Pesso
Paikalla
|
 |
Vastaus #2600 : 12.04.2023 klo 10:40:54 |
|
Varsin kiintoisa käänne. Kertoo nyt lähinnä sen, että jotain tuossa asiassa on aidosti tapahtunut ja tapahtumassa. Fjortoft ja joku muukin "uutisoivat", että Liverpool olisi tarjonnut Bölinghämistä 80+ miljoonaa puntaa. Illalla sitten tuli koko Liverpool-toimittajistolle syötettynä, että on päätetty olla hankkimatta. Jos tuo tarjousjuttukin pitäisi paikkansa, tapahtumien kulku olisi luultavasti jokseenkin seuraava:
- Bölinhäm haluaa Liverpooliin ja seura haluaa Bölinghämin (pelaajista ei luonnollisestikaan ikinä tarjota ilman suostumusta tulla ja varsinainen tarjous on usein ihan viimeisiä juttuja siirrossa) - Liverpool on tarjonnut ja Dortmund torjunut tarjouksen - Liverpool on briiffannut luottotoimittajilleen, että antaa sitten olla. Näin on tehty monesti ennenkin. Ja taustalla ollut koko ajan neuvottelutaktiikka. Keskeistä näissä on ollut usein se, että itse pelaaja on tässä vaiheessa jo kiinnitetty siirtoon.
Eli voipi olla, että tuo eilinen "shokki-ilmoitus" jopa lähinnä vahvisti sen, että jotain on edelleen tekeillä.
Toinen vaihtoehto on toki sitten se, että Bölinghäm on ilmoittanut, ettei siirry ainakaan Liverpooliin ja seura pesee nyt kasvojaan ilmoittamalla vetäytyneensä. Näin ei ole Liverpoolin kohdalla usein tehty, mutta tuo on mahdollista myös. Jos olisin pelaaja tässä kohtaa, niin en kyllä itse automaattisesti Liverpooliin haikalisi. Valjuhkoksi jäänyt "dynastia" on kääntynyt iltaan, Klopp ei jatka ikuisesti ja omistuspohjakaan ei herätä luottamusta varmoista pytyistä. Ja siirto Liverpooliin sulkee pois myös siirron aika moneen valion jättiin tulevaisuudessa. Riskinä on leimautuminen ramman ankan markiisipelaajaksi Gerrardin tapaan. Siirtyminen Liverpooliin olisi aika vahvasti uskon asia tässä kohtaa. Uskovaisiakin toki aina löytyy. Mutta jos jalkapalloilijana haluaa helpon elämän, on Man City aika hyvä betsi nyt ja lähitulevaisuudessa. Eri juttu on sitten, että onko Bellinghamille nyt sitten kuitenkaan ihan niin paljon kysyntää, mitä annetaan ymmärtää. Varmaan kaikki ökyt valioseurat sen voisivat hankkia, mutta samaan tapaan kuin Sanchon kanssa, voi myös olla, ettei arvonsa seuroille kuitenkaan ole ihan ääretön. Ja toisinaan on siis niin, että jos joku seura on tehnyt pohjatyön muita paremmin, ei tarjouskilpailua oikein edes pääse syntymään. Yksi skenaario voisi olla sekin, että Bellingham jää Dortmundiin. Ei olisi erityisen tyhmä veto.
Jos olisi niin, että Bellinghamia ei nyt hankita seuran päätöksellä, koska hinta olisi nousemassa pilviin, olisi se kyllä enimmäkseen oivallinen osoitus siitä, että järki voittaa. Noilla rahoilla saa monta potentiaalisesti yhtä hyvää pelaajaa, jos tietää mitä tekee. Ja Bellinghamin profiili ei mielestäni ole ihan täysin vakuuttanut, vaikka lahjakas onkin. Pahimmillaan tulee vähän fiilis toisesta Trentistä levittelemässä käsiään ja hölkkäilemässä oikean laidan kaistallaan. Mutta tietysti jollain 80 millillä tuo ehkä voisi olla erinomainen korvaaja Hendersonille, jos valmennusjohto katsoo sopivaksi.
