Vs: Kansainvälinen jalkapallo & talous ympäri maailmaa

[Piippu-Virtanen]

Jugoslavian Kuninkaallisen Liigan ja Jugoslavian Federaalisen tai Liittovaltiollisen Liigan eli myöhemmin ja useimmiten vain esimerkiksi Suomessa tunnettuna Jalkapallon Jugoslavian Liigan lisäksi myös Jugoslavian Ykkösliiga eli Prva Liga tai Prva Savezna oli oman aikansa edelläkävijä monella tapaa ammattijalkapalloilun saralla ja etenkin palkallisuudessa.

Molemmat sarjatasot Jugoslaviassa olivat jo 1930-luvulta lähtien ainakin puolipalkallisia sarjatasoja ja vuonna 1967 Jugoslavian Liigasta tuli täysin ammattimainen ja palkallinen sarja.

Vuotta myöhemmin eli vuonna 1968 myös 1930-luvulta lähtien puolipalkallinen Jugoslavian Ykkösliiga seurasi heti perässä ja muuttoin täysin ammattimaiseksi ja palkalliseksi sarjaksi.

Vuodesta 1968 lähtien Jugoslavian Liiga tai Jugoslavian Ykkösliiga eivät sallineet melkein maan historian loppuun eli vuoden 1991 loppumetreille asti amatööripelaajia tai palkkatasoa.

Sen sijaan muilla Jugoslavian sarjatasoilla palkallisuustason muuttuminen ammattimaisemmaksi oli vaikeampaa vaikkakin itse ammattimaisuuden taso jalkapalloilussa olikin edelleen melko helppoa saavuttaa.

Sittemmin tietysti Jugoslavian Hajoamiseen liittyvät sodat ja väkivaltaisuudet vähäksi aikaa tekivät ainakin osista Jugoslavian eri liittovaltion osien liigoista tai niiden toiseksi korkeimmista sarjatasoista niiden ollessa itsenäisiä maita vähäksi aikaa Euroopan köyhimpiä vastaavia.

Kuitenkin ne ovat nousseet tuhkista yllättävänkin nopeasti ja mitä enemmän aikaa on niistä kulunut niin käytännössä lähes kaikki ellei ihan kaikki Balkanin alueen maat ovat nykyisin varsin maksavia sarjoja tai ammattimaisia sarjoja.

Erona tietysti ovat vain mahdolliset uudet valtiot tai kiista-aluemaat kuten Montenegro, Kosovo ja Vojvodina joissa homma kyllä vaikuttaa enemmän olevan korkean luokan puolipalkkaista toki ammattilaispyrkimyksistä ja parhaimmillaan hetkittäisistä ammattilaistason palkoista huolimattakin.

Tietysti erojakin on ja esimerkiksi Montenegron nk. Stipendistit ovat erittäin alipalkkaisia pelaajia.

Toisaalta Montenegron nk. Stipendistit eivät ole välttämättä naapurimaistaan poiketen mitään nuorukaispelaajia vaan ihan joukossa voi olla myös aikuistason pelaajiakin joilla on ollut aiemmin palkkaluokitus amatööritasolla.

[Piippu-Virtanen]

Romaniassa sarjatasoista puhuttaessa Liga Unu ja Liga Doj eli Romanian Ykkösliiga ja Kakkosliiga eivät aikanaan sallineet myöskään amatööripelaajia tai palkkaisuutta silloin kun maan ammattimaiskysymys tulivat puheeksi.

Välillä nämä sarjat ovat tunnettu nimellä Divizia A ja Divizia B joista on joskus käytetty myös nimeä Casa Liga ja Casa Liga Pariurilor tai vain Pariurilor.

Sarjatasothan menevät Romaniassa jalkapallossa keskimäärin näin:

Campionatul Romana/Campionatul Divizia/Campionatul Divizia A/Liga Romana eli Romanian Mestaruussarja, Romanian Mestaruusdivisioona/Romanian Mestaruusdivisioona A/Romanian Päädivisioona/Romanian Pääsarja/Romanian Liiga (Tämä on korkein sarjataso.)

Liga Unu/Divizia A/Casa Liga eli Romanian Ykkösliiga tai Divisioona A

Liga Doj/Divizia B/Casa Liga Pariurilor/Pariurilor eli Romanian Kakkosliiga tai Divisioona B

Liga Treia/Divizia C eli Romanian Kolmosliiga tai Divisioona C

Liga Patru/Divizia D eli Romanian Nelosliiga tai Divisioona D

Liga Cinci/Divizia E eli Romanian Vitosliiga/Viitosliiga tai Divisioona E

Liga Sase/Divizia F eli Romanian Kutosliiga/Kuutosliiga tai Divisioona F

Liga Sapte/Divizia G eli Romanian Seiskaliiga/Seitosliiga tai Divisioona G (Tämä on alin sarjataso mitä järjestetään.)

Ajoittain nykypäivänä Liga Dojsta eli Romanian Kakkosliigasta lähtien on eri sarjoihin lisätty vielä välisarja eli Seria tai myös kirjaimella merkittävä erillinen sarja jolloin nimi voi olla Liga Doj A tai Liga Doj B tai Liga Doj Seria 2. Vasta tuosta ylimääräisestä sarjasta tippuu Liga Treiaan tai Romanian Kolmosliigaan.

Liga Treia eli Romanian Kolmosliigasta alaspäin tietysti Romanian Kakkosliigan tapauksessa esitelty numero on siitä erilainen, että niistä tippuu samanarvoisiin Serioihin joita on maassa viisi kappaletta ja niistä erikseen pudotaan sitten vasta Liga Patruun eli Romanian Nelosliigaan.

Liga Patrusta taaksepäin jatkuu pudotus sen vastaaviin kirjainsarjoihin ja silloin kun noita järjestetään eli kirjainsarjoja niin lopullinen viimeinen alin sarjataso siinä tapauksessa on lähtökohtaisesti Liga Sase A tai Liga Sase B tai Liga Sase 2.

Tässä tapauksessa siis Romanian Seiskaliigaa eli Liga Saptea ei järjestetä.

Välillä tietenkin kun joukkueita ei ole tarpeeksi niin silloin voidaan Liga Patruun asti pelata nykyisten Romanian Palloliiton ohjesääntöjen mukaan yksittäisenä sarjana tai enintään yhden välisarjan niitä sisältäen jolloin vasta Liga Treiasta lähtien tulevat enemmän mukaan kuvioon eri välisarjat tai vain sarjojen sisäiset nousut ja putoamiset mahdollistavat rinnakkaiset sarjatasot.

[Piippu-Virtanen]

Aiemmin esitellyillä Armenian pääsarjatasoilla oli vuonna 2015 jälleen jonkin verran aiempaa tiukempia lisenssikartoituksia niiden sarjojen ammattipelaajien määritelmille.

Ongelmaksi tulivat toisaalta maan vaihtelevat tavat rekisteröidä pelaajasopimuksia tai vastaavasti niiden ammattiyhdistyksellistä puolta.

Ammattiyhdistyksellisissä asioissa mietittiin tietenkin pelaajavakuutuksia normaalien sopimusasioiden ohella.

Armenian pääsarjatasoilla tai kahdessa korkeimmassa sarjatasossa on tietenkin normaalien kilpasarjojen omien sääntöjen vastaavien lisäksi yritetty noudattaa niin AFC:n kuin UEFA:n vastaavia lisenssisääntöjä.

Vaihtelevasti käytäntöjä maan jalkapallohistoriassa tosiaan on noudatettu vaikkakin vuodesta 2002 lähtien yhä enenevissä määrin UEFA:n vastaavia.

[Piippu-Virtanen]

Ranskassa vuonna 2015 oli myös kovaa keskustelua siitä, että pitäisikö Jalkapallon Naisten Päädivisioona, Naisten Mestaruussarja tai Naisten Ykkössarja eli D1F tai DF eli Division Feminine muuttaa täydelliseksi ammattisarjaksi vai pitää se edelleen vain erittäin kovapalkkaisena puoliammattitason tai kausitason osa-ammattilaisena sarjana.

Joitakin erittäin kovapalkkaisia naisia tuolloin tuossa sarjassa sen palkallista kuvaa vasten poikkeuksellisesti pelasi kuten esimerkiksi PSG:n Naisten joukkueen Laura Bolleau ja Lindsey Horan ja Amandine Henry Olympique Lyonin Naisten joukkueessa.

Kuuluisin pelaaja oli varmasti miljoonatason palkallaan Lindsey Horan, mutta lähellä miljoonatason lukemia olivat myös Bolleau ja Henry.

[Piippu-Virtanen]

Brasilian erilaiset porttisarjat ovat tunnetusti hyvin ammattimaisia sarjoja ja samanlaisia jalkapallossa ovat vielä ammattimaisesti Brasiliassa ainakin Serie C ja Serie D Campeonatojen muodossa.

Jonkin verran tosin Serie C:ssä ja Serie D:ssä Campeonatoista puhuttaessa on kuitenkin erilaisemmat lisenssikäytännöt ja ammattimaisten rekisteröintiehdot kuin korkeammissa sarjoissa.

Monissa maissa näidenkin sarjojen ammattikäytännöt olisivat olleet välillä ihan pääsarjatasoillakin ja viimeistään ainakin niiden toisilla, kolmansilla ja varmasti käytännössä neljännestä sarjatasosta lähtien käytännöllisesti katsoen mahdotonta toteuttaa.

Esimerkiksi sellaiset amatööripelaajat jotka haluaisivat päästä kovempiin sarjoihin ja joita ei voi ottaa sarjaan sinänsä täytyy tietenkin lisensseiltään muuttaa ammattilaistaustaisiksi pelaajiksi.

Esimerkiksi Serie C Campeonatoon ei vuonna 2015 enimmäkseen uriensa aikana amatöörisarjoissa Brasiliassa pelanneilla Vinicius Scorse Martinsilla ja Bruno Cesar Xavier Sislolla ollut mitään asiaa ennen kuin lisenssiasiat ja palkka-asiat olivat kunnossa vakuutusten ohella.

Martins sai sarjan päättäjiltä vihreän valon nurmikentille 14.5.2015 ja Sislo 1.6.2015.

