candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #3650 : 24.08.2020 klo 20:22:21 |
|
Ihme voivottelua muutenkin taas Herreran perään. Joo, pelasi hyvän matsin (sen mitä pelasi)... ja seuransa hävisi lopulta. Case closed (jo aikoja sitten). Ei yllätä, että kenen piti vielä kerran päästä aliarvioimaan. No mutta tosiaan, Herrera on nyt PSG:n pelaaja ja eteenpäin, turha tosiaan hienon miehen perään on tämän enempää haikailla. Hieno UCL-finaali mieheltä, siinäpä kai se. Kieltämättä tuossa on kyllä ihan perää.  Ratkaisevin ja oikeastaan juuri tämänhetkinen vaihe on tuolla oikealla puolella kaaviota kun nyt pitäisi kiireesti vahvistaa monia osastoja. Uskallan edelleen vängätä, että ei voi tulla suurena yllätyksenä että mitään ei tapahdu kun jonkinmoisen (vuosien kokemuksen) filtterin läpi ajettaessa ainoa merkittävä huhu loppukevään, kesän ja alkavan syksyn osalta on ollut Sancho. Mutta ei missään nimessä kannata tehdä mitään rakenteellisia muutoksia seuraan, kun kyllähän Sir Alexinkin aikaan...  Candidate "vaati" tunnustamaan että kyllä Unitedissa katsellaan muitakin pelaajia, joo, ihan varmasti näin, mutta on eri asia vyöryttää siirto lävitse kuin vain tarkkailla tilannetta hyvistä kyttäysasemista ja lopulta jäädä jalkoihin kun kiri alkaa. No siis voi tosiaan olla, ettei Manchester United tosiaan ole kykeneväinen tekemään muuta kuin kyttäämään Sanchoa koko organisaationsa voimin, mutta jos tosiaan näin on, niin muutoksen tarve on paljon suurempi kuin olen itse kuvitellut. Siirtoikkunaa on vielä jäljellä, joten en itse lähde vielä näin vahvasti julistamaan mitään. Selvää on tottakai, että organisaatiossa on vikaa. Ja sille voi ja pitää tehdä jotain. Jos "normaalissa yritysmaailmassa" ei tässä tilanteessa tehtäisi mitään, niin ei allekirjoittaneellakaan olisi niin paljoa töitä...Onneksi tehdään. + Ja jos vielä jatkan, niin eikös muutama viikko sitten edelleen päättely mennyt jotenkin niin, että Matic/Fred hoitavat ankkuriroolin ja Smalling kärrätään takaisin? Vaikka vahvistamisen paikkoja onkin (vaikka kuinka), niin oikea puoli taitaa tuosta laskutoimituksesta jäädä jäljelle ja se meni nyt sitten miten meni. Smalling on jo takaisin, joten kysymys on, että halutaanko hänelle vielä antaa mahdollisuus ja onko hän itse valmis vielä antamaan mahdollisuuden. Maticille tehtiin jatkosopimus, joten joku voisi kuvitella sen olevan signaali sen puolesta, että miestä aiotaan käyttää jatkossakin. Ei vaatinut mitään varsinaista päättelyä tämä, kyse on siis siitä mitä United on tehnyt. Fred esiintyi menneellä kaudella ihan edukseen ankkurina, joten eiköhän seura anna mahdollisuuden. Miksi muuten koko ajan heität näitä "piikkejä", mutta annat niin kovin vähän mitään konkreettista itse tilalle? Olisitko siis itse potkimassa Smallingin, Fredin ja Maticin pois vai miten tätä nyt pitäisi lukea? Ja se karkea 300 miljoonan investointitarve on tosiaan nyt, mutta sellaista kassaa ei tosiaan Unitedilla ole. Eikä näytä olevan mitään merkittäviä ideoitakaan mitä tehdä.
Mitä tällä 300 miljoonalla nyt oikeastaan haet? Kerros nyt jo ihan oikeasti ne konkreettiset kohteet ja tarpeet? Tämä summan heittely ilmaan ilmaan mitään konkretiaa on aika turhaa mielestäni.
|
|
|
|
|
Henski
Poissa
|
 |
Vastaus #3651 : 24.08.2020 klo 20:36:53 |
|
Miksi muuten koko ajan heität näitä "piikkejä", mutta annat niin kovin vähän mitään konkreettista itse tilalle? Olisitko siis itse potkimassa Smallingin, Fredin ja Maticin pois vai miten tätä nyt pitäisi lukea?
Eihän näitä voi poiskaan laskea kun rosteri on niin ohut kuin on. Smalling on teknisesti Unitedissa, mutta silti edelleen "ulkona" ennen kuin selvät indikaatiot ilmenee, että todella on OGS:n suunnitelmissa (joo, ei tarvitse laittaa lainauksia tms., katsotaan nyt tosiaankin loppuun asti näiltä osin miten lopulta käy). Mitä tällä 300 miljoonalla nyt oikeastaan haet? Kerros nyt jo ihan oikeasti ne konkreettiset kohteet ja tarpeet? Tämä summan heittely ilmaan ilmaan mitään konkretiaa on aika turhaa mielestäni.
Noh, maalivahtiosasto voitaneen pitää vielä ainakin toistaiseksi nykyisellään, mutta LB ja CB ovat ilman muuta edelleen alueita joille vaaditaan vahvistusta. Ja siis avaukseen, kuten myös keskikentän keskusta on myöskin aivan ilmeinen kohta ja Pogban keskipitkän a.v:n aivoitukset eivät tosiaankaan ole vielä selvillä. Lisäksi oikea laita. Eli pelkästään avaukseen 3-4 kohdetta ja siihen päälle sitten vielä squadin laajennusta. Myöskin kärkimiesosasto on siinä ja siinä, mutta kuulemma siellä on mestaruustasoa olevaa materiaalia ja Greenwoodille on myös luotava realistista polkua. Siitä laitat tilanteen mukaan luokkaa 30-70 miljoonaa per hankinta, niin tosiaan hyvin karkeana arviona saadaan jotain mainittua. Nimiä ei ole antaa. Jos tämä on se kriteeri, niin ohita sitten koko homma. Niin se on monesti ennenkin mennyt että median kautta nousee nimet esille ja sitten vasta pohdiskellaan miten on. Nyt niitä ei näy pl. yksi.