Mutta selvästi nyt on jotain tekeillä ja kiintoisaa katsoa, että mitä tapahtuu. Bellinghamin hankintaan on fanikunnassa ja tietyissä "asiantuntijapiireissäkin" syntynyt ihan täysin totuudesta irrallinen kultti, joka tulee poksahtamaan ikävästi, jos hankinta ei realisoidu ja eritoten, jos siirtyy johonkin kilpailijaan. Seura on hoitanut tässä mielessä asian tiedottamisen tähän asti varsin huonosti. Fanien odotuksia olisi kannattanut manageerata pitkin matkaa paremmin.
|
|
|
|
jarvis80
Poissa
|
 |
Vastaus #2601 : 12.04.2023 klo 10:42:07 |
|
Odotettua, niin odotettua uutisointia judeen liittyen. Katotaan sitten 2 vuoden päästä kun judella on polvi mennyt rikki niin sitten alelaarista nuorimies kaivetaan Liverpoolin rosterin vesijumppaan.
Ehkä tästä seuraa kaipaamaani materiaalin levennys eikä kaikki munia heitetä yhteen koriin vaan ostetaan useampi talentti, luonnollisesti huokeampaan hintaan.
Sinänsä jos superlahjakkuus Jude siirtyy vaikka maunoon tai Cityyn niin City alkaa karata yhä pidemmälle Liverpoolista ihan tulevaisuutta kun ajatellen ja maunokin vankistaisi keskikenttänsä seuraavaksi 10 vuodeksi mikä ei ole yhtään houkutteleva ajatus näin Liverpool fanina.
Bellingham saa mennä ohi Liverpoolilta mutta häntä ei saa päästää kotimaisiin kilpailijoihin
|
|
|
|
Done
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool
|
 |
Vastaus #2602 : 12.04.2023 klo 10:50:33 |
|
Toisaalta Joyce on tosiaan uutisoinut samalla tavalla Keitan, VVD:n, Thiagon ja Alissonin kohdalla, että kiinnostus olisi loppunut, mutta niin vain kaikki pelaavat tällä hetkellä poolissa.
Jos hinta on kuitenkin lähempänä sitä 150milj niin jättäisin hankkimatta.
|
|
|
|
Pesso
Paikalla
|
 |
Vastaus #2603 : 12.04.2023 klo 11:04:04 |
|
Toisaalta Joyce on tosiaan uutisoinut samalla tavalla Keitan, VVD:n, Thiagon ja Alissonin kohdalla, että kiinnostus olisi loppunut, mutta niin vain kaikki pelaavat tällä hetkellä poolissa.
Tämä nimenomaan. Tuo uutisointi oli niin perinteistä Liverpoolin "siirtotanssia" kuin olla voi. Erityisen keskeistä tässä on, että nyt ei pahemmin kierrelty tai kaarreltu mihinkään suuntaan. Ja siis samalla vahvistettiin, että liikehdintää on ollut. Mutta aina tietysti on mahdollista, että asia tosiaan on myös noin.
|
|
|
|
Häckett
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool FC
|
 |
Vastaus #2604 : 12.04.2023 klo 11:19:55 |
|
Tuo uutisointi on tällä hetkellä niin sekavaa että tuskin kukaan tietää mikä lopulta on totuus. Ainoa selvä asia on et taustoissa tapahtuu, koska jälleen Pool käytti tätä Pesson mainitsemaa taktiikkaa missä syötettiin kaikille hovitoimittajille tarina yhtä aikaa. Jännä nähdä mikä tuossa lopulta oli taustana. Jos Jude johonkin siirtyy niin veikkaan summan olevan lähempänä 100 miljoonaa + bonuksia kuin 150miljoonaa.
|
|
|
|
Pläkä
Poissa
Suosikkijoukkue: Alan Shearerin ja Gary Maccan hiukset
|
 |
Vastaus #2605 : 12.04.2023 klo 15:25:20 |
|
Itselle tuo kuulostaa sijoituksena vähintäänkin riskialttiilta jo 84M hankinnalla. Hyvä varmasti mutta ne on kuitenkin vain kaksi polvea joiden varassa tuo raha on. Kun vielä ynnätään että sopimuksen täytyisi olla luokkaa viisi vuotta jo tuollakin hankintahinnalla, en lainkaan ihmettele että jäisi hankkimatta.