[Piippu-Virtanen]

Israelissa tosiaan jalkapallon palkallisuus on ollut aina hieman mielenkiintoinen tarina.

Israelin osalta se on aikaisemmin tunnettu myös nk. Pimeän Ammattimaisuuden Maana.

Tuo lempinimi tulee siitä, että vuodesta 1957 vuoteen 1990 asti Israelin jalkapalloilun omat sarjatason palloilun säännöt eivät sallineet palkallisuutta tai puolipalkkaisuuttakaan samoissa määrin kuin mitä sen jälkeen ovat sallineet.

Tuolloisen jalkapallossa voimassa olleen nk. Ma'arivin Pykälän (Ma'arivin Pykälä tulee oikeastaan sen paljastaneen Israelin sanomalehden mukaan.) mukaan Israelin jalkapallossa maksettiin pimeästi käytännössä olemalla esimerkiksi töissä seuran kirjoilla, paikallisessa kibbutsissa tai olemalla jossakin määrin jollakin tapaa mukana esimerkiksi maan liittotason suorittamissa tehtävissä.

Palkkoja suoraan sellaisenaan ei voitu maksaa, mutta tosiaan puolipalkallisia nk. Kibbutsituloja maksettiin ajoittain paljonkin varsinkin mitä lähemmäksi tuon aikakauden loppua edettiin ja aluksi tietenkin erittäin vähän ihan 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa.

Myös luovutuksilla, lahjoituksilla ja hallituksen urheilutukien osuuksilla oli merkittävä lukunsa Israelissa tuolla aikakaudella ja sen jälkeenkin.

Puhumattakaan siitä, että vähitellen myös ajanjakson loppua kohti käytännössä monet muut keinot tekivät käytännössä ainakin parhaimmista pelaajista erittäin hyväpalkkaisia huolimatta nimellisestä palkattomuudesta tai vain amatööritason urheilusta.

Kuitenkin tuolla aikavälillä Israelissa ei juuri koskaan ollut myöskään ulkomaalaispelaajia ellei sellaisiksi tietenkin nk. Pyhän Maan kansalaisiksi tulleita ulkojuutalaisia lasketa kun säännöt eivät käytännössä niitä liikaa sallineet jos lainkaan. Suomesta esimerkiksi tuolla aikavälillä olisi voinut mennä pelaamaan Israeliin tosiaan lähinnä Yolduzin pelaajat kotimaan sarjatason joukkueista puhuttaessa mikäli niin olisi haluttu menetellä.

Vuonna 1991 oli suuren muutoksen aika kun vihdoin ja viimein käytännössä jo ihan loppuvuosina ennen tuota muutosta aiemmin rikotun säännön ollessa jo ammattilaistasonkin erittäin rajallisia palkkoja mahdollistava porsaanreikineen asiasta tehtiin loppu kun Israelin Palloliitto otti haltuunsa suurilta osin lisenssiasiat ja palkka-asiat ja ennen kaikkea salli muidenkin ulkomaalaispelaajien tulon mukaan kuin vain ulkojuutalaiset erikseen Israelin kansalaisiksi tulonsa jälkeen.

Tuosta eteenpäin ammattimaistuminen alkoi Israelissa.

Alemmilla sarjatasoilla todellinen ammattimaistuminen ja varsinkin palkallistuminen alkoi kuitenkin vielä paljon myöhemmin eli vasta vuosien 1999 tai 2000 paikkeilla.

Sittemmin aiemmin mainittu sarjataso ylimpänä sellaisena eli Liga Leumit alennettiin toiseksi korkeimmaksi sarjatasoksi kun aiemmin vuosina 1999-2000 luotu Israelin Liiga muunnettiin sen alapuolelta sellaisenaan Israelin Valioliiga ja aiempi Liga Artzit parhaimmillaan historiansa varrella toiseksi korkeimpana sarjana olleena tietenkin pysyvästi kolmanneksi korkeimmaksi sarjatasoksi.

Lisäksi Liga Artzitin osuus palkallisesta jalkapallosta maassa alkoi heikentyä sarjatason muutoksen selvästi rajummin kuin aiemmin.

Siinä missä Liga Leumit kyettiin takaamaan ammattimaisesti palkallisena sarjana myös Israelin Valioliigan luomisen jälkeen niin Liga Artzitia ei kyetty samalla tapaa takaamaan palkallisena sarjana ja täyspalkallisuuden kysymykseen siinäkin palattiin vasta lähempänä vuotta 2009.

Israelin osalta jalkapallon palkallisuus alkoi vähitellen ja ajoittain rajustikin heiketä ihan vuosien 1999 tai 2000 aikaisesta kultatasosta.

Vuonna 2013 jo esimerkiksi 36 % maan jalkapalloilijoista ansaitsi vähemmän kuin 50 000 Israelin Sekeliä eli noin 13 200 Euroa vuotta kohti mikä käytännössä sai heidät olemaan vain puoliammattilaisia jos niitäkään tavallaan.

Vuoteen 2015 mennessä Liga Artzitin taival vaikutti olevan menossa kohti amatöörisarjaa tai enintään puolipalkallista sarjaa sillä niiden ottelut eivät houkutelleet juuri katsojia.

Esimerkiksi parhaimmillaan vain muutamia satoja katsojia kerääviä otteluja kohti saattoi olla yleensä vain sen 100 katsojaa tai pahimmillaan pelattiin tietenkin melkein ilman yleisöä.

Eli 100 katsojan keskiarvon huonommalla tai paremmalla puolella mentiin mikä oli kyllä erittäinkin vähän kolmanneksi korkeimmaksi sarjatasoksi.

Liga Leumit keräsi toki vuonna 2015 samaan aikaan katsojia, mutta huonoimmin katsotuimpia otteluja katsoi vain 50 katsojaa.

Muutamaa vuotta aiemmin vuonna 2011 Liga Leumitin osalta yhdenkään seuran otteluja ei katsonut keskimäärin 740 katsojaa enempää ja kahdella seuralla katsojakeskiarvot olivat olleet 200 katsojaa ottelulta kun koko sarjan kaikkia otteluja keskimäärin seurasi 341 katsojaa kun edeltävänä vuonna oli ollut 361 katsojaa.

Vuonna 2011 vertailun vuoksi Israelin Valioliigaa seurasi keskimäärin 4522 katsojaa ottelua kohti.

Vuonna 2011 Liga Leumitin ja Liga Artzitin palkkatason sanottiin erikoisesti olevan suurin piirtein seuroissa samaa kuin mitä Englannissa oli jalkapallon seitsemännen ja kahdeksannen sarjatason joukkueilla.

Mahdollisesti joko pelillisesti tai palkallisesti hyvin lähellä saattoi samassa suhteessa painia myös Suomen Veikkausliiga sinänsä noiden sarjojen kanssa sillä historiallisesti tai ainakin kun Veikkausliigalla on ollut paremmat päivänsä niin suurin piirtein noilla brittien sarjatasoilla tai vähän korkeammallakin ehkä ollaan pyöritty.

Voi kyllä olla, että matalammallakin, mutta ei enää paljon koska esimerkiksi Eestin Meistriliigan sanottiin pyörineen vuonna 2009 Englannin sarjatasoilla 8-10 palkkatasonsa suhteen ja Veikkausliigassa tietenkin on paremmat palkat kuin Meistriliigassa.

[Piippu-Virtanen]

Bangladeshin Valioliigalla ei hirvittävän paljoa paremmin mennyt vuonna 2015 palkallisuudessa.

Edelleen se tietysti houkutteli paljon afrikkalaistaustaisia ulkomaalaispelaajia useimmiten Afrikan köyhistä tai köyhtyvistä ihan rikkaina afrikkalaisella mittapuulla pidetystä maasta pelaamaan kyseistä sarjaa.

Lisäksi vuonna 2015 jokainen Bangladeshin Valioliigan joukkue sai yhteensä 275 000 Euroa TV-rahaa kokonaispottina mistä tietenkin jokaiselle tuli 25 000 Euroa vastannut summa.

[Piippu-Virtanen]

Vuoden 2013 päätteeksi puitiin paljon Yhdysvaltain uutta Naisten Jalkapallosarjaa eli NWSL:ää.

Se oli myönteinen sarja ja se otettiin ilolla vastaan palkallisista vaatimattomuuksista huolimatta.

Ainakin siinä tuhlattiin vähemmän rahaa monien mielestä huonoimmillaankin kuin surullisen kuuluisassa WUSL:ssä yhtenä sen edeltäjistä puhuttaessa missä tosiaan aiemmin mainittu 40 miljoonan Yhdysvaltain Dollarin rahasto meni vuodessa kun sen piti mennä viidessä vuodessa ja kolmen vuoden jälkeen konkurssihetkellä oli sarjalla ollut jo 100 miljoonaa Yhdysvaltain Dollaria velkaa.

Pelaajista puhuttaessa Portland Thornsin Angie Kerr ansaitsi 12 000 Yhdysvaltain Dollaria pelikaudestaan NWSL:n osalta.

Sarjan pelaajapalkat kautta kohti listoista unohtaen aiemmin mainitut Yhdysvaltain, Kanadan ja Meksikon Palloliittojen tukemat maajoukkuetason ehdokkaat olivat 6000-30 000 Yhdysvaltain Dollaria.

Vuonna 2012 MLS:ssä miesten puolella vuosipalkka oli 33 750 Yhdysvaltain Dollaria tai 2800 Yhdysvaltain Dollaria kuukaudessa.

Vuodeksi 2013 MLS:n pelaajapalkat sarjassa liikkuivat selvästi edellistä vuotta korkeampina.

Normaalimpi tulotaso kaudessa oli 35 125-368 750 Yhdysvaltain Dollarin luokkaa ja ylimmän summan jälkeen tulotaso alkoi tietenkin harvinaistua.

MLS:ssä nähtiin erittäin pitkästä aikaa jos tavallaan ainakin nykypäivän Yhdysvaltain jalkapalloilussa ensi kertaa myös miljonääriluokan pelaaja kun parhaiten palkatuimman pelaajan vuosipalkan sanottiin olevan jonkin verran yli miljoonan Yhdysvaltain Dollarin.

