Willer
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
 |
Vastaus #4300 : 16.09.2015 klo 09:53:05 |
|
Toisaalta pelaajan kannalta kurjaa, että TPS asettuu kehityksen edelle. En oikein jaksa uskoa, että motivaatio pelaamiseen nappulakenkäpalkalla tämän jälkeen olisi hirvittävän suuri. Yksi vaihtoehto on myös, että pelaajan ja seuran välit tällaisen jälkeen riitautuvaisivat. Ademin kehityksen kannalta ammattilaisuus olisi ensiarvoisen tärkeää. Kylmä tosiasia on se, ettei nykyinen TPS tätä vaatimusta pysty täyttämään. On myös seuran kannalta hyvä muistaa, että vuoden päästä jää seuralle luu käteen sopimuksen loputtua.
Toki asiassa on molemmat puolensa mutta näen asian niin, että kasvattajaseura ansaitsee jonkinasteisen korvauksen(muun kuin kasvattajarahan*koska soppari) kasvattamastaan pelaajasta joka on vielä sopimuksenalainen. Jos näitä aletaan soveltamaan tapauskohtaisesti, niin sitten ollaan astuttu aika vaaralliselle tielle. Muut mainitsemasi asiat ovat tässä nyt toissijaisia. Samaten edelleen jos QPR tai joku muu seura pelaajan todella haluaa edes akatemiaansa, niin varmasti maksaisi mikäli pelaajalla olisi suurta merkitystä tai väliä. Jos QPR nyt ehdottaa jotain vaihtokauppaa epämääräisistä asioista kuten ystävyysotteluista tai jostain prosenteista, niin... *kasvattajaraha kuuluu kai tähän genreen, että maksetaan jos muistetaan tai jaksetaan.
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.09.2015 klo 09:56:37 kirjoittanut Willer »
|
|
|
|
|
Juhana
Poissa
|
 |
Vastaus #4301 : 16.09.2015 klo 09:57:04 |
|
Kaiken lisäksi joku QPR nyt olisi ihan vitun paska osoite Ademille, uusi hukattu lupaus pitkään listaan.
|
|
|
|
Norppa
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS
|
 |
Vastaus #4302 : 16.09.2015 klo 10:04:19 |
|
Kyllä paikallisen muoviökyseuran kannattaja aina ulkomaista muoviökyseuraa ymmärtää, ”mitä täs mittää rahaa pelaajist tarvii ku sitä muuteki on nii perkeleesti, kyl ilmaseks pitää päästää ku oikee enklanti kutsuu”.
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.09.2015 klo 10:06:48 kirjoittanut Norppa »
|
|
|
|
|
supernalle
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Inter Turku! 26.10 2008
|
 |
Vastaus #4303 : 16.09.2015 klo 10:06:40 |
|
Toki asiassa on molemmat puolensa mutta näen asian niin, että kasvattajaseura ansaitsee jonkinasteisen korvauksen(muun kuin kasvattajarahan*koska soppari) kasvattamastaan pelaajasta joka on vielä sopimuksenalainen. Jos näitä aletaan soveltamaan tapauskohtaisesti, niin sitten ollaan astuttu aika vaaralliselle tielle.
Muut mainitsemasi asiat ovat tässä nyt toissijaisia. Samaten edelleen jos QPR tai joku muu seura pelaajan todella haluaa edes akatemiaansa, niin varmasti maksaisi mikäli pelaajalla olisi suurta merkitystä tai väliä. Jos QPR nyt ehdottaa jotain vaihtokauppaa epämääräisistä asioista kuten ystävyysotteluista tai jostain prosenteista, niin...
*kasvattajaraha kuuluu kai tähän genreen, että maksetaan jos muistetaan tai jaksetaan.
Toisaalta huhut siitä, että Ademi siirtyisi Intteriin tarkoittaisi sitä, ettei TPS saisi edes tätä kasvasvattajarahaa. Kyseinen skenaario ei varmasti miellyttäisi ketään teidän leirissä? Mielestäni näin nuorten pelaajien kohdalla olisi seuralta kohtuullista olettaa, että pelaajan edut asetettaisiin seuran etujen edelle. Tyhmän ja suuren riskin TPS ottaa, jos he aikovat Ademin väkisin yrittää pitää. Tässä surullisinta olisi se, että pelaajan kehitys ja motivaatio kärsisi. Ei ole kenenkään etu, että näin lupaava pelaaja heitettäisiin hukkaan. Tähän suomifutiksella ei ole varaa. Huhujen mukaan myös sopimuksen purkaminen oikeusteitse saattaa olla yksi vaihtoehto, millä Ademi pääsee eteenpäin urallaan (vrt. case- Granlund).
