Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #1075 : 26.12.2019 klo 19:47:00 |
|
Kauden parasta esitystä seurasi sitten kauden yksi paskimmista esityksistä. Kukaan pelaaja ei ansaitse puhtaita papereita matsista mutta Azpi, CHO, Zouma ja Tammy vetivät kyllä sen verran isot pohjat kauden heikoimpia yhden pelin otteita rankatessa, että kaikille toivottavasti koittaa viikonlopun derbyssä huilivuoro, tai ainakin sukkasaippuaa matsin jälkeen niin että oppivat olemaan.
Hyvin viime pelin jälkeen hommattu turvaväli on taas sulanut, ja täysin joukkueen oman töhöilyn myötä.
|
|
|
|
Davidluiz30
Poissa
|
 |
Vastaus #1076 : 26.12.2019 klo 19:51:49 |
|
Aivan kaameeta paskaa tää matsi. Asennevammasta touhua kun turpaan tulee jatkuvasti häntäpään porukoilta.
|
|
|
|
Boca Limpia
|
 |
Boca Limpia
Vastaus #1077 : 26.12.2019 klo 21:58:10 |
|
Aika odotettu lopputulos tänään ja vähän samanlaista tekemistä kuin Bournemouthia vastaan. Etenkin avausjaksolla Southampton tukki laidat aivan täysin ja kun keskikentälläkin tilanne oli pelaajien määrän osalta 2-2, niin jälki oli aika lailla sitä, mitä osasi pelätäkin: Chelsea piti palloa, hävisi kaksinkamppailuja ja Southampton pääsi iskemään vastaan ja loi ottelun ainoat vaaralliset paikat. Etenkin ottelun alussa tuntui siltä, että Southamptonin pelaajat oli ohjeistettu ottamaan kaksinkamppailuissa luulot pois ja sitä kautta saattaa isäntien nuoria pelaajia vielä hieman lisää omalle epämukavuusalueelle.
Olisin itse lähtenyt ehdottomasti tähän otteluun kolmella keskikenttämiehellä ja kokeneemmalla kolmikolla Kovacic, Jorginho ja Kante. Tuota kautta vastustajan pakkaa olisi voinut olla helpompaa levittää ja pakettia repiä hieman auki.
Ailahtelevaa tämä meno tällä hetkellä on, kuten varmaan oli aihetta myös odottaa. Onni on tietysti siinä, että kilpailijoista aika monella muullakin on tilanne ainakin hieman sama.
|
|
|
|
nahkasorsa
Poissa
|
 |
Vastaus #1078 : 26.12.2019 klo 22:48:25 |
|
Aika odotettu lopputulos tänään ja vähän samanlaista tekemistä kuin Bournemouthia vastaan. Etenkin avausjaksolla Southampton tukki laidat aivan täysin ja kun keskikentälläkin tilanne oli pelaajien määrän osalta 2-2, niin jälki oli aika lailla sitä, mitä osasi pelätäkin: Chelsea piti palloa, hävisi kaksinkamppailuja ja Southampton pääsi iskemään vastaan ja loi ottelun ainoat vaaralliset paikat. Etenkin ottelun alussa tuntui siltä, että Southamptonin pelaajat oli ohjeistettu ottamaan kaksinkamppailuissa luulot pois ja sitä kautta saattaa isäntien nuoria pelaajia vielä hieman lisää omalle epämukavuusalueelle.
Olisin itse lähtenyt ehdottomasti tähän otteluun kolmella keskikenttämiehellä ja kokeneemmalla kolmikolla Kovacic, Jorginho ja Kante. Tuota kautta vastustajan pakkaa olisi voinut olla helpompaa levittää ja pakettia repiä hieman auki.
Ailahtelevaa tämä meno tällä hetkellä on, kuten varmaan oli aihetta myös odottaa. Onni on tietysti siinä, että kilpailijoista aika monella muullakin on tilanne ainakin hieman sama.