Liverpoolin täytyisi nimittäin luottaa siihen että Bellingham olisi kiinnostunut myös ainakin yhteen jatkosopimukseen noin 23-vuotiaana, eli juuri siinä prime-iän kynnyksellä.
|
|
|
|
potQball
Poissa
|
 |
Vastaus #2606 : 12.04.2023 klo 15:31:52 |
|
Jotenkin tuntuu hauskalta, että Henry jättää Bellinghamin kassalle koska maksaakin yllättäen luokkaa vitusti 
|
|
|
|
Nutmeg
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC
|
 |
Vastaus #2607 : 12.04.2023 klo 16:20:26 |
|
Itselle tuo kuulostaa sijoituksena vähintäänkin riskialttiilta jo 84M hankinnalla. Hyvä varmasti mutta ne on kuitenkin vain kaksi polvea joiden varassa tuo raha on. Kun vielä ynnätään että sopimuksen täytyisi olla luokkaa viisi vuotta jo tuollakin hankintahinnalla, en lainkaan ihmettele että jäisi hankkimatta.
Liverpoolin täytyisi nimittäin luottaa siihen että Bellingham olisi kiinnostunut myös ainakin yhteen jatkosopimukseen noin 23-vuotiaana, eli juuri siinä prime-iän kynnyksellä.
Olisihan tuo nyt 84 miljoonalla erittäin hyvä diili. Eipä ne muutkaan keskikenttäpelaajat ilmaiseksi sisään tule. Lisäksi Bellingham toisi kyllä omalla statuksellaan rahaa seuraan paitamyynneistä jne. Liverpool teki Darwinille kuuden vuoden ja Gakpo viiden ja puolen vuoden sopimuksen. Eli eiköhän Judellekin sorvattaisi vähintään kuuden vuoden sopimus. Ja mikäli ei tee jatkosopimusta niin eiköhän siitä omat saisi takaisin myymällä Realiin kesällä 2027.
|
|
|
|
Pläkä
Poissa
Suosikkijoukkue: Alan Shearerin ja Gary Maccan hiukset
|
 |
Vastaus #2608 : 13.04.2023 klo 11:44:17 |
|
Olisihan tuo nyt 84 miljoonalla erittäin hyvä diili. Eipä ne muutkaan keskikenttäpelaajat ilmaiseksi sisään tule. Lisäksi Bellingham toisi kyllä omalla statuksellaan rahaa seuraan paitamyynneistä jne. Liverpool teki Darwinille kuuden vuoden ja Gakpo viiden ja puolen vuoden sopimuksen. Eli eiköhän Judellekin sorvattaisi vähintään kuuden vuoden sopimus. Ja mikäli ei tee jatkosopimusta niin eiköhän siitä omat saisi takaisin myymällä Realiin kesällä 2027.
Tietenkin. Tuntuu vaan täysin absurdilta summalta ihmisen fyysisistä suorituksista, etenkin kun kyseisen ihmisen kehitys ei ole vielä fyysisesti pysähtynyt.
|
|
|
|
Clwb Pêl-droed Cei Connah
Poissa
|
 |
Vastaus #2609 : 13.04.2023 klo 11:49:44 |
|
Sellaista huhua, että Singaporen sijoitusrahasto GIC olisi hankkimassa vähemmistöosuutta Liverpoolista. Enpä tiedä sitten menisikö noista mahdollisista masseista kuinka suuri osa seuralle esim. pelaajahankintoihin käytettäväksi, jos ylipäätään yhtään.
|
|
|
|
Pesso
Paikalla
|
 |
Vastaus #2610 : 13.04.2023 klo 13:33:10 |
|
Osuuden myynnistä on tosiaan ollut huhua jo pidempään. Tapahtuisi kuulemma kesällä. Liverpool-taloudesta jollain tasolla (joskaan ei mun mielestä kovin syvällisesti) perillä oleva Mo Chatra twiittaili lisäksi, että koko seurastakin tarjouksia oli, mutta JWH hylkäsi, kun 4,5 miljardin tavoitehintaa ei saavutettu. Mene ja tiedä.
