Fußballclub Gelsenkirchen-Schalke 04 e.V.
Tavanomaisesti tällaisessa kausiotsikon aloitusviestissä täytyisi lässyttää edeltävän kauden urheilullisista saavutuksista ja kompasteluista sekä kesän aikana kaaderissa tapahtuneista muutoksista. Schalken alkavan kauden kausiotsikon osalta tavanomaiseen tyytyminen on kuitenkin mahdotonta. Takana kun on kaikkea muuta kuin tavanomainen kausi ja kesäkin alkoi Gelsenkirchenissä vasta heinäkuun lähestyessä puoliväliään. Kun asiasta lienee kuitenkin sanottava sana tai kaksi enemmin tai myöhemmin, on aiheellista tiivistää. Kahden edeltävän kohdan käsittelemiseen tarvitaan vain yksi virke: Freiburgissa saavutetun 'finaalivoiton' ansiosta nuori ja mielenkiintoinen kuninkaansininen miehistö taistelee alkavan kauden aikana Jens Kellerin alaisuudessa venyttääkseen Champions Leaguessa vietettyjen perättäisten kausien lukumäärän yhdestä kolmeen.
Das war's. Ruhrin alueen sydämessä joulukuun keskivaiheilta tähän päivään asti kulunut aika muistetaan taatusti, vaan ei lainkaan seuran urheilullisten ansioiden takia. Valtaosa ulkopuolisista ei asiaa ymmärtäne, mutta tänä lähes yhdeksänkuukautisena aikana kuninkaansinisessä valtakunnassa on taisteltu valtakunnallisesta mediasta kulisseihin asti mestaruuksia ja mainetta tärkeämmistä asioista. Panoksena on tässä kamppailussa on toiminut Schalken sisäisin olemus, seuran identiteetti ja arvot sekä seurayhteisö. Tavallaan voisi sanoa taistellun ja yhä taisteltavan koko seurasta.
VON DER HAUERGASSE BIS ANS ENDE DER WELTSchalkelaisen sielunmaiseman ymmärtämiseksi täytyy hallita seuran ja koko Ruhrin [teollisuus]alueen alkutaipaleen historian alkeet. Vaikka kuninkaansinisen seuran takana on lähes satakymmenvuotinen historia ja se lukeutuu lajissaan saksalaisten perinneseurojen valikoituun ryhmään, on Ruhrin alueen tarina suhteessa hyvin nuori. Aina yhdeksännentoista vuosisadan puoliväliin asti alue oli suuria asutuskeskuksia lukuun ottamatta valtaosin takapajuista, 'unohdettua' maaseutua Preussin valtakunnan länsiosissa. Saksalaisten astuminen teollistumisen aikakautta kohti ja tästä seurannut kasvanut energiantarve muutti kuitenkin kaiken ennennäkemättömässä tahdissa. Ruhrin alueen eteläiseltä reunalta aloittaen kaivosteollisuus liitännäisaloineen alkoi vallata alaa uusien työmenetelmien ja -välineiden mahdollistaessa alueen rikkaiden luonnonvarojen hyödyntämisen haastavammissakin olosuhteissa. Ruhrilta, alueen eteläiseltä 'rajajoelta', kavuttiin karttaa noin vuosikymmenessä aina Gelsenkircheniin ja [nykyisen] kaupungin halki virtaavalle Emscherille asti, lopulta tämänkin rajan ylittäen. Vanhat maatilat ja herraskartanot väistyivät kohoavien kaivostornien sekä näiden yhteyteen keskittyneiden tehtaiden savupiippujen tieltä. Kasvavaa ja kehittyvää teollisuutta seurasi seuraava alueen kuvaan vahvasti vaikuttanut asia: ihmiset.
Ruhrin alueen teollisuuden kasvu ja nousu loi valtavan kysynnän työvoimalle. Alkuvuosina valtaosa työvoimasta saatiin rekrytoitua lähiseuduilta, mutta vauhdin yhä kiristyessä tähän ei kapasiteettia enää löytynyt. Katse täytyi suunnata kauemmas ja otollinen alue löytyi valtakunnan itäisistä osista. Itäpreussilaisten, masuurien ja puolalaisten valuessa valtoimina virtoina länttä kohti sai alkunsa Saksan historian siihen asti suurin sisäinen muuttoliike. Hiljainen maaseutuidylli haihtui kaivosten ja tehtaiden ympäriltä työläisten asuinalueiden laajentuessa ympäriinsä. Ruhrin alueen väkiluku kasvoi yksinään vuosien 1875 ja 1895 välisenä aikana 850 000 asukkaalla ja tahti vain kiristyi. Seuraavan vuosikymmenen aikana nähtiin nimittäin yli miljoonan ihmisen kasvu alueen väestössä. Paremman elämän ja työn perässä, tai ainakin entistä ankeutta paeten, alueelle saapuneita ihmisiä odotti kaikki muu paitsi onni ja auvo. Työ kaivoksissa ja tehtaissa oli raskasta sekä raakaa, eikä valtavan kehityksen tahdissa pystytty tarjoamaan paljoa kattoa ja osakseen säännöllistä leipää suurempia elämän edellytyksiä. Itäisiltä mailta saapunutta kansaa kohtaan eläteltiin alkuperäisväestön suunnalta voimakkaita ennakkoluuloja ja keskenäänsäkään ei erityisen homogeenisesta väestöstä voitu puhua. Klisee klassisesta 'sulatusuunista' ei Ruhrin alueella pätenyt ja alueen väki pirstaloitui lukuisiin muun muassa poliittisten, sosiaalisten, uskonnollisten tai kielellisten syiden rajaamiin ryhmittymiin. Siirtolaisen elämä kulki lähes poikkeuksessa oman sosiaalisen viiteryhmänsä sisällä kaikista muista eristyksissä.
Pottissa kaivattiin kaikki kansanryhmät yhdistävää liikehdintää, tahoa tai asiaa.