|
|
|
|
|
Kyrie Irving
Poissa
|
 |
Vastaus #3652 : 24.08.2020 klo 20:37:20 |
|
Uskoisin, että joukkueen heikkoudet ja vahvistamista vailla olevat osa-alueet ovat vähäänkin Unitedia seuraavalla tiedossa:
- Oikea laita on ollut profiilihankintaa vailla palttiarallaa Ronaldon lähdöstä saakka. Toki Valencialla oli muutama hyvä kausi jossain välissä. - Pitkän tähtäimen korvaaja Maticille keskikentän pohjalle. - Toppari avaukseen Maguiren vierelle. Vasenjalkaisuudesta plussaa. - Vasenjalkainen laitapuolustaja. Jos Shaw loukkaantuu, niin se näkyy väistämättä. Williams pelaa nyt väärällä puolella. - Penkille hyökkäävä keskikenttäpelaaja, joka pystyy lepuuttamaan mm. Brunoa tarvittaessa. Eli koodinimi Grealish. - Penkille laadukas target-pelaaja tai sitten Chicariton tyylinen poacher, jota pystyy tarvittaessa peluuttamaan vaikka Poolia vastaan vieraissa.
Kaipa 300 miljoonaa olisi aika lähellä. 200 voi mennä jo kolmeen ensimmäiseen.
|
|
|
|
|
Optimus Prime
Poissa
|
 |
Vastaus #3653 : 24.08.2020 klo 20:55:47 |
|
Samalla kun Maguire on pidätettynä Kreikassa kännisekoilusta ja poliisin lyömisestä, on topparipari Lindelöf kunnostautunut laukkuvarkaan kiinniottajana kotikaupungissaan Västeråsissa. https://www.fotbollskanalen.se/england/nilsson-lindelof-hjalpte-90-arig-kvinna---jagade-ikapp-vasktjuv/Pyörällä liikkunut varas vei 90-vuotiaan naisen käsilaukun. Lindelöf juoksi varkaan kiinni ja piteli aloillaan poliisin tuloon asti. Täältäkö luin talvella Maguiren olevan esimerkillinen ja hyväkäytöksinen kapteeni ja Lindelöfin olevan hidas juoksemaan ja kyvytön vartioimaan ketään? Niin, eihän Maguiren olisi missään nimessä pitänyt tehdä mitään jos brittituristit puukottavat hänen siskoa. Huoraa turpaan jne.
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #3654 : 24.08.2020 klo 21:04:31 |
|
Eli pelkästään avaukseen 3-4 kohdetta ja siihen päälle sitten vielä squadin laajennusta. Rinki kyllä laajenee, jos avaukseen ostetaan pelaajia. Eli kun Lindelöfin tilalle ostetaan joku avaukseen, niin Lindelöf laajentaa miehistöä. Jos Maticin tilalle ostetaan joku ankkuri avaukseen, niin Matic laajentaa miehistöä. Ja niin edelleen. En siis allekirjoita tarvetta tehdä hankintoja ringin levennykseen juuri nyt, avaukseen niitä pitää hankkia ja tätä kautta rinki levenee luonnollisesti myös. Myös junnuista on syytä edelleenkin ne levennykset kaivaa. Eli sinä siis sanot, että CB, LB, keskikentän keskusta ja hyökkäyksen oikea laita olisi tarvetta tuoda sisään? No tuota, itse tosiaan olen ilmoittanut näistä kaikki samat paitsi LB:n ja toisin kuin sinä ilmeisesti, niin minä olisin tätä kolmikkoa tuomassa jo tässä ikkunassa, jos vaan mahdollista, enkä lähtisi ripottelemaan tätä hommaa enempää kuin on pakko. Eli aika lähellä ollaan. Ja onhan se nyt ihan siis selvä konsensus ollutkin tässä ketjussa, eli mitään "koko kassa Sanchoon" ei ole kyllä toivottu. Myöskin kärkimiesosasto on siinä ja siinä, mutta kuulemma siellä on mestaruustasoa olevaa materiaalia ja Greenwoodille on myös luotava realistista polkua. Rashford, Martial ja Greenwood pelasivat jokainen parhaan kautensa. Kaikki ovat nuoria, joten eivät pelanneet vielä todennäköisesti parasta kauttaan. Uskon että on ihan tilastollisesti todennäköistä, että näistä kukaan ei vielä pelannut parasta kauttaan. Mutta voi toki myös sinne kärkeen sommitella hankintoja, jos niin haluaa, toivottavasti kuitenkin Manchester United ei, koska tämä osasto on kyllä edes vähän optimisella ajatuksella ihan tyydyttävällä tasolla ja omaa potentiaalia paljon suurempaankin. Greenwood tullee lopulta olemaan puhtaasti kärki, mutta kun oikealle laidalle ei ketään ole, niin hän on siellä pelaillut. Sanchon tullessa uskoisin Greenwoodin saavan ihan tarpeeksi edelleen peliaikaa, enkä usko tuon peliajan olevan kiven alla oikeastaan myöskään pienemmän profiilin hyökkäyspään hankinnan kanssa. Kärjessähän on nyt vain Martial ja Ighalo, joten minuutteja on luvassa ihan realistisesti, vaikka hankinta tulisi. Siitä laitat tilanteen mukaan luokkaa 30-70 miljoonaa per hankinta, niin tosiaan hyvin karkeana arviona saadaan jotain mainittua. No ei ihan. Tätähän tässä juuri olen hakenut, kun 4x30miljoonaa ei ole sama kuin 4x70miljoonaa ja mustan sekä valkoisen lisäksi on ainakin nyt harmaata. Eli pätevä hankintastrategia ottaisi huomioon vähän kaikenlaista. Nyt siirtyneistä ja huhuissa olleista ainakin Thiago Silva, Ferran Torres ja Gabriel ovat profiilin ja hinnan puolesta jotain mitä myös Manchester United olisi voinut havitella. Hintaa yhteensä tuollaiset pyöreästi 50 miljoonaa. Mutta joo, kiitos tästä ja nyt ymmärrän, ettei sinunkaan mielestä ole tärkeätä tuhlata 300 miljoonaa vaan ehkä sittenkin hankkia pelaajia, jotka sopivat tarpeisiin. Pogban keskipitkän a.v:n aivoitukset eivät tosiaankaan ole vielä selvillä.
