Toki, mutta uutta sääntöä nyt ei tarvitsisi keksiä, mikäli tuosta aiemmasta säännöstä olisi pidetty vähän tiukemmin kiinni. Ihan yhtälailla sitä huutoa tulee tästäkin sääntömuutoksesta. Ja ongelmia se tuottaa nytkin, jos kerran laskea pitää, jos laskeminen on se ongelma.
Ei laskeminen sinänsä ole ongelma vaan säännön noudattamisen tasapuolisuus. Toki tarkennuksia tullee koskien hetkeä milloin ajan "laskeminen" pitää aloittaa.
Mutta tietenkin tässä nyt mennään vähän sellaiselle harmaalle alueelle sen suhteen, että mitä valmentajat ovat pelaajilleen opettaneet erotuomarin antamien rajojen sisäpuolella. Tuomarit ovat puolestaan systemaattisesti, varmaan myös koulutuksen mukaisesti, antaneet enemmän ja enemmän siimaa. Tässä sitä nyt ollaan. Ei se edelleen uutta sääntöä olisi tarvinnut vaan vanhojen sääntöjen terävöittämistä. Eli poistetaan veskarilta ajanpelaamisen mahdollisuus sillä, että rankaistaan siitä 20 sekunnin sooloilusta. Tai 15 sekunnin tms. Eli siimaa voidaan edelleen antaa, mutta lyödään se vaan kireälle. Toki siinä mielessä olen samaa mieltä, että jos kulmapotkun tuomitseminen helpottaa säännön seuraamista, niin mikä jottei. Mietin vaan, että jos tuomarit eivät uskalla noudattaa sääntöjä edes hieman löysin rantein, niin miksi meillä ylipäätään silloin on säännöt?
Veikkaanpa ettei se mistään "uskaltamisesta" ole ollut kiinni, vaan päätetyn linjan johdonmukaisesta noudattamisesta.
Ylipäänsä jalkapallossa ei taida olla mitään muita sekuntimääräisiä sääntökohtia, joten aikoinaan päätetty 6 sekuntia taisi olla melkoisen testaamaton ajatus, jota taidettiin noudattaa siellä ensimmäisissä kisoissa tarkemmin, jonka jälkeen sitä ei haluttu missään sarjassa tai turnauksessa edes liittojen tai tuomarielimien toimesta olevan tarkemman valvonnan kohde ja siihen kaikki tyytyivät, kunnes joku raja on nyt ylitetty. Lari Vesanderilla taisi olla X:ssä aikoinaan hyvä ketju aiheesta.
Ja juuri tuosta sekuntimäärän lisäämisestä juuri haluttaisiin eroon, koska sitä samaa lisäajan lisäajan pelaamistahan se edelleen olisi. Tuomari edelleen joutuisi vain kellottamaan jokaisen perusteen vielä tarkemmin.
Ymmärrän perustelut tälle sääntömuutokselle. Mutta en silti pidä siitä, että nyt jo äärimmäisen harvinaiset rankkarialueen sisältä annettavat epäsuorat vapaapotkut loppuvat käytännössä kokonaan. Niistä minä katsojana pidän. Joku sääntömuutos joka lisäisi niitä kiitos!
Näitähän edelleen saa palautussäännön takia.