Herstein
Poissa
Suosikkijoukkue: Heitto
|
 |
: 25.04.2007 klo 15:10:51 |
|
Mielenkiintoinen Uefa-cupin välieräpeli ansaitsee oman otsikkonsa.
Ylen lutuuriteon ansiosta ottelu nähdään Yle24 kanavalta suorana lähetyksenä, selostajasta ei ole tietoa, muttei kukaan tunari pysty pilamaan ottelun tunnelmaa.
Espanyol pelasi viime liigakierroksella kotiottelun Betisiä vastaan. Ottelu oli mielenkiintoinen, sillä peräti neljä pelaajaa lensi suoralla punaisella suihkuun. Pandiani sai käsittämättömän helpon punaisen kortin kulmaväännöstä, kun taas kolme Betisin poikaa lensivät pihalle lisäajan lopussa tapahtuneen "rikkeen" jälkimeiningeistä. Lopultahan kapteeni Tamudo tasoitti pelin tuon kalapaliikin jälkeen pilkusta 2-2 ja Betis ei vieläkään saa olla varma säilymisestään.
Bremen pelasi viime kierroksella kotiottelun Aachenia vastaan. Aachen meni johtoon, mutta Bremen kipusi komeaan 3-1 voittoon Jensenin, Ruotsalaisen Rosenbergin ja Diegon ihmemaaliilla.
Ottelu on varmasti tärkeä kummallekkin joukkueelle. Bremen taistelee vielä Bundesliigan mestaruudesta, sillä kun neljä ottelua on pelaamatta majailee Bremen taulukossa kakkosena, vain kaksi pistettä Schalkea perässä. Espanyol on kotoisassa liigassa kymmenentenä, Uefa-cupiin oikeuttavaan paikkaan on matkaa kahdeksan pistettä, ja ainoa keino Eurooppaan pääsemiseksi ensi kaudeksi onkin voittaa Uefa-cup.
Espanyolilta puuttuu monta tärkeää pelaaja ensimmäisestä osaottelusta. Chica, Zabaleta ja Luis Garcia ovat kaikki pelikiellossa, ja huilaavat siis ensimmäisen ottelun. Werder Bremen joutuu otteluun ilman tärkeää puolustajaa Per Mertesackeria. Lisäksi tärkeä puolustaja Wome, ja keskikentän pelinrakentaja Borowski huilivat ensimmäisestä ottelusta!
Seuraavat pelaajat ovat nimetty otteluun:
Espanyol: Iraizoz, Kameni, Lacruz, Jarque, Torrejón, Velasco, David García, Moisés Hurtado, Ito, Costa, Jonatas, De la Peña, Riera, Moha, Rufete, Coro, Pandiani y Tamudo.
Bremen: Wiese, Reinke, Fritz, Naldo, Pasanen, Schulz, Owomoyela, Vranjes, Baumann, Frings, Jensen, Klose, Almeida, Hunt, Diego, Schindler, Bischoff.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.04.2007 klo 15:16:51 kirjoittanut Dieter Bohlen »
|
|
|
|
|
jami1982
Poissa
|
 |
Vastaus #1 : 25.04.2007 klo 15:20:10 |
|
Pitää varmaan ostaa digiboksi ku näitä alettiin näyttämään YLE24:sella. Onko kellään muuten kokemusta näistä kannettavien tietokoneiden digitv virityksistä? Mietin että tuolla tavalla sais kakkostelkkarinki.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.04.2007 klo 15:23:09 kirjoittanut jami1982 »
|
|
|
|
|
#10
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK
|
 |
Vastaus #2 : 25.04.2007 klo 16:51:38 |
|
Mahtavaa Yle!! Hieno peli ja ilta tulossa 
|
|
|
|
|
Tavano
Poissa
Suosikkijoukkue: Gary Mackay-Steven
|
 |
Vastaus #3 : 25.04.2007 klo 18:08:53 |
|
Werderin ylivoima vie mielenkiinnon. 
|
|
|
|
|
Eki83
Poissa
|
 |
Vastaus #4 : 25.04.2007 klo 18:27:40 |
|
Eiköhän El Rifle iske huomenna kyynärpään sijaan pari maalia soittoniekkojen verkkoon. Espanyolilla saattaa muuten olla lähes täysin espanjalainen kokoonpano  On Bremeninkin nimetyssä joukkueessa toki kymmenkunta sakua 
|
|
|
|
|
Vavá
Poissa
Suosikkijoukkue: Porco, Fogão, Blaugrana, Tusinaspurs
|
 |
Vastaus #5 : 25.04.2007 klo 20:24:13 |
|
Eiköhän El Rifle iske huomenna kyynärpään sijaan pari maalia soittoniekkojen verkkoon. Espanyolilla saattaa muuten olla lähes täysin espanjalainen kokoonpano  On Bremeninkin nimetyssä joukkueessa toki kymmenkunta sakua  Kummatkin sympaattisia joukkueita. Onnea Werdalle ja Espanyolille.
|
|
|
|
|
oman_elämänsä_marco_di_vaio
Paikalla
|
 |
Vastaus #6 : 25.04.2007 klo 22:58:19 |
|
Eiköhän El Rifle iske huomenna kyynärpään sijaan pari maalia soittoniekkojen verkkoon.
