• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Espanja-pelin tifo - Viimeinen talkoopäivä kello 12 alkaen Pohjoiskaarteessa!

Aloittaja Djimbo82, 14.08.2013 klo 19:02:14

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Djimbo82

Olisi jälleen aika rakentaa tifoa otteluun ja tällä kertaa voisi räjäyttää potin ennennäkemättömän komealla vedolla. Ideoita foorumi varmasti pursuaa, joten niitä voi heittää tähän topikkiin. Ideoiden lisäksi tarvitsemme myös tekeviä käsiä, joten tifohommaa tehdään tällä kertaa melko avoimin kortein. Tästä topikista voi siis lukea mitä seuraavaksi on tulossa ja mihin tarvitaan apua.

[uutinen]
Viimeinen talkoopäivä alkaa huomenna matsipäivänä kello 12 Pohjoiskaarteessa. Ihmisiä tarvitaan mukaan reilut kymmenen eli nyt sitten viimeisetkin harkitsijat paikalle kirjoittamaan nimeään isolla suomalaisten katsomoiden historiaan. Hommaan menee varmaan parisen tuntia ja sitten laitetaan bandikset ja liput samalla kuntoon, niin päästään marsille.

Lisäksi tifon ohjeistamiseen ennen matsia tarvitaan vapaaehtoisia. Vaatimuksina on kohtuullisen siedettävä luonne ja kohtuullisen siedettävä humalan aste. Ilmoittautua voi vaikka tähän topikkiin, jos ei päivällä pääse talkoisiin.

Iso kiitos kaikille mukana olleille jo tässä vaiheessa. Ihmisiä on ollut paikalla hienosti ja osa on panostanut enemmän kuin keneltäkään voi vaatia. Miestyötunteja koko hommaan lienee käytetty noin 500 joka jakaantuu hyvinkin 20 eri ihmiselle. Kyllä vapaaehtoisissa on voimaa![/uutinen]

Vanhat viestit, jotka eivät ole enää ajankohtaisia:

Tifotehdas jatkaa toimintaansa huomenna kello 12 alkaen. Tule siis auttamaan ja selvitä samalla jo ennakkoon mitä on tulossa. Iso se ainakin on .

Paikka on Pihlajistossa osoitteessa Salpausseläntie 11. Sisäänkäynti takaovesta tai soittamalla numeroon 045 632 5441.

Mitään ei varsinaisesti tarvitse osata, vaan hommiin opastetaan paikan päällä. Ylle vähän huonompaa vaatetta, sillä sotkua syntyy varmasti.

Tervetuloa mukaan rakentamaan SMJK:n ja Suomen komeinta tifoa!

Tervetuloa tifotalkoisiin Pihlajistoon. Hommat ovat nyt käynnissä ja niitä jatketaan tänään iltaan asti. Huomenna aloitetaan sitten aamupäivällä ja ensi viikolla jatketaan iltaisin töiden jälkeen.

Paikka on siis Pihlajistossa osoitteessa Salpausseläntie 11. Sisäänkäynti takaovesta tai soittamalla numeroon 045 632 5441.

Paikka on löytynyt! Todella suuri kiitos kaikille apuaan tarjonneille.

Aloitetaan siis hommat Helsingissä huomenna lauantaina kello 10.00.

Tifon tekemisestä kiinnostuneet voivat kysellä multa lisätietoja privalla tai vaikka lähettämällä viestin SMJK:lle facebookissa. Puhelinnumeroani en jaksa tähän nyt laittaa.

Haetaan paikkaa Espanja-ottelun tifon tekemiseen

Aikaisemmin olemme suunnitelleet, piirtäneet, maalanneet ja kasanneet tifot olympiastadionilla, mutta siellä on tällä kertaa tiloille muuta käyttöä. Kyselisinkin nyt löytyykö teiltä meille paikkaa tifotehtaalle.

Tarvitsisimme siis tilan, jossa on mieluiten
- kuivaa ja lämmintä
- sähkö
- sileää seinää noin 3x3 metriä
- lattiapinta-alaa mahdollisimman paljon, mieluiten satoja neliöitä

Emme siis ole kovinkaan vaativia, mutta tällaisten tilojen löytäminen Helsingistä tuntuu olevan varsin vaikeaa. Mikä tahansa koulun salista tyhjään parkkihalliin kelpaa. Budjettimme ei ole suuri, mutta jotain voimme tilasta maksaakin.

Tarve on akuutti, sillä hommiin ruvettaisiin mieluiten jo huomenna perjantaina 30.8. Valmista tulee toivottavasti alkuviikosta.

Suunnitteluilta

Ensimmäisenä siis ideointia. SMJK:n tifojen tekemisestä kiinnostuneet kokoontuvat Elmossa keskiviikkona 21.8. kello 17 alkaen, myöhemminkin voi paikalle kyllä saapua. Ohjelmassa on Espanja-matsin tifon suunnittelua, tehtävien jakoa ja tifo-hommiin aina oleellisesti kuuluvaa hauskanpitoa. Jos sinulla on ideoita, aikaa, kuvankäsittelytaitoja, sävelkorvaa, ompelukone tai vain innostusta katsomokulttuurin kehittämiseen, olet kaipaamamme henkilö. Tervetuloa mukaan.

