Katsaus menneeseen kauteen:Taas kerran kauden alku oli alavireinen. Vaikka Pokalin avauskierrokselta mentiinkin jatkoon, niin Bundesligassa ei voittaminen tuntunut onnistuvan. Erityisen pahasti sakkasi joukkueen hyökkäyspelaaminen, edellisenä keväänä tehdyt 40 maalia olivat muisto vain, kun kymmeneen ensimmäiseen peliin joukkue sai tehtyä vain kolme osumaa. Kun kymmenen kierroksen jälkeen saldo näytti viittä tasapeliä ja viittä tappiota, veti seurajohto lopulta omat johtopäätöksensä ja erotti hieman yli vuoden peräsimessä olleen Alexander Nourin.

Väliaikaisvalmentajaksi nostettiin aikanaan Skripnikin apulaisvalmentajana ollut ja Amoissa hyvää työtä tehnyt Florian Kohfeldt, joka saikin ensimmäisen ottelun tappion jälkeen homman toimimaan hieman paremmin ja lopuista syksyn otteluista kolme voittoa. Talvitauolle lähdettiin kuitenkin karsijan paikalta. Joulukuussa joukkue koki myös melkoisen menetyksen, kun Fin Bartelsin akillesjänne katkesi ja mies joutui loppukaudeksi sivuun.

Talvitauolla Baumann oli siirtomarkkinoilla kohtuullisen aktiivinen ja hankki Vitessestä kosovolaisen Milot Rashican, Herthasta kolmostoppariksi Sebastian Langkampin ja Bayernista tuli lainalle nuori itävaltalainen laitapakki Marco Friedl.
Kevätkausi oli melko tasaista puurtamista mutta pisteitä ropisi lopulta niin vakaasti, että sarjapaikka oli lopulta taputeltu jo hyvissä ajoin huhtikuun alussa.

Tässä vaiheessa julkaistiin myös loppukauden sopimuksella joukkuetta valmentaneen Kohfeldtin jatkosopimus, joka pitää nuoren miehen joukkueen peräsimessä kesään 2021 saakka. En tiedä johtuuko tuosta, mutta joukkueen otteet alkoivat ailahdella hieman loppukaudella varsinkin ns. helpompia vastustajia vastaan, vahvat seurat kuitenkin joutuivat pettymään yksi toisensa jälkeen tullessaan pohjoiseen.
Loppujen lopuksi kauden päätteeksi tuloksena oli 11. sija europaikat jäivät kauas, toki samaa voi sanoa putoamisviivasta, jonka alapuolelle jäi rakas vihollinen. Erityisesti mieltä lämmittää Kohfeldtin saldo Weserstadionilla, joukkue ei suostunut häviämään siellä kertaakaan.

Päällimmäisenä menneestä kaudesta voi nostaa esille loistavasti onnistuneet hankinnat Jiri Pavlenkan ja Ludvig Augustinssonin. Vaikka viime vuonna tähän aikaan kyseenalaistin uuden maalivahdin tarpeen, löi tsekki minulle ja monelle muullekin jauhot suuhun esiintymällä maailmanluokkaisesti koko kauden. Samaa voi sanoa nuoresta ruotsalaisesta, joka on ensimmäinen mitat täyttävä vasen laitapakki Bremenissä miesmuistiin.
Noin muutenkin alakerrassa olivat ne suurimmat onnistujat, kun Nikke Moisander pelasi hienon kauden ja rinnalla nuori Milos Veljkovic kasvoi BuLi-tasoiseksi toppariksi. Mieltä lämmitti myös Philipp Bargfreden ehjä kausi ilman suurempia vammoja ja tasaisen varmasti pelannut Thomas Delaney.
Hyökkäyspelaaminen ei sen sijaan ollut ihan sitä parasta tasoa, kun ykkösmaalintekijä kauden päätteeksi oli Max Kruse kuudella täysosumalla. Toki tutkapari Bartelsin puuttuminen vaikeutti pelaamista mutta valitettavan usein Maxin yläpuolella tai rinnalla ei ollut ketään, joka olisi kyennyt viimeistelemään osumia. Osin tämä tuntui olevan myös valmennuksen linja, kun kärjessä hiihteli Belfodilin ja Gondorfin tasoisia kavereita Jojo Eggesteinin sijasta.
