Vs: Kansainvälinen jalkapallo & talous ympäri maailmaa

[Piippu-Virtanen]

Malesiassa muutama vuosi sitten eli vuoden 2016 aikaan oli siinä mielessä mielenkiintoinen tilanne, että maassa oli kaksikin yhtä tärkeän kovaa pääsarjaa maan korkeimpana sarjatasona.

Malesian Superliiga ja Malesian Valioliiga olivat tosiaan näitä sarjoja.

Lähivuosille kaavailtiin silloin sitä, että sarjat pitäisi enemmänkin yhdistää Jalkapallon Malesian Supervalioliigaksi.

Malesian Palloliitto eli Persatuan Bolasepak Malaysia ja joskus myös nimillä Persatuan Bolasepak Melayu, Persatuan Bolasepak Bahasa, Persatuan Bolasepak Nasional, Persatuan Bolasepak Kebangsaan tai Persatuan Bolasepak Pemersatu tunnettu järjestö toivoi tietenkin ennen kaikkea mahdollisen yhdistymisen tuovan maahan vahvempaa ammattimaisuutta.

Kieltämättä se myös oli optimistinen uuden mahdollisen sarjan vetovoimasta, mutta kieltämättä huvittavuutta herättivät siihen aikaan kommentit joiden mukaan Malesian Supervalioliiga muka tulisi olemaan kuin muka Englannin Valioliiga silloin kun se korvasi Jalkapallon Englannin Liigan 1990-luvun alussa.

Ei ollut silloinkaan lähimainkaan samassa tilanteessa tai suhteessa sen hetken nykyhetkellä tai ihan nykypäivänkään mittapuun tasolla.

[Piippu-Virtanen]

Liettuassa oli aiemmin tietenkin Baltian maista puhuttaessa parhaiten maksanut sarjataso jalkapalloilusta puhuttaessa.

Sittemmin sen eli A-Lygan tai Lyga A:n taso on palkallisesti puhuttaessa taantunut osin aiemmin kesällä elokuussa toisessa aihealueessa todetusti mainittuna Eestin Meistriliigan/Premiumliigan palkallisen nousukauden myötä vaikka enemmän säännöllisempiä kuukausipalkkaisia pelaajia sarjassa vielä jossain määrin on ollut kuin Eestin pääsarjatasolla.

Sen jälkeen ja mitä nykypäivempään on tultu niin on kilpailtu lähinnä aiemmin mainitun Latvian Virsliigan kanssa olemalla nyt sitä sentään yleisemmin maksetumpi sarja.

Liettuassa jalkapallo tosiaan oli yllättävänkin hyväpalkkaista urheilua Baltian maissa aikaisemmin ja sille oli monta ominaista syytään.

Osin tietysti aina ollut Puolan läheisyys, mutta toki paljon muitakin syitä oli.

Joka tapauksessa Liettuan jalkapallo kärsi maan pienenä pysytelleen, mutta sittemmin ajoittain kovassakin nousussa olleen jääkiekon kanssa kovia kolauksia vuosina 2009 ja 2010 kun muun muassa maan perinteinen oma jääkiekkoliitto meni konkurssiin mistä puhuttaessa se tietenkin on nykyään uuden tulemisensa myötä noussut maassa tavallaan periaatteessa uutena kaikkien aikojen parhaimpaan kukoistukseensa tai ainakin erittäin pitkään aikaan maan jääkiekosta puhuttaessa ja muutoin Liettuan Palloliitolla meni noina vuosina erittäin huonosti eikä ihan pahimpina päivinä kaukana ollut sinällään kaukana siltäkään konkurssi.

Kun Liettuan Palloliittokin oli mennä konkurssiin niin vastaavassa tilanteessa A-Lygassa tietenkin nähtiin romahdus ja maan Pirma-Liigasta eli toiseksi korkeimmalta tasolta tuli paljon korvaavia joukkueita monen perinteisen joukkueen mennessä kerralla konkurssiin tai luopuen muutoin sarjasta.

Joissakin seurojen pelastuksen tai nostamisen tapauksessa kuten FK Mazekiain tapauksessa ei juuri kunnioitettu urheiluhenkeä huolimatta taloudellisesti romahdustilassa olevan Liettuan Palloliiton nk. Pelastusoperaatiosta jossa erillisin maan Palloliiton vahvistamin poikkeusluvin kyettiin turvaamaan monen seuran ja ajoittain ainakin jopa koko Liettuan paikallisen seuratason jalkapallon jatkuvuus kun se tietysti oli erittäin uhattuna pahimpina päivinään.

Talousvaikeudet tietysti romahduttivat paikallisen jalkapallon taloudellisen tilanteen enemmän tai vähemmän ja aiheuttivat muun muassa joukkopaon Norjan alasarjoihin tai jopa täysamatöörisarjoihin missä ihan pienimmätkin, käytännössä vain nk. Suoran Kenttäpelaajiston saamat ottelurahat kenttäajan mukaankin saattoi olla jo isompi summa kuin mitä A-Lygassa välttämättä sai palkkaa!

Ja ihan toinen tilanne oli niillä onnekkailla liettualaisilla siirtopelaajilla jotka pääsivät vaikkapa FK Kirkkoniemen tai myös tietenkin nimellä FK Kirkenesin tunnetun seuran riveihin Norjaan pelaamaan.

Siellähän se seura on ollut lähivuosina Norjan kolmannella sarjatasolla keskimäärin ja huonoimmillaan ylempänä kuin mitä keskimääräiset maan liettualaispelaajat ovat sarjoista puhuttaessa tahkonneet.

FK Kirkkoniemi tai FK Kirkenes on tunnettu tietenkin myös nimillä IF Kirkkoniemi tai IF Kirkenes.

Eli se on viettänyt keskimäärin neljännellä sarjatasolla myös historiallisesti kolmannellakin sarjatasolla olleella Norjan Jalkapallon 3. Divisioonassa/3-divisioonassa.

Joka muuten nykyään ja jo joitakin vuosia on periaatteessa ollut nykypäivän Norjan 1. Divisioona/1-divisioona tai nk. Uusi Korkein Divisioona tai nk. Uusi Pääsarja jalkapallossa koska maan pääsarja, toiseksi korkein sarjataso ja alkuperäinen korkein sarjataso ja kolmanneksi korkein tai alkuperäinen toiseksi korkein sarjataso ovat nykyään liigoja tai sarjanimiä.

Huvittavasti nykyään jalkapallon pääsarja Norjassa on entisen maan jääkiekon pääsarja nimeltään eli Eliteserien tai Fodbolds Eliteserien erotuksena Ishockey Eliteserienistä joka tietenkin nykyisin on Ishockey GET-Ligaen, OBOS-Ligaen/Uusi Tippeligaen on tietenkin maan toiseksi korkeimman sarjatason nimi ja Post-Ligaen/PostNord-Ligaen on tietenkin maan kolmanneksi korkeimman sarjatason nimi eli suomalaisittain todettuna vaikkapa Jalkapallon Postiliiga tai Jalkapallon Pohjoismaiden Postiliiga tavallaan.

Ja kaikkiaan Norjassakin on sarjanimet vaihdelleet ennen vanhaan tuntuvasti vuosikymmenten varrella.

Ja jossain määrin eri divisioonanimiä on ollut aina Norjassa 9-10 kappaleen verran jolloin alin sarjataso on ollut Norjan Jalkapallon 9. Divisioona/9-divisioona tai 10. Divisioona/10-divisioona tai nykyinen nk. Uusi Jalkapallon 7. Divisioona/7-divisioona tai 8. Divisioona/8-divisioona silloin kun käytetään maan kolmesta korkeimmasta sarjatasosta niiden liiganimiä ja kun tietenkin 3. Divisioona/3-divisioona on nk. Korkein Divisioona tai Pääsarja.

Sen enempää norjalaisesta jalkapallosta puhumatta Liettuassa todellakin oli vuosien 2009 ja 2010 jalkapallokaaoksen myötä melkoinen hajaannus muualle Eurooppaan pelaamaan lajia.

Taloudellinen hajaannustila noiden vuosien jälkeenkin jatkuneena tuntui jättävän eri seurat pahimmasta selvittyään organisaatioiltaan edelleen ammattimaisiksi, mutta erittäin alipalkatuiksi moniin muihin maihin ja niiden sarjoihin verrattuna.

FK Utenis Utena esimerkiksi seurana ei kyennyt käytännössä talouskaaoksen vuosina maksamaan paljoa mitään ja vain ainoastaan ihan nimipelaajien palkat kyettiin takaamaan seurassa sen muutoin tarjotessa lähinnä nuorille pelaajille suunnattuja tukiohjelmia ja tarjoamaan tietenkin muita ammatillisia sopimusehtojen asiantuntijapalveluitaan.

Liettuassa alkoivat siten taloudellisen toipumisen vuodet ja lyhytaikainen palkkaparaneminen jotka kuitenkin olivat paljon hitaammat vauhdiltaan kuin mitä niiden pitivät olla.

Liettuan jalkapallossa aiemmin oli ollut palkat laskusuunnassa jossain määrin ennen romahdustakin, mutta silloinkin kuukausitasolla oli melko helppoa ansaita 500 Euroa huonoimmillaankin kuukaudessa ja paremmassa tapauksessa 5000 Euroa kuukaudessa.

