Peimari Utd
Poissa
|
 |
: 11.11.2016 klo 12:26:02 |
|
 Kotisivut: http://http://www.peimariunited.com/Facebook: https://www.facebook.com/peimariunitedofficialTwitter: https://twitter.com/PeimariUnitedWikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Peimari_UnitedHistoriaOsallistui ensimmäistä kertaa aikuisten sarjoihin kaudella 2012, jolloin miesten edustusjoukkue aloitti taipaleensa Turun piirin Kutosesta. Ensimmäisellä kaudella pääosin b-juniori-ikäisistä koostunut Peimari sijoittui lohkossaan kolmanneksi, eikä tavoitteeksi asetettu sarjanousu Vitoseen vielä toteutunut. Seuraavalla kaudella 2013 joukkue kuitenkin kulki vuotta vanhempana ja paria lisävahvistusta rikkaampana voitosta voittoon juhlien sarjanousua jo hyvissä ajoin alkusyksyllä. 2014 Peimari pärjäsi niinikään mainiosti Vitosessa voittaen sarjansa lopulta ylivoimaisesti jatkaen matkaansa suoraan Neloseen kaudeksi 2015. Nelosessa vastus koveni selvästi, eikä sarjanousu varmistunut kuin vasta toiseksi viimeisellä kierroksella. Näin ollen jo edustusjoukkueen perustamisvuotena asetettu tavoite pikaisesta noususta Turun piirin Kolmoseen täyttyi ennätysnopeassa ajassa. Kausi 2016Kolmoseen Peimari lähti ensimmäistä kertaa vuosiin selvästi altavastaajana muihin sarjan joukkueisiin nähden, sillä useilla vastuksilla oli paljon kokemusta muun muassa Kakkosen peleistä. Jo alkukierroksista lähtien oli kuitenkin selvää, että paimiolais-sauvolainen joukkue tulisi pelaamaan sarjan kärkipään sijoituksista. Ennakkoon joukkue oli asettanut tavoitteensa sijoitukseen kärkikolmikossa. Kesätaukoon mennessä Peimari kipusi TPK:n ja MaPSin tuntumaan Kolmosen kolmanneksi voittaen kummankin kärkijoukkueen juuri ennen tauon alkamista. Syksyllä voittoputki sai jatkoa ja hiljalleen Peimari nousi myös TPK:n ja Maskun ohi sarjan piikkipaikalle. Tuosta paikasta joukkue ei enää luopunut. Näin historiallinen neljäs peräkkäinen sarjanousu varmistui vierasvoitolla Maskusta sarjan toiseksi viimeisellä kierroksella. Kausi 2017Jos lähti Peimari Kolmoseen selvänä altavastaajana, tulee Kakkosen kausi todennäköisesti alleviivaamaan tätä teemaa entistä selvemmin. Ennakkoon Peimarin ainoa selkeä tavoite tulee olemaan sarjassa säilyminen ja kaikki sen päälle on pelkkää plussaa nuorelle jalkapallon erikoisseuralle. Peimarin vastustajat tulevat todennököisesti tasaisesti Pori–Tampere–Läntinen PK-seutu-akselilta, joten lähes jokainen vierasreissu tulee olemaan bussimatka tuntemattomaan. Ainoa tutumpi joukkue on entuudestaan lähiseudun SalPa, jota vastaan pelattavisssa otteluissa toivottavasti saadaan jonkinlaista paikallisottelun henkeä aikaiseksi. Mielenkiinnolla odotetaan myös kahden kovassa nousukiidossa olevan Unitedin kohtaamista, jos joukkueet samaan lohkoon ensi kaudeksi asetellaan. Avainasemassa Peimarin kannalta on myös se, miten hyvällä prosentilla joukkueen viime kauden portugalilaisvahvistukset Adimar Neves, Gerson Lima ja Leo Soares jatkavat. Tällä hetkellä on ainoastaan varmaan, että Liman sopimus Peimarin kanssa kattaa myös seuraavan kauden. Muista joukkueen pelaajista ei ainakaan tällä hetkellä ole tietoa, että joku ei olisi jatkamassa pelejään ensi kaudella Peimarin riveissä. Joukkueen runko on