Kratos
Poissa
|
 |
Vastaus #925 : 26.10.2020 klo 15:43:21 |
|
Omiin silmiin eka jakso oli pitkästä aikaa hyvää peliä. Leicester ei saanut juuri mitään aikaan ja Arsulla oli ihan riittävästi paikkoja maalin tekemiseen. Luodut paikat taisi olla 11-1. David Luizkin näytti ihan VVD:ltä jaellessaan ristipalloja Tiernylle.
Tokalla jaksolla jotenkin meno hyytyi, ja Mustafin ja Vardyn tultua kentälle alkoi hieman pelottamaan. Ei turhaan.
Tässähän tämä. Ekan 45 minuuttisen kun olisi toistanut, olisi todennäköisesti voittanut. Mutta vituiksi meni ja huonolta näyttää.
|
|
|
|
|
dinodiel
Poissa
|
 |
Vastaus #926 : 26.10.2020 klo 15:55:45 |
|
Tässähän tämä. Ekan 45 minuuttisen kun olisi toistanut, olisi todennäköisesti voittanut. Mutta vituiksi meni ja huonolta näyttää.
Juu, Arsenalin peli näytti minunkin mielestäni pitkästä aikaa ihan hyvältä varsinkin ekalla puoliajalla. Valitettavasti tehottomuuskin vaivasi jälleen kerran ja Leicester puolusti tiensä hiukan ansaitsemattomaan voittoon. Toki Mustafin tultua kentälle selvisi myös, että Luiz on ihan tärkeä pelaaja joukkueelle tällä hetkellä. Jotain tulosvastuuta pitäisi kuitenkin myös Artetalla vähitellen olla. Jos joukkue on vuodenvaihteessa tippunut kärkikahinoista (top 4), niin mielestäni alkaa palli jo hiukan tutista. Vai mitkä ovat muiden Arsun kannattajien odotukset Arsenalille tällä kaudella? Riittääkö Artetan osalta että saa pidettyä joukkueen liigassa? Hiukan kyllä muuten ihmettelen, jos ei Saliba ala jossain vaiheessa saamaan vastuuta, kun toppareita tippuu lasareetin puolelle. Jos kaveri ei ollenkaan sovi Artetan kuvioihin, niin siinä on taas hyvin käytetty miljoonat. Ei toki ollut Artetan hankinta, mutta silti.
|
|
|
|
|
Wojciech
Poissa
|
 |
Vastaus #927 : 26.10.2020 klo 16:40:40 |
|
Pettymys eilisestä pelistä on suuri. Moni odotti nihkeiden otteiden päättymistä, kun palattiin neljän linjaan ja saatiin käytännössä ykkösavaus, Parteyt ja kaikki. Peli jatkui kuitenkin täysin vailla luovuutta, terävyyttä ja iloisuutta.
Yritystä ja jonkinlaista tempoa oli ensimmäisellä puoliajalla ja myös Rapid -pelin jälkimmäisellä puolikkaalla. Peli ei silti tyydytä. Seuraavat 5 liigapeliä ovat Manu, Villa, Leeds, Wolves ja Tottenham. Kaikki noista pelottavat. Ja kun tilanne alkaa olla se että noista pitäisi voitot haalia, niin olo alkaa olemaan enemmänkin toivoton. Noh, yksi onnistuminen voi suunnan kääntää.
|
|
|
|
|
tuuba
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerball. Flair-futis.
