Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
 |
Vastaus #1150 : 27.12.2017 klo 11:34:32 |
|
Jos tahtoo jouluherkkuja sulatellessa lukaista aukeaman jutun Pochettinosta, niin Urheilulehdestä löytyy otsikolla:
"WHATSAPP-AJAN VALMENTAJA" "Mauricio Pochettino tietää, miten nykypäivän pelaajia käsitellään."
Jutussa viitataan Guillem Balaguen kirjoittamaan kirjaan managerista ja esiin nousee muunmuassa se, miten Poch pitää pelaajiin yhteyttä otsikossa mainitun sovelluksen kautta. Argentiinalainen on lähellä, mutta pitää myös etäisyyttä.
Ei mikään kovin syväluotaava juttu, mutta tukee väitteitä argentiinalaisesta man managementin taiturina.
|
|
|
|
|
ikharo
Poissa
|
 |
Vastaus #1151 : 27.12.2017 klo 11:44:24 |
|
Kylläpä harmittaa, että on jäänyt pari viime peliä katsomatta matkustelujen myötä. Varsinkin eilisen matsin olisin mielelläni nähnyt good mood-hengessä.
Ilmeisen riippuvainen tulos on Allin ja Kanen hyvästä vireestä sekä puolustuslinjan kokoonpanosta niin, että Dier saadaan nostettua ainakin nimellisesti puolustavan keskikentän rooliin. Eriksen on mielestäni tällä kertaa saanut hieman liikaakin lokaa niskaan aiemmista peleistä, joissa tulosta ei tullut - hankala pelinrakentajan on siirtää palloa avainasemiin, mikäli syöttösuunnat on täysin tukossa ja juoksut vähissä. Winksistä näkynyt uupumus huolestutti aikaisemmin, mutta onneksi Dembele alkaa kuntoutumaan.
|
|
|
|
|
Josimarin veto
Poissa
Suosikkijoukkue: Iso haalee
|
 |
Vastaus #1152 : 27.12.2017 klo 12:06:28 |
|
Dembele otettiin vaihtoon pelin lopussa, piteli mielestäni etureittä. Mahtaakohan kuntoutuminen kuitenkin jatkua.
Niin ja terve vaan, olen pitkäaikainen lukija joka päätti viimein rekisteröityä. Spursia kannattanut aktiivisesti pikkupojasta lähtien elikkäs sellaiset 25v. COYS!
|
|
|
|
|
AEF
Poissa
|
 |
Vastaus #1153 : 27.12.2017 klo 20:24:43 |
|
Dembele otettiin vaihtoon pelin lopussa, piteli mielestäni etureittä. Mahtaakohan kuntoutuminen kuitenkin jatkua.
Niin ja terve vaan, olen pitkäaikainen lukija joka päätti viimein rekisteröityä. Spursia kannattanut aktiivisesti pikkupojasta lähtien elikkäs sellaiset 25v. COYS!
Tervetuloa! Itsellä melko lailla sama kannatusaika takana.
|
|
|
|
|
Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
 |
Vastaus #1154 : 28.12.2017 klo 10:30:21 |
|
Nyt kun Virgil van Dijkin monsterisiirto Pooliin varmistui, lienee ajankohtaista lähettää Daniel Levylle konvehtirasia Davinson Sanchezin hankinnan johdosta. Niin ja terve vaan, olen pitkäaikainen lukija joka päätti viimein rekisteröityä. Spursia kannattanut aktiivisesti pikkupojasta lähtien elikkäs sellaiset 25v. COYS!

|
|
|
|
|
john white
Poissa
|
 |
Vastaus #1155 : 28.12.2017 klo 10:41:34 |
|
Nyt kun Virgil van Dijkin monsterisiirto Pooliin varmistui, lienee ajankohtaista lähettää Daniel Levylle konvehtirasia Davinson Sanchezin hankinnan johdosta.
Ehkä näin, mutta kyllähän Kloppon kykenemättömyys organisoida puolustusta muuten, kuin hankkimalla järjettömällä summalla pelaaja tilkitsemään sitä, tulee maksamaan kaikille seuroille paljon. Jos VvD todellakin saa £180 kiloa/viikko, mitähän Tobyn pyyntö jatkosopimuksesta tulee olemaan ? Kyllähän järjen äänl on nyt lopullisesti tukahdettu ! Ps. Vahva huhu. Trippier => Leicester Hinta ? Mutta eiköhän ostohinta ainakin nelinkertaistu. KWP:n aika ottaa kakkosvaihtoehdon paikka.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.12.2017 klo 10:53:17 kirjoittanut john white »
|
|
|
|
|
Blanchflower
Poissa
|
 |
Vastaus #1156 : 28.12.2017 klo 11:03:39 |
|
Katselin tuossa hieman läpi missä entiset pelaajat luuraavat - ehdottoman noston arvoinen on edelleen Chris Day, jolla on kuitenkin myös tosipeliaikaa Spursista takana ja on ollut samaan aikaan jengissä Klinsmannin kanssa. Entinen Englannin U21 maalivahti on edelleen ammattilaisena Stevenagessa League Twossa, jossa sarjapelejä kohta 300 (kaikkinensa vajaa 500, kaikissa peleissä vajaa 600).