Tällainen ilmiö rantautui Ruhrin alueelle lopulta Englannin suunnalta. Romantisoitua tai ei, porvariston akklimatisoimasta
Fußballista - jalkapallosta - kasvoi lopulta alueen eri kansanryhmiä yhdistänyt voima ja yksi ruhrilaisen elämän kulmakivistä. (Franz Beckenbauerilta on aiheesta kaunis lausahdus,
"Das Herz des deutschen Fußballs schlägt im Ruhrgebiet", saksalaisen jalkapallon sydän lyö Ruhrin alueella.) Paremman luokan kouluista ja keskiluokan luppoajan harrastetoiminnasta halu palloilun harrastamiseen levisi 'yläluokkia' matkineen uteliaan työläisnuorison kautta alempienkin sosiaalisten ryhmien pariin. Rakkaus palloon leimahti tosissaan kuitenkin vasta vuosisadan vaihduttua ja aikakauden poliittisten myönnytysten, erityisesti lakisääteisen työviikon ja työajan pituuden mahdollistettua harrastustoiminnan lisääntyneellä vapaa-ajalla. Saksalaista urheilukenttää hallinnoineen vahvan nationalistisen voimisteluliikkeen ikeessä ympäri valtakuntaa syntyi uudelle lajille pyhitettyjä seuroja ja myöhemmin lajiliittojakin. Ruhrin alueen ensimmäisen seura syntyi vuonna 1892 Wittenissä, paikallisen lyseon oppilaiden laittettua Wittener FCn aluilleen. Wittenistä karttaa luoteeseen siirryttäessä paikallisen palloiluhistorian alku kirjailtiin niin ikään porvarillisin käsin. Schalken alueen pioneerina ja ensimmäisiä vuosikymmeniä hallinneena seurana ihailtiin
Spiel und Sport Schalke 1896a. Tällaisten seurojen katveeseen alkoi myöhemmin uuden vuosisadan alussa syntyä myös lukuisia työläisväestön perustamia niin sanotusti 'villejä', porvarillisen lajiliiton hyväksyntää vailla olevia seuroja.
Hauergassen hämärissä, kartalta nykyisin kadonneella kadulla, syntyi toukokuussa 1904 yksi kaikista kuuluisimmista tällaisista. Willy Giesin ja lauman muita teinipoikia aloitteesta päivänvalonsa näki nimen
SV Westfalia Schalke saanut seura. Punakeltaisissa väreissä esiintynyt Westfalia sai alusta alkaen taistella porvariston ennakkoluuloisuutta vastaan ja kärsi muiden kaltaistensa muassa yläluokkien dominanssista lajiympyröissä. Tasaisesta kasvusta ja kaikista pyrkimyksistä huolimatta lupa virallisten kamppailuiden käymiseen ja paikka paikallisliigassa aukesi vasta [pakko]fuusiolla paikallisen voimisteluseuran kanssa alkuvuonna 1912. Puolisen vuotta myöhemmin alkoi Schalken liigataival alimmalta paikallistasolta ja tätä edemmäs seura ei yltänyt ennen ensimmäisen maailmansodan sanelemaa taukoa. Saksan keisarikunnan laskettua vuosien päästä aseensa ja rauhan laskeuduttua Eurooppaan alkoi Ruhrin alueella kuitenkin tapahtua. Kuninkaansinisenä hyökyaaltona seuraavina vuosikymmeninä yli valtakunnan pyyhkäisevän liikkeen ensilaineet löivät nekin näinä päivinä Emscherin rantaan.
Vastasyntyneessä tasavallassa valmisteltiin kaksikymmentäluvun alkuvuosina jalkapalloilullista 'vallankumousta' ja lajikentässä tapahtui muutoinkin suuria muutoksia. Porvariston aikaisemmin suvereeni dominanssi alkoi hiljakseen murtua työläistaustaisten seurojen vahvistuessa ja kehittyessä taidollisesti sekä pelillisesti. Schalke marssi omalta osaltaan noususta nousuun ja pysähtyi vasta toiseksi ylimmälle sarjatasolle, [porvarillisjohtoisen] läntisen alueen palloliiton saatua kuningasidean kaksivuotisista kausista ja nousukielloista 'liian kunnianhimoisen ja menestysnälkäisen urheilukulttuurin hillitsemiseksi'. Sinivalkoiset värinsä ja nykyisen nimensä sekä itsenäisyytensä tammikuussa 1924 saanut seura osaltaan toki hyötyikin kärsimyksistään, haalien varsinkin työläisväestön sympatiat puolelleen taistelussaan yläluokkia vastaan. Huhtikuussa 1926 Schalken kapuaminen huippua kohti saavutti ensimmäisen välietappinsa: parikymppisen Ernst Kuzorran maalilla Sportfreunde 07 Esseniä vastaan paikka ylimmältä sarjatasolta oli viimein saavutettu. Vain vuosi tästä ja Schalke oli Gelsenkirchenin valtias, Ruhrin alueen mestari ja vain yhden tappion kärsineenä läntisen Saksan kakkosena toinen valtakunnallisesta mestaruudesta taistellut työläistaustainen seura Ruhrin alueelta. (BV Altenessenilta vastaava onnistui edeltävänä vuonna.)
'Mythos Schalke' sai alkunsa näinä päivinä. Paikallisesta työläisseurasta kasvoi neljässä kaudessa nelosliigalaisesta pääsarjatason seura ja välittömästi aluemestari. Tähtinään nuoremman sukupolven Kuzorra ja Fritz Szepan kuninkaansinisiltä nähtiin valtakunnan moderneinta palloa englantilaiseen lyhytsyöttömalliin rakentuen.
Schalker Kreiselin alku oli käsillä. Kamppailu kamppailulta Schalken suosio kasvoi ja rakettimaisen nousun päätteeksi yksi saksalaisen jalkapallon ensimmäisistä aidoista massailmiöistä oli syntynyt. Yleisöä saapui kaikkialta lähiseuduilta aina Kölnistä nykyiseen Kiellettyyn kaupunkiin asti katsomaan tätä jalkapallotaivaan nuorta, kirkasta tähteä. BV Altenesseniä vastaan stadionille ahtautui 10 000 silmäparia katsomaan taistelua Ruhrin aluemestaruudesta. Arminia Bielefeldiä vastaan läntisen Saksan kuninkuudesta kamppailtaessa katsojia oli jo 25 000 ja aikansa ykkönen, Ruhrin alueen ensimmäinen suurseura Duisburger Spielverein isännöi Schalkea silloisen ennätysyleisön, 40 000 ihmisen valvovien katseiden alla.
