Jack the Ripper
Poissa
Suosikkijoukkue: IF Gnistan, sympatiat AFCW, SAFC
|
 |
Vastaus #350 : 18.06.2015 klo 09:33:00 |
|
Olipa hyvä että saatiin liigasta "vahvistuksia" sillä muuten olisi voinut käydä hassusti  Odotinkin. että milloin elinho saapuu paikalle. En joutunut pettymään.  Nämä lainapelaajat ovat aika kaksiteräinen miekka. Toisaalta esim. eilen kentällä oli kovia nimiä(Sotka, Terävä), mutta herrat eivät ole treenanneet Gnistanin kanssa juuri ollenkaan, jos lainkaan... He eivät ole toisinsanoen sinut pelisysteemin kanssa, ja jos kentällä on useampi "ummikko", joka ei ole pelisysteemissä sisällä niin se näkyy heti. Eilen oli ensimmäinen puoliaika hidasta hieromista ja toisella puoliajalla osa pelaajista teki vääriä ratkaisuja hyökkäyspäässä. Ei ole yllätys, että toisen puoliajan Gnistanin onnistumiset(pilkku, paitsiomaali, maali) olivat poikkeuksetta "omien" sopimuspelaajien aikaansaannoksia. Jos Gnistanilla olisi toimiva A-juniorisysteemi, niin olisihan tilanne ihan eri, vaikka pelaajien laatu ei välttämättä olisikaan yhtä kova. Junnuissa voisi hinkata samaa pelisysteemiä kuin edarissa ja pelaajilla olisi systeemi samantien takaraivossa kutsun käydessä "ylös". Satun tietämään IF Gnistanin toiminnanjohtajan lukevan forumia, joten nyt toivoisin ankaraa panostusta A-junnupuoleen tulevaisuudessa. KäPan malli, jossa materiaali on kapea ja kenttä täynnä A-junnuikäisiä ei ole tavoite vaan toimiva systeemi, jossa edarissa pelaa Kakkosen tasoiset miehet ja junnut erikseen. Junnut "ylös", jos tarvetta tulee. Ja sitähän pitkässä sarjassa tulee... Noh, näillä mennään nyt.
|
|
|
|
|
Mr. Brando
Poissa
|
 |
Vastaus #351 : 18.06.2015 klo 10:04:52 |
|
Olen seurannut tarkempaakin tarkemmalla silmällä keltapaitojen tämän kauden esityksiä ja yrittänyt myös harjoituskentällä tarkkailla joukkueen otteita. Olemme nyt monessa suhteessa vedenjakajalla - näin niin kuin laajemmissa silmänaloissa. Aiheellista on esittää vain yksi kysymys: mitä Gnistan haluaa olla 5-10 vuoden kuluttua?
Vaikka Eskelisen prosessi on vasta alkutaipaleella, olen aistinut uutta henkeä koko seuran - ja etenkin edustusjoukkueen - ympärillä. Nyt G-laivaa luotsaa mies, joka osaa opettaa peliä. Tämä on ollut nähdäkseni pelaajille pienimuotoinen kulttuurishokki, kun aikaisemmin pelaamisen rakenteet ovat olleet löyhiä tai jopa olemattomia. Sitoutuminen yhteiseen, kurinalaiseen pelitapaan vaatii paljon myös pelaajilta ottaen huomioon, että monelle pelaaminen Kakkosen tasolla on enemmän tai vähemmän harrastus (mikä sinänsä ei ole väärin). Prosessiin liittyy aina alkukankeutta, mutta kun tiettyjä asioita tehdään riittävän pitkään ja säntillisesti, ne iskostuvat pelaajien takaraivoihin ja alkavat tapahtua pelissä automaattisesti. Oulunkyläisen jalkapallon kannalta olisi enemmän kuin suotavaa, että Eskelinen saataisiin pidettyä Kipinän peräsimessä myös ensi kaudella. Edellyttäen, että myös pelaajamateriaali pysyisi mahdollisimman stabiilina, ensi kaudella Eskelisen sisäänajamat mallit olisivat jo joukkueen tiedossa ja niitä olisi mahdollista lähteä jatkojalostamaan.
Kuluva kausi ei tuone sen suurempia muutoksia. Honka menee vähemmän yllättäen menojaan ja Gnistan taistelee siinä takana sijoista 2-4. Olennaista on se, että mitä tapahtuu tämän kauden jälkeen. Vaikka en kannatakaan HIFK-pelaajien jatkuvaa ramppaamista Oulunkylässä, tuo tämä yhteistyö Gnistanille kuitenkin vielä enemmän hyötyä kuin haittaa. Se antaa Gnistanille kuvainnollisesti tekohengitystä edellyttäen, että seuraavien vuosien aikana oma pelaajatuotanto saadaan sille uralle, että viiden vuoden kuluttua Gnistan pystyisi olemaan edes jossain määrin omavarainen joukkue, jonka oma juniorituotanto tuottaisi uusia vuoreloita, kauteja ja louhistoja. Mitä enemmän juniorituotanto saa huomiota, sitä enemmän se sataa tulevaisuudessa edustusjoukkueen laariin. Tästä olemme kai yhtä mieltä?
Seuraavat viisi vuotta toimivat ikään kuin välitilana sitä kohti, että Gnistanin pohjaa rakennetaan uuteen uskoon. Tätä taustaa vasten ei ole merkityksetöntä, kuka luotsaa edustusjoukkuetta. Edari antaa tietyllä tavalla kasvot koko seuralle ja hyvä ilmapiiri sen ympärillä säteilee myös alas junioreihin. Jos Eskelisen sattuu vaihtamaan maisemaa kuluvan kauden jälkeen, on G-miehistön ruoriin saatava Eskelisen luomaa jatkumoa seuraava valmentaja. Edellytykset ovat nähdäkseni seuraavat: 1) kyky ymmärtää pelin yksityiskohtia ja tietynlainen akateeminen fundamentaalisuus peliä kohtaan, 2) kokemus nuorten pelaajien kehittämisestä ja 3) rohkea, pallonhallintaan perustava ajattelutapa. Vanhan liiton Kakkosen jyrä, mallia Ray Saarelainen, olisi voimakasta taaksepäinmenoa koko toiminnan perustan kannalta. Looginen valmentajalinja loisi selkeän auran edustusjoukkueen ympärille ja pelaajien kokonaisvaltaista kehittämistä ei tarvitsisi heittää joka kausi romukoppaan uuden valmentajan myötä.
Esittelen seuraavassa huoneentauluni, jonka varaan Gnistan-yhteisön toiminta tulisi rakentaa seuraavia vuosia silmälläpitäen.
1) Tulevaisuuden valmentajavalinnoissa on suosittava Eskelisen luomaa pohjaa, jossa pelin opettaminen nostetaan kaiken keskiöön. Gnistanin olisi hyvä olla sellainen pelaajahautomo, jossa nuoret pelaajat voivat ottaa ensiaskeliaan miesten puoliammattilaisjalkapallon maailmassa silläkin uhalla, että menestys olisi hiljaisempaa seuraavien vuosien aikana. Edustusjoukkueen on oltava se ympäristö, jossa tulevaisuuden Gnistan-pelaajat esimerkiksi 2002-ikäluokasta alaspäin voivat jatkaa pelaajapolkuaan.
2) Yhteistyö HIFK:n tai jonkin muun pääkaupunkiseuran kanssa ei saa olla pysyvä tila. Yhteistyö asettaa aina sellaisia velvoitteita ja riippuvuuksia, jotka estävät oman toiminnan itsenäisen kehittämisen ja oman identiteetin luomisen. Tälläkin kaudella on nähty, että Gnistanin peli on aina ollut sitä parempaa mitä vähemmän HIFK-miehiä on ollut mukana keittämässä soppaa.
