• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Kutosdivariveskariksi?

Aloittaja Muistimetalli, 06.01.2018 klo 03:05:17

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Muistimetalli

Kiinnostaisi aloittaa futisharrastusta ihan kunnolla, viimeiset 6 vuotta olen vaan höntsännyt kaveriporukan kanssa kotipaikkakunnalla yleensä pieniä 3v3-5v5 pelejä. Olen 21v ja nyt siis asun Jyväskylässä, ja jonkinlainen säännöllinen pelaaminen kiinnostaisi. Yliopistokaverilta sain vinkin kutosdivarijengiin liittymisestä. Laitoin jo JJK Citykettujen valmentajalle viestiä joulua ennen (heillä oli pelaajapörssissä pelaajahakuilmoitus), ja olen ylihuomenna menossa joukkueen treeneihin kokeilemaan.

En ole itse nähnyt kutosdivaripelejä lainkaan, enkä muutenkaan osaa sanoa sarjan tasosta yhtikäs mitään. En oikeastaan yhtään tiedä, minkä tason veskari pitäisi olla pärjätäkseen siellä. Siksi ajattelinkin kysyä täältä: millaisia taitoja kutosdivariveskarilta odotetaan? Onko ns. itseoppineella veskarilla saumoja pärjätä? Jos taso on liian kova, niin mistä muualta kannattaa etsiä aktiivista futistoimintaa?

13ergkamp

Ison kentän (ja maalien) pelit on aivan eri laji kuin 5vs5. Ei siinä etteikö sisään voisi päästä...

Vikkelä vaihtomies

Sen verran yleensä odotetaan, että et väistä jos pallo tulee päin ja jos sen lisäksi saat jonkun 16-alueen ulkopuolelta tulevan vedon kiinni, niin ihan plussaa. Ylipäätänsä jos joku oikein vapaaehtoisesti ilmottautuu maaliin, niin se otetaan joukkueeseen mukaan.

Jos myös futsalharjoittelu kiinnostaa, niin laita minulle YV

Tombey

Lisäpisteitä maalipotkujen antamisesta lähelle puolta kenttää ja jos tähtimokeksi haluat, niin puolustajien (kovaäänisestä) ohjaamisesta.

krevis

Yks kaveri pelaili kutosessa veskarina ja jos jotain kriteerejä sen perusteella uskallan heittää, niin kunhan lämpimän paskan tekee, niin se riittää jo aika pitkälle.

Muistimetalli

#5
Noniin, ekat treenit käyty. Fyysinen vaativuus treeneissä oli itselleni aika kova haaste, kun viimeiset 2v ei ole tullut liikuttua juuri lainkaan pl. 2x3km koulumatkat päivittäin.

Oma suorituksen veskarina oli ihan kohtalainen, ottaen huomioon että viimeisen kahden vuoden aikana olen n. 5 kertaa ollut tolppien välissä. Koutsi ainakin sanoi vaikutelman olevan positiivinen, ja kyseli jo saatavuutta kesän peleihin. Kuulemma koko viime kauden itse koutsi joutui olemaan veskarina.

Plussaa vielä siitä, että matka hallille on ylämäkeen, joten treenin jälkeen pääsee takaisin kämpille lähes ilman polkemista.

Tilanteen Herra

#6
Koutsi kutosessa on jo ammattimaista :ylos: . Sefkimäinen fyysisyys plussaa. Tämä ainakin omissa muistelmissa Tampereelta 2000 luvun alkupuolelta. En tiedä, millasta neppailua se nykyään on, mutta omalla "uralla" ainakin tultiin kovaa tilanteisiin (päälle)

Vastapallo

Lainaus käyttäjältä: krevis - 06.01.2018 klo 07:30:52
Yks kaveri pelaili kutosessa veskarina ja jos jotain kriteerejä sen perusteella uskallan heittää, niin kunhan lämpimän paskan tekee, niin se riittää jo aika pitkälle.

:D

Sama!

