi oli niinikään melko erikoinen, kun sarjanousija voitti Sampdorian vieraissa 3-4 saatuaan pelata lähes puolet pelistä miesylivoimalla ja tehtyään kaksi maalia pilkulta (toinen näistä ottelun voittomaali 89. minuutilla). Kyllähän Roman pitäisi sunnuntain pelistä voitto raapia, mutta missään nimessä ei ole varaa lähteä matsiin rotsi lepattaen, sen verran yllätysvalmiista vastustajasta on kyse.
Tuota hyökkäyspään pelaamista koskien; itse haluaisin nähdä ennemminkin Pjanicin Tottin paikalla. Laidoille sitten kaksi miestä kolmikosta Florenzi, Ljajic ja Gervinho (miksei myös rotaation vuoksi Caprari). Tällöin keskikenttä muodostuisi luonnollisesti kolmikosta DDR, Strootman ja Bradley.
http://beautywithinfootball.com/post/66095991301/match-analyses-roma-v-napoli-torino-v-romaTässä on aika hyvä analyysi koskien sitä, että Pjanicin paikka on tällä hetkellä nimenomaan keskustassa. Kovasti myös korostaa Gervinhon roolia, josta olen ehdottomasti samaa mieltä. Varsinkin Torinoa vastaan hänen 1vs1 kykyjään olisi tarvittu kovasti. Ljajicilla on monta sellaista ominaisuutta, jotka voisivat toimia tuossa Tottin vale-ysi roolissa, mutta saapa nähdä. Mahtaako Kapteeni tehdä paluun heti maajoukkuetauon jälkeen?
|
|
|
|
|
Rivelino
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma
|
 |
Vastaus #729 : 07.11.2013 klo 21:35:48 |
|
Mahtaako Kapteeni tehdä paluun heti maajoukkuetauon jälkeen? Viimeisimpien tietojen mukaan Totti olisi sivussa joulutauolle saakka... Ei hyvä juttu! Totti on viimeiset vuodet välttynyt pitkiltä loukkaantumisilta ja kapteenin älyttömän suuren merkityksen joukkueelle näkee parhaiten jälleen kerran nyt kun Francesco on sivussa.
|
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #730 : 07.11.2013 klo 22:26:30 |
|
Onko kellään kokemusta mistä saisi lipun ja kuinka paljon ennen matsia saatavilla?
Lipun hankkiminen onnistunee päivääkin ennen useimpiin matseihin, mutta paikan päältä hankkiessa kannattaa varautua maksamaan kalliimmista paikoista, n. 100€ ylöspäin. Piazza Colonan Storen yläkerrassa oli ainakin vielä tuo lippujen myyntipiste. Muuten en ole ihan tarkkaan perillä miten tuo myynti juuri tällä hetkellä toimii. Itse hankin lippuni Clubin kautta jatkossakin, koska siellä homma tuntuu toimivan moitteita. Distinti Sudi oli Napoli peliin 45€ ja joka jeuron väärti. Noista netti hommista en tiedä, kun en osaa tehdä netissä muuta kun selata po... pelata pokeria. Tätä topikkia kun sahaa edestakas, niin saa varmaan ihan kivaa infoa ja turhaa nippeli tietoa: http://futisforum2.org/index.php?topic=53796.500Pikkusen kuumottaisi taas reissu paikanpäälle. Ja mikäli keväällä tilanne kiusallisen kiihkeä, niin lupa lähtöselvitystiskiltäkin olisi jo hankittu. Mistä tuomonen huhu Tottin lomailusta jouluun saakka on tullut? Mielestäni seuraava tarkastus oli vasta ensiviikon alkupuolella? Tottin toipumisen viivästyminen heittää kyllä kapuloita hyvin rasvattuihin rattaisiin melkoisen ikävästi. Tekisi mieli melkein manata, mutta istun vaan takaisin alas ja alan taas pelätä.