NWSL:stä puhuttaessa aiempien edeltäjäsarjojen kuten WUSL:n tähtipelaaja Allie Long ansaitsi enemmän kuin 10 000 Yhdysvaltain Dollaria kauteen enemmän juurikin niissä kuin NWSL:ssä vuonna 2013.

[Piippu-Virtanen]

Vuoteen 2015 mennessä NWSL:n tilanne Yhdysvaltain Naisten jalkapalloilun osalta ei hirvittävän paljoa paremmaksi ollut muuttunut palkallisuuden osalta parissa kaudessa.

Kuitenkin sarjan otteluja alkoi katsoa jo melko paljonkin porukkaa ajoittain.

Mestari FC Kansas City ei juurikaan voinut kehuskella palkoillaan.

Oletettavasti mikäli se olisi pitänyt joukkueessaan vaikkapa 19 pelaajaa niin sillä ei olisi ollut varaa maksaa pelaajaa kohti kuin noin 10 500 Yhdysvaltain Dollaria vuositasolla.

Ihan vähän tuon yli joukkue pystyi maksamaan mikäli se vain peluutti täyttä joukkuetta peleissään kaudella kuten todennäköisesti peluutti.

Se tuntui jäävän ja myös jäikin Yhdysvaltain omien vuositasoisten minimipalkkalakien määrittelemän summan alle vaikkapa kun työskenneltiin 40 tuntia viikossa.

Vuonna 2015 Yhdysvaltain yleinen minimipalkka oli liittovaltiotasolla ainakin 7,25 Yhdysvaltain Dollaria tunnilta.

[Piippu-Virtanen]

Joillakin Karibian alueen valtioilla on aivan viime vuosiin asti ollut yllättävänkin puoliammatillisia tai amatöörimäisiä sarjoja joissa ei hirvittävästi ole palkkoja maksettu joskin toisinaan niissä sarjoissa on ollut myös kirjavien maksukäytäntöjen johdossa käytännössä erittäinkin rikkaita amatööripelaajia.

Tällaisia maita ja niiden pääsarjoja on voinut löytää esimerkiksi Haitista silloin kun maa ei ole ollut jatkuvassa köyhyyskierteessä tai taloudellisessa sekasorrossa, Trinidad ja Tobagosta, Jamaikalta ja Surinamesta.

Myös joillakin itsehallinnollisilla alueilla kuten Puerto Ricolla ja Aruballa on ollut mielenkiintoisia sarjoja.

Haitissa on ollut tällainen sarja muun muassa D1 Liiga ja Surinamessa Hoofdklassen.

Hoofdklassen Surinamessa on ollut läpi sarjansa historian siitä erikoinen, että se on ollut puoliammattimainen tai amatöörimäinen sarjassa missä kuitenkin on ajoittain maksettu kuin se olisi ammattimainen sarja.

Lisäksi sinne on ollut vaikeaa päästä ulkomaalaispelaajista puhuttaessa kaikkien muiden paitsi hollantilaisten pelaajien.

Eräässä vaiheessa ulkomaalaispelaajien kaikki rajoitukset haluttiin poistaa vasta kun maan pääsarjasta todella tulisi ammattimainen pääsarja ja myös palkatkin olisivat todella kohdillaan.

Välillä näiden maiden ja muutaman muun maan kuten vaikkapa Dominikaanisen Tasavallan, Barbadoksen, Bahamasaarten ja Antiguan ja Barbudan kesken harkittiin perustettavan muun muassa ikiomaa Jalkapallon Karibian Liigaa tai Jalkapallon Karibian Superliigaa.

Valitettavasti sellaisenaan sellaista ei ole ollut pitkään aikaan sen jälkeen kun vuonna 1995 loppui edellinen vastaava yritys silloin Jalkapallon Karibian Ammattilaisliigan muodossa eli nimeltään CPFL:n lakkautuessa.

[Piippu-Virtanen]

Vuonna 2016 Serbiassa tapahtui jälleen yksi ammattimaisuuden muutos kun aiemmin tuttujen Serbian Liigan ja myös Serbian Super Liigan kuten myös Serbian Ykkösliigan ohella myös kolmanneksi korkeimmasta sarjatasosta eli Serbian Kakkosliigasta tuli nyt myös tuolloin minimipalkallinen sarjataso.

Toisin sanoen Serbian Kakkosliigassakin täytyi alkaa maksaa vähimmäispalkkaa.

Aiemminkin palkallisuus oli ollut turvattua, mutta tuosta eteenpäin sitä täytyi ruveta maksamaan myös ihan aloittelevillekin pelaajille asti mistä oli joskus vetkuteltu.

Serbian Kakkosliigassa se tarkoitti vähintään silloista Serbian minimitason kuukausipalkkaa eli 25 000 Serbian Dinaaria kuukaudessa.

Lisäksi kaikkien pelaajien täytyi olla ammattimaisia pelaajia kun siihen asti oli riittäneet sarjassa myös puoliammattimaisetkin pelaajat lisensseineen.

Aiemmin myös amatööripelaajatkin olivat pelanneet sarjassa, mutta heistä sarja oli luopunut jo melko nopeasti kenties jo Serbian ja Montenegron aikana ja viimeistään ainakin vuoden 2007 jälkeen kun jäi vain pelkkä Serbia.

[Piippu-Virtanen]

Historiallisemmin MLS:ssä Yhdysvalloissa oli ainakin erittäin korkeita palkkoja mitä ilmeisimmin 2000-luvun loppupuolen jonkinlaiseen taantumaan nähden.

Kun MLS lähti Yhdysvalloissa käyntiin niin tuolloin kaikilla sarjan joukkueilla sai olla enintään 1,2 miljoonaa Yhdysvaltain Dollaria sarjan palkkakatto ja yksikään sarjan pelaaja ei saanut tienata kautta kohti enempää kuin 192 500 Yhdysvaltain Dollaria.

Välillä Yhdysvalloissa tuntuu myös, että vaikka pelaajat ainakin noin vuoteen 2012 asti enemmän tai vähemmän olivat varsin pienipalkkaisia (Pois lukien tietenkin sarjan alkuaikoja ja vähäksi aikaa tapahtunutta 1990-luvun lopun ja 2000-luvun ihan alun palkkavyöryä.) niin erilaiset muut sarjan kulut ja seurojen yleisbudjetit alkoivat viimeistään 2000-luvun loppupuolelta lähtien olla valtavia kuten takavuosikymmenten Yhdysvaltain Liigassa MLS:n edeltäjäsarjassa tai sen edeltäjissä.

Se heijastui myös alempiin sarjoihin eli Yhdysvaltain Mestaruussarjaan tai Mestaruusliigaan, USL-1:een, USL-2:een ja alimpaan ajoittain USL-2:n korvanneeseen nimelliseen ammattilaissarjaan eli Yhdysvaltain Jalkapallon Kehitysliigaan eli PDL:ään.

Sarjamaksukin kehittyi kovaa vauhtia kun MLS:ssä ei aloituskaudella tarvinnut loppupelissä maksaa kuin vain 50 000 Yhdysvaltain Dollaria ja 2000-luvun loppupuolelle mennessä se oli jo pelkästään 350 000 Yhdysvaltain Dollaria.

Vertailun vuoksi USL-1:n sarjamaksu oli vain 35 000 Yhdysvaltain Dollaria ja PDL:ssä sarjamaksu oli vielä sitäkin vähemmän eli 8000 Yhdysvaltain Dollaria.

Toronto Lynx oli suurin toivein käynnistetty seura mikä tosiaan pelasi USL-1:ssä ja sitä edeltäneessä Yhdysvaltain A-Liigassa.

Tämä tietenkin oli vastaavista Kanadan sarjoista Yhdysvaltoihin luvan pelaamaan saanut seura joka sittemmin joutui aiemminkin mainitun kanadalaisen suurseuran Toronto FC:n syrjäyttämäksi kun sekin sai luvan mennä pelaamaan Yhdysvaltoihin.

Toronto Lynxin alkuvuosina seuran laskettiin omistajien Bruno ja Nicole Hartrellin mukaan menettävän enintään miljoona Yhdysvaltain Dollaria viiden vuoden sisällä.

Ja tappiosummien sanottiin olevan aivan enintään enimmäistappiona 4 miljoonaa Yhdysvaltain Dollaria vuoteen 2007 mennessä aikaisintaan ja muutoin vuoteen 2010 mennessä.

Lopulta vuosina 1997-1999 Toronto Lynx menetti 2,5 miljoonaa Yhdysvaltain Dollaria seuran taloudesta ja pelkästään miljoonan vuonna 1997.

Vuosina 2000-2006 Toronto Lynx menetti vielä 3 miljoonaa Yhdysvaltain Dollaria lisää seuran taloudesta kun enintään lupa olisi ollut menettää 1,5 miljoonaa Yhdysvaltain Dollaria aikaisempien enimmäistappioiden pohjalta.

Siten vuoteen 2007 mennessä kaikkiaan vuosina 1997-2006 seura oli menettänyt 5,5 miljoonaa Yhdysvaltain Dollaria mikä merkitsi käytännössä melkein konkurssitasoa, selvää taloussaneerausta ja tietenkin tippumista ei vain pelkästään vaikkapa USL-2:een vaan peräti ihan PDL:ään asti.

[Piippu-Virtanen]

1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun Yhdysvaltain MLS:ssä tosiaan joukkueiden yleisbudjetit vaihtelivat tuolloin tilapäisessä ihan suurenkin luokan rahavirroissa silti melko pieninä ihan Yhdysvaltain muihin sarjoihin verrattuna.

Pienin yleisbudjetti oli ollut 2,2 miljoonaa Yhdysvaltain Dollaria ja suurin oli 10 miljoonaa Yhdysvaltain Dollaria.

Samaan aikaan 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa USL-1:ssä yleisbudjetit olivat sarjassa keskimäärin vain noin miljoona Yhdysvaltain Dollaria ja alimmassa ajoittain USL-2:n korvanneessa nimellisessä ammattilaissarjasa PDL:ssä yleisbudjetit olivat normaalisti 50 000-175 000 Yhdysvaltain Dollaria.

