Alfredo
Poissa
|
 |
: 02.05.2007 klo 13:15:33 |
|
Ensimmäisenä flopeista tulee mieleen Chelsea. Vaikka joukkue pääsee mukaan ensi kauden CL:n, kyseisen sarjan mestaruus jää saavuttamatta ja Valionkin titteli jäänee haaveeksi. Mukaan hankittiin mm. Abramovitshin löylykaveri Shevchenko, joka on saanut aikaiseksi neljä maalia Valioliigassa, kolme meklareiden liigassa ja kolme FA-cupissa, joten ei kovin suuresta menestyksestä voi puhua siihen nähden kuinka paljon rahaa on upotettu ja kaiken hypetyksen määrä. Michael Ballackiin sijoitetut 130K puntaa ovat olleet kaikkien pennien väärti?
Toki joukkueella vielä mahdollisuus voittaa FA Cup, mutta taitaa ManU viedä tuonkin.
Ensimmäinen toppi mielestäni on sitten AZ Alkmaar, joka melkein voitti maansa mestaruuden, mutta puppeloi sitten viimeisellä kierroksella Feyenoordin entisen farmijoukkueen Excelsiorin vieraana. Entinen sub-topper on noussut Euroopan eliittiin, jossa mestarivalmentaja Louis v. Gaalilla ja yhdellä tämän lempiopetuslapsellaan Arveladzella on ollut sanansa sanottavanaan. Joukkue pääsi pitkälle myös UEFA-cupissa pudottaen mm. Newcastlen. Ensi kautta silmälläpitäen on mielenkiintoista katsella miten hyvin joukkue säilyy kasassa.
Subjektiivisena toppina voi mainita myös Ruud v. Nistelrooyn 17 liga-maalia sekä tuleva pichichi-pokaali ja Miguel Torresin nouseminen valkoisten vasemmaksi pakiksi. Floppina ehkä Ronaldon myyminen Milaniin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.05.2007 klo 13:21:47 kirjoittanut Alfredo »
|
|
|
|
|
Elias
Poissa
|
 |
Vastaus #1 : 02.05.2007 klo 13:21:52 |
|
Hollannissa TOP-listalle ehdottomasti 34 maalia 31 pelissä paukuttanut Malmön ex-kärki Afonso Alves, joka taitaa tuolla maalimäärällä olla kiinni kultaisessa kengässä. Muistaakseni Hollannin sarjan kerroin oli 1,5 ja näin ollen Alvesilla olisi 51 pistettä. Lähin uhkaaja taitaa olla AS Roman Francesco Totti 21 maalillaan (21x2=42). Serie A:ssa vielä neljä kierrosta jäljellä, mutta en usko, että Totti pystyy viittä maalia niissä tekemään.
|
|
|
|
|
Edmundo
Poissa
|
 |
Vastaus #2 : 02.05.2007 klo 13:34:06 |
|
Sain juuri tietää, että playoffeja ei lasketa mukaan kisaan, joten on yhdentekevää siltä kantilta katottuna tekeekö Alves maaleja Ajaxia vastaan.
Mutta Alvesin suoritusta verrattuna muihin liigoihin nostaa pelkän pienemmän kertoimen lisäksi myös Hollannin liigassa pelattavien otteluiden määrä. Italiassa, Englannissa ja Espanjassa pelataan 38 kierrosta, kun taas Saksassa ja Hollannissa vain 34. Lisäksi Alves oli kolmesta pelistä sivussa loukkaantumisen vuoksi.
|
|
|
|
|
Phizza
Poissa
Suosikkijoukkue: Paul Scholes
|
 |
Vastaus #3 : 02.05.2007 klo 16:36:37 |
|
Valioliigasta voisi pari toppia ja floppia nostaa esiin:
Topit:
Reading - Ovat pelanneet uskomattoman kauden ennakkoveikkailuihin nähden, tällä hetkellä ovat UEFA Cupin paikkaan oikeuttavalla seitsemännellä sijalla. Kukaan ei uskonut Steve Coppellin porukkaan ennen kauden alkua, mutta käsittämättömän hyvä alkukausi antoi heille niin hyvän pohjan, että vaikka pientä hyytymistä on nähty, niin paikka sarjassa ensi kaudeksi oli turvattu jo joulun tienoilla.
Manchester United - ManU on pelannut upeaa futista koko kauden. Kävi mestaruustaistossa miten tahansa, United on tarjonnut kovan vastuksen Chelsealle, tähän ei ole pystynyt kukaan muu kolmen vuoden aikana. Michael Carrickin hankinta osui nappiin, vaikka sitä suurin osa epäilikin, ja sen lisäksi Cristiano Ronaldo on pelannut mahtavan kauden.