siis tällä hetkellä seuraavanlainen: MaalivahditGerson Lima PuolustusSanteri Laine Flamur Ibrahimi Lauri Parkkunen Arttu Hentula Anssi Peltola Adimar Neves KeskikenttäNiki Granqvist Aki Varjonen Eero Vornanen Juuso Salonen Samuli Vihervirta Egzon Ibrahimi Kaarlo Parkkinen Ali Al-Take Matti Vepsäläinen Matias Ernvall Emil Söderberg Otto Suikki Tuomas Happonen HyökkäysJesse Salmiosalo Nico Salmiosalo Markus Pettersson Miikka Pirhonen Ville Valtamo Leo "Ju" Soares Peimarilla on etsinnässä tällä hetkellä ainakin maalivahti, toppari, vasen laitapuolustaja ja vasen laitahyökkääjä vahvistamaan ensi kauden joukkuetta. TaustatPäävalmentaja: Diogo Nobre Valmentaja: Hugo Henriques Valmentaja: Andre Miranda Huolto: Reijo Vihervirta & Ismo Möykky Joukkueenjohtaja: Olli Dahl
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.02.2017 klo 10:27:26 kirjoittanut Peimari Utd »
|
|
|
|
|
The Goat
Paikalla
Suosikkijoukkue: TPS, MCFC
|
 |
Vastaus #1 : 11.11.2016 klo 13:25:02 |
|
Mitkä Peimarin pidemmän aikavälin tavoitteet on, jos niitä on linjattu? Vakiinnuttaa paikka Kakkosessa?
|
|
|
|
Peimari Utd
Poissa
|
 |
Vastaus #2 : 11.11.2016 klo 17:35:00 |
|
Peimari on linjannut edustusjoukkueensa pitkän aikavälin tavoitteeksi nousta yhdeksi Turun alueen parhaista. Tällä hetkellä voidaan sanoa, että puhdasta viime kauden menestystä tarkasteltaessa edellä on seudulta enää 3–4 joukkuetta, joten pitkän aikavälin tavoite on tullut saavutetuksi varsin nopeasti. Seuraava askel on vakiinnuttaa paikka Turun alueen parhaimpien edustusjoukkueiden seassa. Ensimmäinen askel tähän on luonnollisesti Kakkosen sarjapaikan saavuttaminen myös kaudeksi 2018.
|
|
|
|
winnie
Poissa
|
 |
Vastaus #3 : 13.11.2016 klo 11:48:15 |
|
Kuka maksaa?
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
 |
Vastaus #4 : 14.11.2016 klo 23:48:32 |
|
Onkos Diogolla sopparia Peimarin kanssa? Tavattu neuvottelemassa (apu?)valmentajan pestistä erään Veikkausliigajoukkueen johdon kanssa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.11.2016 klo 23:51:30 kirjoittanut Monska »
|
|
|
|
|
Nalli
Poissa
Suosikkijoukkue: Yleinen salaliitto! Hiljaa siellä katsomossa!
|
 |
Vastaus #5 : 15.11.2016 klo 00:25:55 |
|
Miten tuore tapaus? Ainakaan viimeks ei apupestiin lähtenyt.
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
 |
Vastaus #6 : 15.11.2016 klo 00:28:12 |
|
Miten tuore tapaus? Ainakaan viimeks ei apupestiin lähtenyt.
Liigakauden jälkeen käytyjä keskusteluja. Olishan Diogon lähteminen tässä vaiheessa Peimarille haastava asia korvattavaksi, joskaan ei mahdoton.
|
|
|
|
Nalli
Poissa
Suosikkijoukkue: Yleinen salaliitto! Hiljaa siellä katsomossa!
|
 |
Vastaus #7 : 15.11.2016 klo 00:35:50 |
|
Jaa, no ei siihen vissiin tarttunut. Mut Diogon tärkeys Peimarille ei ole pelkästään siellä penkin takana, sen varmaan voisi korvatakin, vaan se osaaminen ja näkemys miten jalkapalloseuraa pitää rakentaa (puoliautiolla maaseudulla). Toki tarvii innokkaan seura-pj:n ja muuta porukkaa, mutta se visio mihin mennään ja jengin innostaminen mukaan, oman tahdon luominen tänne luovuttajien maahan - siihen ei helposti löydy korvaajaa.
|
|
|
|
Velmu
Paikalla
|
 |
Vastaus #8 : 15.11.2016 klo 01:15:56 |
|
Kuka maksaa?
