• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Vaasan veri ei vapise - VPS 2007 ja matkalla kohti menestystä ja mammonaa!!!

Aloittaja Vuoden Vaihde, 03.04.2006 klo 00:31:32

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Litti-

Hieno homma että Vepsulla on raha-asiat kunnossa. Ihmettelen kuitenkin miksi Vepsun juniorit eivät ole Vaasan Akatemiassa mukana rahavaikeuksien vuoksi. Kuinka ihmeessä Vaasan ykkösseuran junioreilla ei voi olla varaa akatemiatouhuun jos Kiistolla ja VIFKilläkin on ?

Kinuski

Lainaus käyttäjältä: Litti- - 27.01.2007 klo 14:46:15
Hieno homma että Vepsulla on raha-asiat kunnossa. Ihmettelen kuitenkin miksi Vepsun juniorit eivät ole Vaasan Akatemiassa mukana rahavaikeuksien vuoksi. Kuinka ihmeessä Vaasan ykkösseuran junioreilla ei voi olla varaa akatemiatouhuun jos Kiistolla ja VIFKilläkin on ?
Ei kai poisjäännin syyt pelkästään rahallisia olleet? Sitäpaitsi Vps:n kakkosjoukkue pelaa kolmosta ja satsaa tosissaan nousuun, joten siitä voisi tulla Kupsin akatemian kaltainen paikka junioreille kehittyä.

Pokke

Kyllä akatemian ulkopuolelle jäännin syyt olivat aivan muualla kuin taloudellisella puolella. Ehkä Vepsussa katsottiin ettei se antanut sitä mitä siltä odotettiin. Tuo pääosin a-junioreista koostuva kolmosen joukkue voi olla vaikka kuinka mielenkiintoinen. Sinne on tulossa muutama vanha jyrä vahvistamaan jotta nousu kakkoseen onnistuu.

John Rambo

#303
Morooooo

Litti-

Todellista poisjäännin syytä ei tiedä varmaan kukaan paitsi yläkerran herrat mutta Tuiskun mukaan raha oli syynä ja Leksa sanoi että niillä rahoilla pistetään pystyyn Vepsun oma akatemia missä harjoittelisi joka ikäluokista parhaat  ??? Ja tämä lausunto tuli jo muutama kuukausi sitten mutta eipä ole VPS-akatemiaa näkynyt.

Ei kai tuossa kolmosdivarijengissä kovin montaa a-junori ikäistä ole, suurin osa viimevuoden a-junioreista on siinä a:n ykkösdivariporukassa ? Korjatkaa vain jos olen väärässä. Ainakin lähes kaikki 88-syntyneet ovat tuossa a:n sarjassa.

Hieman OT tämä on, kuuluisi paremmin Junioreiden puolelle mutta menkööt.

Tsei Tsei

Lainaus käyttäjältä: Pokke - 27.01.2007 klo 12:02:13

Tässä päivän Pohjalainen kertoo Vepsun rapakunnosta:

VPS teki historiallisen tuloksen

lauantai 27.01.2007

VAASA Harri Puhakainen [email protected]

VPS Oy teki päättyneeltä toimintakaudelta voitollisen tuloksen edellisvuoden tapaan. Historiallista tuloksessa oli se, että ensimmäistä kertaa VPS:n liigavuosien aikana se oli plussan puolella ilman pelaajamyyntejä. Tulos oli poistojen jälkeen 12 000 euroa.

- Kasvua edellisvuoden liikevaihtoon oli huikeat 48 %. Tästä eteenpäin pyrimme kasvamaan 15 prosentin vuosivauhtia, kertoi VPS:n toimitusjohtaja Eero Karhumäki

Yhtiön liikevaihto oli 835 777 euroa ja pääsylipputulojen osuus tuotoista oli 29 prosenttia.

Kulupuolen suurimman erän muodostivat pelaaja- ja valmennuspalkkiot, joiden suuruus oli 432 000 euroa.