Toisaalta mikä tahansa yli 5500 Euron kuukausisumma oli jo kova summa ja vieläkin oltiin kaukana parempien vuosien eurotuloista tai vastaavasti Liettuan oman rahan eli Litin suhdannetuloista.

Nykypäivänä tai ihan lähivuosina noin vuosista 2015 tai 2016 lähtien Liettuassa tuollaisista tuloista on ollut aika turha haaveilla ja siitä on syytetty paikallisesti montakin eri asiaa ja välillä tietenkin myös suomalaisittainkin tutusti euroa rahayksikkönä.

Toki ihan tähtipelaajat ovat olleet poikkeus säännössä, mutta heidänkin tulonsa ovat olleet laskussa tai aina on jouduttu täydentämään rahoja muilla sponsorilisillä.

Ennen talousromahdusta maassa myös maan suhteelliset minimipalkat olivat korkeita, 550-1000 Euroa vastaavaa luokkaa ja keskimäärin noin 750 Euroa tai ihan vähän sen alle vastaavaa luokkaa.

Ja yleensä huonommin tai huonoimmin palkatutkin jalkapallon pelaajat maassa pystyivät pärjäämään tuloillaan kun heidänkin tulonsa yleensä ylittivät Liettuan huonoimmat tuloluokat tai eräänlaiset maan pienemmät vähimmäispalkkaluokat mitä maassa on poistettu talouskriisin myötä ja osin euroajan alettua paljonkin.

Toisaalta mitä pidempään talouskriisistä toipuminen kesti niin välillä jopa romahduksen alkuaikoihin verrattuna ainakin aloittelevien liettualaispelaajien sanottiin olevat 25-50 % köyhempiä kuin mitä ennen romahdusta tai juuri romahduksen vuosina uraansa aloittelevat pelaajat olivat.

Puhumattakaan siitä, että nuoremmat liettualaispelaajat eivät välttämättä pysyneet edes maan omien minimipalkkojenkaan tasolla ja olivat vaarassa pudota esimerkiksi normaalin liettualaisen paremman kansaneläketason piiriin siihen mitä tuli euromääräisesti.

Ja vanhempien aikojen A-Lygan tai Lyga-A:n tai jopa Pirma-Lygan rahavuosien kaltaisista ajoista nuortenkaan pelaajien osalta ei voinut puhua samassa lauseessa.

Liettuassa tietenkin ovat myös käytännössä palkattomat, mutta parempina vuosina edes jossain määrin puolipalkalliset sarjat sisältäen täyspalkallisia poikkeuksia eli Antra-Lygan ja Trecia-Lygan/Tercija-Lygan tapaiset sarjat olleet ahdingossa.

Näiden alapuolella tietenkin on vielä yksi liigataso käytännössä Eestin Mutasarjaa tai Suomen Kyläsarjaa huvin vuoksi muistuttavana sarjana eli Ketvirtas-Lyga satunnaisesti, mutta oikeammin nimeltään Sekmadienio Lyga tai Sekmadienio/Sekma/Sekma Lyga eli Sunnuntailiiga mikä toimii maassa ihan alimpana mahdollisena kaikki maan amatööriseurat alkuperäisine sarjoineen koottuna yhteen ja samaan sarjaan mitä ei tietenkään nykyään ole kovin paljon Liettuassa.

Sekmasta ei yleensä oikein edes pysty nousemaan Treciaan tai Tercijaan elleivät yleensäkin lisenssiasiat, vakuutukset ja ennen kaikkea muut budjettiasiat ole edes sinnekään riittäviä.

Tietenkin myös isompaan ja todella säännöllisempään jalkapalloiluun ryhtyminen on myös kysymysmerkki tuolla tasolla Liettuassa.

Vuonna 2016 tilanne Liettuassa oli jo niin paha myös taantuman alettua maassa periaatteessa uudelleen, että A-Lygan ja jopa ihan maajoukkuepuolellakin harkittiin ammattimaisuuden alasajoa.

Esimerkiksi Islannin tapaisesti harkittiin asioita järjestettävän kun Tunturihaukkojen osalta sielläkin ennen ihan viime vuosien jalkapallobuumia maassa oli yllättävänkin kilpa-amatööritason pohjalta asioita järjestetty.

Myös Eestin tietäkin harkittiin koska Eestissähän oli tietenkin ennen nyt ihan viime vuosia Meistriliigassa/Premiumliigassa vanhempaan aikaan lähtökohtaisesti hyvin vähän todella ammattimaisen tason seuroja sinänsä järjestelykyvyiltään kun toteutustaso oli enemmän puoliammattimaista luokkaa joskin Eestissä tosin muutamat muut taloudelliset kysymykset olivat erilaiset lähtökohdaltaan Liettuaan verrattuna.

Eestin aikoinaan epäilty tie jalkapallossa oli myös osoittautunut onnistuneeksi tai ainakin vahvan onnistumaan päin menossa olevaksi jota Liettuan Palloliiton pomot halusivat alkaa pitää tai ovat pitäneet ihan nykyäänkin pyrittävänä ohjenuoranaan.

Talouskriisin jälkeen ja ei aina ennen sitäkään jalkapallo tai jääkiekko olleet Liettuassa erityisen katsottuja urheilulajeja.

Se oli huolestuttavaa jalkapallon rahavuosina, mutta silloin varoitusmerkit painettiin Liettuan Palloliitossa kintaalla sivuun.

Ongelma tietenkin sitten talousvaikeuksien vuosina alkoi sitten realisoitua kun sponsoritulot alkoivat todella kaventua ihan korkeinta tasoakin myöten ja kun ei edes ihan parhaimmatkaan seurat kyenneet mitenkään kautta kohti keräämään 1000 katsojaakaan peleihinsä muuta kuin vain hädin tuskin.

Keskimäärin vuonna 2016 A-Lygaa seurasi sen pelien osalta 501 katsojaa ottelulta.

Samalla jääkiekkokin on alkanut kerätä Liettuassa ihan viime vuosina katsojia yllättävänkin paljon ja voisi kerätä vielä paljon nykyistä enemmän mikäli Liettua vähänkin nousee jääkiekossa parempaan suuntaan tai pääsee edes teoriassa MM-kisoihin tai Talviolympialaisiin lähivuosina kuten voisi päästä.

Talousvaikeuksien osalta A-Lygaan tuli tietenkin tavallaan hienona asiana, mutta myös murheena yleisminimipalkka mikä ei saanut olla yhtään alempi kuin mitä sen hetken kansallinen minimipalkka oli.

Parhaimmista vuosista Liettuan minimipalkkakin oli suhteessa tai sellaisenaan romahtanut ja vuonna 2016 se oli 380 Euroa kuukaudessa eli 4560 Euroa vuodessa.

Sen vastineeksi aiemmin vähintään maan minimipalkkalakeja noudattanut Pirma Liiga vapautettiin tuosta laista ja sen seurauksena se sitten onkin ollut palkattomien amatöörien, melkein täysin palkattomien tai alipalkkaisten puoliammattitason pelaajien puuhamaa suhteessa kilpailijatason maihinsa nähden.

Kun maan minimipalkka tuolloin oli tosiaan 380 Euroa kuukaudessa niin varsinaisen yleisempikin palkka A-Lygassa tuolloin ei päätä huimannut.

Mistä tahansa yli 500 Euron tason summasta ylöspäin kuukaudessa voitiin vielä kyllä puhua, mutta raja tuli erittäin nopeasti vastaan eivätkä enää edes tähtipelaajat olleet mikään suojeltu poikkeus.

Kun Liettuan nykytilannetta tai muutamaa viime vuotta miettii niin Latvian kanssa sillä on tosiaan samaa siinä, että maajoukkuepelaajat tai periaatteessa edes ihan maan päätason pelaajat eivät ole amatöörejä ja heille maksetaan kyllä ihan palkkaa.

Siihen tosin yhtenäisyydet loppuvat ja lähinnä vain Latvia voitetaan palkkatasosta puhuttaessa tai kilpaillaan mikäli Latvian jalkapallossa tilanne paranee ja Eesti voitetaan lähinnä kun pikkuisen enemmän on tosiaan noita kuukausipalkkalaisia pelaajia suhteessa seuroissa enemmän Eestiin verrattuna ja kun tosiaan Liettuassa on tuo minimipalkka jalkapalloilussakin enemmän noudatettavana kuin Latviassa tai Eestissä.

Ei tosin kauan enää mikäli Eestinkin jalkapallon kaikki tavoitteet lähivuosina todella toteutuvat 2020-luvun alkaessa ja ovat kyllä jopa ihan alemmankin sarjatason palloilussa mahtavaa luokkaa verrattuna kärvisteleviin naapurimaihinsa kuten Latviaan ja valitettavasti myös Liettuaan nähden.

Liettuan perinteisestä naapurista eli Puolankaan läheisyydestä ei ole ollut enää samalla tapaa apua kuin aiemmin.

[Piippu-Virtanen]

Jalkapallon Englannin Eteläliiga oli erittäin vanhaan aikaan tietenkin yllättävänkin huomionarvoinen sarjataso Englannissa.

Viimeistään 1950-luvun lopulta lähtien se kuitenkin oli alkanut arvostuksessaan tippua jolloin todelliset kulta-ajat olivat enemmän koko lajin alkuaikoina Englannissa aina 1920-luvulle asti.