Taitaapi Peimarin puheenjohtajalla yms olla aikast hyvät kontaktit paikalliseen yrityselämään ja itselläkin hiukan löysää.
|
|
|
|
Nalli
Poissa
Suosikkijoukkue: Yleinen salaliitto! Hiljaa siellä katsomossa!
|
 |
Vastaus #9 : 15.11.2016 klo 01:33:28 |
|
Tämä totta, ja muillakin on kontakteja, ei Olli itse kaikkea maksam mutta kyllä yötkin tekee seuran eteen ilmaiseksi jo viidettä vuotta. Hallin rakentamisen ja tekonurmen uusimisen jälkeen rakentaa Sauvon Veritasta. Mutta mistä kilpailukykyinen budjetti ja millä pelaajalistalla sitten eteenpäin, mielenkiinnolla seuraan. Interin farmiksi ois muuten ehkä fiksu liike, mutta Diogo ei varmasti haluaa treenauttaa ja peluuttaa ketään muiden käskystä, pitää itse saada poimia. Ylijäämät voi menna SalPaan?
|
|
|
|
Nautiskelija
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Inter
|
 |
Vastaus #10 : 15.11.2016 klo 02:50:02 |
|
Seurantaan. On muuten perseestä tuo United joukkueen nimessä. Yhdistynyt Peimarikin kuulostaa paremmalta.
|
|
|
|
Nalli
Poissa
Suosikkijoukkue: Yleinen salaliitto! Hiljaa siellä katsomossa!
|
 |
Vastaus #11 : 15.11.2016 klo 09:16:00 |
|
Seurantaan. On muuten perseestä tuo United joukkueen nimessä. Yhdistynyt Peimarikin kuulostaa paremmalta.
Yhtyneet?  Kuvittelet että SalPa peluuttaa jotain pelaajia jonkun muun käskystä? Aattelin et ketä vaan saavat 
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.11.2016 klo 09:25:29 kirjoittanut Nalli »
|
|
|
|
|
Velmu
Paikalla
|
 |
Vastaus #12 : 15.11.2016 klo 09:21:14 |
|
Interin farmiksi ois muuten ehkä fiksu liike, mutta Diogo ei varmasti haluaa treenauttaa ja peluuttaa ketään muiden käskystä, pitää itse saada poimia. Ylijäämät voi menna SalPaan?
 Kuvittelet että SalPa peluuttaa jotain pelaajia jonkun muun käskystä?
|
|
|
|
Peimari Utd
Poissa
|
 |
Vastaus #13 : 15.11.2016 klo 10:24:25 |
|
Onkos Diogolla sopparia Peimarin kanssa? Tavattu neuvottelemassa (apu?)valmentajan pestistä erään Veikkausliigajoukkueen johdon kanssa.
On sopimus. Hän pyysi välittämään puolestaan viestin tähän keskusteluun: "It´s truth that there was opportunity to me to work in Veikkausliiga as an assistant manager, but in the same moment that someone aproached me for that I said thanks, but declined the offer immediately, because, with all respect, i am a coach, and not an assistant. Unfortunately i don´t have the profile for being a 2nd coach, i tried before in Portugal, and was not good for both me and the head coach at that time. So there isn't any possible way, that i will leave the club of my heart (Peimari) to be assistant of someone, even if it was in Premier League, is just not what i am looking for in this moment of my career." Seura vahvistuu valmennuspuolella ensi vuonna neljännellä täysipäiväisellä ammattivalmentajalla. Hän aloittaa toimessaan tammikuun lopussa. Pelaajapuolelle ei ole vielä tullut päivitystä, mutta mahdollisesti sielläkin on jotain julkaistavaa vielä ennen joulukuuta. Pyrimme tietysti päivittämään tilanteen täällä niin nopeasti aina kuin mahdollista.
|
|
|
|
Velmu
Paikalla
|
 |
Vastaus #14 : 15.11.2016 klo 11:06:50 |
|
Onko muuten Soaresin ja Nevesin lähtö varmaa vai katselevatko vaan "isompia" mahdollisuuksia vielä tällä hetkellä?