Mutta joka tapauksessa tuo vähemmistöosuuden myynti lienee hyvinkin mahdollinen. Ja GIC on ollut Liverpool-jutuissa aiemminkin. Kenties olivat nyt jo koko seuraa koskienkin. Periaatteessa on tietysti myös niin, että FSG:n myydessä omaisuuttaan, ne tekevät sillä rahalla sitten mitä huvittaa. Mutta tilanteen ollessa mikä on, voisi tietysti ehkä olla nyt tällä kertaa jopa niin, että myynnistä saatua rahaa jopa kohdennettaisiin Liverpoolin omiin investointeihin. Ainakin nyt viimeisimmän tilinpäätöksen perusteella seuran ongelma siirtomarkkinoilla on nimenomaan käteisen rahan puute. Liverpoolilla on tyyliin 20 miljoonan käteisvarat, kun esimerkiksi samanlaista liikevaihtoa tekevällä Munalla on jotain 100 milliä kassassa. Luvut eivät ole eksakteja, mutta antavat suuntaa siitä, miksi Muna on pystynyt viime vuosina maksamaan pelaajista enemmän kuin Liverpool. Näin ollen voisi siis olla, että FSG nyt joutuu rahoittamaan Liverpoolia normaalia enemmän.
|
|
|
|
pexx
Poissa
|
 |
Vastaus #2611 : 13.04.2023 klo 18:04:51 |
|
Mielenkiintoista jos West Ham putoaisi (mihin en kyllä usko) niin Rice saattaisi irrota jollakin 60-70 miljoonallakin. Siinä olisi se hyvä puoli, että saaataisiin Fabinholle suora korvaaja (tällöin Fabin voisi myydä 30-40 miljoonalla kesällä).
Joka tapauksessa myös Fabinholle tarvitaan joko suora korvaana tai kirittäjä tyyliin Gravenbach.
|
|
|
|
Nutmeg
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC
|
 |
Vastaus #2612 : 13.04.2023 klo 18:18:38 |
|
Mielenkiintoista jos West Ham putoaisi (mihin en kyllä usko) niin Rice saattaisi irrota jollakin 60-70 miljoonallakin. Siinä olisi se hyvä puoli, että saaataisiin Fabinholle suora korvaaja (tällöin Fabin voisi myydä 30-40 miljoonalla kesällä).
Joka tapauksessa myös Fabinholle tarvitaan joko suora korvaana tai kirittäjä tyyliin Gravenbach.
Eikai Graven berch ole yhtään kutospaikan pelaaja? Sanoisin melkein, että kallistuu enemmän kympiksi kuin kutoseksi.
|
|
|
|
EdgarD
Paikalla
Suosikkijoukkue: Klousaa tyylillä!
|
 |
Vastaus #2613 : 13.04.2023 klo 20:09:14 |
|
Declan Ricea on houkuteltu ainakin myös Arsenaliin ja ManU:un. Voi olla, että seura vaihtuu jokatapauksessa kauden päättyessä mutta uusi seura löytyy lähempää Pohjois-Lontoosta.
|
|
|
|
|
Dagger
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, Apollo, Hyps,FC TPS, LFC
|
 |
Vastaus #2615 : 14.04.2023 klo 05:01:46 |
|
Liverpoolilla on tyyliin 20 miljoonan käteisvarat, kun esimerkiksi samanlaista liikevaihtoa tekevällä Munalla on jotain 100 milliä kassassa. Luvut eivät ole eksakteja, mutta antavat suuntaa siitä, miksi Muna on pystynyt viime vuosina maksamaan pelaajista enemmän kuin Liverpool.
Manuhan on likainen velkasanko, hyvähän se on lainarahalla rellestää. Käteis varat ja käteisvarat.
|
|
|
|
Pesso
Paikalla
|
 |
Vastaus #2616 : 14.04.2023 klo 09:21:55 |
|
Manuhan on likainen velkasanko, hyvähän se on lainarahalla rellestää. Käteisvarat ja käteisvarat.