Nykyään Englannin Eteläliigassakin on tietysti menettelevästi ollut arvostusta kilpaileviin sarjatasoihin tai rinnakkaistasoihin nähden, mutta yhtä nykyään Englannin Eteläliiga on kauan ollut enimmäkseen sarjatasoltaan maan seitsemäs tai kahdeksas sarjataso tai siihen rinnastettava tasoltaan ollut sarja.

Palkkatasoltaan siellä puhutaan parhaimmillaan vieläkin menettelevistä summista kauteen ja muuten puhutaan huonoimmillaan jopa vain hieman maan minimitasoa paremmasta tai sarjatasojen 8-10 yläpuolella olevista palkoista kauteen ja joskus on nykypäiväisempänä aikakautena noin sieltä Englannin Valioliigan luomisen ajoista lähtien tämän sarjan puhuttu olevan palkkatasoltaan toisinaan kuin Suomen Veikkausliiga.

[Piippu-Virtanen]

Mauritiuksella jalkapallo on ollut aina melko pientä.

Mauritiuksella oli vielä vuonna 2015 olemassa vain Jalkapallon Mauritiuksen Liiga, Jalkapallon Mauritiuksen 1. Divisioona/1-divisioona, Jalkapallon Mauritiuksen 2. Divisioona/2-divisioona ja Jalkapallon Mauritiuksen 3. Divisioona/3-divisioona.

Nykypäivänä ei ole enää edes Jalkapallon Mauritiuksen Liigaa vaan se on nimeltään Mauritiuksen Valioliigaa jossa ovat mukana entisen Mauritiuksen Liigan ja 1. Divisioonan/1-divisioonan seurat yhteisesti.

Lisäksi maassa on 1. Divisioonan/1-divisioonan huomattavan arvonalentumisen johdosta maan entinen 2. Divisioona/2-divisioona nimetty uudelleen Mauritiuksen Päädivisioonaksi, Korkeimmaksi Divisioonaksi, Pääsarjaksi tai Jalkapallon Mauritiuksen Kakkosliigaksi.

Samalla se on myös viimeinen sarja mitä maan melko vähin voimin toimiva Palloliitto tukee ja jota järjestetään pienessä maassa ihan kansallisella tasolla.

Loput sarjat eli alennettu 1. Divisioona/1-divisioona, tavallaan siirretty tai jopa kokonaan uusi ja erillinen 2. Divisioona/2-divisioona ja nyt alimmaiseksi tasoksi maassa siirretty 3. Divisioona/3-divisioona muodostavat maan loput sarjatasot.

Käytännössä vuonna 2015 Mauritiuksen Liigassa ei juuri rahalla juhlittu.

Maassa sanottiin olevan vain 200 sellaista pelaajaa joilla olisi voinut olla todellinen taattu elanto ja toimeentulo jalkapalloa pelaamalla ja tuota vähemmän Mauritiuksella sanottiin olevan sellaisia pelaajia jotka todella saivat menettelevää kuukausipalkkaakaan jalkapallosta.

Sellaisten käsiin mahdollinen varallisuus maan pienellä tasolla olevasta jalkapallosta tuntui menevän.

Mauritiuksen Liigan pelaajabudjettien kokonaislukemat olivat samana vuonna 40 miljoonaa Mauritiuksen Rupiaa eli 1,104 miljoonaa Euroa.

Keskimäärin tuon mukaan huonomman tason pelaajabudjetti oli 200 000 Mauritiuksen Rupiaa eli 5520 Euroa.

Mauritiuksella ei olisi voinut juuri siis elättää itseään jalkapallolla ainakaan huonomman tason pelaajabudjetin mukaan kun vähimmäistason työpalkat olivat 261 000 Mauritiuksen Rupiaa eli 7203,6 Euroa vuodessa ja normaalimman tason vuosipalkka töistä oli keskimäärin 9715,2 Euroa.

Pari vuotta sitten vuonna 2017 tilanne ei juurikaan ollut kehittynyt parempaan suuntaan uudistusten myötä.

[Piippu-Virtanen]

Superettania Ruotsista sanottiin pari vuotta sitten yhdeksi parhaiten palkatuista toisen sarjatason kokonaisuuksista Euroopan tasolla ellei myös osin maailmankin tasolla ainakin suhteessa.

Toisaalta sielläkin on ollut ajoittain taantumia silloin tällöin.

Superettan viettää tosiaan ensi vuonna jo 20-vuotisjuhliaan sarjana kun se muodostettiin Ruotsin Jalkapallon 1. Divisioonan/1-divisioonan ja 2. Divisioonan/2-divisioonan pohjalta omalla tavallaan uudeksi toiseksi korkeimmaksi sarjatasoksi.

[Piippu-Virtanen]

Intian jalkapallossa pari-kolme vuotta sitten vuosina 2016 ja 2017 puhuttiin tuolloisella viisivuotisella suunnitelmalla tai kymmenvuotisella suunnitelmalla luoda todellisen ammattimainen ja palkkaa maksava sarja maan Jalkapallon Naisten Liigasta.

Valitettavasti ammattimaisuus on ollut käytännössä erittäin nimellistä luokkaa.

Varsinkin kun miestenkin puolella Intian Superliigassa tai Intian Valioliigassa on ollut tekemistä sen kanssa.

Toisin ei sielläkään ihan mitään naisten puolen kyläsarjan joukkueita kuten Alakpuraa sentään ole ollut soppaa hämmentämässä.

[Piippu-Virtanen]

Vähän aiemmin todetuissa ja esitellyissä Naisten Damallsvenskanissa, Naisten Eredivisiessä ja Naisten Bundesliigassa oli vuonna 2017 eli pari vuotta sitten menossa myös taantuma.

Sen seurauksena esimerkiksi Damallsvenskan ja Naisten Bundesliigan taso jonkin verran heikkeni kun taas Naisten Eredivisie pystyi hieman nostamaan ammattimaisuusastettaan.

Siltikin näidenkin sarjojen osalta niillä tuntui olevan vaikeuksia pysyä Naisten Valioliigan tai NWSL:n perässä palkallisesti tai osin muidenkin taustatekijöiden suhteen.

[Piippu-Virtanen]

Championnat de France, Championnat National, National, Championnat tai myös Jalkapallon Ranskan Mestaruussarja, Kansallinen Liiga tai Mestaruussarja on ollut Ranskassa omalla tavallaan merkittävä porttisarja.

Se luotiin tavallaan kokonaan uutena sarjatasona Ranskaan vuonna 1993 entisen Jalkapallon Ranskan 3. Divisioonan/3-divisioonan tilalle sen joko hävitessä kokonaan tai tippuessa erittäin alhaiseksi sarjatasoksi varsinaisesti Ranskassa ja jota on välillä ehdotettu virallistamaan nimeltään Ligue 3:ksi kahden korkeimman sarjatason eli Ligue 1:n ja Ligue 2:n mukaan.

Porttisarjan merkitys korostui aiemmin siinä, että seurat siinä olivat ammattilaisuuden kynnyksellä tai vaarassa pudota amatööritasolle historiallisesti.

Sarja on ollut ajoittain merkittävästi palkallinen huolimatta siitä, että oliko sarja ammattimainen, puoliammattimainen tai amatööripohjainen joukkueiltaan.

Suomalaisittain tätä sarjaa on joskus käännetty vanhempana aikana Jalkapallon Ranskan Perussarjaksi eli Ligue Base de Franceksi silloin kun sen merkitys edeltäjäsarjoineen vaihteli Suomen Maakuntasarjan ja Suomen Aluesarjan väliltä ja olemalla huonoimmillaan Suomen Perussarjaa eli kuudettakin sarjatasoa vastaava.

Ranskan jalkapallo on Espanjan ja Portugalin tapaan lukemattoman laajaa ja niistä voisi joskus toisen kerran puhua laajemmin kun ainakin 17 eri laajempaa sarjatasoa on sellaisenaan maassa ja lukemattomia eri pienempiä sarjoja jolloin oikeastaan sen jalkapallo on jopa laajempaa kuin mitä Espanjassa ja Portugalissa sinänsä kaikessa laajuudessaan.

Tosin nk. Ammattimaisuusaste ja ennen kaikkea varallisuus niissä varsinkin myös alempien nykypäivän Championnat Nationalien myötä alkaa hyvin äkkiä tippua viimeistään Championnat National 4:n jälkeen.

Yleiset jalkapallon ammattilaistason palkalliset sopimukset eli contrat fédéral ovat aina merkittävä tekijä ranskalaisessa jalkapallossa ja minimipalkan merkitys Ranskassa on myös tärkeä.

Noita sanottuja sopimuksia valvovat tietenkin Ranskan Palloliitto ja Ranskan Jalkapalloilijoiden Ammattiyhdistysunioni eli toisin sanoen UNFP.

Nationalissa on esimerkiksi ammattimaisuuden harjoittelupykälä jonka mukaan täytyy olla ainakin 35 tuntia viikkoon harjoituksia voidakseen tulla kohdeltavan jalkapalloammattilaisena.

Alemmilla sarjatasoillakin tuntitasot ammattimaisuuden harjoittelupykälien viikkoa kohti käsitettävän lain perusteella ovat melko korkeita.

Alemmilla sarjatasoilla tietenkin alkaa vähitellen olla täysipalkkaisuuden rajoittavia tekijöitä, mutta tuolloinkin pitää alkaa maksaa vaihtelevasti eri sarjatason korkeusasteen mukaista palkkaa eli esimerkiksi vähimmäispalkan täytyy olla 60 % seuraavan sarjatason eli ylemmän tai alemman palkasta riippuen sarjatasosta.