Kesän aikana tapahtunutta:Kevään aikana kävi selväksi, ettei algerialaisen lainahyökkääjä Ishak Belfodilin osto-optiota käytetä. Myös kapteeni Zlatko Junuzovic ilmoitti hyvissä ajoin, ettei tee jatkosopimusta. Belfodil siirtyi lopulta Hoffenheimiin ja Junon sopimus Salzburgin juomamainosyhtiössä julkaistiin hyvissä ajoin.
Selvää oli myös, että vakuuttavasti puolitoista vuotta esiintynyt Thomas Delaney lähtee eteenpäin urallaan. Odotetusta poiketen suunta ei kuitenkaan ollut sumusaarten lihapadat vaan Dortmund, joka pulitti tanskalaisesta 20 miljoonaa euroa. Lisäksi vähälle vastuulle Kohfeldtin aikana jääneet Jerome Gondorf ja Robert Bauer vaihtoivat maisemaa, Gondorf Freiburgiin ja Bauer lainasiirrolla Nürnbergiin.
Kaaderista poistuivat myös ylijäämäosaston Uli Garcia, Lennart Thy, Fallou Diagne, Leon Guwara, Sambou Yatabare ja Justin Eilers. Myös kahden kauden lainalle viime kesänä tullut kiinalainen Yuning Zhang poistui ilman ainoatakaan minuuttia tosipeleissä. Lisäksi uutta seuraa etsivät tällä hetkellä Thanos Petsos ja Luca Caldirola.
Talenttiosastolta lainalle lähtivät Niklas Schmidt Wiesbadeniin ja Idrissa Toure Juventuksen junioreihin.
Kesän aikana Weserin rannalle on tullut puolestaan seuran ennätyshankinta, edellisellä kaudella Evertonissa flopannut Davy Klaassen, josta Baumann pulitti 13,5 miljoonaa €uroa. Mieheen on ladattu kovat odotukset ja muutamissa treenipeleissä mies onkin ollut melko hyvä. Toki tosipelit näyttävät tason riittävyyden.
Kölnistä hankittiin japanilainen Yuya Osako 4,5 miljoonalla. Monen vuoden jälkeen paluun tekee Martin Harnik. Nuori ruotsalainen Felix Beijmo hankittiin oikean laitapakin tontille haastamaan Gebreä ja keskikentälle tuli Kevin Möhwald Nürnbergista ilmaissiirrolla.
Maalivahtien loukkaantumistilannetta hankittiin paikkaamaan kreikkalainen Stefanos Kapino, joka kuitenkin loukkaantui ensimmäisellä harjoitusviikolla ja on sivussa pitkälle syksyyn.
Paluun joukkueeseen tekee taas kerran Claudio Pizarro, joka teki vuoden sopimuksen ja tulee päättämään uransa kauden päätteeksi Werdan pelaajana.
Baumannin mukaan kesän hankinnat on suoritettu, hieman jäin lopulta kaipaamaan kutospaikan miestä, joka kykenisi tuuraamaan Bargoa.
Siirrot sisään:
Davy Klaassen (Everton)
Yuya Osako (Köln)
Felix Beijmo (Djurgården)
Kevin Möhwald (Nürnberg)
Martin Harnik (Hannover)
Stefanos Kapino (Nottingham)
Claudio Pizarro (Köln)
Siirrot ulos:
Thomas Delaney (Dortmund)
Zlatko Junuzovic (-)
Jerome Gondorf (Freiburg)
Robert Bauer (Nürnberg)
Ulisses Garcia (BSC Young Boys)
Sambou Yatabare (Royal Antwerpen)
Leon Guwara (Utrecht)
Justin Eilers (Apollon Smyrnis)
Lennart Thy (Erzurumspor)
Fallou Diagne (Konyaspor)
Laszlo Kleinheisler (Astana)
Ishak Belfodil (laina loppui, uusi seura Hoffenheim)
Yuning Zhang (laina loppui, uusi seura ADO Den Haag)
Niklas Schmidt (Wehen Wiesbaden, laina)
Idrissa Toure (Juventus U23, laina)
PELAAJAT KAUDELLE 2017/18:Maalivahdit:1. Jiri Pavlenka
Debyyttikausi oli loistava ja mies palkittiinkin kesällä jatkosopimuksella ja palkankorotuksella. Ehdoton ykkösmaalivahti myös tulevalla kaudella.