3) Gnistanin on saatava keinolla millä hyvänsä valmennuspäällikkö junioripuolelle. Eri ikäluokissa on noudatettava samoja linjauksia isossa kuvassa ja vuoropuhelun valmennuspäällikön ja edustusjoukkueen valmennustiimin välillä on oltava jatkuvaa ja säännöllistä. Minkälaisia pelaajia edustusjoukkueeseen halutaan? Millä tavalla kaikkien juniorijoukkueiden halutaan pelaavan? Mitkä päämäärät ohjaavat koko junioritoimintaa? Isoja päätöksiä on tehtävä - enemmin tai myöhemmin. Muutoinkin lupaavat ja itseään kehittävät juniorivalmentajat olisi saatava pidettyä seurassa jollakin ilveellä. Kuulemani mukaan juniorivalmennus ottaa koko ajan pieniä askelia eteenpäin ja näitä valmentajia ei vain saisi päästää naapuriseuroihin.
4) Nuorille pelaajille on iskostettava Gnistanin toimintakulttuuri mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kummipelaajatoiminta on askel oikeaan suuntaan, mutta se ei yksin riitä. Edustusjoukkueesta tulisi tehdä sellainen kiintopiste, jonne mahdollisimman moni junioripelaaja haluaisi kurkottaa. Toki lahjakkaimmilla pelaajilla tavoitteena pitää olla korkeampikin taso, mutta tämän jälkeen tulevassa pelaajamassassa piilee iso potentiaali. Selin, Murto, Markkanen, Louhiston veljekset, Kivioja, jne. Näiden herrojen kanssa tuo temppu tehtiin, nykyjunioreissa mahdollisuuksia lienee jopa enemmän? Vahva seurayhteisö merkitsee myös vahvempaa junioritoimintaa.
5) Jonkin väliporras olisi saatava edustusjoukkueen ja vanhempien juniorijoukkueiden väliin. Kun lahjakas 16-vuotias pelaaja tarvitsee kokemusta miesten peleistä, mutta ei ole vielä valmis edustusjoukkueeseen, vaihtoehtona ei saa olla passitus MPS:ään tai johonkin muuhun seuraan. Vielä 2000-luvun alussa FC Ogeli toimi hyvänä ponnahduslautana Kolmosessa, kun G-juniorit ottivat hapuilevia ensiaskeleitaan miesten peleissä (valmentaja tuolloin maineikas Miku Turunen). Nyt FC Ogelista on tullut oma "kummajainen" seuran sisällä, joka ei juurikaan tarjoa lisäarvoa muulle seuratoiminnalle. Reservijoukkue pelaajapolun täydentäjä olisi seikka, jota Gnistan seurana kaipaisi. Luonnollisena edellytyksenä toki olisi, että edustus-ja reservijoukkue nojautuisivat toiminnassaan samoihin pelillisiin arvoihin ja toimintatapoihin.
6) Aika ja pitkäjänteisyys. Mitään ei tapahdu hetkessä. Avaintoimihenkilöt on sitoutettava, pitkän ajan toimintamalli ja -periaatteet olisi luotava jo nyt 2020-lukua varten. Seuran toiminnanjohtajan, valmennuspäällikön ja puheenjohtajan ympärille tulee rakentaa sellainen yhteys, että kaikki allekirjoittavat samat visiot. Kiperiäkin päätöksiä on pystyttävä tekemään koko seuran hyväksi.
7) "Kukaan ei näe mitä teet, kukaan ei taputa, voittoa tai tappiota ei ole, on vain pelkkää toistoa, jatkuvaa harjoittelua. Ajatus, että toisto, se että toistaa jotain pikku juttua aina vain uudestaan, ei ole tylsää. Se on olennaista, jos haluaa tulla hyväksi jossakin, missä tahansa työssä tai urheilulajissa. Se on hidasta hommaa." - John Irving
Mitä Gnistan haluaa olla 2020-luvulla?
Mr. Brando, vastauksia ja kannanottoja odottaen
|
|
|
|
|
Nurmijärveltä
Poissa
|
 |
Vastaus #352 : 18.06.2015 klo 10:05:22 |
|
Gnistanille lahjapiste Klakesta järkyttävällä flipperimaalilla kulman jälkitilanteesta. Paskaa hieromista. Keltaiset toistamiseen takki auki klaukkalassa. Kaksi (2) pistettä ihanvitunpaskalta heittopussilta kahdesta (2) ottelusta. Vitun amatöörit!
|
|
|
|
|
Jack the Ripper
Poissa
Suosikkijoukkue: IF Gnistan, sympatiat AFCW, SAFC
|
 |
Vastaus #353 : 18.06.2015 klo 10:21:32 |
|
Hyvä kontribuutio ketjuun jälleen Mr. Brandolta. Onneksi Gnistanin lainapelaajien käyttö on ollut vielä kohtuu maltillista, on pyritty pelaamaan omilla pelaajilla. Siitä peukkua.  Olen toisaalta samaa ja toisaalta eri mieltä siitä, että Gnistan on aina pelannut sitä paremmin, mitä vähemmän lainapelaajia on ollut. TPV:tä vastaan kehissä olivat Mustonen ja Milo Jung. Mude teki maalin ja loukkaantui, Jung pelasi 90min, mutta vaikutus hyvään lopputulokseen oli pieni. KäPaa vastaan lainamies Jesse Ahonen teki kaksi maalia, ehkä ilman näitä maaleja olisi jäänyt luu käteen? Jung oli mukana myös siinä pelissä, mutta oli näkymätön. Sen koommin ei ole Jungia nähty ja lainapelaajiakin hyvin vähän. Ehdottomasti Eskeliselle pitkää jatkosopparia kehiin. Viime vuodet ovat olleet Gnistanissa tuulisia valmennusportaalla. On ollut Sarapia, Honsua, Lehtolaa ja Reideä... Viimeisin pitkäaikainen koutsi on ollut Laitila, joka sai iskostettua oman systeeminsä hyvin Gnistaniiin. Joukkue säilyi Laitilan aikaan myös hyvin muuttumattomana. Toivon, että nyt Kyttä ja kumppanit yrittävät rakentaa Gnistanissa samaa kuin Laitilan aikana.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.06.2015 klo 10:32:29 kirjoittanut Jack the Ripper »
|
|
|
|
|
elinho
Poissa
|
 |
Vastaus #354 : 18.06.2015 klo 10:57:09 |
|
Gnistanille lahjapiste Klakesta järkyttävällä flipperimaalilla kulman jälkitilanteesta. Paskaa hieromista. Keltaiset toistamiseen takki auki klaukkalassa. Kaksi (2) pistettä ihanvitunpaskalta heittopussilta kahdesta (2) ottelusta. Vitun amatöörit!
"Kaikki huutaa Eskelisen nimeä kunnes lopullinen sijoitus 4 saa jopa tiukimmat fanit vaatimaan välitöntä ero"Jos ei -futiksen ilmeisesti uudelleen keksinyt- Eskelinen laita nimeä jatkopahviin, on Mixu tietääkseni vapailla markkinoilla. "paskaa hieromista" saisi näin oivan jatkumon
|
|
|
|
|
Trabantin vääntynyt mäntä
Paikalla
Suosikkijoukkue: Gnistanin Asiantuntijakatsomo, Las Vegas Raiders
|
 |
Vastaus #355 : 18.06.2015 klo 12:31:55 |
|
Vajaan kahden viikon poissaolon jälkeen on mukava huomata että Gnistanin pistetili on karttunut entisestään. Tekstiviestien perusteella on tosin ollut luettavissa että pelin laatu ei ole ollut toivottavalla tasolla.
Itsekin olen Eskelisen jatkon kannalla vaikka tässä vaiheessa kautta taitaa olla vielä hieman liian aikaista puhua moisista. Aivan liian usein on viime aikoina tuuleteltu valmennus porttaalia jolloin ollaan ainoastaan ehditty paneutumaan edustusjoukkueen pelin hiomiseen eikä raapaistu pintaa syvemmältä.
|
|
|
|
|
Mr. Brando
Poissa
|
 |
Vastaus #356 : 19.06.2015 klo 16:40:39 |
|
Helppo yhtyä muutamiin ylläoleviin kommentteihin: Gnistan ei saa olla sellainen hollitupa, jossa valmentajuutta suoraan sanottuna poljetaan. Realisti pitää olla siinä mielessä, että ei kai kukaan lupaava, kehitysaskeleita jatkuvasti ottava valmentaja (Korkeakunnas ja Eskelinen esimerkkeinä mainiten) sitoudu Kakkosen tasolle yli viideksi vuodeksi. Toisaalta, 2-3 vuoden jaksokin olisi jo Kipinän kaltaiselle seuralle loittovoitto. Olennaista on se, minkälaista linjaa valmentajarekrytoinneissa noudatetaan. Yksinkertainen maisterinjärkeni ei sulata sitä, että Lehtolasta hypätään Saarelaiseen ja Saarelaisesta sitten Eskeliseen - oli sitten millaisia haasteita tahansa.
