Ilkivalta Taikuri
Poissa
Suosikkijoukkue: Kallion soijapojat
|
 |
Vastaus #10625 : 08.09.2025 klo 11:49:35 |
|
Aika kyllä kultaa muistot Riven ajoilta. Montako kovaa päänahkaa otettiin Riven alaisuudessa ylipäätään? Tanska-voitto euroissa joo, mutta se oli niin kummallinen ottelu kaikkine käänteineen ja olisi tilastollisesti kääntynyt 99 kertaa sadasta juuteille, että en antaisi liikaa painoarvoa. Kisapaikkaan johtaneissa karsinnoissa voitettiin käytännössä ne kenet pitikin ja tiukatkin matsit onnistuttiin usein kääntämään erityisesti prime-Pukin avulla voitoiksi. Jengi oli toki tiivis ja pelasi kykyjensä ylärajoilla (erityisesti Arajuuri&Toivio) ja suorittaminen oli tasaista eli kaikenmaailman Liettuoihin ja Kazakstaneihin ei kompasteltu, mutta harvoin peli mitään jogabonitoa oli etenkään kovempia maita vastaan.
Enpä nyt tiedä. Aika kulliintuneet muistot sitä lie itsellänikin olevan, mutta tuossa tätä viestiä ylempänä (velmu) otettiinkin kantaa niihin koviin nahkoihin. Tanska-voitosta en ole samaa mieltä kanssasi, mutta sitten on listattu niitä hyviä puolia, mitä tämän tasoisen maanjoukkueen valmentajalta nimenomaan toivotaankin (voitettiin kenet pitkin ja käännettiin tiukat matsit voitoiksi). Sekä pystyi maksimoimaan primetimepukit, juurisilla aroilla toivioita luoden. Ja mikä tai kuka vetelee useasti jogabonitoja kovempia maita vastaan ilman seppukua?
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.09.2025 klo 11:52:12 kirjoittanut Ilkivalta Taikuri »
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #10626 : 08.09.2025 klo 11:51:16 |
|
Ihan sama nuo menneet voitot. EM-kisoissa ja kisojen jälkeen peliesitykset ja -tulokset olisivat sellaisia, että selkeästi Kanervalla takki tyhjä ja uusi nousu oli vain jatkon tehneiden Palloliiton pomojen märissä unissa.
Kaikkien aikojen maajoukkuevalmentaja, kiitos siitä ja tervetuloa takaisin joskus, jos löytyy taas tuoreita ideoita.
|
|
|
|
Säämies
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK & Majut
|
 |
Vastaus #10627 : 08.09.2025 klo 11:51:52 |
|
Niin onhan sillä välillä tullut hyvä tulos, mutta aina ei voi sanoa onko siitä huolimatta vai sen ansiosta.
Tämähän pätee myös Riven peluuttamaan nelkkunelkkukakkoseen.
|
|
|
|
Ilkivalta Taikuri
Poissa
Suosikkijoukkue: Kallion soijapojat
|
 |
Vastaus #10628 : 08.09.2025 klo 11:53:22 |
|
Tämähän pätee myös Riven peluuttamaan nelkkunelkkukakkoseen.
Täähän se on se klassikko. Otetaan tilastoista huomioon pelkästään tappiot, niin eihän siellä jumankauta ole voitettu ketään 
|
|
|
|
ensijokolmas
Poissa
|
 |
Vastaus #10629 : 08.09.2025 klo 11:53:28 |
|
Ihan sama nuo menneet voitot. EM-kisoissa ja kisojen jälkeen peliesitykset ja -tulokset olisivat sellaisia, että selkeästi Kanervalla takki tyhjä ja uusi nousu oli vain jatkon tehneiden Palloliiton pomojen märissä unissa.
Kaikkien aikojen maajoukkuevalmentaja, kiitos siitä ja tervetuloa takaisin joskus, jos löytyy taas tuoreita ideoita.
