Vs: Kansainvälinen jalkapallo & talous ympäri maailmaa

[Piippu-Virtanen]

Kyproksella Jalkapallon Pääsarja ja sitä alempi Kyproksen Jalkapallon 1. Divisioona/1-divisioona olivat vuonna 2011 aiempaan nähden paremmassa asemassa siinä, että tuosta alemmastakin sarjatasosta puhuttaessa kaikki sen 14 joukkuetta kykenivät olemaan ammattimaisia ja täyspalkallisia joukkueita.

Mielenkiintoisesti vuonna 2011 Venäjän toiseksi ja kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla kuten myös Albanian Kategoria Superioressa eli paremmin tunnettuna Albanian Jalkapallon Superliigassa väitettiin näissä sarjoissa pelaavan nk. Palkallisia Amatöörejä ainakin ajoittain mitä vähävaraisempiin seuroihin mentiin.

[Piippu-Virtanen]

Jalkapallon Skotlannin Ensimmäisessä Divisioonassa kyettiin ainakin seuraavan kymmenen joukkueen toimesta harjoittamaan vuonna 2011 täysin palkallista ja ammattimaista jalkapalloa taloustilanteen parantuessa ja ne olivat seuraavat:

Raith Rovers

Livingston

Partick Thistle

Greenock Morton

QOS

Ayr United

Dundee

Falkirk

Hamilton

Ross County

Neljän eri Skotlannin Divisioonan osalta vuonna 2011 löytyi paljonkin täyspalkallisia joukkueita, mutta huolestuttavinta oli alhainen alustavien täyspalkallinen joukkueiden määrä mikäli niissä olisi tapahtunut äkillinen taloudellinen huonontuminen.

Vain 42 joukkuetta ilmoittautui täysin palkkaa maksaviksi seuroiksi tai ainakin sellaisen tilan takaamaan kykeneväksi joista 10 juuri luettelin.

Skotlannin Toinen Divisioona ja Skotlannin Kolmas Divisioonakin huolimatta niiden palkallisuudestakin yleisesti ottaen olivat lähinnä enemmän puolipalkallisuuden perään täysammattimaisina seuroja sisältäneinä sarjoina tai sitten täyspalkkaisuuden perään puoliammattimaisina seuroja sisältäneinä sarjoina.

Skotlannin Neljännen Divisioonan alimman tason joukkueille täydellinen palkattomuuskin alkoi olla mahdollista vaikkakin ei taloudellisen tilanteen parannuttua silloin niin iso ongelma kuin vähän aiemmin.

Skotlannin Ensimmäisen Divisioonan taloudellisina nk. Kulta-aikoina pidettiin toisinaan juurikin 1990-lukua ja erityisesti sen puoliväliä kun Dunfermline, Dundee United ja Morton olivat tietyllä tapaa suhteellisesti (Jopa 60 % varakkaampia mikäli eivät pelillisesti niin juurikin erinäisten sarjan parempien sponsoritilanteiden takia kuin vuonna 2011 arvioidut varakkaat täysammattilaisjoukkueet.) varakkaampia kuin monet muut seurat ja niitä haastoivat yllättävänkin hyvin puolipalkallisista joukkueista sellaiset seurat kuten Stranraer ja Dumbarton.

Vastaavasti erittäin alhaisen sarjatason eli Skotlannin Alamaan Liigan FC East Stirlingshiressä maksettiin edelleen samanlaisia viikkopalkkoja vuonna 2011 kuin mitä muutamaa vuotta aiemmin ja lisäksi toisinaan maksettiin korotettuakin palkkaa siitä vastineeksi, että 10 punnan viikkorahasta osa-aikaisille pelaajille luovutaan.

Tuolloin osa-aikaiset pelaajat aina kutsuttiin kauden otteluihin tilanteen mukaan ja maksettiin vain 50 puntaa peliltä jos sitäkään.

[Piippu-Virtanen]

Hieman samaan tapaan vaihtelevan puoliammattimainen sarja täydellä palkalla tai täysin ammattimainen sarja puolella palkalla tuntui olevan ainakin vuonna 2011 Sveitsin Jalkapallon 2. Divisioona/2-divisioona.

Tosin heikoimmat seurat palkallisesti alkoivat olla jo Kreikan kolmanneksi korkeimman sarjatason tai alempien sarjatason mittapuun mukaan vain jonkin verran niitä seuroja korkeammalla tasolla.

Sveitsin Jalkapallon 2. Divisioonalla/2-divisioonalla oli periaatteessa myös yksi erikoinen ongelma.

Se sarja yhdessä Venäjän Jalkapallon 2. Divisioonan/2-divisioonan, Singaporen S-Liigan, Azerbaidzhanin Jalkapallon Uuden Pääsarjan, Australian Jalkapallon B-Liigan ja Slovenian Prva-Liigan kanssa olivat siitä erikoisia sarjoja, että palkkaa maksettiin ajoittain paljonkin suhteessa sarjan erittäinkin pieniin yleisömääriin etenkin ajoittain.

Nuo kaikki sarjat keräsivät ainakin vuonna 2011 selvästi vähemmän yleisöä kauden peleihin kuin esimerkiksi Skotlannin Ensimmäinen Divisioona jalkapallossa.

Sveitsin Jalkapallon Kantonien Liiga tietenkin niiden välisenä sarjana ei erityisen paljon varakkaammassa asemassa ollut. Välillä Kantonien Liiga Sveitsissä on ollut tuon 2. Divisioonan/2-divisioonan korvaaja, mutta useimmiten lähinnä rinnakkainen tai myötäelänyt sarja joka välillä on elänyt omaa elämäänsä sveitsiläisessä jalkapallossa.

Etenkin kun tuossa sarjassa on toisinaan pelannut FC Vaduz Liechtensteinista.

[Piippu-Virtanen]

Aiemmin esitellyillä Azerbaidzhanin Valioliigalla ja Azerbaidzhanin Pääsarjalla oli tosiaan paljon varakkuutta, mutta ei aina kovinkaan hyvät harjoittelutasot tai edes paljon katsojiakaan.

Pääsarjaa azerien osalta kritisoitiin muun muassa Berti Vogtsin (Tuolloin kyseisessä maassa varsinkin vuonna 2011 vaikuttanut tunnettu jalkapallohahmo verraten hyvin myös suomalaisittain.) taholta sitä, että siinä pelaavilla joukkueilla oli periaatteessa maan toiseksi korkeimmaksi sarjatasoksi erittäin huono ja leväperäinen harjoitteluasenne.

Välillä viikkoa kohti ei ollut ehkä kuin vain puolitoista kertaa isommin harjoituksia ja silti palkka juoksi ajoittain korkeastikin tilille.

Azerien omaa Valioliigaa ei myös järin hirvittävästi seurattu ainakaan vuosina 2009 tai 2010 milloin sillä oli keskimäärin 1871 katsojaa ottelulta.

Luvut esimerkiksi olivat huonompia kuin Englannin Konferenssisarjalla tai Kansallissarjalla joiden pelejä katsoi keskimäärin 2028 katsojaa ottelulta noina vuosina.

Ja kyseinen sarjataso Englannissa aiemmin todetusti oli viidenneksi korkein sarjataso ja entinen Englannin Jalkapallon 5. Divisioona/5-divisioona tavallaan kun tuo kyseinen sarjataso Englannissa edelleen toki olemassa olevana on nykyään erittäin alhainen tasoluokitukseltaan.

