Lepuskin ylpeys
Poissa
Suosikkijoukkue: GFT, LePa, Huuhkajat, FC Espoo
|
 |
Vastaus #50 : 24.11.2013 klo 21:56:59 |
|
AC Vantaa - GFT/LePa 4-7
GFT/LePa oli parempi tänään. 2-6 tilanteessa matsi näytti jo selvästi ratkenneelta, mutta niin vain GFT päästi Vantaan äijät peliin mukaan ja 4-6 tilanteeksi.
Gefti puolusti pääosin tiukasti ja kurinalaisesti, toki mm. vastustajan nro 22 oli erittäin taitava ja aiheutti ongelmia ja vaarallisia tilanteita. LePasta tänään kunnostautui nuorisojaosto; Liikonen, Koikkalainen, Issakainen ja T.Oja olivat elementissään, kun vastustaja antoi vähänkin liikaa siimaa. Myös kulttipelaaja Tiaisen 2-6 maali oli huikea!
En mielellään arvostele dumareiden toimintaa, enkä tee sitä nytkään suoraan. Ei ole seniori-vislaajien vika, että futsal-tuomareita on yksinkertaisesti älyttömän vähän. Tänäänkin meinasi lopussa lähteä lapasesta, kun tuomari jätti putkeen viheltämättä virheitä nelisen kappaleita. AC Vantaalta jäi saamatta ties kuinka monta kulmapotkua, toisaalta LePalta jäi saamatta jokunen sivuraja ja vapaapotku melko räikeistä rikkeistä. Vaan minkäs teet. Usein kirjotetaan, että dumarit on hommassaan parempia kuin pelaajat kenttäpelissä. Futsalin 2-3diffojen suhteen ei pidä pääosin paikkansa.
Vähän haisee sille, että MaKu, Kiffen ja POHU karkaavat. Noin muuten on erittäin tasaista, ja matsit ratkeavat loppujen lopuksi aika pieniin juttuihin
|
|
|
|
|
losdinos
Poissa
Suosikkijoukkue: FC ALPC
|
 |
Vastaus #51 : 24.11.2013 klo 22:03:48 |
|
Niin kuin totesin, että asiassa voi ja pitääkin olla erimieltä, mut mistä luulet olevasi tietoinen mitä toiset ovat? Olen ehdottomasti fairplay kannattaja ja huutomerkki ei tarkoittanut mitään semmosta mitä väität!!! En kyllä kuulluut, että nauratti, enemminkin puhutti. Se oli kyllä palautus veskarille, koska meidän pelaaja ei edes nähnyt, ettei maalissa ole ketään! Mitä veskari seikailee rajan tuntumassa? Nyt, jälkeen päin ajateltuna, olisi ehkä pitänyt tehdä niin. Tehtyä ei enään voi muuttaa tekemättömäksi.
Kyllä, tehtyä ei enää voi muttaa tekemättömäksi. Ja kuten mainitsin, se veskari odotti sielä rajan tuntumassa pallon palautusta, kun sieltä se rajapotku myös annettiin. Maali oli kyllä vahinko, sitä en kiistä, se mitä kiistän on se miten suhtauduitte tilanteeseen maalin jälkeen ja pelin jälkeen. Olisi myös mielenkiintoista tietää, miten olisitte suhtautunu jos te olisitte ollu tilanteen uhri? Mutta peli ei kaatunu siihen, tilanne jäi vaan todella paljon harmittamaan, koska itse en ikinä olisi pystyny jatkamaan peliä ilman, että olisin tehny asialle jotain.
|
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
 |
Vastaus #52 : 24.11.2013 klo 23:22:50 |
|
AC Stoppi - LPS/Kuninkaat 12-7 (6-3)
Kunkut sai vastaansa sarjan vaihtelevasti aloittaneen, mutta aina vaarallisen Stopin. Ilman manageriaan liikenteessä ollut kotijoukkue oli ihan hyvällä miehistöllä liikenteessä ja Kunkutkin saivat yli kaksi kentällistä mukaan. Peli sujui hieman kotijoukkueen komennossa ja Stoppi rankaisikin armottomasti Kunkkujen virheistä. Sai vierailijatkin muutamia hyviä paikkoja ja pysyi suht hyvin Stopin matkassa. Harmittava kämmi ekan puoliajan loppusekunneilla antoi Stopille kolmen maalin johtoaseman tauolle.