Joo, tästä ei mitenkään voi olla eri mieltä kuitenkaan.
|
|
|
|
Berasategui94
Poissa
|
 |
Vastaus #10630 : 08.09.2025 klo 11:55:56 |
|
Slovenia/Bosnia -vierasnöyryytysten vastapainoksi tuntuu aika usein unohtuvan vierasvoitot Bulgariaa, Irlantia, Montenegroa ja Pohjois-Irlantia vastaan. Myös Kazakhstanista ja Armeniasta irtosi voitot noiden pelatessa parhaita karsintojaan tyyliin ikinä. Eivät nuo mitään absoluuttisia huippumaita ole mitkään, mutta kuitenkin tuloksia jollaisilla ei nyt ihan liikaa ole päässyt Suomen kannattajana herkuttelemaan.
Bulgaria on tosin ollut ihan mutasarjan joukkue 2020-luvulla.  Viimeiset kolme matsia sillä 0-4, 0-3, 0-3 ja kansojen liigassa tuli tappio 0-5 P-Irlannille. Oikeastaan ainoa tosi kova tulos vieraspelissä karsinnoissa oli Kanervalla tasapeli Ukrainassa, eli venymistä oli loppujen lopuksi aika vähän siihen nähden, miten paljon täällä on palvottu Kanervaa sateentekijänä. Suotuisa lohko, Pukki uransa piikissä, laajentuneet kisat = kisapaikka. Sinänsä hyvä suoritus myös Kanervalta, mutta Hodgsonin Suomi ylisuoritti enemmän kovia maita vastaan ja vierasvoitto Turkista Möller-Nielsenin johdolla oli kovempi suoritus kuin yksikään Kanervan karsintapeli. On hyvä suhtautua Kanervankin kauteen analyyttisesti, koska muuten saatetaan haikailla sellaisen perään, mitä ei koskaan ollutkaan. Paras vaihtoehto olisi nykyäänkin todennäköisesti joku kehittyneemmästä jalkapallokulttuurista tuleva ulkomainen valmentaja. Se on vain realiteetti, että valmennusosaaminen on futiksessa heikkoa Suomessa ja voittamisen kulttuuria ei ole. Onkohan Lehkosuo ainoa suomalainen, jota edes voisi harkita maajoukkueen päävalmentajaksi tällä hetkellä? (Toista se on koripallossa...)
|
|
|
|
Seeteufel
Poissa
Suosikkijoukkue: Röda, Stock Aitken Waterman
|
 |
Vastaus #10631 : 08.09.2025 klo 12:00:23 |
|
Samoin mm. Bosnia, Kreikka ja Slovenia -kotivoitot. Samaan kastiin kesäkuisen Puola-kotivoiton kanssa. Ei todellakaan mitään "voitetiin kenet pitikin" -voittoja, joskaan ei nyt myöskään mitään kaikkien aikojen urotöitäkään. En nyt jaksa tarkistaa, mutta ainakin osaan noista Suomi lähti altavastaajana kotikentästä huolimatta materiaaliltaan kovempaa vierailijaa vastaan.
Slovenia-kotivoitto, vaikka niiltä puuttui ainakin Oblak ja Sesko, oli jonkinlainen sensaatio. Ljubljanassa olikin sitten paluu arkeen.
|
|
|
|
Hunaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Barbara Pravi, Elli Haloo & Dorothea Wierer <3
|
 |
Vastaus #10632 : 08.09.2025 klo 12:02:49 |
|
Oikeastaan ainoa tosi kova tulos vieraspelissä karsinnoissa oli Kanervalla tasapeli Ukrainassa, eli venymistä oli loppujen lopuksi aika vähän siihen nähden, miten paljon täällä on palvottu Kanervaa sateentekijänä. Suotuisa lohko, Pukki uransa piikissä, laajentuneet kisat = kisapaikka. Sinänsä hyvä suoritus myös Kanervalta, mutta Hodgsonin Suomi ylisuoritti enemmän kovia maita vastaan ja vierasvoitto Turkista Möller-Nielsenin johdolla oli kovempi suoritus kuin yksikään Kanervan karsintapeli.