Pienin poikkeuksin nuo alempien sarjojen vastaavat yleisbudjetit pysyivät saman tasoisina myös 2000-luvun lopulle tullessa joskin Yhdysvaltain Mestaruusliigassa ja USL-1:ssä oli hieman enemmän lähteneet nuo kulut nousuun yleisbudjettienkin lisäksi.

MLS:ssä vuorostaan yleisbudjetit ja palkkakatot kasvoivat kasvamistaan, mutta yleisemmin palkat eivät ainakaan ihan paikallisista pelaajista puhuttaessa.

Palkkakatto oli eräässä vaiheessa myöhempää 2000-lukua jo 1,9 miljoonaa Yhdysvaltain Dollaria.

USL-1:ssä pelaajabudjetit olivat esimerkiksi noin miljoonan Yhdysvaltain Dollarin yleisbudjetin joukkueessa 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa sarjan rahavuosina 300 000 Yhdysvaltain Dollaria mikä tarkoitti puolivuotiselle palkkapelaajalle 2500 Yhdysvaltain Dollarin kuukausipalkkaa ja kokovuotiselle palkkapelaajalle 5000 Yhdysvaltain Dollarin kuukausipalkkaa.

Sittemmin pelaajabudjetit romahtivat ja lähtivät laskuun tuossakin sarjassa.

Kummallista kyllä erinäiset muut kulut säilyivät USL-1:ssä, USL-2:ssa ja PDL:ssä yllättävänkin samoina kuin 1990-luvun lopun tai 2000-luvun alun tilapäisinä rahavuosina.

Esimerkiksi Toronto Lynxin valmentajapalkka säilyi samana vuonna 2001 kuin vuonna 2006 eli 50 000 Yhdysvaltain Dollaria oli vuosipalkka, valmentajien omilla pomoilla kuten pelkällä joukkueenjohtajalla oli jo 250 000 Yhdysvaltain Dollaria tuolloin vuonna 2001 kuten myös vuonna 2006 ja esimerkiksi koko seuran muut toimistokulutoiminnot tai työntekijäkulut olisi katettu tuolla joukkueenjohtajan palkalla.

Samaa tasoa aiottiin ylläpitää myös kun tiputtiin niinkin alas kuin PDL:ään vuodeksi 2007, mutta lähtökohtaisesti poikkeuksena USL-2:een nähden enintään vain valmentajien palkan osalta eikä joukkueenjohtajat tai muutkaan valmentajien pomot paljoakaan enempää mielellään kauteen saaneet tienata vaikka saman sarjan ihan parhaimpien mahdollisten joukkueiden eli käytännössä USL-2:n suorien putoajien seuroilla saattoi olla edelleen noinkin kovia palkkoja vastaavilla puolilla.

[Piippu-Virtanen]

Kun Toronto Lynx tippui vuodeksi 2007 peräti tosiaan PDL:ään asti USL-1:stä niin yksi syy sille oli tietenkin väistämätön joukkueiden yleismaksujen ja kaikkien kustannusten halpeneminen.

Huolimatta tosiaan aiemmin mainitsemistani oheiskulujen suuruudesta huolimatta erilaiset kauden läpivientiin tähtäävät summat pienenivät USL-1:stä kerralla sinne asti pudotessa ainakin 500 000 Yhdysvaltain Dollaria.

USL-2:een tapahtunut normaali taloudellisesti saneerattavan seuran putoaminen sinne olisi tarkoittanut kauden läpivientiin tähtäävien summien putoamista enintään 150 000 Yhdysvaltain Dollarilla monien muiden taloudellisten velvoitteiden yhä pysyessä aikanaan liian kovina seuralle.

Myös kausikierrosten pelaamisen määrä oli eroissa selvää.

PDL:ssä oli vain 12 ottelukierrosta tavallisella ottelukaudella ennen mahdollisia pudotuspelejä, USL-2:ssa oli vastaavasti 24 ottelukierrosta tavallisella ottelukaudella ja USL-1:ssä olikin jo ainakin 28 ottelukierrosta tavallisella ottelukaudella ennen mahdollisia pudotuspelejä.

USL-1:ssä täytyi Toronto Lynxillä olla myös matkustuskuluihin olla vähintään 95 000-150 000 Yhdysvaltain Dollaria käytännössä vuosina 2000-2006 jotta voitiin kyetä vetämään edes normaali sarjakausi läpi ja päälle tietenkin tulivat mahdolliset sarjan muut ottelujen matkakulut tai harjoitusottelujen kulut.

USL-1:ssä ja USL-2:ssa tavallisten automatkojen lisäksi rahaa kului Yhdysvaltain Mestaruusliigan ja MLS:n tapaan myös lentomatkoihin.

PDL:ssä vuorostaan oli hädin tuskin milloinkaan lentomatkoja ja kun oli niin sarjan joukkueiden osalta puhuttaessa niitä oli vain murto-osa verrattuna ylempiin sarjoihin eli enimmäkseen satunnaisesti kaudesta riippuen koviksikin nousseet matkakulut olivat automatkojen aiheuttamia kuluja.

PDL:ssä ei myöskään vielä vuonna 2007 tai sitä aiemminkaan lyhyttä vuosien 2000-2001 eli sarjan raha-aikojen loppupuolta ollut edes pelaajien maksupakkoa samalla tapaa kuin ylemmissä sarjoissa.

PDL:ssä ei ollut edes puolipalkallistakaan velvoitetta.

Toisin sanoen PDL:ssä pystyi käyttämään nuoria College-tason tai amatööritason pelaajia joille ei juuri palkkaa tarvinnut maksaa ja mikäli tarvitsi niin äärettömän vähän verrattuna vaikkapa jopa USL-2:een missä täytyi palkattomuudenkin tapauksessa kuitenkin korvata kulukorvauksena matkakulut ja lentomatkakulut ja antaa se sitten 'palkkana' sen erotusosista ja vähänkin USL-2:sta ylempänä ei enää moinenkaan menettely olisi kelvannut.

PDL:ssä vuodesta riippuen mikäli ei tarvinnut lentää tai sarjaan ei osunut lentomatkoja vaativia seuroja otteluetäisyyksien vuoksi niin vuodeksi 2007 silloin oli laskettu matkakulujen olevan kauteen enintään vain vaivaiset 25 000 Yhdysvaltain Dollaria kun varsinkin tuolle vuodelle pelaavat seurat osuivat varsin lähekkäin ottelupaikkakunniltaan.

PDL:ssä tosiaan Toronto Lynxin velkaisia omistajia kieltämättä huojennutti myös huvittavasti vuodeksi 2007 sarjan yleinen pisteraha minkä arvioitiin olevan vain vaivaiset 4 Yhdysvaltain Dollaria pisteeltä.

Muiden ylempien sarjojen pelkät pisterahatkin olivat hirvittävän paljon suurempaa luokkaa sarjan yleisenä sellaisena.

Toronto Lynxin osalta seuran ja velkaisuutta jossain määrin olivat kiihdyttämässä tietenkin myös heikot katsojamäärät sen otteluissa.

Vuonna 2006 Toronto Lynx oli vähiten seuratuin seura koko USL-1:ssä jolloin parhaimpiinkin peleihin ei tullut edes 2000 katsojaa kun vuonna 2000 rahavuosien aikaan parhaimmillaan seuran peleihin samalla sarjatasolla tai tuolloin vielä tietenkin A-Liigassa 11 000 katsojaa parhaimmillaan peleihin!

[Piippu-Virtanen]

Filippiineillä tosiaan huolimatta maan pääsarjan nimestä eli Filippiinien Valioliigasta tai yleisimmin vain Filippiinien Liigasta sillä ei ole mennyt kovinkaan hyvin.

Lähivuosina on puhuttu tietenkin ammattimaisista kysymyksistä ja palkallisuutta on harkittu nostettavan täysammattilaisuuteen asti.

Lähtökohtaisemmin on silti pysytty amatööritasoissa tai puolipalkallisessa jalkapalloilussa osin senkin vuoksi, että täysammattilaisuuteen sarjassa olisi tarvittu ainakin 10-50 miljoonaa Filippiinien Pesoa tai vielä paljon enemmän sarjan todelliseen ammatillistumiseen.

Euroissa tuo 10-50 miljoonaa Filippiinien Pesoa olisi ollut 197 000-985 000 Euroa.

Vuonna 2016 pyrittiin maaliskuussa 2017 aloittamaan silloinen uusi Filippiinien Valioliiga ja siihen olisivat tulleet tietenkin budjettikatot ja palkkakatot ja muutoin ammattimaisuuteen pyrkivät lisenssit rajoituksineen kuten AFC:n omien lisenssirajausten lisäksi myös kansalliset ja ulkomaalaispohjaiset rajoitukset.

Esimerkiksi 4 ulkomaalaispelaajaa kohti aina yhden täytyi olla AFC:n jäsenmaan pelaaja.

Noihin aikoihin verratessa sarja saatiin alulle, mutta taso on jäänyt aika matalaksi.

[Piippu-Virtanen]

Kazhakstanin aiemmin esitelty Valioliiga vuorostaan ei juuri rahapulasta kärsinyt, mutta se ajautui kuitenkin vuoden 2012 jälkeen polkemaan ainakin vuoteen 2016 palkoissaan.

Vuonna 2012 Kazhakstanissa huipputason palkaksi voitiin laskea mikä tahansa yli 30 000 Euron kuukausipalkka ja normaalitason palkaksi laskettiin 15 000 Euron kuukausipalkka.

Hieman normaalia tasoa alemmaksi sanottiin sellaista kuukausipalkkaa mikä oli 13 000 Euroa ja huonompien tai sarjan huonoiten maksavienkin seurojen kuukausipalkat olivat 6000-7000 Euroa kuukaudessa.

Toisaalta vuoden 2012 jälkeen nuo eri palkkaluokat jäivät polkemaan paikoilleen tasossaan ainakin vuoteen 2016 asti minkä jälkeen tilanne joko parani tai huonontui nykypäivään tultaessa.