Pogba ihan juuri tuossa suoraan Ketkun Agentin suulla kertoi, että aikoo mennä neuvottelemaan uutta sopimusta Unitedin kanssa. Joku voisi tuon sanoa olevan jonkinlainen askel kohti sitoutumista. Eli jos näin on, niin Fernandesin ja Pogban kanssa myös keskikentän ylemmät pelipaikat on ihan ok miehityksellä avauksen osalta. Nimiä ei ole antaa. Jos tämä on se kriteeri, niin ohita sitten koko homma. Niin se on monesti ennenkin mennyt että median kautta nousee nimet esille ja sitten vasta pohdiskellaan miten on. Nyt niitä ei näy pl. yksi.
Nimiä ei pidä varmaankaan pystyä antamaan, mutta älä myöskään hyökkää muiden päälle, jos täällä vain toteavat Sanchon olevan se ilmeinen nimi, jonka perässä United on. Ja itse asiassa pidän ihan fiksuna sitä, ettei kaikkia siirtoja sinne lehdistölle enää ole vuodettu. Mutta jos tosiaan ainoastaan Sancho on kiikarissa, niin olisihan se melkoista puuhastelua. Varsinkin siis jos edes Sancho ei lopulta siirry.
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #3655 : 24.08.2020 klo 21:13:04 |
|
Ja tässä kun jo selvästi kohti uutta kautta mennään myös keskusteluissa, niin kukas on innokas avaamaan uuden ketjun?
|
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #3656 : 24.08.2020 klo 21:19:43 |
|
eli mitään "koko kassa Sanchoon" ei ole kyllä toivottu.
Itse en olisi täysin tätä vastaan. Kun aletaan tarpeeksi jakamaan riittämätöntä siirtokassaa niin tuloksena on tyyliin "Daniel James, Schneiderlin ja Lindelöf". Eli ukkoja joita ehkä voidaan peluuttaa avauksessa jos parempaakaan ei ole. Oma kantani on, että mielummin yhteen tai kahteen hyvään kuin kahteen tai neljään kohtalaiseen. Mitä ikinä se kassa sitten onkaan. Nyt siirtyneistä ja huhuissa olleista ainakin Thiago Silva, Ferran Torres ja Gabriel ovat profiilin ja hinnan puolesta jotain mitä myös Manchester United olisi voinut havitella. Hintaa yhteensä tuollaiset pyöreästi 50 miljoonaa.
Myönnän tietämättömyyteni ja kysyn mikä tämä Gabriel oikein on? Joku yhdisti ohimennen, todennäköisesti kaupanpakotusmielessä taktisesti Unitediin ja nyt miehestä puhuu kaikki. Kyseessä on joku noubadi joka keikkuu otsikoissa huomattavasti enemmän mitä näillä meriiteillä pitäisi. En toki väitä, etteikö hänestä voi hyväkin pelaaja kasvaa. Mutta kaikkea muuta kuin mikään varma vahvistus nykyiseen rosteriin. Kyllä jotain hieman meritoituneempaa toivon Unitedin etsivän. Enkä edes hieman.
|
|
|
|
|
Henski
Poissa
|
 |
Vastaus #3657 : 24.08.2020 klo 21:20:43 |
|
... niin minä olisin tätä kolmikkoa tuomassa jo tässä ikkunassa, jos vaan mahdollista, enkä lähtisi ripottelemaan tätä hommaa enempää kuin on pakko.
Ehdottomasti samaa mieltä, jonka jälkeen en tosiaankaan ymmärrä seuraavaa Mutta joo, kiitos tästä ja nyt ymmärrän, ettei sinunkaan mielestä ole tärkeätä tuhlata 300 miljoonaa vaan ehkä sittenkin hankkia pelaajia, jotka sopivat tarpeisiin.
Aivan uskomatonta, jos tuosta on jäänyt jotain epäselvää.  Todellakin tarpeisiin ja kipeisiin sellaisiin. Ja mielellään ilman mitään Pepsiä ja hypeä. Ja onhan se nyt ihan siis selvä konsensus ollutkin tässä ketjussa, eli mitään "koko kassa Sanchoon" ei ole kyllä toivottu.
Sitä minä en vaan edelleenkään saa mahtumaan samaan yhtälöön, että jos jonkinlainen ohjeellinen kassa (siis ohjeellinen/arvio) on luokkaa 100-150, ja yksi maksaa sen 100-120 (ja heti mahdollisesti 90), niin miten tästä jää niin paljon resursseja jäljelle että toppariosasto ja kk:n pohja tulee paikatuksi samanaikaisesti? Ja siis ratkaisu ei ole mitoittaa heti sinne 150:een ja yli. Tottakai hyvällä scouttauksella voi, ja tulisikin, löytää ratkaisuja, mutta noin ohjeellisesti voi arvioida mainittujen kolmen roolin ottavan sen 50 (50x3). Kyllä jo n. 50:llä pitää pystyä löytämään ratkaisuja rooliin kuin rooliin. Mutta ei tuosta nyt kannata tehdä liian vaikeaa. Tai no, hämmenetään candidatea nyt vielä lisää sen verran, että sikäli kun siellä on yhtä hevosta veikattu, niin mikäs siinä sitten on laittaa koko kassa siihen (Fellaini-henkisesti, nyt vaan isoimmilla panoksilla) tällä kertaa! Tämä ei vaan tunnu mitenkään järkevältä kun paikattavaa tosiaankin riittää. Kritiikkiä annetaan kyllä, jos tosiaan muutoin viimeaikoina kohtuullisesti sujunut hankintapolitiikka nyt missaa tämän kokonaispointin. Nimiä ei pidä varmaankaan pystyä antamaan, mutta älä myöskään hyökkää muiden päälle, jos täällä vain toteavat Sanchon olevan se ilmeinen nimi, jonka perässä United on.
Minä en missään tapauksessa halua hyökätä kenenkään päälle vaan sen allaolevan pointin. Eli jos joku on noin kokenut, olen pahoillani. Itse en olisi täysin tätä vastaan. Kun aletaan tarpeeksi jakamaan riittämätöntä siirtokassaa niin tuloksena on tyyliin "Daniel James, Schneiderlin ja Lindelöf".