Karhumäen mukaan VPS:n tarkoituksena on kolmen vuoden kuluessa kehittää joukkueesta sellainen, joka laskettaisiin liigan runkojoukkueisiin. Tavoitteena on tuolloin 1,2 miljoonan euron tulobudjetti.

- Budjetoinnissa jatkamme inhorealistista linjaa, kertoi hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Ristiluoma.

Karhumäki valotti inhorealistista taloudenhoitoa.

- Vaikka menetimme koko viime vuodeksi kaksi edelliskauden parasta pelaajaa sairauksien takia, ei pelaajabudjettimme ylittynyt suunnitellusta kuin 0,8 %.

Ristiluoma antaa kiitoksen VPS:n päävalmentaja Jari Pyykölälle.

- Pyykölä ei vaatinut lisää pelaajia, vaan kertoi tulevansa toimeen niillä ketä ringissä oli.

Medianäkyvyys yllätti

VPS oli kotimaisilla TV-kanavilla pelikauden aikana 153 kertaa. Yhteensä televisiominuutteja kertyi 67 ilman urheilukanavan lähetyksiä.

- Vaasan kaupungilta saamamme tiedon mukaan kesällä ollut kuningasvierailu keräsi pari minuuttia vähemmän TV-aikaa, joten olimme yllättyneet TV-näkyvyyden määrästä.

Osansa asiaan on liigan uudella systeemillä, jossa liiga itse tuottaa eri kanavien urheilu-uutisissa käyttämät maalikoosteet.

- Helsinki ja muu Suomi ovat aiempaa tasaisemmin esillä urheilu-uutisissa, Karhumäki kertoi.

Yleisömäärissä VPS ylitti budjetoidut tuotot, mutta ei yltänyt tavoitteeseensa 2 900 katsojan ottelukeskiarvoon.

- Olimme budjetoineet 2 200 katsojan ottelukeskiarvon mukaisesti, mutta tavoittelimme lähes 3 000 katsojan keskiarvoa. Se ei toteutunut ja tulevalle kaudelle pyrimme uusin toimin ja voimin vähintään samaan tavoitteeseen.

VPS:n uusi markkinointipäällikkö aloittaa tehtävissään viides helmikuuta. Päällikön nimeä seura ei suostunut vielä paljastamaan.

Pitää ottaa talteen. Satraapille ainakin lukemista. Kerrankin jostain joukkueesta on näitä kaivattuja lukuja julkisuudessa. Näyttää ihan järkevältä Vaasan touhu, kun budjetti lasketaan 2 200 maksavan katsojan mukaan, mutta tavoitellaan korkeampaa lukua. 2200 pitäisi kyllä tulla Vaasassa. Yleisötavoite voidaan sitten saavuttaa monin keinoin, mikä ei välttämättä lisää tuloja samassa suhteessa. Nyt yleisötulot olivat n. 240 000. Olisihan se mielenkiintoista saada samoja lukuja vaikka HJK:lta, Hongalta, TPS:ltä ja TamU:lta.

Maakuntasatraappi

Lainaus käyttäjältä: Tsei Tsei - 29.01.2007 klo 18:09:42
Pitää ottaa talteen. Satraapille ainakin lukemista. Kerrankin jostain joukkueesta on näitä kaivattuja lukuja julkisuudessa. Näyttää ihan järkevältä Vaasan touhu, kun budjetti lasketaan 2 200 maksavan katsojan mukaan, mutta tavoitellaan korkeampaa lukua. 2200 pitäisi kyllä tulla Vaasassa. Yleisötavoite voidaan sitten saavuttaa monin keinoin, mikä ei välttämättä lisää tuloja samassa suhteessa. Nyt yleisötulot olivat n. 240 000. Olisihan se mielenkiintoista saada samoja lukuja vaikka HJK:lta, Hongalta, TPS:ltä ja TamU:lta.

Erittäin mielenkiintoisia lukuja.