Vaikka et tapaamiseen pääsisikään, niin kerro ihmeessä ideasi tässä topikissa tai yksityisviestillä.
Terveisin Djimbo,
tifovastaavan korvike

elmonveljenmies

#1
Tifon tekstiksi #Töölön_ihme :ylos: Jos klubin toimistolta löytyisi vaikka jotain käyttämättömiä mainoslakanoita? No jokatapauksessa joku lakana siihen katsomon päälle, jotta siellä alla pystyvät ihmiset rauhassa laukaisemaan sinivalkoiset savut. Pyro is not a crime..

Rehellinen mustalainen

No josko sitä sitten tänne :ylos:

Tulen oluen takia.

Benediktus

Saatanan iso joulukuusi, jossa kynttilöiden virkaa suorittavat soihdut.

Djimbo82

Hyvinhän tää lähti, eli jouduin siirtämään tapaamisen keskiviikolle. Sama aika ja paikka pätee. Muokkasin uudet tiedot avaukseen.

klubifani

Iso joulukuusi kynttilät soihtuja keskelle lakanaa tehty reikiä joiden läpi kaks-skebasii jois pelaajie kuva. (Pelaajat tietty oikeilla pelipaikoilla)
Sekä kuusen vieree jotai banderolleja jois joku isku lause, ja pari sinistä ja valkost soihtuu. (y)

HuonoKunto

KOKO pohjoiskaarteen kattavat sinivalkoraidat :ylos:

Tai vaikka molempiin päätyihin ja takasuoralla se iso suomenlippu mikä joskus siellä olikin jo :)

Mihin voi lahjoittaa rahaa?

Rehellinen mustalainen

Lainaus käyttäjältä: Djimbo82 - 17.08.2013 klo 20:36:33
Hyvinhän tää lähti, eli jouduin siirtämään tapaamisen keskiviikolle. Sama aika ja paikka pätee. Muokkasin uudet tiedot avaukseen.

Voo paska. Ajattelin, että alkuviikko menee mukavasti jalkapalloaiheisessa humalassa; ti Laajasalo, ke Lahti ja to Elmo.

Lama-Larsson

Lainaus käyttäjältä: Djimbo82 - 17.08.2013 klo 20:36:33
Hyvinhän tää lähti, eli jouduin siirtämään tapaamisen keskiviikolle. Sama aika ja paikka pätee. Muokkasin uudet tiedot avaukseen.

Kuten sanoin perjantaina, voin tulla maalaamaan vaikka en matsiin tulekaan :D

zipe

#9
SMJKKÄ jättää alkutifon tekemättä ja suorittaa sen Ukrainen malliin Espanjan ensimmäisen hyökkäyksen aikana.

http://www.youtube.com/watch?v=pyptTU5G3-E

Djimbo82

Tänään siis tavataan kello 17.00 Elmossa.

Ilahduttavan moni on lupaillut panostaan käytännön toteutukseen. Nyt siis laitetaan vaan suunnitelmat pakettiin ja ollaan hyvässä aikataulussa.

CptCannon

Helvetin iso joulukuusi, jokaiselle pelipaikalle iso kirkas tähti (pelaajan kuva/numero/nimi tuskin onnistuu kun ei vielä tiedä avauskokoonpanoa).

ALPPIK

#12
Nyt tapaamisen jälkeen olisi tarpeellista saada jotain raporttia sovituista asioista. Eihän se nyt niin voi mennä, että pieni ydinporukka sopii tifoista keskenään. Osa ihmisistä ei pääse näihin tapaamisiin, jotkut jäsenistä ovat ehkä jopa ULKOMAILLA, ehkä peräti Uudessa-Seelannissa.

E: myös kuvat tapaamisesta ois kivoja ja selvitys siitä, kuinka paljon on juotu yhdistyksen rahoja

euroflex

Ja miksi kokoontuminen hesassa, siellä asuu vain hipstereitä ja tylyjä konduktöörejä.

tamme auto

paikalla puolet honka puolet HJK janareita. muuta en tiä. kaikki oli foorumisteja ja kalja oli hyvää :ylos:

Djimbo82

Rapoa pukkaa. Tilaisuus oli hyvä ja meitä oli paikalla kymmenkunta.

Espanja pelin tifosuunnittelu 21.8

- Pidetään tifon aihe salaisuutena, halukkaat voivat tulla maalaustalkoisiin katsomaan ja tekemään.