Jos lopputulos oli odotettu niin kait sieltä on sotonin lähes kympin kerroin otettu kiinni? Huolestuttaavaa on ollu kyllä meno heikompia porukoita vastaan kotona viime pelit, kun ei pääse enää edes kunnolla paikoille mitä alkukaudesta oli kyllä moneenki maaliin per peli. Arsenal ottelu taas näyttää vähän suuntaa jos pystyy kolme pistettä kaivamaan niin top4 täysin mahdollista ku muutki tiputtelee pisteitä kivasti. Kovacic pelikiellossa niin sillä keskikentän kolmikolla tähän peliin lähteminen oli mahdotonta.
|
|
|
|
Boca Limpia
|
 |
Boca Limpia
Vastaus #1079 : 27.12.2019 klo 14:52:32 |
|
Jos lopputulos oli odotettu niin kait sieltä on sotonin lähes kympin kerroin otettu kiinni?
Kympillä kiinni, kuten myös tappio Bournemouthia vastaan. Ei tuo ennen peliä laittamani ennakointi niin kauheasti eronnut siitä, mikä oli pelin lopputulema. Kovacicin pelikielto jäi puolestaan hoksaamatta.
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #1080 : 28.12.2019 klo 22:32:46 |
|
Mourinhon valkealla rykmentillä värjääntyi jälleen housut edestä ja takaa, joten huomenna Chelsealla olisi voitolla jälleen paikka tehdä turvaväliä Tottenhamiin Wenger Trophy -taistelussa. Viikon sisään siniset on pelanneet aivan toisesta ääripäästä toiseen, joten huomisen matsin ennakointi nykyvireen perusteella on melkeinpä mahdotonta. Jotenkin pitäisi Chelsean iskeä nopeilla hyökkäyksillä (joko pelaajien tai pallon liike) Arsenalin erittäin hidasta alakertaa vastaan, joten turha käsipalloneppailu minimiin ja kuka ikinä avarissa onkaan (uskon että Tammy ja CHO aloittaa penkillä) saa luvan hyökätä mahdollisimman nopeatempoisesti.
|
|
|
|
Budha-B
Poissa
|
 |
Vastaus #1081 : 29.12.2019 klo 02:46:49 |
|
Huhut twitterissä kertovat, että Abralle on myönnetty uusi viisumi sumusaarille.
|
|
|
|
Coulijoe
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, Sunderland
|
 |
Vastaus #1082 : 29.12.2019 klo 12:47:47 |
|
Huhut twitterissä kertovat, että Abralle on myönnetty uusi viisumi sumusaarille.
Hyvin eskaloitui nämä huhut giffistä joka Spurs-pelin jälkeen ilmestyi twitteriin. Toki lähde on yksi luotettavimmista, mutta taisi olla hyvä miina. Muut lähteet eivät ainakaan tiedä mitään. Com si com sa tjsp....
|
|
|
|
|
fletkumper
Poissa
Suosikkijoukkue: 1922
|
 |
Vastaus #1084 : 29.12.2019 klo 19:21:43 |
|
Huh huh, mikä peli.. Eka 30 min. sellasta paskaa että meinas viaplay sammua! Tän pelin jälkeen toivon etten nää emersonia enää kentällä, ainakaan chelsea paidassa. Mut jumalauta mikä toinen puolisko, olisko oikeestaan ollut jorginhon toinen keltainen ihan vääryys? tää kelpaa mulle. Nyt sit keskiviikkona varmaan hävitään brightonille.
|
|
|
|
Coulijoe
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, Sunderland
|
 |
Vastaus #1085 : 29.12.2019 klo 19:22:57 |
|
Mukava, että otteluita alkoi menemään heikommin niin Lampskin heräsi tai Morris potki ykkösmiehen hereille. Sanoisin, että Morris tuota ehdottikin. Tärkeä reagointi.
Tammy on kehittynyt noissa kukkupalloissa syksyn aikana. Turha varmaan valehdella, että Komeasta ei ole ollut apua.
Lampteyn vaihto sisään, myöskin oikea ratkaisu. Nyt Saka joutui juoksemaan kokoajan, kun tuli taustakiertoja. Onneksi ei tullut mitään paskahousuvaihtoehtoa. Toki koko valmennus tietää minkälaisesta pelaajasta on kyse. Puhuttaisiin James tason talentista, jos koko....
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #1086 : 29.12.2019 klo 19:48:56 |
|
Aivan vitun hirveää paskaa se oli mutta pisteisiin ei voi olla kuin tyytyväinen näinä vaikeina aikoina. Jotain ihmeen Humpty-Dumptyja siellä kentällä kirmasi ja viimeinen hyökkäyskolmannes oli taas kerran täytetty tervalla ja kusella, mutta niin vain Lenon ja Mustafin avustuksella (kummankaan jeesailut ei toki yllättäneet edes Kurikan hiihtojättiä) sieltä pari kihausta tuli ja kärsimys taas hetkeksi ohi.