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
 |
Vastaus #15 : 15.11.2016 klo 11:39:51 |
|
On sopimus. Hän pyysi välittämään puolestaan viestin tähän keskusteluun:
"It´s truth that there was opportunity to me to work in Veikkausliiga as an assistant manager, but in the same moment that someone aproached me for that I said thanks, but declined the offer immediately, because, with all respect, i am a coach, and not an assistant. Unfortunately i don´t have the profile for being a 2nd coach, i tried before in Portugal, and was not good for both me and the head coach at that time. So there isn't any possible way, that i will leave the club of my heart (Peimari) to be assistant of someone, even if it was in Premier League, is just not what i am looking for in this moment of my career."
Seura vahvistuu valmennuspuolella ensi vuonna neljännellä täysipäiväisellä ammattivalmentajalla. Hän aloittaa toimessaan tammikuun lopussa.
Pelaajapuolelle ei ole vielä tullut päivitystä, mutta mahdollisesti sielläkin on jotain julkaistavaa vielä ennen joulukuuta. Pyrimme tietysti päivittämään tilanteen täällä niin nopeasti aina kuin mahdollista.
Hyvä homma, että on selkeää. Sano Diogolle, että voi itsekin rekisteröityä forumille. Kyllä täällä englantia sen verran ymmärretään, että voi kirjoittaa sillä kielellä.
|
|
|
|
Peimari Utd
Poissa
|
 |
Vastaus #16 : 15.11.2016 klo 14:12:43 |
|
Onko muuten Soaresin ja Nevesin lähtö varmaa vai katselevatko vaan "isompia" mahdollisuuksia vielä tällä hetkellä?
Ei ole varmaa, katselevat tosiaan vain muita mahdollisuuksia marras-joulukuun ajan. Maaottelut nostivat kummankin pelaajan tietoisuutta Portugalissa, joten mahdollisuus kotiinpaluuseen on sen myötä noussut. Muista suomalaisseuroista ei ole ainakaan tämänhetken tiedon mukaan kumpaankaan oltu yhteydessä. Hyvä homma, että on selkeää. Sano Diogolle, että voi itsekin rekisteröityä forumille. Kyllä täällä englantia sen verran ymmärretään, että voi kirjoittaa sillä kielellä.
Viesti välitetty ja hän totesi pysyttelevänsä mieluummin lukijapuolella. Seuraa siis taustalta jatkossakin mitä Peimarista ja sen taustoista ja pelaajista kirjoitetaan, mutta jättää kommentoinnin muille.
|
|
|
|
Varis98
Poissa
Suosikkijoukkue: Millwall
|
 |
Vastaus #17 : 17.11.2016 klo 13:17:46 |
|
Keskikenttä
Niki Granqvist Aki Varjonen Eero Vornanen Samuli Vihervirta Egzon Ibrahimi Behar Cimili Ali Al-Take Matti Vepsäläinen Matias Ernvall Emil Söderberg
Missä Juuso Salonen? Vai onko siirtymässä suurempiin ympyröihin? Br. Crow #98
|
|
|
|
pallourpoilija
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Inter Turku, FC Boda, Fortuna Düsseldorf
|
 |
Vastaus #18 : 17.11.2016 klo 15:43:29 |
|
Kotikunnan jengille varauksellinen  Kai se on pakko raahautua ensi kaudella pari matsia katsomaan.
|
|
|
|
Peimari Utd
Poissa
|
 |
Vastaus #19 : 17.11.2016 klo 23:08:34 |
|
Missä Juuso Salonen? Vai onko siirtymässä suurempiin ympyröihin?