|
 |
Vastaus #928 : 26.10.2020 klo 18:28:15 |

Hyvin sanottu. Samoin Arkon tuolla aiemmin kirjoitti monta hyvää postausta luovuuden puutteesta. Mun mielestä olennaista on havainto siitä, että eilen kentällä oli (ehkä pl. Willian) ykkösnyrkki. Arsenalin paras mahdollinen avaus ja uuden kalliin puolustavan keskikentän kotidebyytti. Tässä oli oletuksena uuden ja paremman Arsenalin esittely, mutta tulokseksi jäi 0 maalia ja ekan puoliskon hyvistä hetkistä huolimatta lopulta luovuuden kannalta köyhä esitys. Toki - Leicester pelasi loistavasti Arsenalin vahvuuksia vastaan ja rankaisi kun paikka tuli. Parteylla kotidebyytti. Uusi systeemi. Nää on oikeasti hyviä syitä. Mutta syitä on aina. Pelko on se, että Arteta ei lunastakaan odotusta hyökkäävästä iloisesta futiksesta, vaan paljastuukin enemmän sellaseksi tylsän ja semitehokkaan jalkapallon airueeksi, joka rakentaa puolustuksen toimivuutta niin pitkään, että hyökkäys unohdetaan. Liian aikaista pelätä tätä, mutta toisaalta kaikki merkit on olemassa. Tästä nipusta on mahdollista irrottaa enemmän. Kun katsoo Bielsan Leedsiä, niin ymmärtää kaiken olevan mahdollista. En tarkoita että pelityylin pitäisi olla ravifutista to the max, muitakin tapoja nimittäin on, mutta ainakin Leeds haluaa viedä pelin totaalisesti vastustajan päätyyn. Siinä on jotain hienoa. Toki - Arsu pyöritti peliä pitkään, mutta yhtään avainta ei kentältä löytynyt. Kk-tilanne on yllättävän köyhä, kun aiemmin on ollut niin Bergkampia, Cesciä, Nasria, Santia, Öziliä, jopa Wilshere ja Ramsey olivat hetkittäin oivallisia bussinmurtajia. Nyt murrot loppui DL:n loukkiin.
|
|
|
|
|
Fin_Gooner
Poissa
|
 |
Vastaus #929 : 27.10.2020 klo 08:08:44 |
|
Niin, väkisinkin tulee mieleen että kyllä niissä pelaajissakin alkaa jo olemaan jotain vikaa, kun jo toinen vakituinen valmentaja tuskailee varsinkin hyökkäyspelin kanssa (pelaajat ovat kuitenkin pysyneet suht. samoina). Mutta hankintoja on kuitenkin tehty ja mielestäni Artetan tavoite pitäisi olla tällä kaudella saada Arsenal parantamaan reippaasti viime kauden pistesaldoa ja jos se ei ole kauden lopuksi onnistunut, niin vaihtoehtoja kannattaisi ehkä miettiä.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #930 : 27.10.2020 klo 09:04:09 |

Kuuden kierroksen eli lähes koko kausi siis jo pelattu, on saatu 3 pts enemmän kuin vastaavista peleistä viime kaudella. Seuraavasta kuudesta pelistä saatiin viime kaudella muistaakseni yht. 6 pts eli 7 pts, joka olisi huono suoritus, on jo EOM. Toivottavasti Arsenal ei luovuta yhtä helposti kuin fanit foorumilla.
|
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
 |
Vastaus #931 : 27.10.2020 klo 09:17:32 |

Joo, sinne noin 70 pisteeseen pitäisi mielestäni kyllä päästä.
|
|
|
|
|
tuuba
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerball. Flair-futis.
|
 |
Vastaus #932 : 27.10.2020 klo 09:32:03 |
|
Kuuden kierroksen eli lähes koko kausi siis jo pelattu, on saatu 3 pts enemmän kuin vastaavista peleistä viime kaudella. Seuraavasta kuudesta pelistä saatiin viime kaudella muistaakseni yht. 6 pts eli 7 pts, joka olisi huono suoritus, on jo EOM. Toivottavasti Arsenal ei luovuta yhtä helposti kuin fanit foorumilla.
