Vertaistukea futisisille

[Nigel Kugelschfeir]

Meillä tuli kesken turnauksen loppuottelun raekuuro niskaan. Vähän meinasi itku tulla osalla mutta pääsivät yli ja ihan hyvin meni lopulta. Hyvä myynti saatiin turnauksesta kelistä huolimatta ja päästään kesällä reissuun.

Samaa mieltä.

Yksi ongelma ainakin meidän lapsen ikäluokassa on se, että harrastetasolle ei meinaa saada oikeasti harrastetason pelejä. Esimerkiksi eilen piirin alimmalla tasolla tuli vastaan joukkue jota oli vahvistettu kolmella taso 1 joukkueessa pelaavalla pelaajalla ja oikeastaan kaikki siinä porukassa olivat ihan väärällä tasolla.
Aika äkkiä loppuu moti lapsilla kiertää näitä 10-0 pelejä. Liitto voisi tarjota yhden sarjatason katsottaisiin ne 10-6 heikointa porukkaa jotka saisivat sitten keskenään harjoitella. Aika järjettömiä pelejä oli eilen taas.

Meillä oli tänään harrastepelaajat pelaamassa oman turnauksen ja pelit päättyi silti jotain 9-0 20 minuutin peleissä. Harvemminhan noita paikalle saadaan.

[mörrimöykky]

Meillä tuli kesken turnauksen loppuottelun raekuuro niskaan. Vähän meinasi itku tulla osalla mutta pääsivät yli ja ihan hyvin meni lopulta. Hyvä myynti saatiin turnauksesta kelistä huolimatta ja päästään kesällä reissuun.

Meillä oli tänään harrastepelaajat pelaamassa oman turnauksen ja pelit päättyi silti jotain 9-0 20 minuutin peleissä. Harvemminhan noita paikalle saadaan.

Jokseenkin kuulostaa tutulta.
Ei ihan omaan jakeluun mene, että jos turnauksen ikäluokka on 18-19 syntyneet, niin miksi joukkueet, joissa pelaajat selvästi enemmistöltään 18-syntyneitä, sekä muutenkin fysiikallaan aivan eri kategoriaa kuin 19-syntyneet, laitetaan pelaamaan harrastesarjaa. Onhan se hienoa voittaa 10-0. Eikä se nyt tietenkään lasten vika ole.

[Josses]

Tätä tasoryhmäasiaa tullut mietittyä usein myös siltä kantilta, että onko jokaisen seuran pakko tarjota kaikille kaikkea (harraste, haaste, kilpa). Mitä jos esim. joku seura profiloituisi selkeästi harrastetasolle, treenit vaikka kerran tai max kaksi viikossa, välttämättä mitään sarjojakaan ei tarvitsisi pelata, vaan ehkä joku harrasteturnaus pari kertaa vuodessa voisi riittää? Kustannukset murto-osa "nykyisistä", ei paineita tai kitkoja tasoryhmistä jne. Ne, joilla kipinä tavoitteellisempaan harrastamiseen syttyisi, voisi siirtyä naapuriseuraan, joka vuorostaan profiloitunut vaikka selkeämmin kilpapuolelle. Tai päinvastoin.

Tuntuu, että moneen ongelmaan juurisyy on siinä, että kun halutaan tarjota kaikille kaikkea ja saman joukkueen sisällä ihmisillä tavoitteet futiksen suhteen ihan laidasta laitaan, niin lopputulos on sekasikiö, johon kukaan ei ole tyytyväinen. Jos yksi haluaa käydä kerran viikossa pelailemassa kavereiden kanssa minimikustannuksilla ja toisella tavoite päästä ammattilaiseksi eikä kustannuksilla mitään ylärajaa, niin mistä voisi edes teoriassa löytyä se kultainen keskitie, joka palvelisi molempia?

Itse kanssa samaa miettinyt ja hyvin samaa mieltä asiasta, että ei välttämättä kannata keskittyä kaikkeen. Tai jos haluaa keskittyä kaikkeen, tulee tehdä se jotenkin muuten kuin yksi joukkue per ikäluokka, joka tarjoaa kaikkille kaikkea. Itse en kaipaa, että omien lapsien tulisi harrastaa kilpatasolla mitään lajia vielä moneen vuoteen. Lapset saavat päättää myöhemmässä vaiheessa mitä haluavat harrastaa jos mitään. Jos intoa piisaa tässä hetkessä johonkin lajiin, niin sinne  laitetaan enemmän paukkuja toisten lajien kustannuksella. Nykyinen jalkapallolähiseura kuitenkin on kaikille kaikkea eli käytännössä ei kenellekkään mitään optimaalisesti, yhdellä joukkueella jaettuna kiinteisiin tasoryhmiin per ikävuosi. Ehkä se on keskitason pelaajille oikea paikka. Ei siellä kilpatason pelaajien vanhemmatkaan riemusta hypi ja pari on jo vaihtanut jo maisemaa. Mitä on tullut keskusteltua 3-4 vuotta vanhempien joukkueissa pelaavien tai pelanneiden vanhempien kanssa, niin aika kova kato tulee muutaman vuoden päästä omien lasten joukkueissa käymään. Alimman tason pelaajia lopettaa paljon kokonaan ja ylimmän tason pelaajat lähtevät muualle. Luotettavien huhujen mukaan yhdestä omia lapsia useita vuosia vanhemmasta joukkueesta lähti/lopetti lähes puolet pelaajista vuoden vaihtuessa.