Kun riittävän alhaiselle sarjatasolle mennään pelaajat tulevat palkkoineen erikoisesti pisteytettäviksi.

Pistetasoja on tai ainakin vielä pari vuotta sitten oli kolme ja jokainen uran seura ja sarjataso ennen siirtymistä Ranskaan määrittävät pistelaskentaa ja sitä kohti palkkaa.

Pelaajalisenssin arvokin tavallaan merkitsee yllättävänkin paljon.

Vuosina 2016 ja 2017 pisteraha tietenkin vaihteli, mutta eräänlainen lähtötaso oli 14,40 Euroa pisteeltä, mutta myös esimerkiksi 12,20 Euron tai 15,30 Euron pisteraha olivat yleisiä.

Ensimmäiseen pistetasoon pääsivät sellaiset pelaajat joilla oli ollut urillaan ammattilaistason sopimus tai jotka olivat päässeet jossakin vaiheessa olemaan Ranskan korkeampien sarjatason seurojen kirjoilla mukana, mutta jotka eivät olleet koskaan urillaan minimipalkkatason pelaajia, yliopistotason opiskelijapelaajia tai eivät siirtyessään Ranskaan liian osa-aikaisia tai vain yksittäisotteluja pelanneita lainapelaajia.

Heidän pisterahansa lähtöpisteet olivat ainakin 250 pisteen arvoiset.

Toiseen pistetasoon pääsivät sellaiset pelaajat joilla oli ollut urillaan ammattilaistason tai vanhempaan aikaan puoliammattilaistason sopimus jotka olivat päässeet joissakin vaiheessa olemaan Ranskan korkeampien sarjatason seurojen kirjoilla mukana ja jotka olivat myös esimerkiksi ulkomaalaispelaajia ja mihin luokkaan luettiin myös juurikin siirtyessään Ranskaan nuo ylempänä olleet asiat minkä perusteella ei voinut olla kelpuutettu ensimmäiseen pistetasoon. Tälle tasolle luettiin myös maahan saapuvat merkittäväksi ranskalaisittain katsotut suomalaispelaajat.

Heidän pisterahansa lähtöpisteet olivat ainakin 180 pisteen arvoiset mikä olisi tarkoittanut alemmilla tasoilla vuonna 2015 ainakin 2592 Euroa puhtaana käteen lähtöpalkkana mikäli pisteraha olisi ollut arvoltaan vaikkapa 14,40 Euroa pisteeltä.

Kolmanteen pistetasoon joutuivat oikeastaan kaikki muut Ranskan alemmille sarjatasoille sijoittuneet pelaajat joilla eivät kriteerit hieman kausittain riippuen riittäneet kahteen muuhun pistetasoon ja tälle pistetasolle sijoittuivat sitten ei niin merkittäväksi ranskalaisittain katsotut suomalaispelaajat muun muassa.

Viimeisessä pistetasossa merkitys korostui myös sarjoittain mistä sai seuraavia pisteitä enintään lisää tai lähtöpisteiksi:

130 pistettä Nationalissa

120 pistettä CFA:ssa

110 pistettä CFA2:ssa

100 pistettä DH:ssa

Muut sarjatasot Ranskassa keräsivät aina vähemmän kuin 100 pistettä ja ihan alimmilla sarjatasoilla pistetason pistelasku vähenee puolikkaiksi pisteiksi tai niiden murto-osiksi.

Ja tietenkin ihan todella riittävän alhaisella tasolla loppuu kokonaan jolloin pelaajat ovat sitten enintään riippuvaisia vain minimitason palkasta jalkapallossa mikä tietenkin on Ranskassa olemassa.

Championat Nationalien alemmillakin tasoilla oli helppoa nähdä ennen pistetason rahan esittelyäkin ranskalaiseen jalkapalloon kuukausipalkkoina 1872-3830 Euron luokan summia, mutta jossain määrin tavallista korkeampia olivat kuitenkin jo 5702 Euron kuukausiluokan summat.

Ranskalainenkin jalkapallo sellaisenaan on kuitenkin ollut maassa kallista ja sen vaikutus korostuu silloin kun maassa on ollut taloudellisia vaikeuksia tai lamoja.

Vanhempaan aikaan tietysti oli vielä lisäksi mitä erilaiset kiertojärjestelmät jotta ammattilaisia ei olisi tarvinnut samalla tavalla ylläpitää palkattuina tai seuran kirjoilla kuten Englannissa täytyi tehdä minkä hävittämiseksi tehtiin Ranskassa paljon töitä vielä joitakin vuosikymmeniä sitten.

[Piippu-Virtanen]

Vanhempaan aikaan Kreikan Jalkapallon Kakkosliiga ja Gamma Ethniki olivat verraten pitkään amatöörisarjoja tai puoliammattimaisia sarjoja, mutta vuosien 1983-2014 ajan sarjat olivat enemmän tai vähemmän ajanjaksosta ja rahatilanteesta riippuen ammattimaisia sarjoja.

Sittemmin ne ovat olleet sen viitisen vuotta jälleen enemmän amatööripohjaisempia sarjoja muodostettuna tosin satunnaisin puoliammattimaisinkin joukkuein.

[Piippu-Virtanen]

Skotlannissa pari vuotta sitten huolestuttavaa olivat alempien sarjatasojen lisäksi tietenkin myös parempienkin sarjatasojen ajoittain yleisöjen vähäisyys joillakin seuroilla.

Dumbartonin ohella Alloa Athleticilla ja Brechin Cityllä oli vaikeuksia yleisön saamiseksi kauden peleihin.

Eräässä vaiheessa esimerkiksi pudotusottelujaan yleisömäärä joissakin otteluissa oli vaivaiset 700 katsojaa huolimatta huomattavista lippujen hintojen alennuksista tavallisiin hintoihin nähden ja myös alle 16 vuotta täyttäneiden katsojien päästämisestä otteluun ilmaiseksi.

[Piippu-Virtanen]

Aiemmin todetulla Filippiinien Valioliigalla ei totisesti pari vuotta sitten oikein perustamisvuotenaan mennyt hyvin uuden tulemisensa myötä.

Sille lähtökohtaisesti vuodeksi 2017 piti olla 8 joukkuetta ja välillä ei ollut 6 joukkuettakaan.

6 joukkuetta täytyi olla vähintään siksikin kun muutoin se olisi menettänyt AFC:n tukirahat.

AFC kun Aasiassa tuki tietenkin kaikkia vähän vaatimattomana pidettyjen maiden liigoja ja etenkin uusia liigoja mikäli ne kykenivät aina täyttämään erilaisia vaatimuksia joista tietenkin yksi oli joukkuevaatimus ja se oli tuolloin 6 joukkuetta.

Lisenssivaatimuksetkin piti olla kunnossa.

[Piippu-Virtanen]

Ajoittain Brasiliassa on kaavailtu maan eri Campeonatojen yhteistä supersarjaa jonka nimeksi tulisi Primeira Liga.

Valitettavasti kaikkiaan se ei erittäin suurten joukkuemäärien ja kustannusten takia sellaisenaan ole onnistunut.

Viimeinen yritys oli pari-kolme vuotta sitten jolloin neuvottelujen päätteeksi päätettiin kyllä luoda Brasilian Primeira Liga, mutta jälleen lähinnä vain yhdeksi uudeksi porttisarjaksi monen vastaavan perään.

Jonkin verran tietysti muita porttisarjoja kovemmat kriteerit oli lähinnä juurikin sarjan rajautuminen eräänlaiseksi Campeonato Serie A:n ja Serie B:n joukkueiden supercupiksi.

[Piippu-Virtanen]

Uzbekistanin Jalkapallon Super Liiga tai Super Ligasi/Superligasi on tosiaan myös tunnettu melkoisen varakkaana sarjana Azerbaidzhanin Valioliigan ohella.

Alun perin Super Ligasin/Superligasin asemaa korkeimpana liigana ennen sen luomista maahan oli Uzbekistanin Jalkapallon Korkea Liiga ja sen seuraaja Uzbekistanin Jalkapallon Ykkösliiga eli Birinchi Ligasi/Birinchiligasi.

Kun Super Ligasi/Superligasi sitten luotiin niin Korkeasta Liigasta tai Ykkösliigasta tuli hetkeksi aikaa toiseksi korkein sarjataso ja vähän tätä myöhemmin se korvattiin uudella Pro Ligasilla/Proligasilla eli Uzbekistanin Jalkapallon Ammattilaisliigalla.

Tämän alapuolella tietenkin on Uzbekistanin Jalkapallon Kakkosliiga eli Ikkinchi Ligasi/Ikkinchiligasi.

Se onkin viimeinen laajempi sarja ja edes osin ammattimainen koska heti sen jälkeen sarjatasot tippuvat Region Ligasin/Regionligasin myötä erittäin nopeasti alaspäin käytännössä amatöörisarjoiksi.

[Piippu-Virtanen]

Filippiinien Valioliigalla totisesti aiemminkin todetun mukaisesti oli pari vuotta sitten vaikeuksia.