Toki Suomen omakin materiaali oli hivenen eri tasolla 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Jos Rive olisi ollut puikoissa 2008 EM-karsinnoissa, nostelisit tikunnokkaan varmaankin Azerbaidjan -tappiota, Armenia -tasapeliä tai kotitappiota Serbialle jne. Rive ei mikään sateentekijä ollut, mutta ehkä kovimpienkin vihaajien silmät alkavat avautumaan, että aika kovaa jälkeä Riven aikakaudella Suomi sai aikaan. Slovenia-kotivoitto, vaikka niiltä puuttui ainakin Oblak ja Sesko, oli jonkinlainen sensaatio. Ljubljanassa olikin sitten paluu arkeen.
Sesko jäi niin syvälle Hoskosen taskun pohjalle, että läsnäolonsa päässyt unohtumaan?
|
|
|
|
Toldo
Poissa
|
 |
Vastaus #10633 : 08.09.2025 klo 12:12:21 |
|
Aika kyllä kultaa muistot Riven ajoilta. Montako kovaa päänahkaa otettiin Riven alaisuudessa ylipäätään? Tanska-voitto euroissa joo, mutta se oli niin kummallinen ottelu kaikkine käänteineen ja olisi tilastollisesti kääntynyt 99 kertaa sadasta juuteille, että en antaisi liikaa painoarvoa.
Onko Suomi ikinä voittanut kovempaa jalkapallomaata kuin Tanska? Kilpailullisessa ottelussa siis. Kerroin tuossa ottelussa oli Suomelle noin 12. En muista että Suomi olisi ikinä ottanut isomman kertoimen voittoa kilpailullisessa ottelussa yhtään kenenkään valmentajan alaisuudessa. Riven johdolla sentään otettiin melkein kaksinumeroinen määrä voittoja altavastaajana, ja ennakolta heikommatkin voitettiin todella kovalla prosentilla.
|
|
|
|
Pemari
Poissa
Suosikkijoukkue: FF2 Gold Member
|
 |
Vastaus #10634 : 08.09.2025 klo 12:13:35 |
|
Sesko jäi niin syvälle Hoskosen taskun pohjalle, että läsnäolonsa päässyt unohtumaan? Tuo ei muuten ole ensimmäinen kerta, kun joku muistelee forumilla, että Sesko olisi ollut pois kyseisestä ottelusta. Muistaakseni Bosnia-voitoistakin on saattanut jäädä jotain vastaavia legendoja elämään. En tiedä liittyykö tuo siihen, että suomalaiset usein väkisin yrittävät mielessään keksiä Suomen voitoille selityksiä, että vastustaja olisi ollut heikko ja rampa. Joidenkin mielestä Suomi ei vain koskaan voita omilla ansioillaan.
|
|
|
|
Seeteufel
Poissa
Suosikkijoukkue: Röda, Stock Aitken Waterman
|
 |
Vastaus #10635 : 08.09.2025 klo 12:29:57 |
|
Sesko jäi niin syvälle Hoskosen taskun pohjalle, että läsnäolonsa päässyt unohtumaan?
Oli tosiaan niin näkymätön siihen toiseen peliin verrattuna.
|
|
|
|
Hunaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Barbara Pravi, Elli Haloo & Dorothea Wierer <3
|
 |
Vastaus #10636 : 08.09.2025 klo 12:37:00 |
|
Tuo ei muuten ole ensimmäinen kerta, kun joku muistelee forumilla, että Sesko olisi ollut pois kyseisestä ottelusta. Muistaakseni Bosnia-voitoistakin on saattanut jäädä jotain vastaavia legendoja elämään. En tiedä liittyykö tuo siihen, että suomalaiset usein väkisin yrittävät mielessään keksiä Suomen voitoille selityksiä, että vastustaja olisi ollut heikko ja rampa. Joidenkin mielestä Suomi ei vain koskaan voita omilla ansioillaan.