Noin muuten valjuun mahtuu 20 entistä pelaajaa: Michael Carrick (ManU) Nacer Chadli (WBA) Jake Livermore (WBA) Gylfi Sigurðsson (Everton) Aaron Lennon (Everton) Kyle Walker (ManCity) Peter Crouch (Stoke) Kevin Wimmer (Stoke) Andros Townsend (Crystal Palace) Heurelho Gomes (Watford) Etienne Capoue (Watford) Younes Kaboul (Watford) Jermain Defoe (Bournemouth) Adam Smith (Bournemouth) Charlie Daniels (Bournemouth) Tom Carroll (Swansea) Kyle Naughton (Swansea) Wayne Routledge (Swansea) DeAndre Yedlin (Newcastle) Dean Marney (Burnley)
Divariin ml. lainat 25 Ryan Mason (Hull) Michael Dawson (Hull) Kevin Stewart (Hull) Fraizer Campbell (Hull) Alan Hutton (Aston Villa) Josh Onomah (Aston Villa - laina) Darren Bent (Derby) Tom Huddlestone (Derby) Cameron Carter-Vickers (Sheffield United -laina) Alex Pritchard (Norwich) Ryan Fredericks (Fulham) David Button (Fulham) Grant Hall (QPR) Steven Caulker (QPR) Charlie Owens (QPR) Zenon Styliandes (QPR) Mass Luongo (QPR) Jordan Archer (Millwall) Zeki Fryers (Barnsley) Ben Alnwick (Bolton) Dorian Dervite (Bolton) Joe Muscatt (Bolton) Will Miller (Burton) Grant Ward (Ipswich) Jacques Maghoma (Birmingham)
League Onen kohdalla silmään sattui vain 7 Jonathan Obika (Oxford) Jonathan Jackson (Charlton) Luke McGee (Portsmouth) Connor Ogilvie (Gillingham -laina) Ruben Lameiras (Plymouth) Nathan Byrne (Wigan) Yaser Kasim (Northampton)
League Twon kohdalla 10 Dean Parrett (AFC Wimbledon) Andy Barcham (AFC Wimbledon) Mark Hughes (Acrington Stanley) Chris Day (Stevenage) Joe Martin (Stevenage) Ronnie Henry (Stevenage) Shaq Coulthirst (Barnet) Lawrence Vigouroux (Swindon) Calum Butcher (Mansfield) Troy Archibald-Henville (Exeter)
Ja ex-conference 9: Jonathan Miles (Ebbsfleet) Mark Yeates (Eastleigh) Giancarlo Gallifuoco (Dover) Jack Munns (Hartlepool) Charlie Lee (Leyton) Stuart Lewis (Maidstone) Jamie Butler (Sutton) Jack Barthram (Barrow) Darren McQueen (Ebbsfleet)
Alempana erinäisiä poimintoja: Chelmsfordista löytyy trio (Forecast, Sotonissakin maaleja takonut Lee Barnard ja ex-Mypa Kudus Oyenuga -> toinen ex-Mypa Jake Nicholson löytyy Walton Casualsin riveistä), Spurs -kytköksistä tutussa Billericay Townista löytyy Jamie O'Hara ja Paul Konchesky, Pascal Chimbonda Washingtonista, paljon kiertänyt (Ranska, Turkki, Sveitsi, Israel, Azerbaidjzan, Belgia etc.) Yannick Kamanan Waresta (kuten Ajet Shehu). Jamie Slabber, reservitykki todella kaukaa pelaa Graysissa, ex-suurlupaukset Terry Dixon (Aylesbury), Michael Malcom (Barton) ja Leigh Mills (Winchester) pelaavat vielä.
Skotlannin puolelta pääsarjasta löytyvät Niko Kranjčar (Rangers) ja Dominic Ball (Aberdeen), porrasta alempaa Calum Tapping (Queen of the South) ja John "Chrisin veli" Sutton (St.Mirren).