Onko kiväärin otteet parantuneet sitten Bham-visiitin? Jos eivät niin ei tarvitse Naldon ja kumppaneiden pelätä... 
|
|
|
|
|
Eki83
Poissa
|
 |
Vastaus #7 : 25.04.2007 klo 23:44:28 |
|
Onko kiväärin otteet parantuneet sitten Bham-visiitin? Jos eivät niin ei tarvitse Naldon ja kumppaneiden pelätä...  UEFA-cupin tämän kauden paras maalintekijä kymmenellä maalilla. Et taida seurata kuin Sieniliigaa. :  1. Pandiani 10(1) Espanyol 2. Niculescu 8(1) Dinamo 3. Arveladze 7 AZ -. Berbatov 7 Tottenham -. Huntelaar 7 Ajax 6. Luis Garcia 6(2) Espanyol -. Martins 6(1) Newcastle -. Pauleta 6 PSG 9. Keane 5 Tottenham -. Lucarelli 5(1) Livorno -. Matthijs 5 Zulte-Waregem
|
|
|
|
|
Axl Rose
Poissa
Suosikkijoukkue: salkkari-topic sallittava
|
 |
Vastaus #8 : 26.04.2007 klo 10:13:52 |
|
Selostus Antti Ennekari. toivottavasti bremen vie 
|
|
|
|
|
Fin_Gooner
Poissa
|
 |
Vastaus #9 : 26.04.2007 klo 10:15:15 |
|
Antti Ennekari vie ja Espanyol sekä Werder vikisee  .
|
|
|
|
|
Axl Rose
Poissa
Suosikkijoukkue: salkkari-topic sallittava
|
 |
Vastaus #10 : 26.04.2007 klo 10:17:12 |
|
Probable teams Espanyol: Gorka Iraizoz; Jesús María Lacruz, Marc Torrejón, Daniel Jarque, David García; Francisco Rufete, Iván de la Peña, Moisés Hurtado, Albert Riera; Raúl Tamudo, Walter Pandiani.
Bremen: Tim Wiese; Clemens Fritz, Petri Pasanen, Naldo, Patrick Owomoyela; Torsten Frings, Frank Baumann, Daniel Jensen; Diego; Miroslav Klose, Aaron Hunt. uefan sivuilta
|
|
|
|
|
Ilprofessore
Poissa
|
 |
Vastaus #11 : 26.04.2007 klo 10:20:07 |
|
Pitää varmaan ostaa digiboksi ku näitä alettiin näyttämään YLE24:sella. Onko kellään muuten kokemusta näistä kannettavien tietokoneiden digitv virityksistä? Mietin että tuolla tavalla sais kakkostelkkarinki.
Riippuu että onko sulla antenni vai kaapeli, kaapeliverkkoon ei minun tietääkseni ole tietokoneisiin sopivia virittimiä, antenniverkkoon usb virittimen saa halvimmillaan varmaan 50€.
|
|
|
|
|
Sinbe
Paikalla
Suosikkijoukkue: Manchester United
|
 |
Vastaus #12 : 26.04.2007 klo 10:27:46 |
|
Riippuu että onko sulla antenni vai kaapeli, kaapeliverkkoon ei minun tietääkseni ole tietokoneisiin sopivia virittimiä, antenniverkkoon usb virittimen saa halvimmillaan varmaan 50€.
:  Alkuperäiselle kysyjälle suosittelen että tutustuu DVDplazan aiheeseen liittyvään keskustelupalstaan. Tutustumisen jälkeen sitten hae suosiolla se digiboksi kaupasta, jos säätäminen ei ole verissä.
|
|
|
|
|
Combine
Poissa
Suosikkijoukkue: ManU
|
 |
Vastaus #13 : 26.04.2007 klo 11:12:09 |
|
:  Alkuperäiselle kysyjälle suosittelen että tutustuu DVDplazan aiheeseen liittyvään keskustelupalstaan. Tutustumisen jälkeen sitten hae suosiolla se digiboksi kaupasta, jos säätäminen ei ole verissä. Juurikin näin 
|
|
|
|
|
Angulo
Poissa
Suosikkijoukkue: I used to care, but things have changed
|
 |
Vastaus #14 : 26.04.2007 klo 11:36:24 |
|
UEFA-cupin tämän kauden paras maalintekijä kymmenellä maalilla. Et taida seurata kuin Sieniliigaa. :  1. Pandiani 10(1) Espanyol Jos en ihan väärin muista niin Pandiani on tällä kaudella saanut aikaan yhden maalin Primerassa? Ja sama päti myös Deporvuosiin, europeleissä aina paremmin kuin kotoliigassa. Toivotaan että sympaattinen (  ) uruguaylainen iskee tänäänkin maalin tai kaksi 
|
|
|
|
|
Juhana
Poissa
|
 |
Vastaus #15 : 26.04.2007 klo 12:28:36 |
|
Riippuu että onko sulla antenni vai kaapeli, kaapeliverkkoon ei minun tietääkseni ole tietokoneisiin sopivia virittimiä, antenniverkkoon usb virittimen saa halvimmillaan varmaan 50€.
