ananas
Poissa
|
 |
: 02.05.2007 klo 08:36:02 |
|
On monia esimerkkejä, joissa Mestaruuden voittanut joukkue tulee seuraavaan kauteen heikentyneenä. On totta, että joitakin pelaajia voi olla vaihtunut, mutta kokonaisuutena joukkueen peli on taantunut entisestään. Ovatko tähän syynä pelaajien vaihtuvuus. Ehkä. Mutta se ei ole lähellekkään riittävä selitys siihen, että pelaajat eivät kehity. Suurin syy on valmennuksessa joka on alaarvoista.
Suomessa valmennuksen taso on yleisesti todella heikko. Pelaajamarkkinat ovat avautuneet, nyt toivoisi, että suomalaiset joukkueet satsaisivat myös valmentajiin, jotta saadaan taso nousemaan. On erittäin kummallista, että pelaajat eivät kehity suomalaisvalmentajien alaisuudessa.
Eivät harjoituskaudella (6kk), eivätkä itse kauden aikana (6kk).
|
|
|
|
|
Elias
Poissa
|
 |
Vastaus #1 : 02.05.2007 klo 08:42:05 |
|
Eiköhän yksi syy tuohon kehittymättömyyteen ole juuri tuo sarjakauden vääristinyt pituus. Puoli vuotta pelkkiä harjoituksia ja panoksettomia harjoitusotteluita ei vie ketään eteenpäin. Kaikkein parhain ratkaisuhan olisi se pitkään toitotettu n. kahdeksan kuukauden kausi, jonka päätteeksi kuukauden (tai parin) lepo ja sitten intensiivinen muutaman kuukauden kestävä harjoituskausi ennen tosipelien alkua. Eivätköhän ne ole ne tosipelit, jotka kuitenkin vievät pelaajia, ja samalla myös joukkueita, eteenpäin.
|
|
|
|
|
joks11
Poissa
Suosikkijoukkue: Rakennusliike M. Seppälä Oy
|
 |
Vastaus #2 : 02.05.2007 klo 08:44:11 |
|
Aiheena tämä on hyvä, mutta ensimmäisissä viesteissä mietitään vääriä asioita. Samaa tapahtuu myös "kulttuurimaissa", joissa kauden pituus on sen 8kk.
|
|
|
|
|
muurisen paniikkinappula
Poissa
Suosikkijoukkue: Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin
|
 |
Vastaus #3 : 02.05.2007 klo 09:11:54 |
|
Haastajana on helpompi lähteä sarjakauteen, oli laji mikä tahansa.
|
|
|
|
|
ananas
Poissa
|
 |
Vastaus #4 : 02.05.2007 klo 09:13:03 |
|
Haastajana on helpompi lähteä sarjakauteen, oli laji mikä tahansa.
Esim. FC Lahti on ns. haastaja ja näyttää siltä, että joukkue ei pysty sen parempaan peliin kuin viimekään vuonna. Valmentaja ei kertakaikkiaan osaa kehtittää pelaajia. Joukkue ei ole paljon muuttunut ja kokeneitten pelaajien tilalle on tullut nuorempia ja nälkäisempiä varmasti täysin saman tason pelaajia peruslähtökohdiltaan.
|
|
|
|
|
muurisen paniikkinappula
Poissa
Suosikkijoukkue: Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin
|
 |
Vastaus #5 : 02.05.2007 klo 09:24:19 |
|
Esim. FC Lahti on ns. haastaja ja näyttää siltä, että joukkue ei pysty sen parempaan peliin kuin viimekään vuonna. Valmentaja ei kertakaikkiaan osaa kehtittää pelaajia. Joukkue ei ole paljon muuttunut ja kokeneitten pelaajien tilalle on tullut nuorempia ja nälkäisempiä varmasti täysin saman tason pelaajia peruslähtökohdiltaan.