Jos seurat eivät halua profiloitua tiettyyn tasoon, niin toivoisin, että järjestettäisiin toimintaa eri tasoilla. Tämäkin on jostain syystä vaikeaa, veikkaisin itse taloussyitä. Lasten seuran vanhempainillassa kyseltiin, että voisiko esimerkiksi talven ajaksi järjestää vähemmän harjoittelevien "ryhmää" (käytännössä sama joukkue mutta vähemmän treenikertoja viikossa ja alennettu kuukausimaksu, voisi olla myös muuta jos seura ehdottaisi), niin tälle tuli täysi tyrmäys, eikä tällaista kuulemma tehdä missään lajissa tehdä. Omakohtainen kokemus sanoo omien lasten harrastusten perusteella, että useissa lajeissa on ihan normaalia, että harrastusmaksut määräytyvät sen mukaan kuinka usein käyt treeneissä (esim. maksat 70-80% hintaa, jos osallistut yhteen treeniin viikossa kahden sijaan) ja esimerkkejä löytyi myös jalkapallosta muista seuroista. Jotenkin erikoista, että kaikille kaikkia tarjoavana lähiseurana toiminta ei tue tätä edes talvikaudella.

Palloliitto on puhunut kyllä profiloitumisesta, mutta juurikin sen seuratukimalli tukee päinvastoin kaikkia jotka liikuttaa massoja. Mitä isommat massat sitä enemmän tukea noin kärjistetysti. Esim. PKKU on hyvä esimerkki seurana joka on täysin keskittynyt kilpa-toimintaan ja aloittaa toimintansa vasta U12 vaiheessa. No tällöin seuran pelaajamassa on pienehkö ja päälle pelaajien "pitokyky" jota palloliitto painottaa todella paljon kriteereissään on 0%. Miksikö? Koska pelaajat tulevat vasta 11-12 vuotiaana PKKU:n. Jos siis haluaisit että seura saa isoimman tuen niin sitä enemmän saat mitä isompi massa ja mitä pidempään pelaajat pysyy siinä seurassa. Nämä molemmat asiat sotivat hyvin vahvasti profiloitumista vastaan koska:

- Jos haluat pyörittää seuraa joka keskittyy kilpatoimintaan vaikka U12 eteenpäin molemmat jäävät heikoiksi
- Jos haluat keskittyä seuraan joka pyörittäisi vaikka U12 saakka hyvää laadukas toimintaa ja siitä eteenpäin vain seura keskittyisi paikalliseen harrastamiseen ja ohjaisit parhaat pelaajat eteenpäin niin taas sinulla jää luu käteen

Parhaat tuet saat kun pyörität paikallista seuraa jossa on kaikki tasot pienestä isoihin ja et vahingossakaan ohjaa pelaajia seurastasi ns. kilpaseuroihin

Liitto siis puhuu yhtä, mutta toimii täysin toisin.

Seurojen "pitokyky" näkyy myös usein alkuvuosina kerättävissä isoissa jäsenmaksuissa, mitkä "sitovat" toimintaan kyseiselle vuodelle.

[Josses]

Virhe muokkaus, poistettu.

[Päävalmentaja]

Itse kanssa samaa miettinyt ja hyvin samaa mieltä asiasta, että ei välttämättä kannata keskittyä kaikkeen. Tai jos haluaa keskittyä kaikkeen, tulee tehdä se jotenkin muuten kuin yksi joukkue per ikäluokka, joka tarjoaa kaikkille kaikkea. Itse en kaipaa, että omien lapsien tulisi harrastaa kilpatasolla mitään lajia vielä moneen vuoteen. Lapset saavat päättää myöhemmässä vaiheessa mitä haluavat harrastaa jos mitään. Jos intoa piisaa tässä hetkessä johonkin lajiin, niin sinne  laitetaan enemmän paukkuja toisten lajien kustannuksella. Nykyinen jalkapallolähiseura kuitenkin on kaikille kaikkea eli käytännössä ei kenellekkään mitään optimaalisesti, yhdellä joukkueella jaettuna kiinteisiin tasoryhmiin per ikävuosi. Ehkä se on keskitason pelaajille oikea paikka. Ei siellä kilpatason pelaajien vanhemmatkaan riemusta hypi ja pari on jo vaihtanut jo maisemaa. Mitä on tullut keskusteltua 3-4 vuotta vanhempien joukkueissa pelaavien tai pelanneiden vanhempien kanssa, niin aika kova kato tulee muutaman vuoden päästä omien lasten joukkueissa käymään. Alimman tason pelaajia lopettaa paljon kokonaan ja ylimmän tason pelaajat lähtevät muualle. Luotettavien huhujen mukaan yhdestä omia lapsia useita vuosia vanhemmasta joukkueesta lähti/lopetti lähes puolet pelaajista vuoden vaihtuessa.