Suht tuoreina vapaana agentteina löytyy sitten mm. Mark Hughes (se toppariversio, edellinen seura Eastborough), Sebastian Bassong (Norwich) ja Stephen Kelly (Rotherham).
|
|
|
|
|
Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
 |
Vastaus #1157 : 28.12.2017 klo 11:15:33 |
|
Ehkä näin, mutta kyllähän Kloppon kykenemättömyys organisoida puolustusta muuten, kuin hankkimalla järjettömällä summalla pelaaja tilkitsemään sitä, tulee maksamaan kaikille seuroille paljon. Jos VvD todellakin saa £180 kiloa/viikko, mitähän Tobyn pyyntö jatkosopimuksesta tulee olemaan ? Kyllähän järjen äänl on nyt lopullisesti tukahdettu !
Pool tekee toki hallaa muille myös maksamalla Lovrenille viikossa 100 000 puntaa. Toki tuossa VVD:n siirrossa siellä taisivat muut seurat olla kiusaamassa ja siirtosumma sekä palkka hilautuivat absurdille tasolle. Voittajat ovat tuossa kaupassa VVD sekä ehdottomasti Southampton. Häviäjiä ovat sitten Spurs, sekä kaikki muut seurat joille raha on jotain muutakin, kuin leikkikalu ja sen käyttämistä pyritään harrastamaan järkeen valjastettuna.
|
|
|
|
|
Blanchflower
Poissa
|
 |
Vastaus #1158 : 28.12.2017 klo 11:20:53 |
|
Ja vastaavaa saarten ulkopuolelta: Espanja Gareth Bale (Real) Paulinho (Barcelona) Luka Modric (Real) Pau Lopez (Espanyol) Saksa Nabli Bentaleb (Schalke) Benjamin Stambouli (Schalke) Lewis Holtby (HSV) Milos Veljkovic (Werder Bremen) Kevin-Prince Boateng (Eintracht Frankfurt) Italia Italia Federico Fazio (AS Roma) Vlad Chiriches (Napoli) Iago Falque (Torino) Adel Taarabt (Genoa) Emil Hallfredsson (Udinese) Ranska Clinton N'Jie (Marseille) Benoît Assou-Ekotto (Metz) Yuri Berchiche (PSG) + kakkostasolla John Bostock (Lens) lisäksi kairaaja pelaa edelleen jossain alasarjoissa eli Steed Malbranque (Monts d'Or Azergues Foot) Turkki Emmanuel Adebayor (İstanbul Başakşehir) Sandro (Antalyaspor) Vincent Janssen (Fenerbahce - laina) Roberto Soldado (Fenerbahce) William Troost-Ekong (Bursaspor) Portugali Rodrigo Defendi (Desportivo Aves) Venäjä Vedran Ćorluka (Lokomotiv) Sveitsi Reto Ziegler (FC Luzern) Belgia Cristian Ceballos (Sint-Truidense VV) Paul-José Mpoku (Standard Liege) Hollanti Ismail Azzaoui (Willem II - lainassa Wolfsburgista) Israel Tomas Pekhart (Hapoel Beer Sheva) Kroatia Tomislav Gomelt (HNK Rijeka) Slovenia Nathan Oduwa (NK Olimpija) Tsekki David Limbersky (Viktoria Plzen) Tanska Rafael van der Vaart (FC Midtjylland) Filip Lesniak (Aalborg) Ruotsi Oscar Jansson (Örebrö) Jon Jönssön (Elfsborg) Norjassa Dag Alexander Olsen pelaa kai alasarjoissa (Gjövik-Lyn). Euroopan ulkopuolella: USA Clint Dempsey (Seattle) Simon Dawkins (San Jose) Giovanni Dos Santos (LA) Anton Walkes (Atlanta United -laina) kakkostasolla Cameron Lancaster (Lousville City) ja collegefutista Liam Priestley (Missouri States Bears) Intia Dimitar Berbatov (Kerala Blasters) Robbie Keane (ATK) (seurakaverina Jässi ja Nasse, valmentajana Teddy, myös Postiga pelannut varsin tuoreeltaan seurassa). E-Afrikka Bongani Khumalo (Bidvest Wits FC) Steven Pienaar (Bidvest Wits FC) Saudi Ghaly (Nasr) Bruno Uvini (Nasr) Australia Tom Glover (Central Coast- laina) Anton Blackwood pelaa ilmeisesti Hong Kongin divarissa Suht tuoreita vapaita agentteja: Roman Pavlyuchenko (edellinen seura Ararat Moscow) Didier Zokora (Semen Padang Indonesiassa) Mounir El Hamdoui (Al-Taawoun FC) Souleymane Coulibaly (Al Ahly SC - suht hyvillä tehoilla, lähti ulkojalkapalloilullisista syistä, ura jatkuu varmasti) Onhan noita ollut kaikenlaisia kiertolaisia: https://en.wikipedia.org/wiki/Rohan_Ricketts
|
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
 |
Vastaus #1159 : 28.12.2017 klo 11:21:01 |
|
Pool ei tee muille yhtään mitään, vaikka maksaisi sata miljoonaa viikossa Ragnar Klavanille. Itselleen toki.