Tähän voi jo lisätä Maguirea myös, jossa ehkä tuli avaukseen materiaalia pidemmän päälle, mutta sekin kymmeniä miljoonia ylimääräistä maksaen. Miten vaan päin tätä kääntelee, niin kyllä Unitedin pitää pystyä mallia Lindelöfiin (+ jotain miljoonia) sijoitetuilla summilla löytämään tulevia tekijämiehiä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.08.2020 klo 21:32:14 kirjoittanut Henski »
|
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #3658 : 24.08.2020 klo 21:40:28 |
|
Niin ja syy miksi itse laittaisin ne rajalliset munat yhteen tai kahteen koriin on se, että United ei yksinkertaisesti juuri koskaan löydä mitään piilossa olevaa talenttia tätä nykyä. Milloin viimeksi on mitään oikeasti merkittävää avauksen pelaajaa löydetty sanotaan nyt tyyliin 30 miljoonalla? Van Persie kohta vuosikymmen sitten? Sen jälkeen kaikki haut on enemmän tai vähemmän joko menneet v.tuiksi tai sitten osoittautuneet nippa nappa tason avauksen pelaajiksi. Parhaiten on sitten kuitenkin onnistuttu niiden isompien hankintojen kohdalla, siitäkin huolimatta, että parannettavaa olisi silläkin saralla. Mutta ainakin näistä Maguireista, Pogbista, Brunoista ja Martialeista on tullut ihan päteviä ukkoja avaukseen, ehkä jopa joukkueen ratkaisupelaajia.
Niin kauan kuin scouttaamisen taso on tätä niin en usko mihinkään löytöihin. Kun ei seiso niin ei seiso. Haluan nähdä tuloksia ennen kuin uskon, että seisookaan. Viime kesänä kokeiltiin taas kerran Daniel Jamesin kohdalla ja tulos on tässä. Ihan jees pelaaja, mutta vain jees.
Mitä Maguireen vielä tulee niin on jo avauksen selkärankoja. Ei ole täydellinen puolustaja, mutta vahvat osa-alueet ovat vahvoja ja on tuo puolustus kuitenkin jämäköitynyt aiemmasta. Tilastotkin näyttää vihreää. Plus pysyy hyvin terveenä. Vierelle tarvitaan joku muu kuin Lindelöf.
|
|
|
|
|
Henski
Poissa
|
 |
Vastaus #3659 : 24.08.2020 klo 21:56:46 |
|
Kyllä, aivan asiaa pointeissasi. Mitä scouttaus osastolle pitäisi tehdä on hyvä kysymys. Mm. candidaten vakioratkaisuun liittyen, sitten ymmärrän paremmin, jos ilmoitetaan Teknisen johtajan palkkauksesta ja koko tuon verkoston totaaliremontista tämän myötä eli siis vanhan rakenteen totaaliräjäytyksestä, mihin tarvitaan uusi palkkasoturi organisoimaan homma. Yksin yhden lisäportaan tuominen ei vakuuta. Tuntuisi vaan siltä, että ei United saa asioita myöskään kuntoon sillä, että kaikki paikkaukset maksavat kymmeniä miljoonia ylimääräistä. Minä suhtaudun ylipäätään hankintoihin niin, että tietyllä (hankalasti arvioitavalla tn:llä) ne ovat onnistuneita/epäonnistuneita. Sama pätee managerirekrytointeihin. Isolla rahalla voi päästä, mutta ei suinkaan aina. Olet siis toki oikeassa, että hieman halvemmalla ei ole homma toiminut, mutta en nyt menisi näitä Pogbia jne. vielä kovin onnistuneiksi naarauksiksi myöskään kutsumaan. Minä olen muuten niin "kova" poika, että haluan nähdä Brunoltakin vielä lisänäyttöjä. Hyvältä toki vaikutti kokonaiskuvassa kevään mittaan. Lisäksi jos Maguire-linja on kaikissa hankinnoissa politiikkana, niin siitä roiman ylihinnan maksusta tuntuisi olevan varsin vaikea päästä irti ollenkaan. Siksi Sanchon jättäminen rannalle on nähdäkseni jonkinmoinen statement että sentään ihan mikä tahansa kuppaus ei mene läpi... Tai no, voihan se vielä mennä, jos Dortmund syö sanansa tai United maksaa mitä on huhujen mukaan vaadittu täysimääräisesti. Haen sitten takkini (ehkä muutenkin).
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.08.2020 klo 22:00:24 kirjoittanut Henski »
|
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #3660 : 24.08.2020 klo 22:10:32 |
|
Olenko ainoa jonka mielestä tuo Dortmudin pyytämä hinta Sanchosta ei edes ole älytöntä kuppausta? Lädi, 20v ja erittäin ratkaisuvoimainen pelaaja ikäisekseen hurjilla tehoilla. Milloin vastaava nuori jota kuinkin vastaavilla tehoilla on yleensäkään siirtynyt minnekään? Dembelestä maksettiin enemmän ja Sancho kai nyt kuitenkin on tässä vaiheessa kovemman statuksen pelaaja mitä Dembele siirtyessään oli?
Jos tätä Sanchoa mentäisiin jostain Leicesteristä tai Arsenalista ostamaan niin nehän suorastaan nauraisi kaikille alle 100M tarjouksille. Joten en tiedä miksi Dortmundinkaan pitäisi hirveästi alennusta antaa. Kyllä tässä arvokas pelaaja on kyseessä. Keskinkertaisetkin lädit kun maksaa paljon.
|
|
|
|
|
pelderhostiga
Poissa
|
 |
Vastaus #3661 : 24.08.2020 klo 22:18:59 |
|
Vaikka seuran kannattajana olinkin positiivisilla mielillä loppukauden peliesityksistä, olen nyt jälleen kesän siirtohulinoiden aikana vaipunut pienimuotoiseen melankoliaan. Näin palstan sivustaseuraajana en malta olla heittämättä omaa lusikkaani tähän soppaan, niin tuskallista on ollut seurata viime vuosina Unitedin taivalta siirtomarkkinoilla. Ehkä aiemminkaan asiat eivät tällä rintamalla olleet paremmin, mutta uskon, että varsinkin namusetä-seurojen lisääntyminen ja Glazereiden omistus on jättänyt Manchesterin punaiset pahasti paitsioon. Jotenkin tuntuu, että seura on jonkinlaisessa suuressa välitilassa muutaman muun entisen huippuseuran (esim. Arsenal) kanssa, kun pohjatonta kassaa ei ole ja suoranaista moneyballia ei voida pelata imagollisista syistä. Vaihtoehtoinen selitys homman takkuamiselle siirtomarkkinoilla on se, että seurassa ei ole kunnon urheilujohtamista tai minkäänlaista pitkän tähtäimen strategiaa.