Everton & Portsmouth - Kummatkin pelasivat heikosti viime kaudella, Pompey oli jopa lähellä pudota liigasta. Tällä kaudella molemmat ovat palanneet takaisin ylempään keskikastiin, Everton on tällä hetkellä liigan "kakkosena", neljää suurta kun ei kukaan tunnu pystyvän haastamaan. Toki Boltonkin on pelannut jälleen hienon kauden, mutta se ei tullut enää yllätyksenä.
Flopit:
Arsenal - Arsu on pelannut todella nautittavaa futista monessa ottelussa, mutta ovat menettäneet aivan liikaa pisteitä "huonoille" joukkueille, jotta olisivat taistelleet edes suorasta UCL-paikasta. Loukkaantumisia on toki heilläkin ollut, mutta varsinkin kun otetaan huomioon myös UCL- ja FA Cup-pelit, niin Arsun kausi on ollut paha pettymys.
Tottenham - Spurs taisteli viime kaudella viimeiseen kierrokseen asti UCL-paikasta, mutta joutuivat luovuttamaan tuon paikan lopulta Arsenalille, liekö tuo sitten vaikuttanut vielä tälläkin kaudella. Toki varsinkin Ledley Kingin pitkä loukkaantuminen, Robinsonin heikko kausi ja Zokoran "floppaaminen" (ei ole pystynyt täyttämään Carrickin jättämää aukkoa) ovat vaikuttaneet sijoitukseen.
Newcastle - Enpä tiedä voiko heitä enää laskea floppien joukkoon, kun tuntuu siltä että jokainen kausi päättyy pettymykseen, vaikka kesällä toiveet ovat olleet korkealla. Edelleen, loukkaantumisia hirveä kasa, mutta sijoitus on silti todella heikko Newcastlen kokoiselle seuralle. Robsonin jälkeen kunnon valmentajaa ei ole löytynyt.
West Ham - Hammers on ollut kauden floppi. Materiaali on todella hyvä jos tavoitteena on sijat 6-10, mutta ihmeelliset sekoilut kulisseissa ovat ilmeisesti heijastuneet myös kentälle. Omistaja ja valmentaja vaihtui kauden aikana, ja ongelmat vain jatkuvat. Pistemenetys oli lähellä, mutta selvisivät kovilla sakoilla. Saa nähdä, pystyvätkö vielä pelastamaan sarjapaikkansa, putoaminen voisi tehdä ihan hyvää.
|
|
|
|
|
Three Lions
Poissa
|
 |
Vastaus #4 : 02.05.2007 klo 16:44:34 |
|
Bundesligasta ensimmäisenä tulee mieleen pahasti flopannut, vain 4 kertaa liigassa osunut Lukas Podolski.
|
|
|
|
|
Hong Song
Poissa
|
 |
Vastaus #5 : 02.05.2007 klo 16:56:01 |
|
Muutamia äkkiseltään mieleen tulevia ajatuksia sieltä täältä: Toppeja: -Manu: Kauden alussa monissa veikkauksissa jopa Arsenalin ja Poolin takana. Hyökkäyskalustolle suunnilleen naurettiin. Ronaldon täysosumakausi ja Rooneyn vertyminen keväällä ovat kuitenkin saaneet tämän aiheen unohduksiin. Todellinen jättipotti lähellä, muutaman tunnin päästä ollaan taas viisaampia sen suhteen. -Reading ja Everton: Phizzan perusteluihin ei lisättävää. No mainitaan nyt tässä yhteydessä loistava Mikel Arteta. -Miguel Torres: Ainakin allekirjoittaneelle aivan puskista noussut kaveri, joka on kyllä vakuuttanut jokaisessa näkemässäni Realin pelissä. -Didier Drogba: Vaikka taidot tiedettiin, tapahtui aivan mieletön muutos 24 miljoonan vitsistä huipputykiksi -C.Ronaldo: Mjataah?!?  -Andrés Iniesta: Aina kentälle päästyään ollut aivan saatanan hyvä. Itseluottamus noussut huimiin mittoihin, voittaa pallot ja pelaa ne omille kovalla prosentille. Pystyy myös luoviin syöttöihin. Floppeja: -Hammers, HSV (no kevät pelastaa ehkä hieman, mutta silti, come on...), Spurs (täynnä mj-äijiä, joka toinen peli ok/hyvä, joka toinen hirveetä paskaa)
|
|
|
|
|
el Blanco
Poissa
|
 |
Vastaus #6 : 02.05.2007 klo 17:09:10 |
|
Seuratoppeja: Recreativo, Espanyol ja Racing Santander.
|
|
|
|
|
Iskender
Poissa
Suosikkijoukkue: Craig Bellamy
|
 |
Vastaus #7 : 02.05.2007 klo 17:15:12 |
|
Topit
ManU: Ollut ehkä euroopan paras joukkue tällä kaudella, mieletöntä kehitystä viime kaudesta. Monet pelaajat ovat nostaneet tasoaan roimasti. C.Ronaldo: Kohonnut kertaheitolla euroopan parhaaksi. Sevilla: Pystynyt haastamaan Barcelonan mestaruustaistossa kunnolla. Noussut espanjan huippuseuraksi.