[Piippu-Virtanen]

Irlannissa sen Liigassa, Pääsarjassa ja 1. Divisioonassa/1-divisioonassa eivät juuri vuonna 2015 palkallisuudet kukoistaneet.

Itse asiassa niissä kaikissa palkallisuus oli vuoden 2016 alkaessa heikentyneet vuoden 2008 vastaavista näkymistä.

Irlannin Liigassa viikkopalkka oli pudonnut samassa ajassa noin 3500 Eurosta jopa vain 1000 Euroon viikossa ja usein allekin.

Yleisempi viikkopalkka oli niinkin vähän vuonna 2015 kuin vain 400 Euroa viikossa kun vielä vuonna 2005 samanlainen yleinen viikkopalkka oli silloin vertailuksi jo pelkästään 1200 Euroa ja vielä vuonna 2010 tuolloin heikentyneenä 600 Euroa pelkästään viikossa.

Myös nuoret pelaajat kärsivät sillä samassa ajassa heidän noin 500 Euron tai 600 Euron hieman vaihteleva viikkopalkka oli pudonnut jopa vain 200 Euroon viikossa ja satunnaiset bonukset eivät paljoa heidän mieltään parantaneet.

Vuonna 2005 nuorilla pelaajilla Irlannissa oli ollut vielä 700 Euroakin viikkopalkka.

Irlannissa jalkapalloilussa oli noihin aikoihin tapana käyttää kokovuotista laskutuskäytäntöä tai 40-viikkoista laskutuskäytäntöä vuoteen.

Irlannin Liigan SCP-säännön mukaan esimerkiksi mikäli jollakin joukkueella oli vaikkapa miljoonan Euron vuosivoitto niin vuosivoitostaan se ei saanut käyttää kuin 650 000 Euroa enintään pelaajapalkkoihin.

Tuosta summasta sai maksaa 16 250 Euroa 40-viikkoista laskutuskäytäntöä kohti pelaajille ja kokovuotista laskutuskäytäntöä kohti 12 500 Euroa pelaajille.

Käytännössä niin paljon kun pelaajat esimerkiksi olisivat halunneet kokovuotisella laskutuskäytännöllä vaikka sen 16 250 Euroa niin esimerkiksi tuolla miljoonan vuosivoitolla samaan aikaan loppusumma olisi ollut 845 000 Euroa ja sillä olisi rikottu sarjan SCP-sääntöä ja aiheutettu muitakin ongelmia mahdolliseen seuratalouteen.

Irlannissa oli tietenkin tuolloin myös käytännössä jalkapalloilijan minimipalkkaa vastannut PFAI:n eli Irlannin Ammattijalkapalloyhdistyksen suojarahan osuus mikä oli keskimäärin vain 100 Euroa.

Irlannin Liigan varakkaimmankin pelaajan arveltiin olevan vain jonkin verran yli 40 000 Euron vuosituloilla sarjan rikkain.

Se olisi tarkoittanut sen jonkin verran tietenkin yli 1000 Euroa viikkopalkkana ja kuukausipalkkana hieman yli 4000 Euroa.

Ja olemista sen 10 000 Euroa vähemmän tienannut pelaaja kuin vuoden 2011 Irlannin Liigan rikkain pelaaja mikä tienasi ainakin 50 000 Euroa kaudessa.

Irlannin Pääsarjassa keskimääräinen vuositulo oli 16 000 Euroa vuotta kohti ja Irlannin 1. Divisioonassa/1-divisioonassa enää vain 4000 Euroa vuotta kohti keskimäärin.

Toki vuonna 2015 tuo 16 000 Euroa varmasti vuotta kohti olisi kelvannut jollekin 20-vuotiaalle nuorukaiselle millä ei vielä olisi ollut esimerkiksi selkeää työpaikkaa tai joka ei vielä silloin jalkapallossa olisi nauttinut käytännössä lainkaan mitään palkkaa.

Toisaalta monelle sen ajan työihmiselle tai vanhemmalle ihmiselle 16 000 Euron vuositulot olisivat vastanneet heidän ensimmäisiä silloisia työpaikkojaan tai ihan ensimmäisiä jalkapallotason palkkojaan ja olleet lähinnä naurettavaa palkallista riistoa Irlannissa.

Irlannin Pääsarjassa joitakin vuosia aiemmin kun siihen vielä päälle tietenkin laski tuolloin Irlannin Pääsarjan ja Irlannin Liigankin rahakkaamman tilanteen niin esimerkiksi Irlannin Pääsarjassa tuohon aikaan keskimääräinen vuositulo oli 45 000-48 000 Euroa eli sen kolme kertaa tai melkein kolme kertaa enemmän kuin vuonna 2015.

Irlannin Liigassa tuohon rahakkuuden aikaan eli noin vuosina 2000-2005 ja tätäkin aiemmin jatkuen siitä sitten vielä jossain määrin vuosiin 2006-2008 ei ollut lainkaan harvinaista nähdä jopa 100 000 Euronkaan vuosipalkkoja tai 600 Euron viikkopalkkoja alkupalkkana kuten ei Irlannin Pääsarjassakaan.

Ihan suurseuroissa esimerkiksi 100 000 Euron vuosipalkka oli noina Irlannin omina nk. Rahavuosina pelkkä alkupalkka ja todelliset huippuvuosipalkat pyörivät reilusti yli 200 000 Eurossa puhumattakaan bonuksista päälle jolloin voitiin puhua pelaajatasolla puolimiljonääristä tai jopa miljoonääristä Euroissakin.

Tilanne koski enimmäkseen Irlannin Liigaa, mutta ei ollut harvinaista edes Irlannin Pääsarjassakaan tuollainen tilanne.

Tai no sen verran tietenkin, että 200 000 Euroa oli enemmän jo harvinaisempi juttu Irlannin Pääsarjassa kuin Irlannin Liigassa joskin ei tietenkään mikään ihan mahdoton suoritus toteuttaa pelaajapalkkana.

Vuonna 2015 tuollaisesta tilanteesta nähtiin tietenkin vain haaveunta Irlannissa enää.

Tavallisen jalkapalloilijan oli esimerkiksi monta kertaa vaikeampaa saada paikallista asuntolainaa kuin mitä vielä vuosina 2005-2007 oli saada.

Vuonna 2015 juurikin nuo alimmat palkat olivat todella heikkoja vertailussa jopa ihan tavallisiin kansalaisiin kuukaudessa tai maan minimipalkkaan.

Ne olivat kolme kertaa vähemmän muun muassa jo keskipalkkana ja saattoivat olla sitäkin vähemmän koska Irlannissa tuolloin oli kuitenkin vielä ihan menettelevä keskipalkka vaikka minimipalkka melko huono jo olikin.

200 Eurolla viikossa ei käytännössä melkein mistään kohtaa Irlannissa saanut järkevää yksiötäkään vuokralle ja mikäli vielä jostakin sellainen todennäköisesti erittäin huonossa kunnossa ollut murju olisikin löytynyt niin yleiset elämisen kulut ruokineen, juomineen, laskuineen ja matkustuksineen eivät olisi mitenkään tulleet katetuksi sellaisin kuluin.

Puhumattakaan veroista päälle.

400 Eurolla viikossa vuoden 2015 Irlannissa tilanne olisi jo ollutkin vähän parempi, mutta edelleen oltiin vaaravyöhykkeellä sillä keskimääräisen kuntoiseen yksiöön ei Irlannissa siihen aikaan päässyt silläkään summalla vuokralle vaan huonompilaatuisissa ainakin todennäköisesti piti asua vaikka muut elinkustannukset alkoivatkin jo helpottua.

Kuitenkin Irlannin palkkatilanne ei ollut niin kovin paljon huonompi sarjatasoltaan kuin esimerkiksi kaikkein köyhimpien tai talousahdingossa olleiden Skotlannin pääsarjojen seurojen vastaava sinä vuonna.

Esimerkiksi Ross County oli talousvaikeuksista kärsinyt seura millä viikkopalkka pyöri jossakin 600 Euron tasalla.

Alaspäin mennessä Skotlannin vastaavissa sarjoissa myös tuloerot olisivat tasaantuneet Irlannin vastaavaan tilanteeseen.

Varsinkin kun riittävän alhaisilla Skotlannin sarjatasoillakaan ei paljoa yli 400 Euron viikkopalkkoja makseltu.

Sama koski myös Espanjan tai Italian myös riittävän alhaisia sarjatasoja missä tosin saattoi olla vielä esimerkiksi sellaisia seuroja mille ei olisi ollut 800 Euron viikkopalkkakaan ongelma.

Vastaavasti Irlannin palkkatilannetta vertailtiin myös Portugalin toiseen ja Puolan toiseen ja kolmanteen sarjatasoon millä olivat myös menossa tai alkamassa vastaavat palkkakriisit.

Irlannilla toki tilanne oli parempi kuin paljon palkkojaan korottanut, mutta silti Euroissa yhä vähäisiä määriä maksaneena Nigerialla millä viikkopalkka vaihteli taas hieman Nigerian Nairan kurssista riippuen 130-260 Euroon viikossa.

Vaikka Irlannin jalkapallon taloudellinen tilanne kärsikin niin yllättävän ammatillisena se silti säilyi moniin kilpaileviin sarjoihin verrattuna.

Joissakin palkkatutkimuksissa oli siten suorastaan naurettavaa laskea Nigerian Valioliiga muun muassa Irlannin vastaavien sarjatasojen edelle ja vielä sitäkin naurettavampaa oli muka väittää Nigerian Valioliigaa maailman 34:ksi maksavimmaksi sarjatasoksi maailmassa ainakin sillä hetkellä eli vuonna 2015.

Esimerkiksi tuossa tutkimuksessa missä Nigerian Valioliiga esiintyi niinkin korkealla tasolla oli ainakin sentään huippumaat jalkapallossa pääsarjatasoin ihan korkealla ja välillä tuntuikin, että paljon edes kaikessa epätodennäköisyydessään järkevämpi vaihtoehto olisi ollut nimittää vaikka Etelä-Afrikan Liigaa jalkapallossa maailman 34:ksi parhaiten maksavimmaksi sarjaksi tuolloin kuin Nigerian Valioliigaa sillä erot olivat erittäin suuria.