Kuninkaansinisten valtava suosio Ruhrin alueella yli kaupunkirajojen ja sosiaalisten luokkien selittyy hyvin seuraavassa lainauksessa:
"Schalke 04 war der erste und für lange Zeit auch der einzige Ruhrgebietsverein, der den heimlichen Traum einer ganzen Region Wirklichkeit werden ließ - den Traum vom Ausbruch aus der Bedeutungslosigkeit. (...) Vor allem für die von politischen und individuellen Niederlagen gedemütigten Arbeiter waren die Schalker Siege weit mehr als rein sportliche Ereignisse. Sie befriedigten ihre tief verankerte Sehnsucht nach gesellschaftlicher Anerkennung und nach einer Gerechtigkeit, die sonst nirgends zu ihrem Recht kam. Es erfüllte die Arbeiter mit Stolz und Genugtuung, dass eine Mannschaft aus ihrem sozialen Milieu es geschafft hatte, sich gegen alle Widerstände durchzusetzen und es 'denen' zu zeigen." 'Die' - das waren die reicheren, größeren, feineren, teureren Klubs, aber auch der Verband und schließlich die reicheren Leute in der eigenen Stadt und im Ruhrgebiet, der eigene Chef und 'die Bonzen'." Schalke täytti kokonaisen alueen salaisen haaveen. Haaveen hyväksynnästä, huomioinnista. Haaveen noususta ulos varjoista ja merkityksettömyydestä. Haaveen sosiaalisesta noususta ja kuulumisesta voittajiin. Schalke oli tältä osin 'aluepoliittinenkin' ilmiö. Yksi harvoista valtakunnallisesti arvostetuista ja positiivisista ilmiöistä ympäröivässä Saksassa yhä takapajuisena sekä alempiarvoisena nähdyltä Ruhrin alueelta.
Alemmissa luokissa sinivalkoinen työläisseura Ruhrin alueen sydämestä edusti paljon suurempaakin: kansaa. Tavallisia ihmisiä, 'sinua ja minua', sekä heidän arkisia haaveitaan ja unelmiaan. Schalke oli alusta alkaen kotikaupunkinsa ja kaupunginosansa sekä paikallisten ihmisten näköinen seura, eikä ihme. Aina kultaisien vuosien alkuun asti kuninkaansininen kaaderi koostui valtaosin - ja myöhemminkin pääasiassa - omasta kaupunginosasta tai ainakin kaupungista kotoisin olevista miehistä. Willy Giesistä ja muista Westfalian aikanaan alueilleen saattaneista nuorukaisista
Kreiselin kultakauden sankareihin asti valtaosa
Schalkereista ja heidän sukulaisistaan ansaitsi elantonsa paikallisen tehdas- ja kaivosteollisuuden alalla. Kuzorran ja kumppaneiden ei tarvinnut toki sukeltaa
Zeche Consolidation hiilikaivoksen syvyyksiin hikoilemaan enää läpimurtonsa saatuaan, vaikka he yhä amatööriaatteen varaan laskeneessa ja sen vaalimista valvoneessa Saksassa muun muassa tämän paikallisen talouden veturin palkkalistoilta löytyivätkin. Tämä ei silti estänyt alempien sosiaalisten luokkien väkeä katsomasta kuninkaansinisiä tähtiä kaltaisinaan, yksinä heistä taistelussa vallitsevia valtarakenteita ja hierarkioita vastaan. Päinvastoin. Kuzorran ja Szepanin kaltaisissa valtakunnallisissa tähdissä henkilöityi työläisväestön salainen haave, yhteiskunnallinen nousu ja pääsy vähemmän vaivalloisen elämän sekä leveämmän leivän kantaan yksinkertaisen ja rehellisen työnteon kautta. Arjen koettelema, kaksi- ja kolmekymmentälukujen taitteen Saksassa elo oli kaikkea muuta kuin helppoa, työläisväestö näki palloilevissa sankareissaan esikuvan ja toivon paremmasta myös itselleen. Mahdollisesti eräänä päivänä kaiken osuessa kohdallaan hekin pystyisivät nousemaan ankeasta ja vaikeasta arjesta ylöspäin, unelmansa ja haaveensa toteuttaen.
Paitsi sosiaaliselta ulottuvuudeltaan Schalke yhdisti kansaa demografisestakin näkökulmasta. Kuninkaansinisessä kaaderissa vilahteli vuosien ja vuosikymmenien saatossa kymmeniä saksalaisittain vähemmän tavanomaisia nimiä. Tibulski tai Burdenski, Urban tai Kalwitzki. Tai Szepan ja Kuzorra. Schalkessa paikkansa löysivät taustaan katsomatta kaikki ja tätä kautta moni Ruhrin alueelle aikanaan siirtolaisena saapunut tai siirtolaisten jälkeläiseksi syntynyt löysi itselleen esikuvia tai tiensä osaksi valtaväestöä ja yhteiskuntaa. Aikakautensa suurimmissa tähdissä, Szepanissa ja Kuzorrassa, kaikki tällaiset Schalkeen liitetyt asiat saivat luonnollisesti selvimmän muotonsa. Kaksikon vanhemmat olivat aikanaan Ruhrin alueelle idästä saapuneita masuureita, puolalaisten ja saksalaisten välimaastoon osuvia kansalaisia. 'Polakeiksi' haukutut, paikoin yhä omaa kieltään tai murrettaan käyttäneet masuurit kokivat kaikista voimakkaimmin alueen muiden väestönryhmien siirtolaisiin kohdistaman vastentahtoisuuden ja ennakkoluulot. Schalken paidassa moni heidän kaltaisistaan löi itsensä kaikkien vastoinkäymisten ja vastavoimien läpi, nousi parrasvaloihin ja haistatteli ympäröivälle yhteiskunnalle ainutlaatuisen kauniin ja dominantin palloilutapansa kanssa.