Hienoa on lukea noista Vepsun yleisötuloista, jotka ovat uskoakseni lähellä valtakunnallista huippua. Suorastaan hämmästyttävänkin korkea luku, mutta uskotaan.

Toki seurat tiedottavat tällaisista asioista korkeintaan silloin kun tiedotettavat asiat ovat positiivisia, mutta silti tiedottamiselle  :ylos:


RGB

Onko Vepsun reeneis tällä hetkellä pyörimäs ketää vahvistusehdokkaita? Kyllä tos nykyises rosteris on vähä parannusta viime kauteen jos nää uudet jätkät pelaa niinkuin odotetaan. Taipaleen pitäis olla kova, lähes joka peli 90 minsaa. Toivottavasti Pyykölä seuloo kärkeen vielä jonkun maalisepon!

Vuoden Vaihde

Tällä viikolla pitäs tulla ehkä kenties mahdollisesti jonkun algerialaisen pelaajan mukaan rinkiin. Muita ei kaiketi ole näkyvissä toistaseksi.

RGB

Joo oon kans lukenu tosta kaverista, mutta ei oo kuulunu mitää.. Toivottavasti pyykkärillä on hommat näpeis eikä tee sit ku kausi lähenee jotai paniikkihankintaa Ruotsin divarista. Niitähän on nähty!

Liberocca

Vaikea varmasti saada pelimiestä tähän aikaan vuodesta ilman isoa rahaa varsinkaan tänne pohjolan perämettiin pohjoismaiden vetovoimaisimpaan liigaan. :tuoppi:

Amino

Eihän sen tarvi mikään ennestään tunnettu kaveri ollakkaan. Kyllä pelimiehiä löytyy kun vaan jaksaa scoutata riittävän hyvin.
Etelä-Amerikassa ja Afrikassa varmasti löytyy Pygmille kelpaavia kavereita sopu hintaan, se on vaan eri asia kuka ne löytää sieltä.
Luulis että moni juoksijan värinen kaveri jolla pallo pysyy jalassa olis halukas tulemaan näyttään taitojaan jopa tänne "Pohjolan perämettiin"

Liberocca

Niin se vaan on yleensä sitä, että ei tänne oo kovin montaa kaveria varaa lennättää ihan vaan nähtävyyksiä katsomaan. Kyllä ne hotellit ja lennot aina jotain maksaa muun ylläpidon lisäksi. Agentithan varmaan syytävät koko ajan kaikenlaisia kavereita markkinoille ja uskomattoman vaikea niistä on varmasti löytää pelimiestä. Kyllä pelimiehet yleensä pelaavat jo jossain muualla. Ja sillä parin tonnin kuukausipalkalla ei tänne kovin moni lähde tuolta kuumista maista kokemuksia hakemaan.

shots

VPS kohtaa GIF Sundsvallin Norrporten Arenalla 3.4.

dynamiittipoika

#315
LainaaVPS kohtaa GIF Sundsvallin Norrporten Arenalla 3.4.

Keskellä viikkoa saatana! No pitää kuitenkin yrittää järjestää. Oli se Patronernojen viime keväinen pohjanmaan turnee niin hieno, että olis mukava päästä vastavierailulle lahden taakse.

shots

Lainaus käyttäjältä: dynamiittipoika - 31.01.2007 klo 23:04:02
Keskellä viikkoa saatana! No pitää kuitenkin yrittää järjestää. Oli se Patronernojen viime keväinen pohjanmaan turnee niin hieno, että olis mukava päästä vastavierailulle lahden taakse.