Pjanic oli pelikiellossa Bosnia-kotivoitossa. Samat selittelyt eivät kuitenkaan vaikuttaisi pätevän toiseen suuntaan, kun ykkösmaalivahdin, avauksen puolustavan keskikentän ja ykköstopparin poissaolot eivät saisi näkyä mitenkään. Huvittaa myös Riven aikakauden perustelu pelkästään jonain Prime-Pukin ansiona, aivan kuin vastustajilla ei olisi ollut riveissään erinomaisia jalkapalloilijoita. Samalla kuitenkin kuolataan jonkun Georgian EM-kisoihin vieneen Willy Sagnolin perään, vaikka pitäisi olla ihan epistä kun hänellä on ollut käytettävissään Prime-Pukkiakin huomattavasti laadukkaampi Prime-Kvaratskhelia jne.
|
|
|
|
Berasategui94
Poissa
|
 |
Vastaus #10637 : 08.09.2025 klo 12:37:50 |
|
Toki Suomen omakin materiaali oli hivenen eri tasolla 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Jos Rive olisi ollut puikoissa 2008 EM-karsinnoissa, nostelisit tikunnokkaan varmaankin Azerbaidjan -tappiota, Armenia -tasapeliä tai kotitappiota Serbialle jne.
Rive ei mikään sateentekijä ollut, mutta ehkä kovimpienkin vihaajien silmät alkavat avautumaan, että aika kovaa jälkeä Riven aikakaudella Suomi sai aikaan.
Suomella oli enemmän hyvän kansainvälisen tason pelaajia, mutta hyvät tulokset kovia maita perustui niissä karsinnoissa harvinaisen hyvin organisoituun joukkuepuolustukseen, jonka ansiosta Suomi päästi kolmanneksi vähiten maaleja per ottelu koko Euroopan karsinnoissa. Voi olla, että Hodgson oli liian hirttäytynyt tuohon pelitapaan ja sen takia tuli nuo pistemenetykset Azereita ja Armenia vastaan, mutta kokonaisuutena Hodgsonin työ valmentajana ainoissa karsinnoissaan oli laadukkaampaa kuin Kanervan ekoissa karsinnoissaan, lohko vain oli paljon vaikeampi ja kisapaikkoja jaossa silloin vain 14. Ainoa tappio kolmen ylimmän korin maita vastaan oli juuri se Serbia-kotitappio.
|
|
|
|
Hunaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Barbara Pravi, Elli Haloo & Dorothea Wierer <3
|
 |
Vastaus #10638 : 08.09.2025 klo 12:40:03 |
|
Ainoa tappio kolmen ylimmän korin maita vastaan oli juuri se Serbia-kotitappio.
Ja vastaavasti ainoat voitot viiden ylimmän korin maita vastaan Puolaa ja Belgiaa vastaan, joista jälkimmäinen taitaa mennä enemmän osastoon "voitettiin kenet pitikin", kotona omantasoista tai hivenen heikompaa vastaan.
|
|
|
|
Pemari
Poissa
Suosikkijoukkue: FF2 Gold Member
|
 |
Vastaus #10639 : 08.09.2025 klo 12:49:02 |
|
Pjanic oli pelikiellossa Bosnia-kotivoitossa.
Muistelemani legenda taisi kertoa, että sekä Pjanic että Dzeko olisivat olleet poissa, vaikka tosiaan vain Pjanic oli poissa.
|
|
|
|
Berasategui94
Poissa
|
 |
Vastaus #10640 : 08.09.2025 klo 13:05:23 |
|
Ja vastaavasti ainoat voitot viiden ylimmän korin maita vastaan Puolaa ja Belgiaa vastaan, joista jälkimmäinen taitaa mennä enemmän osastoon "voitettiin kenet pitikin", kotona omantasoista tai hivenen heikompaa vastaan.