[Piippu-Virtanen]

Marokon GNF 1:een/Botola Liigaan ja siitä puhuen tosiaan verrattuna vaikkapa juuri kilpailijansa Jalkapallon Algerian Liigaan nähden melko tuoretta on sen täysammattimaisuus.

Tai oikeammin täysammattilaisuus ja täysin ammattimainen palkkataso.

Vasta vuonna 2011 GNF 1/Botola Liiga ryhtyi tällaiseen kun aiemmin ammattimaiset palkkatasot olivat lähinnä haaveunta tai ne koostuivat ainakin lähinnä koko uran mittaisista tiukoista pelaamisista ihan varakkaimmissa sarjojen joukkueissa.

Tai kilpailukykyisen puoliammattilaistason mittapuun tienesteihin.

Mikä tietenkin oli melkoista kun muistaa, että kyseinen sarjataso kuitenkin on ollut melko ammattitasoista jalkapalloa muutoin pelillisesti.

[Piippu-Virtanen]

Albanian Kategoria Superioressa eli paremmin tunnettuna Albanian Jalkapallon Superliigassa aiemmin esiteltynä on ollut vuonna 2012 joitakin melko koviakin pelaajasopimuksia.

Ja ne ovat paikallisessa rahassa paljon, mutta eivät oikeastaan kovin paljon mitään euroissa tai eivät ainakaan nyt niin kovin paljon.

Arvis Gjata sopi puolentoista vuoden ja 1,8 miljoonan Albanian Lekin arvoisen sopimuksen eli kuukausipalkkana hän sai 100 000 Albanian Lekiä.

Tuo sopimuksen koko hinta euroissa oli 12 870 euroa ja kuukaudessa vain 715 euroa.

Vertailun vuoksi minimipalkka Albaniassa vuonna 2012 oli 18 000 Albanian Lekiä eli 128,7 Euroa kuukaudessa.

Keskimääräinen kuukausipalkka Albaniassa vuonna 2012 oli 34 405,5944 Albanian Lekiä eli 246 Euroa kuukaudessa.

Sellaista normaalimpaa tasoa ellei normaalia parempaa tasoa palkoissa vuonna 2012 edusti Gjergji Muzaka jolla oli pelkkä allekirjoitusbonus 10,4895105 miljoonaa Albanian Lekiä eli toisin sanoen 75 000 Euroa.

Sitten oli tietenkin astetta tuota alempaa palkkatasoa nauttinut Xhevahir Sukaj Vllaznia Shkoderin parhaiten palkatuimpana pelaajana sinä vuonna 4,8951049 miljoonaa Albanian Lekiä eli toisin sanoen 35 000 Euroa vuositulot.

Myös sarjan tulokasjoukkueella tuolloin eli FK Kukesilla oli pelkkä alustava yleisbudjetti ainakin 279,720820 miljoonaa Albanian Lekiä eli toisin sanoen 2 miljoonaa Euroa yleisbudjetti.

FK Kukesi oli aiemmin pelannut Kategoria e Pareessa eli toisin sanottuna Albanian Superdivisioonassa mikä on toiseksi korkein sarjataso.

Sielläkin on pelattu tai pelataan ammattimaista ja verraten palkallistakin jalkapalloa.

Palkallisuutta määrittelee tietenkin Albanian Palloliitto ja sarjojen päättäjät ja nuorisopelaajat ovat seuroihinsa noiden päättäjien määräysten mukaisesti nk. Federhoreteja eli rekisteripelaajia joiden palkallisuutta seurat tietenkin valvovat erikseen eikä heillä ole samalla tapaa oikeuksia eri taloudellisiin määritelmiin toisin kuin aikuispelaajilla.

[Piippu-Virtanen]

Ja ennen kuin jatkan varsinaisesti tämän aihealueen parissa kun taas kerran tälle luotiin sitten oma aihealueensa niin hirveän paljon ei olisi enää alkuperäiseen aihealueeseenkaan tullut kyllä päivitystä.

Ainakaan alkujaan.

Pitänee ensi kerralla varmaan laittaa jo alkujaankin ihan oma aihealueensa mikäli liian 'eksoottista' materiaalia tuntuu sitten tulevan kun on kerran tullut.

Pitkään harkitsin sitä jo aiemminkin, mutta silloin vain en nähnyt sitä kovin tarpeellisena.

Pitänee laittaa silti ne jutut sitten tästä eteenpäin aina erillisille alueille kun ei näemmä kärsivällisyys riitä niistä erikseen päättävillä tahoilla tai kun riittää niin aina voi tietysti kysyä asiaa toisinkin mikäli askarruttaa jokin laittamani asia niin ei tule tällaisia yllätyksiä kuin mitä nyt päivän jälkeen tuli kun aiemmin illasta katsoin tuolloin kiireellä tilannetta.

Muutin myös hieman tuota otsikkoa kun vaikutti ainakin osin hieman ivalliselta ja vaikka ei olisi ollutkaan niin se olisi voinut toimia hieman provosoivana ja yksipuolistavana otsikkona vain mainostaa nimimerkkini omaa aihealuetta ikään kuin yksinpuheluna vaikka ilman muuta saa keskustella asiasta toki muutkin nimimerkit tilanteen mukaan ja kun kommentoitavaa löytyy.

Jatkan näiden kirjoitusten myötä sitten seuraavassa viestissä taas ihan aiheen pohjalta käsin.

[Piippu-Virtanen]

...okei....

Täytyy pitää vapaapäivä ja keskittyä.

Pidä vain jos haluat vaikka lyhyemmistä viesteistä selviää kyllä varmasti ilman vapaapäivää.

PS. Tämä vastaus oli tuotettu osin viestitestinä kun yritin muokata tuota otsikkoa, mutta se ei antanut sitä muokata muutoin kuin yleisen aihealueen nimenvaihdon ja omien viestieni osalta joten se taitaa jäädä sitten siihen.

[Piippu-Virtanen]

Jalkapallon Serbian Liigassa ja Jalkapallon Serbian Ykkösliigassa eli toiseksi korkeimmalla sarjatasolla oli vuonna 2012 yhteneväistä Kreikan kanssa se, että kummankin maan pääsarjatasoilla tuolloin oli turvattua palkallista jalkapalloa ainakin kolmelle korkeimmalle tasolle ammattimaisilla pelaamisen otteillakin.

Kummankin maan Palloliitot huolehtivat tietenkin myös niiden maiden ammattilisenssien mukaisista pelaajatilanteista.

Ammattimainen sarjalisenssi takasi tietenkin sen, että näissä maissa täytyi silloin ainakin maksaa yleisesti ennalta määriteltyä jalkapalloilijan vähimmäispalkkaa mikä ääritapauksessa oli näiden maiden kansalaisten muu määritelty minimipalkka silloin kun jalkapallon minimipalkkaa ammatillisesti ei olisi voitu maksaa.

Tämä oli ongelma muun muassa Kreikan Jalkapallon Kakkosliigassa, että myös korkeammassa Gamma Ethnikissä.

Kun noissa sarjoissa tosiaan tuo oli ongelmana silloin niin se tarkoitti palkanmaksuhaluttomien seurojen välitöntä pudottamista Kreikan yhtä palkattomiin amatöörisarjoihin ilman erillistä käyntiä maan kolmostasolla tai siihen rinnastettavassa sarjatasossa silloin kun kolmostason jalkapalloa ei olisi ollut olemassa.