No haloo, eihän tässä kukaan ole luovuttamassa kuin ainoastaan antamassa kritiikkiä mielikuvituksettomasta pelistä. Mä olen esimerkiksi täysin valmis antamaan heikomminkin pärjänneille, kuten Mustafille, edelleen näyttöpaikkoja toisin kuin eräät foorumistit. Ja vaikka mä olen vahvasti ollut Artetasta iloinen, niin eihän se nyt mikään pyhä lehmä saa olla. Eikä näillä esityksillä olekaan. Ei se tarkoita, että ei enää tukisi valmentajaa tms., vaan sitä että toi Lestöö-esitys oli ihan hirveetä kuraa 45 minuuttia, ja iso osa siitä menee valmennuksen piikkiin.
|
|
|
|
|
Fin_Gooner
Poissa
|
 |
Vastaus #933 : 27.10.2020 klo 09:39:02 |
|
Kuuden kierroksen eli lähes koko kausi siis jo pelattu, on saatu 3 pts enemmän kuin vastaavista peleistä viime kaudella. Seuraavasta kuudesta pelistä saatiin viime kaudella muistaakseni yht. 6 pts eli 7 pts, joka olisi huono suoritus, on jo EOM. Toivottavasti Arsenal ei luovuta yhtä helposti kuin fanit foorumilla.
Ei tässä nyt kukaan ole sellaista väittänyt, että koko kausi on pelattu. Mutta parantamisen varaa on kuitenkin aika reippaasti ja juuri tällaiset "turhat" tappiot kotona ovat olleet arkipäivää Wengerin viimeisistä kausista lähtien...
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #934 : 27.10.2020 klo 09:44:52 |
|
Ei tässä nyt kukaan ole sellaista väittänyt, että koko kausi on pelattu. Mutta parantamisen varaa on kuitenkin aika reippaasti ja juuri tällaiset "turhat" tappiot kotona ovat olleet arkipäivää Wengerin viimeisistä kausista lähtien...
Katsotaan tilannetta vaikka jouluna 2021.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #935 : 27.10.2020 klo 09:52:04 |
|
Eihän se voi olla Artetan ja Arsenalin vika, jos odotukset ovat olleet väärät. Fanien pitää vain ymmärtää, että puhutaan 4-5 vuoden projektista, josta ei ole vielä edes vuotta mennyt. Samaan paskaan osui korona, joka on tehnyt joukkueen muokkaamisesta hankalampaa. Jotkut näyttävät unohtaneen, että tässä on kuitenkin voitettu FA Cup ja CS.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #936 : 27.10.2020 klo 10:27:42 |
|
Arteta on sanonut Poolin olevan heitä n. 5v edellä. Kannattaa muistaa, että kun puhutaan urheilusta, niin kyse on myös tuurista. Jos joku pelaaja puhkeaa kukkaan nopeammin ja toisaalta joku hanki on täysi huti. Joskus joku isopalkkainen turhake jää roikkumaan ja hankaloittaa koko seuran eteenpäinmenoa. Poolilla kävi esim. hyvä tuuri kun Barca meni maksamaan itsensä kipeäksi Coutinhosta ja Pool sai taloudellisen lottovoiton, jonka ovat käyttäneet onnistuneesti. City laittaa joka kesä keskimäärin 100 milliä puolustajiin. Riippuu siis aika monesta asiasta, että miten projekti etenee. En edes viitsi spekuloida loukkaantumisilla.
Leicester olisi pitänyt voittaa. PISTE. Olisi ollut mahdollista esim. paremmalla tuomaritoiminnalla tai pelaamalla itse paremmin. Jos Arsenal olisi voittanut vastaavalla esityksellä kuin Leicester, vaikkapa Manun, niin tuskin jengi olisi ollut kovin tyytyväinen silloinkaan. Pelissä oli hyviä puolia, mutta myös paljon kehitettävää. Nyt pitäisi vain ymmärtää, että peli ei ole valmista. Eikä tule olemaan vielä pitkään aikaan. Tämä on turhauttavaa, mutta realismia. Ihan turha höpistä jostain Artetan potkuista yms. Arteta tekee hyvää duunia, mutta kiitos surkean seurajohdon (mm. Kroenke ja Gazidis) on ennen Artetaa tehty paljon ja monta vuotta surkeita päätöksiä, jotka näkyvät edelleen nykyisessä joukkueessa. Arteta ja Edu tulevat myös tekemään virheitä, mutta toivottavasti myös asioita oikein.