No siis eihän KAIKKI haastajat luultavasti ohita hallitsevaa mestaria seuraavalla kaudella.  Tosin nimenomaan Lahti ehkä on ollut vuosien mittaan ehkä epäonnekas, ehkä kehnon valmennuksen uhri. Tosin nyt siellä on niin vekkuli mies valmentamassa, että sanoisin Lahdella olleen vain huono tuuri.
|
|
|
|
|
Kuqqen
Poissa
Suosikkijoukkue: activity in the forest and streets
|
 |
Vastaus #6 : 02.05.2007 klo 09:26:20 |
|
katotaan mitä se Interin Drogsma saa aikaseks. Kehittyykö pelaajat myöskään ulkomaalaisen valmentajan alaisuudessa?
Ite uskon kovaan treeniin ja kovaan vaatimustasoon parhaana kehittäjänä. Suomessa pelaajat pääsee liian helpolla ja lähinnä virheistä seuraa päänsilittelyä. Eli enemmän vaatimusta pelaajille myös katsomon puolelta eikä pelkkää "hyvä yritys"-mantraa.
|
|
|
|
|
Elias
Poissa
|
 |
Vastaus #7 : 02.05.2007 klo 09:33:55 |
|
Toki tähän keskusteluun voitaisiin ottaa mukaan myös se ikuinen suomifutiksen murheenkryyni, eli juniorivalmennus. Perusasiat kuntoon jo junnuna niin ei tarvitse käyttää miesten joukkueessa aikaa perusasioiden OPETTELUUN, vaan voitaisiin vetää niitä kovia treenejä.
|
|
|
|
|
^amoresperros^
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkue & Fútbol Club Barcelona
|
 |
Vastaus #8 : 02.05.2007 klo 09:43:43 |
|
Pelit kehittävät eniten niin yksittäisiä pelaajia kuin joukkuettakin. Kentät on saatava parempaan kuntoon huomattavasti aiemmin, jolloin kausi voidaan hyvin aloittaa myös nykyistä aikaisemmin.
|
|
|
|
|
Udi
Poissa
|
 |
Vastaus #9 : 02.05.2007 klo 09:45:00 |
|
Ite uskon kovaan treeniin ja kovaan vaatimustasoon parhaana kehittäjänä. Suomessa pelaajat pääsee liian helpolla ja lähinnä virheistä seuraa päänsilittelyä. Eli enemmän vaatimusta pelaajille myös katsomon puolelta eikä pelkkää "hyvä yritys"-mantraa.
Msam.
|
|
|
|
|
joks11
Poissa
Suosikkijoukkue: Rakennusliike M. Seppälä Oy
|
 |
Vastaus #10 : 02.05.2007 klo 09:51:07 |
|
Uuh... Miksi mestaruuden uusiminen on niin saatanan hankalaa missä sarjassa tahansa? Miksi esimerkiksi Ranskan liiga on kuuluisa siitä, että edellisen kauden onnistujat Lyonia lukuunottamatta rämpivät keskikastissa seuraavalla kaudella? :  Varmaan sitten Ranskassakin on paskat junnuvalmentajat, huonot kentät ja lyhyt kausi. Syitä on monia. Toki kauden lyhyys on yksi syy, mutta ei suurin eikä tuon asian korjaaminen poista "ongelmaa" mihinkään. Edellisen kauden onnistujaa vastaan lähdetään pelaamaan yleensä täysin eri asenteella ja pelitavalla kuin nousijaa. Tehdään maalinteko vaikeaksi, jopa välillä oman hyökkäyksen kustannuksella. Sarjanousijaa tai alisuorittajaa vastaan lähdetään pelaamaan "paineettomammin", joka sitten voi helposti kostautuakin kuten Banakin nyt tietää. Mestarin pelitapaa tutkitaan enemmän, ja sen vahvuudet ja heikkoudet kartoitetaan tarkemmin kuin keskikastin joukkueen.