|
|
|
|
|
Fortitudo
Poissa
|
 |
Vastaus #731 : 07.11.2013 klo 23:20:58 |
|
|
|
|
|
|
Carlos83
Poissa
Suosikkijoukkue: Giallorossi, Ilves
|
 |
Vastaus #732 : 08.11.2013 klo 01:02:23 |
|
Hyvä juttu, kieltämättä. Mutta täytyy muistaa, että olisihan Pjanicin rooliin valeysinä erilainen kuin mitä se oli Torino-matsissa, jossa kuitenkin avarissa oli myös puhtaasti ysipaikkaa pelannut Borriello. Strootmanin ja Bradleyn välisen yhteyden puuttumista en yhden matsin perusteella vielä kauheasti korostaisi, eiköhän keskikenttä saataisi toimimaan tuolla mainitsemallanikin kokoonpanolla (DDR-Strootman-Bradley), kunhan saadaan pelejä alle. Tai ainakin olisi helvetin tärkeää saada toimimaan, koska Pjanickin kaipaa lepoa ja on sitä paitsi yhden laputuksen päässä korttitilin täyttymisestä (kuten myös DDR). Siinähän olisikin muuten melko kuumottava tilanne maaottelutauon jälkeistä Cagliari-peliä ajatellen, jos Totti ei vielä silloinkaan pysty pelaamaan ja sekä Pjanic että De Rossi ottaisivat Sassuolo-pelissä keltaiset ja missaisivat näin tuon tauon jälkeisen matsin...
|
|
|
|
|
AriFerra
Poissa
|
 |
Vastaus #733 : 08.11.2013 klo 07:47:37 |
|
Millä te lennätte Roomaan? Ite kävin monena syksynä Rayannilla, oli edullista. Tällä hetkellä kai ko. yhtiö ei sinne lennä Suomesta? Tampereelta edestakainen lento alle satkun oli viimeksi, reilu vuosi sitten. Lähellekään tota hintaa ei varmaan pääse finskillä? Mites norski?
|
|
|
|
|
Carlos83
Poissa
Suosikkijoukkue: Giallorossi, Ilves
|
 |
Vastaus #734 : 08.11.2013 klo 09:46:37 |
|
Millä te lennätte Roomaan? Ite kävin monena syksynä Rayannilla, oli edullista. Tällä hetkellä kai ko. yhtiö ei sinne lennä Suomesta? Tampereelta edestakainen lento alle satkun oli viimeksi, reilu vuosi sitten. Lähellekään tota hintaa ei varmaan pääse finskillä? Mites norski?
Alle satasen?!? Huh huh. Minkä kentän kautta Roomaan tuolla hinnalla pääsi? Suoraanhan sinne Raiski ei kai ikinä ole Suomesta lentänyt. Lähellekään noita hintoja en kyllä usko Rooman lentoja tällä hetkellä olevan saatavilla. Halvin mitä itse löysin, oli Air Baltic, jolla menopaluu yksillä koneenvaihdoilla ilman lisäpalveluita maksoi noin 200e. AB:n kiireisen vaihtoaikataulun ja huonojen nettiarvostelujen vuoksi valitsin kuitenkin Lufthansan, joka maksoi 230e sisältäen yhden matkalaukun ja vaihdot mennentullen Münchenissa. Norwegian ei aikataulujen vuoksi ollut itselle vaihtoehto, mutta ei silläkään näytä alle kahteensataan pääsevän.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.11.2013 klo 10:22:31 kirjoittanut Carlos83 »
|
|
|
|
|
|
|
BOCA TAMPERE
Poissa
Suosikkijoukkue: Unico Grande Amore,Boca Juniors,Ilves,Melde
|
 |
Vastaus #736 : 08.11.2013 klo 09:52:20 |
|
Kyllä Raikku sinne Tampereelta lensi ja ihan suoraan Ciampinolle  Loppu about vuosi sitten ja menopaluu oli about sen 90 ekee/nuppi. Toimi oikein hyvin manselaiselle. Tuli sitten rampattuakin sen edestä. Nyt tarttis alkaa jo suunnitteleen kahden vikan matsin lentoja.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.11.2013 klo 10:04:31 kirjoittanut BOCA TAMPERE »
|
|
|
|
|
Rivelino
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma
|
 |
Vastaus #737 : 08.11.2013 klo 09:55:11 |
|
Millä te lennätte Roomaan? Finnair, Norwegian, Lufthansa, kaikkia on tullut käytettyä tilanteesta riippuen. Norwegian on edullinen ja kätevä jos aikataulut sopivat. Hinnat kallistuvat sitä mukaa kun kone täyttyy. Jos varaa hyvissä ajoin (noin 4-8 kk ennen lentoa), niin pääsee reilusti alle 200 euron. Lufthansalta voi myös etsiä ne halvimmat yhteydet ja siihen voi kätevästi myös rakentaa paluulennon (tai menolennon) esim. Bolognasta tai Milanosta, mikä esim. viikkokierroksen yhteydessä helpottaisi myös vierasottelun mukaanottoa reissuun. Lufthansalta saa parhaimmillaan meno- ja paluulennot yhteishintaan noin 170 euroa. Välilaskut tietysti rasitteena. Air Balticista ei ole kokemusta.