Sama menettely oli myös Serbian Palloliitolla ja sen kolmen korkeimman sarjatason pomojen neuvottelujen tuloksena tuolloin eli sielläkin tippui tosiaan palkattomiin amatöörisarjoihin muitta mutkitta mikäli palkanmaksu närästi liikaa.

[Piippu-Virtanen]

Toisinaan jalkapallon yleisten todella merkittävien pääsarjojen tai toiseksi korkeimpien pääsarjojen yleinen merkittävyys on ollut hankalaa mitata.

Todella merkittävillä pääsarjoilla oli aikanaan kriteerinä muun muassa ainakin 10 000 katsojan katsojakeskiarvot, TV-kanavien kussakin maassa täytyi näyttää joko koko kausi tai ainakin merkittävä osa kauden peleistä jollakin tapaa kauden mittaan laajan näkyvyysalueen kanavilla tai riittävän reilusti myös maksupuolen ilmaislähetyksiä ja yleisen budjettitason täytyi olla niin palkoissa kuin yleisestikin ottaen parempi kuin millään muulla vastaavalla jalkapallosarjalla.

Toiseksi korkeimmilla sarjatasoilla oli aikanaan kriteerinä merkittävyydessä ainakin 5000 katsojan katsojakeskiarvot, TV-kanavien kussakin maassa täytyi näyttää otteluja vähimmäismääränäkin erittäin suuri osa niitäkin kauteen ja keskimäärin ainakin yli puoli kautta tai kolme neljäsosaa kaudesta silloin kun koko kausi ei ollut mahdollinen jälleen ainakin melko laajan näkyvyysalueen kanavilla tai jonkin verran myös maksupuolen ilmaislähetyksiä ja yleisen budjettitason täytyi olla pienempi kuin maan pääsarjalla niin palkoissa kuin yleisestikin ottaen, mutta silti merkittävämpi kuin millään muulla heti sen alapuolella olevilla jalkapallosarjoilla.

On selvää, että ihan kaikkia sarjoja ympäri maailmaa ei voinut silloin ainakaan kohdella samalla tapaa eikä helppoa sen määrittely ole aina nykyäänkään varsinkaan heti ihan jalkapallon suurmaiden ulkopuolella.

Myös laatumääritelmätkin ovat esimerkiksi mediakeskiöstä puhuttaessa hyvin erikoisia.

Muun muassa Liga Mexicana/La Liga Mexicana/Liga MX eli Meksikon Liiga on mielenkiintoisesti keskittynyt sarjakausiinsa pelaamiseen eli Aperturaan ja Clausuraan ja ajoittain Liguillan ottelut ovat välillä jopa seuratumpia kuin ainakin huonoimpien mediasuosikkien keskinäiset loppuottelut maassa.

Toisinaan tilannetta on tuon liigan osalta verrattu myös Ligue 1:n Ranskasta missä sielläkin ajoittain on ollut melko laadullista epätasaisuutta seurannassa ollut ainakin aiemmin.

Ja Ranskan maajoukkueenkin taantumavaiheessa ajoittain Meksikon maajoukkueen kuin myös ihan sarjatasonkin pelit olivat hyvin viihdyttäviä verrattuna Ranskan vastaavaan.

[Piippu-Virtanen]

Vuonna 2013 saatiin Yhdysvaltoihin varsin mielenkiintoinen uusi ammattilaisten sarja naisille eli NWSL eli National Women's Soccer League.

Siinä Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon Palloliitot sopivat tietenkin avustavansa sarjan luojia ja osin tietenkin myös maksavan kunkin maansa pelaajien palkkoja sarjassa edellyttäen, että heillä olisi alkupalkan maksun yhteydessä silloiset erittäin kovat mahdollisuudet päästä maidensa maajoukkueohjelmaan tai jo olla paikallisissa naisten maajoukkueissa.

Yhdysvallat tuki ainakin 24 pelaajan palkanmaksua, Kanada vastaavasti tuki 16 pelaajan palkanmaksua ja Meksiko tuki 12 pelaajan palkanmaksua.

Tuolloin perustamisen tavoitteena oli nostaa lähivuosina kyseinen sarja naisten tasolla tietenkin oman tasonsa parhaiten tai edes parhaimpiin maksavimpiin kansainvälisiin sarjatasoihin.

Ja mikäli maksupuoli nyt olisi ollut tai tulisi olemaan silloisissa näkymissä vaatimaton niin ainakin ammattilaistasoa haettiin tuolloin naisten puolelle ennakkoluulottoman vahvasti.

Ennen kaikkea jo Yhdysvaltain Palloliiton myönteinenkin tukipäätös oli merkittävä juttu sillä siellä päin tuet eivät ole itsestäänselvyyksiä aina miestenkään puolella.

Palkallisuus naisten puolella jäi odotuksilta silloin varsin vaatimattomaksi heti tuon sarjan perustamiskaudella.

Jo esimerkiksi vuoden 2008 MLS:n keskipalkkaan pääseminen mitä ilmeisimmin vuositasolla ellen ole erehtynyt eli 12 900 dollariin olisi ollut jo hieno juttu silloin.

Lisäksi uuteen sarjaan ehdotettiin pelaajabudjettikattoa mikä olisi ollut 200 000 dollaria joukkuetta kohti.

Siihen olisivat olleet sellaiset joukkueet oikeutettuja joilla ei olisi ollut enempää kuin 11-13 pelaajaa joukkueissa nimenomaan palkallisiksi pelaajiksi siirrettyinä, ei olisi ollut oikeutta Yhdysvaltain, Kanadan tai Meksikon Palloliittojen tukisummiin, tapauksissa joissa oli mikä tahansa yli 15 000 dollarin palkka siirretty koskemaan enintään kuuden tai seitsemän kuukauden mittaista kokonaisaikaa maksuajan suhteen ja siihen päälle tietenkin olisivat vielä mahdolliset neuvottelut matkustus, majoitus ja vakuutuskuluista.

Lisäksi tietenkin jokainen koko sarjaan ilmoittautuva seura sai koko sarjan päättäjiltä oikeuden rahastoon mikä mahdollisti ainakin seitsemälle naispelaajalle ammattimaisen tason palkkarahan maksun seuraa kohti tietenkin pois luettuna jo aiemmin mainittujen Yhdysvaltain, Kanadan ja Meksikon Palloliittojen pelaajat ja myös ne pelaajabudjettikattoon oikeutetut pelaajat.

[Piippu-Virtanen]

Israelissa oli vuoden 2009 jälkeen myös vuosina 2011 ja 2012 sarjauudistuksia minkä johdosta maahan jäi silloisissa näkymissä vain kaksi vahvistettua jalkapallosarjaa ja maan kolmas sarjataso tavallaan lakkautettiin tuolloin kokonaan ja sen osuus paikallisessa jalkapalloilussa jäi oikeastaan siirtokuntien tai ivallisesti sanottuna kibbutsien omille voimille järjestettäväksi sarjaksi tai muutosten jälkeen pikemminkin sarjoiksi.

Liga Leumit oli myös vuoteen 2013 mennessä melkoisessa kriisissä.

Sen pelit eivät ainakaan erityisemmin olleet keränneet yleisöä ennenkään, mutta tuolloin edeltävänä vuonna vain viidellä sarjan kuudestatoista joukkueesta oli enemmän kuin 400 katsojaa keskimäärin peleissään ja kuudella joukkueella oli enemmän kuin 300 katsojaa keskimäärin peleissään.

