• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

FC Futura- Viikingit Porvoon ihanaisella Keskusnurmella 17.5.

Aloittaja Pietari de Pietro, 15.05.2015 klo 21:21:06

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Pietari de Pietro

Kotivoittoahan tässä lähdetään hakemaan. Futuran alkukausi on ollut lievästi sekava mutta sunnuntaina kaikki muuttuu ja voittoputki aukeaa.

Paljonhan toki on kiinni saadaanko Göksil ja Mariani kentälle heti avauksessa vai vasta vaihdon kautta. Jos molemmat herrat saadaan kentälle niin Futuran peliä voidaan rakentaa myös keskikentän kautta ja unohtaa pitkän roiskiminen.

Varmana voinee pitää kuitenkin Lönnströmin maalia. Ja kotiyleisön raivoisan äänekästä kannustusta!

Jämpti

Mielenkiintoinen matsi odotettavissa! Pakkohan sitä on lähteä paikalle. Viikingeiltä kaivataan nyt suunnanmuutosta, sillä pirteän avauspelin jälkeen on otettu jo pari askelta taaksepäin vastusten toki kovetessa samalla. Nyt kaivataan hyvällä asenteella taistelevaa Viikinki-porukkaa. Arvelisin, että pientä kierrätystä nähdään ja ainakin Veijola palaa avaukseen joko Ivanovin tai Bouroussin tilalle, ja vaikeuksissa pari peliä ollut Varila voinee välillä aloittaa penkiltä Lipposen päästessä kentälle.

Arvaillaan tällaista:

----------------Kurittu---------------
Puranen-------Ivanov--------Fofana
------------Maunu--Veijola----------
Nyberg-Kaukomaa-Ahola-Lipponen
---------------Hetemäki-------------

Lönniä viedään joka tapauksessa!

Pie-O-My

Lainaus käyttäjältä: Pietari de Pietro - 15.05.2015 klo 21:21:06
Varmana voinee pitää kuitenkin Lönnströmin ulosajoa.
Korjasin. :) Koko ilta tulee jne.

Eiköhän sitä tule tännekin raahauduttua. Toiveissa voitto ja ehjä peli ilman turhia mokailuja.

Viikinkien ennakko: http://www.fcviikingit.fi/viikingit-ryostoretkelle-porvooseen/

Pietari de Pietro

Tarjotaanpa Kahvinpaahtimon suunnalta Lönnille kovasti painetta. Kuittauksena tekee kuitenkin kaksi maalia, Futuran kolmannen tekee muuten Villanen.

Uskallan suositella vierasjoukkueen daameille ja herroille tutustumista Porvoon laadukkaisiin kahviloihin ja matkamuistomyymälöihin. On sitten edes jotain kotiinviemistä.

rogumu


Jämpti



Fatpapa

Siis heterotkin voivat kannustaa Viikinkejä, koska on tasa-arvosta kyse?

red_one


Pie-O-My


Pietari de Pietro

Futura voittoon Britschgin aivan alkuhetken maalilla. Muuten peli oli Futuran osalta pääosin melkoista.... Harhasyöttöjä, löysää puolustamista, kommunikaatio pätki. Kyllä tekemistä riittää jos pisteitä on tarkoitus napsia.

Sinänsä ottelussa oli viihdearvoja jos niin haluaa nähdä; kortteja runsaasti(mm. molemmille joukkueille punainen), suunsoittoa, yllättäviä tilanteita.
Oli toki muutamia hyviäkin hetkiä kun pallo ja ukot liikkuivat.

Bongauksia katsomosta:
Rariteetti 1. Mixu Paatelainen
Rariteetti 2. Mika Lönnström, porvoolainen Malediivien mestaruusvalmentaja

Menetys:
Gökcil, nilkka loukkaantui ilkeän näköisesti