Ylipäätään valmennuslinjaus ja -valinnat sekä edustusjoukkueessa että junioreissa on nostettava suurempaan painoarvoon. Valmentajalla on valtava merkitys jo siinä, minkälaisia pelaajia Gnistan vetää puoleensa. Kokemuksella voin sanoa, että useat pelaajat ovat valmiita tinkimään mahdollisista korvauksista ja sitoutumaan suuremmalla sydämellä toimintaan tietäessään, että valmentaja kykenee kehittämään ja opettamaan jo aikuisikäänkin ehtineitä pelaajia. Eikä tämä koske vain Eskelistä, vaan esimerkkejä löytyy kauempaakin Gnistanin historiasta.
Yksi huolenaiheeni on ja tulee varmasti jatkossakin olemaan juniorivalmentajien tilanne Gnistanissa. Nythän tälle taholle ei löydy minkäänlaista tukea seurassa: ei valmennuspäällikköä, ei yhtenäistä valmennuslinjaa eikä vuoropuhelua edustusjoukkueen valmennustiimin kanssa. On mahdoton yhtälö odottaa uusia Kipinä-kasvatteja edustusjoukkueeseen, jos juniorivalmentajat joutuvat toimimaan omillaan ilman tukea ylhäältäpäin ja vailla minkäänlaista pelitapakehikkoa.
Rohkenen jopa nostaa esille pointin, että nuorten juniorivalmentajien tulisi nousta kuvainnollisesti kapinaan vanhakantaisten ja toimimattomien rakenteiden räjäyttämiseksi ja toiminnan suuntaviivojen uudelleenorganisoinniksi. Ei tämä nykyinen peli vain vetele!
Mr. Brando, juhannushöyryjä päästellen
|
|
|
|
|
Pietari de Pietro
Poissa
|
 |
Vastaus #357 : 20.06.2015 klo 09:00:09 |
|
Vertaistukea voisi näihin asiohin tarjota vaikkapa kaukaisen idän FCFJ. Seura on Nuccion vuonna 2007, tuolloin viellä junnupuolikin nimellä FC Futura, alkaneen valmennuspäällikkyyden aikana kehittynyt huimasti. Moniin noista Brandon esittämistä huomioista on löydetty toimivia ratkaisuja, tämä kaikki on toki vaatinut valtavasti työtä kaikilta seuran taustatoimijoilta ja etenkin johtokunnan tukea mitä erilaisimmissa tilanteissa. Ainahan hommat eivät toki toteudu kuin ihanissa elokuvissa mutta niistäkin tilanteista on pystyttävä ottamaan oppia ja tarvittaessa muutettava suuntaa ja suunnitelmia. Erikseen nostan esiin tuon valmentajien ja muidenkin toimijoiden tuen. Porvoossa on seuran järjestämää koulutusta niin valmentajille, jojoille, rahastonhoitajille kuin huoltajillekkin. Kun yksittäisen junnu/ nappulajoukkueen taustat ovat edes kohtuullisesti toimivia niin vapaaehtoistoimijoiden on mukavempi olla mukana. Ja aina löytyy henkilöitä joilta voi kysyä apua ja neuvoja.
Tietysti tilanne Porvoossa on erilainen kuin pääkaupunkiseudulla mutta käsittääkseni FC Futurassa pelaa noin 13-15 hemmaria joilla on Futura/ FCFJ taustaa.Ei ihan huonosti.
|
|
|
|
|
Jack the Ripper
Poissa
Suosikkijoukkue: IF Gnistan, sympatiat AFCW, SAFC
|
 |
Vastaus #358 : 20.06.2015 klo 10:43:42 |
|
Futuran tilanne on siinäkin mielessä parempi, että Porvoossa ei taida juuri muita futistoimijoita olla. Sen sijaan Helsingissä Gnistan joutuu toimimaan lukuisan muun saman kokoluokan tai isomman seuran kyljessä.
|
|
|
|
|
Pietari de Pietro
Poissa
|
 |
Vastaus #359 : 20.06.2015 klo 11:13:10 |
|
Paikallista kiritysapua tarjoaa Akilles jossa on jonkinlaisen(?) heräämisen merkkiä havaittavissa junnujoukkueissa.Akilles- futis vetää puoleensa jääpalloilijoita, käsipalloilijoita jne. Gnistanin (kenttä)olosuhteet lienee ainakin talvisaikaan selvästi paremmat kuin Porvoossa jossa kaksi kolmesta tekonurmesta jäädytetään talveksi. Keväästä syksyyn olosuhteet ovat kyllä ihan kelvollisia ja jopa nappula- ja junnujoukkueet pääsevät treenaamaan aidolla nurmella.
|
|
|
|
|
Mr. Brando
Poissa
|
 |
Vastaus #360 : 22.06.2015 klo 10:04:09 |
|
Vertaistukea voisi näihin asiohin tarjota vaikkapa kaukaisen idän FCFJ. Seura on Nuccion vuonna 2007, tuolloin viellä junnupuolikin nimellä FC Futura, alkaneen valmennuspäällikkyyden aikana kehittynyt huimasti. Moniin noista Brandon esittämistä huomioista on löydetty toimivia ratkaisuja, tämä kaikki on toki vaatinut valtavasti työtä kaikilta seuran taustatoimijoilta ja etenkin johtokunnan tukea mitä erilaisimmissa tilanteissa. Ainahan hommat eivät toki toteudu kuin ihanissa elokuvissa mutta niistäkin tilanteista on pystyttävä ottamaan oppia ja tarvittaessa muutettava suuntaa ja suunnitelmia. Erikseen nostan esiin tuon valmentajien ja muidenkin toimijoiden tuen. Porvoossa on seuran järjestämää koulutusta niin valmentajille, jojoille, rahastonhoitajille kuin huoltajillekkin. Kun yksittäisen junnu/ nappulajoukkueen taustat ovat edes kohtuullisesti toimivia niin vapaaehtoistoimijoiden on mukavempi olla mukana. Ja aina löytyy henkilöitä joilta voi kysyä apua ja neuvoja.
Tietysti tilanne Porvoossa on erilainen kuin pääkaupunkiseudulla mutta käsittääkseni FC Futurassa pelaa noin 13-15 hemmaria joilla on Futura/ FCFJ taustaa.Ei ihan huonosti.
Olemme nyt aivan asian ytimessä ja Gnistanin perimmäisten ongelmien juurella. Kaikki lähtee seuratoimijoiden halusta kehittää rakasta (?) seuraansa ja valmiudesta kääriä hihansa. Nyt Gnistanin johtokunnalla ja toiminnanjohtajajalla olisi mainio paikka näyttää, että junioritoiminta kiinnostaa muutoinkin kuin rahan muodossa. Olemme nyt siinä pisteessä, jossa valittavana on kaksi tietä: terveen ja omavaltaisen pelaajatuotannon elvyttäminen tai junioritoiminnan alasajo ja tulevaisuuden edaripelaajien houkutteleminen muilta pääkaupunkiseudun seuroilta. Toinen on onnistuessaan tie onneen, toinen on tuhon tie, joka päättyy siihen, että viimeinen sammuttaa FPA:lta valot. Nyt olisi juniorivalmentajien aika astua barrikaadeille, jos seurajohto ummistaa yhä silmänsä ongelman edessä. Mr. Brando, kynä teroitettuna FPA:lla taas tänään
|
|
|
|
|
Jack the Ripper
Poissa
Suosikkijoukkue: IF Gnistan, sympatiat AFCW, SAFC
|
 |
Vastaus #361 : 22.06.2015 klo 14:25:41 |
|
|
|
|
|
|
Jack the Ripper
Poissa
Suosikkijoukkue: IF Gnistan, sympatiat AFCW, SAFC
|
 |
Vastaus #362 : 22.06.2015 klo 20:11:56 |
|
1-1 Atlantista vastaan.