'Proleten- und Polackenclub', proletariaatin ja polakkien poppoo, hallitsi Saksaa. Kaikista vastoinkäymisistä, vaikeista lähtökohdista ja ulkomaailman vastatoimista sekä houkutuksista huolimatta. Ruhrin alueen hylkiöt valtasivat paikkansa valtakunnan kartalta.
... lähes sataakymmentä vuotta, paria maailmansotaa, siirtolaisaaltoa ja hallitusmuotoa sekä valtavia yhteiskunnallisia muutoksia myöhemmin Willy Giesin ja kumppaneiden aloittamaa, Kuzorran ja Szepanin vahvistamaa traditiota vaalitaan yhä Ruhrin alueen sydämessä. Hauergasselta ja Haus Goorin niityltä vain on taisteltu väylä aina maailman kaukaisimpiin kolkkiin saakka.
"Aber Zuhause is, wo dat Herz schlägt. Und dat Schalker Herz schlägt nun mal im Ruhrgebiet."SCHALKE 2013: EIN VEREIN AUF SPURENSUCHEVaan väliäkö tällä nykyisin? Tänään paikallisten ihmisten aluilleen saattelema, rakentama ja vuosikymmeniä vaalima seura on mahdollista myydä arabisheikkien, pörssimeklareiden tai suuryritysten käsiin. Seuran väriä tai logoa, nimeäkin, voidaan muuttaa markkinointisyistä. Kaupunkiakin on saatettu vaihtaa ja kaikki kriittiset tahot pystytään vaientamaan, sulkemaan stadionilta ja mediasta sekä ajamaan luovuttamisen partaalle saakka. Valtaosaa tämä ei kiiinnosta lainkaan. Tärkeintä on menestys ja maine, kylmä metalli ja kahiseva setelitukko. Kaksikymmentä mestaruutta ja neljänsadan miljoonan liikevaihto. Tärkeintä on
minä, ei
me. Historia on historiaa ja kivaa viihdykettä lauantai-iltaisiin baarivisoihin tai mainio idealähde fanikrääsämyymälän hengettömiä ja rakkaudettomia liukuhihnatuotteita varten. Arvot ovat sanahelinää ja köyhien sekä osattomien itsepetosta.
"Was zählt ist nur das Bares, das Greifbare." Vain kaikki käsinkosketeltava lasketaan.
Schalkessa on yhä onneksi asioita aivan toisenlaiselta kantilta katselevia ihmisiä. Ruhrin alueen sydämessä halutaan yhä vaalia kuninkaansinistä historiaa ja kuninkaansinisiä arvoja. Giesin, Kuzorran tai Libudan,
Willi Nierin, 'polakkien' ja työläisväestön tai kaupunginosan ja koko Ruhrin alueen perintöä. Valitettavasti kaikilta seurassa vaikuttavilta ei tällaista
aitoa kuninkaansinistä sisintä löydy. Alta löytyy yksi tarina tällaiseen liittyen. Valtavirtamedia sanoisi sitä tarinaksi tasapainottelusta modernin ja menneen välillä. Tämä muotoilu ei tavoita kuitenkaan asian tärkeyttä ja arvoa. Alla onkin tarina koetusta petoksesta ja peloista. Tarina taistelusta ja vankkumattomasta vastarinnasta. Tarina yrityksestä säilyä omaleimaisena, itsenään, alati raa'istuvassa ja tasapäistävässä maailmassa. Tarina taistelusta Schalkesta.
PAKT MIT DEM TEUFELPäällimmäisenä on kysymys,
miksi? Vastaus, älyllisesti yksinkertaisin sellainen, on luultavasti 'raha'. Tämänkaltainen vastine ei antaisi kuitenkaan vastausta kysymykseen, vaan synnyttäisi monia lisää. Näistä ensimmäisenä heräisi kysymys ainoan ja helpoimman vaihtoehdon väliltä, seuraavaksi ratkaisun välttämättömyydestä ja tarpeesta. Taustan selvittyä oltaisiin asian ytimessä.
"Der FC Schalke 04 ist als Kumpel- und Malocher-Club entstanden. Daher ermöglicht unser Verein im Rahmen seiner wirtschaftlichen Verhältnisse seinen Anhängern aus allen gesellschaftlichen Schichten die Teilnahme am Vereinsleben und den Besuch der Spiele. Aus unserer Tradition als Bergarbeiterverein heraus bekennen wir uns zu unserer sozialen Verantwortung", lukee alkukesäkuussa 2012 kuninkaansinisten vuosikokouksessa ratifioidussa
Leitbildissä. Tässä lainatussa kappaleessa painotetaan seuran taustaa paikallisen kaivosteollisuuden työväestön seurana ja velvoitetaan seura sekä sen päättävät tahot ja kaikki seuralaiset huomioimaan toimissaan sosiaalinen vastuunsa talousongelmien ja työttömyyden vuosikymmeniä koettelemassa Gelsenkirchenissä ja ylipäänsä. Tältä pohjalta ja pääsylippujen sekä kausikorttien kymmenessä vuodessa paikoin lähes tai yli kaksinkertaistuneen hintatason huomioiden on käsittämätöntä, kuinka Schalken nykyisen
Vorstandin talousvastaavat Alexander Jobst ja Peter Peters päätyivät solmimaan kolmivuotisen sponsorointi- ja palvelusopimuksen sveitsiläisenglantilaistaustaisen välitysyhtiö Via
NoGon kanssa. (Kaikki olennainen Via
NoGon toimitavoista
lontooksi.)