|
|
|
|
|
Carlos83
Poissa
Suosikkijoukkue: Giallorossi, Ilves
|
 |
Vastaus #738 : 08.11.2013 klo 11:50:23 |
|
Kyllä Raikku sinne Tampereelta lensi ja ihan suoraan Ciampinolle  Loppu about vuosi sitten ja menopaluu oli about sen 90 ekee/nuppi. Toimi oikein hyvin manselaiselle. Tuli sitten rampattuakin sen edestä. Mitä helvettiä!  Tampereella olen koko ikäni asunut, enkä huomannut moista vaihtoehtoa. 2009-2010 tuli käytyä tuolla suunnalla kolme kertaa, mutta nyt on muksun takia ollut vähän taukoa. Tietysti sit tuossa välissä ois päässy suoraan Roomaankin, perkele. 
|
|
|
|
|
Gialla e Rossa
Poissa
|
 |
Vastaus #739 : 08.11.2013 klo 12:39:17 |
|
Jatketaan offtopicia vielä yhdellä viestillä.
Itse joskus käytin Raikulla Tampere-Rooman lisäksi Tampere-Bergamo-Rooma-Bergamo-Tampere reittiä. Italian sisäiset lennot ovat tosi halpoja Bergamo-Rooma menopaluut voi saada pariin kymppiin.
Tällä hetkellä on huono kun tampereelta ei lennetä Bergamoonkaan, mutta Lappeenrannasta esim. Viola-peliin pääsisi 7-10 joulukuuta 120e hintaan. Ja jos on halua olla viikon reissulla, niin ti-ti lennot menee vielä huomattavasti halvemmiksi, voi käydä samalla reissulla pari päivää Milanossa tai Bergamossa.
|
|
|
|
|
ASR
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma
|
 |
Vastaus #740 : 08.11.2013 klo 13:13:33 |
|
Tällä hetkellä on huono kun tampereelta ei lennetä Bergamoonkaan,
Eikä myöskään Frankfurt-Hahniin, jonka kautta pari kertaa on Roomassa tullut käytyä silloin kun suoraa tai Bergamon reittiä ei ollut. Taitaa nuo hullutteluhinnat olla nykyisin muutenkin aiempaa harvemmassa... Nimimerkillä: Fulham-Roma -matsiin lennot aikoinaan muistaakseni 20e/hlö
|
|
|
|
|
Sweeperkeeper
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma
|
 |
Vastaus #741 : 08.11.2013 klo 21:02:23 |
|
Kyllä Raikku sinne Tampereelta lensi ja ihan suoraan Ciampinolle  Loppu about vuosi sitten ja menopaluu oli about sen 90 ekee/nuppi. Toimi oikein hyvin manselaiselle. Tuli sitten rampattuakin sen edestä. Nyt tarttis alkaa jo suunnitteleen kahden vikan matsin lentoja. Joo oli se komeeta mennä raikulla tosta, 100e oli menopaluu. Kerran menin manse-bergamo-roma kyydillä oli sekin ihan halpaa, muuten sitten mennyt helsingistä finnairilla tai norwegianilla, ei niin halpaa, varsinkaan kun menopaluu bussilla kentälle jo sen 60e.
|
|
|
|
|
Herstein
Paikalla
Suosikkijoukkue: Heitto
|
 |
Vastaus #742 : 09.11.2013 klo 01:06:53 |
|
Itse lensin kauden ekaan kotimatsiin Norwegianilla, aika viime tingassa varattiin lennot, mutta kohtalaisen edulliset nuo muistaakseni olivat. Tosin sitten myöhästyin paluulennolta, jolloin matka ei enää ihan niin edullinen ollutkaan...
Muutan Tammikuussa 7kk Italiaan, tulee varmaan muutama Roman peli katsottua. Genova on asemapaikka, joten painottunee lähinnä vieraspeleihin.