Jos seurat eivät halua profiloitua tiettyyn tasoon, niin toivoisin, että järjestettäisiin toimintaa eri tasoilla. Tämäkin on jostain syystä vaikeaa, veikkaisin itse taloussyitä. Lasten seuran vanhempainillassa kyseltiin, että voisiko esimerkiksi talven ajaksi järjestää vähemmän harjoittelevien "ryhmää" (käytännössä sama joukkue mutta vähemmän treenikertoja viikossa ja alennettu kuukausimaksu, voisi olla myös muuta jos seura ehdottaisi), niin tälle tuli täysi tyrmäys, eikä tällaista kuulemma tehdä missään lajissa tehdä. Omakohtainen kokemus sanoo omien lasten harrastusten perusteella, että useissa lajeissa on ihan normaalia, että harrastusmaksut määräytyvät sen mukaan kuinka usein käyt treeneissä (esim. maksat 70-80% hintaa, jos osallistut yhteen treeniin viikossa kahden sijaan) ja esimerkkejä löytyi myös jalkapallosta muista seuroista. Jotenkin erikoista, että kaikille kaikkia tarjoavana lähiseurana toiminta ei tue tätä edes talvikaudella.

Seurojen "pitokyky" näkyy myös usein alkuvuosina kerättävissä isoissa jäsenmaksuissa, mitkä "sitovat" toimintaan kyseiselle vuodelle.

Juurikin näin, eli eihän sen profiloitumisen tarvitsisi tietenkään välttämättä tapahtua seuratasolla, vaan voisi toteutua myös seuran sisällä. Mitä jos seuran sisällä olisi kaksi selkeästi eri leveliä, vaikka niin, että harraste treenaa 2 x 1 h viikossa hintaan 50 €/kk ja kilpa 5 x 1.5 h viikossa hintaan 200 €/kk ?

Maksuista puhuttaessa tässä nykyisessä kaikille kaikkea -mallissa useimmiten nousee esiin juuri tämä puoli, että maksut ovat liian kovia heidän näkökulmastaan, joille vähempikin treenimäärä riittäisi (=harrastepelaajat). Vähemmän korrektia on puhua siitä, että nykymallissa kilpapelaajat eivät saa halutessaan rahallakaan tavoitteellisempaa toimintaa seuran puolelta. Lähihistoriassa tullut vastaan useampi tilanne, jossa harrastepuolelta tulevan paineen vuoksi on luovuttu koko ikäluokan treenikerroista ja/tai ammattivalmentajan palveluista, jotta on saatu kustannuksia muutama euro per kk alemmas.

[Kossi Agassa]

Laitan tämän vain tähän jos joku muu vastuuvalmentaja miettii miten asian voisi hoitaa, itse olen vanhempainillassa sanonut että meillä jaetaan peliryhmät 3 kertaa vuodessa ja 8vs8 vaiheessa vähintään 3 pelaajaa per peliryhmä vaihtaa tasoa. Alkuun mietin että tällä on helppo perustella vanhemmille miksi pelaajien peliryhmä vaihtuu mutta jälkikäteen olen huomannut että tämä on erittäin hyvä työkalu itselle ja helpottaa apuvalmentajan, oman pojan tai jojon pojan liikuttamista ryhmää alemmaksi. Kun kaikille tämä sääntö on tehty selväksi niin kitinät ovat vähentyneet ja on pystynyt perustelemaan liikettä alaspäin että nyt kovasti duunia niin 4kk sisällä olet taas kilvassa ja ylös siirretyille että pitää jatkaa duunia. Lisäksi pitää muistaa kommunikoida että siirto alaspäin ei ole rangaistus vaan osa palloliitonkin linjaamaa pelaajapolkua jossa 25% peleistä pitäisi olla sellaisella tasolla jossa on pelin kingi.

Itsellä on 1,5 kautta vastuuvalmentajana toimiessani ollut systeeminä, että ilmottautumiset peleihin menee aina kiinni edellisen viikon sunnuntaina ja jos pelit on viikonloppuna, niin ilmoitan peliryhmät keskiviikkona. Tietyt pelaajat on toki "lukittuna", mutta kiikun kaakun  olevat pelaajat vaihtelevat peleistä toiseen joukkueiden välillä. Oma poika kuuluu myös tähän porukkaan.