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.09.2015 klo 10:08:55 kirjoittanut supernalle »
|
|
|
|
|
Kaihlamo
Poissa
Suosikkijoukkue: Jalkapallo
|
 |
Vastaus #4304 : 16.09.2015 klo 10:12:08 |
|
Toisaalta huhut siitä, että Ademi siirtyisi Intteriin tarkoittaisi sitä, ettei TPS saisi edes tätä kasvasvattajarahaa. Kyseinen skenaario ei varmasti miellyttäisi ketään teidän leirissä? Mielestäni näin nuorten pelaajien kohdalla olisi seuralta kohtuullista olettaa, että pelaajan edut asetettaisiin seuran etujen edelle. Tyhmän ja suuren riskin TPS ottaa, jos he aikovat Ademin väkisin yrittää pitää. Tässä surullisinta olisi se, että pelaajan kehitys ja motivaatio kärsisi. Ei ole kenenkään etu, että näin lupaava pelaaja heitettäisiin hukkaan. Tähän suomifutiksella ei ole varaa. Huhujen mukaan myös sopimuksen purkaminen oikeusteitse saattaa olla yksi vaihtoehto, millä Ademi pääsee eteenpäin urallaan (vrt. case- Granlund).
Sit kannattais myös oikeasti tietää asioista jotain ennen kuin alkaa vaan heittelemään tälläisiä tänne.
|
|
|
|
Willer
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
 |
Vastaus #4305 : 16.09.2015 klo 10:18:48 |
|
Toisaalta huhut siitä, että Ademi siirtyisi Intteriin tarkoittaisi sitä, ettei TPS saisi edes tätä kasvasvattajarahaa. Kyseinen skenaario ei varmasti miellyttäisi ketään teidän leirissä? Mielestäni näin nuorten pelaajien kohdalla olisi seuralta kohtuullista olettaa, että pelaajan edut asetettaisiin seuran etujen edelle. Tyhmän ja suuren riskin TPS ottaa, jos he aikovat Ademin väkisin yrittää pitää. Tässä surullisinta olisi se, että pelaajan kehitys ja motivaatio kärsisi. Ei ole kenenkään etu, että näin lupaava pelaaja heitettäisiin hukkaan. Tähän suomifutiksella ei ole varaa. Huhujen mukaan myös sopimuksen purkaminen oikeusteitse saattaa olla yksi vaihtoehto, millä Ademi pääsee eteenpäin urallaan (vrt. case- Granlund).
Nyt on jo kovaa heittoa. Menköön minne haluaa jos asia on noin. Sinne se kehitys tyssää. Ei se asia nyt toimi nyt niin, että pelaaja tekee sopimuksen ja jättää leikin kesken kun ei haluakaan noudattaa solmittua sopimusta. Pelaajalla on oikeuksia ja velvollisuuksia kuten meillä kaikilla normielämässä. Jos nyt aletaan voivottelemaan jotain kehitystä tai motivaatiota, niin voi voi sitten. Ihan oikeasti 16-vuotias pelaaja lähtee purkamaan sopimusta oikeusteitse ja millä perusteilla? Ehkä ei nyt kuitenkaan ole järkeä lähteä tuolle tielle. Kuulostaa kyllä aika sekopäisiltä huhuilta ja itkupitkuraivari-touhuilta nyt. Sääli ettei soppaa myöhentämässä olevilla tahoilla ole nyt järkeä päässä jos kertomasi asiat pitävät paikkaansa. AA tuskin on kovinkaan osallinen tapahtumaan. Mut vaikea spekuloida sen enempää kun huhuasteella mennään. 
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
 |
Vastaus #4306 : 16.09.2015 klo 10:21:27 |
|
Huhujen mukaan myös sopimuksen purkaminen oikeusteitse saattaa olla yksi vaihtoehto, millä Ademi pääsee eteenpäin urallaan (vrt. case- Granlund).