Toiselle puoliajalle Kunkut tulivat hieman kovemmalla sykkeellä ja 8-6 -lukemiin asti oli kova usko, että peli voisi vielä kääntyäkin. Pari pikamaalia pahoista mokista, kuitenkin katkaisi selkärangan. Lopussa molemmille vielä pari maalia, kun kovin vääntö oli jo takana. Dumarit veti hyvin, tosin peli oli normaalia kohtaamista leppoisampi.
Todella valitettavaa, että tänään jouduttiin vetämään yhdellä dumarilla, moista ei pitäisi koskaan tapahtua, varsinkaan kakkosen tasolla. Jos on usein pahoja pelejä vetää kahdella dumarilla, niin ei todellakaan käy kateeksi joutua vislaamaan yksinään näitä pelejä. Noihin fair play -palautuksiin sen verran, etten ole koskaan ymmärtänyt niin futiksessa kuin futsalissa, miksi pallot pitää edes laittaa ensin peliin ja palauttaa sitten vastustajalle. Eikös voisi jättää pallon vain vastustajalle, tai sitten suoraan vetää sen yli kentältä lähimmästä kohdasta. Näistä kun on ikäviä esimerkkejä korkeammaltakin tasoilta. Tuomarihan näihin nyt ei oikein voi ottaa kantaa, vaan asian ratkaiseminen jää joukkueille. Ihan ok toiminnalta kuitenkin kuulostaa tämänpäiväinen, jos tosiaan noin selkeästä tilanteesta on ollut kyse.
Kakkosen jengeistä muuten ensi viikolla tulessa Futsal Cupissa niin Stoppi kuin MHP:kin. Stoppi saa tiistaina vieraakseen Mäntän Valon ja lauantaina MHP mittaa nelosessa vastustajiaan ryöpyttäneen HIFK:n tason.
|
|
|
|
|
hattu
Poissa
Suosikkijoukkue: Etupihan kottikärryt, Audere est Facere
|
 |
Vastaus #53 : 25.11.2013 klo 15:14:42 |
|
AC Vantaa - GFT/LePa 4-7
GFT/LePa oli parempi tänään. 2-6 tilanteessa matsi näytti jo selvästi ratkenneelta, mutta niin vain GFT päästi Vantaan äijät peliin mukaan ja 4-6 tilanteeksi.
Gefti puolusti pääosin tiukasti ja kurinalaisesti, toki mm. vastustajan nro 22 oli erittäin taitava ja aiheutti ongelmia ja vaarallisia tilanteita. LePasta tänään kunnostautui nuorisojaosto; Liikonen, Koikkalainen, Issakainen ja T.Oja olivat elementissään, kun vastustaja antoi vähänkin liikaa siimaa. Myös kulttipelaaja Tiaisen 2-6 maali oli huikea!
En mielellään arvostele dumareiden toimintaa, enkä tee sitä nytkään suoraan. Ei ole seniori-vislaajien vika, että futsal-tuomareita on yksinkertaisesti älyttömän vähän. Tänäänkin meinasi lopussa lähteä lapasesta, kun tuomari jätti putkeen viheltämättä virheitä nelisen kappaleita. AC Vantaalta jäi saamatta ties kuinka monta kulmapotkua, toisaalta LePalta jäi saamatta jokunen sivuraja ja vapaapotku melko räikeistä rikkeistä. Vaan minkäs teet. Usein kirjotetaan, että dumarit on hommassaan parempia kuin pelaajat kenttäpelissä. Futsalin 2-3diffojen suhteen ei pidä pääosin paikkansa.