Lenko

#8
-

13ergkamp

Tampereella tuntuisi olevan sellainen tilanne että kutosen / seiskan (sekä puistofutiksen) taso on noussut maahanmuuttajien myötä. Monissa joukkueissa on enemmän tai vähemmän oman elämän maradoonaa jotka organisoituneempina voisivat olla kolmosen tason pelureita. Mikä on tietysti hieno asia ja kehittää jalkapallokulttuuria pitkällä tähtäimellä.

Vikkelä vaihtomies

Sama se on Keski-Suomessa. Kutosen voitti pääosin maahanmuuttajataustaisista pelaajista koostuva (junnu)jengi, nelosessa on jo vuosia pelannut FC Kurd, josta on pelaajia päässyt kokeilemaan ylemmäksikin, KaDyn futisjengi on jo vuosia koostunut isoilta osin maahanmuuttajista ja tosi monessa joukkueessa se paras pelaaja erottuu peruspulliaisesta muutenkin kuin pelitaitojensa puolesta.

Hippo

#11
.

13ergkamp

^ Yksi lisäys. Röyhkeät vastaantulot toimii tasolla kuin tasolla. Aladivareissa pelaajat eivät yleensä ole niin teknisiä että harhautukset (tai chipit) lähtisivät selkärangasta.

Näissä ei saa jäädä yhtään arpomaan. Kun päätös on tehty, niin täysillä eteenpäin ja isona palloon (mieluusti poikittain). Jos vastustaja on palloonmenon tiellä, niin se jää sitten alle. Varsinkin aladivareissa voi tulla osumaa, mutta sitten tulee (jossain höntsyissä mulkuimmat saattavat jopa potkia tahallaan kylkeen). Muutama oikea-aikainen vastaantulo niin menee hyökkääjiltä fiilikset.

Lainaus käyttäjältä: Hippo - 09.01.2018 klo 13:26:13Ja sitten se tärkein! Kun on sen aika, niin sinä huudat OMAN NIMESI ja menet palloon! Sinä huudat, sinä menet! Tämän kun teet kerran pelin alussa kunnolla, niin vastustajalta saat kunnioituksen.

Tämä on tosiaan tärkeä. Vielä lisäksi, palloon voi hypätä polvi koholla. Jos vastustaja on vieressä ja sattuu tulemaan kontaktia, se on hänen häpeänsä.

Viime kesänä höntsypelissä vastustajan n. 120kg kärki pääsi yllättämään- olin hakemassa helpon tuntuista keskiympyrän suunnasta tulevaa keskitystä n. 10 m maalilta mutta niin vain tämä wanhan liiton targetti nikkasi tuon hyökkääjälle hankalan pallon maaliin. Oma nyrkki vaan läjähti sikaniskaan. Kovuus ei siinä tilanteessa riittänyt, tai pikemminkin tahtotila. Kaikki tilanteet pitää pelata kunnolla.

Vastapallo

Kasapäin hyviä vinkkejä on jo tullutkin. Omissa silmissäni tärkeimmiksi perusasioiksi nousevat alakerran jeesaaminen puheella (lue: huutamalla) ja tuo röyhkeys vastaantuloissa. Harva niistä kutosen kärjistä haluaa kotiin lähteä silmä mustana ja kylkiluut rutussa, joten ilman anteeksipyytelyjä pallolle ja omaa nimeä vain täysillä ilmoille ajoissa, jos on pienikin mahdollisuus siihen, että omasta linjastakin on joku pallolle tulossa.

NipaMan

Lainaus käyttäjältä: 13ergkamp - 09.01.2018 klo 13:51:05
Tämä on tosiaan tärkeä. Vielä lisäksi, palloon voi hypätä polvi koholla. Jos vastustaja on vieressä ja sattuu tulemaan kontaktia, se on hänen häpeänsä.

Ihan vitun hyvä ohje jonnekin meidän kaljamahojen vittudivariin ":ylos:" Näissä sarjoissa kun saattaa pelata joku äkkipikainen entinen nyrkkeilijä, niin siinä saatta olla polvihypyn jälkeen leuka parissa osassa myös maalivahdilla. Lisäksi tuollaisen hypyn jälkeen voi olla varma, että seuraavaan keskityspalloon tulee se isoin vastustaja kyynärpäät ylhäällä, sillä ei oo mitään väliä tuleeko pallo lähellekään...

