• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Kahdeksan parhaan joukkueen vaihtuvuus MM-kisoissa

Aloittaja Kari H, 30.03.2022 klo 22:49:07

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Kari H

Vuodesta 1986 eli nykyisen pudotuspelimallin aikana. Otetaan tähän lisäksi myös joukkueet jotka eivät selvinneet seuraaviin kisoihin.
1986 puolivälieräjoukkueista Ranska ja Meksiko eivät olleet mukana 1990 Italiassa. Belgia, Espanja ja Brasilia karsiutuivat 16 kierroksella.
1994 Englanti, Tšekkoslovakia ja Jugoslavia eivät olleet mukana. Kamerun jäi alkulohkoon. Argentiina ja Irlanti karsiutuivat 16 kierroksella.
Jatkskoon joku muu jos kiinnostaa.

toksikko

Hollantilaiset eivät ole usein jaksaneet osallistua seuraaviin kisoihin menestyksen jälkeen. Kerran näin on käynyt loppuottelun jälkeen ja kahdesti pronssiotteluun etenemisen jälkeen.

Lihis

Vuoden 1998 kisoista vain kaksi samaa maata oli puolivälierissä 2002, Brasilia ja Saksa. Kroatian, Hollannin, Tanskan, Ranskan, Argentiinan ja Italian tilalle olivat tulleet E-Korea, Turkki, Senegal, Englanti, USA ja Espanja. Ne eivät sitten muistaakseni pärjänneet enää seuraavissa kisoissa. 2002 oli muutenkin todelliset yllätysten kisat.

kokistuoppi


Kari H

Lainaus käyttäjältä: kokistuoppi - 13.05.2022 klo 10:51:22
Kiima oli valtaisa, kunnes.

Sitten on sellainen tilastokummajainen että vuosien 1982, 1986, 1990, 1994, 1998 ja 2002 eurooppalainen pronssimitalisti ei selviytynyt seuraavaan EM-turnaukseen.
Vuodesta 1986 vuoteen 1990 vaihtui 24:sitä osanottajamaasta 13. 32 joukkueen kisoissa vaihtuvuus on ollut korkeintaan 12 joukkuetta 32:stä eli liian vähän. Yksi syy on että Brasilian, Argentiinan ja Uruguayn jälkeen aika heikkotasoisesta CONMEBOLISTA sekä AFC:sitä menee yleensä 80 prosenttia samoja joukkueita kisoihin.
Eli ehdottamani 64 joukkueen maailmankarsinta 16 lohkossa voisi olla hyvä idea. Isäntämaalle paikka ja kaksi heikointa lohkokakkosta karsivat viimeisestä paikasta.

Notsip86

Vastaavasti vuoden 2002 sekoitetun pakan jälkeen tulivat yllätyksettömät 2006 kisat, joissa kahdeksan parhaan joukossa oli vain kolme Aasian kisojen puolivälieristiä: Brasilia, Englanti ja Saksa. Senegal ja Turkki eivät päässeet Saksan kisoihin lainkaan.

Hossam Ramsu

Täysin sama "pysyvyys" oli vuosien 2006 ja 2010 kisojen välillä. Molemmissa kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon selvisi Saksa, Argentiina ja Brasilia. Saksan finalistit jäivät E-Afrikassa alkulohkoon ja Ukraina ei selvinnyt koko kisoihin.

Sekä Brasilian että Etelä-Afrikan kisoissa puolivälierissä pelasivat puolestaan Brasilia, Argentiina, Hollanti ja Saksa.

Venäjällä palattiin taas "kolmen säilyvyyteen", kun Brasilian puolivälieristeistä (onko edes oikea sana) kahdeksan joukkoon selvisivät Ranska, Brasilia, Belgia.

Notsip86

Vakiokävijöistä vähän yhteenvetoa

Brasilia on tästä näkökulmasta eräänlainen pysyvyyden perikuva. Tarkasteluvälillä se on jäänyt puolivälierien ulkopuolelle vain kerran (1990) ja ylipäätään koko MM-historiassa neljästi (1930 jolloin puolivälieriä ei edes ollut, 1934 ja 1966). Eli Italia vaikuttaa olevan Selecaolle vaikea paikka pärjätä.
Myös Saksa on viimeisten 36 vuoden aikana päässyt yhtä vaille joka kerta TOP8. Se ainoa tiplu tuli 2018 (1938 Saksa putosi Sveitsille cup-muotoisen turnauksen ensimmäisellä kierroksella, muutoin aina kahdeksan parhaan joukossa).
Argentiina 6 kertaa (aikainen kotimatka 2002 ja 2018). Englannilla myös kuuden puolivälierän sarja. 1998 seinä pystyyn 0,25välierissä Argentiinaa vastaan ja Brasilian kisoissa jo alkulohkossa.
Ranska 5 kertaa (1986, 1998, 2006, 2014, 2018)
Espanja 4 kertaa (1986, 1994, 2002, 2010)
Hollanti 4 kertaa (1994, 1998, 2010, 2014)
Italia 4 kertaa (1990, 1994, 1998, 2006)
Belgia 3 kertaa (1986, 2014, 2018)

toksikko

Lainaus käyttäjältä: Notsip86 - 02.06.2022 klo 17:23:48
Englannilla myös kuuden puolivälierän sarja. 1998 seinä pystyyn 0,25välierissä Argentiinaa vastaan ja Brasilian kisoissa jo alkulohkossa.



Itse saan tulokseksi vain viisi kertaa, 1986, 1990, 2002, 2006 ja 2018. Englanti putosi toisella kierroksella 1998 ja 2010, alkulohkossa 2014 ja jäi kokonaan ulos kisoista 1994.

Notsip86

Lainaus käyttäjältä: toksikko - 04.06.2022 klo 18:04:39
Itse saan tulokseksi vain viisi kertaa, 1986, 1990, 2002, 2006 ja 2018. Englanti putosi toisella kierroksella 1998 ja 2010, alkulohkossa 2014 ja jäi kokonaan ulos kisoista 1994.

Jesh, huolimattomuusvirhe. Tänks for the korjaus 🙂