• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Kesän suuri larppaus- ja kuviokelluntaotsikko

Aloittaja Catweazle, 10.06.2016 klo 19:41:01

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Catweazle



... palloilullisesti kisat ei kiinnosta käytännössä lainkaan, mutta hienoisella mielenkiinnolla seurailen kannattajatoimintaan liittyviä asioita seuraavan kuukauden aikana. Katsomotoiminnan osalta odotustaso on pääasiassa nollissa, sillä varsinkin maajoukkuefutiksen saralla potkupallon gentrifikaatio on kirmannut mieletöntä vauhtia eteenpäin ja touhu on yhä useammassa maassa yhtä ainoaa hassuhattujen ja oopperasta tai muotinäytöksistä futiskatsomoihin eksyneen väen kavalkadia. Saksa esimerkiksi on täysin menetetty tapaus, eikä vähiten siksi, että lippuja on saanut lunastettua matseihin vain rekisteröitymällä DFBn viralliseen, maksulliseen 'powered by Coca-Cola'-mustanaamiokerhoon. Maanosan länsipuoliskon osalta tilanne näyttänee paria saarivaltiota lukuun ottamatta kaikkialla enemmän tai vähemmän samalta, mutta englantilainen maalaisväestö ja irlantilaiset pohjoisine serkkuineen päästänevät edes hieman ääntä itsestään. 'Fields of Athenry' on aina sykähdyttävää kuunneltavaa ja ehkä Will Griggskin on tulessa myös kisoissa, eikä allekirjoittanutta haittaisi kymmenen saksalaispommittajan lentäminenkään. Kunhan nyt kuulisi edes jotain miellyttävää katkarapuleipien, patongin ja popcornin mussutuksen seasta.

Itäeurooppalaisia en pahemmin tunne kun en seuraa, mutta ehkä sieltä tai Erdoganin lähettämien turkkilaisnatsien suunnalta saisi kunnolla mökää kuullakseen. Silti hieman epäilen, että sieltäkään mitään ihmeellistä ja uutta kuultaisiin. Mielellään sitä tietysti yllättyisi positiivisesti.

Toisena huomionarvoisena näyttämönä on pakko mainita ranskalaiskaupunkien kadut. Oli futiskannattamisen 'urheilullisemmasta' - saksalainen kiertoilmaisu - puolesta mitä mieltä tahansa, ison temmellyskentän, Ranskan poliittisen tilanteen ja osan osallistujamaista huomioiden, voi kisojen mittaan hyvinkin rytistä tasaiseen tahtiin. Eilen ilmeisesti aloiteltiin Marseillessa perinteiseen malliin englantilaisten ja paikallisväestön muodossa, mutta sieltä varmaan saataneen myös puolalais- ja venäläisdelegaatiot muiden muassa aikanaan mukaan kuvioihin. Tällä saralla Saksakin saattaa ehkä ilmoittaa itsestään, semminkin kun itäisestä Euroopasta reissattaneen teutoonivaltion yli pääkallopaikkaa kohti. Tämän lisäksi toki kyseinen skene on isossa kuvassa harpannut viime vuosina taas yhä selkeämmin [ääri]nationalismin suuntaan ja vanhan polven sekaan ilmaantunut näyttöhaluista, 'ammattimaisempaa' porukkaa takavuosien nakkikioskinyrkkeilijöiden sekaan. Katastrofilööppejä varrottaessa.

P.S. Lahelle sakkoja!

Ali Hankkija

#1
MYLLYTOPIC!!


Koska jokaisissa arvokisoissa halutaan lyödä vastapuolen kannatajia, niin tämän otsikon alle kerätään nämä jalkapallolle haitalliset uutiset.

Englantilaiset ovat jo kunnostautuneet Marseillessa.

http://www.standard.co.uk/news/world/euro-2016-violence-running-battles-as-violence-breaks-out-in-marseille-while-england-fans-chant-isis-a3268166.html

Edit. Jaha, Modern Talkinging nokkamies ehti ensin.

el Blanco

Odotan lädeiltä ja rybyiltä vahvaa suorittamista huomenna. Miksei jo tänäänkin?

Cuban raft rider

Poliisit ovat jatkaneet lädien kaasutusta myös tänään.


Rybyt ilmeisesti saapuneet mestoille.


Catweazle

Venäläisystävämme Moskovan seudulta kävivät tosiaan myllyttämässä englantilaisia. Marseillessa on kyllä potentiaalia, kun paikalliset aktiivit tuskin kovin hyvällä kumpaakaan näistä leireistä katselee.


Lama-Larsson

Menoa näyttää olevan jo Marseillessa:









Kuvat otettu www.ultras-tifo.net -osoitteesta (siellä lisää myös videoina)

avaruus-jorma

Lainaus käyttäjältä: Cuban raft rider - 10.06.2016 klo 20:17:34
Rybyt ilmeisesti saapuneet mestoille.

Itänaapuri lähettänyt 4-divarin myllyttäjät paikalle?

Toivottavasti pallokorvia kohdellaan äärimmäisen kaltoin :ylos:

Thouni

Paikallisväestö edustanut vahvasti pari päivää Marseillessa


iivu

.. helvetti, kerrankin otsikko johon ei voi tuoda suvereenia italialaisnäkökulmaa.



naapurin ritva

On se hienoa, että brittifanit aikanaan päästettiin takaisin mannermaisiin katsomoihin :alas:

Ari Ratanen

Lainaus käyttäjältä: avaruus-jorma - 11.06.2016 klo 02:40:28
Itänaapuri lähettänyt 4-divarin myllyttäjät paikalle?