|
|
|
|
|
Jokoma
Poissa
Suosikkijoukkue: Frankie Garage
|
 |
Vastaus #743 : 09.11.2013 klo 20:25:08 |
|
Me ollaan lentämässä (3 ukkoa) joulun alla norwegianilla roomaan ja takas SAS:lla, reilu 200e per henkilö. Ollaan tässä nyt yritetty ostaa lippuja distinti sudiin (josta heitinki kysymyksen Kokemuksia Roomasta -topikkiin), mutta on osottautunu vaikeaksi ilman kannattajakorttia. Onko tähän neuvoja vai sweeperkeeperiin vaa yhteys? 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.11.2013 klo 20:33:51 kirjoittanut Jokoma »
|
|
|
|
|
Vaffanculo
Poissa
|
 |
Vastaus #744 : 10.11.2013 klo 03:36:36 |
|
Me ollaan lentämässä (3 ukkoa) joulun alla norwegianilla roomaan ja takas SAS:lla, reilu 200e per henkilö. Ollaan tässä nyt yritetty ostaa lippuja distinti sudiin (josta heitinki kysymyksen Kokemuksia Roomasta -topikkiin), mutta on osottautunu vaikeaksi ilman kannattajakorttia. Onko tähän neuvoja vai sweeperkeeperiin vaa yhteys?  Piazza Colonnalla sijaitsevasta As Roma Storesta olen itse hakenut liput ennen kuin RCF:ään liityin. Sinne passi mukaan ja jos/kun paikkoja löytyy, niin pitäisi saada liputkin. Sitä en tiedä saako clubilaiset AIRC:n kautta lippuja jos esim. Distinti on "loppuunmyyty", eli onko AIRC:lla oikeus tiettyyn määriin lippuja johonkin katsomoihin, jotka eivät tule yleiseen myyntiin. Oliko monimutkaisesti selitetty, pointti kuitenkin yksinkertainen?  Joka tapauksessa, mikäli Romaa seuraa tai siellä tulee matkailtua useammin, niin suosittelen clubiin liittymistä. Hyvissä ajoin kun ilmoittaa henkilömäärän, osallistujien tiedot passista ja halutun katsomon niin homma toimii ja liput saa haluamaansa katsoon. Ja jos tuota distintiä ei saa niin menee sitten tevereen (sivukatsomo), kyllä sielläkin fiilistä on ja omasta mielestäni pelin katsomista varten stadikan parhaat mestat!
|
|
|
|
|
Er Pupone
Poissa
Suosikkijoukkue: La Magica
|
 |
Vastaus #745 : 10.11.2013 klo 18:03:19 |
|
Tällä kaudella ensimmäinen kunnon pupellus takana. Kauden tärkein ottelu pelataan sitten ensi kierroksella. Toivottavasti Rudin ruuti on kuivaa ja pojat saa runtua kopissa oikein kunnolla.
|
|
|
|
|
Carlos83
Poissa
Suosikkijoukkue: Giallorossi, Ilves
|
 |
Vastaus #746 : 10.11.2013 klo 18:19:01 |
|
Roma - Sassuolo 1-1 (1-0)1-0 Longhi (aut.) 19' 1-1 Berardi 90'+4 Highlightit: http://www.youtube.com/watch?v=xptbSmkw8B0 ROM: Strootman, Florenzi, Ljajic / SAS: Magnanelli, Floro Flores, Berardi, Kurtic 1. puoliaikaPeli alkoi hieman sekavasti molempien osalta. Roma hallitsi peliä, mutta Sassuolokin sai paikkansa, useimmiten Roman karmaisevien harhasyöttöjen seurauksena. 19:nnellä minuutilla Roma pääsi kuitenkin siirtymään johtoon, kun Sassuolon maalia vartioinut Pegolo torjui Florenzin(?) laukauksen eteensä ja Longhi siirsi epäonnekseen pallon omaan maaliin. Maalin jälkeen pelissä nähtiin varsin sekava vaihe, jonka aikana nähtiin useita suhteellisen vaarallisia taklauksia ja paljon harhasyöttöjä. Puolen tunnin pelin jälkeen Roman muutenkin kapea hyökkäysosasto sai lisää jobinpostia kun Borriello loukkasi ilmeisesti nilkkansa vierasjoukkueen pelaajan liukastuttua hänen jalkoihinsa. Lisäajalla Ljajic sai vielä Pjanicin hienon oivalluksen seurauksena hyvän maalipaikan, mutta Pegolo sai juuri ja juuri torjuttua serbialaisen laukauksen kulmaksi aivan maalin alanurkasta. Tauolle siis kotijoukkueen 1-0 -johdossa. 