- Tilan varaus
Pitää soittaa stadikan markkinointimisulle – T. soittaa ja kysyy stadikan markkinointityypiltä
Kysytään myös Hartwall areenan parkkihallia / käytävää – V. kysyy
Soneran yläkatsomo – kysytään palloliitolta

- Maalaustalkoot
Päivät: noin ke 28.8 – 4.9. varmistuvat tilan selvittyä
Osallistujat: ainakin jonain päivänä kaikki läsnäolijat sekä muita ilmoittautuneita
Kaikki halukkaat ovat tervetulleita osallistumaan

- Maalien, pensselien yms osto
L ja KK. hoitavat

- Matsipäivä
Lähes kaikki mukana auttamassa
Tähän tarvitaan vielä muitakin sillä ohjeistus pitää tehdä katsomossa huolella
Capo ohjeistaa tifon nostamisen

- Bandiksen nouto ja kunnostus
L. käy hakemassa ja K. hoitaa kunnostuksen

- Rummun kunnostus
N. vie ison rummun kauppaan korjattavaksi ja ostaa mötikkäkapulat

- Megafonit ja patterit
N. tarkistaa

- Marssin järjestelyt
lähtee kello 19.00
K. on halukas capoksi marssille
pitäisi olla useampia capoja
radioyhteys megafonien välillä?
Marssibandis mukaan. Missä on nykyään?

Rehellinen mustalainen

#16
Lainaus käyttäjältä: tamme auto - 22.08.2013 klo 09:58:33
paikalla puolet honka puolet HJK janareita. muuta en tiä. kaikki oli foorumisteja ja kalja oli hyvää :ylos:

Kolme virkettä ja ainoastaan kohta kalja oli hyvää meni oikein :ylos:

hzn4000

Jos maalailu tapahtuu 2.-4.9. mäkin olen vapaaehtoinen. Infotkaa tänne, kun varmistuu aika ja paikka.

Djimbo82

Haetaan paikkaa Espanja-ottelun tifon tekemiseen

Aikaisemmin olemme suunnitelleet, piirtäneet, maalanneet ja kasanneet tifot olympiastadionilla, mutta siellä on tällä kertaa tiloille muuta käyttöä. Kyselisinkin nyt löytyykö teiltä meille paikkaa tifotehtaalle.

Tarvitsisimme siis tilan, jossa on mieluiten
- kuivaa ja lämmintä
- sähkö
- sileää seinää noin 3x3 metriä
- lattiapinta-alaa mahdollisimman paljon, mieluiten satoja neliöitä

Emme siis ole kovinkaan vaativia, mutta tällaisten tilojen löytäminen Helsingistä tuntuu olevan varsin vaikeaa. Mikä tahansa koulun salista tyhjään parkkihalliin kelpaa. Budjettimme ei ole suuri, mutta jotain voimme tilasta maksaakin.

Tarve on akuutti, sillä hommiin ruvettaisiin mieluiten jo huomenna perjantaina 30.8. Valmista tulee toivottavasti alkuviikosta.

Djimbo82

Paikka on löytynyt! Todella suuri kiitos kaikille apuaan tarjonneille.

Aloitetaan siis hommat Helsingissä huomenna lauantaina kello 10.00.

Tifon tekemisestä kiinnostuneet voivat kysellä multa lisätietoja privalla tai vaikka lähettämällä viestin SMJK:lle facebookissa. Puhelinnumeroani en jaksa tähän nyt laittaa.

Djimbo82

Tervetuloa tifotalkoisiin Pihlajistoon. Hommat ovat nyt käynnissä ja niitä jatketaan tänään iltaan asti. Huomenna aloitetaan sitten aamupäivällä ja ensi viikolla jatketaan iltaisin töiden jälkeen.

Paikka on siis Pihlajistossa osoitteessa Salpausseläntie 11. Sisäänkäynti takaovesta tai soittamalla numeroon 045 632 5441.

Mitään ei varsinaisesti tarvitse osata, vaan hommiin opastetaan paikan päällä. Ylle vähän huonompaa vaatetta, sillä sotkua syntyy varmasti.

Tervetuloa mukaan rakentamaan SMJK:n ja Suomen komeinta tifoa!

Djimbo82

Tifotehdas jatkaa toimintaansa huomenna kello 12 alkaen. Tule siis auttamaan ja selvitä samalla jo ennakkoon mitä on tulossa. Iso se ainakin on :).

Paikka on Pihlajistossa osoitteessa Salpausseläntie 11. Sisäänkäynti takaovesta tai soittamalla numeroon 045 632 5441.

Mitään ei varsinaisesti tarvitse osata, vaan hommiin opastetaan paikan päällä. Ylle vähän huonompaa vaatetta, sillä sotkua syntyy varmasti.

Tervetuloa mukaan rakentamaan SMJK:n ja Suomen komeinta tifoa!

Vorssander

Ääh, olisin halunnut askartelemaan, mutta en taida kuitenkaan ehtiä. :( Tuo toteutus olisi vähän kiinnostanut, sillä kyseessä on ilmeisesti melkoisen kookas tekele. No katsotaan, jos sitä vielä joku päivä ehtisi.

Rehellinen mustalainen

Pääsen kohta duunista. Onkos siellä täys rähinä koko illan käynnissä vai joko te ootte hyytyneet?

Djimbo82