Valmiiksi myrskyisessä ympäristössä ilmoitus asiasta aiheutti vastalauseiden hyökyaallon. Tämä taidettiin seurassakin ymmärtää, kun aiheesta ilmoittaminen suoritettiin talvitauon alkamisen kynnyksellä. Valtakunnallisesti näkyvää vastareaktiota ei tarvinnut ennen Bundesligan paluuta arkeen vartoa ja yli neliviikkoisen tauon aikana luultavasti valtaosan mieliä oltaisiin saatu tyynnyteltyä tarpeeksi aaltojen madaltamiseksi. Tänä aikana saatettiin myös lämmittää seuran propagandamasiina täysille kierroksille. Via
NoGon kanssa solmitun diilin luvattiin seuran puolelta laittavan pisteen vuosikausia käydylle taistelulle pääsylippujen mustaa pörssiä vastaan ja mahdollistavan kaikille kuninkaansinistä väriä 'eläville' paremman mahdollisuuden päästä osaksi seuraelämää stadionillakin.
Schalkereilta saapui vastineena välitön huomautus mainitun yhtiön [aiemmasta] laajamittaisesta toiminnasta mustan pörssin ja kiskonnan alueella. Jobst painotti uuden sopimuksen myötä maksimaalisen pyyntihinnan niin sanotun
Zweitmarktin alueella olevan 'ihmisläheisesti' vain kaksinkertainen alkuperäisestä. Schalken kasvavaan hintatasoon valmiiksi kyllästyneiltä kansalaisilta ei luonnollisesti hyväksyvää vastakaikua löytynyt. Kuninkaansinisten tällöisessä kauppaehtolistauksessa yli alkuperäishinnan nouseva pyyntitaso oli sattumoisin myös kielletty ja tätä muun muassa Peterskin oli vuosia painottanut. (Tämän oikaiseminen kaikessa hiljaisuudessa ja printin vaihtaminen sponsoria palvelevaksi ei silti yllättänyt.) Via
NoGo saisi kuninkaansinisiltä kausittain kaikkiaan 3000 matsilippua kymmeneen eri kamppailuun suoraan suoramyyntiin 'dynaamisen', kysynnän tahtiin vaihtelevan hinnoittelun kokeilemiseksi. Taustaksi mainittiin vähemmän kiinnostavissa matseissa alle täyden kapasiteetin painuva täyttöaste. Syytä ilmiöön - hintataso, köh - ei taidettu käsitellä lainkaan. Aktiivisten
Schalkereiden näkemys kaikesta mainitusta oli selkeä: tässä laillistettiin mustan pörssin kauppa ja poljettiin seuran
Leitbildiin ankkuroitua sosiaalista vastuuta, vaikeuttaen samalla näitä arvoja yhä elävien mahdollisuuksia ostaa pääsylippunsa varsinaisen myynnin ulkopuolelta. Kaikki vuosittaisten noin €1.5M tähden.
Schalkea kannattavien 'kansalaisedun' ajamiseen ja puolustamiseen tarkoitetussa sekä luodussa ja kannattajakerhojen kattojärjestöksi organisoidussa
Schalker Fan-Club Verbandissa asiaa ei nähty kaikesta päätellen samoin. Kaikesta solmitun diilin vastenmielisyydestä ja ristiriitaisuudesta seuran arvoihin sekä
Leitbildiin nähden huolimatta mainittua organisaatiota ja 'kannattajien asioita' kuninkaansinisten
Aufsichtsratissa,
Vorstandia valvovassa elimessä, edustava Rolf Rojek antoi siunauksensa Petersin ja Jobstin hankkeelle vastalauseetta. Vaivautumatta lainkaan hakemaan asiaan näkemyksiä lähisuvustaan koostuvan SFCVn sisäpiirin ulkopuolelta. SFCVn viivyteltyä kaiken huippuna aina tammikuuhun asti asian kommentoimisen kanssa ja lopulta laitettua käytännössä seuran saneleman ilmoituksen sivuillensa, täyttyi monien mitta. Aktiivisissa ja valveutuneissa
Schalkerien piireissä SFCV nähtiin jo taannoisen organisaatiouudistuksen jälkeen valmiiksi seuran kumileimasimena ja nyt tähän saatiin käytännössä vahvistus. Taustalla oli toki seuralta erinomainen 'poliittinen' ratkaisu, SFCVn hallitsemaan lippukiintiöön ja -kauppaan kun ei Via
NoGon kanssa tehdyssä diilissä lainkaan kajottu. Gelsenkirchenissä ja varmasti muuallakin Saksassa nykyään tunnettu kaava pääsylipuista ja ihmismassan kontrolloimisesta toimi.
"Beiß nie die Hand, die dich füttert." Älä pure ruokkivaa kättä.
KAMPF GEGEN DAS BÖSEKuninkaansinisiä rakastavien onneksi Schalke on yhä yksi harvenevista yhdistysmuodon,
e.V., säilyttäneistä seuroista Saksassa. Tämä tarkoittaa osaltaan seurajohdon välitöntä vastuuta seuran jäsenistölle ja toisaalta vuosien saatossa kaventuneista oikeuksista huolimatta yksittäisen kansalaisen tai kansalaisryhmän mahdollisuutta vaikuttaa asioihin. Gelsenkirchenissä tätä oikeutta on totuttu käyttämään ja kauaa ei tarvinnut taaskaan odottaa
Schalkerien järjestäytymistä seuran toimia vastustaakseen. Yhtäällä pari kuninkaansinistä sydäntä synnytti näkyvän
kampanjan ylimääräisen jäsenkokouksen koollekutsumiseksi ja Via
NoGon kanssa solmitun sopparin kaatamiseksi tämän puitteissa.
Ultras Gelsenkirchen taas lähti välittömästi SFCVstä ja asettautui monien muiden tapaan
näyttävästi hankkeen taakse, osoittaen mieltään läpi kaikkien kevätkauden koitosten. UGEn vanavedessä kuninkaansinisten suurimpiin kannattajakerhoihin kuuluva Supporters Club ilmoitti puolestaan tarkkailevansa SFCVn toimintaa ja vaativan siltä toimia ennen omaa päätöstään. (Alkukesästä aikansa tuloksettomasti vartonut Sups ilmoitti lähtevänsä vuodenvaihteessa SFCVn riveistä.) Välittömään kontaktiin ja keskusteluyhteyteen seuran kanssa pääsivät taas takavuosina perustetun
Kartenpreisausschussin, pääsylippujen hintakehityksen tarkkailun aloittamiseksi JHVssä synnytetty komitea, toimintaan osallistuneet seuran jäsenet.