Se on sitten toinen stoori. Eivätkä tilinpäätöksen käteisvaratkaan sinänsä ole välttämättä selvää käteistä ja kertovat joka tapauksessa jo menneestä ajasta. Mutta näistä seuroista toinen heittää Ajaxille "tuosta vaan" 150 milliä parista pelaajasta ja toinen virittelee keskikentälle kokoonpanoon 17- ja 37-vuotiaita "ilmaiseksi" hankittuja pelaajia. En sinänsä kommentoi, kumpi on parempi lähestymistapa. Mutta noin se vaan nyt on ollut. Ja jos siis joku huutelee, että "where's the Nike money, John".. niin jossain muualla ne ovat kuin seuran kassassa kahisevana.
|
|
|
|
bergerinpatrik
Poissa
Suosikkijoukkue: LFCInter
|
 |
Vastaus #2617 : 14.04.2023 klo 09:44:24 |
|
Mielenkiintoista jos West Ham putoaisi (mihin en kyllä usko) niin Rice saattaisi irrota jollakin 60-70 miljoonallakin. Siinä olisi se hyvä puoli, että saaataisiin Fabinholle suora korvaaja (tällöin Fabin voisi myydä 30-40 miljoonalla kesällä).
Joka tapauksessa myös Fabinholle tarvitaan joko suora korvaana tai kirittäjä tyyliin Gravenbach.
Mielestäni näistä Riceistä pitäisi pysyä kaukana, onko maksimaalinen taso sittenkään siellä maailman huipulla vai nykyisellä tasolla? Ymmärrän hyvin, ettei FSG/Liverpool laita kaikkia munia yhteen koriin (Belligham), koska tarve on kolmen keskikenttäpelaajan lisäksi topparille ja oikealle pakille. Kiireinen kesä tulee joka tapauksessa, jos saisin itse leikkiä seurapomoa, niin liputan kolmea hankintaa seuraavasta viisikosta: Thuram, Kone, Ugarte, Lavia, Caicedo. Keskikentälle olisi silloin: X, X, X, Thiago, Hendo, Jones, Elliott. Ulos: Milner, Keita, Ox, Fabinho, Carvalho (laina)
|
|
|
|
Narttu
Poissa
Suosikkijoukkue: Newcastle & TPS
|
 |
Vastaus #2618 : 14.04.2023 klo 10:36:15 |
|
Liverpoolista oli pitkähkö juttu Athleticissa, kopsaan nyt tänne jos kaikilla ei ole tunnuksia: In all the drama of Liverpool’s 2-2 draw with Arsenal last weekend, there was the realisation that even the faintest hopes of qualifying for the Champions League had abandoned Jurgen Klopp’s side.
The gap to the top four has been allowed to grow again and now even the most optimistic Liverpool supporters have been forced to accept a six-year unbroken run in Europe’s elite competition is over.
A dismal season, in truth, saw to that long ago.
Liverpool face a fight to secure any sort of European football in 2023-24 and for that, there will be a price to pay. For the first time since 2016-17, there will be no Champions League money coming to Anfield next season and Liverpool’s turnover cannot escape the hit that is coming.
Klopp’s side have also admitted defeat in their attempts to sign Jude Bellingham, the Borussia Dortmund and England midfielder who would cost around £130million ($162m) plus wages and agent fees.
The deal stopped making sense for Liverpool when the Champions League shortfall and the wider scale of this summer’s rebuild were taken into account.
Then there’s the question of how to attract one of the best young players in the world without the lure of playing in Europe’s elite club competition. Liverpool are also reluctant to pin all their hopes on one footballer — even if Dortmund could have been persuaded to sell — when numbers are needed in midfield as well as defence.
Don’t forget too that the club’s owner, Fenway Sports Group, is still exploring bringing in extra investment. Resources are finite.
The Athletic analyses where a disastrous season leaves Liverpool ahead of the summer transfer window.
How much do Liverpool make from being in the Champions League?
A good old chunk. More is taken annually from the Premier League pot (£152million last season, for example) but since 2017, Liverpool have made roughly half a billion pounds through Champions League distribution money alone.
UEFA’s annual financial reports are published every March and the last five seasons on record detail that Liverpool have earned £422million from their exploits in the Champions League.
Last season’s adventure to the final brought in €119,957,000 (£106m; $131m). Although this campaign’s figure will have dropped after Liverpool were eliminated in the last 16 by Real Madrid, the latest payout from UEFA is still expected to be around the £71million mark.