Eihän siinä ole mitään järkeä, että joku futisforumnimimerkki määrittäisi sopivat palkat. Idioottimainen ajatuskin.
|
|
|
|
|
journeyman
Poissa
|
 |
Vastaus #1160 : 28.12.2017 klo 11:36:45 |
|
Blankulta kyllä uskomattomat listat. Hienoa, että joku jaksaa tuollaistakin kaivaa. Silmiin pisti kaksi topparia, joista piti kai tulla ihan tähtiä valioliigaan, mutta eise ihan niin mennyt... Eli Bassong ja Caulker. Caulkerin perässä oli kai Poolikin jossain vaiheessa ja muistaakseni täälläkin vähän harmiteltiin Caulkerin lähtöä.
Turha kai se Poolia on syyttää kuumentuneista markkinoista. Heillä oli pakkorako ja he änkeytyivät siihen. Enemmän kai tässä pitää Cityä syyttää, joka hinnoitteli kesällä puolustajat uusiksi. Toki he sillä saivat ostettua tulevan mestaruuden. Ja vielä enemmän voimme syyttää PSG:tä ja Qatarilaisia miljardöörejä ja ehkä vähän maailman suurinta rikollisjärjestöä FIFAa.
|
|
|
|
|
Blanchflower
Poissa
|
 |
Vastaus #1161 : 28.12.2017 klo 11:46:38 |
|
Blankulta kyllä uskomattomat listat. Hienoa, että joku jaksaa tuollaistakin kaivaa. Silmiin pisti kaksi topparia, joista piti kai tulla ihan tähtiä valioliigaan, mutta eise ihan niin mennyt... Eli Bassong ja Caulker. Caulkerin perässä oli kai Poolikin jossain vaiheessa ja muistaakseni täälläkin vähän harmiteltiin Caulkerin lähtöä. Caulkerin ura taisi katketa - tai ainakin mennä jäihin - pitkälti henkilökohtaisiin ongelmiin, alkoholia, masennusta ja uhkapelejä. Varsin kirkkaalta se tulevaisuus vielä näytti 12-13, nyt on puoleentoistakauteen vain 17 peliä kaikissa kisoissa. Toivottavasti saa vielä elämänsä ja uransa kasaan, kyllä tuolla osaamisella pystyisi vielä uraakin tekemään ja samalla keräämään hieman sitä pesämunaa ettei päätyisi Ebouen ja kumppaneiden seuraksi varattomaksi ex-futaajaksi.
|
|
|
|
|
Häckett
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool FC
|
 |
Vastaus #1162 : 28.12.2017 klo 11:52:44 |
|
Turha kai se Poolia on syyttää kuumentuneista markkinoista. Heillä oli pakkorako ja he änkeytyivät siihen. Enemmän kai tässä pitää Cityä syyttää, joka hinnoitteli kesällä puolustajat uusiksi. Toki he sillä saivat ostettua tulevan mestaruuden. Ja vielä enemmän voimme syyttää PSG:tä ja Qatarilaisia miljardöörejä ja ehkä vähän maailman suurinta rikollisjärjestöä FIFAa.
Poolia aika turha syyttää tästä. Enemmän Spurs voisi katsoa peiliin, fakta on kuitenkin se että jos se haluaa pois kyläseura statuksesta ne rahahanat on aukaistava ennemmin tai myöhemmin. Kilpailu on koventunut viime vuosina ja Spursin on muutettava palkkapolitiikkaa jos meinaavat pysyä toisten mukana.
|
|
|
|
|
jupekui
Poissa
|
 |
Vastaus #1163 : 28.12.2017 klo 11:56:13 |
|
Enemmän kai tässä pitää Cityä syyttää, joka hinnoitteli kesällä puolustajat uusiksi. Toki he sillä saivat ostettua tulevan mestaruuden. Ja vielä enemmän voimme syyttää PSG:tä ja Qatarilaisia miljardöörejä ja ehkä vähän maailman suurinta rikollisjärjestöä FIFAa.