Chelsean isoin ongelma tällä hetkellä hyökkäyspäässä on ehdottomasti laadukkaiden pallojen jakaminen niille ns. kultaisille alueille. Azpin, Alonson ja Emersonin jakaminen laidalta on lähinnä League Two -tason silmät kiinni roiskimista vailla mitään ideaa (Jamesin paranemista odotellessa), ja jos pallo jollain ilveellä sattuu jäämään Tammyn koukkuun, on mies auttamatta yksin yleensä neljää vastustajan pelaajaa vastaan. Chelsea tarvitsisi pitkissä hyökkäyksissä yhden ylimääräisen pelaajan tarjoamaan vaihtoehto myös siihen Abrahamin alapuolelle. Nyt tuntuu että homma on Sarrin ajoilta tuttua käsipalloilukierrättämistä laitoihin, josta lähtee sysipaska keskityksen irvikuva johonkin päin boksia. Olisiko sitten RLC tämä mainitsemani Tammyn alapuolelta puuttuva "link up" joka voisi tuoda hyökkäyksiin uuden elementin? Mene ja tiedä mutta niin kauan kuin tuohon ei ratkaisua tule, ovat pelit jatkossakin tällaista samanlaista tuskaa hyökkäyspäässä, ellei sitten vastustaja töhöile tai tuomari jaa pilkkuja. Fatin pitäisi saada myös jotenkin CHO:n otteisiin jotain ryhtiä. Junnu ei tällä hetkellä ole Pedroa kummoisempi tapaus kentälle päästyään ja tämä on haukuista pahin mitä nykyfutari voi osakseen saada. Kovacic ollut myös viime matseissa valovuosien päästä siitä huippuvireestä missä parhaimpina hetkinä tällä kaudella oli.
Keskiviikon darrapelissä onkin sitten taas odotettavissa mitä tahansa. Toivotaan että ihan niin suurta farssia ei tuosta pelistä tule mitä tämän viikon aiemman, juhlapyhän jälkeen pelatun pelin esitys oli. Hirveä joulukuu kaikin puolin joten toivoa sopii että kuukauden vaihtuminen olisikin se maaginen juttu joka saisi menon taas olemaan sitä syksyltä tuttua seksiä. Kolmen alakertaa ei toivottavasti lähdetä enää virittelemään sillä ei se oikein näillä laitapelaajilla vittuakaan tunnu toimivan...
|
|
« Viimeksi muokattu: 29.12.2019 klo 23:21:39 kirjoittanut Kim Suomisen ponnari »
|
|
|
|
|
Boca Limpia
|
 |
Boca Limpia
Vastaus #1087 : 29.12.2019 klo 19:58:12 |
|
Hyvinhän se junnu tonttinsa hoiteli kentälle päästyään. Muutenkin Lampardilta aivan oikeita taktisia muutoksia ottelun aikana. Näistä varmasti tärkein jo puoliajalla mainittu Jorginhon mukaan tuominen.
Nilkuttaenhan Chelsea joka tapauksessa vuotensa päätti ja tämä on saattanut sinipaidat kuitenkin suhteellisen vaikeaan tilanteeseen myös neljännen sijan suhteen. Tuota ylemmät sijat ovat jo aika lailla karanneet, vaikka Leicester onkin ollut kovissa otteluissa myös vaikeuksissa.
Haastajia on nyt tulossa laajalta rintamalta. Wolves on vaisun alkukauden jälkeen ollut oma itsensä jälleen ja Manchester Unitedkin on taas ainakin tällä hetkellä kovassa nosteessa. Näiden lisäksi uskon sekä Spursin että Evertonin pelaavan syyskautta huomattavasti vahvemman kevätkauden. Seassa on myös Sheffield United, jonka olen kuitenkin itse valmis laskemaan ulos tuosta top seiskasta ja pikemminkin kymmenennen sijan tietämille. Arsenal lienee jo tässä vaiheessa puolestaan ulkona näistä kekkereistä.
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #1088 : 30.12.2019 klo 01:25:31 |
|
Jos laitapakki-/wingback -tilanne on keskiviikkona edelleen tämä mikä on niin...