|
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
 |
Vastaus #937 : 27.10.2020 klo 10:42:50 |
|
Eihän se voi olla Artetan ja Arsenalin vika, jos odotukset ovat olleet väärät. Fanien pitää vain ymmärtää, että puhutaan 4-5 vuoden projektista, josta ei ole vielä edes vuotta mennyt. Samaan paskaan osui korona, joka on tehnyt joukkueen muokkaamisesta hankalampaa. Jotkut näyttävät unohtaneen, että tässä on kuitenkin voitettu FA Cup ja CS.
Ja näiden saavutusten perään voisi pärjätä sellaisella Everton + tasolla sitten jatkossakin minimissään.
|
|
|
|
|
läsytti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #938 : 27.10.2020 klo 11:08:10 |
|
Eihän se voi olla Artetan ja Arsenalin vika, jos odotukset ovat olleet väärät. Fanien pitää vain ymmärtää, että puhutaan 4-5 vuoden projektista, josta ei ole vielä edes vuotta mennyt. Samaan paskaan osui korona, joka on tehnyt joukkueen muokkaamisesta hankalampaa. Jotkut näyttävät unohtaneen, että tässä on kuitenkin voitettu FA Cup ja CS.
4-5v on aika yläkanttiin mutta esim. ensi kaudella top 4 vois olla realistinen tavoite. Uskon, et se on mahollista mut vaatii myös fanien täyden tuen, valitettavasti Artetaa ei katella enään ensi kaudella jos ei olla 4 joukossa tai 1-3 pisteen päässä siitä ensi keväänä.
|
|
|
|
|
Arkon
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerin Arsenal, AC Oulu
|
 |
Vastaus #939 : 27.10.2020 klo 11:38:04 |
|
Ei Arsenalin tavoite tällä(kään) kaudella voi olla mitään muuta kuin neljän joukkoon pääsy. Enempään ei ole rahkeita, eikä heikompaa suoritusta ole mitään järkeä tavoitella. Jokainen kausi ilman CL-rahoja ja -statusta tekee kilpailijoiden haastamisesta entistä vaikeampaa.
Totta kai Artetalle pitää antaa aikaa, mutta mainittu neljä tai viisi vuotta viittaa mestaruuskamppailuun, ja sinne päästäkseen on ensin otettava pienempiä askelia. Arteta on tuonut hienoja juttuja erityisesti puolustuspeliin ja pelinavaukseen, jotka ovat jo nyt ihan eri tasolla kuin Emeryn aikana, mutta koko tämän ajan Arsenal on pikkuisen ylisuorittanut peliesityksiin nähden. Hyökkäyspeli ei ole missään vaiheessa näyttänyt hyvältä, pois lukien yksittäisten otteluiden vastahyökkäykset, ja maalinteko on ollut nihkeää pelistä toiseen, vastustajasta riippumatta. Tältä se tekeminen sitten näyttää, kun Auba ei ole jumalmoodi päällä. Tähän yksinkertaisesti on pakko tulla muutos ja pian, ellei haluta viime kauden toisintoa.
Jos pitäisi valita mestaruudesta kamppaileva bussi-Arsenal tai CL-paikoista vääntävä seksi-Arsenal, valitsisin jälkimmäisen.
|
|
|
|
|
läsytti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #940 : 27.10.2020 klo 11:51:54 |
|
Ja vaikka mä olen vahvasti ollut Artetasta iloinen, niin eihän se nyt mikään pyhä lehmä saa olla. Eikä näillä esityksillä olekaan. Ei se tarkoita, että ei enää tukisi valmentajaa tms., vaan sitä että toi Lestöö-esitys oli ihan hirveetä kuraa 45 minuuttia, ja iso osa siitä menee valmennuksen piikkiin.