Liverpool’s recent successes in the Champions League also grant them a bigger slice of the pie. The higher a club’s coefficient ranking — the system that decides how both clubs and their associations are ranked for every season of European football — the greater the benefits. Tottenham Hotspur also exited in the round of 16 but Liverpool will bank as much as £8million more due to UEFA’s distribution being partially weighted in favour of recent achievements in the competition.
And that is not all. Matchday revenues have also been boosted by those Champions League nights at Anfield.
Last season’s accounts showed that £87million had been earned from the 30 home games played since 2017, suggesting that every fixture staged is worth somewhere between £2.5million and £3million. Liverpool have played at least four home games in the Champions League in each of their last six seasons, with sellout crowds as good as guaranteed.
Qualification to the Champions League never brings a specific lump sum but Liverpool’s habit of going far has come to make European football an important revenue stream.
Take last season’s numbers as an example. The £105million earned in prize money from UEFA alone amounted to 17 per cent of Liverpool’s record-breaking total turnover of £594million. Seeing that disappear leaves a significant hole in the balance sheets.
“The figure any club earns depends on how far they go in the competition but even if you just made the group stages and nothing else, that’s minimum £50million for an English club with the way the prize money is set out,” says Dr Dan Plumley, a sports finance expert and lecturer at Sheffield Hallam University. “That can then go up to £100m if you go a long way.
“Then you’ve got the other things that come with a Champions League season, like the additional matchday revenue and the commercial benefits. You’ve got to be looking around the £100m mark for a season in the Champions League.
“I don’t think missing one season of the Champions League is a disaster for a club like Liverpool but if you start to miss two or three seasons then it starts to put a real dent in things.”
A big summer ahead then, right? Absolutely. FSG, Liverpool’s owners since 2010, has made no secret of its attempts to find outside investment and even went as far as considering an outright sale of the club in November.
Crucially, the need for someone to fund a summer rebuild is pressing.
Klopp has admitted that significant changes are required and failure to reach the Champions League on the back of a poor recent run will only have entrenched that belief. Naby Keita, Alex Oxlade-Chamberlain and James Milner are all out of contract at the end of the season, while Arthur will return to Juventus following the end of his loan spell.
Liverpool had long courted Bellingham as a potential key piece in the jigsaw but hopes of a successful pursuit have receded. Other targets, such as Chelsea’s Mason Mount and Alexis Mac Allister of Brighton & Hove Albion, might be more achievable.
A clear indication of the funds Klopp will be given is yet to come, but principal owner John W Henry is not about to revise the funding strategy deployed throughout the reign of FSG. “We continue building in a responsible manner,” Henry told the Liverpool Echo last month. “We’ve seen many football clubs go down unsustainable paths.” Investments, he added, would have to be made “wisely”.
Recent history tells us that Liverpool are unlikely to be among the Premier League’s biggest spenders. This season and last both brought net spends of roughly £50million, and the campaign before it was only marginally higher. The season before that — 2019-20, when Liverpool ended their long wait to be champions of England — even saw a profit made in the transfer market.
Unlike Chelsea, who will also miss out on the 2023-24 Champions League (unless they win this season’s competition), it at least ensures financial fair play is not considered a worry.
A failure to back Klopp this summer, though, would make the task of returning to the Champions League for 2024-25 that little bit harder. The ‘Big Six’ is becoming the ‘Big Seven’ with Newcastle United’s transformed wealth but at least there will be the likely prospect of five English clubs featuring in a revised Champions League model from 2024.
Liverpool’s modern period of prosperity has owed much to their success in Europe and it is a revenue stream they can ill-afford to let run dry.
How could Liverpool go about making up the shortfall? It might be an unpalatable option given the club’s recent glories in the Champions League, but qualification for the Europa League would be the easiest way to plug some gaps.
Not only would matchday revenues be protected with the guarantee of additional home games, but there is also money to be made from the competition where Liverpool finished as runners-up in 2015-16.
Last season’s winners, Eintracht Frankfurt, made €38million from going all the way, while progress to the semi-final stage also earned West Ham United €32million. Liverpool’s strong club co-efficient ranking, with only Bayern Munich, Manchester City and Chelsea higher, would also see them enjoying greater financial benefits given the structure of earnings.