City aloitti tämän pelaajien uudelleenhinnoittelun vuonna 2008 eikä se koskenut pelkästään puolustajia. Nyt kun PSG on änkenyt mukaan kukoksi tunkiolle se tarkoittaa kaikille muillekkin näitä järjettömiä hintoja tai tyytymistä 3. korin pelaajiin.
|
|
|
|
|
Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
 |
Vastaus #1164 : 28.12.2017 klo 12:10:09 |
|
Poolia aika turha syyttää tästä. Enemmän Spurs voisi katsoa peiliin, fakta on kuitenkin se että jos se haluaa pois kyläseura statuksesta ne rahahanat on aukaistava ennemmin tai myöhemmin. Kilpailu on koventunut viime vuosina ja Spursin on muutettava palkkapolitiikkaa jos meinaavat pysyä toisten mukana.
Palkkapolitiikkaa ei kannata muuttaa, mutta summat kasvavat toki. Onni tässä tilanteessa on uuden stadionin valmistuminen juuri kreivin aikaan. Pelaajakaupoissa toteutuneet kaupat heijastuvat helposti muihin kauppoihin ja palkatkin ovat nykyisellään jo osin status-kysymyksiä. Tässä VVD-tapauksessa ilmaa on rahan suhteen vähän joka puolella, sillä vaikka tuota kutsuisi muskeleiden näytöksi, niin kyllähän siellä oli vähän pakkorako kasvojen pesun suhteen ja se maksoi nyt aika paljon. Spurs tuskin ajautuu samanlaiseen mediarumbaan, eikä ole tainnut hetkeen ajautuakaan. Aiemmin muutaman myynnin kohdalla on vastaavaa nähty, mutta ne rumbat ovatkin sitten palvelleet talouden puolesta Spursia, kun Real Madrid ei voinut enää esimerkiksi Balen kohdalla perääntyä. City aloitti tämän pelaajien uudelleenhinnoittelun vuonna 2008 eikä se koskenut pelkästään puolustajia. Nyt kun PSG on änkenyt mukaan kukoksi tunkiolle se tarkoittaa kaikille muillekkin näitä järjettömiä hintoja tai tyytymistä 3. korin pelaajiin.
Höpöti höp. Kyllä sieltä löytyy hyviä pelaajia ihan laadukkaan scouttaamisen kautta edelleen. Hyvänä esimerkkinä muuan Sanchez.
|
|
|
|
|
Häckett
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool FC
|
 |
Vastaus #1165 : 28.12.2017 klo 12:15:59 |
|
Palkkapolitiikkaa ei kannata muuttaa, mutta summat kasvavat toki. Onni tässä tilanteessa on uuden stadionin valmistuminen juuri kreivin aikaan.
Pelaajakaupoissa toteutuneet kaupat heijastuvat helposti muihin kauppoihin ja palkatkin ovat nykyisellään jo osin status-kysymyksiä. Tässä VVD-tapauksessa ilmaa on rahan suhteen vähän joka puolella, sillä vaikka tuota kutsuisi muskeleiden näytöksi, niin kyllähän siellä oli vähän pakkorako kasvojen pesun suhteen ja se maksoi nyt aika paljon.
Spurs tuskin ajautuu samanlaiseen mediarumbaan, eikä ole tainnut hetkeen ajautuakaan. Aiemmin muutaman myynnin kohdalla on vastaavaa nähty, mutta ne rumbat ovatkin sitten palvelleet talouden puolesta Spursia, kun Real Madrid ei voinut enää esimerkiksi Balen kohdalla perääntyä. Höpöti höp. Kyllä sieltä löytyy hyviä pelaajia ihan laadukkaan scouttaamisen kautta edelleen. Hyvänä esimerkkinä muuan Sanchez.
melkoinen jeesustelija täytyy olla että Spursin pelastaa uusi stadion jos seuralle ei tule menestystä. Siellä on jo Rose toinen jalka lähdössä kun politiikka on mitä on. Seuraavaksi Alli ja Kane varmasti jos palkkapussit eivät kasva. Seura on myös jäämässä ulos sieniliigasta ensi kaudeksi joka voi hajottaa Pornottiinon huojuvan korttitalon lopullisesti. Poolin ei tarvitse pestä kasvoja mistään. Joukkueeseen hankittu tarvittavaa laatua ja Klopp halusi VVD:n. Seura on valmis panostamaan ja kilpailukykyä löytyy. Erittäin hienosti toimittu  ilmaa nyt on joka siirrossa sen taakse meneminen on suoranaista tyhmyyttä.
|
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #1166 : 28.12.2017 klo 12:16:42 |
|
City aloitti tämän pelaajien uudelleenhinnoittelun vuonna 2008 eikä se koskenut pelkästään puolustajia. Nyt kun PSG on änkenyt mukaan kukoksi tunkiolle se tarkoittaa kaikille muillekkin näitä järjettömiä hintoja tai tyytymistä 3. korin pelaajiin.