Alkuvuoden aikana käydyistä kyseisen 'komitean' istunnoista on säilynyt aikamoisia helmiä jälkipolville välitettäväksi.
Kartenpreisausschussin tärkeimmäksi anniksi lienee nostettavissa kokousten aiheuttama desillusionoituminen. Schalken
Vorstandin motivaatioista ja aatoksista ei tarvinnut enää haavekuvia elätellä tai yhteyttä tavalliseen kansaan itselleen uskotella. Aikaisemmin mainittu
Leitbildkin sai taas siipeensä Petersin lausuttua nyt legendaariset sanansa,
"Schalke ist keine Demokratie" seuran päätöksiin liittyen ja
"Gottseidank haben wir bundesweite Bedeutung" kansalaisen esittämään huoleen talousongelmaisten gelsenkircheniläisten mahdollisuuksista käydä stadionilla katsomassa kotikaupunkinsa seuran kamppailuita. (Suomeksi "Schalke ei ole demokratia" ja "Luojan kiitos meillä on valtakunnallista merkitystä".) Magathin aikakauden
haamu nousi haudastaan ja polkaisi mätänevän jalkansa taas yhden
Leitbildin kohdan läpi. Avoimesta ja luotettavasta, kunnioittavasta ja suvaitsevaisesta tai niin sanotusti samanarvoisina tapahtuvasta vuorovaikutuksesta seuran eri tasojen välillä ei pystynyt pahimmin harhainenkaan seuraa puolustava taho satuilemaan. (
"Wir begegnen uns in der Schalker Vereinsfamilie mit ihren vielfältigen Strukturen respektvoll und auf Augenhöhe. Auch bei kritischen Themen sind wir tolerant gegenüber anderen Meinungen und nehmen Rücksicht auf die Belange der Anderen. Der Dialog zwischen Vereinsorganen, Mitgliedern und der vielschichtigen Fan-Szene ist offen und vertrauensvoll.") Schalke oli myymässä sieluaan paholaiselle ja
Vorstand hymyili matkallaan laittamaan nimeänsä papereihin.
Kartenpreisausschussin ajauduttua seuran kanssa [odotetusti] umpikujaan kääntyi huomio ylimääräistä jäsenkokousta ajaneen hankkeen suuntaan. Tavoitteensa läpi saadakseen hankkeen täytyi saada taakseen kymmenen prosenttia Schalken äänioikeutetuista jäsenistä, mikä tarkoitti noin 8000 tai 9000 allekirjoitusta. Laillisuuden takia allekirjoitukset täytyi antaa vaihtoehtoisesti face-to-face tai laittaa postin kautta vastaaville tahoille.
Vorstandissa tätä hanketta selkeästi pelättiin ja seura teki kaikkensa nimien keräämisen estämiseksi. Asiasta vaikenemisen lisäksi seura kielsi isännän oikeuksiinsa vedoten hankkeen puolesta kampanjoineita henkilöitä astumasta tässä toimessa
Vereinsgeländelle, seuran hallussa olevalle maa-alueelle, eli käytännössä Arena AufSchalken läheisimmille kulkureiteille ja ympäristöön. (Stadionbannia käytettiin tiettävästi uhkakeinona.) Kieltoa vahtimaan seura haki tarvittaessa poliisin ja käskyvallan puuttuessa, esimerkiksi vierasmatseissa, käytettiin kaikki mahdolliset keinot ulkopuolisten saamiseksi toimimaan samoin. Schalken
Vorstand sai lopulta vastatoimiensa avulla välietappivoiton hankkeen hyydyttyä alkukesästä noin tuhannen äänen päähän tavoitteestaan. Hankkeen sisälläkin toki tehtiin erehdyksiä, esimerkiksi ulosanti ei aina toivottua tasoa vastannut ja liika innostus vesitti välillä uskottavuutta, mutta paremmalla tavoitettavuudella - fyysisessä ja informatiivisessa mielessä - ilman seuran hankaloittamistoimia tuohon oltaisiin kaiken todennäköisyyden mukaan päästy.
Hanke ei ehkä saavuttanut tavoitettaan, mutta alleviivasi seuran
Vorstandin pelkoja ja pakotti sen reagoimaan varsinaisen
Jahreshauptversammlungin lähestyessä. Tavanomaisestihan näissä vuosikokouksissa osallistujamäärä on pyörinyt about noin 3000 äänioikeutetussa ja hankkeen taakse asettautuneiden saattoi arvioida muodostavan tästä 'vakioväestä' valmiiksi selkeän enemmistön. Pari kolme tuhatta ylimääräistä
Schalkeria tähän lisää ja Via
NoGoa sekä
Vorstandia vastustavien takaa löytyisi tarvittava enemmistö kaikkiin mahdollisiin äänestyksiin.
Aufsichtsratin käsiteltäväksi lähetettiinkin ahkerasti, ainakin parisenkymmentä, erilaista aloitetta JHVssä läpikäytäviksi. Näiden seassa muun muassa välitysfirman kanssa solmitun sopparin hylkäämistä vaatinut sekä ylimääräisen jäsenkokouksen koollekutsumisen helpottamiseen tähdännyt aloite ja monia aihepiiriin liittymättömiä 'kansalaisaloitteita'. ARn pääpamppu Clemens Tönniesin ja kumppaneiden pöydältä itsensä JHVn ohjelmalistaan löysi kokonaista kaksi aloitetta. Aloitteiden taustalta löytyi molemmissa tapauksissa yksi ja sama taho, Schalken
Vorstand. Kansalaisten aloitteet hylättiin lakivirheisiin ja peruskirjan vaatimien edellytysten täyttämättömyyteen vedoten.