Flopit
Bayern: Saksan suurseura pelannut täysin luokattoman kauden. Ei edes mestareiden liiga paikkaa. West Ham: Itselläni oli ainakin todella suuret odotukset joukkueesta ja luulin, että he taistelisivat sijoista 5-8. Hyvä loppukiri ei välttämättä riitä. Tevez ja Mascherano: Oli odotettavissa, että he eivät välttämättä sopeudu englantiin, mutta heidän esityksensä ovat olleet aivan eri planeetalta siitä, mihin on totuttu.
|
|
|
|
|
Hidegkuti
Poissa
Suosikkijoukkue: Real Betis, Nottingham Forest, Ilves
|
 |
Vastaus #8 : 02.05.2007 klo 17:22:30 |
|
Eurokentillä Osasuna ja Espanyol ovat olleet todellisia toppeja. Floppeja puolestaan Real Madrid, Barcelona ja tavallaan myös Inter, ainakin jos vertaa menestykseen Serie A:ssa.
Pelaajista onnistujaksi pitää nostaa Racingin Nemanja Zigic.
|
|
|
|
|
Tavano
Poissa
Suosikkijoukkue: Gary Mackay-Steven
|
 |
Vastaus #9 : 02.05.2007 klo 17:26:58 |
|
Pelaajista onnistujaksi pitää nostaa Racingin Nikola Zigic.
Korjasin 
|
|
|
|
|
keveli
Poissa
|
 |
Vastaus #10 : 02.05.2007 klo 17:31:10 |
|
Tevez ja Mascherano: Oli odotettavissa, että he eivät välttämättä sopeudu englantiin, mutta heidän esityksensä ovat olleet aivan eri planeetalta siitä, mihin on totuttu.
Pitää tähän nyt mainita kuitenkin että ehkä vika on enemmän seurassa kuin pelaajissa itsessään. Nythän Tevez on aikalailla loistanut viime aikoina kun on alkanut saada peliaikaa. Mascheranon alku Liverpoolissa on ollut myös aivan loistava, eilenkin Chelsea'a vastaan ihan ilmiömäisen hienoa pelaamista keskikentän ankkurina. Veikkaan että ensi kaudella Mascherano on Liverpoolissa yksi Valioliigan kuumimmista pelaajista. Eli West Hamissa toki floppi, mutta Liverpoolissa tähän mennessä jopa ylittänyt odotukset. Tietysti tavallaan molemmat voidaan flopeiksi laskea, kun odotukset otetaan huomioon, vaikkei se ainakaan kokonaan ole pelaajien itsensä vika ollut.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.05.2007 klo 17:34:19 kirjoittanut keveli »
|
|
|
|
|
J.P. Sarja
Poissa
|
 |
Vastaus #11 : 02.05.2007 klo 17:34:14 |
|
Flopit: Arsenal - Arsu on pelannut todella nautittavaa futista monessa ottelussa, mutta ovat menettäneet aivan liikaa pisteitä "huonoille" joukkueille, jotta olisivat taistelleet edes suorasta UCL-paikasta. Loukkaantumisia on toki heilläkin ollut, mutta varsinkin kun otetaan huomioon myös UCL- ja FA Cup-pelit, niin Arsun kausi on ollut paha pettymys. Itellä ois muuten menny oikeastaan toppien puolelle, kauden alla veikkailin sijoille 5.-8.  Joka tapauksessa menestys on ollut heikkoa, mutta on hyvä ottaa huomioon täysin uuden Arsenalin rakennustyö. Tuskin on mitään syytä odottaa menestystä vielä ensi kaudellakaan, todennäköisesti "yhden miehen joukkue" saa edelleen taistella tosissaan CL-paikasta. Toivottavasti eteenpäinmenoa kuitenkin nähdään. Omat topit äkkiseltään heiteltynä: -ManU -Sevilla -C. Ronaldo Flopit: -Sheva -Ballack -Baptista
|
|
|
|
|
#10
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK
|
 |
Vastaus #12 : 02.05.2007 klo 17:34:44 |
|
Topit:
Drökpä C.Ronaldo
Flopit:
Rafa Marquez Cannavaro
|
|
|
|
|
aquel
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Barcelona
|
 |
Vastaus #13 : 02.05.2007 klo 17:46:31 |
|