Kyllä ne hinnat on nousseet ihan samassa suhteessa kuin seurojen liikevaihdotkin. Esim. ManU:n Veronista ja Ferdinandista maksavat siirtokorvaukset vuosina 2001 ja 2002 olivat todella korkeita siihen aikaan.
|
|
|
|
|
Kyseenalaistaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Tottenham Hotspur, FC Kontu, Florin Cezar Ouatu
|
 |
Vastaus #1167 : 28.12.2017 klo 12:54:05 |
|
melkoinen jeesustelija täytyy olla että Spursin pelastaa uusi stadion jos seuralle ei tule menestystä. Siellä on jo Rose toinen jalka lähdössä kun politiikka on mitä on. Seuraavaksi Alli ja Kane varmasti jos palkkapussit eivät kasva. Seura on myös jäämässä ulos sieniliigasta ensi kaudeksi joka voi hajottaa Pornottiinon huojuvan korttitalon lopullisesti. Poolin ei tarvitse pestä kasvoja mistään. Joukkueeseen hankittu tarvittavaa laatua ja Klopp halusi VVD:n. Seura on valmis panostamaan ja kilpailukykyä löytyy. Erittäin hienosti toimittu  ilmaa nyt on joka siirrossa sen taakse meneminen on suoranaista tyhmyyttä. Paljon mutupuhetta poislähtevistä pelaajista ja Mestarien liigasta ulosjäävästä Spursista. Korvataan Rose, Alli ja Kane Philippe Coutinhon nimellä ja voisi hyvin luulla puheen olevan Liverpoolista, joka seurana on voittanut aivan yhtä paljon lähivuosina kuin Spurskin. Vertaus on siinäkin mielessä osuva, sillä Coutinhohan kaiketi aika varmuudella jättämässä Liverpoolin. Luulenkin, että nim. Häckett purkaa omia kauhukuviaan ja pahaa mieltään Liverpoolin tulevaisuuden suhteen Spursin kautta. Ja mitä Virgil van Dijkiin tulee niin, katsotaan ensin miten hän pelaa ennen kuin puhutaan tarvittavasta laadusta. VvD on alkukaudesta ollut pahimmillaan aivan sysipaska. Viime kauden tasolla, jos pelaa niin toki ihan osuva hankinta, joskin monta kymmentä miljoonaa puntaa ylihintainen. Liverpool maksoi kaverista maailmanennätyshinnan, joten sieltä olisi parempi tulla weltklassea ihan heti ensimmäisestä pelistä saakka. Ei ole muuten vähään aikaan tullut tällekään hiekkalaatikolle, kun yleisen kohinan ja spämmin ylivoima on vienyt mielenkiinnon omassa kirjoittelussa, mutta ehkä minä aktivoidun uuden vuoden kunniaksi myös täälläkin...
|
|
|
|
|
Häckett
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool FC
|
 |
Vastaus #1168 : 28.12.2017 klo 13:36:37 |
|
Paljon mutupuhetta poislähtevistä pelaajista ja Mestarien liigasta ulosjäävästä Spursista. Korvataan Rose, Alli ja Kane Philippe Coutinhon nimellä ja voisi hyvin luulla puheen olevan Liverpoolista, joka seurana on voittanut aivan yhtä paljon lähivuosina kuin Spurskin. Vertaus on siinäkin mielessä osuva, sillä Coutinhohan kaiketi aika varmuudella jättämässä Liverpoolin. Luulenkin, että nim. Häckett purkaa omia kauhukuviaan ja pahaa mieltään Liverpoolin tulevaisuuden suhteen Spursin kautta.
Ja mitä Virgil van Dijkiin tulee niin, katsotaan ensin miten hän pelaa ennen kuin puhutaan tarvittavasta laadusta. VvD on alkukaudesta ollut pahimmillaan aivan sysipaska. Viime kauden tasolla, jos pelaa niin toki ihan osuva hankinta, joskin monta kymmentä miljoonaa puntaa ylihintainen. Liverpool maksoi kaverista maailmanennätyshinnan, joten sieltä olisi parempi tulla weltklassea ihan heti ensimmäisestä pelistä saakka.