Huonoimmat ottelut eivät keränneet enempää kuin 100 katsojaa kaudella.

Tuolloin puhetta tosiaan oli, että Liga Leumitinkin tulevaisuus tulee olemaan vahvasti palkaton tai vain puolipalkallinen sarjana mikäli syöksykierrettä ei saisi pysäytettyä.

[Piippu-Virtanen]

Etelä-Korealla on viime vuosina ollut melkoisenkin taloudellista yllättävänkin ammattimaista jalkapalloa.

Etelä-Korean sarjatasot eli toisin sanottuna K-Liigat ovat myös historiansa aikana keränneet melkoisia määriä kannattajia ja jakautuneita mielipiteitä siitä, että onko siellä todella alipalkattuja ammattilaisia vai erittäin kovapalkkaisia puoliammattilaisia pelaamassa vai ei.

Sama ongelma tietenkin ennen jalkapalloilun ammattimaistumista oli myös Japanissakin.

Vuodeksi 2013 Etelä-Koreassakin tuli muutos kun K-Liigasta nimettiin siitä puhuttaessa sarjan nimeksi K-Liiga Classic ja K-Liiga itsessään alennettiin toiseksi korkeimmaksi sarjatasoksi.

Silloin ensi kertaa myös suora nouseminen tai putoaminen oli mahdollista kuin tätä ennen Etelä-Korean jalkapalloilu oli ollut varsin suljetun sarjan jalkapalloa tai nousut olivat tapahtuneet taloudellisin ehdoin tietenkin myös mahdollisia konkursseja tai seuran lakkautumisia huomioimatta muilla keinoin.

Etelä-Koreassa on tuosta lähtien ollut äärettömän nopeaa kehitystä maan sarjatasojen suhteen sarjan eri nimissä ja useita eri sarjatasoja kuten entinen Korean Kansallinen Liiga on muuttunut K3:ksi sarjatasona.

Kaikkiaan K-Liigoja on nykyisin jo suurimmillaan jopa K8:aan asti joskin K8 on alin mahdollinen sarjataso ja täynnä enimmäkseen paikallista amatööripalloilua melko palkattomana nimestään huolimatta.

Siten alin jollakin tapaa ammatillinen ja palkallinen sarjataso on Etelä-Koreassa K7 eli seitsemäs sarjataso.

Sekin on jo edistystä vuoden 2013 tilanteeseen nähden missä vain silloinen K-Liiga Classic, K-Liiga, Korean Kansallinen Liiga ja K4-Liiga olivat palkallisia sarjoja, mutta niistäkin vain todella palkallisia olivat molemmat selkeät K-Liigat Classicina tai ilman.

[Piippu-Virtanen]

Skotlannin Ensimmäisessä Divisioonassa vuonna 2013 ei ollut kovin häävi tilanne edellenkään taloudellisesti.

Raith Rovers, Cowdenbeath, Dumbarton ja Airdrie aikoivat jatkaa lähtökohtaisesti puolipalkkaisina seuroina.

Jossain määrin näiden seurojen puolipalkkaisuuden aika oli lähivuosillekin odotettavan pitkä mikä olisi ollut pisin toteutuessaan sitten vuoden 2003 milloin viimeksi näillä seuroilla oli ollut puolipalkkaisuuden putki.

Airdriessa tosin harjoittelutasoa aiottiin pitää puolipalkkaisuudesta huolimattakin vähintään kolmesti viikossa siinä missä kilpailevissa seuroissa harkittiin pudottamista vain kahdesti viikkoon harjoittelun osalta.

Partick Thistlessä vuorostaan osapalkkaisuus oli tavallista ja harjoittelumäärät ammattimaisempia ja kovempia määriltään kun noissa ylläolevissa seuroissa.

Tosin taloustilanne esimerkiksi silloin pakotti seuran junioripelaajat noin 20:een ikävuoteen asti olemaan käytännössä täysin palkattomia pelaajia, käymään töissä ja pahimmassa tapauksessa asumaan vielä kotonaankin mikäli muualta ei asuntoa löytynyt tai ollut saatavilla sillä seura ei aikonut tiukentuneen taloutensa johdosta tuolloin kustantaa junioripelaajilleen asuntoja.

Lopulta tilanne jonkin verran muuttui.

Muun muassa Raith Roversissa puolipalkkaisuuden rajoitukset olisivat koskeneet vain kokonaan uusia pelaajia joukkueessa tai jälleen tiettyyn ikään asti määriteltyjä junioripelaajia ja Cowdenbeathissa vuorostaan pystyttiin siirtymään täysipalkkaisuuteen kun seura sai muutamalta sponsoriltaan takuut riittävään muuhun sponsorirahaan joiden erotusosista sitten palkat kyettiin maksamaan täysimääräisinäkin.

Edelleenkin monilla Skotlannin Ensimmäisen Divisioonan joukkueilla oli silti paljon riemuittavaa esimerkiksi Jalkapallon Konferenssiliigan tai Jalkapallon Kansallisliigan palkkoihin nähden jotka saattoivat huonoimmillaan olla vain joitakin satoja puntia kuukaudessa tai enintäänkin viikossa kun tuolloin alkoi sielläkin sarjatasolla tapahtua taantumaa kohti palkattomuutta etenkin ihan alimpien seurojen osalta.

Tuohon aikaan siltikin mietittiin aiemmin todettujen 1990-luvun puolenvälin rahaonnelan aikojen ohella myös 1980-luvun loppua ja tarkemmin sanottuna noin vuoden 1987 jälkeistä aikaa milloin Dunfermlinen, Clyden, Mortonin ja Kilmarnockin kaltaiset rahaseurat takasivat jopa paremmat tulotasot kuin 1990-luvun puolivälissä ja mitä sen jälkeen oikeastaan olivat oikeastaan edes kyenneet takaamaan.

[Piippu-Virtanen]

Englannin Naisten Valioliiga ei ainakaan hirveän varakas sarja vuonna 2013 ollut palkanmaksussa vaikka kieltämättä se monen naisurheilun lajin piirissä ilman muuta sellainen oli.

Sitä kuitenkin voitiin pitää omalla tasollaan korkeana sarjatasona ammatillisesti jossa vain palkkapuoli oli matala.

Palkallinen puoli tosin vaihteli ammatillisen ja puoliammatillisen pelaajan asemalla jopa huomattavammin kuin miesten puolella edes alemmilla sarjatasoilla.

Pois lukien ilman Englannin Palloliiton ennakkoehtoisia pelaajia joita liitto tuki ja joiden palkanmaksun ohella heillä oli käytännössä naisten puolella maajoukkue-etuoikeus niin muutoin arvioitiin tuolloin, että vain nelisen pelaajaa per kutakin sarjassa ollutta silloista seuraa kohti tienaisi enemmän kuin 20 000 puntaa kauteen.

[Piippu-Virtanen]

Moldovassa maan Jalkapallon Kansallinen Divisioona on tosiaan korkein sarjataso ja tietenkin myös korkeimmin palkattuna sellaisena.

Kansallisen Divisioonan alapuolella ovat Jalkapallon A-Divisioona, Jalkapallon B-Divisioona ja tämän jälkeen käytännössä kaikki amatööritason sarjat.