Kaikki joukkueet eivät esimerkiksi ihan aluksi maksaneet sarjamaksua ja kun lopulta maksoivat niin rahat tulivat lievästi sanottuna hieman milloin sattui pitkin vuotta ja se aiheutti sitten sarjan läpivientiinkin vaikeuksia.

Muun muassa 22 ottelukierroksen jälkeen koko sarjasta oli tulla pannukakku kun joukkueet olivat käyttäneet liikaa varoja muihin osa-alueisiin kuin itse pelaamiseen ja Filippiinien Palloliitto ei halunnut lisätukea sarjaa yhtään enempää kuin mitä oli pakko.

Sarjamaksu oli osin tietenkin koko sarjan perustamisenkin ollessa kyseessä niinkin korkea ainutkertaisena kuin 10 miljoonaa Filippiinien Pesoa eli 197 000 Euroa.

Mikäli jokainen joukkue olisi maksanut sarjamaksun ajallaan niin loppusumma olisi ollut 80 miljoonaa Filippiinien Pesoa eli 1,576 miljoonaa Euroa.

Ikävä kyllä niin ei käynyt ja siten talousvaikeudet olivat selviä siinä missä taas ajallaan vaikeudet olisivat olleet ainakin hillittävissä mikäli niitä olisi tullut.

Filippiinien Television neloskanava eli myöskin saman nimen omaava kanava kuin vanha Suomen Nelosen edeltäjä eli PTV4 laskutti tosiaan tuohon aikaan 400 000-miljoona Filippiinien Pesoa ottelulta keskimäärin ja isoin maksu yksittäiseltä ottelulta kautta kohti oli 1,4 miljoonaa Filippiinien Pesoa.

Euroissa tuo summa oli suorasta lähetyksestä puhuttaessa 7880-19 700 Euroa keskimäärin ottelulta ja isoin maksu oli tietenkin 27 580 Euroa.

Kokonaisista jälkilähetyksistä Filippiinien PTV4 laskutti 68 000 Filippiinien Pesoa ottelulta eli 1339,6 Euroa ottelulta.

Koosteottelut mitkä Filippiinien PTV4 toteutti periaatteessa yhden kameran kuvaustekniikalla eivät maksaneet kauden aikana kuin enintään 10 000 Filippiinien Pesoa ottelulta eli 197 Euroa ottelulta.

Välillä Filippiinien PTV4:n laskutukset tuntuivat käyvän sarjan päättäjille ja välillä eivät.

Etenkin koosteottelujen kuvanlaadut olivat ajoittain luokattomia huokeudestaan huolimatta eikä ihme tietenkään ollut kun oli vain yhden kameran kuvaustekniikka käytössä.

[Piippu-Virtanen]

Pari vuotta sitten Liga Femenino/Femenina tai Iberdola Liga eli Naisten Primera Division (Jota on joskus tietenkin toivottu myös nimitettävän selkeyden vuoksi Naisten La Ligaksi.) aikoi kovasti yrittää tulla täysammattimaiseksi sarjatasoksi Espanjassa.

Aikaisemmin historiassaan niin Naisten Pääsarjana, Päädivisioonana kuin Naisten 1. Divisioonana/1-divisioonana se oli tullut tunnetuksi osin lähinnä puoliammattimaisena sarjana ajoittain hyvin maksavana sarjana, mutta huonoimmillaan myös erittäin huonosti maksavana sarjana.

Tilannetta ei auttanut myöskään säännöllisesti huonontunut Espanjan taloustilanne.

Tosin siltikin Espanjan Palloliitto ja jopa ihan miesten La Liga pystyivät tukemaan naisten vastaavaa pääsarjaa kohti ammattilaisuuden tietä tuolloin.

Rahastotukea taisi tulla tuohon aikaan 6 miljoonaa Euroa mitä ilmeisimmin joista tosin ihan suoraan tuli yhtä vuotta kohti vain 4 miljoonaa Euroa kun Espanjan La Ligan omasta rahastosta tukea tuli 2 miljoonaa ja Espanjan Palloliitolta tuli myös 2 miljoonaa suoraan ja loput 2 miljoonaa ajan kuluessa saman vuoden aikana taisi tulla osin myös viime vuoden puolelle ulottuen.

[Piippu-Virtanen]

Meksikossa pari vuotta sitten oli kova vauhti päällä uuden naisten pääsarjan luomiseksi.

Aikaisemmin Meksikossa tietenkin oli Naisten Superliiga eli Super Liga Femenil, mutta se ei kyennyt edeltäjänsä eli Liga Mexicana Femenilin tapaan houkuttelemaan katsojia tai seurojen mielenkiintoa todellisesti ympärilleen.

Uuden Liga MX Femenilin piti olla selvä parannus entiseen verrattuna kun itse Liga MX miesten puolelta tuki selvemmin sarjaa kuin aiemmin, samoin kolme Meksikon suurta TV-jättiä kanavineen oli houkuteltu tukemaan sitä ja Meksikon Palloliitto oli valmis vaikeuksistaan huolimatta tukemaan myös selvää maan tyttöjen ja naisten juniorijärjestelmää ikäluokissa 17-23-vuotiaat.

Huolimatta penseästä suhtautumisesta muun muassa naisten nousuun sarjan muille oheishenkilöiden johtopaikoille.

Tosin ongelmana olivat vain selkeät palkalliset ansaintamahdollisuudet, mielenkiinnon säilyttäminen heti paljon hehkutetun alun jälkeen, että ei vain kävisi Super Liga Femenilin kohtaloa ja yleensäkin muun muassa sponsorihankintojen hitaus.

Kolumbian Naisten Liigassa esimerkiksi maan sponsoritilanteen varmistaminen ammattilaisuutta varten kesti 18 kuukautta eli puolitoista vuotta siinä missä piti kestää vain 8-10 kuukautta kun sitä sarjaa uudistettiin ja luotiin ammattimaisempaan suuntaan.

Sitä ongelmaa ei haluttu toistaa Liga MX Femenilin suhteen Meksikossa.

Ongelmaksi tuli kuitenkin se, että Liga MX Femenilin osalta varsinkin aloitusvuoden palkat vaikuttivat jäävän jopa reilustikin alle maan keskitulopalkkojen tai OECD:n vastaavien Meksikon kaltaisten maiden keskipalkkojen.

Liga MX Femenilin tulo Meksikon naisten jalkapallon kartalle tiesi tietenkin Meksikon Super Liigan naisten puolella tippuvan toiseksi sarjatasoksi minkä alapuolella oli sitten tietenkin vielä Meksikon Naisten Valioliiga ja sitten tietenkin vielä Meksikon Naisten 2. Divisioona/2-divisioona.

Liga MX Femenilin ensimmäisen kauden palkkakattokin kuukausipalkallisesti puhuttuna oli erittäin lohduton ainakin eurotasolla.

Se olisi ollut 145 Euroa kuukaudessa eli 2730,6968 Meksikon Pesoa kuukaudessa eli vuotta kohti puhuttuna 1740 Euroa eli 32 768,3616 Meksikon Pesoa.

Liga MX Femenil oli aivan alakantissa verrattuna tietenkin myös Damallsvenskaniin tai Saksan Naisten Bundesliigaan ja jopa näidenkin alempiin sarjoihin.

[Piippu-Virtanen]

Vuonna 2015 Damallsvenskanin ja Yhdysvaltain NWSL:n sanottiin kansainvälisessä naisjalkapallossa jämähtäneen palkkakuoppaan.

NWSL:ssä mikä tahansa 36 000 Yhdysvaltain Dollarin kausisumma oli jo huikeaa luokkaa.

Ruotsin Damallsvenskanissa palkat tuntuivat edelleen sinä vuonna jämähtäneen kuukausipalkoissa ja euroissa mitattuna melkein samalle tasolle kuin vuosina 2011-2013.

Ainoat erot tuntuivat olevan seuraavissa asioissa:

- Keskipalkka oli vakiintunut 1100 Euroon kuukaudessa siitä sen kummemmin nousematta

- Pelkästään jalkapalloon keskittymisen rajan summa ilman töissäkäyntiä tai toisen työn tekemistä pelaamisen lisäksi oli karannut kauemmas Ruotsissa kustannustason nousun myötä tuolloin eli sen olisi pitänyt olla jopa 2700 Euroa kuukaudessa kun vuosina 2011-2013 tuntui riittävän vain 2000 Euroakin kuukaudessa

- Sarjan eniten tienanneimman pelaajan kuukausipalkka oli kasvanut enää erittäin vähän vuosista 2011-2013 jolloin sen arveltiin olevan vain 3500 Euroa kuukaudessa ja ihan enimmäisbonuksineen noin 4000 Euron pintaan kuukaudessa josta todennäköisimmin silti paljon vähemmän, mutta yli 3500 Euron kuukaudessa silloin kun vielä peruspalkka parhaiten palkatuimmalla pelaajalla sarjassa olisi ollut vähemmän kuten vaikka 3200-3300 Euroa kuukaudessa

Vuonna 2017 eli pari vuotta sitten tilanne vielä aiemmin mainitusti tuntui heikentyvän taloudellisesti sarjassa ja muutoin tietysti palkallisesti keskimäärin jatkavan paikallaan polkemista siinä missä NWSL Yhdysvalloissa tuntui lähteneen parempaan suuntaan.