Having to make do with the third-tier Europa Conference League, however, would bring the promise of far less income. Last season’s inaugural winners Roma, who beat Feyenoord in the final, earned €19million.
A fifth-place finish in the Premier League would guarantee qualification to the Europa League group stage next season, with sixth also likely to secure a spot depending on who wins the FA Cup. Unless Sheffield United win the FA Cup, or Brighton win it and finish outside the European places, seventh place would also mean busy Thursday nights next season, but in that instance, it would be in the Europa Conference League. Liverpool are eighth, three points behind Aston Villa in sixth and two behind Brighton in seventh.
“You can claw some of it back (via the other European competitions) but it’s nowhere near the Champions League level,” says Plumley. “You’re looking at something like half the value of the Champions League and that would be going all the way.
“You might make anywhere between £20m and £40m from the Europa League but it’s not at the level of the Champions League. That’s where they want to be.”
Liverpool do have other insulation if next season brings no European football at all. A redevelopment of the Anfield Road stand will boost the capacity of Anfield to 61,000, with an additional 7,000 seats creating the opportunity to significantly increase matchday revenues. Building work, which began last year, is set to be concluded in time for the start of next season.
Liverpool also have new and extended commercial deals with their two main sponsors, Standard Chartered Bank and Expedia, beginning in 2023-24.
One other saving to consider is the wages that Liverpool will need to pay out in 2023-24. Although no player will see a pay cut come directly from missing out on the Champions League, the majority of contracts are heavily incentivised.
Bonuses are typically paid on progression in the Champions League and that was a major factor in Liverpool’s wage bill for the 2021-22 season rocketing to £366million, an increase of nearly 17 per cent on the previous 12 months. No Champions League football in 2023-24, therefore, will inevitably see the club’s wage bill fall.
Where does this leave Liverpool? Not where they want to be. The last six seasons have had bumps in the road but Champions League football has helped Liverpool become one of European football’s financial powerhouses.
Go back to the 2016-17 season (when Klopp guided the club back to the top four after missing out in six of the previous seven years) and Liverpool were lagging behind other elite clubs.
Deloitte’s Money League, a measure of European football’s most powerful, had Liverpool down in ninth place that season but gradual progression in the subsequent years has brought a climb up to third.
Only Manchester City and Real Madrid had greater revenues last season, with more earned by Liverpool than Manchester United, Paris Saint-Germain and Barcelona. By every metric — broadcast, commercial and matchday revenues — Liverpool have grown in the last six years.
This season will bring falls in revenue but nothing like a campaign without Champions League football. That has become the rock from which Liverpool have built, with a top-four finish assuring them of important financial help.
“That’s always our goal at the start of the season,” chief executive Billy Hogan told German newspaper Bild in Oct 2022. “Qualifying is important because of the turnover we can make in the Champions League but the way we run the club is to make sure we’re as sustainable as possible. You can’t automatically count on Champions League qualification.”
Hogan makes a point but Liverpool, even unwittingly, have grown used to Champions League football.
|
|
|
|
Nutmeg
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC
|
 |
Vastaus #2619 : 14.04.2023 klo 10:58:58 |
|
Europa Leaguella, laajennetulla katsomolla, kasvavilla sponsorisopimuksilla ja pienenevillä palkoilla voi merkitys menetetyistä UCL-rahoista jäädä suht pieneksi. Vaatii toki ensin sijoittumista Top6seen.
|
|
|
|
Pesso
Paikalla
|
 |
Vastaus #2620 : 14.04.2023 klo 14:11:47 |
|
Mielestäni näistä Riceistä pitäisi pysyä kaukana, onko maksimaalinen taso sittenkään siellä maailman huipulla vai nykyisellä tasolla?
Ymmärrän hyvin, ettei FSG/Liverpool laita kaikkia munia yhteen koriin (Belligham), koska tarve on kolmen keskikenttäpelaajan lisäksi topparille ja oikealle pakille. Kiireinen kesä tulee joka tapauksessa, jos saisin itse leikkiä seurapomoa, niin liputan kolmea hankintaa seuraavasta viisikosta: Thuram, Kone, Ugarte, Lavia, Caicedo.