Tällä palstalla on käyty ansiokkaasti läpi joukkueen tarpeet, mutta kertaan ne vielä kerran omasta näkökulmastani ja käytän esimerkkeinä pelaajia, joita on kesän aikana huhuttu Unitedin nuttuun. Kuten täällä on jo aiemmin puhuttu, tarpeita on melko paljon varsinkin viime kesän tietoisen strategian takia. Pelaajia päästettiin pois isolla kädellä, mutta varsinkin Woodwardin aikakaudella on ollut tyypillistä, että liikenne sisäänpäin on erittäin verkkaista. Mikäli ensi kaudella palloa potkitaan ja tulosta on tarkoitus tehdä useammalla rintamalla, joukkue kaipaa huomattavasti enemmän pelaajia jo pelkästään leveyden takia. Tässä kuitenkin omasta mielestäni tärkeimmät kehityskohteet tärkeimmästä aloittaen:
- Keskikentän pohjapelaaja (huhuttuna esim. Rice ja Ndidi): Tämä on ollut joukkueen akilleen kantapää siitä asti, kun Carrick ei enää ollut avauksen tasoa. Mielenkiintoista, että monet managerit arvottavat tämän pelipaikan nykyfutiksen tärkeimmäksi (esim. Pep ja Bielsa), mutta Unitedissa asiaan on viitattu kintaalla. Matic väläytteli aiemmin Mourinhon alaisuudessa ja pelasi hyvän loppukauden, mutta hän ei tule ensi kaudella pelaamaan kaikkia pelejä ja on muutenkin auttamatta liian verkkainen kovimpia vastustajia vastaan. Fred on hyvä rotaatiopelaaja. McTominay on oma suosikkini, mutta hän ei ole omimmillaan varmistavassa ja peliä tekevässä roolissa. Joka kesä odotan, että tähän ongelmaan puututtaisiin, mutta taaskaan en pidätä hengitystäni.
- Oikea laitahyökkääjä tai keskushyökkääjä (huhuttuna esim. Sancho): Unitedin yläkolmikko väläytteli loppukaudesta hyviä otteita ja potentiaalia on vieläkin parempaan, mutta yksi avaukseen valmis pelaaja tekisi hyökkäyksestä kertaheitolla maailmanluokkaa. Vielä viime kesänä olin sitä mieltä, että oikeaa laitaa tärkeämpi olisi kunnon keskushyökkääjä, mutta Martial pelasi kieltämättä hyvän kauden piikissa. Silti olisin itse nähnyt mieluusti kärjessä jonkun klassisemman ysipaikan pelaajan. Juoksuvoimainen ja hyvään prässipeliin kykenevä Werner olisi ollut oma valintani viime kesänä, mutta mies siirtyi helpohkosti Unitedin tämän hetken pahimpaan kilpailijaan. Toki Manchesterissa oli jo aiemmin eräs omasta mielestäni hyvin tähän rooliin sopiva palanen, joka juoksuvoiman lisäksi olisi tuonut pääpeliuhkaa, vääntövoimaa ja mahdollisuuden pelata oikealla laidalla, mutta ilmeisesti hänen kohdallaan bisnes oli jalkapalloa tärkeämpää. Jos Unitedilla olisi tällä hetkellä Rashford-Martial-Lukaku-Greenwood nelikko, sanoisin, että hyökkääjän paikat on täytetty moneksi vuodeksi eteenpäin.
- Avauksen toppari (huhuttuna esim. Skriniar): Itse olen valmis antamaan vielä tämän kauden toppariparille mahdollisuuden, mutta kyllä kauden ratkaisupeleissä Lindelöf kieltämättä petti muutaman kerran pahasti. Smalling pelasi hyvän kauden Italiassa, joten Maguire-Lindelöf-Smalling kolmikolla voitaisiin teoriassa vielä lähteä uuteen kauteen, jos muut kohdat joukkueesta on saatu paikattua. Maailmanluokan toppari olisi tietysti kiva lisä, mutta nykyfutiksessa näitä tuntuu olevan tarjolla erittäin vähän. Ongelmaksi muodostuu tason lisäksi myös FC Vesijuoksu: paperilla Unitedilla on ylitarjontaa toppareista, mutta edellänmainitun kolmikon lisäksi tarvittaisiin pitkään kauteen ainakin yksi sellainen, joka pystyisi myös kentälle menemään.
- Korvaava pelaaja korvaamattomalle Fernandesille, joka kykenisi myös pelaamaan tarvittaessa muualla (huhuttuna esim. Maddison ja Grealish): United elää ja kuolee tällä hetkellä Fernandesin mukana. Ensi kaudesta tulee erittäin pitkä, eikä Fernandes voi kuitenkaan kaikkia minuutteja pelata. Hänen korvaajakseen tarvitaan kuitenkin pelaaja, joka pystyy tarvittaessa stunttaamaan myös muualla. Huhutut Maddison ja Grealish voisivat molemmat teoriassa pelata myös vasemmassa laidassa, joten minuutteja olisi varmasti luvassa. Oma valintani tähän ja muutenkin Unitedin kesän ykkössiirtokohteeksi olisi Havertz, joka pystyisi kymppipaikan lisäksi pelaamaan hyvällä tasolla myös myös oikessa laidassa tai keskushyökkääjänä, ja toisi näin ollen erittäin paljon vaihtoehtoja hyökkäyspeliin. Ikävä kyllä hänkin on siirtymässä Unitedin tämän hetken pahimpaan kilpailijaan. Tämä ei kuitenkaan ole omasta mielestäni yhtä tärkeä kehityskohde aiempien kanssa.
- Bonuksena mainittakoon vielä vasen laitapuolustaja: Shaw osoitti tällä kaudella taitonsa ja arvonsa joukkueelle, mutta miehen ehjänä pysymiseen ei vain voi luottaa. Oma suosikkini tälle pelipaikalle olisi Chilwell, joka hänkin... noh, kaikki varmaan tietävät. Williams on myös kehityskelpoinen ja omasta mielestäni parempi, kuin miltä kauden aivan viimeiset ottelut näyttivät, mutta Shawn loukkaantumishistorian tuntien 2,5 hyvää laitapuolustajaa on jo määrällisesti liian vähän.