Meikäläinen näki vain toisen puoliajan ja sen perusteella saa Gnistan olla tyytyväinen, että tuli edes piste. Ensimmäinen puoliaikakin oli kuulemma Atlantiksen, vaikka numerollisesti Gnistan sen veikin.
Gnistanin ongelma tuntuu olevan, ettei Pastila ole laisinkaan samalla aaltopituudella Isakssonin kanssa. Keaton pelaa matsista toiseen hyvin, mutta Pastila ei saa oikein mitään aikaiseksi. Pastila on pelannut kohta kolme kautta Gnistanissa ja mikä on maalisaldo? Kokonaiset 7 maalia. Kaudella 2013 maaleja syntyi 5, viime kaudella 2 ja tällä kaudella toistaiseksi maaleja on tullut kokonaista 0 kappaletta. Pakkohan sitä Pastia on peluuttaa, koska hyökkääjäreserviä ei ole.
Toinen heikko peli Gnistanilta putkeen. TPV tulee tätä menoa pian ohi..
|
|
|
|
|
Thiago Motta
Poissa
Suosikkijoukkue: ManU,PSG,Pool,Milan,ManC,Real,Arsu,Roma,Juve,Inter
|
 |
Vastaus #363 : 22.06.2015 klo 20:20:34 |
|
Ekaa kertaa olin Gnistanin kotiottelussa tällä kaudella ja mielestäni ottelu oli todella viihdyttävä. Älytön määrä potentiaalia tuossa Atlantiksessa on, mutta viimeiset ratkaisut ovat liian usein luokattomia. Ei Gnistanilla oikeastaan ollut mitään hätää Atlantiksen painostuksesta huolimatta.
|
|
|
|
|
jurveja
Poissa
|
 |
Vastaus #364 : 22.06.2015 klo 20:54:35 |
|
|
|
|
|
|
Mr. Brando
Poissa
|
 |
Vastaus #365 : 23.06.2015 klo 10:03:55 |
|
Olin eilen pitkän linja jalkapalloystäväni, sanottakoon häntä herra X:ksi, kanssa FPA:n syrjäisessä kolkassa katselemassa keltapaitojen ottelua Atlantista vastaan. Ohessa hieman kaunisteltu litterointi näkemyksistämme ja ajatuksistamme.
Herra X: ”Olipahan ottelu! Miten kuvailisit peliä?”
Mr. Brando: ”Näimme kahden kurittoman poikaporukan esityksen FPA:n viheriöllä.”
Herra X: ”Tämä vaatinee tarkempaa avaamista?”
Mr. Brando: ”Vedämme turhan usein ja liian helposti yhtäsuuruusmerkit viihdyttävän ja hyvän pelin välille. Eskelinen kuvasi Gnistanin tiedotteessa ottelua viihdyttäväksi. Sitä se varmasti oli, mutta taktisessa mielessä kamppailusta jäi enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Gnistan antoi varsinkin toisella puoliajalla aivan turhaan avaimet ottelun kääntämiseen Atlantikselle. Sen sijaan, että joukkue olisi pitänyt palloa ja syöttänyt sitä alaspäin ja poikittain houkutellakseen Atlantiksen muotoa ylöspäin, ainoana ratkaisuna tuntui olevan vaikea puolenvaihto/läpisyöttö laiturille. Etäisyydet kasvoivat kotijoukkueella liian pitkiksi ja kenttätasapaino oli hakusessa pitkin ottelua.”
Herra X: ”Olen vain osittain samaa mieltä. Mutta et avannut tuota kurittomuutta lainkaan?”
Mr. Brando: ”Paras esimerkkihän siitä oli, kun oikean laidan Riku Oras sitoi vielä kengännauhojaan, niin maalivahti Otronen avasi vaikean pallon vasemman laitaan, jossa Atlantiksella oli 4 vs 2-miesylivoima. Jos en aivan väärin muista, tästä oli seurauksena voitetun kaksinkamppailun jälkeen Atlantiksen 2 vs 1-hyökkäys Oraksen ja Kabashin laidalta, kun ensin mainittu oli nauhojen sitomisen takia myöhässä ja Kabashi oli pakotettu rikkomaan vaarallisesta paikasta. Ja tämäkin olisi voitu välttää, jos Otronen olisi vain malttanut odottaa Oraksen nauhojen sitomista!”
Herra X: ”Olenko oikeilla jäljillä, jos Gnistan olisi pitänyt vastata Atlantiksen yksilöiden toimintaan vieläkin tiiviimmällä ja laadukkaammalla kollektiivinen yhteistyöllä? Nythän Gnistan jäi kaksinkamppailuissa ja 1 vs 1-tilanteissa lähes poikkeuksetta kakkoseksi yrittäessään haastaa Atlantiksen fyysisisä ja teknisiä pelaajia.”
Mr. Brando: ”Täsmälleen näin. Kyllähän fakta on se, että Atlantiksen peli perustui Oulunkylässä lähes yksinomaan riiston jälkeiseen nopeaan avaukseen jommallekummalle laitakaistalle ja tästä seuranneeseen 1 vs 1-haastoyritykseen. Hitaita hyökkäyksiä emme vierailijoilta juurikaan nähneet ja muutoinkin useamman pelaajan yhteistyö loisti poissaolollaan. Varsin tyypillistä Atlantista siis. Mutta eilen tämä toimi ja punapaidat olivat lähempänä voittoa. Gnistan ei malttanut pitää palloa riittävän pitkään omalla joukkueella ja Kipinän olisi tullut hakea kärsivällisemmin ylivoimatilanteita nopeiden tilanteenvaihtojen sijaan. Kaiken kaikkiaan epätasapainoinen ja levoton esitys G-miehistöltä.”
Herra X: ”Mitä ajatuksia pelaajien otteista? Gnistanin puolustusta on kehuttu paljon, mutta ainakin Atlantis sai varsin paljon maukkaita maalintekopaikkoja. Lisäksi Pastila on saanut melko paljon kritiikkiä.”
Mr. Brando: ”Pastilan saamaa kritiikkiä suoraan sanottuna ihmettelen. Nyt, jos koskaan, olisi nähtävä tehojen taakse. Eilen Pastila oli ensimmäisellä puoliajalla Gnistanin paras pelaaja! Mies onnistui jatkuvasti jatkamaan negatiivisessa peliasennossa palloa laitaan tai tiputtamaan keskikentälle Isakssonille tai Koskiselle. Lisäksi Gnistanin ainoa maali tuli Pastilan älykkään liikkeen ja laadukkaan, matalan keskityksen seurauksena. Muutoinkin mies voitti ensimmäisellä jaksolla kaksinkamppailuita kovalla prosentilla. Toisella puoliajalla mies selvästi väsyi, mikä näkyi aktiivisuuden vähentymisenä ja sitä kautta useampina harhasyöttöinä. Tämä nostaa tikunnokkaan kysymykseen, onko Pastila harjoitellut ja elänyt talvella niin kuin Kakkosen tason pelaajan tulee harjoitella ja elää. Nythän kävi klassisesti niin, että kunto vain loppui. Mutta kyllä minä tähän Mikkelin kasvattiin uskon. Pastilan arvoa ei mitata ainoastaan maaleissa.
Mitä puolustuslinjaan toimintaan tulee, niin olin näkevinäni siinä paljon harjoiteltuja toimintoja (joihin myös Eskelinen haastattelussa viittaa). Atlantis sai hyvin vähän palloa jalkaan puolustuslinjan edessä pelintekoalueella, mikä pakotti punapaidat hyökkäämään laidoilta keskitysten kautta. Ja keskityspallot päätyivät lähes poikkeuksetta kotijoukkueen pelaajan päähän. Erityisen yllättynyt olin siitä, että puolustuslinjan toiminta säilyi vakaana, vaikka Takamäki jouduttiin vaihtamaan Koskiseen. Tämä on merkki siitä, että linjan toiminta alkaa olla automatisoidulla tasolla ja pelaajat ymmärtävät toistensa liikkeitä ja niiden vaikutuksia omaan yksilötason toimintaan.”