|
|
|
|
|
ananas
Poissa
|
 |
Vastaus #11 : 02.05.2007 klo 09:52:29 |
|
Uuh... Miksi mestaruuden uusiminen on niin saatanan hankalaa missä sarjassa tahansa? Miksi esimerkiksi Ranskan liiga on kuuluisa siitä, että edellisen kauden onnistujat Lyonia lukuunottamatta rämpivät keskikastissa seuraavalla kaudella? :  Varmaan sitten Ranskassakin on paskat junnuvalmentajat, huonot kentät ja lyhyt kausi. Syitä on monia. Toki kauden lyhyys on yksi syy, mutta ei suurin eikä tuon asian korjaaminen poista "ongelmaa" mihinkään. Edellisen kauden onnistujaa vastaan lähdetään pelaamaan yleensä täysin eri asenteella ja pelitavalla kuin nousijaa. Tehdään maalinteko vaikeaksi, jopa välillä oman hyökkäyksen kustannuksella. Sarjanousijaa tai alisuorittajaa vastaan lähdetään pelaamaan "paineettomammin", joka sitten voi helposti kostautuakin kuten Banakin nyt tietää. Mestarin pelitapaa tutkitaan enemmän, ja sen vahvuudet ja heikkoudet kartoitetaan tarkemmin kuin keskikastin joukkueen. Nyt ei ole kyse pelkästään mestarista vaan myös muista joukkueista. Peli ei vaan kehity.
|
|
|
|
|
joks11
Poissa
Suosikkijoukkue: Rakennusliike M. Seppälä Oy
|
 |
Vastaus #12 : 02.05.2007 klo 09:55:11 |
|
Nyt ei ole kyse pelkästään mestarista vaan myös muista joukkueista. Peli ei vaan kehity.
Otin tuon sanan "mestari" käyttöön vain siksi, että se konkretisoi viestini sarjojen huippujoukkueisiin. Ehkä huono valinta, mutta saa sitä omaakin järkeä vähän käyttää 
|
|
|
|
|
Juhani Kontiovaara
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU ja Suomen maajoukkueet
|
 |
Vastaus #13 : 02.05.2007 klo 15:08:22 |
|
katotaan mitä se Interin Drogsma saa aikaseks. Kehittyykö pelaajat myöskään ulkomaalaisen valmentajan alaisuudessa? Interissähän menestys on kulkenut ulkomaalaisten valmentajien kanssa lähes käsi kädessä. Stahre, van Eck ja nyt Dragtsma... Tomi Petrescu kertoo tämänpäiviäisessä IS Veikkaajassa, että Stahren aikana pelaajat kehittyivät, mutta hänen lähtönsä jälkeinen kausi oli vaikea. Hän tosin myös kehuu Zicoa.
|
|
|
|
|
GreenEyez
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka, Suomen maajoukkue
|
 |
Vastaus #14 : 02.05.2007 klo 18:56:10 |
|
Kyllä yksi merkittävä syy on varmasti myös kylläisyys. Sitten, kun sen kaikkein suurimman on saavuttanut, niin väkisinkin tulee fiilis, että mitäs seuraavaksi. Etenkin silloin, kun marginaalit ovat pieniä, tämä korostuu.
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #15 : 02.05.2007 klo 20:14:57 |
|
Niin ja kohtalaisen useasti mestarijoukkueet ovat hajonneet. Siihen päälle sitten vielä europelit niin tietynlainen kylläisyys, hajoamisen tuoma hakeminen ja sitten uusien haasteiden hakeminen europelien kautta syövät helpostikin suoritustasoa.
|
|
|
|
|
one happy camper
Poissa
|
 |
Vastaus #16 : 02.05.2007 klo 20:25:40 |
|
Olen kuullut/lukenut monen veikkausliigavalmentajan kommentteja, että "testitulokset ovat jälleen parantuneet jälleen viime vuodesta". Ei nyt tässä tule mieleen mitään esimerkkiä, enkä jaksa oikein etsiä tuollaista uutista. Pointtini on kuitenkin se, että ainakin fyysiset ominaisuudet kehittyvät.
Peliin sisältyviä muita osa-alueita on taas melko vaikea mitenkään konkreettisesti mitata. Yksilön kehittymistä on helpohko seurata, mutta alapas vertailemaan koko joukkueen pelillisiä esityksiä vaikka kahden vuoden takaisiin, niin sormihan siinä suuhun menee.
Olisihan se tässä helppo komppailla, että Suomessa on liian lepsut valmentajat. Kuitenkin veikkausliigavalmentajista on ainakin henkilökohtaisesti aika paha sanoa, minkätyylisesti he joukkuettaan ohjastavat. Ennemminkin osoittaisin syyttävän sormeni junnuvalmentajien liian lepsuun otteeseen ja monesti myös vaatimattomaan tietotasoon sekä kaikki pelaa -systeemiin.
|
|
|
|
|
huckerby
Poissa
|
 |
Vastaus #17 : 02.05.2007 klo 22:17:15 |
|
Benitez - huono valmentaja. Lisäksi Sumusaarilla on liian lyhyt kausi ja huonot olosuhteet.