[Piippu-Virtanen]

Englannissa pari vuotta sitten myös Naisten Superykkösliiga aikoi myös tietenkin toivoa voivansa silloisina lähivuosina joita osin myös parhaillaan elämme eli vuosina 2018-2023 välisellä ajalla yrittää päästä täysammattimaiseksi sarjaksi ja tämän sarjan alapuolella oleva Naisten Superkakkosliiga yritti samaa, mutta vasta vuosiksi 2025-2030 tai tämän jälkeenkin.

Sittemminhän noita sarjoja ei tavallaan ole enää olemassa kun osasta sen joukkueita tuli tietenkin Naisten Valioliigan alapuolelle tärkeä osa noiden supernumeroliigojen yhteistä sarjaa eli Englannin Naisten Mestaruussarjaa tai Naisten Mestaruusliigaa ja loput joukkueet etenkin Naisten entisestä Superkakkosliigasta hajautettiin Englannin Naisten Kansallisliigaan tai Kansalliseen Liigaan ja sen tarpeen mukaan erikseen pelattaviin Naisten Pohjoisliigaan ja Eteläliigaan.

Ne taas ovat toisinaan samanarvoisina kolmantena sarjatasona ja muutoin osin erillisinä neljänsinä ja viidensinä sarjatasoina mikäli Naisten Kansallista Liigaa pelataan kolmantena sarjatasona sinällään erikseen.

[Piippu-Virtanen]

Englannissa lähivuosille ollaan kaavailemassa myös Naisten Valioliigaan tai Naisten Supervalioliigaan uudistusta kuten myös Naisten Mestaruusliigaan.

Lähinnä nimellisesti Naisten Mestaruusliiga tulee siitä puhuttaessa muuttumaan hieman vuodesta riippuen lähivuosina eli ensi vuonna, sitä ensi vuonna tai sitten vähän tätä myöhemmin kuitenkin ennen vuotta 2025 joka tapauksessa Naisten Valioliiga 2:ksi tai Naisten Supervalioliiga 2:ksi.

Ja tietenkin Naisten Valioliiga tai Naisten Supervalioliiga saa numeron 1 sarjanimensä perään.

Joukkuemäärä pääsarjaan tulee uudistuksessa olemaan mitä tahansa 8:n ja 14:sta joukkueen väliltä kun se nyt on tietenkin 12 joukkuetta.

Lisäksi tulee ilman ihmeitä olemaan seuraavia muutoksia:

- Vähintään 16 tuntia täysharjoittelutuntia ammattimaisesti viikkoon mistä raja nousee viimeistään vuodesta 2021 lähtien 20 tunnin täysharjoittelutuntimääriiin ammattimaisesti viikkoon

- Jokaisella sarjan joukkueella täytyy olla ammattimaiset sijoittamisvalmiudet kuten myös tilintarkastusvalmiusehdot tarpeen tullen tiukennettuina kuin aiemmin

- Palkkakattoa suunnitellaan, mutta se ei välttämättä tule pakolliseksi mikäli vain muutoin kuluissa pysytään kiinni

- Jokaisella sarjan joukkueella täytyy olla seuran suhteen naisillekin akatemia tai akatemiatason vastaava joukkue jonka kulut voidaan sijoittaa osaksi liigalisenssimaksua suhteessa vähempiin muihin kuluihin jatkossa mikäli niitä ei pysty muutoin kustantamaan

- Ammattimaisuuden täytyy sarjan joukkueilla olla erittäin selvää aiempaan nähden

Tuleva kakkostaso vuorostaan vaikuttaa seuraavalta kun sarjaan ollaan joukkuemäärältään sijoittamassa 10:stä 12:sta joukkuetta kun nyt on tietenkin 11 joukkuetta:

- Ammattimaisuuden aste lievenee nykyiseen verrattuna osana pääsarjan kulujen ja muuta ammatillisuuden nousua

- Harjoitteluasteen täytyy olla nyt vähintään 8 tuntia viikkoon täysammattimaisin harjoitusmäärin

- Joukkueella sarjassa täytyy olla valmiudet myös reservijoukkueen ylläpitoon, mutta erillistä akatemian tai akatemiajoukkueen perustamispakkoa ei ole jolloin asia huomioidaan mahdollisina muina kululievennyksinä joskin ei välttämättä liian paljon alempina lisenssimaksuina

- Kaikkien seurojen täytyy edelleen selvää puoliammattimaisuutta noudattaa ja ainakin puoliammattimaisen tason palkkatilannetta

Osalla seuroista kuten Yeovil Town Ladiesilla on ollut selviä vaikeuksia pysyä kuluissa mukana jo vajaan viimeisen parin vuoden ajan kun äärimmäinen minimitason summa olisi 350 000 Euroa ja mielellään pitäisi olla ainakin 700 000 Euroa ellei peräti jo noin 1,050 miljoonaa Euroa jotta uuden korkeimman ja ehkä jopa jo toiseksi korkeimman sarjatason kuluissa voisi pysyä perässä.

[Piippu-Virtanen]

Yhdysvaltain Mestaruussarjan tai Mestaruusliigan eli käytännössä toiseksi korkeimman sarjatason Yhdysvalloissa sanottiin pari vuotta sitten laajentuvan myös kovaa vauhtia kuten MLS:nkin maan pääsarjatasona.

Mestaruussarjan tai Mestaruusliigan Yhdysvalloissa sanottiin kuitenkin olevan tietyllä tapaa sarjatasoltaan yllättävänkin kestämättömällä polulla siihen nähden mitä tuli palkanmaksuun tai kustannuksiin ihan jo vaikka sarjamaksuissakin.

Vuonna 2012 sarjamaksu oli vain 250 000 Yhdysvaltain Dollaria, mutta vuonna 2016 jo uskomattomat 3 miljoonaa Yhdysvaltain Dollaria.

Myös esimerkiksi sarjan joukkueiden stadionosuuksien hoito-oikeudet kuluineen olivat mahtavaa luokkaa tavallaan toisella sarjatasolla kun jopa yli 100 miljoonaa Yhdysvaltain Dollaria meni niihin.

Sen sijaan kolmostasolla jalkapallossa Yhdysvalloissa vastaavat hoito-oikeudet kuluineen olivat sarjatason omasta mahtavasta kustannuksesta huolimatta yllättävänkin pieniä.

Ne olivat 21 miljoonaa Yhdysvaltain Dollaria ja alimmat hoito-oikeuksien kulut olivat vain 500 000 Yhdysvaltain Dollaria.

Se vastasi Yhdysvaltain Mestaruusliigassa jonkin verran ennen vuotta 2012 olleita vastaavia satsauksia eikä niillä olisi järkevästi päässyt mihinkään enää vuoteen 2016 mennessä.

Yhdysvaltain Mestaruusliigassa vuonna 2017 pelanneen Richmond Kickersin sanottiin olleen erittäin suurissa vaikeuksissa juurikin erilaisten stadioninsa hoito-osuuksien kulujen ja vuokrien kanssa.

Puhumattakaan sarjamaksunsa tai ylipäänsäkin palkanmaksujenkin kanssa joskin ilman muuta selvää oli, että yhdellä sarjan köyhimmistä joukkueista ei ollut helppoa tilanne muutenkaan vaikka kulut olisivat olleet 2000-luvun alunkin tasolla samassa sarjassa.

Richmond Kickersillä esimerkiksi sanottiin olevan varaa parhaimmankin pelaajan osalta enintään 4000 Yhdysvaltain Dollarin puolivuotispalkkaan kuukautta kohti mikäli ihan väen välttämättä sellainen olisi pitänyt maksaa.

Normaalimpi puolivuotispalkka oli 1000-3000 Yhdysvaltain Dollaria kuukaudessa pelaajaa kohti seurassa ja usein vähemmänkin milloin ei oikein ylitetty edes puoliammattilaistason kynnystäkään ja pelaajilla ei järkevästi seurassa ollut edes harjoittelumahdollisuutta.

Puhumattakaan siitä, että kokovuotiset varsinaiset pelaajat pienessä seurassa olivat melkein olemattomia määriltään.

Ja kun olivat niin esimerkiksi joillekin pelaajille kokovuotinen palkkataso tarkoitti käytännössä ihan kokovuotisesti seuraan työllistettynä kuukautta kohti enintään 1000 Yhdysvaltain Dollaria kuukaudessa.

Tuolloin tullessaan täystyöllistetyksi kokovuotispelaajaksi täytyi luopua kyseisessä seurassa sen taloudellisen tilanteen takia puolivuotispalkkaa korottavista etuisuuksista.

Toisin sanoen kyseiselle seuralle parempi sarja olisi ollut Yhdysvaltain kolmanneksi korkeimman sarjatason sarjat tai vielä niitäkin huomattavasti pienempi sarjataso.

Siten Richmond Kickers ei voinut haaveillakaan olevansa silloin uusi FC Cincinnati jolle tuli lopulta sen ammattimaisista yrityksistään lopulta palkinto oikeuteen MLS:n laajennukseen ja siihen liittymiseen.

[Piippu-Virtanen]

Ranskan D1F eli toisin sanoen maan naisten pääsarjassa tosiaan pari vuotta sitten tuntui olevan palkat varsin korkealla moniin muihin naisten sarjoihin verrattuna eri maissa.

Välillä niiden kuitenkin ainakin kuukausiansiotasolla mietittynä haastettiin olleen lähinnä vain maiden tähtijoukkueiden kuten PSG:n ja Lyonin ansiosta niinkin korkeita kuin olivat sillä varallisuuden sanottiin sarjassa keskittyneen juuri niihin.