16. Michael Zetterer
Teki kesällä vuoden jatkosopimuksen, käsivamma on tosin pitänyt miehen sivussa viime marraskuusta saakka. Paluuaikataulu pelikentille on edelleen arvoitus.
27. Stefanos Kapino
Kreikkalainen tuli Nottinghamista kakkosmolariksi paikkaamaan loukkaantuneita Zettereriä ja Drobnya. Loukkaantui kuusi päivää sopimuksen teon jälkeen ja on sivussa vähintään marraskuulle.
33. Jaroslav Drobny
Kokenut Drobo kirjoitti kesällä nimensä vuoden jatkopahviin, tällä hetkellä sivussa loukkaantumisen vuoksi.
40. Luca Plogmann
Saksan U18-maalivahti on tällä hetkellä kakkosmaalivahdin roolissa mutta siirtynee Amojen riviin pelaamaan heti, kunhan joku em. kolmikosta tervehtyy.
Puolustus:2. Felix Beijmo
Nuori ruotsalainen saapui kesällä Djurgårdenista kolmella miljoonalla ja on valmis haastamaan Gebren oikean laitapakin tontilla. Odotusarvoisesti kuitenkin kakkosvaihtoehto omalle tontilleen vielä tämän kauden ajan.
5. Ludwig Augustinsson
Loistavan debyyttikauden pelannut ruotsalainen teki kesällä jatkosopimuksen, joka pitää miehen Bremenissä kesään 2022 saakka. Ehdoton avauksen mies, tosin siirtynee ensi kesänä isompiin ympyröihin, jos sama taso säilyy.
13. Milos Veljkovic
Nuoren serbitopparin kausi oli ehdoton läpimurto ja loistavien esitysten myötä oli myös mukana kesän MM-kisoissa. Teki alkukesästä myös jatkosopimuksen kesään 2022 saakka. Tulevalla kaudella varma avauksen mies omalla tontillaan.
15. Sebastian Langkamp
Tuli viime talvena Herthasta peliajan perässä mutta ei kyennyt murtautumaan pelaavaan kokoonpanoon. Tulevallakin kaudella rooli tulee olemaan Niken ja Veljkovicin tuuraaja.
18. Niklas Moisander
Puolustuksen ehdoton johtaja, varakapteeni, liigan paras pallollinen toppari, ylisanoja on sanottu ja kaikki pitävät paikkaansa. Kesän jatkosopimus pitää Niken Werdassa kesään 2021 eli käytännössä ammattilaisuransa loppuun saakka.
23. Theodor Gebre Selassie
Tsekkilaitapakin sopimuksen viimeinen vuosi käynnistyy ja tällä hetkellä mies on selvässä etulyöntiasemassa omalle tontilleen. Tietojen mukaan tällä kaudella on tarkoitus mentoroida Beijmosta manttelinperijä ja siirtyä ensi kesänä takaisin Tsekkiin lopettamaan ura.
32. Marco Friedl
Itävaltalainen tuli pohjois-itävaltalaisilta lainaan tammikuussa puolentoista kauden ajaksi. Tähän mennessä ollut tuuraajana sekä Augustinssonille että Moisanderille ja jatkaa samassa roolissa myös tulevalla kaudella.
36. Thore Jacobsen
Nuori laitapakki on kolmas vaihtoehto vasemman laitapakin tontille, tosin on monikäyttöisenä pelaajana kykenevä tuuraamaan myös keskikentän vasemmalla laidalla ja pohjalla. Minuutit tulevat olemaan kiven alla, toki Amoissa pelaaminen on mahdollista.
Keskikenttä:6. Kevin Möhwald
Nürnbergissa vahvasti viime kaudella esiintynyt Möhwald tuli ilmaissiirrolla korvaamaan Junon poistumista. Valitettavasti erfurtilainen loukkaantui heinäkuussa ja paluuaikataulu on arvoitus. Tulee saamaan näyttöpaikan tervehdyttyään mutta on tällä hetkellä Klaassenin takana nokkimisjärjestyksessä.
14. Ole Käuper
Sebaldsbrückin oma poika nousi viime kaudella edustuksen rinkiin ja teki debyyttinsäkin joulukuussa. Valitettavasti kevään pilasi jalkavamma mutta toivuttuaan on ykkösehdokas tuuraamaan Bargoa.