Ammattiluokituksessa Kansallisen Divisioonan osalta sen lisäksi ainoastaan silloin tällöin maan A-Divisioona oli myös ammatillinen sarja kun taas B-Divisioona oli aina puoliammatillinen sarja.

Kansallisessa Divisioonassa kaikki palkattavat pelaajat täytyi ottaa vuonna 2013 tiukentuneiden määräysten mukaan ammattipelaajan palkkakirjoille siinä missä taas A-Divisioonassa ja etenkin B-Divisioonassa riitti yksinkertaisesti ainakin huonoimmillaan vain yksinkertainen takuu palkan olemisesta ainakin edes Moldovan omaa kansallista minimipalkkaa.

A-Divisioonan osalta tosin poikkeus B-Divisioonaan oli kuitenkin aiempien vuosien sopimusväärinkäytösten takia puoliammattilaisellekin maksettava kuukausipalkan takuu jolloin käytännössä puolipalkkainenkin pelaaja nautti ainakin edes sinänsä kuukausipalkkaa eikä enää sentään huonoimman tapauksen mukaista kansallista minimipalkkaa.

Moldovan amatöörisarjoiksi katsottavissa sarjoissa palkallisia pelaajia ei ollut pois luettuna ehkä enintään erittäin tarkkaan harkitut ulkomaiden nimipelaajat.

[Piippu-Virtanen]

Nigeriassa paikallinen palkkataso ei vielä jalkapalloilun saralla paljoakaan huimannut sinänsä.

Aikaisemmin minimipalkkaehdotus maan jalkapalloilijoille Nigerian Liigaan oli ollut silloin eli vuonna 2013 alustavasti 30 642 Nigerian Nairaa ja enintään kurssista riippuen 32 580 Nigerian Nairaa.

Se olisi ollut 200 Euroa kuussa ja päivärahana siitä pystyi laskemaan sen 7 Euroa.

Sittemmin lopullinen minimipalkka maan jalkapalloilijoille tuolloin Nigeriassa oli peräti niinkin suuri kuin 150 000 Nigerian Nairaa jolla jäätiin silti kurssista riippuen paljonkin alle 1000 Euron kuukausipalkan alle.

Toki sekin oli iso raha kun miettii, että vuonna 2013 Nigeriassa maan yleinen minimipalkka oli vain 18 000 Nigerian Nairaa eli vain hieman yli 100 Euroa kuussa ja lähempänä 125 Euroa kuussa ja tämän allekin.

Kuitenkin hieman yli 100 euroa kuukaudessa.

Samaa tulotasoa olivat vastaavasti myös Gambian Liigan, sen alapuolella olleen Gambian GFA-Liigan ja Gambian Ensimmäisen Divisioonan tienestit sen pelaajilla minimipalkkojen suhteen vuonna 2013.

Nigeriassa oli vuonna 2006 70,8 % väestöstä eurolla päivässä eläjiä ja 92,4 % väestöstä kahdella eurolla päivässä eläjiä ja vaikka tietenkin tuo raja olikin laskenut vuoteen 2013 mennessä niin se silti oli edelleen varsin korkea, mutta jalkapalloilijoilla oli ainakin Nigeriassa tosiaan Gambian tapaan elintaso taattu.

[Piippu-Virtanen]

24.7.2013 Skotlannin jalkapalloilussa tapahtui omalla tapaa merkittäviä asioita.

Tuolloin tietenkin sarjajärjestelmiä pistettiin uusiksi, niiden palkallisuusehtoja tarkennettiin ja yleensäkin ammattimaisuutta niissä pistettiin uusiksi.

Tuolloin luotiin tietenkin uudet sarjatasot eli Skotlannin Valioliiga, Skotlannin Mestaruussarja tai Skotlannin Mestaruusliiga josta myös nimitystä Skotlannin Kansallisliiga on käytetty pienenä erotuksena tunnetummasta Englannin vastaavasta sarjatasosta, Skotlannin Ykkösliiga ja Skotlannin Kakkosliiga.

Muilta osin eri divisioonat pysyivät ennallaan Skotlannissa tai tietenkin tippuivat säilyessään entistäkin alaspäin sarjajärjestelmässä.

Sarjajärjestelmän muutoksen yhteydessä Skotlannin Valioliiga ja Skotlannin Kansallislliga tai Kansallinen Sarja kyettiin takaamaan täysammatillisina tai täysin palkallisina sarjoina.

Asioista päätettiin tuolloisessa nk. Hampdenin Konferenssissa missä tosiaan neuvoteltiin muun muassa myös pudotuspeleistäkin tarpeen mukaan laajemminkin sen omaksumisesta paikallisen jalkapallon pariin tietenkin vielä ainakin tuolloin rajoittuen erikoistilanteisiin.

Rahallisesta puolesta puhuttaessa sarjauudistuksen yhteydessä toivottiin rahanjaon menevän nyt toiseksi korkeimman sarjatason alapuolellekin paremmin kuin ennen ja jos ei menisi niin ainakin ammattimaisuusasteen toivottiin lisääntyvän entisestä.

Myös joukkuemääriin oli rajoituksia ja kaikilla seuroilla paitsi entisen Skotlannin 3. Divisioonan/3-divisioonan mestari Rangersilla oli myös äänioikeus päättää uusien sarjojen asioista.

Rangersin äänioikeudettomuus johtui pitkälti sen olemisesta vain yhteistyöjäsen eikä ihan täysjäsen tuossa uuden sarjan yhteistyöjärjestön perustamistilaisuudessa.

Uusien sarjojen osalta yksi huolenaihe oli tietysti myös televisionäkyvyys.

Ajoittain ja varsinkin mitä alemmaksi skotlantilaiseen jalkapalloon mentiin niin niiden näkyminen TV:ssä harvinaistui tai muuttui vain paikallisten kanavien näyttöurheiluksi siinä missä jopa Englannin Konferenssiliigalla tai Kansallisliigalla eli viidennellä sarjatasolla oli silloin ainakin parhaimmillaan moninkertaiset ottelujen näkymiset TV:ssä kauteen enemmän ja myös ihan TV-rahan sopimuskin oli korkealuokkaisempi kuin vastaava Skotlannissa päin.

Englannissa noihin aikoihin oli paljon omia kohujaan tai muutoksia tulevan ja jo tuolloin joitakin vuosia olleen kakkostason tai ihan rinnakkaisen pääsarjatasonkin eli Englannin Naisten Jalkapallon Superliigan (Tämä siis on suoraan rinnakkainen Naisten Englannin Valioliigan kanssa korkeimmasta pääsarjatasosta tai se heti alapuolella oleva sarjataso.) ammattimaiseen rahanjakoon liittyvissä asioissa.

Tuolloin kun käytiin keskusteluja siitä, että oliko Englannin Naisten Jalkapallon Superliigassa oikeutuksia todellisiin puoliammattilaistason korvauksiin vai ei.

Kohuna oli myös Doncaster Bellesin potkaisu ulos TV-sopimuksen tuotoista kun he eivät halunneet taata sen eri osuuksia riittävästi pelaajille.

Sitteminhän nuokin sarjat ovat vaihtaneet näinä vuosina kaiketi sarjatasolla hallintapaikkojaan ja Englannissa joskus tuo Naisten Superliiga menee sekaisin Naisten Palloliigan kanssa joka siis enemmän on Englannin kolmanneksi tai neljänneksi korkein naisten sarjataso vaihtelevasti kulloisestakin kannasta riippuen.