Ihan vaan sillä, ettei tänne ole lähtökohtaisesti kukaan tullut telomaan ketään.

Edit. Siis tietenkin puhtaasti saa tulla palloon kovaakin, mut joku tarkoituksella polvi edellä hyppääminen pitäisi kieltää 10 pelin pelikieltojen uhalla. Eihän kenttäpelaajakaan saa mennä pääpalloon polvi edellä...

Demian

Lainaus käyttäjältä: Hippo - 09.01.2018 klo 13:26:13
Se, mitä nyt ihan ensimmäiseksi opettelet kunnolla treeneissä, on maalin maksimaalinen peittäminen. Toiselta nimeltä sijoittuminen suhteessa palloon ja maalipuihin.

Lähtökohtaisesti kannattaa yrittää pysyä jotakuinkin pallon ja maalin keskikohdan välissä ja tulla ulos maalilta peittämään mahdollisimman paljon. Toki kannattaa myös huomioida vastustajan jalkaisuus eikä lähteä seikkailemaan aivan mihin sattuu, etenkään jos vastustajalla on mahdollisuus syöttää vierelle, kiertää sinut tai nostaa pallo ylitsesi.

Lainaus käyttäjältä: Mannila - 09.01.2018 klo 15:37:10
Edit. Siis tietenkin puhtaasti saa tulla palloon kovaakin, mut joku tarkoituksella polvi edellä hyppääminen pitäisi kieltää 10 pelin pelikieltojen uhalla. Eihän kenttäpelaajakaan saa mennä pääpalloon polvi edellä...

Tuo opetetaan jokaiselle maalivahdille varmaan yhtenä ensimmäisistä asioista. Tästä vaikka mallia.

NipaMan

Lainaus käyttäjältä: Demian - 09.01.2018 klo 16:06:04
Tuo opetetaan jokaiselle maalivahdille varmaan yhtenä ensimmäisistä asioista. Tästä vaikka mallia.

Pitäis varmaan alkaa opettaan myös kenttäpelaajille tuota polvet ja kyynärpäät edellä hyppimistä. Tulisi kummasti lisää kunnioitusta ja seuraavaan tilanteeseen saisikin mennä sitten rauhassa. Aivan naurettaa pelleilyä tasolla, missä osa on lapsia, osa todella ylipainoisia, osa yli 50-vuotiaita ja osa kännissä.

Demian

#17
Kenttäpelaajat voivat suojella itseään käsillään, maalivahdilla on keskityspalloissa niille muuta käyttöä.

Hippo

#18
.

NipaMan

Lainaus käyttäjältä: Demian - 09.01.2018 klo 16:27:17
Kenttäpelaajat voivat suojella itseään käsillään, maalivahdilla on keskityspalloissa niille muuta käyttöä.

Öööh, no ei voi. Tai voi, mutta niistä tulee lappua, keltainen tai punainen. Tai vähintään vapari vastustajalle. Toivottavasti sama pätee maalivahtiin...

Demian

Lainaus käyttäjältä: Hippo - 09.01.2018 klo 16:39:00
Ei siellä Valdeskaan tule lähtökohtaisesti potkimaan ketään polvella.

No ei niin, vaan polvi on siinä suojaamassa ettei hyökkäävä pelaaja rynni suoraan päin maalivahtia. Ei tuossa ole mikään tarkoitus lähteä ketään vahingoittamaan vaan suojautua omaan keskivartaloon tulevilta iskuilta kun kädet ovat ylhäällä.