Se on totta, että alle 16-vuotiaan tekemä pelaajasopimus on lain edessä sama kuin paskapaperi. Jalkapallossa FIFA ja UEFA sääntelevät kuitenkin pelioikeuksia merkittävästi tarkemmin, kuin jääkiekossa ja sitä kautta Palloliitollakin on enemmän valtaa näissä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.09.2015 klo 10:38:21 kirjoittanut Velmu »
|
|
|
|
|
supernalle
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Inter Turku! 26.10 2008
|
 |
Vastaus #4307 : 16.09.2015 klo 10:26:48 |
|
Nyt on jo kovaa heittoa. Menköön minne haluaa jos asia on noin. Sinne se kehitys tyssää. Ei se asia nyt toimi nyt niin, että pelaaja tekee sopimuksen ja jättää leikin kesken kun ei haluakaan noudattaa solmittua sopimusta. Pelaajalla on oikeuksia ja velvollisuuksia kuten meillä kaikilla normielämässä. Jos nyt aletaan voivottelemaan jotain kehitystä tai motivaatiota, niin voi voi sitten. Ihan oikeasti 16-vuotias pelaaja lähtee purkamaan sopimusta oikeusteitse ja millä perusteilla? Ehkä ei nyt kuitenkaan ole järkeä lähteä tuolle tielle. Kuulostaa kyllä aika sekopäisiltä huhuilta ja itkupitkuraivari-touhuilta nyt. Sääli ettei soppaa myöhentämässä olevilla tahoilla ole nyt järkeä päässä jos kertomasi asiat pitävät paikkaansa. AA tuskin on kovinkaan osallinen tapahtumaan. Mut vaikea spekuloida sen enempää kun huhuasteella mennään.  Huhuasteella mennään. Yllä mainitsemani asiat ovat vaihtoehtoja, joita Ademilla on käytettävissä, mikäli TPS siirron estää. Mielestäni seuran olisi myös hyvä ottaa nämä huomioon. Siihen en osaa ottaa kantaa mitä tosiasiassa aiotaan tehdä mikäli siirto estetään. Siitä olen kuitenkin melko varma, että seuraan jääminen on tämän jälkeen epätodennäköistä. Toivotaan nyt kuitenkin, että seurat löytäisivät ratkaisun, joka miellyttäisi kaikkia.
|
|
|
|
Kaihlamo
Poissa
Suosikkijoukkue: Jalkapallo
|
 |
Vastaus #4308 : 16.09.2015 klo 10:28:22 |
|
Se on totta, että alle 16-vuotiaan tekemä pelaajasopimus on lain edessä sama kuin paskapaperi.
Onko? Ennakkotapausta saati lakipykälää ei käsittääkseni tästä Suomessa ole. Olen myös itse siinä käsityksessä, että tässä tapauksessa on uusi sopimus tehty 16v-synttärien jälkeen sen 15v tehdyn tilalle.
|
|
|
|
Willer
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
 |
Vastaus #4309 : 16.09.2015 klo 10:35:34 |
|
Huhuasteella mennään. Yllä mainitsemani asiat ovat vaihtoehtoja, joita Ademilla on käytettävissä, mikäli TPS siirron estää. Mielestäni seuran olisi myös hyvä ottaa nämä huomioon. Siihen en osaa ottaa kantaa mitä tosiasiassa aiotaan tehdä mikäli siirto estetään. Siitä olen kuitenkin melko varma, että seuraan jääminen on tämän jälkeen epätodennäköistä. Toivotaan nyt kuitenkin, että seurat löytäisivät ratkaisun, joka miellyttäisi kaikkia.
Vaihtoehdot ovat Håkansin paperi tai QPR:n paperi akatemiaan? Onnea matkaan vaan sitten. Edelleen jokainen tekee omat päätöksensä. TPS:n osalta uskottavuutta menetetään paljon jos näitä aletaan tapauskohtaisesti soveltamaan. Samaten tuo asia, että seuran pitäisi ottaa huomioon kuulostaa nyt siltä, että TPS:n hallitusta on uhkailtu inter-kortilla ja oikeus-kortilla. Noh...nice. Jos kertomasi asiat tosiaan pitävät paikkaansa, niin tuskin Ademia enää Tepsin paidassa nähdään. Ikävä asia toki, että yhteistyö päättyy näin.
|
|
|
|
Norppa
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS
|
 |
Vastaus #4310 : 16.09.2015 klo 10:42:49 |
|
No lyödään vittu lappu luukulle jos näistä pelaajista ei kerran ikinä voi mitään vaatia ja jos ehkä voisikin, niin sitten ostajaa ei luonnollisesti napostele maksaa sovittua summaa.