[Piippu-Virtanen]

Brunei tunnetaan enemmän tai vähemmän ajoittain upporikkaana maana jossa on kieltämättä omia erikoisuuksiakin välillä.

Huonoimmillaan maa toki on ollut köyhäkin ja köyhyyttä on riittänyt myöhemminkin.

Maassa on kaksi merkittävämpää ja palkallisempaa jalkapallosarjaa jotka nykyisin ovat nimiltään Super Perdana ja Perdana.

Ne käännettyinä ovat keskimäärin tunnettu Brunein Jalkapallon Superliigana ja Brunein Jalkapallon Valioliigana.

Alkuperäinen Perdana oli Bruneissa korkein sarjataso ennen kuin tietenkin luotiin Super Perdana vuonna 2012.

Maassa oli aikanaan myös toinen ja myöhemmin kolmanneksi korkein sarjataso eli Proton B-Liiga tietenkin pääsponsorinsa eli automerkki Protonin mukaan ennen kuin se lakkautettiin ja korvattiin paikallistason eri sarjajärjestelmillä jotka tietenkin huipentuvat Perdanan Karsintaan.

Palkintorahat sarjassa ovat yllättävänkin pieniä, mutta silti suuria ainakin maan köyhemmän väestön keskuudessa jos ei niinkään rikkaampien.

Super Perdanassa voittaja saa 14 000 Brunein Dollaria tai 10 000 Euroa ja edustusoikeuden Aasian Cupiin Jalkapallossa joka tietenkin paremmin tunnetaan nimellä AFC Cup, toiseksi sijoittunut joukkue saa 10 000 Brunein Dollaria tai 7000 Euroa ja kolmanneksi sijoittunut joukkue saa 6000 Brunein Dollaria tai 4300 Euroa.

Oheispalkinnoista puhuttaessa Reilun Pelin Palkinto tuottaa palkintorahassa 600 Brunein Dollaria tai 430 Euroa, Kauden Parhaan Pelaajan Palkinto tuottaa palkintorahassa 500 Brunein Dollaria tai 360 Euroa ja Maalikuninkuuden voittaminen tuottaa palkintorahassa 400 Brunein Dollaria tai 290 Euroa.

Perdanassa vuorostaan voittaja saa 7000 Brunein Dollaria tai 5000 Euroa ja tietenkin nousun Super Perdanaan, toiseksi sijoittunut joukkue saa 5000 Brunein Dollaria tai 3600 Euroa ja kolmanneksi sijoittunut joukkue saa 3000 Brunein Dollaria tai 2200 Euroa.

Oheispalkinnoista puhuttaessa Reilun Pelin Palkinto tuottaa Perdanan palkintorahassa 500 Brunein Dollaria tai 360 Euroa, Kauden Parhaan Pelaajan Palkinto tuottaa palkintorahassa 400 Brunein Dollaria tai 290 Euroa ja Maalikuninkuuden voittaminen tuottaa palkintorahassa 300 Brunein Dollaria tai 220 Euroa.

[Piippu-Virtanen]

Yhdysvaltain aiemmin mainittu NWSL tosiaan oli enemmän tai vähemmän jo kolmas suurempi kerta milloin maahan oli yritetty luoda erittäin hyvän luokan ammattimainen naisten sarjataso.

Eräs ensimmäisistä nykypäivän jalkapalloilussa oli tietenkin murheellinen WUSL millä piti olla viideksi vuodeksi kestämään tarkoitettu 40 miljoonan dollarin perustamisrahasto mikä meni sitten sarjan ensimmäisenä vuonna jo kankkulan kaivoon ja koko sarjan konkurssi oli vielä vähän myöhemmin sinettiä vaille valmis kun sarjassa maksettiin siihen aikaan täysin järkyttäviä oheishenkilöstön tai pelaajien palkkoja.

Toisaalta ilman silloista Yhdysvaltain Naisten Maajoukkueen pärjäämistä tai yleistä silloista todella valtavan kansainvälisen naisjalkapalloilun ilmiön heräämistä ympäri maailmaa tuo surulliseksi rahan tuhlaukseksi mennyt hanke olisi jäänyt toteutumatta.

Osin kustannuksissa ei voitu muidenkin koplausten lisäksi pysyä perässä muutenkaan kun paikalliset naisjoukkueet pakotettiin pelaamaan pienemmillä areenoilla kuin mitä olisi pitänyt perustamisen hetkellä pitää pelipaikkana.

Siten ei esimerkiksi voinut olla toivoakaan kovinkaan suurista näkyvyyksistä kun areenat olivat silloin mitoitettu olemaan sen 5000 tai 10 000 katsojaa enintään kerääviä katsomoja.

[Piippu-Virtanen]

Yhdysvalloissa jalkapallo toki ajoittain on ollut varakasta urheilua.

Tosin siinä tapauksessa kun puhutaan varakkaasta yhdysvaltalaisesta jalkapallosta ainakin historiallisessa merkityksessä niin kyse tietenkin on sisäjalkapallosta eli Indoor Soccerista ja sen läheisestä sukulaislajista salijalkapallosta eli Futsalista.

Sisäjalkapallo Yhdysvalloissa eli tietenkin isointa unelmaansa alkuperäisen NISL:n eli National Indoor Soccer Leaguen aikaan.

Esimerkiksi vuonna 1982 tuossa sarjassa minimipalkka pelaajille vähintäänkin oli kuukausipalkkana 2000 Yhdysvaltain Dollaria.

Monet seurat saivat myös Playoff-kaudelta jopa jo 1980-luvulla tuolloin ihan alkuvuosinakin melko huomattavia Playoff-tuloja tai TV-rahoja.

Etenkin kun 1970-luvun lopussa ne eivät olleet milloinkaan ylittäneet 130 000 dollaria ja olivat enemmän 50 000-80 000 dollarin luokkaa.

Tosin tappioita ja konkurssejakin oli kuten Phoenix Priden vuoden 1984 2,2 miljoonan dollarin konkka missä meni 9 pelaajaa alihintaan muualle.

Lisäksi toisinaan vaikka miljonäärijoukkueita olikin niin silti 1980-luvulla seuroja närästi muun muassa jo 400 000 Yhdysvaltain Dollarin ilmoittautumismaksu sarjaan ja 250 000 Yhdysvaltain Dollarin erinäiset muut vakuusmaksut joita oli luotu sarjaan osin välttämään Phoenix Priden kaltaisia konkurssitiloja.

Vuonna 1986 Yhdysvaltain Palloliitolla oli myös sekin erikoinen kohu, että mikäli jostakin syystä Yhdysvallat olisi päässyt Jalkapallon MM:n pyörteisiin mukaan Meksikoon niin pelaajaedustusoikeus muun muassa NISL:n tahdolta olisi yritetty evätä maajoukkueeseen.

Vuonna 1986 vastaavassa sarjassa pelaajat ansaitsivat melko helpostikin 80 000-90 000 Yhdysvaltain Dollaria silloisella kurssilla, mutta mikä tahansa yli 170 000 Yhdysvaltain Dollarin palkka ei ollut helppoa saada.

Samana vuonna sarjan pelaajapomo kaikkiaan oli lähtökohtaisesti miljonääri tuloiltaan kun pelkkä allekirjoituksen sopimus oli 175 000 dollaria.