Vähän haisee sille, että MaKu, Kiffen ja POHU karkaavat. Noin muuten on erittäin tasaista, ja matsit ratkeavat loppujen lopuksi aika pieniin juttuihin
Siisti peli molemmilta. GFT/LePa teki muutaman luvattoman helpon maalin eikä saatu vetoja tolppien väliin. Lisäksi GFT/LePa pelasi kurinalaisesti, eikä saatu palloa liikkeelle. Siinäpä erot taisivat olla. Tsemppiä jatkoon.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
EIF Fotboll
Poissa
Suosikkijoukkue: Ekenäs Idrottsförening Ab
|
 |
Vastaus #56 : 25.11.2013 klo 22:22:42 |
|
Millä perusteella tuomari ton maalin hylätti? Ei mulle aukee juuri nyt..
|
|
|
|
|
mjanders
Poissa
Suosikkijoukkue: EIF, BK-46, FC HIK
|
 |
Vastaus #57 : 25.11.2013 klo 22:29:07 |
|
Millä perusteella tuomari ton maalin hylätti? Ei mulle aukee juuri nyt..
"Väärä heitto"? Edit: Googlasin ja tuomarin selitys oli kuulemma ettei ollut vielä antanut pelin jatkua.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.11.2013 klo 22:53:30 kirjoittanut mjanders »
|
|
|
|
|
|
|
hattu
Poissa
Suosikkijoukkue: Etupihan kottikärryt, Audere est Facere
|
 |
Vastaus #59 : 28.11.2013 klo 22:38:53 |
|
Hieno kooste, lisää samaa
|
|
|
|
|
Lepuskin ylpeys
Poissa
Suosikkijoukkue: GFT, LePa, Huuhkajat, FC Espoo
|
 |
Vastaus #60 : 29.11.2013 klo 23:06:09 |
|
5.kierros tulevana viikonloppuna:
la 30.11. 14:00 LPS/Kuninkaat - FC ALPC/2 la 30.11. 14:30 FC Kiffen - AC Stoppi su 1.12. 15:30 FC POHU/MHP C.F. - GFT/LePa FTeam su 1.12. 17:00 MaKu - AC Vantaa su 1.12. 18:00 BK-46 - GFT/Ydin
Haisee vahvasti kotivoitto-painotteiselta. BK-46:lla alkaa olemaan aika vaikea tilanne, mikäli Ydin hakee pisteet Sisu-Areenalta. Kiffenillä, MaKulla ja POHU:lla hyvät mahdollisuudet ottaa aika vahvaa irtiottoa muista joukkueista kärkipaikoilla.
|
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
 |
Vastaus #61 : 30.11.2013 klo 00:53:55 |
|
Stoppi pistää varmasti Kiffenin tiukille, olivat sen verran kovassa vedossa cup-pelissä tiistaina. MHP:llä puolestaan on tuplaviikonloppu tiedossa, kun kohtaavat huomenaamulla HIFKin cupissa. Muistaakseni Kunkkujen ja Alpsin viimevuotinen vastaava kamppailu oli melko lämmin, joten saa nähdä mitä huomenna on Hertsikassa odotettavissa. Kunkuilla on jonkun verran poissaoloja mutta kaksi kentällistä pitäisi kuitenkin saada jalkeille. Saatu rinkiä kasvatettua sen verran, että välillä täytyy miettiä kuinka monta sitä mahtuu edes pelaamaan yhteen peliin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.11.2013 klo 00:59:26 kirjoittanut Vanda »
|
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
 |
Vastaus #62 : 30.11.2013 klo 17:54:41 |
|
LPS/Kuninkaat - FC ALPC/2 3-3 (1-0)
Hertsikanrannassa nähtiin tänään tiukka vääntö, vaikka ei ihan yhtä lämpimään tunnelmaan päästy kuin vuosi sitten. Kunkut teki maaleistaan kaksi suoraan vaparista ja yhden vaparin jälkeisestä riparista. Vierailijat ottivat toisella jaksolla virheet täyteen ja 3-2 -johtomaali tuli virheiden täyttyessä vajaa kolme minuuttia ennen loppuvihellystä. Alpsi kuitenkin kuittasi aivan liian helposti heti seuraavasta hyökkäyksestä. Tapahtumiin nähden mielestäni ihan oikeutettu tulos. Kunkuilla onkin sitten seuraavaksi parin pakkovoiton paikka kun vieraillaan AC Vantaan ja GFT/LePa FTeamin luona.