Vuoteen 2015 verrattuna aiemmin esiteltynä ja kerrottuna palkkataso oli kuitenkin nousussa eikä mikään 4000 Euron kuukausipalkkakaan yllättävänkin normaalissa seurassa nyt ihan niin mahdoton ajatus ollut enää pari vuotta sitten toisin kuin vielä esimerkiksi vuonna 2015 olisi saattanut olla.

Toisaalta joillakin seuroilla tuntui olevan tekemistä edelleen ihan vain jo Ranskan normaaleihin keskipalkkoihin kiinni pääsemistä naisten puolella.

Ja kun tietyllä tapaa tiedossa oli, että sarjan miljoonatason pelaajattaretkin nostivat palkkatasoja väistämättä keskiarvoissa jossain määrin.

Tosin sarjan yksittäiset ottelut eivät olleet erityisen katsottuja.

Esimerkiksi Montpellier-Fleury keräsi 100 katsojaa, Soyaux-Lille 196 katsojaa, Paris FC-Marseille 250 katsojaa ja Bordeaux-Albi 444 katsojaa.

Joillakin seuroilla oli myös ehtoja palkallisuuteen mikä tuntui tuovan välillä ilmiselvää amatöörihenkeä tai erittäin rajallista puoliammattimaisuuden ehtoa ammattimaiseksi kutsuttuun sarjaan.

Esimerkiksi Soyauxissa palkallisuuden eteen jokaisen seurapelaajan piti tehdä 35 tuntia talkootöitä ja muista joukkueista puhuttuna Rodezin ja Albin pystyi myös käytännössä laskemaan palkallisiksi amatööreiksi pelaajakannaltaan.

Tuolloin pelättiin myös, että mikäli noiden seurojen kaltainen tilanne yleistyisi sarjassa nopeasti niin sarjaa ei voisi kovin kauan sanoa enää sellaisenaan edes erittäin kovapalkkaiseksi puoliammattilaistason sarjaksikaan.

Lisäksi myös mitä pienempipalkkaisia jotkut pelaajat olivat niin sitä myötä kasvoivat jälleen myös elinolojen vaatimattomuudet ja osa-aikaisten tai jopa erittäin lähelle kokoaikaista työtä vastaavien töiden hankkiminen elantoon mahdollisuutena.

Silti Ranskan D1F tuntui kisaavan palkkatasoltaan tavallaan ainakin yhtään esimerkiksi miesten Australian Länsi-Liigan sarjan tasoa alempaa sarjaa vastaan yllättävänkin hyvin kansainväliseltä pohjalta arvioiden.

[Piippu-Virtanen]

Vuoteen 2017 mennessä Yhdysvaltain NWSL:ssä naisten puolella palkkataso oli pienempienkin palkkojen osalta nousussa tavallisemmalla puolella vuoteen 2013 verrattuna.

Vuonna 2013 NWSL:ssä sarjan alempi tulotaso tuntui olevan sen 6000 Yhdysvaltain Dollaria kautta kohti.

Vuonna 2017 alempi tulotaso sarjassa oli siihen mennessä kehittynyt olemaan 15 000 Yhdysvaltain Dollaria kautta kohti.

Vuonna 2013 NWSL:ssä sarjan kaikkiaan normaali tulotaso pois lukien aiemmin mainitut eri Palloliittojen kuten Yhdysvaltain, Kanadan ja Meksikon Palloliittojen tukemat maajoukkue-ehdokkaat oli mitä tahansa 6000-30 000 Yhdysvaltain Dollarin väliltä kautta kohti ja mikä tahansa yli 36 000 Yhdysvaltain Dollarin osuus kautta kohti oli suuri summa.

Vuonna 2017 tulotaso sarjassa normaalimmin oli kehittynyt olemaan mitä tahansa 15 000-41 700 Yhdysvaltain Dollarin väliltä kautta kohti ja mikä tahansa yli 56 700 Yhdysvaltain Dollarinkaan osuus kautta kohti ei ollut vuoteen 2013 verratessa edes kovinkaan suuri summa.

Etenkin kun joillakin sarjan tähtipelaajilla tai lähelle tähtipelaajan luokkaa olevilla pelaajattarilla oli pelkkä allekirjoitusbonus jo 315 000 Yhdysvaltain Dollaria kautta kohti ja käytännössä voitiin puhua myös miljoonatason pelaajistakin parhaimmillaan.

Toisaalta vielä tuolloin NWSL:n päättäjät eivät erityisen mielellään halunneet kuitenkaan sarjaan esimerkiksi 15 000 Yhdysvaltain Dollarin yleistä minimipalkkiota kauteen.

Sen sijaan 6000 Yhdysvaltain Dollarin yleisen minimipalkkion kauteen sarjan päättäjät olisivat voineetkin tuolloin hyväksyä ilomielin, mutta sitä eivät sitten seurat pelaajayhdistyksineen halunneet.

[Piippu-Virtanen]

Aiemmin lähinnä mainiten esitelty miesten Australian Länsi-Liiga tosiaan ihan viime vuosina uhkasi jäädä lisäksi palkallisesti puhuttaessa myös nopeasti nousevien eri naisten sarjojen jalkoihin siinä mitä tuli palkallisuuteen.

Australian Länsi-Liiga on yksi Australiassa pidettäviä Alueellisia Liigoja tai vastaavia sarjoja joita voisi pitää Australian jalkapallossa miltä tahansa toisen, kolmannen tai neljännen sarjatason sarjana.

Australiassa esimerkiksi toinen sarjataso eli B-Liiga on tunnettu myös kutsumanimiltään Australian Kansallinen Valioliiga tai Australian Valioliiga ja entiseltä kutsumanimeltään Australian Kansallinen Liiga/Australian Kansallinen Sarja.

Australiassa kolmas sarjataso on vuorostaan tunnettu useimmiten nimellä C-Liiga tai Capital League englanniksi ja neljäs sarjataso on tietenkin Osavaltioiden tai Liittovaltioiden Liiga tai myös nimellä D-Liiga ja S-Liiga eli State League englanniksi ja niiden alapuolella viides sarjataso on Vyöhykeliiga eli Zone League englanniksi ja myös Z-Liiga.

Useimmiten Australian Länsi-Liiga on laskettu B-Liigan ja C-Liigan piiriin arvoasteikoltaan satunnaisella D-Liigan piiriin kuulumisella historiansa varrella.

Australian Länsi-Liigassa esiteltiin kuitenkin pari vuotta sitten selvästi merkittävät yleispalkkojen alarajat eli toisin sanoen omanlaisensa minimipalkka mikä alkoi olla ruhtinaallinen jo nimenomaan erilaisten Alueellisten Liigojen mittapuulla.

Minimipalkka Australian Länsi-Liigassa oli sovittu olemaan siitä eteenpäin ainakin 10 000 Euroa kaudessa FFA:n ja PFA:n päätöksillä.

Käytännössä minimipalkka myös nousi CBA-sopimuksen (Maan jalkapalloilun palkkoja ja hallinnollisia kuluja määrittelevä sopimus.) mukaan vuodeksi 2018 15 500 Euroon ja vuodeksi 2019 17 400 Euroon kaudessa.

Myös nuorten pelaajien palkkatasoa parannettiin, mutta erilaiset oppisopimukset ja ammattityön takaavat seurat esimerkiksi opiskelijapelaajille näin tehdessään eivät saaneet maksaa ylimääräistä osuutta kuin enintään 10 000 Euroa lisää käsitettävän normaalin kausisopimuksen päälle.

Palkkakattoakaan ei tarvinnut miettiä, mutta silloiselle lähitulevaisuudelle mietittiin Australian Länsi-Liigaan 150 000-300 000 Euron palkkakattoa ainakin pienseuroille takuuksi siitä, että pienseuroja ei ajettaisi kohtuuttomuuteen taloudenpidossa.

Silloisen lähitulevaisuuden aikana mietittynä tänä vuonna tai ensi vuonna palkkakatto olisi ollut nykypäivän Australian Länsi-Liigan toteutuneella palkkamenolla 350 000 Euroa.

Mikäli palkkakattoa ei tulisi niin pienseurojen auttamiseksi sarjassa puuhattiin niin omaa kuin myös muiden Alueellisten Liigojen kuten Etelä-Liigan ja Pohjois-Liigan kanssa myös yhteistä rahastointisopimusta jossa tosiaan tiettyä osaa kuten vaikka 60 % sarjassa maksettavista palkoista olisi laitettu aina sivuun tarkastettavaksi tulevaisuutta varten joko ennen veroja tai verojen jälkeen nimenomaan turvaksi pienseuroille.

Kulutason nousuistakin oltiin huolissaan Länsi-Liigassa Australiassa sillä aikaisemmin ennen minimipalkkojen tulojen tulemista sarjaan sinänsä mietittiin lähinnä silloin selvittävän 500 000-1,62 miljoonan Euron suuruisella sarjan pelaajapalkkojen kokonaistasolla vuoteen ja tuon ajan mietteiden perusteella tänä vuonna tai ensi vuonna olisi ollut pelaajapalkkojen kokonaistaso silloin ajateltujen laskelmien perusteella enintään vain 1,99 miljoonaa Euroa.