Vähitellen sarjassa alkoi olla muun muassa 1,275 miljoonan Yhdysvaltain Dollarin palkkakatto vuodesta 1988 eteenpäin ja muitakin rajoittavia tekijöitä kuten esimerkiksi osakekaupparajaukset (Ne olivat tulleet sarjaan lähinnä New York Expressin osakepelin menettämisen johdosta kun tuo seura yritti leikkiä Manchester Unitedia liiankin kovin panoksin.) ja vuoden 1989 aikaan oli tietenkin Los Angeles Lazersin 7 miljoonan Yhdysvaltain Dollarin menetyksen jupakka mihin keskiöön joutui myös koripallon Los Angeles Lakersin omistaja Jerry Buss.

Sittemmin alkoi olla sarjan kuihtumisen aikaan ongelmana tietenkin pienenevät palkkakatot kuten kiista 300 000 Yhdysvaltain Dollarin palkkakatosta tai 755 000 Yhdysvaltain Dollarin palkkakatosta noin vuosina 1991 ja 1992.

Lopulta myöhemmin tällä samalla sarjalla oli toinenkin uusi tuleminen, mutta ihan samanlaiseen nousuun se ei kyennyt maineeltaan kuin alkuperäinen sarja.

Silti kuitenkin tilanne nähtiin oman aikansa huomiokuvana kun 2000-luvullakin sisäjalkapallo tuntui olevan Yhdysvalloissa maksetumpaa urheilua kuin varsinainen jalkapallo.

Sitten nähtiin myös palkallinen kehittymättömyys:

NISL:ssä vuonna 1982 pelkkä pelaajien minimipalkka kuukaudessa oli siis 2000 Yhdysvaltain Dollaria eli 24 000 Yhdysvaltain Dollaria vuoteen. Vuoteen 2013 mennessä tuo summa suhteellisesti olisi tarkoittanut 4800 Yhdysvaltain Dollarin kuukausipalkkaa minimissään eli 57 600 Yhdysvaltain Dollaria vuoteen.

Vertailun vuoksi MLS:n vuosipalkka oli vuonna 2008 12 900 Yhdysvaltain Dollaria mikä sekin oli jo edistystä vuotta aiempaan eli vuoteen 2007 nähden siinä, että tosiaan vuonna 2007 koko sarjassa vain 50 pelaajaa oli ansainnut tuon summan tai enemmän kauteen.

Vuonna 2012 MLS:ssä vuosipalkka oli 33 750 Yhdysvaltain Dollaria tai 2800 Yhdysvaltain Dollaria kuukaudessa.

[Piippu-Virtanen]

Ruotsissa ainakin vielä vuonna 2013 Naisten Damallsvenskan tuntui olevan pelaamisen tasoltaan yhtä ammattimaisesti kehutuimpia sarjoja naisjalkapalloilun saralla.

Lähinnä vain Englannin Naisten Valioliiga tai Englannin Naisten Superliiga, Saksan Naisten Bundesliiga ja tietenkin Yhdysvaltain NWSL nähtiin lähtökohtaisesti ammattimaistasossa sitä paremmiksi sarjoiksi jollakin tapaa pelillisesti.

Damallsvenskanilla oli silloin myös hyvä TV-sopimustilanne kun Ruotsin SVT:llä ja TV4:llä oli halukkuutta näyttää silloin pelejä ainakin jollakin tapaa kauden aikana ja parhaimmillaan ihan viikottaisia ottelujakin nähtiin.

Toisaalta nk. Länsinaapurin Mimmiliigassa ongelmana oli juurikin ammattimaisuuden aste suhteessa taloudellisesti ala-arvoiseen lajiin ainakin huonoimmillaan.

Tosin silti tilanne oli parempi siellä kuin monessa verrokkimaassa sillä hetkellä.

Ja mikäli ei ollut niin nk. Länsinaapurin Mimmiliigaa sanottiin ainakin yhdeksi parhaiten maksavimmista alipalkatuistakin ammattilaisten sarjoista.

Tuolloin keskimääräisempi palkka mikäli puhuttiin kuukausitasolla oli 1000-1200 euron luokkaa. Astetta parempaan pääsi 1373-1648 euron luokassa.

Mikä tahansa yli 2000 euron kuukausipalkka tuossa sarjassa alkoi riittää siihen siitä eteenpäin, että välttämättä ei tarvinnut toista työtä.

Joskin mikä tahansa yli 2200 euron kuukausipalkka alkoi olla jo harvinainen summa ja ihan sarjan parhaimpien pelaajien kuukausiarviot palkoissa arveltiin olleen 2747-3021 eurossa.

Sarjan rikkaimmankin pelaajan kuukausipalkka ei ihan hirveän paljon ollut yli tuon mainitun 3021 euron vielä silloin ainakaan tiettävästi.

Damallsvenskanin sanottiin olleen vuonna 2013 jo pari vuotta palkkakuopassa koska ne eivät olleet sitten vuoden 2011 ainakaan perustasolla tuntuneet kehittyneen minnekään.

[Piippu-Virtanen]

Vietnamissakin on harjoitettu sinänsä jo vuosia ellei vuosikymmeniäkin melko ammattimaista jalkapalloa.

Ongelmana tietenkin ovat olleet mitä erinäisimmät korruptioskandaalit, maan muutenkin historiallisesti hajanaiset sarjajärjestelmät ja joukkueiden varsinkin aiempien talousvaikeuksien myötä tapahtuneet sarjakonkurssit.

Jalkapallon Vietnamin Liiga, V-Liiga tai järjestäjänsä mukaan VPF Liiga on ollut tosiaan ammattimainen mikäli ei sinänsä 1980-luvulta lähtien niin viimeistään 2000-luvulta lähtien kyllä kun myös ulkomaalaispelaajien suurempi sisääntulo oli mahdollista sarjaan.

Ennen vuotta 1995 ja kyseisen maan taloussaarron loppumista esimerkiksi Yhdysvaltain tahdolta kokonaan jo vuodesta 1986 lähtien koko ajan helpotetun taloussaarron osalta maassa ei käytännössä muutoin ollut mainittavia määriä kansainvälisiä ulkomaalaispelaajia.

Enimmäkseen tosiaan 2000-luvulta lähtien maassa on pelattu palkallistakin jalkapalloa, mutta muun muassa vielä vuonna 2008 V-Liigan voittaja menetti lähtökohtaisesti AFC Cupin edustusoikeuden kun se ei kyennyt takaamaan ainakin 16 ammattimaista pelaajasopimuksen omaavaa pelaajaa riveihinsä.

Mikäli tosiaan V-Liigan voittaja sai erikseen edustusoikeuden AFC Cupiin tuolle vuodelle jälkikäteen niin tuolloin silloisissa määritelmäpapereissa luokitusluokka olisi ollut C-luokkaa eli aivan enintään puoliammattiluokkaa jos sitäkään.

Sarjajärjestelmässä Vietnamissa on nykyään tietenkin V-Liigan tai VPF-Liigan alapuolella V1, V2 ja V3 alempina sarjatasoina eli entiset Vietnamin Ykkösliiga, Kakkosliiga ja Kolmosliiga ja vielä tämän puolellakin on Vietnamin Nelosliiga tai V4.

Välillä V3 ja V4 ovat sulautuneet toisiinsa ja ajoittain muutenkin Ykkösliigan ja Kakkosliigan sarjamerkityksellinen nimityskäytäntö on ollut vaihtelevaa maassa.