|
|
|
|
|
Kiffen08
Poissa
|
 |
Vastaus #63 : 01.12.2013 klo 18:39:50 |
|
Kiffen - Stoppi 4-8 (3-2)
Läpimätä toinen puoliaika mustilta, perinteistä kukkotappelua, pari punaista jne. jne. Stopin maalivahdin punainen taisi vaan auttaa Stoppia enemmän kuin Kiffeniä... Surkeaa.
|
|
|
|
|
Lepuskin ylpeys
Poissa
Suosikkijoukkue: GFT, LePa, Huuhkajat, FC Espoo
|
 |
Vastaus #64 : 01.12.2013 klo 19:04:40 |
|
FC POHU/MHP -GFT/LePa 7-7 (3-5)Huh. POHU:lla 1 vaihtomies, ja sekin toimitsijan roolissa aina ulosajoon asti 7-4 tilanteessa. Pelaajapulasta huolimatta POHU pelasi todella kypsästi ja kurinalaisesti. Geftin hyökkäykset olivat liian hitaita, ja toisaalta POHU laittoi pelivälinettä katkojen ja virheiden jälkeen nopeasti ja tarkasti liikkeelle. yksilötasolla POHU selvästi edellä. Peli vaikutti jo vähän ratkenneelta, mutta ulosajon myötä yv-tilanteessa tullut 7-5 kavennus nosti fiilikset ja taistelumielen vierasjengin osalta korkealle. 7-7 maalin jälkeen Geftin vaarallisen hyökkäyksen jälkeen POHU:lla oli vastahyökkäyksestä mahdollisuus laittaa vielä 8-7, mutta lähes tyhjästä maalista 2m ohi  Dumarilinja oli 5x tiukempi kuin Uudellamaalla pelatuissa peleissä. GFT/LePalle tuli jopa 8 rikettä 1.puoliajalla, ja niistä pilkuista POHU iski kahdesti. Jotenkin tuntuu, että Uudellamalla linja on turhan löysä... Piste kuitenkin tervetullut Gefti-leiriin 
|
|
|
|
|
Reserviäinen
Poissa
Suosikkijoukkue: MaKu
|
 |
Vastaus #65 : 01.12.2013 klo 19:09:56 |
|
MaKu - AC Vantaa 12 - 1 (5- 1)
Niin kuin numerot kertovat, AC Vantaalla ollut tänään mitään jakoa. Kiitosta täytyy antaa AC Vantaalle siitä, etteivät lähteneet tappiotilanteessa sikailemaan. Mainittakoon vielä sen, että tänään Makun maalivahdin tonttia hoiti peräti kaksi kenttäpelaaja. Tänään dumareilla ei ollut vaikea peli, joten suoriutuivat hommasta suhteellisen hyvin.
MHP kompuroi tänään GFT/Lepa vastaan 7- 7, joten MaKu on pienellä 4 pisteen karkumatkalla.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.12.2013 klo 23:37:18 kirjoittanut Reserviäinen »
|
|
|
|
|
Reserviäinen
Poissa
Suosikkijoukkue: MaKu
|
 |
Vastaus #66 : 01.12.2013 klo 19:22:25 |
|
Kiffen - Stoppi 4-8 (3-2)
Läpimätä toinen puoliaika mustilta, perinteistä kukkotappelua, pari punaista jne. jne. Stopin maalivahdin punainen taisi vaan auttaa Stoppia enemmän kuin Kiffeniä... Surkeaa.