Näitä seurashoppareita tai pikemminkin heidän vanhempiaan näkee tuolla junioreissakin ihan tarpeeksi. Sinne mennään jossa juuri sillä hetkellä näyttäisi sillä omalla superjunnulla olevan valoisammat näkymät ja sitten taas palataan jollei kaikki ollutkaan niin auvoista kuin luultiin. JMT.
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
 |
Vastaus #4311 : 16.09.2015 klo 10:45:45 |
|
Onko? Ennakkotapausta saati lakipykälää ei käsittääkseni tästä Suomessa ole. Olen myös itse siinä käsityksessä, että tässä tapauksessa on uusi sopimus tehty 16v-synttärien jälkeen sen 15v tehdyn tilalle.
Ymmärtääkseni on. Tuostahan on UEFA:n linjauskin, ettei soppareita nuoremmille saa tehdä. Englannissahan raja on jopa 17v, mutta siellä on käytössä sisäiset kasvattajarahat nuoremmista. Ja vaikka Palloliitto määrittelee, että 2000€ ja yli vuodessa tienaavat ovat ammattilaisia, niin oikeusistuin tuskin samaa mieltä olisi, koska eihän tuollaisia summia voi päätoimisen palkaksi laskea. Tuossa Granlund-casessahan Markus Granlundin kaikki agentti- ja pelaajasopparit yms olivat pätemättömiä, koska ne oli tehty alle 16-vuotiaana. Nuo päätökset löytyivät joskus ainakin netistä, mutta en muista enää mihin pykälään perustuen noin menivät. Toki jos Ademin kohdalla on jatkosopparia tehty 16v jälkeen, niin sitten varmaan ihan pätevä on riitatapauksissakin.
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
 |
Vastaus #4312 : 16.09.2015 klo 10:46:58 |
|
No lyödään vittu lappu luukulle jos näistä pelaajista ei kerran ikinä voi mitään vaatia ja jos ehkä voisikin, niin sitten ostajaa ei luonnollisesti napostele maksaa sovittua summaa.
Tottakai pitääkin vaatia. TPS:hän tekee tässä täysin oikein, eikä anna saludoilla suurlupausta. Kansainvälisissä siirroissahan ei pelaaja liikahda mihinkään, ilman vanhan seuran hyväksyntään.
|
|
|
|
Norppa
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS
|
 |
Vastaus #4313 : 16.09.2015 klo 11:10:05 |
|
Minähän kun en mitään huhuja mistään kuule, niin kyllähän nuo supernallen skenaariot ihan uskottavilta vaikuttavat. Selittäisivät täysin tämän viime kuukausien eriskummallisen totaalihiljaisuuden Ademin suhteen.
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #4314 : 16.09.2015 klo 11:12:14 |
|
Onko tästä Ademin Inter-aikomuksista mitään parempaa pohjaa kuin 32-dösän takapenkillä ulkkareiden suusta lauantai-iltana kuultu heitto? Ei siinä, olisihan se surkuhupaisaa jos noinkin ison potentiaalin omaava pelaaja ei jäisi yhden maan parhaimman talenttivalmentajan hoivaan vaan menisi jo tuossa iässä rahan ja gloorian perässä isompiin ympyröihin. Ottaisin toki Interiin Duahin (tai pikkuhiljaa eläköityvän Pänän) tilalle milloin tahansa mutta toivon myös että janari itse tajuaisi kehittää itseään parhaissa opeissa ja niitä ei totuuden nimissä pysty Jami eikä Jobi tarjoamaan vaikka kuinka sinimustilla laseilla asiaa katsoisi.
|
|
|
|
Jasseri
Poissa
|
 |
Vastaus #4315 : 16.09.2015 klo 11:40:34 |

16-vuotias ei kyllä välttämättä tajua paskaakaan "parhaista opeista", vaan on valmis menemään sinne mistä saa parhaan mopoauton. Tuus nyt Ademi ite kommentoimaan, ei näitä huhuja jaksa lukea.