Tässä siis mielestäni viisi tärkeintä kehityskohdetta, joiden avulla United voisi alkaa haastaa oikeasti terävintä kärkeä. Kuitenkin, vaikka siirtoikkuna jatkuukin lokakuulle asti, olen itse iloisesti yllättynyt, jos edes kaksi näistä saadaan tänä kesänä hankittua. Teoriassa Havertz tai huhuttu Sancho voisivat väliaikaisesti täyttää kaksi näistä kehityskohteista, joten sen lisäksi puolustava keskikenttä tai toppari voisi riittää seuraavaa kautta ajatellen. Ensi kesäksi jäisi siinä tapauksessa silti lisää työtä siirtotiimille. Realistisesti odotan kuitenkin, että United onnistuu tänä kesänä hankkimaan vain yhden oikeasti joukkuetta vahvistavan pelaajan, joten ensi kaudesta tulee jälleen pitkä ja kärjen haastamiseen menee vielä useampi vuosi.
Huhuttujen pelaajien (esim. Sancho/Grealish/Rice/Skriniar) perusteella joukkue näyttäisi hyvältä, mutta huhuista huolimatta en usko tämän olevan millään tasolla realistinen kokoonpano ensi tai edes sitä seuraavalla kaudella:
Rashford/Grealish-------Martial/Greenwood----------Sancho/Greenwood ------------------------Fernandes/Grealish----------------------------- ------------------Pogba/McTominay--Rice/Matic/Fred---------------------- Shaw/Williams---Maguire/Skriniar/Lindelöf/Smalling---Wan-Bissaka/Williams --------------------------De Gea/Henderson---------------------------
Loppukaneettina sanottakoon, että ollappa Chelsea. Werner-Havertz-Chilwell-toppari (esim. huhuttu Silva) olisi juuri sitä, mitä lääkäri määrää tämän hetken Manchester Unitedille. Kuvitellaanpa joukkuetta tässä muodossa:
Rashford/Martial------Martial/Werner---------Greenwood/Havertz ---------------------Fernandes/Havertz----------------------------- ------------------Pogba/McTominay--Matic/Fred---------------------- Shaw/Chilwell--Maguire/Lindelöf/Smalling/Silva--Wan-Bissaka/Williams ------------------------De Gea/Henderson---------------------------
Tulevaisuus näyttää, mitä todellisuudessa tapahtuu, eivätkä nuo himoitsemani Lontoon sinisten hankinnatkaan mitään varmoja onnistumisia ole, mutta ainakin melko helposti on siellä saatu siirrot taputeltua hyvissä ajoin. Silly seasonien aikana eniten turhauttaa tämä Unitedin passiivisuus muiden vahvistuessa, sillä ikinä ei voi olla varma, tullaanko yhtään tarpeellista siirtoa ylipäätään tekemään. Onneksi se lopullinen paremmuus tullaan kuitenkin aina ratkaisemaan pelikentillä.
Loppukevennyksenä vielä sanottakoon, että olen itse tyytyväinen nykyvalmennuksen päämäärään rakentaa joukkue nuorten brittipelaajien ympärille, mutta Maguire taas Kreikan lomallaan muistutti, mitä sivuvaikutuksia tällä strategialla on...
|
|
|
|
|
bimbaliukas
Poissa
Suosikkijoukkue: Lädilisä
|
 |
Vastaus #3662 : 24.08.2020 klo 22:27:39 |
|
Olenko ainoa jonka mielestä tuo Dortmudin pyytämä hinta Sanchosta ei edes ole älytöntä kuppausta? Lädi, 20v ja erittäin ratkaisuvoimainen pelaaja ikäisekseen hurjilla tehoilla. Milloin vastaava nuori jota kuinkin vastaavilla tehoilla on yleensäkään siirtynyt minnekään? Dembelestä maksettiin enemmän ja Sancho kai nyt kuitenkin on tässä vaiheessa kovemman statuksen pelaaja mitä Dembele siirtyessään oli?
Jos tätä Sanchoa mentäisiin jostain Leicesteristä tai Arsenalista ostamaan niin nehän suorastaan nauraisi kaikille alle 100M tarjouksille. Joten en tiedä miksi Dortmundinkaan pitäisi hirveästi alennusta antaa. Kyllä tässä arvokas pelaaja on kyseessä. Keskinkertaisetkin lädit kun maksaa paljon.
Ei se ole älytön vaan hyvinkin realistisesti arvotettu. Chelsea maksoi juuri toisesta nuoresta bundesliiga-tähdestä satkun, joten oli maailman tilanne tällä hetkellä mikä tahansa, ei se ole näiden tähtistatuksella liikkuvien pelaajien hintoja painanut yhtään alas. Mikäli tosiaan United odotteli, että Dortmund tulee alennusta antamaan on siellä arvioitu tilanne todella pahasti metsään. Havertzin siirto kyseisellä summalla piti pallon entistä tukevammin Dortmundin kulmauksessa.
|
|
|
|
|
aceman
Poissa
Suosikkijoukkue: Ineoksen sirkus & Getafe
|
 |
Vastaus #3663 : 25.08.2020 klo 01:56:48 |
|
Valioliigan alkuun reilut kaksi viikkoa, ManUn aloitukseen 3. Siirtoakkunaa jäljellä 6 viikkoa. Hankintoja 0&myyntejä 0 jos ei Sanchezia lasketa. Valitettavan tutulta tämä taas alkaa näyttämään.
Voisin kuvitella että vaikkapa tuossa koronatauon aikana olisi ollut aikaa laatia jonkinlaisia listoja mutta eipä niitä ilmeisesti ole ehditty laatimaan, kuten ei aikaisempinakaan keväinä.
Ilmeisesti case Sancho vei koko ManUn scouttiosaston ja Woodyn&Judgen ajan.
Tiedossa joku hätähankinta syyskuun lopulla ja tiedossa taas yksi tuskainen kausi.