Eilinen Kiffen- AC Stoppi peli, jossa osin dumareiden ansiosta päästiin aikalailla kiihkeisiin tilanteisiin. Riitti tunteita ja tuoksuja, kortit nousivat vierasjoukkueelle nopealla tahdilla. Varsinkin yleisön puolella olleella dumarilla sekosi pakka täydellisesti pelin loppuvaiheessa. Mutta ennen kaikkea yksi tilanne oli ylitse muiden, jossa vierasjoukkueen pelaaja työnsi Kiffenin veskaria päin seinää. Tilanne näytti aika pahalta, veskarin onneksi hän aistii tilanteen ja känsi pään pois viime tippassa, muuten olisi aika paha jälki. Tuosta mielestäni pitäisi antaa miettimättä punaisen kortin, niin pahalta tilanne näytti. Mitä itse peliin niin AC Stoppi ansaitsi voittonsa, Kiffen taas ei ollut parhaimmillaan, joten voitto meni oikealle joukkueelle.
|
|
|
|
|
Jantsuu
Poissa
Suosikkijoukkue: GFT
|
 |
Vastaus #67 : 01.12.2013 klo 21:54:37 |
|
BK-46 - GFT/Ydin 5-7
BK otti 3 punaista ja varsinkin ulkomaalaisvahvistuksilla taisi "vähän" kiehua yli. 2-4 tilanteesta BK nousi vielä 5-4 johtoon, mutta sitten meni kuppi nurin. Ytimeltä hyvä taisteluvoitto.
|
|
|
|
|
golden boy
Poissa
Suosikkijoukkue: Napoli, Ajax
|
 |
Vastaus #68 : 01.12.2013 klo 22:38:11 |
|
BK-46 - GFT/Ydin 5-7
Todella tasainen ja vauhdikas peli jossa kovilta kamppailutilanteilta ei vältytty. Tuomareilta karkasi peli lapasesta jo ensimmäiseltä minutilta lähtien ja tämän jälkeen he eivät enää saaneet tätä haltuunsa joka osittain edesauttoi pelaajien vittuntumista. Tuomareista varsinkin se hoikempi kaveri (en tiedä nimeä eikä erityisesti kiinnostakaan) oli täysin yössä. Hänen kollegansa suoriutui tehtävästa jonkin verran paremmin. Kolmesta punaisesta kortista kaksi olivat selviä tapauksia, mutta näistäkin oltaisiin ehkä vältytty jos tuomareilla olisi ollut homma paremmin hallussa. Kentän ehdoton kuningas oli vieraiden numero 11, joka taisi koskea palloon parikin kertaa. Laukaus joka viuhui niukasti (noin kymmenen metriä) yli maalin ja pallon haltuunotto joka karkasi rajasta yli.
Futsal on minulle varsin uusi laji, ja yllätyin kun huomasin että lajissa pystyy saamaan rangaistuspotkun jos epäonnistuu harhautuksessa niinkin pahasti että itse kompuroi siihen.
|
|
|
|
|
Feis
Poissa
|
 |
Vastaus #69 : 02.12.2013 klo 11:21:26 |
|
Laukaus joka viuhui niukasti (noin kymmenen metriä) yli maalin
Vai oliko kyseessä kuitenkin BK:n neljä(4) samankaltaista yritystä 10m pilkusta. Jopa sarjan valovoimaisin pelaaja Astrada onnistui venyttämään suojaverkkoja kolmesti. Harmittavasti oli jäänyt hänellä kivekset pöntön ja kannen väliin ennen peliä, jonka johdosta ääni oli hieman korkeahko, eikä pääkään oikein tuntunut kestävän. Pelin taso oli heikko, mutta vain pisteet merkitsevät. Peukkua vielä GFT/Lepalle, aika yllättävä tulos!
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.12.2013 klo 11:36:25 kirjoittanut Feis »
|
|
|
|
|
Fantö
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK-j
|
 |
Vastaus #70 : 02.12.2013 klo 14:36:46 |
|
Peukkua vielä GFT/Lepalle, aika yllättävä tulos!
