Suomen Cupin välierä JJK - KuPS pelataan lauantaina 17.8. klo 16.00 Harjulla Jyväskylässä.***
Ennakot:JJK:n ennakko:
Kuuma KuPS-ottelu on jo aivan kynnyksellä! Cupin välierän tärkeyttä ei juuri voi liioitella – ja sitä on odotettu jo kauan!
Eräs innokkaimmista odottajista on Eero Markkanen, joka on tyytyväinen päästyään jälleen tositoimiin ja pelaamisen makuun. Markkanen tuli ensimmäistä kertaa nilkkavaivansa jäljiltä kentälle MYPA-ottelussa.
- Silloin tuntui, etten ole koskaan pelannut jalkapalloa aikaisemmin. Jaro-pelin jälkeen tuntui paremmalta. Vaikka olisihan siinä maalinkin voinut vielä tehdä, Markkanen kertaa.
Toivuttuaan kauden ensimmäisestä loukkaantumisesta, avauskierroksella tulleesta reisivammasta, otti Markkanen ensikosketuksensa pelikenttiin Villikettu-paidassa Kolmosessa. Nyt Erzin piti totutella suoraan liigavauhtiin.
- Huomasihan sen aluksi, että pelitatsi on poissaolon jälkeen hukassa. Nilkkavaiva vaikuttaa pelaamiseen eri tavalla kuin aiempi reisivaiva – nilkka kun vaikuttaa jo juoksuunkin eri tavalla. Ja kenties sitä alitajuisesti ensin varoikin enemmän kuin reittä. Mutta nyt sitä on taas päässyt peliin mukaan!
Taival Veikkausliigassa on ollut vaikea ja JJK:n asema sarjan pahnanpohjimmaisena on monien mielestä jo sinetöity. On myös ounasteltu, että jopa kettuleirin sisällä oltaisi heittämässä pyyhettä kehään taistelussa sarjapaikasta. Markkanen tyrmää moiset puheet.
- Ei mitään luovuttamista kyllä ole näköpiirissä. Kyllä meillä uskoa riittää, se on aivan varma!
JJK-leiri sai edellisviikolla myös yllättäviä uutisia, kun kerrottiin, että rakastettu kärkimies Babatunde Wusu on siirtymässä uusien haasteiden pariin ja jatkaa uraansa Arabiemiraateissa. Siirto varmistui lopulta torstaina ja tämä jättää maalintekovastuuta entistä enemmän muun muassa juuri Markkasen harteille.
- Kyllähän se kieltämättä aika yllätyksenä tuli. Mutta todella hieno juttu Tundelle!
- Nyt pitää vain itse ottaa paikkansa kärjestä ja tehdä ne tarvittavat maalit – Tunde ei ole jakamassa enää sitä vastuuta meidän kanssamme. Onhan vastuu maalinteosta nyt suuri – mutta niin se oli kauden allakin. En ottanut liikaa paineita siitä tuolloin, enkä ota nytkään, Markkanen toteaa päättäväisesti.
Nyt Markkasella ja koko kettulaumalla on edessään huipputärkeä ottelu, kun vastassa on KuPS ja panoksena paikka Suomen Cupin finaalissa.
- Tärkeä matsi edessä! Mutta ei siitä osaa sen suurempaa stressiä kuitenkaan ottaa. Omalla tavallaan tämäkin on kuitenkin loppujen lopuksi ottelu muiden joukossa.
Markkanen onkin suuren ottelun alla innoissaan, ei stressaantunut.
- Valmiina ollaan todellakin! Johan tätä on toukokuusta asti odotettu!
Puolivälierät pelattiin 20.5. ja Kettulauma oli hiippailemassa voitokkaan pelin jälkeen bussiin Vaasassa, kun tuli tieto, että Ilja Venäläisen lisäaikamaali Valkeakosken Hakan verkkoon takasi välierään todella herkullisen asetelman. Mielikuvia hegemoniaottelusta alettiin maalailemaan saman tien.
- Todella hienoa päästä pelaamaan KuPSia vastaan – vihdoinkin! Vime kaudella pelasin vain muutaman minuutin ottelun lopusta, nyt pääsen kunnolla mukaan.
KuPS onkin Markkaselle erityinen vastustaja ja näiden otteluiden tunnelma miehelle tuttu myös katsomossa – ennen läpimurtoaan edustusjoukkueeseen ehti nuorimies seurata otteluita katsomon puolella osana kannattajaporukkaa.
- Tietenkin on hieno ajatus, että onnistuu maalinteossa ja on viemässä JJK:ta cup-finaaliin. Ja totta kai olisi vielä erityisen mahtavaa tehdä noita maaleja juuri KuPS:n verkkoon!
SS:n ennakko:
Asetelma
Tästä eivät panokset enää juuri nouse. Mitalijuna karkasi KuPSilta, kun kotitappio MyPalle kruunasi joukkueen neljän ottelun mittaisen voitottoman putken. Joukkueen kausi on nyt täysin cupin varassa. Tappio Harjulla tarkoittaisi sitä, että KuPSin kausi olisi jokseenkin peruuttamattomasti pettymys.
Voitolla KuPSista tulisi ensimmäinen seura sitten 1970-luvun Lahden Reippaan, joka on yltänyt vähintään kolmeen peräkkäiseen Suomen cupin finaaliin.
JJK:n tilanne on vielä KuPSiakin ahtaampi. Seura on talouskurimuksessa ja joukkue putoamiskurimuksessa. Liigassa ero toiseksi viimeiseen seuraan on venähtänyt jo kuuteen pisteeseen.
