• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

SalPa - HIFK 29.4 klo 16.00 Salon keskuskenttä

Aloittaja maxupixu, 28.04.2023 klo 15:39:36

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

maxupixu

Sirkushuveja Salossa.

Helsingin IFK lähtee haastamaan Salon Palloilijoita vappuaatonaattona vieraisiin takanaan tutun nihkeät suoritukset. Edellisestä kolmesta pelistä Röda on onnistunut voittamaan ainoastaan alemmalla sarjatasolla pelaavan PK-35:n pilkuilla. SalPa puolestaan on edellisestä kolmesta voittanut kaksi. Edellisen pelin tiukka voitto paria sarjaporrasta alempana jyrsivästä MuSa:sta ei ollut se vakuuttavin, mutta joukkue on osoittanut alkukevään aikana olevansa erittäinkin yllätysvalmis. Seurojen edellisestä kohtaamisesta (tosipeleissä) alkaa olla jo toista vuosikymmentä, joten nähtäväksi jää, miten ryhmät toisiaan vastaan asettuvat. Lisäjännitystä molemmille tuo kauden ensimmäinen ottelu aidolla nurmella. Onko pallo edelleen pyöreä?

Punaisilla on edessään kasvojen pesun paikka, jos kausiennakoissa povatuista sijoista halutaan taistella tällä kaudella. Vieraskannattajia on ainakin saapumassa mestoille, miten lie paikallisten laita? Sääennuste lupailee ainakin toistaiseksi perinteistä vappusäätä, joten varustautua kannattaa asianmukaisesti mikäli paikanpäälle suuntaa.

Kotijoukkueen ennakko: https://www.joutsenlauma.fi/post/salpa-hifk-salon-nurmella

Vierasjoukkueen ennakko: https://hifkfotboll.fi/2023/04/hifk-matkaa-ykkosen-kauden-ensimmaiseen-vierasotteluun-vastassa-erinomainen-kotijoukkue

Saapumisohjeet vieraskannattajille: https://www.joutsenlauma.fi/post/tervetuloa-saloon-stadin-kingit-muu-suomen-jalkapallovaki

Liput: https://www.ticketmaster.fi/event/salon-palloilijat-hifk-lippuja/325359

maxupixu

#1
SalPa

30 Österlund Tatu
4 Louhela Mikke
5 Jännes Aleksi
8 Huhtala Jesse
9 Heinonen Elmo
11 Jakonen Oskari
13 Anttila Mikael
15 Meura Joonas
22 Abdelali Walid
23 Kepot Daniel
24 Grönlund Frans

Vaihtopelaajat

1 Volotinen Samu
7 Pyyskänen Roope
14 Katajamäki Pauli
17 John Michael
18 Yoon Jongtae
26 Ahmadi Bamo
29 Muzaci Albijon


HIFK

31 Tiainen Joona
2 Heimonen Jarkko
6 Malolo Obed
7 Azodo Robbie
9 Ulmanen Antti
10 Ahadi Mosawer
13 Järvinen Julius
18 Hänninen Matias
21 Puro Eetu
23 Arajuuri Paulus
25 Pasi Topi

Vaihtopelaajat

1 Jammeh Sam
4 Äijö Iiro
11 Saira Nikolas
14 Batista Dos Santos Erikson Carlos
24 Coker Mustapha
30 Pallas Emil
44 Tukiainen Sakari


Eki-Setä

Ei jumalauta mitä roiskimista eka kymppi. Harvoin on noin surkeaa ykkösen jalkapallo. Molemmat jengit aivan yössä.

1897RÖDA

On sitä kyllä aika masokisti että näitä matseja jaksaa vuodesta toiseen katella. Ei tää nyt niin kauheesti eroa siitä ku käydään kavereiden kanssa pelailemassa.

El Muerto

Ovatko kaikki Salon seudun poliisit varmasti paikalla, jotta ihmiset tuntisivat olonsa turvalliseksi futismatsissa?

Wanha futaaja

Lainaus käyttäjältä: El Muerto - 29.04.2023 klo 16:54:13
Ovatko kaikki Salon seudun poliisit varmasti paikalla, jotta ihmiset tuntisivat olonsa turvalliseksi futismatsissa?

Varmasti lisäapua on pyydetty ympäryskunnista ja susikoirat vielä vahvistuksena. No, leikki leikkinä, aika leppoisalta vaikuttaa.

Itse peli ei vielä toistaiseksi ole jättänyt mitään jälkipolville kerrottavaa.

Wanha futaaja

Hieno esityö ja komea vasuriveto, HIFK 1-0 johtoon!

Vaffanculo

Hyvässä hapessa on Ruudun grafiikat kun maalintekijänä Sergei Eremenko ja logona lätkä-HIFK:n vaakuna.

Seppo14

Lainaus käyttäjältä: Wanha futaaja - 29.04.2023 klo 17:36:07
Hieno esityö ja komea vasuriveto, HIFK 1-0 johtoon!

Tikiltä erittäin hyvää pelaamista toisella jaksolla ja hieno syöttö maaliinkin. Ahadilta tarkka sijoitus :ylos:

Tähtirinta

Lainaus käyttäjältä: Vaffanculo - 29.04.2023 klo 17:37:09
Hyvässä hapessa on Ruudun grafiikat kun maalintekijänä Sergei Eremenko ja logona lätkä-HIFK:n vaakuna.

Namputu tuli myös kentälle :)

Wanha futaaja

Lainaus käyttäjältä: Seppo14 - 29.04.2023 klo 17:37:23
Tikiltä erittäin hyvää pelaamista toisella jaksolla ja hieno syöttö maaliinkin. Ahadilta tarkka sijoitus :ylos:

Jep. Erittäin hyvin pelattu koko tilanne. Tiki tuonut todellakin vipinää peliin. :ylos:

Wanha futaaja

Jaahas, lisäajalla sitten kotijoukkue tasoittaa, 1-1. Ei kestänyt loppuun asti. :(


1897RÖDA

Lainaus käyttäjältä: Vaffanculo - 29.04.2023 klo 17:37:09
Hyvässä hapessa on Ruudun grafiikat kun maalintekijänä Sergei Eremenko ja logona lätkä-HIFK:n vaakuna.

Nii vitun vitsiä nää lähetykset ollu aina.

Bolzarelli


Floppi

"Matsin vihreä kortti tänään menee HIFK:n Mosawer Ahadille, joka ystävällisesti käski painua v*****n ja haistaa samaista paikkaa kun häntä yritettiin hakea parhaiden pelaajien palkitsemiseen."

https://twitter.com/Joutsenlauma/status/1652329974446149632