Suosittelen ja ennen peliä aivan stadikan kupeessa sijaitsevaan O'Leary's-kuppillaan kaljoille. Siellä ne kotikannattajatkin majailevat :ylos: :tuoppi:

Ior Bock


noisemus

LainaaVaasan Palloseura on tehnyt kaksi uutta pelaajasopimusta.
Puolustaja/keskikenttämies Mikko-Ville Hyyhönen
teki 2-vuotisen sopimuksen ja
maalivahti Janne Ahola 1-vuotisen sopimuksen.
Eipä tullut kärkeä vieläkään :redface:

MacGyver

Tuli se Hyyhönen sittenkin. Nyt taitaa sitten olla puolustuspaketti koossa. Ja kakkosmaalivahti TP-Seinäjoesta. Vaan sitä hyökkääjää edelleen odotellaan. Toivottavasti uusi kaveri osoittautuu pelimieheksi. Veikkausliigan sivuilla oli päivitetty pelaajalistoja:

1   SILLANPÄÄ Henri   
3   KOSKIMAA Ville   
4   TAIPALE Tero   
5   TUURI Joakim       
6   ITÄLÄ Olli-Pekka   
7   UOTINEN Jani   
8   IKÄLÄINEN Joonas   
9   KELMENDI Kenan       
10   LOUKE Rami   
11   HAHTO Toni   
14   NYGÅRD Jens   
15   OLLO       
16   SARANPÄÄ Jyrki   
17   EKSTRÖM Miika   
18   PAIJA Markus   
19   YLINEN Ville       
20   EKSTRÖM Jussi       
23   HIETAHARJU Jyri   
24   SLOTTE Benjamin       

Onhan tuolla Loukekin mukana, eli hyvältä näyttää. Ja luonnollisesti kymppipaita päällä. Tuohon tosiaan viellä se algerialaiskärki, Hyyhonen ja Ahola, niin eiköhän ensikauden joukkue ole siinä.

Vuoden Vaihde

Lainaus käyttäjältä: Ior Bock - 01.02.2007 klo 16:15:40
Mikä oli vepsun yleisö ka. menneellä kaudella ???

Jotain 2400-2500 se tais olla..muutama peli ennen loppua oli yli tuon kahen ja puolen tuhannen mutta viimesessä pelissä oli alle tuhat ihmistä paikalla joten se tipahti vähän..

Fred

Huhun mukaan M. Ekström ja Ylinen kärjessä huomenna... Uusia hyökkääjiä odotellessa ???

Yourworstnightmare

Hienoa että M-V sai lopulta sopimuksen liigaan...seuraan mielenkiinnolla hänen touhujaan, toivottavasti lyö läpi Vaasassa ja näyttää Zicolle.  :ylos:

Harri Kehari

Lainaus käyttäjältä: Fred - 01.02.2007 klo 22:59:22
Huhun mukaan M. Ekström ja Ylinen kärjessä huomenna... Uusia hyökkääjiä odotellessa ???

Liigacupin pelätyin kärkipari.

dynamiittipoika

LainaaMikä oli vepsun yleisö ka. menneellä kaudella?

2483


Hyyhösen tulo miellyttää kyllä. Ei onnistunut löymään itseään läpi TamU:ssa, mutta mielenkiintoiselta ja lupaavalta pelaajalta kuitenkin vaikuttaa. Luotan, että Pyykölä jatkaa onnistumisiaan nuorten pelaajien kehittäjänä ja koulii myös Mikko-Villestä vielä liigapejaalan. Ja erityisen hyvää tässä sopimuksessa on, että tuo kaipaamaani leveyttä puolustukseen. Tuosta maalivahdista paha sanoa mitään. Ehkä kuitenkin parempi, että joukkueen ykkösvaihtoehto kakkosmaalivahdiksi on joku muu kuin junnuikäinen kaveri, jolla ei ole allaan yhtään minuuttia liigassa, jos kentälle joutuu. Vaan tiiä sitten, onhan myös Slottella kokemusta kakkosesta.

LainaaHuhun mukaan M. Ekström ja Ylinen kärjessä huomenna

Algerian kaveri ei sitten näemmä pelaa tänään Turussa.

Ai niin ja MacGyver, 3.4. RG-Linen kannella seilaten Sundsvalliin? Vaiko autolla suoraan Oulusta?