Herra X: ”Parahin Mr. Brando, minulle jäi Gnistanin hyökkäyskolmanneksen ratkaisuista se kuva, että laitureiden syvyysjuoksut puuttuivat. Pastila veti Atlantis-puolustajia hyvin perässään, onnistui tiputtamaan palloa Isakssonille ja Koskiselle, mutta Oras ja Tirkkonen eivät joko ymmärtäneet tai ehtineet juosta linjan taakse murtavaa syöttöä varten. Tämä teki oikeastaan Pastilankin roolin vaikeaksi, kun hyvä target-pelaaminen ei johtanutkaan mihinkään. En tiedä, olisiko Kipinä sitten kaivannut enemmän joko Arolinnan tai Kautin veljesten kaltaista pystyynjuoksijaa enemmän kuin laituria, joka hakee palloa pääosin jalasta. Laitauhka puuttui eilen.”
Mr. Brando: ”Osuvaa pohdintaa, veit sanat suustani! Kyllähän sinä minut tiedät, ei kirjoitusta ilman Kyttää, heh! Uusitalon eilisestä peliesityksestä voi olla montaa mieltä, mutta niin vain hänen kentältä poistuessaan taululla oli numerot 1-0. Maestrolle tuli paljon harhasyöttöjä, mutta nyt on jälleen nähtävä laajempi kuva. Kyttä vaikuttaa Gnistanin peliin ennen kaikkea henkisellä tasolla: kyseessä on liideri, joka toiminnallaan tuo rauhallisuutta ja stabiliteettia muille pelaajille. Itse tosin hyödyntäisin Uusitaloa enemmän ottelun loppuhetkillä Gnistanin johtaessa pelejä.”
Herra X: ”Eikä Kyttä olisi maaginen nro 8 ilman senior Krabbea, eikö?”
Mr. Brando: ”Teen tämän nyt aivan selväksi: Suomen Palloliitosta joku korkea-arvoinen herra saisi tulla vierailuille Oulunkylään ja kysyä Markus Krabbelta, miten valmentajarekrytoinnit hoidetaan. En nyt väitä, että Krabbe yksin olisi vaikkapa Eskelisen Oulunkylään palkannut, mutta paljon miehellä on ollut pelissä. Se, että valmentajarekrytoinneissa lopetettiin ´hyvä veli´-suhmuroinnit, ei juostu enää mediaseksikkään nimen perässä, vaan ajateltiin vain ja ainoastaan sisältö edellä peliä kunnioittaen, on nostanut Krabben omissa papereissani kaikkien aikojen suomalaiseksi seurajohtajaksi. Kyseessä on joukkueenjohtaja primus inter pares. Kuka olisi uskonut miesten tasolla täysin noviisiin, viime kaudella vielä 15-vuotiaita junioreita valmentaneeseen Eskeliseen? Krabbe oli tässäkin ylivertainen vertaisten joukossa – hänhän kaikki suuret päätökset Oulunkylässä linjaa.”
Herra X: ”Kovaa puhetta, etkös ole aikaisemmin kritisoinut kärkkäinkin sanankääntein Krabbea? Oletko siis vain arvoton takinkääntäjä, Mr. Brando?”
Mr. Brando: ”Osa kritiikistäni on ollut aiheellista, osa varmasti aiheetonta. Luotan kirjoituksissani siihen, että asetelmien henkilöinti iskee voimakkaimmin ja vaikuttaa eniten toimintaan. Se, että menneisyyden mieheksi jo tuomitsemani Krabbe on vielä kerran osoittanut kykynsä nöyrtyä pelin edessä, laittamaan itsensä likoon ja palvelemaan lajia, on tehnyt itseeni niin suuren vaikutuksen, että muistan sen hautaan saakka. Ja kyllähän jokin sisälläni vavahteli, kun katsoin eilen ympärilleni: Krabbe kuuluttamassa tilanteita muilta paikkakunnilta, sama herramies paistamassa makkaraa vuosikymmenestä toiseen ja Markku Lesch huoltajana – kun joku seuraavan kerran väittää, että suomalaisesta alasarjajalkapallosta puuttuu pitkäjänteisyys ja jatkuvuus, raahaan hänet FPA:lle. Olen tykönäni ryhtynyt haaveilemaan, että Gnistanin 100-vuotispäivänä vuonna 2024 tuo kenttä nimettäisiin Markus Krabbe Areenaksi tai ainakin tälle kaikkien aikojen Gnistan-legendalle myönnettäisiin oma kadunnimi Oulunkylässä.”
Herra X: ”Varohan nyt, ettet aivan herkisty!”
|
|
|
|
|
elinho
Poissa
|
 |
Vastaus #366 : 23.06.2015 klo 11:21:04 |

Kyllä tuo on enemmän maalivahdin tyhmyyttä, kokemattomuutta tai huono pelinluku-taitoa kuin jotain kurittomuutta eli huono esimerkki Vai ei Gnistan malttanut pitää palloa? Olisikohan voinut olla niin ettei vaan pystynyt pitämään palloa pidempään omilla Puolustuslinja pelasi erinomaisesti mutta vastustaja sai useita maukkaita maalintekopaikkoja? Jokin ristiriita? Toinen kysyy laitureiden pystyynjuoksuista joita eivät ilmeisesti vähemmän fiksut futaajat Tirkkonen ja Oras pystyneet tekemään niin meidän analyytikkomme suoltaa Uusitalon rauhallisuutta ja vaikutusta henkisellä tasolla. Ei Krabbelta mitään pois, mutta kaikkien aikojen seurajohtaja alkaa olla huvittavaa hehkutusta
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.06.2015 klo 11:23:10 kirjoittanut elinho »
|
|
|
|
|
Toon Army
Poissa
|
 |
Vastaus #367 : 23.06.2015 klo 11:32:53 |
|
Pastilasta kyllä samaa mieltä, että kuului mielestäni Gnistanin parhaimmistoon. Hyvää target-pelaamista ja jaksoi taistella joka suuntaan. Täytyy ottaa huomioon, että tämä oli Pastille kolmas 90 minuuttinen kahdeksan päivän sisään. Ihme, että jaksoi noinkin hyvin.
|
|
|
|
|
Jack the Ripper
Poissa
Suosikkijoukkue: IF Gnistan, sympatiat AFCW, SAFC
|
 |
Vastaus #368 : 23.06.2015 klo 11:55:57 |
|
Niin, lähinnä Pastilalle kritiikkiä antoi allekirjoittanut. Kuulemani mukaan Pasti pelasi tosiaan ensimmäisen jakson hyvin. Sitten taisi iskeä väsy, joka on tosiaan ihan luonnollista.
Jostain pitäisi kyllä Gnistanin yrittää hankkia riveihinsä yksi target-pelaaja, ettei Pastilan tarvitse ottelusta toiseen painaa 90min. Rexhepi on koko kauden pois, joten tällä hetkellä Gnistanin reservi target-pelaajien suhteen on täysi 0. Tiettyhän siellä voi kokeilla jotain Tirkkosta piikissä, mutta mitä hyötyä siitäkin sitten olisi?
|
|
|
|
|
Mr. Brando
Poissa
|
 |
Vastaus #369 : 23.06.2015 klo 12:37:42 |
|
Kyllä tuo on enemmän maalivahdin tyhmyyttä, kokemattomuutta tai huono pelinluku-taitoa kuin jotain kurittomuutta eli huono esimerkki
Vai ei Gnistan malttanut pitää palloa? Olisikohan voinut olla niin ettei vaan pystynyt pitämään palloa pidempään omilla
Puolustuslinja pelasi erinomaisesti mutta vastustaja sai useita maukkaita maalintekopaikkoja? Jokin ristiriita?