Ei ole muuten vähään aikaan tullut tällekään hiekkalaatikolle, kun yleisen kohinan ja spämmin ylivoima on vienyt mielenkiinnon omassa kirjoittelussa, mutta ehkä minä aktivoidun uuden vuoden kunniaksi myös täälläkin...
mitä pahaa mieltä tulevaisuudesta? Seuranahan Liverpool on ottanut askelia juuri oikeaan suuntaan viime vuosina? Top manageri, onnistuneita hankintoja tukku, chämppäriin paluun jälkeen jatkoon heti lohkoista ja jälleen seura menossa chämppäriin. Nyt sitten ostettiin oikea palanen puolustukseen jota jopa muidenkin seurojen fanit ovat huudelleet sinne Coutinhon tilanteesta ei nyt jaksa jankata jokainen tietää kuinka kova pelaaja kyseessä ja viime kesän saagan myös  Poolhan on mennyt eteenpäin toisin kuin Spurs jonka ”kaikkien aikojen kausi”tämän piti olla  En yleensä tule itse huutelemaan muiden hiekkalaatikolle mut nyt oli pakko kun Poolin järkevä siirtopolitiikka sekoittanut jälleen Spurs fanienkin päät  Jokainen järkevä Spurs fani tietää ton moneyball systeemin kaatuvan jossain vaiheessa jos ei kilpailukykyisiä palkkoja voida maksaa. Tästä on turha syyttää muiden seurojen pelaaja ostoja. Parhaat haluavat parasta ja jossain vaiheessa se seinä tulee myös Spursin systeemillä vastaan. Pahimmassa tapauksessa se tarkoittaa koko korttitalon kaatumista, mitä moni muukin on epäillyt tapahtuvan. Mitä tulee Virgiliin niin sysipaskaa tuskin kukaan muu allekirjoittaa kun sinä, mutta eihän tuo omalla tasokkaan ole ollut ja tuskin kukaan odottikaan siihen palaavan viime kesän sekoilujen jälkeen. Miehen pää ollut Anfieldillä jo heinäkuusta lähtien. Hinta tietty kova mutta markkinoiden ylikuumentuminen ja Poolin tarve nosti hinnan kattoon. Olisin ihmetellyt jos tuo olisi halvemmalla tullut koska sotonilla ei pakottavaa tarvetta ollut myydä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.12.2017 klo 13:49:47 kirjoittanut Häckett »
|
|
|
|
|
Blanchflower
Poissa
|
 |
Vastaus #1169 : 28.12.2017 klo 14:23:10 |
|
Pool on ollut kerran tällä vuosikymmennellä Spursin edellä liigassa ja vuosikymmen lähestyy loppuaan, katsotaan se sarjajyrätoppareihin syydettyjen miljuunasäkkien järkevyys sitten, jos tuloksena on edes paikka Spursin edellä liigassa.
|
|
|
|
|
Nutmeg
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC
|
 |
Vastaus #1170 : 28.12.2017 klo 14:39:01 |
|
Mikä tästä Sanchezista tekee paremman kuin esimerkiksi muista 40 miljoonan toppareista Rudigerista ja Mustafista? Värilasit? Tobyn loukkaantumisen jälkeenhän Spursin kivikova pulustus on kokenut aikamoisen inflaation. Kyllähän se jotain kertoo, että kuivilla topparimarkkinoilla muut seurat eivät olleet kiinnostuneita Sanchezista ja päästivät hänet Spursiin.
|
|
|
|
|
Blanchflower
Poissa
|
 |
Vastaus #1171 : 28.12.2017 klo 14:42:45 |
|
Kyllähän se jotain kertoo, että kuivilla topparimarkkinoilla muut seurat eivät olleet kiinnostuneita Sanchezista ja päästivät hänet Spursiin.