30. Davy Klaassen
Seuran ennätyshankinta tuli pahasti penkin alle menneen kauden jälkeen Evertonista 13,5 miljoonalla hakemaan uutta nostetta uralleen. Ajaxissa esitykset olivat maailmanluokkaa ja kaikkien toiveissa on se pitkään haussa olleen kapellimestarin löytyminen. Werdassa on pitkät perinteet hieman sivuraiteille joutuneiden keskikenttämiesten uran elvyttämisissä (Herzog, Micoud, Diego jne.) ja jatkumoa tähän haetaan. Treenipeleissä näytöt ovat olleet kohdallaan ja samalla tahdilla ehdoton avauksen mies.
34. Jean-Manuel Mbom
18-vuotias junnuputkesta tullut keskikenttämies kamppailee Käuperin kanssa varamiehen roolista, hakee varmasti myös minuutteja Amoista.
35. Maximilian Eggestein
Viime kaudella lopullinen läpimurto avaukseen. Keskikentän kuntoihme vetää isolla sydämellä ja isoilla minuuteilla isoja kilometrejä. Pitkää jatkosopimusta ollaan sorvaamassa parasta aikaa ja yksi Kohfeldtin suosikkipelaajista on lähellä maajoukkueen portteja, jos esitykset jatkuvat samalla tasolla.
44. Philipp Bargfrede
Seuralegenda, ikitaistelija. Pitkästä aikaa ehjän kauden pelannut Bargo teki maaliskuussa jatkosopimuksen, joka pitää miehen Bremenissä uransa loppuun saakka ja sen jälkeen siirtyy toimiston puolelle. Toiveissa on kausi ilman loukkaantumisia, ehjänä ollessaan varma avauksen mies.
Hyökkäys:4. Claudio Pizarro
Johannssonin loukkaannuttua tuli tarve hankkia kärkimies ja vapailla markkinoilla ollut seurahistorian paras maalintekijä oli valmis tulemaan vielä yhdeksi kaudeksi kotiin ennen nappisten lyömistä naulaan. Tällä kertaa roolina tulee olemaan vaihtomiehen osa ja nuorten talenttien mentoroiminen. Eikä pelisilmä ole mihinkään Villarreal-matsin perusteella hävinnyt.
7. Florian Kainz
Itävaltalainen sai viime kaudella paljon peliaikaa mutta esitykset olivat varsin ailahtelevia. Välillä laidallaan suvereeni, välillä katoaa täysin kuvasta. Tulee pelaamaan paljon myös tulevalla kaudella, sillä Kohfeldtilta on ainakin tähän mennessä tullut luottoa, toki laituritilanne on hieman ohut.
8. Yuya Osako
Kölnistä hankittu japanilainen on pidennetyltä lomaltaan palattua saanut hyvin vastuuta. Yllättävän vahva pääpelaaja, jolle löytyy varmasti kauden mittaan käyttöä.
9. Martin Harnik
Tuhlaajapojan paluu pitkältä kierrokselta kotiin. Tuo vaihtoehdon hyökkäyspelaamiseen ja Krusen hyvänä ystävänä myös pukukoppikemiaa. Valitettavasti loukkaantui tällä viikolla ja on ainakin kauden avauksesta sivussa.
10. Max Kruse
Kapteeninnauhan hihaansa saanut Kruse on ehdoton hyökkäyspelin sielu ja johtajahahmo kentällä. Kesäloman aikana hankitut lisäkilot alkavat olla jo sulateltu ja mies on valmiina johtamaan joukkojaan. Enää odotamme jatkosopimusta.
11. Milot Rashica
Tammikuussa kovalla rahalla Vitessestä hankittu kosovolainen laitavipeltäjä väläytteli keväällä mutta vaatii vielä tasaisuutta otteisiinsa. Vastaiskupelaamisessa nopeutensa myötä uhka. Tulee saamaan tasaisesti minuutteja mutta ei ole tällä hetkellä ihan avauksen tasoinen pelaaja.
19. Josh Sargent
Nuori amerikkalainen saapui Bremeniin helmikuussa täytettyään 18 vuotta. Erittäin lupaava kärkimies, joka on aloittanut kauden Amojen matkassa hyvillä tehoilla. Tulee saamaan jossain vaiheessa näyttöpaikan myös edustuksen puolella mutta tärkeintä on tällä hetkellä peliminuutit.