Kaksi tasapeliä Portugalia vastaan, voitto ja tasapeli Puolaa vastaan ja vierastasapeli Serbiaa vastaan >>> Kotivoitot Bosniasta ja kriisi-Kreikasta ja pelkkiä tappioita huippumaita ja keskitason maita vastaan vieraissa. Kanervalla ainoa kova vieraspiste panoksellisissa otteluissa oli se Ukraina-tasapeli seuraavissa MM-karsinnoissa. Ymmärrän että oli maajoukkueen faneille katarttinen kokemus, kun vihdoin päästiin kisoihin, mutta jos asiaa tarkastelee analyyttisesti, niin ei siinä mitään suurtekoja tehty. Onnistuneet karsinnat suotuisassa lohkossa ja apina pois selästä, hyvä niin. Mutta nyt katseet eteenpäin ja mielellään joku osaava ulkomainen valmentaja kehiin seuraaviin karsintoihin, U21:stä on kuitenkin nousemassa jotain ihan laadukkaita pelaajia, jotka alkaa olla lähellä piikkiään 2027, kun EM-karsinnat pelataan. Kyllä Suomi pystynee parempaan peliin kuin, mitä Kanervan vikoissa karsinnoissa ja Friisin kanssa on nähty.
|
|
|
|
ensijokolmas
Poissa
|
 |
Vastaus #10641 : 08.09.2025 klo 13:14:41 |
|
Toisaalta en muista, että Hodaria ja etenkään noita maalin päähän kisapaikasta jääneitä karsintoja oltaisiin kauheasti foorumilla ikinä vähäteltykään. Materiaali oli tietty ihan eri luokkaa kuin Rivellä, mutta silti ihan kovia venymisiä. Toki vierastasuri Portugalista oli "tappio".
|
|
|
|
Villahousu
Poissa
|
 |
Vastaus #10642 : 08.09.2025 klo 13:15:38 |
|
Kaksi tasapeliä Portugalia vastaan, voitto ja tasapeli Puolaa vastaan ja vierastasapeli Serbiaa vastaan >>> Kotivoitot Bosniasta ja kriisi-Kreikasta ja pelkkiä tappioita huippumaita ja keskitason maita vastaan vieraissa. Kanervalla ainoa kova vieraspiste panoksellisissa otteluissa oli se Ukraina-tasapeli seuraavissa MM-karsinnoissa.
Olihan siellä ainakin se Bosnia-vierasvoitto juuri niissä karsinnoissa. Ja varmaan myös vierasvoitto P-Irlannista EM 2024-karsinnoissa sitten täyttää kriteerin. Samoin vierasvoitto Irlannista NL:ssa 2020 (saman vuoden Bulgaria ei ehkä ihan täyttäne kriteeriä). Toki Tanskakin pelasi kotikentällään omituisessa Suomen voitossa 2021. e. vielä tuli mieleen vierasvoitto Kreikasta jo 2015. Jotain Kreikkaa vastaan Suomella ei pitäisi olla materiaaliltaan paljoakaan tekemistä kotonakaan, mutta Rive voitti tuon lisäksi kaksi kertaa kotonakin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.09.2025 klo 13:40:37 kirjoittanut Villahousu »
|
|
|
|
|
The Real Wolf
Poissa
|
 |
Vastaus #10643 : 08.09.2025 klo 13:19:39 |
|
Olihan siellä ainakin se Bosnia-vierasvoitto juuri niissä karsinnoissa.
- Ja MM 2018-karsinnoissa vieraspiste Kroatiasta. Ottelussa ei toki enää panosta Suomelle, mutta vastustajalle oli, ja pisteiden menetys tarkoitti reittiä lopputurnaukseen jatkokarsinnan kautta, eikä suoraan.
|
|
|
|
Hunaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Barbara Pravi, Elli Haloo & Dorothea Wierer <3
|
 |
Vastaus #10644 : 08.09.2025 klo 13:28:39 |
|
Kaksi tasapeliä Portugalia vastaan, voitto ja tasapeli Puolaa vastaan ja vierastasapeli Serbiaa vastaan >>> Kotivoitot Bosniasta ja kriisi-Kreikasta ja pelkkiä tappioita huippumaita ja keskitason maita vastaan vieraissa. Kanervalla ainoa kova vieraspiste panoksellisissa otteluissa oli se Ukraina-tasapeli seuraavissa MM-karsinnoissa.