Toinen kysyy laitureiden pystyynjuoksuista joita eivät ilmeisesti vähemmän fiksut futaajat Tirkkonen ja Oras pystyneet tekemään niin meidän analyytikkomme suoltaa Uusitalon rauhallisuutta ja vaikutusta henkisellä tasolla.
Ei Krabbelta mitään pois, mutta kaikkien aikojen seurajohtaja alkaa olla huvittavaa hehkutusta
Hyvä tai huono esimerkki, kuvastaa tuo yhdeltä osin pelaajien levottomuutta toisella puoliajalla. Toinen jaksohan oli melkoista flipper-futista molemmilta joukkueilta ja Gnistan olisi kaivannut pidempää pallonhallintajaksoa. Gnistanilla on nuori joukkue ja aikaisemmissakin peleissä on ollut havaittavissa tietynlaista pelin virtaukseen tempautumista, jossa kontorolli on kadonnut. Joissakin tilanteissa yksilötason hitaus on koko joukkueen tason nopeutta. Ottaen huomioon, että Gnistanin keskikentän kolmikon muodosti trio Koskinen-Vuorela/Uusitalo-Isaksson, ei taidon puute voi eikä saa olla syy siihen, että pallonhallinta siirtyi pelin edetessä jatkuvasti Atlantikselle. Viimeisen 20 minuutin aikanahan kävi monta kertaa niin, että joku keskikentän pelaajista kävi vuorollaan hakkaamassa päätään seinään (eli Atlantiksen puolustukseen), mistä oli seurauksena muutamia ylivoimahyökkäyksiä. Pysyn sitkeästi kannassani, että puolustuslinja kollektiivina toimi mainiosti. Se, että Atlantis sai vaikkapa ensimmäisellä puoliajalla läpiajon, ei johtunut linjan yhtenäisestä toiminnasta, vaan Loukolan yksittäisestä henkilökohtaisesta virheestä. Atlantis ei rakentanut paikkojaan pitkistä hyökkäyksistä saati erikoistilanteista (maalia lukuunottamatta), vaan Gnistanin keskikentän pallonmenetyksistä. Ongelma ei tällöin ole puolustuslinjassa, vaan pikemminkin yksittäisten pelaajien pelitilanteen vastaisista ratkaisuista, joihin vaikuttavat monet eri tekijät. Yhdyin herra X:n kommenttiin, koska en nähnyt siihen lisättävää. Oras on koulutukseltaan defensiviinen pelaaja, Tirkkonen tempokuljettaja, eikä kummankaan vahvuuksiin kuulu palloton liike (ajoitus, vauhti, asento, suunta) linjan taakse. Tässä suhteessa ero mainitsemiini Arolinnaan ja esimerkiksi Miro Kautiin on silminpistävä. Nyt Gnistan oli valitettavan aseeton hyökkäyskolmanneksella. Mitä tulee Markus Krabben kehumiseen, en näe siinä tippaakaan liioittelua, pikemminkin päinvastoin. Ottaen huomioon miehen kokonaisvaltaisen vaikutuksen koko seuraan, toimintaympäristöön ja koko Oulunkylään sekä toistaalta Krabben toiminnasta itse saaman (varsin nimellisen) hyödyn, nousee hän hyötyindeksiltään seurajohtajien harvalukuiseen valiojoukkoon, niin sanottuun valtiomiesluokkaan. Mr. Brando, lisää keskustelua kaivaten
|
|
|
|
|
fashaani
Poissa
|
 |
Vastaus #370 : 23.06.2015 klo 12:42:58 |
|
Nyt kun täälläkin on huudeltu sen perään että juniorityöhön pitäisi enemmän panostaa ja sitä pitäisi arvostaa, niin kaikki forumin Gnisufanit lauantaina Fpalle seuraamaan kun 2002-syntyneet pelaavat klo 14 Mikkelin Palloilijoita vastaan. Mr. Brando voi ottaa kuuluisan muistikirjankin mukaansa!
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.06.2015 klo 12:50:34 kirjoittanut fashaani »
|
|
|
|
|
elinho
Poissa
|
 |
Vastaus #371 : 23.06.2015 klo 13:35:39 |
|
Hyvä tai huono esimerkki, kuvastaa tuo yhdeltä osin pelaajien levottomuutta toisella puoliajalla. Toinen jaksohan oli melkoista flipper-futista molemmilta joukkueilta ja Gnistan olisi kaivannut pidempää pallonhallintajaksoa. Gnistanilla on nuori joukkue ja aikaisemmissakin peleissä on ollut havaittavissa tietynlaista pelin virtaukseen tempautumista, jossa kontorolli on kadonnut. Joissakin tilanteissa yksilötason hitaus on koko joukkueen tason nopeutta.
Ottaen huomioon, että Gnistanin keskikentän kolmikon muodosti trio Koskinen-Vuorela/Uusitalo-Isaksson, ei taidon puute voi eikä saa olla syy siihen, että pallonhallinta siirtyi pelin edetessä jatkuvasti Atlantikselle. Viimeisen 20 minuutin aikanahan kävi monta kertaa niin, että joku keskikentän pelaajista kävi vuorollaan hakkaamassa päätään seinään (eli Atlantiksen puolustukseen), mistä oli seurauksena muutamia ylivoimahyökkäyksiä.
Pysyn sitkeästi kannassani, että puolustuslinja kollektiivina toimi mainiosti. Se, että Atlantis sai vaikkapa ensimmäisellä puoliajalla läpiajon, ei johtunut linjan yhtenäisestä toiminnasta, vaan Loukolan yksittäisestä henkilökohtaisesta virheestä. Atlantis ei rakentanut paikkojaan pitkistä hyökkäyksistä saati erikoistilanteista (maalia lukuunottamatta), vaan Gnistanin keskikentän pallonmenetyksistä. Ongelma ei tällöin ole puolustuslinjassa, vaan pikemminkin yksittäisten pelaajien pelitilanteen vastaisista ratkaisuista, joihin vaikuttavat monet eri tekijät.
Yhdyin herra X:n kommenttiin, koska en nähnyt siihen lisättävää. Oras on koulutukseltaan defensiviinen pelaaja, Tirkkonen tempokuljettaja, eikä kummankaan vahvuuksiin kuulu palloton liike (ajoitus, vauhti, asento, suunta) linjan taakse. Tässä suhteessa ero mainitsemiini Arolinnaan ja esimerkiksi Miro Kautiin on silminpistävä. Nyt Gnistan oli valitettavan aseeton hyökkäyskolmanneksella.
Mitä tulee Markus Krabben kehumiseen, en näe siinä tippaakaan liioittelua, pikemminkin päinvastoin. Ottaen huomioon miehen kokonaisvaltaisen vaikutuksen koko seuraan, toimintaympäristöön ja koko Oulunkylään sekä toistaalta Krabben toiminnasta itse saaman (varsin nimellisen) hyödyn, nousee hän hyötyindeksiltään seurajohtajien harvalukuiseen valiojoukkoon, niin sanottuun valtiomiesluokkaan.
Mr. Brando, lisää keskustelua kaivaten
En muista kovinkaan montaa peliä kakkosessa, missä kontrollli säilyisi koko 90min ajan. Tuosta triosta ainoastaan Isaksson lienee ns. taitopelaaja ja Uusitalo ainoa joka kestää fyysisen pelin vastapuolelta. Vuorelasta saattaa jotain kehittyä mikäli pää kestää, Koskinen on enemmän neppailija joka katoaa täysin kun peli kovenee. En lähtisi yliarvioimaan "trion" pelikykyjä suhteessa sarjaan. Keskustelin herra Y:n kera joka tiesi kertoa useista maalipaikoista ko. läpiajon lisäksi jossa tolppakin oli kilahtanut pariin otteeseen. Kyllä puolustuslinjan pitää osata varautua myös pallonmenetyksistä johtuvien vastahyökkäysten puolustamiseen eikä osata toimia ainoastaan silloin kun on ollut aikaa ryhmittyä ja toinen linja vielä yläpuolella auttamassa. Kakkosessa valtaosa maaleista sekä maalitilanteista tulee kuitenkin nopeista tilanteenvaihdoista. PS. En käsitä miksi Gnistanin pitäisi pelata vielä enemmän alaspäin tai sivusuuntaan koska muutaman nähdyn pelin perusteella se (hidas pelaaminen)lienee joukkueen yksi suurimpia ongelmia.
|
|
|
|
|
Mr. Brando
Poissa
|
 |
Vastaus #372 : 24.06.2015 klo 11:33:10 |
|
En muista kovinkaan montaa peliä kakkosessa, missä kontrollli säilyisi koko 90min ajan.