Miten niin?
Liverpoolin peli on edelleen htä huonoa kuin 10 vuotta sitten, ei vieläkään lähelläkään mestaruutta.
Aivan ihanaa, kun pitää aina väkisin keksiä asioita, jotka on päin äässiä. Saahan näitä teorioita kehitellä, mutta ei kaikkea ole pakko kirjoittaa.
|
|
|
|
|
ananas
Poissa
|
 |
Vastaus #18 : 03.05.2007 klo 07:36:31 |
|
Benitez - huono valmentaja. Lisäksi Sumusaarilla on liian lyhyt kausi ja huonot olosuhteet. Miten niin? Liverpoolin peli on edelleen htä huonoa kuin 10 vuotta sitten, ei vieläkään lähelläkään mestaruutta. Aivan ihanaa, kun pitää aina väkisin keksiä asioita, jotka on päin äässiä. Saahan näitä teorioita kehitellä, mutta ei kaikkea ole pakko kirjoittaa.
Olet väärässä. Kyllä sen näkee mikäli joukkueen peli paranee. Se näkyy myös ennen pitkää tuloksissa. Suomessa nimenomaan pelaajista saatava "panos" on todella huono. On vain lähes yksi tie ja se on ylöspäin. Silti vuodesta toiseen taso laahaa matalalla ja Euroopassa tiputaan heti ensimmäisellä kierroksella. Kyllä kauden pituus on myös tärkeä syy. Pelit kehittävät.
|
|
|
|
|
Mystinen metsätyömies
Poissa
Suosikkijoukkue: Taide, tiede ja rikollisuus.
|
 |
Vastaus #19 : 03.05.2007 klo 07:58:36 |
|
Mikäs siinä tasaisessa ja yllätyksellisessä sarjassa on niin kamalaa? Itseäni ainakin kiinnostaa enemmän kuin Englannin, Italian ja Espanjan sarjat joissa muutama mahtijoukkue vääntää keskenään kaudesta toiseen. Miksi joukkueiden vaihtelevat voimasuhteet ylipäätään kertoisivat minkäänlaisesta kriisistä tai siitä, että asioita tehdään väärin. Silloin on asiat hoidettu päin persettä, jos yksi tai kaksi joukkuetta riehuu ylivoimaisella budjetilla (pahimmillaan vielä lainarahalla) ja tyhjentää jasson pelaajista ennen jokaisen kauden alkua.
|
|
|
|
|
Juhani Kontiovaara
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU ja Suomen maajoukkueet
|
 |
Vastaus #20 : 03.05.2007 klo 11:59:06 |
|
Ennemminkin osoittaisin syyttävän sormeni junnuvalmentajien liian lepsuun otteeseen ja monesti myös vaatimattomaan tietotasoon sekä kaikki pelaa -systeemiin. On totta, että erityisesti nuorten valmennuksesssa on puutteita. Tällä alueella tosin tuskin tapahtuu radikaalia muutosta parempaan suuntaan, ennen kuin seurat ottavat enemmän vastuuta valmentajavalinnoistaan esimerkiksi ajamalla vanhoja pelaajiaan valmentamaan junioreita. Lupihan on jo avannut ketsuppipullon korkin tässä asiassa.
|
|
|
|
|
joks11
Poissa
Suosikkijoukkue: Rakennusliike M. Seppälä Oy
|
 |
Vastaus #21 : 03.05.2007 klo 12:15:15 |
|
Ennemminkin osoittaisin syyttävän sormeni junnuvalmentajien liian lepsuun otteeseen ja monesti myös vaatimattomaan tietotasoon sekä kaikki pelaa -systeemiin.
Ei jumalauta  Kuinka saatanan idiootteja täälläkin pyörii? Miten ihmeessä KaikkiPelaa on vaikuttanut yhdenkään pääsarjajoukkueen tasoon, EDES SUOMESSA? Yritä nyt vähän.
|
|
|
|
|
|
|
|