Tuota kaikkea ennen Länsi-Liigassa noudatettiin lähinnä joitakin terveysvakuutukseen liittyviä parantavia asioita, pelaajien käytännön isyysloman rahojen lisäosuuksista ja työttömyysturvan osuuksien parannuksista koskevia asioita muihin vastaaviin sarjoihin verrattuna.

[Piippu-Virtanen]

Itävallassa on viime vuosina ammatillisissa ja palkallisissa kysymyksissä kuohunut varsin paljon.

Zweite Ligakin on joutunut parin vuoden takaisen tilanteen mukaisesti ratkaisultaan pudottautumaan tilapäisesti puoliammattilaistason sarjaksi ja Regionalliga eli käytännössä maan kolmostason tai sitä vastaavat sarjatasot ovat joutuneet palkallisesti menemään melkein amatööritasoon tai huomattavan lähelle palkattomuuttakin.

Tärkein syy on ollut se, että yksinkertaisesti pelit eivät vedä katsojia puoleensa.

Ja mikäli vielä katsojakadosta takavuosiin nähden selvittäisiiin niin siitä ei selvitä, että sponsorit ovat vetäneet tukisummansa pois tai haluavat tukea vain lähinnä itse Ö-Bundesliigaa eli maan pääsarjaa.

Siten kaikki halukkaat seurat eivät oikein edes pysty järkevästi nousemaan Zweite Ligaan ellei niille anneta tai ole annettu järkeviä nousutakuuita.

Joskus myös tietenkin hieman tavallisesta ja tutummasta Saksan Bundesliigasta puhuttaessa erotuksena tästä sarjasta käytetään erotuksena nimityksenä Der Ligaa.

Tilanne on ollut sama nykyäänkin vaikka toiveita on toki ollut paikallisesti siitä, että ehkä pian tai lähivuosina Zweite Liga voisi palata jälleen aikaisemmalle tutulle tasolleen palkallisena ja ehkä muutkin sarjat maassa nostaisivat päätään parempaan päin.

[Piippu-Virtanen]

Itävallan ohella myös Puolassa on pari vuotta sitten olleella ajalla kuohunut erittäin paljon maan jalkapallon alemmilla tasoilla palkallisuudesta puhuttaessa.

Aiemmin mainittu Druga Liga on tuolloisten päätösten pohjalta pudonnut myös lähtökohtaisen tilapäisesti tuolloin täyspalkallisten ja täysammattimaisten tai ainakin huonoimmillaan puoliammattimaisten sarjojen eli Zawodowen tukilistalta amatööriluokkana palkallisuudeltaan pidettäviin sarjoihin eli Amatorskieen.

Aikaisemmin Druga Ligassa oli tilanne paljon parempi ja vuodesta 2015 lähtien sarjassa ei sillä hetkellä voinut enää pelata amatöörit aikaisemmin todetun mukaisesti, mutta sittemmin tilanteen mentyä sellaiseksi kuin on niin ainakin vielä pari vuotta sitten ja viime vuonna sarjassa pelasi amatöörejä.

Tämän vuoden osalta tilanne on sinällään ollut hieman epäselvempi kuin luokitus palkallisesti puhuttaessa on tiettävästi palautettu Amatorskiesta käytännössä Zawodoween, mutta silti sarjassa ainakin osin on pelannut edelleen amatööritason palkkaa saavia pelaajia.

Puolassa on viimeiset pari vuotta myös puhuttu siitä, että taloustilanteenkin ollessa muutenkin maassa mitä on toki yleisestä paranemisestaan huolimatta maan urheiluelämä ei ainakaan nykytilanteessaan ole edelleenkään ollut valmis kolmeen ammattimaiseen ja palkalliseen sarjatasoon jalkapallon puolella.

Etenkin kun varakkuus on ollut kovin keskittynyttä vain maan kahteen korkeimpaan sarjatasoon ja Druga Ligasta puhuttiin sarjana missä ammattitason vaatimukset säilyivät liian kovina suhteessa sarjatasoon nähden.

Talousahdingon iskettyä Druga Ligaan alkoi olla melko vaikeaa etsiä löytää järkevän palkkaisia pelaajia.

Lähinnä mahdollisten isompien sarjojen rahaseurojen juniorijoukkueet tai reservijoukkueet olivat vielä sellaisia, mutta hekin tuntuivat enemmän olevan puoliammattilaisen palkkamittapuun pelaajia tai heidän ammattipalkkoihinsa oli jo laskettu mitä ilmeisimmin rahaseurojen hyvän miehen lisät päälle.

Mikäli vielä pitkin hampain sanottuna Druga Ligassa olisikin palkallisia pelaajia niin ainakaan aiemmin mainitussa Trzeciassa ei ainakaan ole enää käytännöllisesti sanoen juuri palkkapelaajia talousahdingon iskettyä ellei sitten käytännössä joidenkin joukkueiden nk. Suoraa Kenttäpelaajistoa lasketa mukaan keskustelunn ja sielläkin homma on mennyt pahimmillaan peliajan perusteella tarkkaan lasketuksi Puolan Zlotyjen räknäykseksi näin huonommassa mielessä lausuttuna.

Pahinta on myös se, että tietyllä tapaa kun Puolassa on noussut elintaso ja yleinenkin minimipalkka niin alempien sarjojen jalkapallosta aina suurin piirtein Druga Ligaan asti pelaajan elintaso ei ole noussut samalla tapaa kustannusten perässä.

Osin seuroilla Trzeciassa ja Druga Ligassa olisi varmasti vara maksaa parempaakin palkkaa kuin mitä talousahdingon tultua maassa on kyetty maksamaan, mutta ongelmana ovat kuitenkin olleet Puolan Palloliiton vaatimukset juurikin ammattimaisuudesta ja seurojen harjoitteluoloista jotka tietenkin seuran pelaajia ja oheishenkilöstöä miellytääkseen syövät seurakassojen varoja.

Ilman niin kovia ammattitason vaatimuksia ainakin nyt näin viime vuosina tilanne Puolan alasarjoissa voisi ainakin jollakin tapaa palkallisesti olla parempi ja ainakin kansallisen tason kuukausipalkkojen tai parempienkin maassa palkattujen tavallisten ammattien yli kyettäisiin maksamaan.

Kun tilanne on palkallisesti mitä on niin erittäin kovapalkkaiseksi pelaajaksi voisi laskea sellaisenkin pelaajan Druga Ligassa mikä saisi sarjan päätteeksi tai olisi saanut viime vuosina Puolan Palloliiton näinä päivinä yleensä kustantaman ja muutamia satoja Puolan Zlotyjä arvoltaan olevan urheilustipendin niiden harvojen pienempitasoisten summiensa ja käytännössä pisterahojen tai kulukorvausten päälle varsinkin jos kyseessä on siis sellainen nuorempi pelaaja.

Välillä jopa Druga Ligan nk. Rahaseuroilla tuntui olevan vaikeuksia maksella palkkojaan pelaajille joista osien pelaajasopimukset tuntuivat olleen ennen viime vuosien talousahdinkoa olleen mitoitettu olemaan täysille palkoille.

Lisäksi sponsoreita eivät ole miellyttäneet keskimäärin vain 200-300 katsojaa tavallisemmin keränneet joukkueet otteluihin ja harvoin on ollut yli 500 katsojan otteluja.

Ja käytännössä täysin tyhjille katsomoille ovat pelanneet muun muassa nk. Korotettua Pisterahaa maksaneet seurat kuten Termalica Nieciecza, WKS Gryf Wejherowo ja Amica Wronki takavuosinaan ennen konkurssiaan.

Termalica eli Sloniki eli Elefantit joukkueen norsumaskotin mukaan on muutoin myös nykyään ollut pienimmästä kylästä kotoisin ollut seurajoukkue koko Euroopassa nimenomaan maan pääsarjassa kun tätä ennen Mjällby AIF tai Ruotsin MAIF Ruotsin Allsvenskanissa oli sellainen vuonna 1980 kun vuonna 2016 Niecieczassa oli vain 750 asukasta joista yllättävänkin iso osa kyläläisistä eli 100 katsojaa oli itse kotiotteluissa aina keskimäärin vähintään pelejä seuraamassa paikan päällä!

Ennätys meni tosiaan Puolalle kun tuossa ruotsalaisessa seurassa oli vuonna 1980 sen pelatessa tosiaan Allsvenskania kotikylän eli Hällevikin osalta vain 813 asukasta sinä vuonna.

Osittain syy katsojakadoissa on ollut myös Puolassa joidenkin seurajoukkueiden pelaamisessa eri katsomoissa usein pienempinä sellaisina kun kotiareenoita on remontoitu tai korjattu ja muutoin Puolassa on ollut maan huliganismin tai rasismitilanteiden takia yllättävänkin monta kertaa rangaistuksena tyhjille katsomoille pelaamisiakin.

Siltikin 14 seuraa 18:sta mahdollisesta oli Druga Ligassa reilusti alle 1000 katsojan alapuolella kaikkiaan keskiarvoltaan myös huippumääristä puhuttaessa.

Muista Druga Ligan rahaseuroista kun ainakin olisi ottanut pois Radomiakin ja LKS Lodzin pois niin sen jälkeen olisi voitu sarjasta lopullisesti puhua käytännössä palkattomana.

Druga Ligan tilanne tuntui olevan taloudellisesti vähän samanlainen kuin mitä esimerkiksi Skotlannissa oli yhtään sen jalkapallon Kakkosliigan ulkopuolella.