Hirveetä kuraa? Mun mielestä Arsenal oli kaikessa parempi paitsi viimeistelyssä ja se mistä Arteta on aloittanut on se, että tehdään Arsenalista vittumaisempi joukkue jota vastaan ei halua pelata eikä ole kiva pelata vaan jota vastaan on helvetin ikävä pelata. Siitä vihjaa jo hankinnatkin Partey ja Gabriel ja mielestäni siihen suuntaan Arteta on Arsenalin peliä vienyt. Sillä tavalla voi jäädä enemmän pisteitä otteluista käteen kun osataan puolustaa ja tehdä vastustajalle maalinteko vaikeaksi. Muistatko vuosi sitten? Arsenalia vastaan oli varmaan kivointa pelata kun kaikki teki vähintään yhden maalin ja silloin itkettiin siitä. Tulet kritisoimaan peliä täällä vielä pitkään jos nyt jo ottaa koville koska tää vaihe tulee olee hätäisimmille kannattajille kivuliasta. Ei oo luvassa tällä joukkueella vielä pitkään aikaan monipuolista ja tehokasta hyökkäämistä jos tosissaan meinataan taistella pisteistä samalla. Itse uskon, että se monipuolisuus tulee ajan myötä itsestään hyökkäyspeliin ja kyllä, siinä mielessä ei pitäis tuijottaa tehottomuutta ja tylsää hyökkäämistä näin aikaisin. Hyvän joukkueen pohja on siinä, että sitä vastaan ei ole helppo tehdä maalia. Siitä Arteta selkeesti lähtee ja se nyt tulee näkymään toivottavasti pisteissä vaikka kannattajana se tarkoittaa tylsempää katseltavaa. Ja uskon, että Arteta ei täysin tiedä vielä mikä se avain onneen on ja siksi myös koittaa maksimoida sen, ettei ainakaan päästetä maaleja. Aubaan taas on luotettava siinä, että taikoo jostain sen voittomaalin samalla. Tällä hetkellä 2-3 maalilla voittaminen ja sitä kautta vapaampi hyökkäyspeli näyttää vaan aika kaukaselta Arsenalin kohdalla tän hetken Valioliigassa. Ja pelaajista sen verran, että ei voi edelleenkään verrata Arsenalia ja sarjanousija Leedsiä ja todeta, että parempaan pitää pystyä. Sillä on syynsä, miksi läheskään kaikki ei pärjää isossa seurassa isoissa saappaissa vaikka näyttää maailmanluokan pelaajalta pienemmässä seurassa. Sama valmentajan kohdalla. Leedsillä on myös näyttöhaluja kun ei oo pitkään aikaan pelannut Valioliigaa. Jos jatkaa koko kauden tuota tahtia niin voidaan puhua loistavasta kaudesta. Mut loistavan kauden pelaaminen isossa seurassa onkin sitten ihan eri temppu.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.10.2020 klo 11:54:36 kirjoittanut läsytti »
|
|
|
|
|
läsytti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #941 : 27.10.2020 klo 12:22:50 |
|
Ei Arsenalin tavoite tällä(kään) kaudella voi olla mitään muuta kuin neljän joukkoon pääsy. Enempään ei ole rahkeita, eikä heikompaa suoritusta ole mitään järkeä tavoitella. Jokainen kausi ilman CL-rahoja ja -statusta tekee kilpailijoiden haastamisesta entistä vaikeampaa.
Tottakai se on tavoite tai tavoite on varmaan voittaa mestaruus mutta jos sinne ei vielä ensi keväänä päästä ei se ole Artetan projektin kannalta katastrofi. Ja kyllä tuntuu tyhmältä kirjoittaa näin mutta kauas on tultu huipulta...
|
|
|
|
|
tuuba
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerball. Flair-futis.
|
 |
Vastaus #942 : 27.10.2020 klo 15:30:41 |
|
Hirveetä kuraa?