Mielestäni Espanjan liigan perinteiset huippuseurat kuten Real Madrdi, Barcelona ja Valencia ovat olleet tällä kaudella jossain määrin floppeja. Jokainen tippui UCL:stä jo suhteellisen aikaisessa vaiheessa ja oman maan liigassa rämmitään välillä ja hävitään selvästi ennakkoon heikommille joukkueille. Tänä vuonna todellinen huippu puuttuu Espanjasta. Espanyol, Osasuna ja Sevilla sen sijaan näistä keskikastin porukoista ovat parantaneet ja taistelevat Uefa-cupin voitosta. Sevillaa ei tosin voi enää keskikastiin laskea. ManU on minun ja monen muunkin papereissa tämän vuoden Euroopan seurajoukkue numero yksi. Joukkue on yksinkertaisesti koko kauden pystynyt pelaamaan kaunista huippufutista pelistä toiseen menestyksekkäästi. Pelaajista en voi olla mainitsematta C. Ronaldoa, joka kuluvalla kaudella teki sen todellisen läpimurtonsa Euroopan eliittiin. Edit: Ai niin.. Pahin floppi pelaajista oli/on kyllä "maailman paras" Cannavaro. "  " 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.05.2007 klo 17:47:42 kirjoittanut aquel »
|
|
|
|
|
Udi
Poissa
|
 |
Vastaus #14 : 02.05.2007 klo 17:48:07 |
|
Pitää tähän nyt mainita kuitenkin että ehkä vika on enemmän seurassa kuin pelaajissa itsessään. Nythän Tevez on aikalailla loistanut viime aikoina kun on alkanut saada peliaikaa. Mascheranon alku Liverpoolissa on ollut myös aivan loistava, eilenkin Chelsea'a vastaan ihan ilmiömäisen hienoa pelaamista keskikentän ankkurina. Veikkaan että ensi kaudella Mascherano on Liverpoolissa yksi Valioliigan kuumimmista pelaajista. Eli West Hamissa toki floppi, mutta Liverpoolissa tähän mennessä jopa ylittänyt odotukset.
Tietysti tavallaan molemmat voidaan flopeiksi laskea, kun odotukset otetaan huomioon, vaikkei se ainakaan kokonaan ole pelaajien itsensä vika ollut.
Sama. Aika pitkälle laittaisin seuran piikkiin ja ylisuuriin odotuksiin. Kyseessä kuitenkin kaksi vielä nuorta ja kokematonta pelaajaa. Joiltakin sopeutumiseen menee enemmän aikaa kuin toisilta, näiltä kahdelta meni siihen sitten vähän enemmän, mutta ei kuitenkaan liian kauan.
|
|
|
|
|
ttv
Poissa
Suosikkijoukkue: Racing Club, La U, Santos, Guti
|
 |
Vastaus #15 : 02.05.2007 klo 17:57:24 |
|
Toppeihin voisi lisätä Saksanmaalta Aachen -kärki Jan Schlaudraffin, joka hyvillä otteillaan on pelannut itselleen kontrahdin itseensä FC Bayerniin
|
|
|
|
|
Tavano
Poissa
Suosikkijoukkue: Gary Mackay-Steven
|
 |
Vastaus #16 : 02.05.2007 klo 18:06:50 |
|
Toppeja: Inter - Huikea kausi, vaikka mestaruus olikin odotettu. Mestareiden liigan aikainen tippuminen laskee hieman hienon kauden arvoa. Marco Materazzille pakko vielä antaa erityismaininta. Lazio&Roma - Kuka odotti Biancocelestiltä UCL-paikkaa ensi kaudeksi? Roma lähes yhtä selvä kakkonen, kuin Inter ykkönen. Euroopassa menestymisestä vielä lisää kunniaa Romalle. Reggina ja varsinkin Rolando Bianchi - Hieno nousu miinuspisteiltä jo lähes Serie A:n keskikastiin. Ilman Bianchia Reggina tappelisi putoamista vastaan. Empoli - Upeaa peliä silloin tällöin, josta todisteena tämän hetkinen 7 sija. Taistelee vielä jopa paikoista ensi kauden eurocuppeihin. Floppeja: Torino - Kautta voi Toron osalta sanoa flopiksi, sillä joukkue kuuluu niihin, jotka taistelevat viimeistä putoamista tarkoittavaa sijaa vastaan. Odotukset ainakin itsellä oli Torinoa kohtaan paljon suuremmat. Floppilistaa saa täydentää mielellään. 