Ymmärrän että oli maajoukkueen faneille katarttinen kokemus, kun vihdoin päästiin kisoihin, mutta jos asiaa tarkastelee analyyttisesti, niin ei siinä mitään suurtekoja tehty. Onnistuneet karsinnat suotuisassa lohkossa ja apina pois selästä, hyvä niin. Mutta nyt katseet eteenpäin ja mielellään joku osaava ulkomainen valmentaja kehiin seuraaviin karsintoihin, U21:stä on kuitenkin nousemassa jotain ihan laadukkaita pelaajia, jotka alkaa olla lähellä piikkiään 2027, kun EM-karsinnat pelataan. Kyllä Suomi pystynee parempaan peliin kuin, mitä Kanervan vikoissa karsinnoissa ja Friisin kanssa on nähty.
Väärin menty kisoihin, kun edes Italia ei kaatunut? Kyllä Suomi Riven aikana ylisuoritti muutaman vuoden putkeen omaan materiaaliinsa nähden, mikä tuntuu olevan monelle huomattavan kova pala myöntää. Joistain Paska-Bosnian ja Kriisi-Kreikan voittamisesta tuli "uusi normaali", voitettiin kenet pitikin, eikä tuossa vauhtisokeudessa oikein osattu nähdä Suomen ylisuorittavan materiaaliinsa nähden. Suurimman ansion Riven ajanjaksosta tosin annan niille peleille, jotka oikeasti olivat "Voitettiin kenet pitikin" -luokan matseja. Nämä armeniat, montenegrot, kazakstanit, pohjois-irlannit, irlannit ja lilliputit kaatuivat pelistä toiseen tehtaan takuulla, minkä ei pitäisi olla tilastollisesti mahdollista, vaikka olisi 70% suosikki jokaisessa ottelussa (jota Suomi aika harvaa maajoukkuetta vastaan koskaan on), se tilastotasapeli tai -tappio siellä aina vääjäämättä odottaa. Näitä "liettua tasapelejä" on jatkossakin tulossa, oli valmentajana sitten kuka tahansa, jalkapallossa satunnaisvaihtelu on verrattain suurta. Riven viimeisiin kuukausiin ei kai kukaan ole mitään vertaamassa, vaan nimenomaan niihin parhaisiin aikoihin, jollaisia ei ihan hetkeen ole Huuhkajille tiedossa, seisoi penkin takana (edessä) sitten kuka tahansa ja joita ei täälläkään osata riittävästi arvostaa.
|
|
|
|
Villahousu
Poissa
|
 |
Vastaus #10645 : 08.09.2025 klo 13:31:40 |
|
Suurimman ansion Riven ajanjaksosta tosin annan niille peleille, jotka oikeasti olivat "Voitettiin kenet pitikin" -luokan matseja. Nämä armeniat, montenegrot, kazakstanit, pohjois-irlannit, irlannit ja lilliputit kaatuivat pelistä toiseen tehtaan takuulla, minkä ei pitäisi olla tilastollisesti mahdollista, vaikka olisi 70% suosikki jokaisessa ottelussa (jota Suomi aika harvaa maajoukkuetta vastaan koskaan on), se tilastotasapeli tai -tappio siellä aina vääjäämättä odottaa. Näitä "liettua tasapelejä" on jatkossakin tulossa, oli valmentajana sitten kuka tahansa, jalkapallossa satunnaisvaihtelu on verrattain suurta.