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #3664 : 25.08.2020 klo 06:01:28 |
|
Itse en olisi täysin tätä vastaan. Kun aletaan tarpeeksi jakamaan riittämätöntä siirtokassaa niin tuloksena on tyyliin "Daniel James, Schneiderlin ja Lindelöf". Eli ukkoja joita ehkä voidaan peluuttaa avauksessa jos parempaakaan ei ole. Oma kantani on, että mielummin yhteen tai kahteen hyvään kuin kahteen tai neljään kohtalaiseen. Mitä ikinä se kassa sitten onkaan. Tottakai näin, mutta jos Unitedilla olisi osaamista tehdä hankintoja vähän laajemmalla spektrilla kuin mitä on nähty viime vuosina, niin United osaisi siis hankkia tutkan alta nuoria ja jopa sitten sopivan sopimustilanteen pelaajia, niin hintahaitarissa olisi joustoa. Ja esimerkiksi sinne toppariksi voisi hyvinkin sopia joku konkari (olen tästä ennenkin kirjoitellut) juuri nyt muutamaksi vuodeksi, niminä on nyt nähty mm. Silvaa ja Vertonghenia. Mutta Sancho on tosiaan sen luokan talentti, että kun kerran on saatavilla, niin kyllähän se kortti kannattaa katsastaa, siitä samaa mieltä. Myönnän tietämättömyyteni ja kysyn mikä tämä Gabriel oikein on? Joku yhdisti ohimennen, todennäköisesti kaupanpakotusmielessä taktisesti Unitediin ja nyt miehestä puhuu kaikki. Kyseessä on joku noubadi joka keikkuu otsikoissa huomattavasti enemmän mitä näillä meriiteillä pitäisi. En toki väitä, etteikö hänestä voi hyväkin pelaaja kasvaa. Mutta kaikkea muuta kuin mikään varma vahvistus nykyiseen rosteriin. Kyllä jotain hieman meritoituneempaa toivon Unitedin etsivän. Enkä edes hieman.
Gabriel on vain esimerkki pelaajasta, joka sopii profiiliin (vasenjalkainen toppari ja ikä). Arpahan se on. Ei tässä mitään sen kummempia. Esimerkki pelaajasta, jollaista United voisi mahdollisesti kokeilla ja ehkäpä jopa onnistua. Joku Vidic oli myös "nobody", joten on näitä joskus Unitedissa osattu hankkia  Ehdottomasti samaa mieltä, jonka jälkeen en tosiaankaan ymmärrä seuraavaaAivan uskomatonta, jos tuosta on jäänyt jotain epäselvää. No jankutit jotain 300 miljoonan vajetta ja sanoit, ettei rahaa ole, niin eihän siinä tarjota mitään todellista näin keskustelun tasolla. Ei siis missään nimessä pidä käyttää mitään mystistä 300 miljoonaa, vaikka ostaisi kolmekin avaukseen kaavailtua pelaajaa tässä ikkunassa, sehän nyt on helvetti päivänselvää. Jos nyt ostaisi 3x100 miljoonalla keskikentän puolustavan pelaajan, topparin ja vaspan, niin menisi sitten jokaisen pelipaikan siirtoennätys rikki. Mutta mennään eteenpäin. Kyllä, aivan asiaa pointeissasi. Mitä scouttaus osastolle pitäisi tehdä on hyvä kysymys. Mm. candidaten vakioratkaisuun liittyen, sitten ymmärrän paremmin, jos ilmoitetaan Teknisen johtajan palkkauksesta ja koko tuon verkoston totaaliremontista tämän myötä eli siis vanhan rakenteen totaaliräjäytyksestä, mihin tarvitaan uusi palkkasoturi organisoimaan homma. Yksin yhden lisäportaan tuominen ei vakuuta.
Viimeistään tässä vaiheessa joutuu nostamaan kädet ylös. Se Futisjohtaja tottakai olisi sellainen kaveri, jolla on osaamista pistää juuri nämä asiat kuntoon ja sillä myös olisi vastuuta tästä. Eikä tässä edelleenkään mitään "lisäporrasta" tuoda, kuten niin usein on jankutettu myös. Uskomatonta, mutta antaa olla. Toiset näköjään vaan uskoo, ettei siirtomarkkinoilla tekemiseen voi vaan vaikuttaa, vaan siellä mennään ihan randomilla kaiketi sitten.
|
|
|
|
|
Utelias Vili
Poissa
Suosikkijoukkue: RB Leipzig
|
 |
Vastaus #3665 : 25.08.2020 klo 07:26:16 |
|
No jankutit jotain 300 miljoonan vajetta ja sanoit, ettei rahaa ole, niin eihän siinä tarjota mitään todellista näin keskustelun tasolla. Ei siis missään nimessä pidä käyttää mitään mystistä 300 miljoonaa, vaikka ostaisi kolmekin avaukseen kaavailtua pelaajaa tässä ikkunassa, sehän nyt on helvetti päivänselvää. Jos nyt ostaisi 3x100 miljoonalla keskikentän puolustavan pelaajan, topparin ja vaspan, niin menisi sitten jokaisen pelipaikan siirtoennätys rikki. Mutta mennään eteenpäin.
Tuohon kun lisäät sen oikean laidan, niin 300milliä on aikalailla siinä, jos ei mitään vanhempia pelaajia signata. Ja ne mainitut pelipaikat tarvii Unitedilla vahvistuista. Tietenkään niitä ei tässä ikkunassa saada, mutta ideaalitilanne olisi varmaan se oikea laita ja vaspa nyt, ensi kesänä kk:n pohja kun Matic käy höyryillä ja toppari, jos Smalling jää täksi kaudeksi. Jos lähtee, niin ehkä siitä saa sen verran paalua, että korvaajan voisi teoriassa hommata jo nyt sillä kuvitteellisella 150m -kassalla mikä siellä ehkä on, ehkä ei. Topparin koodinimi olisi tietysti ollut https://www.transfermarkt.com/dayot-upamecano/profil/spieler/344695 mutta on näköjään tehnyt jatkon viime kuun lopulla. Puolustava kk https://www.transfermarkt.com/ruben-neves/profil/spieler/225161 tai https://www.transfermarkt.com/wilfred-ndidi/profil/spieler/274839
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.08.2020 klo 07:41:28 kirjoittanut Utelias Vili »
|
|
|
|
|
Valonheitin
Poissa
|
 |
Vastaus #3666 : 25.08.2020 klo 07:53:56 |
|
Uskon seuran olevan sen verran huolissaan koronatilanteen vaikutuksista talouteen, että kovin isoja siirtoja ei tänä syksynä nähdä. Sanchon kohdalla saatettiin tiedustella mahdollisia maksuohjelmia, mutta tästä ei taida olla mitään varmaa tietoa.