Keskikentälle olisi silloin: X, X, X, Thiago, Hendo, Jones, Elliott. Ulos: Milner, Keita, Ox, Fabinho, Carvalho (laina)
Rice olisi suurella todennäköisyydellä ylihintainen. Mutta olen myös sitä mieltä, että Liverpool tarvitsee lähivuosina HG-statuksella liikkuvan päällikön keskikentälle. Uuden Hendersonin. Ja toisaalta, kun HG pelaajia pitää kuitenkin olla, olisi Ricen tai huhutun Gallagherin kaltaiset duunarit mielestäni hyvä kohde. Olettaen tietysti, ettei näistä tarvitsisi maksaa ihan priimoista priimoimman hintoja. Rion jokaisesta Favelasta löytyy teoriassa vaikka nyt Maddisonia parempi numero 10. Mutta kuten tiedämme, Hendoa parempaa rouhijaa ja tirehtööriä ei ole ollut monella joukkueella Euroopassa viime vuosina. Muilta osin nuo listaamasi pelaajat ovat kiinnostavia. Ja varmaan hyviäkin, mutta epäilen itse, että Liverpool ei noita kaikkien "hipsterisivustojen" hehkuttamia pelaajia ainakaan isolla joukolla tavoittele. Olen itse todella tyytyväinen, jos siirtoikkunasta (jossa pelaajia kuitenkin on hankittu) jää pieni epävarmuus ja vitutuskin. Yleensä silloin seura on tehnyt markkinoilla todellisia peliliikkeitä. Jos nyt vaikka vilkaisee tilastoja hieman, niin Gallagher tuotti viime kaudella Palacessa isossa roolissa pelatessaan aika samanlaista dataa, mitä Bellingham.. Ja kenties jopa paremmin "skaalautuvalla" tasolla kun liiga oli sama. Ja mielestäni sopeutuminen väistämättömään intensiteetin kasvuun tulee olemaan Bellinghamille jonkinlainen haaste, kun siirtyy pois Dortmundista. Nykyisellä pelityylillään lähinnä odottaa erilaisia "koohottajia" lanaamaan itsensä telakalle.
|
|
|
|
bergerinpatrik
Poissa
Suosikkijoukkue: LFCInter
|
 |
Vastaus #2621 : 14.04.2023 klo 15:44:30 |
|
Ylläolevaan viitaten, West Ham halunneet Ricestä lähemmäksi 100m puntaa. Tämän takiakin ei ole Liverpoolin tarkettina. Gallagher on ilmanmuuta mielenkiintoinen nimi, kunhan olisi se "kolmas" hankinta. Chelskin on pakko päästä osasta pelaajista eroon ja sieltä voisi hinta/laatusuhteelta löytyä FSG:lle sopivia hakuja.
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #2622 : 14.04.2023 klo 16:02:53 |
|
Manuhan on likainen velkasanko, hyvähän se on lainarahalla rellestää. Käteisvarat ja käteisvarat.
Unitedhan ei ole lainarahalla tehnyt missään vaiheessa yhtään mitään, vaan Glazerit keikauttivat omat, Unitedin ostoon ottamansa lainat nerokkaasti seuralle, joista jatkuvasti operatiivista voittoa tuottaneelle seuralle on tainnut tulla noin miljardin kustannukset jo nyt. Noilla veloilla ei ole siis mitään muuta tekemistä operatiivisen toiminnan kanssa kuin se, että ne heikentävät seuran kilpailukykyä. Tämän takia Glazereita vihataan niin paljon, että (liian) monet pitää jopa qatarilaisia parempana vaihtoehtona, jos ja kun ovat valmiita kuittaamaan nuo Glazereiden seuralle kippaamat velat pois.
|
|
|
|
Nutmeg
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC
|
 |
Vastaus #2623 : 14.04.2023 klo 18:31:11 |
|
Embargoed osuus tämän päivän pressistä on kuulemma aika mehukas. Kloppilta kysyttiin vaikeita mutta ihan asiallisia kysymyksiä ja vastaus oli ollut aika tulinen.
|
|
|
|
Dagger
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, Apollo, Hyps,FC TPS, LFC
|
 |
Vastaus #2624 : 14.04.2023 klo 19:30:02 |
|
|
|
|
|
|
|