2. puoliaikaRoma tuli toiselle puoliajalle hyvin latautuneena ja painoi pelin väkisin Sassuolon päätyyn. Varsinkin Ljajic tuntui olevan pelipäällä ja hakeutui kerta toisensa jälkeen hyville tekopaikoille. Ratkaisuhetkillä viimeistely kuitenkin ontui, eikä kotijoukkue kyennyt lisäämään johtoaan. Sassuolon paikat rajoittuivat harvoihin vastaiskuihin, jotka kuitenkin Roman puolustus hoiti kunnialla. Pelikiellossa olleen Benatian tilalla avaukseen päässyt Burdissolle oli käydä todellinen munaus topparin avauksen päädyttyä suoraan vierasjoukkueelle, josta edellisessä ottelussa hattutempun iskeneelle Berardille aukeni puolittainen läpiajo. De Sanctis torjui kuitenkin loistavasti ja pian vastakkaisessa päädyssä Balzaretti oli päästä tyhjän maalin eteen Ljajicin laukauksen seurauksena, mutta Sassuolon puolustus siivosi viime hetkellä pallon kulmaksi. Aivan lisäajan viimeisillä sekunteilla kävikin sitten vanhanaikaisesti. Ottelu näytti etenevän vääjäämättä kohti Roman 1-0 -voittoa, mutta Sassuolo oli päättänyt toisin. Vierasjoukkue toimitti pallon boksiin, jossa se useamman kimmokkeen kautta ajautui Berardille, joka pääsi tälläämään sydämensä kyllyydestä pelivälineen verkon perukoille. Toista maalia kumpikaan joukkue ei enää päässyt yrittämään, sillä välittömästi pelin käynnistyttyä uudelleen, tuomari puhalsi ottelun päättyneeksi. +/-+ Ljajic oli kotijoukkueesta ainoa, joka mielestäni ansaitsee puhtaat paperit. Oli koko pelin ajan kiitettävän yritteliäs ja teki töitä laajalla säteellä. Vain maali jäi uupumaan. Miinuksia voisi jakaa melkein joka suuntaan, mutta otetaan nyt esiin ne pari eniten omiin silmiin pistänyttä: - Burdisso. Taso ei vaan enää riitä. Takana odottaa nälkäisiä nuoria Romagnolin johdolla. - Balzaretti. Käsi ylös yllättyneet. Derbyn maali ja kyyneleet alkaa vähitellen taas unohtua, kun miehen syötöt eivät osu kohdilleen ja keskitykset päätyvät järjestäen suoraan vastustajan maalivahdin käsiin. Ja olisihan siinä ollut se yksi paikkakin pistää ottelu pakettiin. - Garcia. Pelaajat pelaavat ja ratkaisevat ottelut, mutta tänään ei kyllä ollut Garciakaan ihan hereillä. Lopussa kentälle päässeet Caprari ja Marquinho eivät pystyneet antamaan käytännössä mitään kumpaankaan suuntaan. Gervinhoa olisi kaivattu. Kauden eka suuri pupellus siis nähty. Nyt edessä siis parin viikon maju-tauko, jonka aikana olisi löydettävä takaisin se tekeminen ja tahtotila mitä kauden alussa nähtiin. Totti olisi elintärkeää saada takaisin kokoonpanoon heti Cagliari-peliin, niin selvästi joukkueen hyökkäyksen taso putosi kapteenin loukkaannuttua. Tauon jälkeen kohdataan vielä ennen joulua Cagliari (k), Atalanta (v), Fiorentina (k) ja Milan (v), eli ohjelma ei todellakaan muutu ainakaan helpommaksi. Nyt eletään niitä hetkiä, kun Garcian Roma todella punnitaan. Illalla Juve-Napoli. Tasapeli kelpaisi perkeleen hyvin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.12.2013 klo 00:02:26 kirjoittanut Carlos83 »
|
|
|
|
|
Garcialand
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma, Azzurri
|
 |
Vastaus #747 : 10.11.2013 klo 18:24:57 |
|
Oli se hauskaa niin kauan, kun sitä kesti. Romalla oli kyllä tänäänkin paikat ratkaista peli jo hyvissä ajoin, mutta kun ei niin ei. No maajoukkuetauon jälkeen toivottovasti taas sillä ensimmäisten pelien asenteella. Nyt vituttaa.
|
|
|
|
|
Forza
Poissa
Suosikkijoukkue: il Capitano
|
 |
Vastaus #748 : 10.11.2013 klo 18:27:28 |
|
Pegolo sai juuri ja juuri torjuttua slovenialaisen laukauksen kulmaksi aivan maalin alanurkasta.
Korjaan Serbin.
|
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #749 : 10.11.2013 klo 18:32:03 |
|
Liikaa Burdissoa ja Borrielloa. Peli oikeestaan parani Borriellon loukkaantumisen myötä. Miten joku voi olla noin huono? Ljajic tarvitsee nyt jotain... maalin varmaan. Tuttu tunne kun i Lupi koheltaa pisteet paikassa, jossa niiden ottaminen on erittäin tärkeää ja vastustajana suoraan sanoen huono joukkue.
|
|
|
|
|
|
|
|