Lepalle hyvä tulos. MHP:n miehistövaje oli Lepan onni.
|
|
|
|
|
hattu
Poissa
Suosikkijoukkue: Etupihan kottikärryt, Audere est Facere
|
 |
Vastaus #71 : 03.12.2013 klo 10:08:15 |
|
Tuleeko sulta MaKu- AC Stoppi pelistä kooste?
Kooste löytyy osoitteesta: http://youtu.be/zDxUHP1FY8U
|
|
|
|
|
hattu
Poissa
Suosikkijoukkue: Etupihan kottikärryt, Audere est Facere
|
 |
Vastaus #72 : 03.12.2013 klo 10:12:05 |
|
MaKu - AC Vantaa 12 - 1 (5- 1)
Niin kuin numerot kertovat, AC Vantaalla ollut tänään mitään jakoa. Kiitosta täytyy antaa AC Vantaalle siitä, etteivät lähteneet tappiotilanteessa sikailemaan. Mainittakoon vielä sen, että tänään Makun maalivahdin tonttia hoiti peräti kaksi kenttäpelaaja. Tänään dumareilla ei ollut vaikea peli, joten suoriutuivat hommasta suhteellisen hyvin.
MHP kompuroi tänään GFT/Lepa vastaan 7- 7, joten MaKu on pienellä 4 pisteen karkumatkalla.
Jep. MaKu pelasi teknistä ja viihdyttävää peliä ja ansaitsi täysin voittonsa. Vantaallakin oli paikkoja, varsinkin toisella puoliajalla, mutta vaikka läheltäkin useasti päästiin kokeilemaan niin erikoisella torjuntatyylillä ollut maalivahti sai aina jonkin osan pallon eteen, jopa väistäessään palloa. Nollapeli kaverille  Ensimmäisellä puoliajalla MaKulla oli maalissa pelaaja. Onko muuten MaKulla nousuhaluja? Kiffenillä, Pohu/MHP:llä tai Stopilla ei taida tälläkään kaudella niitä löytyä...
|
|
|
|
|
Reserviäinen
Poissa
Suosikkijoukkue: MaKu
|
 |
Vastaus #73 : 04.12.2013 klo 21:32:32 |
|
Tosi hyvä setti. Näitä lisää 
|
|
|
|
|
Reserviäinen
Poissa
Suosikkijoukkue: MaKu
|
 |
Vastaus #74 : 04.12.2013 klo 21:46:58 |
|
Ensimmäisellä puoliajalla MaKulla oli maalissa pelaaja.
Onko muuten MaKulla nousuhaluja? Kiffenillä, Pohu/MHP:llä tai Stopilla ei taida tälläkään kaudella niitä löytyä...
Se toinenkin maalivahti oli kenttäpelaaja  Käytännössä MaKullakaan löydy mitään nousuhaluja niin kuin monilla muullakaan jengillä! Reisaaminen ympäri ämpäri Suomea ei todellakaan tunnu hyvältä eikä järkevältä. Kakkoseenkin ilmoitauduttiin ns. puolivahingossa kun ei ollut täyttä varmuutta, että saadaanko riittävästi laatupelaajia mukaan. Onneksemme saatiin täsmähankintoja, joiden avulla meillä menee niin kuin menee. Ja vaikka sattuisi niin, että voitettaisiin koko sarja ( mikä on tässä vaiheessa kautta liian aikaista sanoa, kun vasta 5 kierrosta pelattu), ykkönen ei ole suunnitelmissa. Kakkonen on kuitenkin suhteellisen hyvälaatuinen ja tasokas sarja tänä vuonna. Kiffen, AC Stoppi, MHP olisivat varmasti pärjäneet ykkösessäkin, mutta se reisaaminen jopa keskellä viikkoa ei voi tulla edes kysymykseenkään ilmeisesti näissäkään jengeissä niin kuin meillä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.12.2013 klo 13:33:53 kirjoittanut Reserviäinen »
|
|
|
|
|
|
|
|