Kyllä DVB-C-kortteja tietokoneisiin on ollut vaikka kuinka kauan jo, itsellänikin jo kolmatta vuotta PCI-kortti käytössä. USB-liitäntäiset DVB-C vehkeet on kuitenkin paljon harvemmassa, taisi verkkokaupassa olla tasan yksi ja silläkin hintaa parisen sataa euroa. Tosin ainahan on mahdollista ostaa halpa 30 euron DVB-T USB-tikku ja siihen sitten erillinen pöytäantenni joita saa parista kymmenestä eurosta alkaen. DVB-C kaapeli DVB-T maanpääliseen antenniverkkoon
|
|
|
|
|
jami1982
Poissa
|
 |
Vastaus #16 : 26.04.2007 klo 13:03:18 |
|
Kiitoksia vastauksista. Ei ehkä täältä olisi pitänyt kysellä kun kyllähän noita sivuja löytyi aika paljon kun alkoi etsimään. Jätetäänpä tämä aihe ja keskitytään otsikkoon.
|
|
|
|
|
Ilprofessore
Poissa
|
 |
Vastaus #17 : 26.04.2007 klo 13:05:28 |
|
:  Mikäs tuossa oli väärin?
|
|
|
|
|
Rene Higuita
Poissa
|
 |
Vastaus #18 : 26.04.2007 klo 15:12:35 |
|
Tulosveikkaus: Espanyol-Werder Bremen 3-1 
|
|
|
|
|
Herstein
Poissa
Suosikkijoukkue: Heitto
|
 |
Vastaus #19 : 26.04.2007 klo 17:23:44 |
|
Gorka Iraizoz; Jesús María Lacruz, Marc Torrejón, Daniel Jarque, David García; Francisco Rufete, Iván de la Peña, Moisés Hurtado, Albert Riera; Raúl Tamudo, Walter Pandiani. ------Tamudo---------Pandiani ----------De La Peña--------- Riera--------------------Rufete ----------Moisés---------- D.Garcia-Jarque-Torrejon-La Cruz Iraizoz La Cruz siis korvaa puuttuvan Zabaletan, muuten kokoonpano on tuttu, ilman pelikieltoista Luis Garciaa. 3-1, Riera  Tamudo  Pandiani 
|
|
|
|
|
Herstein
Poissa
Suosikkijoukkue: Heitto
|
 |
Vastaus #20 : 26.04.2007 klo 17:25:01 |
|
Jos en ihan väärin muista niin Pandiani on tällä kaudella saanut aikaan yhden maalin Primerassa? Ja sama päti myös Deporvuosiin, europeleissä aina paremmin kuin kotoliigassa. Toivotaan että sympaattinen (  ) uruguaylainen iskee tänäänkin maalin tai kaksi  Riflen peliaika liigassa on jäänyt aika vähiin, sillä aina kun kaksikko Tamudo Garcia on ollut kunnossa he ovat aloittaneet. Pandiani siis pelannut lähinnä jämäminuutteja lopussa, toisaalta maaleja liigassakin olisi voinut syntyä enemmän. No, jos ensi kaudella pankki Pandianin kohdalla räjähtää oikein kunnolla!
|
|
|
|
|
Tavano
Poissa
Suosikkijoukkue: Gary Mackay-Steven
|
 |
Vastaus #21 : 26.04.2007 klo 17:29:09 |
|
Bremenin avaus jo selvillä?
|
|
|
|
|
BVB
Poissa
Suosikkijoukkue: Borussia Dortmund, Suomen maajoukkue
|
 |
Vastaus #22 : 26.04.2007 klo 17:45:19 |
|
Maapisteiden kannalta olisi voitto jo tässä ensimmäisessä osassa edullista, kyllähän se kohtuullisen todennäköiseltä vaikuttaa jopa. Vedonlyöntiyhtiötkin näyttävät luottavan Bremeniin, jopa vieraissa.
|
|
|
|
|
Luyindula
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu! Forever and ever, babe.
|
 |
Vastaus #23 : 26.04.2007 klo 18:08:05 |
|
YLElle kerrankin 
|
|
|
|
|
De La Peña
Poissa
|
 |
Vastaus #24 : 26.04.2007 klo 19:24:52 |
|
Pandianin tehottomuutta ei voi kuitenkaan selittää pelkästään huonoilla peliminuuteilla. Onhan Pandianilla saman verran laukauksia liigassa kuin Tamudolla, mutta tehot ovat kateissa: 43 vetoa 3 maalia, kun taas Tamudolla 11 maalia. Uefa-cupissa Walter onkin löytänyt hurjan vireen: 16 vetoa 10 maalia Veikkaan: 1-0 Tamudo 
|
|
|
|
|
|
|
|