Toisaalta taas ihan Englannissakin mitä alemmaksi mentiin niin sitten alkoi olla vaikeaa pysyä edes kansallisen maan minimipalkan perässä sinä vuonna tai vaikkapa tavallisen sairaanhoitajan tai opettajan vuositasossa kiinni jotka olisivat olleet sen 23 500-47 000 Euroa sairaanhoitajan tasolla ja 30 000-60 000 Euroa opettajan tasolla maassa.

Yleisesti ottaen Englannin Kakkosliigaan asti voitiin puhua ihan varakkaista sarjoista ja tietenkin aina sinne Kansallisliigaan tai Konferenssiliigaan asti erittäinkin kovia palkkoja maksaneista sarjoista.

Irlannin osalta taas jollakin tapaa ainakin lähinnä Irlannin Liigan osalta puhuttaessa se otti ammattimaisuuden askeleet rahakkuudessa 1970-luvun alussa ja Irlannin Pääsarja tuli jonkin aikaa sitten sitä perässä.

Kuitenkin Irlannin Pääsarja oli paljon pidempään käytännössä puoliammattimainen sarja yhtä puolipalkallisin pelaajin.

[Piippu-Virtanen]

Shamrock Roversilla oli vuosina 2009 ja 2015 Irlannin Pääsarjassa yllättävänkin samanlainen viikkopalkkojen laskutuskäytännön enimmäisraja.

Tosin ero tietenkin oli vuoden 2009 tilanteeseen nähden vuonna 2015 tietenkin huonontunut taloustilanne.

Shamrock Roversilla oli siis mahdollisuus pistää enintään viikkopalkkana noin 22 pelaajaa kohti noina vuosina 12 800 Euroa.

Se tarkoitti parhaalle pelaajalle palkassa 850 Euroa viikkoon ja muille sitten enintään 569 Euroa viikkoon ja usein tietenkin vähemmän.

Hieman aikaisemmin Shamrock Roversilla olivat pelkästään alkupalkat hieman vaihtelevasti 500-1000 Euroa viikossa helpostikin joten periaatteessa jo vuonna 2009 ei ollut enää mikään ihan mahtavin taloudellinen tilanne, mutta tuolloin seuralla oli tietysti vielä muita sponsoreita joiden avulla pystyi kuluja vähän paremmin hoitamaan.

[Piippu-Virtanen]

Vuoden 2006 tai 2007 tasosta USL:ssä sen sarjoissa 1 ja 2 olivat vuoteen 2015 mennessä puhuttaessa palkkapuoli alkanut laskea ajoittain hälyyttävästikin.

USL-1:ssä pystyi vielä näkemään ihan menettelevää palkkaa nauttivia pelaajia, mutta silti aiempiin aikoihin verrattuna 2000 Yhdysvaltain Dollarin kuukausipalkka oli jo hyvä kun aiemmin oli ollut paljon enemmän kuten kerroin ja mikä tietysti oli aiempiin aikoihin verrattuna todella vähän tai jonkin verran vähemmän riippuen tosiaan pelaajan puolivuotispalkallisuudesta tai täyspalkallisuudesta kuukautta kohti.

USL-2:ssa sen sijaan kulutasot olivat alkaneet pudota vuosista 2006 tai 2007 selvästi.

Tuolloin siinä sarjassa vähiten palkatuimmille pelaajille jo esimerkiksi 50 Yhdysvaltain Dollarin viikkopalkka alkoi tuntua todellisuudelta.

[Piippu-Virtanen]

Vuonna 2012 MLS:ssä vuosipalkka oli 33 750 Yhdysvaltain Dollaria tai 2800 Yhdysvaltain Dollaria kuukaudessa.

Vuodeksi 2013 MLS:n pelaajapalkat sarjassa liikkuivat selvästi edellistä vuotta korkeampina.

Normaalimpi tulotaso kaudessa oli 35 125-368 750 Yhdysvaltain Dollarin luokkaa ja ylimmän summan jälkeen tulotaso alkoi tietenkin harvinaistua.

MLS:ssä nähtiin erittäin pitkästä aikaa jos tavallaan ainakin nykypäivän Yhdysvaltain jalkapalloilussa ensi kertaa myös miljonääriluokan pelaaja kun parhaiten palkatuimman pelaajan vuosipalkan sanottiin olevan jonkin verran yli miljoonan Yhdysvaltain Dollarin.

Vuodeksi 2014 MLS:ssä vuosipalkka oli 148 693,26 Yhdysvaltain Dollaria tai 12 391,105 Yhdysvaltain Dollaria kuukaudessa.

MLS:ssä parhaiten palkattu pelaaja sai vuoteen 4,9 miljoonaa Yhdysvaltain Dollaria, toiseksi parhaiten palkattu pelaaja sai vuoteen 4 miljoonaa Yhdysvaltain Dollaria ja kolmanneksi parhaiten palkattu pelaaja sai 3,75 miljoonaa Yhdysvaltain Dollaria.

Vertailun vuoksi kilpaileva liiga NASL tai nk. Uusi NASL erotuksena alkuperäisestä vastaavasta sarjasta poiketen oli Yhdysvalloissa maan kakkostason tai vaihtelevasti kolmostason sarja jota pidettiin tietyllä tapaan kovapalkkaisimpana vastaavan tason sarjoista kun kilpailevat sarjat kuten USL Pro ja Yhdysvaltain Ammattilaisdivisioona yhdessä tuttujen USL-1:n ja USL-2:n tapaan joutuivat talousvaikeuksiin.

NASL:ssä kun sarja uuden tulemisensa mukaan perustettiin niin sarjassa ei ollut palkkakattoa, mutta sarjan rikkain pelaaja ei tienannut enempää kuin 45 000 Yhdysvaltain Dollaria kauteen ja normaalimpi tulotaso oli enemmänkin 15 000-30 000 Yhdysvaltain Dollaria ja tietenkin usein reilusti alle kauteen.

Vuonna 2014 NASL:ssä oli keskipalkat vuodessa noin 45 000 Yhdysvaltain Dollaria tai vähän alle eli sen 40 000 Yhdysvaltain Dollaria.

Noin 15 000 Yhdysvaltain Dollarista eteenpäin palkat lähtivät liikkeelle pysyen yllättävänkin samoina kuin perustamisvuotenaan eli 15 000-30 000 Yhdysvaltain Dollarin tasolla ja tietenkin huonompiakin palkkoja nähtiin, mutta toisaalta sarjan parhaiten palkatuin pelaaja ansaitsi jo tälläkin tasolla 100 000 Yhdysvaltain Dollaria vuodessa.

Edelleenkään palkkakattoa ei ollut NASL:ssä silloin, mutta ulkomaalaispelaajien määrä oli rajoitettu 7 pelaajaan joukkuetta kohti enintään.

NASL:n palkoista voitiin tietenkin niitä pitää huonoina parempiin sarjoihin nähden silloin kun sarja oli laskettu kakkostason sarjaksi, mutta varsinkin jo kolmostason sarjana ei juuri mistään voinut Yhdysvalloista löytää sellaista sarjaa tavallisen jalkapallon puolelta missä olisi noin hyvin maksettu palkkaa.

Etenkin kun kilpailevillakin sarjoilla oli vaikeuksia.

Ja kun vielä vähän aikaa aiemmin NASL oli tunnettu lähinnä sarjana missä joissakin seuroissa pelaajille maksettiin vain lähinnä puolivuotiskausille palkkaa tai enintään 8 kuukaudelle.

Näin oli ainakin ollut vielä niinkin myöhään kuin vuosina 2012 ja 2013 Carolina Railhawksissa missä enimmäisraja oli ollut jälkimmäisenä vuonna kuukausipalkan osalta esimerkiksi 8 kuukautta kohti 5000 Yhdysvaltain Dollaria ja ensimmäisenä vuonna vaihtelevasti 1800-3200 Yhdysvaltain Dollaria myös esimerkiksi 8 kuukautta kohti.

[Piippu-Virtanen]

Historiallisesti Espanjassa vain La Liga ja sitä edeltänyt Primera Division (Joka on toisinaan ihan yksi ja sama sarja joskin La Liga on tietysti rahakkuuden myötä ollut se sama sarja uudelleen nimettynä ja joskus tämä on juurikin La Ligaa alempi sarja.) ja Segunda Division (Mikä sitten vuorostaan on toisinaan Primera Division silloin kun La Liga ei sitä ole. Tätä sarjaa kutsutaan toisinaan ja on ehdotettu lopullisesti nimettävän uudeksi La Liga Dosiksi tai La Liga 2:ksi, mutta pois luettuna kaupallista nimeä sitä ei usein ymmärretä sellaisenaan.) ovat aina olleet ammattimaisia ja täysin palkallisia sarjoja.

Segunda Division B tai alkuperäinen Segunda Division silloin kun sitä järjestetään tai järjestettiin ja Tercera Division olivat aina puoliammattimaisia sarjoja ja enintään puolen tai kolmen neljänneksen kausipalkallisia sarjoja pois lukien tietenkin joitakin putoavia seuroja Segunda Divisionista tai satunnaisesti Primera Divisionista kun ei ollut La Ligaa nimityksenä ja loput sarjat heti yhtään Tercera Divisionasta alaspäin alkaen alkuperäisestä Cuarta Divisionasta jokainen sarjataso Espanjassa oli puhdas amatöörisarja.

Näin siis aiemmin mainittuna.

Mielenkiintoista on kuitenkin se, että Segunda Division B:ssä ja Tercera Divisionissa pohdittiin aikanaan täyspalkallisuuttakin ja vuodesta 2016 eteenpäin keskustelut ovat olleet säännöllisempiä kuin aiemmin.

Välillä taas niistä puhuttaessa tuntui siltä, että ne voisivat kyllä ollakin enemmän täysammattimaisia sarjoja toisin kuin täyspalkallisia sarjoja.

Segunda Divisionin ja Segunda Division B:n osalta hieman erikoisempaa ovat myös näiden edeltäjäsarjat eli Campeonato Nacional eli Kansallinen Mestaruussarja ja pelkkä Campeonato tai Campeonato de Espana eli Mestaruussarja tai Espanjan Mestaruussarja tai Jalkapallon Espanjan Sarja/Espanjansarja.