Ja esimerkiksi Irlanti ei oikeastaan edes ole "voitettiin kenet pitikin" vaan pysyvästi materiaaliltaan Suomeen nähden ihan eri tason jengi, myös sen takia, että saavat jostain kaukaa sukujuuriltaan irkkutaustaisia lädejä mukaan helpohkosti. (Esim. juuri nyt TM 184M, meillä 46M). Silti jotenkin onnistuttiin voittamaan molemmat ottelut NL:ssa 2020. Mutta itse pointista samaa mieltä, että Suomi ylisuoritti materiaaliinsa nähden todella rajusti, joka vääristi kannattajien käsityksiä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.09.2025 klo 13:33:55 kirjoittanut Villahousu »
|
|
|
|
|
Hunaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Barbara Pravi, Elli Haloo & Dorothea Wierer <3
|
 |
Vastaus #10646 : 08.09.2025 klo 13:35:07 |
|
Ja esimerkiksi Irlanti ei oikeastaan edes ole "voitettiin kenet pitikin" vaan oikeastaan pysyvästi materiaaliltaan Suomeen nähden ihan eri tason jengi, myös sen takia, että saavat irkkutaustaisia lädejä mukaan helpohkosti. (Esim. juuri nyt TM 184M, meillä 46M).
Mutta itse pointista samaa mieltä, että Suomi ylisuoritti materiaaliinsa nähden todella rajusti, joka vääristi kannattajien käsityksiä.
No joo, Irlanti nyt lipsahti tuonne, kun sattui Kansojen liigassa kaatumaan niin kotona kuin vieraissa. Joskaan en siltikään ihan samaan koriin asettaisi kuin 2019 Bosniaa/Kreikkaa, 2021 Bosniaa, 2023 Sloveniaa tai 2025 Puolaa.
|
|
|
|
13ergkamp
Poissa
Suosikkijoukkue: Slavia Sofia
|
 |
Vastaus #10647 : 08.09.2025 klo 14:04:46 |
|
Aika kyllä kultaa muistot Riven ajoilta. Montako kovaa päänahkaa otettiin Riven alaisuudessa ylipäätään? Tanska-voitto euroissa joo, mutta se oli niin kummallinen ottelu kaikkine käänteineen ja olisi tilastollisesti kääntynyt 99 kertaa sadasta juuteille, että en antaisi liikaa painoarvoa. Kisapaikkaan johtaneissa karsinnoissa voitettiin käytännössä ne kenet pitikin ja tiukatkin matsit onnistuttiin usein kääntämään erityisesti prime-Pukin avulla voitoiksi. Jengi oli toki tiivis ja pelasi kykyjensä ylärajoilla (erityisesti Arajuuri&Toivio) ja suorittaminen oli tasaista eli kaikenmaailman Liettuoihin ja Kazakstaneihin ei kompasteltu, mutta harvoin peli mitään jogabonitoa oli etenkään kovempia maita vastaan.
Itse muistelen että ”kenet pitikin” lähti Riven aikana laajenemaan räjähdyksenomaisesti, kun alku-euforiasta oltiin toivuttu. Forkalla esitettiin aluksi näkemyksiä että pitäisi tahallaan pudota D-liigaan niin saataisiin joku kiva arpalippu kisoihin. Tästä pieni hetki niin pelattiin B-liigassa tasapäisiä otteluita ja oltiin tilanteessa, että nämä Irlannit ja Bosnia-Hertzegovinat, mieluiten Kreikatkin ovat maita jotka vaan pitää hoidella nyt, kun ollaan hyvä jalkapallomaa. E: hidas -> toistoa, ainakin Hunaja sanonut jo samat asiat
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.09.2025 klo 14:08:49 kirjoittanut 13ergkamp »
|
|
|
|
|
|
The Real Wolf
Poissa
|
 |
Vastaus #10649 : 08.09.2025 klo 14:40:39 |
|
- Pisse ja Calbert? Oleellisinta maajoukkuekeskusteluun on se, että samalla soittolistalla soi " Mennyt mies."
|
|
|
|
|
|