Abraham CHO Willian Mount Kanté Jorginho Lamptey Tomori Zouma Azpi Kepa
Emersonille pieni kurinpalautus penkkikomennuksen myötä ja Arsenal-matsissa debytoinut junnari antamaan näyttöjä tällä kertaa ihan alkuvihellyksestä asti.
|
|
|
|
JugeDaLord
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea FC, Kumu, Naisten kakkonen.
|
 |
Vastaus #1089 : 30.12.2019 klo 02:35:00 |
|
Jos laitapakki-/wingback -tilanne on keskiviikkona edelleen tämä mikä on niin...
Abraham CHO Willian Mount Kanté Jorginho Lamptey Tomori Zouma Azpi Kepa
Emersonille pieni kurinpalautus penkkikomennuksen myötä ja Arsenal-matsissa debytoinut junnari antamaan näyttöjä tällä kertaa ihan alkuvihellyksestä asti.
Onnistuuko Lampteyltä toi vasen tontti? Eilisessä pelissä Azpi muistaakseni siirtyi sinne ja Lamptey jäi oikealle.
|
|
|
|
Budha-B
Poissa
|
 |
Vastaus #1090 : 30.12.2019 klo 02:49:00 |
|
Onnistuuko Lampteyltä toi vasen tontti? Eilisessä pelissä Azpi muistaakseni siirtyi sinne ja Lamptey jäi oikealle.
Käsittääkseni on pelannut melkein poikkeuksetta eri rooleissa oikealla puolella ja vain kerran tai pari junnuissa istutettu vasemmalle.
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.12.2019 klo 02:51:42 kirjoittanut Budha-B »
|
|
|
|
|
Coulijoe
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, Sunderland
|
 |
Vastaus #1091 : 30.12.2019 klo 07:57:33 |
|
Lampteyn soppari loppuu kesällä, joten lienee seuraava jolle sorvataan. Tammy taitaa odotella kauden loppuun ennen kuin uutta sopimusta puskee.
Vuosi vaihtuu ja huhukupla tulee räjähtämään totaalisesti. Chelsea koittaa naarata saksanmaalta muutamaa pelaajaa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.12.2019 klo 07:59:57 kirjoittanut Coulijoe »
|
|
|
|
|
Yrski
Poissa
|
 |
Vastaus #1092 : 30.12.2019 klo 11:41:34 |
|
Chelsean isoin ongelma tällä hetkellä hyökkäyspäässä on ehdottomasti laadukkaiden pallojen jakaminen niille ns. kultaisille alueille. Azpin, Alonson ja Emersonin jakaminen laidalta on lähinnä League Two -tason silmät kiinni roiskimista vailla mitään ideaa (Jamesin paranemista odotellessa), ja jos pallo jollain ilveellä sattuu jäämään Tammyn koukkuun, on mies auttamatta yksin yleensä neljää vastustajan pelaajaa vastaan.
Tämähän on ollut ongelma jo vuosikausia? Se ei tosin aina ole ollut niin näkyvissä, sillä hyvinä hetkinään Hazard ja Costa kaivoivat maaleja mieheen lähtökohtaisesti ihan helvetin huonoista maalipaikoista. En tiedä ketä sinne pitäisi hankkia keskityspalloja pudottelemaan niin kauan ongelma on nimenomaan maalinteossa.
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
 |
Vastaus #1093 : 30.12.2019 klo 11:50:21 |
|
Tämähän on ollut ongelma jo vuosikausia? Se ei tosin aina ole ollut niin näkyvissä, sillä hyvinä hetkinään Hazard ja Costa kaivoivat maaleja mieheen lähtökohtaisesti ihan helvetin huonoista maalipaikoista.