Korona tulee vaikuttamaan kansainväliseen futikseen vielä ainakin muutaman kauden, joten ManU:n tapainen organisaatio tulee olemaan aika tiukilla. Varmasti joitain hankintoja tehdään, mutta ymmärrän seuran olevan äärimmäisen varovainen.
Eikös syksyllä pitäisi tulla jotain talousraporttia ulos? Mielenkiintoista nähdä miten koronan vaikutus näkyy talousluvuissa.
|
|
|
|
|
Sebastian Pähkinä
Paikalla
Suosikkijoukkue: ManU, Real Madrid, Espanja
|
 |
Vastaus #3667 : 25.08.2020 klo 10:47:53 |
|
Uskon seuran olevan sen verran huolissaan koronatilanteen vaikutuksista talouteen, että kovin isoja siirtoja ei tänä syksynä nähdä. Sanchon kohdalla saatettiin tiedustella mahdollisia maksuohjelmia, mutta tästä ei taida olla mitään varmaa tietoa.
Korona tulee vaikuttamaan kansainväliseen futikseen vielä ainakin muutaman kauden, joten ManU:n tapainen organisaatio tulee olemaan aika tiukilla. Varmasti joitain hankintoja tehdään, mutta ymmärrän seuran olevan äärimmäisen varovainen.
Eikös syksyllä pitäisi tulla jotain talousraporttia ulos? Mielenkiintoista nähdä miten koronan vaikutus näkyy talousluvuissa.
Chelsean kohdalla ei tunnu korona paljon painavan, päinvastoin ottaa tästä hiljentyneestä tilanteesta nyt kaiken ilon irti. Toki omistuspohjakin on varsin erilainen. Kiitos vaan Glazerit
|
|
|
|
|
Utelias Vili
Poissa
Suosikkijoukkue: RB Leipzig
|
 |
Vastaus #3668 : 25.08.2020 klo 11:10:08 |
|
Chelsean kohdalla ei tunnu korona paljon painavan, päinvastoin ottaa tästä hiljentyneestä tilanteesta nyt kaiken ilon irti. Toki omistuspohjakin on varsin erilainen. Kiitos vaan Glazerit
Jefusta tulee Glazereille sen verta kuokkaan et tilejä pitää tasotella Unitedin puolelta.
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #3669 : 25.08.2020 klo 11:14:08 |
|
Chelsean kohdalla ei tunnu korona paljon painavan, päinvastoin ottaa tästä hiljentyneestä tilanteesta nyt kaiken ilon irti. Toki omistuspohjakin on varsin erilainen. Kiitos vaan Glazerit Chelsealla rahaa säästyi siirtobannin ansiosta ja muutenkin takavuosien kulutus on ollut aika maltillista. Samaten ennen koronaa Chelsea sai myytä Moratan kalliimmalla hinnalla kuin millä hankki sittemmin Wernerin.
|
|
|
|
|
Beth
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #3670 : 25.08.2020 klo 16:56:16 |
|
Ja tässä kun jo selvästi kohti uutta kautta mennään myös keskusteluissa, niin kukas on innokas avaamaan uuden ketjun?
Tarjoan tähän vakivastaukseni, eli voin hyvinkin availla, mutta mielelläni myös lukisin jonkun muun ajatuksia menneistä ja tulevasta. Vuoron vaihto voisi tuoda mukavasti uusia tuulia ja ajatuksia keskustelun herättämiseksi. Toisin sanoen jään odottelemaan josko joku nostaisi rohkeasti käden pystyyn ja tarttuisi tuumasta toimeen?
|
|
|
|
|
Optimus Prime
Poissa
|
 |
Vastaus #3671 : 25.08.2020 klo 19:14:25 |
|
Todettiin jo syylliseksi  : https://www.theguardian.com/football/2020/aug/25/harry-maguire-found-guilty-of-aggravated-assault-and-bribery-in-greeceAshden Morley, a friend of the Maguires called by the defence to corroborate the incident, said the group suspected she had been injected with a rape drug after Hawkins noticed Daisy’s eyes “rolling back in her head”. The group had called the driver of their rented van to take them to the island’s health clinic but found themselves being driven instead to the police station, the lawyer claimed.
Some of the most dramatic moments in the courtroom came when Morley, aged 27, a quantity surveyor, said the group thought they were going to be kidnapped by men chasing them in cars behind the media. “Our bus door opened and five or six males tried to force us off by physically pulling us,” he said recounting the scenes and fear that they were about to be “held at ransom”.
Under Greece’s penal code, Maguire could face a three-year sentence but is likely to be spared as a result of a scheme that allows defendants to convert their sentences into “paid” penalties. Kreikassa aikoinaan lomalleilta sukulaisilta tuli kuultua mielenkiintoista juttua paikallisista poliiseista joten ei tämä tavallaan yllätys ole.
|
|
|
|
|
OGS
Poissa
Suosikkijoukkue: MUFC, KTP
|
 |
Vastaus #3672 : 25.08.2020 klo 19:26:43 |
|
Juu, aika nopea prosessi. Ei yhtään haiskahda.
No, Maguiren leiri luonnollisesti aikoo päätöksestä valittaa, joten josko saisi ihan oikeudenmukaisen ja reilun käsittelyn.
|
|
|
|
|
Pariisin Perhonen
Poissa
|
 |
Vastaus #3673 : 25.08.2020 klo 20:18:22 |
|
Todennäköisin vaihtoehto lienee kuitenkin, että Harry oli ihan syyllinen ja sai tekoa vastaavan tuomion.
|
|
|
|
|
Jimmy Hoffa
Paikalla
|
 |
Vastaus #3674 : 25.08.2020 klo 20:46:00 |
|
Todennäköisin vaihtoehto lienee kuitenkin, että Harry oli ihan syyllinen ja sai tekoa vastaavan tuomion.
Jep. Ihan peruslädien meininkiä etelän lomilla. Kunnon känniörveltämistä, on se kumma että nämä barbaarit eivät osaa käyttäytyä.
|
|
|
|
|
|
|
|