Schalkerien palkkaamilta lakimiehiltä saatiin ensiksi mainitusta kohdasta päinvastainen lausunto ja jälkimmäinen syy sai koomisia piirteitä seuran suostuessa avaamaan tämän muotoilun merkitystä. Schalken peruskirja edellyttää peruskirjamuutoksiin tähtäävien aloitteiden saattamista kaikkien jäsenten nähtäväksi ja keskusteltavaksi ennen JHVn päiväohjelmaan hyväksymistä. Tässä tapauksessa jäsenten informoinnista vastuullinen taho on seura itse, mutta asetuksia vaihtoehtoisista ratkaisuista seuran kieltäytyessä tästä ei löydy. Demokratiaa Schalken
Vorstandin ja
Aufsichtsratin tapaan. (Tässä sivussa mainittakoon myös SFCVn pidättäytyneen kaikista tukitoimista tavallisen kuninkaansinisen kansan suuntaan.)
Ehrenratin, seuran kunniajäsenten, marionettien 'nähtyä'
Aufsichtsratin toimineen peruskirjan mukaisesti ja hyväksyttävästi voitiinkin päättävissä elimissä käydä suht levollisin mielin kohti JHVtä.
Silti sattuman varaan ei saanut jättää mitään.
Eilantragien, kokouspäivän pika-aloitteiden, vaara oli yhä olemassa ja kaiken lisäksi
Aufsichtsratiin käytiin vaali kahdesta paikasta, elimen pääkihon Tönniesin lukeutuessa vaaliin hyväksyttyihin kolmeen ehdokkaaseen. (Tältä osin lienee selvää Supporters Clubin asettaman ehdokkaan hylkäys ja Tönniesin lähipiiriläisen, vuosi takaperin ansaitusti poisäänestetyn Peter Langen nostaminen ainoaksi 'vastaehdokkaaksi' kahdelle viranhaltijalle.)
Jahreshauptversammlungista, sellaisenaan tylsästä ja harmaasta tapahtumasta, kehkeytyikin seuraa edustavien sankarien visioiden kautta
Mitgliedertag, koko perheen jäsenjuhla. Schalken seura-asioista päättämisen oheen lätkäistiin seuralinjaa kritiikittömästi seuraavien tahojen houkuttelemiseksi Queen-musikaalia, nimmarikeräilyä kaaderin miehiltä, stadionkiertokäyntiä, pomppulinnaa ja kaiken kruununa koodia vastaan lunastettava oikeus varsinaista jäsenten ennakkomyyntiä edeltävään lipunmyyntiin.
"Ein Schelm..." ja muistutus yllä mainitusta lainalaisuudesta pääsylippuihin liittyen. Demokratiaa lainattuna Tönniesin hyvän ystävän Vladimir Putinin oppikirjasta.
JAHRESHAUPTVERSAMMLUNGSchalken 'kohtalosta' ja muista asioista taisteltiin
Showdownissa kesäkuun viimeisenä lauantaina.
Vorstandin ja
Aufsichtsratin kaavailuiden näki nopeasti kantaneen hedelmää. FanShopin aamuisesta ruuhkasta lähtien väkeä riitti kuin pipoa. Kaikkiaan 9000 jäsentä, ainakin yhden forumistin sisältäen, saapui paikalle ja
Vorstand sekä Tönnies saattoivat hieroa karvaisia käsiään tyytyväisinä. Via
NoGoa vastustavien aikeet saatiin torpattua hyvissä ajoin ja äänestyksiin asti päästäessä alkoholittomasta oluesta muodostui vain yksi lukuisista hatutuksen aiheista. Seura ei kaihtanut taaskaan minkäänlaisia keinoja ajaessaan omaa agendaansa, vaikka tällä tavoin paikoin rikottiin seuran peruskirjan asetuksia. (Tapahtumaan päästettiin ihmisiä jäsenkorttia tarkastamatta ja näille annettiin äänestyslappuja ja äänestysaikaan paikalla oli myös runsaasti äänioikeudettomia lapsia oheistapahtumien seurauksena näin muutamia sääntörikkomuksia mainitakseni.) Kaikkien
Satzungsänderungsantragien, peruskirjan muutosehdotusten, tultua hylätyksi vastapuolen tavoitteena oli ennen kaikkea hylätä
Vorstandin ja
Aufsichtsratin vapautus vastuusta - käytännössä näiden vapauttaminen mahdollisilta oikeustoimilta toimintaansa koskien - sekä vahvan kontran antaminen uudelleenvalinnastaan varmalle Tönniesille. Näistä kahteen ensimmäiseen mainittuun liittyen seura kaivoi päiväohjelmaan lukeutuneiden puheosuuksien päätökseksi ex-seurapresidentti Gerd Rehbergin naftaliinista antamaan oman propagandasaarnansa. ("Kielteinen päätös syöksisi Schalken kaaokseen...") Tönnies taas sai ennen vaalin sanelemaa velvoitusta lavalta poistumiseen kaikkiaan kolme vaalipuhemahdollisuutta.
Aufsichtsratin ykkösmiehenä kyseisen toimielimen toimintakertomus meni käytännössä henkilökohtaisen agendan ajamiseen,
Ehrenkabinen ehdokkaiden esittelyssä Ala Urbania koskevassa segmentissä mainittiin Tönniesin nimi lähestulkoon vanhaa legendaa useammin ja varsinaisen vaalipuheensa mies sai näiden myötä typistettyä vähiin sanoihin, mikä näissä karkeloissa on aina positiivista.