Tämäkin ongelma on mielestäni todella monisyinen eikä itsessään ratkea vain sillä että saadaan parempia keskittäjiä tai parempia keskityksen päättäjiä. Oleellista on ensinnäkin se että miten ne keskitystilanteet rakennetaan, syntyvätkö ne jossain määrin suunnitellusti ja omille pelaajille ennakoitavasti, vai syntyvätkö ne sattuman kautta? Tämä on ensinnäkin oleellista sen kannalta että millaisesta paikasta päästään keskittämään, kuinka lähellä on ensimmäinen ja toinen blokki jne. Tämän lisäksi oleellisesti vaikuttaa se että kuinka monta pelaajaa niitä keskityksiä on menossa päättämään. Abrahamista voi kasvaa Costan tai Drogban tasoa lähellä oleva härkä joka niitä palloja taistelee hyvällä prosentilla sisään, mutta se yksinään ei hirveän pitkälle riitä. Keskityksiä päättämässä tulee olla monia pelaajia, jolloin niiden puolustaminen on merkittävästi vaikeampaa. Jos laitapakin ainoa vaihtoehto on kokeilla kukkupalloa Abrahamille, niin se on todella helppo vastustajien puolustaa. Esimerkiksi Liverpoolilla hyvin keskittäjien tehtävää helpottaa merkittävästi se että siellä on aina 3-5 pelaajaa menossa niille palloille ja sen myötä niitä tehojakin tulee, vaikka mitään kunnon pääpelaajia ei löydykään. Chelsealla mielestäni turhan paljon tulee niitä keskityksiä joissa vaihtoehtoja on turhan niukasti ja se vaikeuttaa sekä keskittäjän että niiden kohteena olevien pelaajien onnistumista.
|
|
|
|
Yrski
Poissa
|
 |
Vastaus #1094 : 30.12.2019 klo 12:43:01 |
|
Hyviä pointteja.
Monesti näissä keskityspallotilanteissa esille nousee pelitilanteen hitaus, eli palloa pelataan boksiin kun vastustajan puolustus on täysin asemissa ylivoimatilanteessa. Tällöin keskityksen pitäisi sanan merkityksessä olla juuri oikeanlainen kova, hyökkääjän juoksulinjalle tippuva pallo. Kakkospallot ja kimmokkeet näissä tilanteissa tuppaavat menemään vähän harakoille, sillä tilaa on yleensä niin vähän, ettei hyviä vetopaikkoja myöskään siunaannu vaikka boksissa tai sen reunoilla olisi jopa kolme-neljä omaa pelaajaa.
Ennakolta heikommat joukkueet pelaavat Chelseaa vastaan samalla, erittäin puolustusorientoituneella taktiikalla myös kevätkaudella. Mikäli näistä koitoksista aiotaan kerätä täydet pisteet niin silloin Tammylta täytyy kyllä löytyä samaa kliinisyyttä maalin edessä kuin mitä nyt Tykkimiehiä vastaan löytyi, eli huonostakin tekopaikasta pallo löytää tiensä verkon perukoille.
|
|
|
|
Boca Limpia
|
 |
Boca Limpia
Vastaus #1095 : 30.12.2019 klo 18:14:20 |
|
Tuon boksiin menijöiden vähyyden nostin muistaakseni itsekin viime kaudella moneen otteeseen esille ja saatoinpa jonkun kuvankin jossain vaiheessa aiheesta laittaa. Chelsealla on mielestäni useamman kauden ajan ollut se ongelma, ettei maalipaikoille pyrkiviä pelaajia ole tarpeeksi.
Nyt mielestäni Lampardin pitäisi ehdottomasti palata vanhaan ja keskikentän hallintaan. Huhujen mukaan rikki olevan Mountin paikka on tällä hetkellä vaihtopenkillä, joten tässä vaiheessa avaukseen pitää heittää kolmikkoa Jorginho, Kovacic ja Kante. Täysiä minuutteja kolmikko ei varmasti koko aikaa jaksa ja tästä syystä Barkley pitäisi ehdottomasti jälleen ajaa sisään rotaatioon, vaikka kovista odotuksista huolimatta Rossin kausi onkin ollut suuri pettymys. Ei tuo kuitenkaan Mountia huonommin enää voi esiintyä ja kyllä minä edelleen hänessä potentiaalia hyväksi pelimieheksi näen.
|
|
|
|
Coulijoe
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, Sunderland
|
 |
Vastaus #1096 : 30.12.2019 klo 18:38:06 |
|
Tuo kolmikko on vaan täysin kuollut ylöspäin. Eilenkin tuosta kolmikosta ei ollut mitään hyötyä mitä lähemmäs 16-rajaa Chelsea pääsi. Kante häviää kuin pieru saharaan, kun ei voi tehdä juoksuja linjan taakse. Ikävä myös sanoa niin pelinrakentamiseen miehestä ei ole, joka taasen nähtiin kun Chelsea pelasi ilman Jorginhoa.
Tätä silmällä pitäen RLCn kuntoutumista odotetaan kuin kuuta nousevaa. Toinen mahdollisuus on toki se, että vuoden mikroskoopinalla ollut Bruno Guimaraesin siirto realisoituu jo tammikuussa.