Ennen Vietnamin Liigan olemassa oloa maassa oli osin sotiensa ja myöhempien sotatilojensa vuoksi vain Koko Vietnamin Jalkapallon Mestaruuskilpailut käytännöllisenä maan jalkapallon mestaruutta määrittelemänä sarjana minkä korvaajaksi luotiin erittäin lyhytaikainen puoliammattimainen A1-sarja.

Sen pohjalta luotiin sitten pohja viimeiselle vajaalle 40 vuodelle Vietnamin jalkapalloiluun jossa tosin merkittävä askel oli myös tosiaan eräässä vaiheessa Liigan nimeäminen VPF-Liigaksi kun aiemmin se oli ollut VFF-Liiga nimenomaan Vietnamin Palloliiton mukaan kun nykyisin ja joitakin vuosia eli muistaakseni vuodesta 2012 lähtien on maassa jalkapallon ammattitoimintaa pyörittänyt juurikin VPF eli paikallinen ammattijalkapalloilijoiden yhdistys.

[Piippu-Virtanen]

Japanissa ja Etelä-Koreassa on tapahtunut viime vuosina merkittävää liikehdintää paikallisissa naisten sarjoissa kohti ammattitasoisia palkkoja.

Näistä tosin Etelä-Koreassa Naisten WK-Liigassa on vielä ollut vaikeampaa luoda ammattimaisempaa otetta kun sillä ei ole ollut varsinaista alempaa sarjaa ja palkkataso on ollut ihan viime vuosiin asti oikeastaan mitoitettu olemaan enintään puoliammattimainen.

Japanissa tilanne on ollut helpompi Lady Liigan tai L-Liigan suhteen.

Varsinkin vuoden 2011 Japanin Naisten Maailmanmestaruuden jälkeen tilanne on ollut lopullisesti ajoittain aika suurtenkin palkkojen sarjaksi muuttunut.

Välillä Lady Liigaa tai L-Liigaa on kutsuttu myös Dai Nadeshikoksi eli Suurimmaksi tai Korkeimmaksi Nadeshiko-Liigaksi.

Nadeshiko Liiga tai Liigat ovat nykyisin osa japanilaisen naisjalkapalloilun kokonaisuutta johon kuuluvat tietenkin tavallinen Nadeshiko tai Nadeshiko-Liiga ilman Dai etuliitettä ja Nadeshiko 2 tai Nadeshiko-Liiga 2.

Näiden alapuolella on tietenkin vielä Japanin Haasteliiga/Japanin Plenus-Liiga/Nadeshiko 3 tai Nadeshiko-Liiga 3 joka tunnetaan myös nykyisin ainoana mahdollisena Naisten Jalkapallon 1. Divisioonana/1-divisioonana Japanissa kun aiemmin tietenkin nuo Nadeshikot olivat maan Naisten 1. Divisioona/1-divisioona ja 2. Divisioona/2-divisioona joita ei enää tietenkään ole olemassa ja joiden aseman tämä entinen Japanin Naisten 3. Divisioona/3-divisioona tietenkin peri.

Nadeshiko itsessään tietenkin tarkoittaa Japanin Neilikkaa.

[Piippu-Virtanen]

Viime aikojen ja periaatteessa ilman viimeaikaisuuttakin jo viimeisen hieman yli 40 vuoden ajan heti Mao Zedongin poistumisen jälkeen keskuudestamme taloudelliseksi suurvallaksi noussut Kiina on myös jalkapallossa hyvin laaja harrastuspohjainen maa, mutta jolla ei vain ole ollut onnistumista samassa määrin ollut toistaiseksi toisin kuin Japanilla ja Etelä-Korealla.

Toisaalta Kiina pääsi kyllä ensi kerran Jalkapallon MM:n puolelle vuonna 2002, mutta tuolloin kisat päättyivät jo Alkueriin melko helpostikin.

Sarjatasollisessa jalkapallossa Kiinassa on tietenkin Kiinan Jalkapallon Superliiga, Kiinan Jalkapallon Ykkösliiga eli Jia paikallisnimensä pohjalta lyhennettynä tai Kiinan J-Liiga jolloin sitä ei tule sotkea Japanin vastaavaan J-Liigaan ja Kiinan Jalkapallon Kakkosliiga.

Toisinaan nykyinen Kiinan Jalkapallon Superliiga on tunnettu myös nimellä Jia A tai Da Jia suurimpana Jia-pohjaisena sarjana.

Nykyinen Jia on taas ajoittain tunnettu Jia B:nä ja on nykyisin tietenkin myös harvemmin Jia A tai Da Jia silloin kun on Kiinan Jalkapallon Superliiga tai kun ei mennä riittävän kauas historiaan ja Kiinan Jalkapallon Kakkosliiga on tietenkin nykyinen Jia B tai enintään pelkkä Jia tai Jia A.

Jiat olivat historiallisesti hyvin monimutkaisia sarjajärjestelmiä ja yhtään nykyisen Jia B:n alapuolella olevan CMCL:n tai Jalkapallon Kiinan Sarjan/Kiinansarjan tai Jalkapallon Kiinan Liigan jälkeen muut sarjajärjestelmät jakautuvat kyseisessä maassa käytännössä mitä lukemattomimpiin alasarjoihin.

CMCL:n pariin esimerkiksi joukkueita on ollut aina vähintäänkin 1000, mutta niistä vain 42 joukkuetta omaa osallistumisoikeudet Jia B:n pariin mikäli kaikki olosuhteet kohdilleen osuvat.

CMCL on myös viimeinen sarja mistä Kiinan oma Palloliitto huolehtii erittäin suurella talousavulla kausittain ja sen jälkeen muita sarjoja alkavat pyörittää yhä enenevissä määrissä paikalliset yhdistykset.

Itse palkallisesta puolesta puhuttuna Kiinan Jalkapallon Superliiga, Ykkösliiga ja Kakkosliiga ovat palkallisia sarjoja joskin erilaiset Palloliiton tuet sarjalle vähenevät asteittain kun Kiinassa osittain tukeva taho on myös Jalkapalloilijoiden Ammattiyhdistys eli entiseltä nimeltään Ammattineuvosto kun nimestä luovuttiin liian ikävien mielikuvien ja pakkovallan aiheuttaman mielipahan takia mikä ei maassa ihan aina johdosta riippuen ole poliittisesti kovinkaan yleistä.

Aikaisemmalla Ammattineuvostolla oli ajoittain liiankin paljon sananvaltaa pelaajasopimuksiin ja erilaisiin siirtoihin Kiinan alueilla tai kantoneissa.

Kiinan Kakkosliigan nousijoilla maan Ykkösliigaan on ollut aina vaatimuksena nostaa tietenkin pelaamisen taso minimissäänkin ammattimaiselle tasolle ja rekisteröityminen jalkapalloseuraksi on tuolloin pakollista.

Kiinan Kakkosliigaan vuorostaan ei CMCL:stä käytännössä tai melkein käytännössä amatööritason sarjasta pääse osallistumaan sarjaan ellei vähintään ole pystynyt takaamaan CMCL:ssäkin ainakin puolipalkallista palkkatasoa tai ole kyennyt Kiinan Palloliiton ja Jalkapalloilijoiden Ammattiyhdistyksen ammattilaisuuden asteen täyttämiseen.