20. Aron Johannsson
Amerikkalaiskärki on koko Werda-uransa kärsinyt loukkaantumisista ja on tälläkin hetkellä taas telakalla. Kolmen kauden aikana saldoksi on tullut 29 ottelua ja hieman alle 1000 minuuttia. Oli jo viime kaudella lähtökuopissa mutta siirtoa ei lopulta saatu aikaan. Viimeinen kausi sopimuksesta lähtee liikkeelle ja rooliksi jäänee penkin puolella istuminen, kunhan lasaretista sinne toipuu.
22. Fin Bartels
Viime kausi päättyi siis akillesjännevammaan ja siitä toipuminen on vieläkin menossa. Pörrää, hyrrää ja yrittää mutta Silver Surfer ei ole mikään maailman kliinisin viimeistelijä. Tulevan kauden rooli on hieman arvoitus vielä tässä vaiheessa mutta ei Chancentod tule avaukseen suoraan kävelemään kuntouduttuaan.
24. Johannes Eggestein
Erään Saksan kovimman hyökkäystalentin viime kausi oli valtaisa pettymys, kun maalihanat tyrehtyivät täydellisesti. Drittessä tuli peliaikaa mutta ei tehoja, edustuksessa ei oikein edes peliaikaa. Tuleva kausi on melko ratkaiseva tulevaisuuden kannalta, sopimus on päättymässä ja näyttöjä pitäisi antaa. Kilpailu kärkimiehen paikasta on kuitenkin kova ja Kohfeldt väläyttelikin yhtenä mahdollisuutena siirtoa laitahyökkääjän tontille.
SYSTEEMI:Kohfeldt lähti viime kaudella pääasiassa liikkeelle joko 4-1-4-1 tai 4-3-3 riippuen vastustajasta ja oletusarvoisesti tähän ei ole tulossa muutosta. Hyökkäyspäässä variointimahdollisuuksia on useita mutta alakerran kokoonpano on ilman loukkaantumisia kiveen hakattu. Tänään avauskokoonpano Pokalin ottelussa muodostui tällaiseksi:
Kausi 2018/19Treenipelit on saatu pelattua ja tulokset ovat olleet totutun vaihtelevia. Rotaation määrä on ollut valtava ja jonkinlainen ykköskokoonpano oli kasassa viime lauantaina Villarreal-matsin ensimmäisellä jaksolla. Pelissä oli paljon positiivista mutta hakemista siinä oli edelleen.
Tätä kirjoittaessa tosipelitkin saatiin käyntiin, kun Worms kaatui harvinaisen suvereenin esityksen jälkeen lukemin 6-1, maalintekijöinä kunnostautuivat Osako, Kainz, Bargfrede, Kruse ja molemmat Eggesteinit. Jobinpostia tuli Käuperin loukkaantumisen myötä, toivottavasti pojan jalka ei mennyt pahasti.
Bundesliga-kausi starttaa sitten ensi lauantaina miniderbyn merkeissä, kun kylään saapuu ainoa lähiseudun joukkue eli Hannover. Otteluohjelma on tällä kaudella alun osalta melko helppo, kun vastaan on tulossa tätä helpomman osaston joukkuetta enemmänkin. Toki tässä piilee se vaara, että kontatessa jälki on rumaa, kun loppusyksystä lähdetään näitä oletusarvoisesti kärkipään porukoita vastaan vääntämään. Kausi päättyy tänä vuonna kotiotteluun.
Seuran puolella on useampikin maininnut kesän aikana sanan
Europa. Tähän on nykyisellä kaaderilla kyllä kaikki mahdollisuudet, kunhan joka puolella laitetaan niitä jäitä stesoniin. Kohfeldt vaikuttaa onneksi sen verran osaavalta kaverilta, ettei hirveää pelkoa tässä vaiheessa ole kyntämiseen ja todellinen mahdollisuus niihin €uropeleihin on pitkästä aikaa olemassa. Toki en nyt hirveästi pahoita mieltäni, jos ne jäävät edelleen saavuttamatta mutta aina on olemassa riski, että lupaava kaaderi hajoaa käsiin, jos niitä pelaajien himoamia €uropelejä ei saavutetakaan.
Tämä kausi on juhlakausi, kun seura täyttää helmikuussa 120 vuotta, joten juhlahumua on havaittavissa kentän laidalla ja kulisseissa, toivottavasti myös kentänkin puolella.
Lebenslang Grün-Weiss!