|
|
|
|
Perunamuusi
Poissa
|
 |
Vastaus #4316 : 16.09.2015 klo 12:04:44 |
|
Mahtaakohan Ademi olla ens viikon lauantaina edes U17 maaotteluiden kokoonpanossa?
|
|
|
|
Narttu
Poissa
Suosikkijoukkue: Newcastle & TPS
|
 |
Vastaus #4317 : 16.09.2015 klo 13:22:31 |
|
Siis onko tässä nyt mitään lähdettä näille väitteille heitetty? Ilmeisesti ei?
|
|
|
|
Leppiniemi
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
 |
Vastaus #4318 : 16.09.2015 klo 14:53:24 |
|
Vittu meni päivä pilalle, kun tänne piti tulla. Voisiko joku oikeasti jotain asioista tietävä sanoa jotain, ettei tule vääriä tuomioita?
|
|
|
|
PallonPyörittäjä
Poissa
|
 |
Vastaus #4319 : 16.09.2015 klo 17:11:42 |
|
no jopas on huhut. En halua moista uskoa.Mites se Luken keissi meni aikanaan?
|
|
|
|
kosh
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS Turku ja RFC Liège
|
 |
Vastaus #4320 : 16.09.2015 klo 17:56:07 |
|
Siis onko tässä nyt mitään lähdettä näille väitteille heitetty? Ilmeisesti ei?
Ei ole.
|
|
|
|
Fifa
Poissa
|
 |
Vastaus #4321 : 16.09.2015 klo 19:21:58 |
|
Ja lahjakas ja sympaattinen oma junnuko ollaan valmiita teurastamaan huhujen perusteella? Sen ehtii tehdä sitten jos on syytä. Nyt jäitä hattuun ja rauha siihen asti että tulee luotettavaa tietoa.
|
|
|
|
Herstein
Poissa
Suosikkijoukkue: Heitto
|
 |
Vastaus #4322 : 16.09.2015 klo 19:40:50 |
|
Niklas Österlund ottaa uusimmassa Urheilusanomissa aika suorasanaisesti kantaa täälläkin askarruttaneeseen asiaan. Nikken mukaan TPS ottaa ehdottomasti vastaan liigapaikan, mikäli sen pelillisesti ansaitsee. Asiantuntijapiireille tämä on tietysti itsestäänselvyys, mutta ihan vaan tiedoksi täälläkin asiasta kysyneille.
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #4323 : 16.09.2015 klo 19:44:25 |
|
Niklas Österlund ottaa uusimmassa Urheilusanomissa aika suorasanaisesti kantaa täälläkin askarruttaneeseen asiaan. Nikken mukaan TPS ottaa ehdottomasti vastaan liigapaikan, mikäli sen pelillisesti ansaitsee. Asiantuntijapiireille tämä on tietysti itsestäänselvyys, mutta ihan vaan tiedoksi täälläkin asiasta kysyneille.
Niin se pitääkin ottaa. Joukkueen kulut TPS pystyisi varmasti pitämään kurissa, mutta pelipaikka olisi jälleen yksi keskeinen kysymys. Kenties TPS saisi luvan pelata liigaa yläkentälläkin, vaikka se onkin vähän ankea paikka. Henkilökohtaisesti kuitenkin toivon, että liigaa pelattaisiin kunnon olosuhteissa riippumatta siitä, kuka tai ketkä Ykkösestä lopulta nousevat. Syystä tai toisesta uskon, että tällä kaudella Ykkösen joukkueella voisi oikeasti olla melko realistinen mahdollisuus voittaa liigajoukkue karsinnassa. Totta kai Veikkausliigan joukkue lähtisi ottelupariin selkeänä suosikkina, mutta etenkin PS Kemi, TPS tai PK voisivat kaiken mennessä nappiin yllättää esimerkiksi KTP:n. Eri syistä tosin.
|
|
|
|
Jasseri
Poissa
|
 |
Vastaus #4324 : 16.09.2015 klo 19:45:54 |
|
Syön hatullisen hodareita, jos liiga antaa luvan pelata Yläkentällä. e. Ja niin tietty, nousukin pitäisi klaarata ennen näitä hodarispekulaatioita.
|
|
|
|
|
|