Tuosta triosta ainoastaan Isaksson lienee ns. taitopelaaja ja Uusitalo ainoa joka kestää fyysisen pelin vastapuolelta. Vuorelasta saattaa jotain kehittyä mikäli pää kestää, Koskinen on enemmän neppailija joka katoaa täysin kun peli kovenee. En lähtisi yliarvioimaan "trion" pelikykyjä suhteessa sarjaan.
Keskustelin herra Y:n kera joka tiesi kertoa useista maalipaikoista ko. läpiajon lisäksi jossa tolppakin oli kilahtanut pariin otteeseen. Kyllä puolustuslinjan pitää osata varautua myös pallonmenetyksistä johtuvien vastahyökkäysten puolustamiseen eikä osata toimia ainoastaan silloin kun on ollut aikaa ryhmittyä ja toinen linja vielä yläpuolella auttamassa. Kakkosessa valtaosa maaleista sekä maalitilanteista tulee kuitenkin nopeista tilanteenvaihdoista.
PS. En käsitä miksi Gnistanin pitäisi pelata vielä enemmän alaspäin tai sivusuuntaan koska muutaman nähdyn pelin perusteella se (hidas pelaaminen)lienee joukkueen yksi suurimpia ongelmia.
Kiitän nimimerkki elinhoa kommenteista, vastakkainasettelu ja asioiden kriittinen käsittely ovat juuri niitä asioita, joita Gnistan-yhteisö ja suomalainen jalkapallo laajemminkin kaipaavat. Mistä puhumme, kun puhumme taitopelaajasta? Minulle tärkein taidon mittari on kyky syöttää oikealla tarkkuudella, kovuudella, ajoituksella ja myös kyky jättää syöttämättä, jos se ei ole tarkoituksenmukaisin vaihtoehto kyseisessä tilanteessa. Harhauttaminen ja kuljettaminen ovat toki olennainen osa individuaalista pelaajaosaamista, mutta nostan syöttämisen kuitenkin kaikkein korkeimmalle. Eivätkö Koskinen ja Vuorela ole nimenomaan syöttökoneita sanan varsinaisessa merkityksessä? Toki myönnän sen, että Koskinen on ollut itselleni hienoinen pettymys, mutta en näe ainoatakaan syytä, miksi mies ei kykenisi nostamaan pelaamisensa tasoa. Ylipäätään olen ollut aistivinani, että pelaajien ratkaisut ovat kestäneet yksittäisissä pelinvaiheissa liian pitkään, minkä seurauksena koko pelaamiseen dynamiikka on kärsinyt. Tässä tullaan oppimisprosessin aivan syvimpään olemukseen: alku on aina hidas, kehittyminen nopeutuu pikkuhiljaa ja loppua kohden kaikki tulee automaation tasolla ilman miettimistä. Nyt olemme ensimmäisen ja toisen vaiheen välillä. Tilanteenvaihdot ovat jokaisen jalkapallojoukkueen tarkimmin harjoiteltuja kokonaisuuksia. Ja nyt tulemme viimeisimpään pointtiisi. Gnistanin ei tule missään nimessä nopeuttaa pelaamistaan! Tämä vaatii vielä täsmentämistä: Gnistanin tulee säädellä hieman huolellisemmin hyökkäysrytmiensä impulsseja; toisin sanoen varioida frekvenssiä nopean ja hitaan etenemisen välillä voimakkaammin, jolloin vastustajan on vaikeampi organisoida puolustustaan. Mutta tässäkin tulee nähdäkseni korostaa enemmän hitaampaa hyökkäämistä. Eskelinen on aivan oikeilla jäljillä siinä, että pallonhallinta on oiva ase organisoida puolustusta. Pitämällä palloa ja säätelemällä etäisyyksiä Gnistan varautuu jo mahdolliseen pallonmenetykseen. Ei Eskelinen ole turhaan huutanut otteluissa hyökkäyskolmanneksella vaadittavaa kenttätasapainoa. Mitä enemmän Gnistan onnistuu pitämään palloa, sitä tarkemmin se saa etäisyydet ja pelaajien asemat suhteessa vastustajaan sellaiseen tilaan, että vastustajan mahdollisuus vastaiskuun saadaan minimaaliselle tasolle. Peliväline on vallanväline. Sitä kontrolloimalla voi säädellä pelinvirtauksia ja ennakoida pelin etenemistä yksittäistä tilannetta pidemmälle. Liikuttamalla palloa sivusuunnittain ja alaspäin joukkue pyrkii liikuttamaan vastustajan muotoa ja tekemään tilaa eri puolille kenttää, joka voidaan sitten täyttää ylivoimalla. Kyse on vihreä veran shakista, jossa yksittäisen nappulan siirto pakottaa vastustajan miettimään useamman oman nappulansa siirtämistä. Kuten olen aikaisemminkin todennut, kyseessä on monelle pelaajalle pienimuotoinen kulttuurishokki, kun aikaisemmin vallalla on ollut ajatus, että ”menkää kentälle ja pitäkää vain hauskaa”. Tämä kausi osoittaa sen, ovatko pelaajat valmiita vielä aikuisiällä kuvainnollisesti riisuutumaan alasti ja oppimaan uusia saloja kuningaslajista. Mr. Brando, tärkeiden yksityiskohtien äärellä
|
|
|
|
|
elinho
Poissa
|
 |
Vastaus #373 : 24.06.2015 klo 16:33:19 |
|
Kiitän nimimerkki elinhoa kommenteista, vastakkainasettelu ja asioiden kriittinen käsittely ovat juuri niitä asioita, joita Gnistan-yhteisö ja suomalainen jalkapallo laajemminkin kaipaavat.
Mistä puhumme, kun puhumme taitopelaajasta? Minulle tärkein taidon mittari on kyky syöttää oikealla tarkkuudella, kovuudella, ajoituksella ja myös kyky jättää syöttämättä, jos se ei ole tarkoituksenmukaisin vaihtoehto kyseisessä tilanteessa. Harhauttaminen ja kuljettaminen ovat toki olennainen osa individuaalista pelaajaosaamista, mutta nostan syöttämisen kuitenkin kaikkein korkeimmalle. Eivätkö Koskinen ja Vuorela ole nimenomaan syöttökoneita sanan varsinaisessa merkityksessä? Toki myönnän sen, että Koskinen on ollut itselleni hienoinen pettymys, mutta en näe ainoatakaan syytä, miksi mies ei kykenisi nostamaan pelaamisensa tasoa.
Ylipäätään olen ollut aistivinani, että pelaajien ratkaisut ovat kestäneet yksittäisissä pelinvaiheissa liian pitkään, minkä seurauksena koko pelaamiseen dynamiikka on kärsinyt. Tässä tullaan oppimisprosessin aivan syvimpään olemukseen: alku on aina hidas, kehittyminen nopeutuu pikkuhiljaa ja loppua kohden kaikki tulee automaation tasolla ilman miettimistä. Nyt olemme ensimmäisen ja toisen vaiheen välillä.
Tilanteenvaihdot ovat jokaisen jalkapallojoukkueen tarkimmin harjoiteltuja kokonaisuuksia. Ja nyt tulemme viimeisimpään pointtiisi. Gnistanin ei tule missään nimessä nopeuttaa pelaamistaan! Tämä vaatii vielä täsmentämistä: Gnistanin tulee säädellä hieman huolellisemmin hyökkäysrytmiensä impulsseja; toisin sanoen varioida frekvenssiä nopean ja hitaan etenemisen välillä voimakkaammin, jolloin vastustajan on vaikeampi organisoida puolustustaan. Mutta tässäkin tulee nähdäkseni korostaa enemmän hitaampaa hyökkäämistä.