Kaikki tämä toimi laskelmoidusti. Valtava enemmistö vapautti Jobstin ja Petersin - Horst Heldtiä vastaan ansaitusti ei pahaa sanaa sanottu, vaan aplodeerattiin äänekkäästi - vastuustaan sekä valitsi Tönniesin ja tämän kaverin Langen takaisin
Aufsichtsratiin. Vaikeammissa raoissa käytettiin luovasti hyväksi tilaisuuden venymistä ja kun seuralta saapuneista
Satzungänderungsantrageista äänestettäessä ei saavutettu aluksi selkeästi vaadittua kahden kolmanneksen enemmistöä, oltiin aluksi suostuvinaan uurnaäänestykseen. Näissä tähän tarkoitukseen varatuissa uurnissa tosin oli yhä kuulemma
Aufsichtsratin jäsenvaalin ääniliput sisällä ja äänestyksen läpiviemiseen olisi tarvittu siten lisäaikaa, minkä takia kokousväeltä päätettiin kysyä uudestaan mielipidettä äänestettävästä asiasta. Varsin moni katsoi tässä vaiheessa aikaisen kotiutumisen itselleen kaikista tärkeimmäksi ja kaksi kolmasosaa löytyi 'yllättäen' ilman lippuäänestystä. Päiväkahdesta iltayhdeksään venyneen varsinaisen
Jahreshauptversammlungin ainoaksi tappioksi
Vorstandin ja
Aufsichtsratin osalta muodostuikin vastapuolen kaikista vastusteluyrityksistä huolimatta läpisaama mielipidekatsaus, asiasta ei saanut muussa mielessä äänestää, Via
NoGon kanssa solmittuun sponsorointi- ja palvelusopimukseen liittyen. Yli kahdeksankymmentä prosenttia paikalla olleista ilmoitti vastustavansa tätä paholaisen kanssa solmittua diiliä. Valitettavasti äänestyksellä ei ollut sitovaa merkitystä.
Paria toisarvoista äänestystä myöhemmin laulettiin seuralaulu ja kansa lähti ennakkomyyntikoodit lunastettuaan omiin suuntiinsa. Osa valtavan pettymyksen ja valehdelluksi sekä petetyksi tulleen oloisena, osa taisteluintoa yhä uhkuen, osa ennakkoluuloihinsa vahvistuksen saaneena, osa iloisena hauskasta oheisohjelmasta ja osa tyytyväisenä varmistuttuaan saavansa haluamansa tiketit kauden suosituimpiin koitoksiin. Valitettavasti matkaan mahtui myös niitä sieluttomia ja selkärangattomia, rahastaminen mielessään liikkuneita ihmisraunioitakin. Aika moni seisomakatsomolippukin, esimerkiksi
Revierderbyyn yli 200, nimittäin päätyi aikanaan Via
NoGon listoille myyntiin ylihintaisina. Tämä siitäkin huolimatta, että seura ei antanut ainuttakaan näistä suoraan yrityksen haltuun. Tätä seura toisaalta tuntui haluavan
Jahreshauptver... anteeksi,
Mitgliedertagia kaavaillessaan. Sirkushupia ja leipää [tyhmälle] kansalle.
DIE GROSSE ERLEICHTERUNGHeinäkuun alkupuolella taivaalta iski kirkas, kuninkaansininen salama. Kuun alussa voimaan astunut pahvi Via
NoGon kanssa näytti
Vorstandin älynväläyksen seuraukset välittömästi ja suuttumus sekä rahtunen epätoivoakin valtasi alaa. Halusit katsomaan kauden avausta Hampuria vastaan? 100€ kaikkine kuluineen. Jäsenmyynnistä ei käteen tarttunutkaan seisomakatsomolippua
Revierderbyyn tai Bayernia vastaan? Ei hätää, Via
NoGolta löytyi. Kaikkine kuluineen noin 60€ vastaan. (Alkuperäishinta €15.5!) Yllättäen yksikään seuran
Mitgliedeistä ei halunnut erota lipuistaan alta maksimihinnan, vaikka paljon lippuja toki liikkeellä olikin Kysymys tässä oli luonnollisesti, miksi käyttää koko neljän lipun ennakkomyyntikiintiönsä päästäkseen myymään lippunsa ylihintaan? Eikö tämä nyt haiskahtanut hieman? Tämä ei voinut olla täysin
kosher, eihän? Tällaisen epäilyn syntyminen taisi saada satunnaiset tahot seurassa havahtumaan, osin tällaisista asioista mahdollisesti uudestaan leimahtavaa 'sisällissotaa' peläten. Langat lauloivat Schalken
Geschäftsstellen suuntaan kansan valittaessa sveitsiläisten toimista ja raportoidessa yhä vain ilmeneviä sopimusrikkomuksia Via
NoGon muun muassa 'unohtaessa' valvoa kattohintatasoa tai uudistaessa lisäkulukäytäntöään. SFCVssäkin 'herättiin', vaikka tässä vaiheessa taustalla taidettiin jo työskennellä ahkerasti pakosuunnitelman parissa.
Tämä astui voimaan heinäkuun yhdeksäntenä. Kirkkaalta taivaalta iskeneen salaman tapaan Schalken
Vorstand ilmoitti yhtäkkiä purkaneensa sopparinsa Via
NoGon kanssa sveitsiläisten sääntörikkomuksiin vedoten. 'Yläkerrassa' ja
Aufsichtsratissa kai oltiin sittenkin ymmärretty yskä. Tämän puhtaammin seuran 'vastuunalaiset' tahot eivät pystyneet sopimuksesta vetäytymään. Via
NoGo oli
kaadettu. Kansa voitti. Hyvä voitti pahan. Pala Schalkea oli säilytetty. Taistelun ensimmäinen osa oli takana, vaikka kamppailu taatusti yhä jatkuisikin. Tästä oli hyvä aloittaa seuraavien haasteiden kohtaaminen ja toisaalta pian alkava kausi. Palloakin kai potkittaisiin Gelsenkirchenissä kaikkien näiden tärkeämpienkin asioiden lomassa ja Schalken kaaderin nuoriso-osasto varsinkin taisi lupailla mukavia päiviä vastaisuudessa. Tämä on tosin tältä istumalta katsottuna tulevaisuuden asioita. Tässä vaiheessa keskeistä on vain ja ainoastaan menneen kamppailun kautta saavutettu johtopäätös ja toteamus tärkeimpäin asiain laidasta.
"Schalke lebt noch..!" Schalke elää yhä.