Jännä nähdä kummasta Chelsea kesällä luopuu, Jorginhosta vai Kantesta tuskin kuitenkaan molemmista. Toki en pitäisi tätä mahdottomana.
|
|
|
|
Boca Limpia
|
 |
Boca Limpia
Vastaus #1097 : 30.12.2019 klo 18:40:28 |
|
Keskikentän kontrollointi kuitenkin repii vastustajan pakkaa auki ja pakottaa lisää vastustajan ukkoja tiivistämään keskustaan. Tämä puolestaan avaa enemmän tilaa laidoille, joiden puolelta Chelsealla on nyt ehkä parhaat mahdollisuudet niitä tilanteita luoda.
|
|
|
|
Coulijoe
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, Sunderland
|
 |
Vastaus #1098 : 30.12.2019 klo 18:51:00 |
|
Keskikentän kontrollointi kuitenkin repii vastustajan pakkaa auki ja pakottaa lisää vastustajan ukkoja tiivistämään keskustaan. Tämä puolestaan avaa enemmän tilaa laidoille, joiden puolelta Chelsealla on nyt ehkä parhaat mahdollisuudet niitä tilanteita luoda.
Tässä nyt on nähty paljonko tästä on hyötyä. Azpilicueta keskittää päin ensimmäistä ukkoa 98% varmuudella samoin Emerson ja Willianin pallot eivät koskaan lähde ja miksi lähtisivät, koska Tammylla ei ole apuja. Tai jos lähtevät niin peli jatkuu rajaheitolla. Kukaan kolmikosta Kante-Kovacic-Jorginho eivät eksy alueelle kuin vahingossa. Jos taas valuvat laitaan niin ohitse eivät pääse vaan palloa pelataan takaisin alaspäin.
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #1099 : 30.12.2019 klo 18:51:17 |
|
Tämä puolestaan avaa enemmän tilaa laidoille, joiden puolelta Chelsealla on nyt ehkä parhaat mahdollisuudet niitä tilanteita luoda.
Niitä tilanteita tosiaan voi sieltä laidalta luoda, mutta kun näiden tilanteiden luojat eivät Reece Jamesia lukuun ottamatta osaa keskittää 90-luvun Christopher Reeveä/Stephen Hawkingia paremmin, niin eipä tuostakaan mitään hyötyä lopulta ole. Jamesin ollessa pois ja Chelsean ollessa täysin kyvytön luomaan tuollaisia Lord Bendtnerin mainitsemia "ruuhkia" vastustajan boksiin tuleviin palloihin, olisi se keskikaista hyvä saada enemmän miehitetyksi. Tällä hetkellä kuitenkaan ei kenestäkään kolmikosta Jorginho-Kanté-Kovacic, ole tuohon dilemmaan auttamaan. Barkley ei taida enää olla Lampardin suunnitelmissa sillä janari ei pääse edes penkille kun koko ideaalimiehistö on terveenä, joten kaikki sormet ristiin että RLC tuo ratkaisun tähän ongelmaan... tai vaihtoehtoisesti siirtomarkkinat. Barkley pitäisi ehdottomasti jälleen ajaa sisään rotaatioon, vaikka kovista odotuksista huolimatta Rossin kausi onkin ollut suuri pettymys. Ei tuo kuitenkaan Mountia huonommin enää voi esiintyä ja kyllä minä edelleen hänessä potentiaalia hyväksi pelimieheksi näen.
Mount on pallottomalla liikkeellään erittäin oleellinen sekä tärkeä osa Chelsean prässipeliä joten vaikka ei mies koskisi kertaakaan matsissa palloon, on duuni hoidettu hyvin jos saa pörräiltyä vastustajien kimpussa kun nämä yrittävät päästä pois omalta kolmannekselta. Fat on tätä työtä nyt koko ajan muistanut hehkuttaa kun Mount on ilman maaleja ollut jo pidemmän aikaa, mutta pelejä kun tarkemmin katsoo (vaihtoehtoisesti Salmingin ansiokkaita rapsoja) niin ihan perää siinä on eikä kyseessä ole vaan Lampardin puolustuspuheet junnua kohtaan.
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.12.2019 klo 18:53:31 kirjoittanut Kim Suomisen ponnari »
|
|
|
|
|
|
|