Eskelinen on aivan oikeilla jäljillä siinä, että pallonhallinta on oiva ase organisoida puolustusta. Pitämällä palloa ja säätelemällä etäisyyksiä Gnistan varautuu jo mahdolliseen pallonmenetykseen. Ei Eskelinen ole turhaan huutanut otteluissa hyökkäyskolmanneksella vaadittavaa kenttätasapainoa. Mitä enemmän Gnistan onnistuu pitämään palloa, sitä tarkemmin se saa etäisyydet ja pelaajien asemat suhteessa vastustajaan sellaiseen tilaan, että vastustajan mahdollisuus vastaiskuun saadaan minimaaliselle tasolle. Peliväline on vallanväline. Sitä kontrolloimalla voi säädellä pelinvirtauksia ja ennakoida pelin etenemistä yksittäistä tilannetta pidemmälle. Liikuttamalla palloa sivusuunnittain ja alaspäin joukkue pyrkii liikuttamaan vastustajan muotoa ja tekemään tilaa eri puolille kenttää, joka voidaan sitten täyttää ylivoimalla.
Kyse on vihreä veran shakista, jossa yksittäisen nappulan siirto pakottaa vastustajan miettimään useamman oman nappulansa siirtämistä. Kuten olen aikaisemminkin todennut,yskyseessä on monelle pelaajalle pienimuotoinen kulttuurishokki, kun aikaisemmin vallalla on ollut ajatus, että ”menkää kentälle ja pitäkää vain hauskaa”eessä on monelle pelaajalle pienimuotoinen kulttuurishokki, kun aikaisemmin vallalla on ollut ajatus, että ”menkää kentälle ja pitäkää vain hauskaa”. Tämä kausi osoittaa sen, ovatko pelaajat valmiita vielä aikuisiällä kuvainnollisesti riisuutumaan alasti ja oppimaan uusia saloja kuningaslajista.
Mr. Brando, tärkeiden yksityiskohtien äärellä
Olen samaa mieltä, että yksi taitopelaajan mittareista on syttötaito, mutta se on vain ja ainoastaan yksi mittari. En ala nyt luettelemaan taitopelaajan muita tärkeitä ominaisuuksia, koska niitä on useita ja niinkuin sanoit, syötönkin voi pilkkoa moniin osiin. On myös totta, että ko. kaksikon syöttöjen määrä on joukkueensa huippua ainakin määrällisesti, mutta tässä tullaankin toiseen asiaan, kuinka moni syöttö edistää omaa peliä kohti päämäärää. Tee vaikka seuraava tilasto siitä Jos nyt katsellaan ko. joukkueen puolustuslinjan pallollista osaamisen tasoa, on jokainen muutaman metrin syöttö keskikentältä alaspäin enemmän riski kuin vastustajaa hajottava tekijä. Usein ne vielä päättyvät hätäiseen palautukseen maalivahdille joka vetää vastapalloon huonolla osoitteella. Ajatuksena ihan jees. Tämä "Barcamainen" pelaaminen on suomalaisen futiksen surma, ainakin jos ottelu halutaan voittaa. Etsitään uusi "matkailukohde" juniorivalmentajille La Mangan sijaan Mitä Gnistanin valmentajiin tulee, on siellä ollut erilaista valmennustapaa tai -näkemystä vuosien varrella kyllä (myös muitakin kuin menkää pitämään hauskaa kentällä ) mutta nyt kyllä hehkutetaan hyvin lyhyellä otannalla virassa olevaa. Aika toki näyttää mikä on miehiään.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.06.2015 klo 16:35:29 kirjoittanut elinho »
|
|
|
|
|
Mr. Brando
Poissa
|
 |
Vastaus #374 : 25.06.2015 klo 10:34:50 |
|
Olen samaa mieltä, että yksi taitopelaajan mittareista on syttötaito, mutta se on vain ja ainoastaan yksi mittari. En ala nyt luettelemaan taitopelaajan muita tärkeitä ominaisuuksia, koska niitä on useita ja niinkuin sanoit, syötönkin voi pilkkoa moniin osiin. On myös totta, että ko. kaksikon syöttöjen määrä on joukkueensa huippua ainakin määrällisesti, mutta tässä tullaankin toiseen asiaan, kuinka moni syöttö edistää omaa peliä kohti päämäärää. Tee vaikka seuraava tilasto siitä
Jos nyt katsellaan ko. joukkueen puolustuslinjan pallollista osaamisen tasoa, on jokainen muutaman metrin syöttö keskikentältä alaspäin enemmän riski kuin vastustajaa hajottava tekijä. Usein ne vielä päättyvät hätäiseen palautukseen maalivahdille joka vetää vastapalloon huonolla osoitteella. Ajatuksena ihan jees.
Tämä "Barcamainen" pelaaminen on suomalaisen futiksen surma, ainakin jos ottelu halutaan voittaa. Etsitään uusi "matkailukohde" juniorivalmentajille La Mangan sijaan
Mitä Gnistanin valmentajiin tulee, on siellä ollut erilaista valmennustapaa tai -näkemystä vuosien varrella kyllä (myös muitakin kuin menkää pitämään hauskaa kentällä ) mutta nyt kyllä hehkutetaan hyvin lyhyellä otannalla virassa olevaa. Aika toki näyttää mikä on miehiään.
En ole pallonhallinnan apostoli siinä määrin kuin suurimmat Suomi-futiksen fundamentalistit, mutta jotenkin kammoksun myös ajatusta, ettei sillä ole mitään merkitystä (enkä nyt väitä, että sinä arvon elinho olisit näin todennut). Muotoilisin asian jotenkin näin: pallonhallinta ja aloitteellisuus pelissä minimoi sattumaa. Jalkapallossa ja urheilussa yleisestihän on kyse ennen kaikkea sattuman minimoinnista, kokonaan sitä ei voi poistaa. Luottamalla vastaiskuihin ja nopeisiin tilanteenvaihtoihin joukkue voi menestyä kyllä lyhyellä aikavälillä, mutta pitkällä jänteellä tämä ei nähdäkseni tee autuaaksi, sillä luopumalla aloitteellisuudesta ja aktiivisuudesta pallon kanssa joukkue on riippuvaisempi yksittäisten pelaajien päivän vireystilasta, toisen joukkueen toiminnoista ja yleisesti pelin virtauksesta. Pallonhallinta kollektiivisena mekanismina tarjoaa yksilöille sellaisen tukirakenteen, johon nämä yhdessä voivat nojautua ja yksittäiset, sattumanvaraiset onnistumiset ja epäonnistumiset menettävät ikään kuin merkityksensä. Rakenne on aina vahvempi kuin sen yksittäiset palaset. Minulle peli kertoo kaiken. Olen nähnyt Gnistanin otteluissa tällä kaudella sellaisia asioita, joita en ole lähes 10 vuoteen havainnut keltapaitojen pelissä. Kun ennen kauden alkua epäilin, että varsinkin ensimmäisissä peleissä tulokset eivät ole välttämättä vielä hyviä, erehdyin jonkin verran. Pelaajat ovat heti valmistautumiskaudella sitoutuneet Eskelisen sisäänajamiin malleihin ja uudistuksiin. Ylipäätään joukkue on - muutamien otteluiden kurinalattomia jaksoja lukuunottamatta - esiintynyt yhtenäisesti, positiivisella ilmeellä ja itseensä luottaen. Ja nyt tullaan siihen aivan olennaiseen kysymykseen, mistä joukkuehenki syntyy. Onko joukkueessa aikaisempia vuosia hauskempia pelaajia, niin sanottuja vitsiniekkoja ja pukukoppipelaajia? Tuskinpa. Onko joukkue viettänyt yhteisiä saunailtoja tai muita illanviettoja aikaisempia vuosia enemmän? En tiedä, mutta epäilen. Onko joukkueella selkeä pelitapa, jota on harjoiteltu treenikentällä, johon pelaajat voivat nojautua ja joka tukee pelaajien vahvuuksia? Niinpä. Mr. Brando; peli näyttää kaiken, muu on turhaa
|
|
|
|
|
|
|
|