Mun mielestä Arsenal oli kaikessa parempi paitsi viimeistelyssä ja se mistä Arteta on aloittanut on se, että tehdään Arsenalista vittumaisempi joukkue jota vastaan ei halua pelata eikä ole kiva pelata vaan jota vastaan on helvetin ikävä pelata. Siitä vihjaa jo hankinnatkin Partey ja Gabriel ja mielestäni siihen suuntaan Arteta on Arsenalin peliä vienyt. Sillä tavalla voi jäädä enemmän pisteitä otteluista käteen kun osataan puolustaa ja tehdä vastustajalle maalinteko vaikeaksi. Muistatko vuosi sitten? Arsenalia vastaan oli varmaan kivointa pelata kun kaikki teki vähintään yhden maalin ja silloin itkettiin siitä.
Tulet kritisoimaan peliä täällä vielä pitkään jos nyt jo ottaa koville koska tää vaihe tulee olee hätäisimmille kannattajille kivuliasta. Ei oo luvassa tällä joukkueella vielä pitkään aikaan monipuolista ja tehokasta hyökkäämistä jos tosissaan meinataan taistella pisteistä samalla. Itse uskon, että se monipuolisuus tulee ajan myötä itsestään hyökkäyspeliin ja kyllä, siinä mielessä ei pitäis tuijottaa tehottomuutta ja tylsää hyökkäämistä näin aikaisin. Hyvän joukkueen pohja on siinä, että sitä vastaan ei ole helppo tehdä maalia. Siitä Arteta selkeesti lähtee ja se nyt tulee näkymään toivottavasti pisteissä vaikka kannattajana se tarkoittaa tylsempää katseltavaa. Ja uskon, että Arteta ei täysin tiedä vielä mikä se avain onneen on ja siksi myös koittaa maksimoida sen, ettei ainakaan päästetä maaleja. Aubaan taas on luotettava siinä, että taikoo jostain sen voittomaalin samalla. Tällä hetkellä 2-3 maalilla voittaminen ja sitä kautta vapaampi hyökkäyspeli näyttää vaan aika kaukaselta Arsenalin kohdalla tän hetken Valioliigassa.
Ja pelaajista sen verran, että ei voi edelleenkään verrata Arsenalia ja sarjanousija Leedsiä ja todeta, että parempaan pitää pystyä. Sillä on syynsä, miksi läheskään kaikki ei pärjää isossa seurassa isoissa saappaissa vaikka näyttää maailmanluokan pelaajalta pienemmässä seurassa. Sama valmentajan kohdalla. Leedsillä on myös näyttöhaluja kun ei oo pitkään aikaan pelannut Valioliigaa. Jos jatkaa koko kauden tuota tahtia niin voidaan puhua loistavasta kaudesta. Mut loistavan kauden pelaaminen isossa seurassa onkin sitten ihan eri temppu.
Anteeksi korjaan, 41 minuuttia hirveetä kuraa. Hirveetä kuraa on se kun joukkue ei saa mitään aikaiseksi. Ja jos sun ajattelu pitää paikkansa, niin Arsenalilta ei voi odottaa samaa menestyksen nälkää tai motivaatiota kuin Leedsiltä, joka on vähintään outo kela. Mä odotan Artetalta hienoa futista, en junnaamista.
|
|
|
|
|
Taikatossut
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #943 : 27.10.2020 klo 15:49:37 |
|
Tottakai kaikki odottaa hienoa futista. Se on osa Arsenalin identiteettiä ja filosofiaa. Mutta näin lyhyellä ajalla sitä ei ole realistista vielä odottaa. Arteta on ollut reilu puoli vuotta hommissa ja pre seasonkin oli käytännössä olematon. Ensi kaudella tulosta ja kaunista peliä on lupa odottaa ja vaatiakin jo paljon enemmän.
Nyt tarvitaan kärsivällisyyttä. Arteta on tuonut jo hyviä ja menestykseen vaadittivia elementtejä. Hänen toimintansa vaikuttaa myös todella määrätietoiselta.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #944 : 27.10.2020 klo 16:53:38 |
|
Mä uskon, että Arteta tietää tasan tarkkaan Arsenalin vahvuudet ja heikkoudet. Lisäksi hänellä on näyttäisi olevan pelaajien luotto, jonka esim. Emery menetti ihan totaalisesti.