|
|
|
|
|
Hong Song
Poissa
|
 |
Vastaus #17 : 02.05.2007 klo 18:18:34 |
|
Alle viisi Milanin Serie A-peliä nähneenä en viitsi suoraan julistaa Pirloa flopiksi, mutta noiden ja UCL-matsien+eri lähteiden perusteella olen saanut sellaisen kuvan, että melko paskan kauden on kaveri pelannut. Ainakin noissa näkemissäni ollut todella vaisu kun vertaa viime kauteen. Joku Serie A-spesialisti voi vahvistaa tai kumota epäilyni.
|
|
|
|
|
Lisbie
Poissa
|
 |
Vastaus #18 : 02.05.2007 klo 18:22:36 |
|
Toppeja valioliigasta ainakin ManU (+ Rooney, Ronaldo, puolustuslinja), Reading (+Steven Hunt  ), Berbatov-Keane, Scott Carson. Floppeja Liverpool, Arsenal, West Ham ja Charlton. Viimeiseen lisäyksenä Dowie hankintoineen, Reedin nimittäminen "manageriksi", Jimmy Floyd Hasselbaink sekä liian monen potentiaalisen runkopelaajan hyytyminen tai ailahtelevat esitykset.
|
|
|
|
|
Edmundo
Poissa
|
 |
Vastaus #19 : 02.05.2007 klo 18:22:53 |
|
Toppeja: - Twente taisteli loistavalla pelillään itselleen neljännen sijan Hollannin liigassa, mikä on perinteiseltä keskikastijoukkueelta todella hyvä suoritus. Joukkue hajoaa todennäköisesti hieman kesällä. Saa nähdä miten ensi kausi menee. - Roda JC pystyi nousemaan sarjan lopussa peräti kuudennelle sijalle 7-0 -voitollaan, mikä oli divaripelaajista ja muiden ylijäämistä kootulta joukkueelta todella upea suoritus, varsinkin kun otetaan huomioon pakotettu valmentajavaihdos kesken kauden, kun Huub Stevens pätti lähteä Hampuriin. Floppi: - Feyenoord  :keskari:
|
|
|
|
|
temetainio
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #20 : 02.05.2007 klo 18:24:03 |
|
Cannavaron lasken flopiksi, hänen piti johtaa Real pokaaleihin, mutta mites kävikään? MM-kisoissa hankinnut hype ei auttanut miksikään. Toiseksi pettymykseksi voitanee mainita rupla-rollen saunakaveri Shevchenko joka on ollut suoraansanottuna kuin lammas, joka pelaa paskat housuissa. Seurajoukkueista ManU:n on ollut upea ja pelifilosofia on hieno ja erittäin hyökkäysvoittoinen, todella kaunista futista. Flopiksi epäilty Carrick on todistanut tasonsa kaikille. 
|
|
|
|
|
Lisbie
Poissa
|
 |
Vastaus #21 : 02.05.2007 klo 18:24:28 |
|
Isot sarjat, missä pelaa? : 
|
|
|
|
|
Hoplaa
Poissa
|
 |
Vastaus #22 : 02.05.2007 klo 18:29:44 |
|
Valioliiga  : Jens Lehmann: Valioliigassa paras malivahti. Pelasi myös todella hienot kisat. Luultavasti maalivahdeista pelasi parhaan kauden. Tällä kaudella Jensin asema Arsenalissa on jopa kyseenalaistettu, okei vuoden pahvin sai. Otteet tippuneet ja lipsahduksia on tullut nyt ottelusta toiseen - ei kuitenkaan hirveän merkittäviä mutta maaleihin on johtanu esim. huonot nyrkkeilyt jne. Jermaine Jenas: Vetää kaikki Spursin erikoistilanteet stadionilta ulos. Umpipaska sijoittuminen, pelinteko jne. surkeaa ja Spurs on jäänyt paljon kärkivauhdista. Maalierokin oli jotain 52-52. Joey Barton: Kentän ulkopuolella sattuu ja tapahtuu. Nuo tulivat ekana mieleen.
|
|
|
|
|
Hong Song
Poissa
|
 |
Vastaus #23 : 02.05.2007 klo 18:30:09 |
|
Juu, kyllähän Carrickia on pakko kehua. Tai sanotaan nyt näin, että 18 miljoonan siirtosummaa ajatellen huikea floppi, mutta miehen todellisiin (realistisiin) odotuksiin nähden loistohankinta. Myönnän, että kauden alussa pelkäsin paljon pahempaa.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|