Vikkelä vaihtomies

Kenttäpelaajat jotka tuosta valittavat, niin koittakaapa hypätä kädet ylhäällä (ottamassa palloa kiinni) maksimikorkealle ja pitää hyvä tasapaino. Voitte raportoida tänne nouseeko polvi vai ei...
Jos ei nouse, niin ottakaa vielä siihen kaveri mukaan, joka tönii kun olet ilmassa. Jos ei vieläkään nouse polvi ja tulet hyvässä tasapainossa alas, niin ihmemies on löytynyt

Ja hyppy sitten tehdään liikkeestä, ei paikaltaan

13ergkamp

Lainaus käyttäjältä: Mannila - 09.01.2018 klo 15:37:10
Ihan vitun hyvä ohje jonnekin meidän kaljamahojen vittudivariin ":ylos:" Näissä sarjoissa kun saattaa pelata joku äkkipikainen entinen nyrkkeilijä, niin siinä saatta olla polvihypyn jälkeen leuka parissa osassa myös maalivahdilla. Lisäksi tuollaisen hypyn jälkeen voi olla varma, että seuraavaan keskityspalloon tulee se isoin vastustaja kyynärpäät ylhäällä, sillä ei oo mitään väliä tuleeko pallo lähellekään...

Ihan vaan sillä, ettei tänne ole lähtökohtaisesti kukaan tullut telomaan ketään.

Edit. Siis tietenkin puhtaasti saa tulla palloon kovaakin, mut joku tarkoituksella polvi edellä hyppääminen pitäisi kieltää 10 pelin pelikieltojen uhalla. Eihän kenttäpelaajakaan saa mennä pääpalloon polvi edellä...

Lainaus käyttäjältä: Mannila - 09.01.2018 klo 16:22:46
Pitäis varmaan alkaa opettaan myös kenttäpelaajille tuota polvet ja kyynärpäät edellä hyppimistä. Tulisi kummasti lisää kunnioitusta ja seuraavaan tilanteeseen saisikin mennä sitten rauhassa. Aivan naurettaa pelleilyä tasolla, missä osa on lapsia, osa todella ylipainoisia, osa yli 50-vuotiaita ja osa kännissä.

Kuinka vaikea voi olla ymmärtää. Ei sillä polvella ole tarkoitus ketään tahallaan teloa vaan se on aina ylhäällä sitä varten ettei nämä läskit nyrkkeilijät lähde väkisin hakemaan kontaktia maalivahtiin. Oikeissa peleissä ymmärretään paremmin maalivahdin ns koskemattomuus tällaisissa tilanteissa. Aladivareissa se ei ole varmaa ja siitä on hyvä muistuttaa.

Tämä tosiaan opetetaan ihan ekoina asioina junnuille joten "eikö kukaan ajattele lapsia ja läskejä" ei minusta oikein toimi tässä.

Muistimetalli

Kiitos kaikille vinkeistä! Tokat treenit menikin sitten selvästi huonommin, lähinnä siinä vaiheessa kun ihan pelattiin isolla kentällä. Lämmittelyvedot suoralta näköetäisyydeltä hoitui ihan hyvin, mutta pelaamattomuus isolla kentällä näkyi. Meni huomattavasti huonommin, kun piti lukea peliä ja muuttaa sijoittumista aktiivisesti, ja vetoja tuli myös maskin takaa. Toki myös ekoissa treeneissä pelattiin, mutta silloin meni paremmin. Myös pelin avaus jättää toivomisen varaan. Toivottavasti ehdin kehittyä tarpeeksi ennen kauden alkua, jotta pystyn olla hyödyksi joukkueelle.

13ergkamp

#24
Isolla kentällä kunnollinen maalipotku on merkitsevä juttu. Jos nyt ihan tosissaan haluaa pelailla aladivareita ja myös kehittyä hommassa (ts. joukkue treenaa) niin sen harjoitteluun kannattaa käyttää osa ajasta. Pelin kannalta on iso ero tupsahtaako potkut kolmeen kymppiin vai lentääkö keskiympyrän yli. Toki joku topparikin voi antaa ne..

Niin ja ohjaamisesta vielä: linjan korkeuden ylläpito on ihan merkittävä taktinen asia jopa höntsäpeleissä. Jos linja itse ei osaa, sille pitää huutaa. Ja tietysti vähän miettiä etukäteen... jos linja ei voita juoksukilpailuja ja maalivahti ei ole superaktiivinen niin pitää sumputtaa.