On vaikea tehdä hienosti hyökkäävää joukkuetta, jos esim. puolustus vuotaa kuin seula. Arsenal on sellainen 3-4 laatuhankintaa jäljessä mestaruustaistosta. En muista onko Arteta julistanut jotain tavoitetta, mutta lienee selvää, että CL-futista pitäisi ensi kaudella pelata. Jos ei pelata, niin sitten pitää tutkia mitkä olivat syypäitä, että sinne ei päästy. Ehkä syy oli Artetassa, ehkä jossain muussa.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #945 : 27.10.2020 klo 18:48:40 |
|
Jaahas, Manu sai 12. pelaajan sunnuntain kohtaamiseen, kun Mike Dean nimettiin tuomariksi. Ulosajo Arsenalille ja pilkku Manulle ainakin ihan varmoja.
|
|
|
|
|
Arsufani
Poissa
Suosikkijoukkue: Gunners, Three Lions
|
 |
Vastaus #946 : 28.10.2020 klo 15:06:49 |
|
Jaahas, Manu sai 12. pelaajan sunnuntain kohtaamiseen, kun Mike Dean nimettiin tuomariksi. Ulosajo Arsenalille ja pilkku Manulle ainakin ihan varmoja.
Kun tarkastellaan Mike Deanin tilastoja Arsu-ManU -matseissa, niin ihan niin synkkää ei sentään meno ole ollut. Yksi punainen Arsulle ja yksi pilkku ManUlle. Mutta pahanilmanlintu hän selkeästi on ollut, koska rekordi on 0 voittoa, 2 tasuria ja 4 tappiota. Eli nyt olis hyvä aika ottaa ensimmäinen voitto ManUsta Deanin valvovan silmän alla.
|
|
|
|
|
StigCarpelan
Poissa
Suosikkijoukkue: COYG
|
 |
Vastaus #947 : 28.10.2020 klo 17:57:30 |
|
Martti Nelli kuvattu jo treeneissä eli varmasti pelaa tämän vuoden puolella. Toivottavasti syrjäyttää auban vasemmalla!
|
|
|
|
|
veijomeri
Poissa
|
 |
Vastaus #948 : 28.10.2020 klo 19:06:27 |
|
Martti Nelli kuvattu jo treeneissä eli varmasti pelaa tämän vuoden puolella. Toivottavasti syrjäyttää auban vasemmalla!
Jep. Auballa ei pitäisi olla mitään asiaa avaukseen. Halutonta ja vetelää. Edit se myös vituttaa, että joku bellerin ja luiz saa vieläkin kuraa niskaan, vaikka ovat tällä hetkellä ne joukkueen kaksi tasaisinta suorittajaa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.10.2020 klo 19:08:47 kirjoittanut veijomeri »
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #949 : 28.10.2020 klo 19:25:44 |
|
Mun mielestä Bellerinin kohdalla on ihan oikeutettua odottaa hänen pystyvän haastamaan TAA liigan parhaana oikeana laitapakkina. Itse asiassa tuota nousua liigan huipulle on odotettu jo useampi vuosi. Bellerin on ollut ihan hyvä, mutta ainakin itse odotan vieläkin parempaa.
Luiz on ollut roolissaan myös ihan hyvä, mutta karu fakta on, että puutteellisen pelilukukyvyn ja liikkeen takia, Arsenalin on vaikea pelata neljän linjalla, jos Luiz on avauksessa ja vastus tarpeeksi laadukas. Luizilla on sama kuin Özilillä, että on jotain erinomaisia kykyjä, mutta on osaltaan rasite joukkueelle. Luizin kohdalla tietenkin jäädään enemmän posin puolelle kuin Özilin kohdalla, joka ei mahdu edes joukkueeseen. Nyt Luizia on peluutettu niin, että hänen heikkoudet eivät loista. Se toisaalta johtaa pelitavalliseen kompromissiin eli viiden linjaan.
|
|
|
|
|
|
|
|