Erikoiset niistä tekee ne seikat, että toisinaan juuri nuokin sarjat silloisesti sen nimisinä sotkettiin yllättävänkin helposti tarkoittamaan La Ligaan.

Välillä Segunda Division B:tä haukuttiin varsinkin vuoden 2016 aikaan selkeäksi osa-aikapalkallisten ja osa-aikaisten ammattilaisten puuhamaaksi ja ainakaan tätä alempana Tercera Divisionissa ei paljoa paremmaksi sitä sanottu.

Segunda Division B:n palkkojakin ajoittain morkattiin huonommaksi jopa kuin Englannin Kakkosliigan tai juurikin vanhempien aikojen Englannin Jalkapallon 4. Divisioonan/4-divisioonan vastaavia, mutta tiedä sitten sen hetken todellisesta tilanteesta.

Historiallisesti ne todella olivatkin erittäin huonoja, mutta mitä enemmän nykypäivempään on tultu niin kyllä siellä ihan paljonkin on kyllä maksettu palkkoja jo tuotakin hetkeä kohti lähestyttäessä.

Tercera Divisionia vuorostaan haukuttiin samoihin aikoihin Espanjan jalkapallon B-luokan tiimien palkalliseksi kaatopaikaksi missä nuoria pelaajia pidettiin alipalkattuina tai käytännössä palkattomina verrattuna muka Englannin tai Ranskan vastaaviin sarjatasoihin ja missä välillä ihan kunnollistakin palkkaa nauttivat veteraanipalloilijat potkivat haluttomasti sunnuntaitason palloa nyhjäten sitten lopun ajan tyhjästä.

Nuoremmat ja silloin tällöin ihan ihaillutkin pelaajatähdet Tercera Divisionissa vuorostaan tuntuivat olevan enemmän osa-aikapohjaisia seikkailijoita joita usein värvättiin aivan liian nopeasti Segunda Division B:n tai Segunda Divisionin pariin ison rahan takia jossa sitten kyyti oli kylmää kun kokemusta ei ollut sarjatasolle riittävästi ja heille tunnuttiin maksavan turhasta.

Ranskan lehdissä pilkkaaminen tuntui menevän toisinaan brittilehtiäkin pidemmälle siihen mitä tuli Espanjan sarjatason palloiluihin.

Osin linja tietenkin vähän lieventyi ja muuttui kun itse Berberileijona nimeltä Zinedine Zidane vähän aikaa tosiaan ehti valmentajan uransa alkumetreillä valmentaa näidenkin tasojen seuroja Espanjassa kuten muun muassa Castiliaa.

Siltikin Berberileijonan sanottiin tunkeneen tassunsa siihen likaiseen itseensä mistä se ei puhdistuisi kun tunnettu entinen tähtipelaaja meni Ranskan lehtien kritisoimaan sarjatasoon.

Mikä kyllä puhui aika paljon tilanteesta ja ennakkoluuloista silloin.

[Piippu-Virtanen]

Vuoteen 2016 mennessä Ruotsin Damallsvenskan ja Hollannin Naisten Eredivisien sanottiin olevan erittäin kovapalkkaisia naisten sarjoja.

Toisaalta taas Naisten Bundesliigassa sanottiin siellä tienaavaan pelkästään jo enemmän kuin noissa sarjoissa samaan aikaan tienattiin yhteensäkään.

Naisten Bundesliigassa myös keskivertoluokan yleisbudjettikin oli jo kasvussa.

Vuonna 2007 ne olivat olleet noin 150 000 Euroa seuraa kohti, mutta jo vuonna 2014 900 000 Euroa seuraa kohti ja vuosina 2015 ja 2016 ne olivat nousseet miljoonaluokkaan.

[Jinete]

Segunda Divisionin ja Segunda Division B:n osalta hieman erikoisempaa ovat myös näiden edeltäjäsarjat eli Campeonato Nacional eli Kansallinen Mestaruussarja ja pelkkä Campeonato tai Campeonato de Espana eli Mestaruussarja tai Espanjan Mestaruussarja tai Jalkapallon Espanjan Sarja/Espanjansarja.

En ole varma ymmärränkö lainkaan mitä olet kirjoittanut, mutta 1903 ensimmäisen kerran kisattu Campeonato de España oli Copa del Reyn alkuperäinen nimi. Myöhemmin alkaneet Primera, Segunda, Segunda B jne ovat ja ovat aina olleet Campeonato Nacional de Liga de xxx.

[Piippu-Virtanen]

En ole varma ymmärränkö lainkaan mitä olet kirjoittanut, mutta 1903 ensimmäisen kerran kisattu Campeonato de España oli Copa del Reyn alkuperäinen nimi. Myöhemmin alkaneet Primera, Segunda, Segunda B jne ovat ja ovat aina olleet Campeonato Nacional de Liga de xxx.

Äärimmillään toki näinkin ja tosiaan myös tuota liiganimikettä on käytetty.

Välillä vain historiansa varrella espanjalaisissa lehdissä on erittäin monta vaihtoehtoista nimeä noille sarjoille etenkin silloin kun niitä ihan korkeimpia sarjoja mainitaan samassa yhteydessä jolloin tarvitaan tai on tarvittu erottavuutta.

Tercerasta on ajoittain ollut käytössä myös sen vastaavan alueen nimi siinä sarjanimen virallisemmassa osiossa jolloin esimerkiksi nimi on saattanut olla Campeonato de Andalusia vaikka ne edelleen kuuluvat Terceran alaisuuteen.

[Piippu-Virtanen]

Bulgarian osalta aiemmin todetusti mainitsin tuolloin Parvan ja Vtoran eli A PFG:n ja B PFG:n sarjatasoina maassa.

Toisinaan näissä molemmissa sarjoissa, mutta varsinkin Vtoran puolella ei aina ole kovinkaan paljon katsojia.

Sen 500 katsojaa keskimäärin.

Siltikin siellä on ollut menettelevän palkkaisia pelaajia molemmissa sarjoissa.

Etenkin kun molemmissa ne palkkatasot ovat yllättävänkin tasaista luokkaa.

Kuukausiansioina normaalitaso on tai pikemminkin oli vuonna 2016 näin esimerkiksi 800-1500 Bulgarian Levaa ja mikä tahansa yli 2300 Bulgarian Levaa ylittävä summa alkoi olla kuukausiansiona kovaa luokkaa.

Bulgarian Leva on lähtökohtaisesti Euroon aina sidottu kun Bulgariakin on monta kertaa ollut liittyä yhteisvaluuttaan eurooppalaisittain, mutta on myös lykännyt lopullista tuloaan siihen.

Ensi vuoden huhtikuussa maa on aloittamassa pankkien sopeuttamiset siihen lähtökohtaisesti kun aiemmin se ei kyennyt läpäisemään muun muassa maan pankkien stressitestejä verrattuna moniin muihin euromaaehdokkaisiin, mutta niiden on tietenkin arveltu epäonnistuvan taas kerran huolimatta tänä vuonna viimein onnistuneista alustavista pankkien stressitestien valvonnasta ilman jotakin hylkäävää kohtaa sinänsä ja vaikka vuodesta 2022 on lopultakin puhuttu maan eurovuotena niin monien mielestä ja oikeasti maalle sopivampi vuosi liittyä euroon olisi vasta vuosina 2025-2030 ja ehkä jopa tämänkin jälkeen.

Tosiaan yksi Bulgarian Leva on muun muassa Tanskan Kruunun tapaan aina sidottu Euroon tietenkin tietyllä kurssilla joskin vaihteluväli on erilainen ja Tanskan Kruunuun nähden maalla on jonkin verran erivapauksia enemmän siinä missä Tanskalla ei niitä ole ja vastaavasti taas joitakin erivapauksia on Tanskalla enemmän kuin Bulgarialla valuuttansa suhteen.

Aiemmin Bulgarian Levan sidontavaluutta oli Saksan Markka ennen euroaikaa ja sen kurssi vaihteli myös nk. Vanhan Levan ja Uuden Levan välillä ajoittain erittäin reilusti keskellä omaa Bulgarian Pankkikriisiä enemmän 1990-luvun puolivälissä ja lopulla poiketen tietenkin Suomen ja Ruotsin 1990-luvun Pankkikriisistä.

Saksan siirryttyä Euroon Bulgarian Levan ja Euron kurssi säilyi suunnilleen ennallaan Saksan Markan pohjalta ja vuodesta 2005 lähtien määrätyn uuden ja lähtökohtaisen pysyvän kiinteän kurssin mukaan se onkin pysynyt siitä lähtien samalla vaihteluarvolla kun vuosina 2001-2004 tai vuosina 2002-2004 hieman Saksan Euroon siirtymisen osalta mietittävän historian aloitusvuoden vaihdellessa kun Saksa aloitti hieman muita maita aikaisemmin kaikkiaan Euron yleisen käyttämisenkin.

Euroissa tuo mainitsemani summa kuukausittain olisi siis keskimäärin 409,033504 Euroa-766,93782 Euroa ja mikä tahansa yli 1175,97132 Euron menevä summa alkoi olla kuukausiansiona kovaa luokkaa.

Bulgarian Palloliiton sääntöjen mukaan tietenkin jalkapalloilija on luonnollinen henkilö jolla on sopimus jalkapalloa harjoittavan urheiluseuran kanssa ja jonka pääammatti tai elantokeino ensisijaisesti olisi jalkapallo. Näissä sarjoissa eli Parvassa ja Vtorassa täytyy olla tai ainakin vuonna 2016 täytyi olla ammattimaisia pelaajia ja mikäli jostakin syystä ei voinut olla ammattimainen täytyi olla ammattipalkallinen lisenssi ja mikäli taas vuorostaan ammattipalkallisuuden lisenssi ei täyttynyt niin täytyi sen vastineeksi olla kuitenkin muutoin ammatillinen lisenssi niihin sarjoihin monia asioita kuten edes yleisiä vakuutuksia varten kun Bulgarian vakuutuslaki on tai ainakin vielä tuolloin oli hieman erilainen kuin mitä EU-maissa keskimäärin oli.