Heinäkuussa KuPS kukisti JJK:n dramaattisessa liigakohtaamisessa Ilja Venäläisen osumilla 2–1. Keväällä pisteet tasattiin Jyväskylässä 0–0-lukemin.
Ratkaisu
Cupin pelit ratkaistaan usein henkisellä puolella. Niin nytkin.
Sen jälkeen kun Venäläinen puski KuPSille voiton paikallispelin viimeisestä hyökkäyksestä, kettupaitojen henkinen selkäranka ei ole juurikaan kestänyt vastoinkäymisiä. Päät ovat painuneet jo ensimmäisestä takaiskusta.
Jos Harjun kentälle saapuu sama pelokas pelaajalauma, joka on tarponut viime viikot jo melkein valmiiksi luovuttaneena liigapelejä, JJK:lla ei ole hirveästi mahdollisuuksia. Jos jyväskyläläiset eivät pysty unohtamaan hetkeksi synkeää sarjatilannettaan, jatkoonmenijästä ei pitäisi olla epäselvyyttä.
Mikäli JJK saa käännettyä ongelmansa voimavaraksi, Harjulla nähdään taistelu. Vertauskuvia ei tarvitse kaukaa hakea, sillä paikallispelit ovat yleensä olleet tapahtumarikkaita otteluita.
Tulosennuste
Perjantain viimeistelyharjoitusten päätteeksi KuPS teki sen mitä se tekee aina ennen cupin ottelua: treenasi rankkareita.
Pilkuille kuitenkaan tuskin mennään. KuPS on ollut viime kaudet liigan ailahtelevin joukkue, mutta samalla myös maan tasaisin cup-suorittaja.
Kuopiolaisten cup-rutiini ja henkinen kantti ovat jyväskyläläisiä vahvempia. Kun poissaolojakaan ei ole, KuPS on suosikki myös materiaalinsa puolesta.
Kotikenttäetua lukuun ottamatta todennäköisyydet ovat KuPSin puolella. Kuopiolaiset jatkavat jo varsinaisen peliajan jälkeen kolmanteen peräkkäiseen cup-finaaliinsa.
Avainpelaajat
KuPSin hyökkäys elää kahdesta tekijästä. Niistä ensimmäinen on vasemman laidan gambialaiskaksikko Omar Colley–Dawda Bah. Jos duo saa yhtään tilaa, se juoksee vastustajan säpäleiksi. Ja kun laita luo, niin Ilja Venäläinen viimeistelee keskeltä.
JJK puolestaan odottaa osumia Eero Markkaselta. Babatunde Wusun lähdettyä Arabiemiraatteihin kettupaitojen maalintekovastuu makaa lähes kokonaan Markkasen kookkailla hartioilla.
***
Liput:4,5/10/18,5 euroa
http://www.lippupalvelu.fi/artist/jjk-lippuja/894224?brand=fi_jjk***
Kuljetukset Kuopiosta:Pollen poika avaa jo klo 10.30!
KuPS ry tekee tänä vuonna kannattajamatkan Suomen Cupin välieräpeliin JJKta vastaan. Matka on jäsenistölle ilmainen kunhan on jäsenmaksunsa maksanut 31.07 mennessä. Mukaan ei oteta ulkopuolisia vaan matka on suunnattu nimenomaan KuPS ry:n jäsenille.
Lähtö klo 12.30 Savon Sanomat Areenalta. Paluu heti ottelun jälkeen.
Matkalle voi ilmoittautua sähköpostitse osoitteeseen 12.8. mennessä:
[email protected].
KPO Crew järjestää niin ikään bussikuljetuksen otteluun. Lähtö klo 12.00 Pollen pojan edestä (Raviradantie 6). Mukaan mahtuu vielä!
Kuljetus Helsingistä (matkalta Mäntsälästä ja Lahdesta):Kapakka-Banzai järjestää bussikuljetuksen Helsinki-Mäntsälä-Lahti-Heinola-Jyväskylä (ja takaisin).
Lähtö klo 11.30 Rautatientorin laidasta.
Matkan hinta 30 euroa. (Yhteen suuntaan puolet tuosta.)
KuPS ry tukee jäsentensä (31.7. mennessä) matkaa.
(Mukaan mahtuu myös kettupaitoja.)
BUSSI TÄYNNÄ!!!
Ilmoittautumiset asap
[email protected].
http://www.sunpoint.net/~kbanzai/Cup_valiera_2013.pdf***
Huuhkaja-TV:
Cupin välierä JJK-KuPS suorana Huuhkaja-TV:llä
Miesten Suomen Cupin 2013 välierät pelataan lauantaina 17.8. Suomalaisen jalkapallon juhlaviikot saavat jatkoa myös Palloliiton Huuhkaja-TV:ssä, joka esittää suorana lähetyksenä välierän JJK - KuPS Harjun stadionilta Jyväskylästä.
Lähetyksessä seurataan myös samaan aikaan pelattavan toisen välierän RoPS - IFK Mariehamn tapahtumia Rovaniemen keskuskentältä.
Ottelun JJK - KuPS selostaa Juhavaltteri Salminen ja suora lähetys Harjun stadionilta alkaa ottelun alkuvihellyksen kaikuessa kello 16.00 lauantaina.
Ottelua voi siis seurata suorana lähetyksenä Palloliiton Huuhkaja-TV:ssä osoitteessa
http://huuhkaja.tv.