Br. Crow #98
On toki edelleen mukana, kuten on ollut jokaisella Peimarin edustusjoukkueen kaudella. Listalta jäi pois puhtaasti epähuomiossa, mutta nyt pitäisi myös Salonen olla mukana pelaajaluettelossa.
|
|
|
|
konttaava karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #20 : 24.11.2016 klo 22:25:51 |
|
On toki edelleen mukana, kuten on ollut jokaisella Peimarin edustusjoukkueen kaudella. Listalta jäi pois puhtaasti epähuomiossa, mutta nyt pitäisi myös Salonen olla mukana pelaajaluettelossa.
Onkos tuolla paljonkin pelaajia, jotka olisivat olleet mukana kutosesta saakka?
|
|
|
|
Nalli
Poissa
Suosikkijoukkue: Yleinen salaliitto! Hiljaa siellä katsomossa!
|
 |
Vastaus #21 : 24.11.2016 klo 22:32:52 |
|
Onkos tuolla paljonkin pelaajia, jotka olisivat olleet mukana kutosesta saakka?
Ainakin muistaakseni nämä: Santeri Laine Lauri Parkkunen Eero Vornanen Juuso Salonen Samuli Vihervirta Matti Vepsäläinen Jesse Salmiosalo Nico Salmiosalo Miikka Pirhonen Lisäksi Neves, jos siis jatkaa
|
|
|
|
laitakoira
Poissa
|
 |
Vastaus #22 : 08.12.2016 klo 02:03:52 |
|
Onko treenit aloitettu jo? Tietoa ketä on jatkamassa ens kaudella?
|
|
|
|
Peimari Utd
Poissa
|
 |
Vastaus #23 : 08.12.2016 klo 11:30:53 |
|
Onko treenit aloitettu jo? Tietoa ketä on jatkamassa ens kaudella?
Treenit ovat olleet käynnissä normaalisti marraskuun alusta lähtien. Ensi viikolla starttaa joulutauko ja täyteen treenivauhtiin joukkue pääsee takaisin tammikuun puolivälissä. Silloin siis starttaa varsinainen "pre-season". Jotain harjoitusotteluitakin on jo ehditty hahmotella (mm. SalPa, Åbo IFK, FC Espoo ja FC Jazz) mutta niistäkin tarkempaa tietoa, kun päivät ja ajat on lyöty lopullisesti lukkoon. Runko tulee olemaan vähintään 80% sama kuin kaudella 2016. Ajatuksena oli, että ensi kauden uusista pelaajista olisi ehditty jotain uutisoida jo ennen joulutaukoa mutta nyt näyttää, ettei mitään merkittävää tiedotettavaa vielä tämän vuoden puolella ole. Portugalilaispelaajat lomailevat tällä hetkellä kotimaassaan. Soares treenaa parhaillaan erään portugalilaisjoukkueen mukana ja tammikuu näyttää, saako hän sopimuksen sinne vai palaako takaisin Suomeen. Nevesin kanssa keskustellaan edelleen mutta mitään varmaa ei hänenkään jatkosta voi vielä tässä vaiheessa sanoa.
|
|
|
|
Taiteilija
Poissa
|
 |
Vastaus #24 : 08.12.2016 klo 13:37:43 |
|
Runko tulee olemaan vähintään 80% sama kuin kaudella 2016.
Nyt alkaa kuulostaa pelottavalta. Viime kaudellakin sarja oli täynnä parempia pelaajia (ainakin paperilla) kuin Peimarissa ja nyt se tilanne voimistuu entisestään. Toki Peimari pelaa hyvää jalkapalloa nimenomaan joukkueena, mutta Kakkosessa alkaa tulla raja vastaan jos oikeasti meinataan lähes pelkästään "oman kylän pojilla" mennä. Luulisi Turun seudun Kolmosen jengeistä löytyvän pelimiehiä Peimariin? Tiedä sitten kiinnostaako mukavuusalueella pelaavia Kolmosen "staroja" lähteä haastamaan itseään Kakkosen häntäpäähän. Interin A -junnuistakin saattaisi löytyä hyviä pelimiehiä mutta heitäkään ei välttämättä kiinnosta lähteä "jonnekin v*tun Peimariin" suuresta ja mahtavasta Turun Interistä.
|
|
|
|
|
|