Yleisesti ottaen Bulgariassa oli kuitenkin yllättävänkin huono elintaso ja samoin myös tienestitasot jopa monien maiden vastaavien toisten tai kolmansien sarjatasoihin palkkarakenteisiin nähden mitä oli toisinaan tai välillä ihan usein morkattu alipalkkaisiksi sarjoiksi.

Säännöt olivat melko yhteneviä Parvan ja Vtoran osalta, mutta Parvassa erityisen kovia olivat muun muassa urheilukriteerit, talouskriteerit, infrakriteerit muun muassa stadioneita tai harjoitteluareenoita varten, hallintokriteerit seuroissa ja yleensäkin laillisuuskriteerit tarkastelua varten Vtoraan nähden.

Vuonna 2016 CSKA Sofia meni tietyllä tapaa erittäinkin järkyttävästi konkurssiin ja putosi Tretaan vaikka välillä sitä oltiin pudottaa erittäinkin alas Bulgarian sarjajärjestelmässä aina maan yleiseen 3. Divisioonaan/3-divisioonaan asti sillä konkurssin taso erittäinkin suurta luokkaa.

Lopulta kuitenkin sopuun päästin putoamisesta vain luokkaa alemmaksi. Vtoraan seura ei voinut osallistua kun ymmärrettävästi sarja vaati ammattimaisuutta tai ammattitason palkkaa.

Bulgarian Palloliitto olikin juuri tuon konkurssin myötä pienemmälläkin tasolla heräämässä siihen, että Vtora olisi tuolloisten näkymien perusteella pakko ollut vähäksi aikaa muuttaa takaisin amatööritason sarjaksi mitä se ei ollut enää ollut pitkään aikaan.

Yksi syy tietenkin myös siinä, että monta muutakin seuraa kuin vain CSKA Sofia olivat talousvaikeuksissa tai jopa lähellä konkurssia pitkälti organisaatioidensa vaikeuksien ja myös ammattilaisuuden tai puoliammattilaisuudenkin ylläpidon takia.

Aikanaan tosiaan Vtora siirtyi sarjana Bulgariassa rakettimaisella vauhdilla suoraan amatöörisarjasta täysammattilaiseksi sarjatasoksi kulkematta ensin puoliammattilaisuuden kautta tai siihen erikseen kasvamalla.

Bulgarian Palloliitto harkitsi myös vanhemman, Vtoran amatööriaikakauden loppuajan sääntömuutoksen palauttamista jossa jokainen seura saisi päättää erikseen selvemmin amatöörien tai ammattilaisten palkkauksesta vailla liian tiukkoja ammattilaislisenssien vaatimuksia.

Mikäli niin olisi käynyt niin silloin Vtoraa olisi voinut kohdella ainakin osin puoliammattimaisena sarjana ilman varsinaista puoliammattimaisuuden ylläpitoa.

Yleisesti ottaen Bulgariassa tosiaan normaalin palkan lisäksi melko hyvin on Parvassa ja Vtorassa ollut erilaisia bonuslisiä muun muassa vierasvoitoista tai kotivoitoista.

Sarjoista kieltäytymisiäkin on nähty.

Tshernomorets Balchik kieltäytyi vuodeksi 2015 esimerkiksi nousemasta Vtoraan kun sinne olisi pitänyt minimissäänkin olla yleisbudjetiksi 700 000-800 000 Bulgarian Levaa. Euroissa tuo summa olisi ollut 357 904,316 Euroa-409 033,504 Euroa.

Keskivertoa parempi yleisbudjetti Vtorassa oli laskettu vuodeksi 2016 sarjassa olevan Bulgariassa 1-1,5 miljoonaa Bulgarian Levaa. Euroissa tuo summa olisi ollut 511 291,88 Euroa-766 937,82 Euroa.

Mikä tahansa yli 2,5 miljoonan Bulgarian Levan tai 1,27822970 miljoonan Euron menevä yleisbudjetti olisi ollut jo valtavaa luokkaa Vtorassa ja sillä olisi voinut pelata melko hyvin ellei erinomaisestikin Parvassa.

Kun bonuspalkkiot laski päälle niin esimerkiksi Vtorassa oli mahdollista hyvinkin sellainen pelaajabudjetti missä olisi ollut 25 pelaajaa enintään 1000 Bulgarian Levalla tai 511,29188 Eurolla kuukaudessa ja se olisi tiennyt vuotta kohti enintään 12 000 Bulgarian Levaa tai 6135,50256 Euroa pelaajaa kohti ja kaikkiaan pelaajabudjettina 300 000 Bulgarian Levaa tai 153 387,564 Euroa joukkueelle.

Vuonna 2016 kuitenkin Bulgarian Palloliitto oli tähdentänyt sitä, että Vtorassa toisin kuin Parvassa täytyy mahdollisia talousvaikeuksia varten olla palkkojen enimmäisraja vain 40 % joukkueen yleisbudjetista eli toisin sanottuna se oli palkkakatollinen sarja ja siltikin talousvaikeuksia oli reilusti tai uhkasi olla reilusti silloisessa lähitulevaisuudessa.

Vtorassa ei sinänsä ongelmana olleet Parvaan nähden esimerkiksi matkakustannukset vaan juurikin ammattilisenssien kalleus, yleisten sarjamaksujen korkeus suhteessa Parvaan, erotuomaripalkkioiden kasvu, pelaajasopimusten erinäiset muut vaatimukset jotka saattoivat liittyä palkanlisiin tai vastaaviin ja ennen kaikkea pelaajien vakuutusmaksut ja mikäli pelaajan osalta jonkinlaista palkattomuutta yrittikin niin palkkatason täytyi olla aina kuitenkin maan yleisten urheilijan sosiaaliturvamaksujen mukainen.

Bulgariassa sosiaaliturva ei yleisesti ottaen ole kummoinen ja se on oikeastaan yksi Euroopankin heikoimmista, mutta erityisasemassa olevat ammatit tai ammattilaiset kuten ammattiurheilijat ovat paremmassa asemassa tavallisiin kansalaisiin nähden ja siten heillä on paremmat mahdollisuudet saada sosiaaliturvaa tai vaihtoehtoisesti hieman riittävän vanhan ajan Suomen huoltoavun ajan sosiaalivakuutuksen erotusrahaa mikä tietysti saatiin käyttöön nopeammin kuin miten tavallista huoltoapua silloin sai, mutta joka täytyi tietenkin toistuessaan liian usein tai muutenkin ihan kerrasta tai kahdestakin aina maksaa takaisin sen ajan suomalaisen itsepäisyyden mittakaavan mukaan.

Bulgariassa tosin historiallisempana aikana ennen tosiaan lähivuosia tai lähivuosikymmeniä ei samalla tapaa pidetty täysin julkisia palkkatutkimuskyselyjä tai muitakaan vastaavia selvityksiä jolloin palkkatilanteet olivat etenkin kommunismin ajan loppupuolella tai sen jälkeen useammankin vuoden ajan lähinnä vain suuntaa antavia arvioita.

Joka tapauksessa palkattomuus vaivasi pelaajia yhdessä alipalkkaisuuden kanssa ajoittain molemmillakin sarjatasoilla eikä vain Vtorassa.

Bulgarian Palloliitto joutuikin vuosien painostuksen jälkeen myöntymään vuonna 2008 syntyneeseen sopimukseen jolloin yleinen minimipalkka Parvassa täytyi olla 700 Bulgarian Levaa kuukaudessa ja Vtorassa 450 Bulgarian Levaa kuukaudessa. Toisin sanoen Euroissa summat olivat 357,904316 Euroa kuukaudessa ja 230,081346 Euroa kuukaudessa. Toisin sanoen vuosipalkka minimipalkan suhteen tuolloin Parvassa oli 8400 Bulgarian Levaa ja Vtorassa 5400 Bulgarian Levaa eli Parvassa 4294,8518 Euroa ja Vtorassa 2760,97616 Euroa.

Vuonna 2014 Bulgarian Palloliitto oli muuttanut jalkapalloilijan minimipalkkion koskemaan yleisesti vain ja ainoastaan yhtä kategoriaa ammattilaistasolla Parvaa ja Vtoraa koskien olemaan 500 Bulgarian Levaa kuukaudessa eli 255,64594 Euroa kuukaudessa eli vuotta kohti 6000 Bulgarian Levaa eli 3067,75128 Euroa.

Vuodeksi 2016 Bulgarian Palloliitto määritti jalkapalloilijan minimipalkkion olemaan yleisesti ottaen 568 Bulgarian Levaa kuukaudessa eli 290,413788 Euroa kuukaudessa eli vuodessa 6816 Bulgarian Levaa eli 3484,96546 Euroa.

Vuonna 2016 Bulgariassa yleinen maan minimipalkka oli 420 Bulgarian Levaa kuukaudessa eli 214,74259 Euroa kuukaudessa. Vuositasolla maan minimipalkka oli 5040 Bulgarian Levaa eli 2576,91108 Euroa.

Vuonna 2016 Bulgarian alin mahdollinen kansaneläke näin esimerkiksi oli vain 161 Bulgarian Levaa kuukaudessa eli 82,3179927 Euroa kuukaudessa ja vuotta kohti alin mahdollinen kansaneläke oli tuolloin 1932 Bulgarian Levaa eli 987,815912 Euroa.

Eräänlaisina suurseuroina Vtorassa pidettiin PFC Banskoa, FC Balkan Botevgradia ja FC Pirin Gotse Delcheviä.

Vtoran palkkatason sanottiin olleen Valko-Venäjän Ykkösliigaa, Albanian Kategoria e Parea ja Kreikan Kakkosliigaa vastaava normaalimmin ja huonoimmillaan mentiin jo alle esimerkiksi Kreikan Gamma Ethnikin tason vuonna 2016.

Bulgarian Tretassa sanottiin tienattavan enemmän kuin esimerkiksi Kreikan Kansallisessa Divisioona C:ssä mikä oli tuolloin erittäin amatööritasoinen sarja Kreikassa.