Poolin kohdalla se kertoo joko osaamattomuudesta tai sitten siitä, että jäivät nuolemaan näppejään. Vai oliko se joku neronleimaus lähteä kauteen sillä nipulla kun Pool lähti? Noin ohimennen Sanchez oli parikymmpisenä Ajaxin vuoden pelaaja ja nappasi suorituksillaan siirron Spursiin, tämä Virgilio joka on kakskutosena pelannut kourallisen pelejä kivikovassa Hollannin puolustuksessa oli parikymppisenä ihan jees Groningenissa ja herätti Celticin kiinnostuksen. En tiedä oliko Groningenin vuoden pelaaja.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.12.2017 klo 14:46:25 kirjoittanut Blanchflower »
|
|
|
|
|
Kyseenalaistaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Tottenham Hotspur, FC Kontu, Florin Cezar Ouatu
|
 |
Vastaus #1172 : 28.12.2017 klo 14:50:01 |
|
mitä pahaa mieltä tulevaisuudesta? Seuranahan Liverpool on ottanut askelia juuri oikeaan suuntaan viime vuosina? Top manageri, onnistuneita hankintoja tukku, chämppäriin paluun jälkeen jatkoon heti lohkoista ja jälleen seura menossa chämppäriin. Nyt sitten ostettiin oikea palanen puolustukseen jota jopa muidenkin seurojen fanit ovat huudelleet sinne Coutinhon tilanteesta ei nyt jaksa jankata jokainen tietää kuinka kova pelaaja kyseessä ja viime kesän saagan myös  Poolhan on mennyt eteenpäin toisin kuin Spurs jonka ”kaikkien aikojen kausi”tämän piti olla  Seura jälleen menossa tsämppäriin vaikka kaudesta on n. puolet pelattuna vasta ja kovimmat haastajat hengittävät niskaan pisteen päässä? Itse en usko Poolin pääsevän top-4 sijoille tällä kaudella eikä VvD:n hankinta laastariksi paikkaamaan puolustusta muuta mielipidettäni. En yleensä tule itse huutelemaan muiden hiekkalaatikolle mut nyt oli pakko kun Poolin järkevä siirtopolitiikka sekoittanut jälleen Spurs fanienkin päät  Jokainen järkevä Spurs fani tietää ton moneyball systeemin kaatuvan jossain vaiheessa jos ei kilpailukykyisiä palkkoja voida maksaa. Tästä on turha syyttää muiden seurojen pelaaja ostoja. Parhaat haluavat parasta ja jossain vaiheessa se seinä tulee myös Spursin systeemillä vastaan. Pahimmassa tapauksessa se tarkoittaa koko korttitalon kaatumista, mitä moni muukin on epäillyt tapahtuvan. En oikein tiedä, että kuinka järkevää siirtopolitiikkaa on maksaa maailmanennätyshinta pelaajasta, jonka näytöt toistaiseksi ovat keskikastin Valioliiga-seurasta ja siitä, että oli avauksen pelaajana pudottamassa Hollantia ulos MM-kisoista. Melkeimpä kaikki tiedostavat sen, että van Dijkista on maksettu todella reilua ylihintaa. En osaa sanoa, että olenko millään tavalla "järkevä Spurs-fani", mutta itse olisin todella pettynyt jos kannattamani seura maksaisi maailmanennätyssumman noinkin suuresta kysymysmerkistä. Mitä tulee Virgiliin niin sysipaskaa tuskin kukaan muu allekirjoittaa kun sinä, mutta eihän tuo omalla tasokkaan ole ollut ja tuskin kukaan odottikaan siihen palaavan viime kesän sekoilujen jälkeen. Miehen pää ollut Anfieldillä jo heinäkuusta lähtien. Hinta tietty kova mutta markkinoiden ylikuumentuminen ja Poolin tarve nosti hinnan kattoon. Olisin ihmetellyt jos tuo olisi halvemmalla tullut koska sotonilla ei pakottavaa tarvetta ollut myydä.
Sysipaska pahimmallaan, ei tietenkään aina. Oli Sotonissa parhaimmillaan aivan loistava menneillä kausilla, mutta toisaalta niin oli Lovrenkin ennen kuin Klopp pääsi häneen käsiksi. Katsotaan ensin miten hän Poolissa aloittaa ennen kuin tämän ihmeellisemmin väännetään aiheesta. Huolestuttava piirre tosin pelaajassa tuo, että pelitaso putoaa noinkin paljon mikäli aina ei saa itsekkäästi omaa tahtoaan läpi. Kerran on jo kiukutellut itsensä ulos Celticista ja toisen kerran Southamptonista. Minne seuraavaksi?
|
|
|
|
|
Nutmeg
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC
|
 |
Vastaus #1173 : 28.12.2017 klo 14:51:01 |
|
Poolin kohdalla se kertoo joko osaamattomuudesta tai sitten siitä, että jäivät nuolemaan näppejään. Vai oliko se joku neronleimaus lähteä kauteen sillä nipulla kun Pool lähti?
Klopp taisi todeta jossain haastattelussa, että katseltiin van Dijkin lisäksi myös muita toppareita mutta eivät olleet parempia kuin jo valmiiksi palkkalistoilla olevat (toimittaja mainitsi Koulibalyn ja Sanchezin nimet kysymyksessään). Ei varmaan Spursin toimistollakaan järkeviä oltu kun ollaan tässä vaiheessa piste perässä Poolia vaikka mestaruudesta piti taistella?
|
|
|
|
|
john white
Poissa
|
 |
Vastaus #1174 : 28.12.2017 klo 14:51:48 |
|
Kyllähän se jotain kertoo, että kuivilla topparimarkkinoilla muut seurat eivät olleet kiinnostuneita Sanchezista ja päästivät hänet Spursiin.
Tämähän on varmaan juuri näin. Toisin kuin VvD, josta kaikki huippuseurat olivat kiinnostuneita 
|
|
|
|
|
|
|
|