Toivottavasti pallokorvia kohdellaan äärimmäisen kaltoin :ylos:
Itänaapurin valioryhmä on rätisevän television ääressä syljeskelemässä auringonkukan siemeniä, silittämässä piraattiadidas verkkareita ja kiillottamassa tekonahkakenkiään vuoden 2018 MM-myllyihin :ylos:. Nämä Ranskan karkelot lämmitellään ylemmän keskiluokan pullamössöpojilla.

Bajella

Vähän kun keskittyy noihin eri videoihin ja raportteihin, voi todeta rybyjen ja paikallisten olevan ihan yhtä aloitteellisia kun englantilaisetkin. Täällä tuomitaan pallokorvat koska iltalehden otsikossa luki niin.

Foorumistin piti olla vähän paremmin kouluttautunut ja muutenkin muka älykkäämpi keskimääräsestä. Hömhöm

Rehellinen mustalainen

Punapaitanen lädi :ylos: Kaksi kertaa turpaan ja heitto satama-altaaseen :D

Cuban raft rider

#15
Lainaus käyttäjältä: Rehellinen mustalainen - 11.06.2016 klo 15:37:07
Punapaitanen lädi :ylos: Kaksi kertaa turpaan ja heitto satama-altaaseen :D

Suoritettu topicin otsikon mukaisesti.

JiiPee

Muistanko väärin, että näitä huligaanilarppeja ei hirveästi ole viime arvoturnausten aikaan ollut? Jos näin, niin mikäs nyt on tullut, että pitää taas perseillä?

yhdys_sana

Old skool meiningille :ylos:

Pakkohan sitä on kukkahatunkin peukutella 8)

citykarhu

Lainaus käyttäjältä: JiiPee - 11.06.2016 klo 16:43:29
Muistanko väärin, että näitä huligaanilarppeja ei hirveästi ole viime arvoturnausten aikaan ollut? Jos näin, niin mikäs nyt on tullut, että pitää taas perseillä?

Oli niitä 2006, kun lädit oli viimeksi isosti mukana. Nyt vielä rybyt samassa kaupungissa niin 1+1.

Catweazle

Lainaus käyttäjältä: JiiPee - 11.06.2016 klo 16:43:29Muistanko väärin, että näitä huligaanilarppeja ei hirveästi ole viime arvoturnausten aikaan ollut? Jos näin, niin mikäs nyt on tullut, että pitää taas perseillä?

Aina on hulistu, mutta nyt olosuhteet on taas erityisen otolliset kisäisännän löytyessä läheltä. Tämän lisäksi luonnollisesti media coverage on nykyään tällaisten uutisten osalta eri luokkaa, kun kaikilla on kamerat valmiina ja netti on täynnä erilaisia 'alalle' vihkiytyneitä sivustoja.

Thouni

#20
Lainaus käyttäjältä: naapurin ritva - 11.06.2016 klo 14:27:50
On se hienoa, että brittifanit aikanaan päästettiin takaisin mannermaisiin katsomoihin :alas:
:D
Hulinoivat paikalliset nuoret tai rybyt eivät ole yhtä mediaseksikkäitä kuin britit joten ei muuta kuin kaikki palstatila briteille. Kävi mitä kävi niin naapurin ritut päivittelevät aina hulinoivista briteistä.

naapurin ritva

Lainaus käyttäjältä: Thouni - 11.06.2016 klo 16:58:28
:D
Hulinoivat paikalliset nuoret tai rybyt eivät ole yhtä mediaseksikkäitä kuin britit joten ei muuta kuin kaikki palstatila briteille.

En ole alan kiimaisimpia ihailijoita, mutta näen aste- ja tyylieroja marseillelaisten "riehumisessa" (ihan noissa sunkin postaamissa kuvissa) ja englantilaisen aineksen aggressiivisessa konfliktinhaussa.

Säälittävintä mitä tiedän tämä suomalaisten keskiluokan isoksi kasvaneiden poikien brittihulifanitus :alas:

Thouni

Lainaus käyttäjältä: naapurin ritva - 11.06.2016 klo 17:00:52
En ole alan kiimaisimpia ihailijoita, mutta näen aste- ja tyylieroja marseillelaisten "riehumisessa" (ihan noissa sunkin postaamissa kuvissa) ja englantilaisen aineksen aggressiivisessa konfliktinhaussa.

Säälittävintä mitä tiedän tämä suomalaisten keskiluokan isoksi kasvaneiden poikien brittihulifanitus :alas:
No eipä se paidattomana kaljan kittaaminen ja paskojen chänttien huutaminen mitään järin tyylikästä ole, mutta ei kyllä paikallistenkaan tyyli mihin kuuluu soihtujen ja pullojen kanssa hyökkääminen paikallisiin pubeihin.

stuba_

Lainaus käyttäjältä: JiiPee - 11.06.2016 klo 16:43:29
Muistanko väärin, että näitä huligaanilarppeja ei hirveästi ole viime arvoturnausten aikaan ollut? Jos näin, niin mikäs nyt on tullut, että pitää taas perseillä?

Ainakin viime EM-kisat oli kovaa hulinaa polakkien, rybyjen, kroaattien johdolla. MM-kisat tainnut yleensä olla vähän rauhallisempia.

https://www.youtube.com/watch?v=VCDZ-xYQNiU

https://www.youtube.com/watch?v=7F8o0iKrFnQ

#44