Ei ole tainnut tulla vielä yhtään kyselyä tai kitinää vanhemmilta joukkuejaoista

[Mikaeli]

Annetaan nyt muutamia kommentteja espanjalaisesta järjestelmästä, jos ei muuta niin tuomaan ainakin perspektiiviä. Suljen tässä tarkastelussa pyramidin huipun pois, sillä vertailu sellaiseen toimintaan, jota Suomessa ei ole, eikä se ole taloudellisesti edes mahdollista, ei ole kovin järkevää.

Joukkueisiin on tryoutit heti, kun kilpailutoiminta kunnolla alkaa U8-vaiheesssa. Silloin jo pyrkimys on, että joukkueessa on n 12 pelaajaa. Jos et mahdu joukkueeseen, niin seura saattaa tarjota paikkaa joko harraste tai alimman kilpataaon joukkueeseen. Tämä luonnollisesti johtaa siihen, että pelaajat vaihtavat/joutuvat vaihtamaan seuraa hyvin usein. Tutun 13v poika on nyt neljännessä seurassaan, yhdessä ollut kahteen otteeseen, ja ensi vuonna tullee viides. Jokainen ikäluokka on kaksivuotinen ja isoissakin, tai isohkoissa, seuroissa voi olla tarjolla vain kaksi jengiä per ikäluokka.

Pelaajakehityksestä puhutaan korkeintaan seurakoorsinaattorin juhlapuheissa. Kaikki tekeminen tähtää puhtaasti kilpailulliseen menestykseen, sillä sarjapaikat periytyvät ja huono sarjapaikka = huonommat pelaajat ja valmentajat. Tämä siis viimeistään U8-vaiheessa. Jokainen pelaaja tietää tarkkaan, mitä kategoriaa pelaa ja se luo pelaajien välille hierarkian riippumatta pelaajien todellisesta tasosta.


Mikä on lopputulos kulttuurillisesti; peleissä on todella kova intensiteetti ja halu voittaa. Tämä luo sille pienelle huippujoukolle ympäristön, jossa he voivat kehittyä maksimaalisella tavalla. Sama pätee myös huippuakatemioihin, kukaan ei lähde pelaamaan niitä vastaan lähtökohtaisesti pallonhallintaa, vaan Getafen haram-palloa. Suomessahan lähtökohtaisesti parempien pelaajien joukkue voittaa, koska kaikki jengit yrittävät pelata enemmän tai vähemmän samalla tavalla. Toki LauTP on tähän positiivinen poikkeus.


Suomessa on varmasti maailman ammattimaisin harrastefutiksen valmennusprosessi, suurimmat erot tulevat nimenomaan ympäristössä huippumaihin. Ei jalkapalloa, jonka tarkoitus on lähtökohtaisesti mitata kahden joukkueen paremmuutta, ole luotu sosiaalidemokraattisen yhteiskunnan jatkumoksi. Se ei ole ikinä reilua, lähtien jo siitä, että jalkapalloilullinen lahjakkuus, kuten kaikki muukin lahjakkuus, on normaalijakautunutta.

Jos jalkapallo on jotain muuta lapselle kuin kiva harrastus, niin itse koen sen olevan perheen tehtävä luoda lapselle riittävä ympäristö kehittyä. Ei sitä voi jättää seuran/joukkueen tehtäväksi. Jos haluaa kivan harrastuksen läheltä, niin täytyy hyväksyä se, ettei jalkapallomaailma ole luonteeltaan tasa-arvoinen.

Vielä loppukaneettina; olen nähnyt kymmeniä jalkapallovalmentajia, enkä vielä ole tavannut yhtään, joka ei oikeasti olisi kiinnostunut hyvällä asenteella treenavasta kehityskelpoisesta pelaajasta. Tämä siis ammattivalmentajien osalta. Jos yhden vinkin siis voin antaa, niin menkää seuroihin, joissa vähintään ikäluokkavastaava on kokopäiväinen työ.

[Päävalmentaja]

Jos jalkapallo on jotain muuta lapselle kuin kiva harrastus, niin itse koen sen olevan perheen tehtävä luoda lapselle riittävä ympäristö kehittyä. Ei sitä voi jättää seuran/joukkueen tehtäväksi. Jos haluaa kivan harrastuksen läheltä, niin täytyy hyväksyä se, ettei jalkapallomaailma ole luonteeltaan tasa-arvoinen.

Juuri näin.

Kun puhutaan, että entisten futareiden tai muiden urheilijoiden lapset saavat epäreilua etua muihin nähden, niin tuohon lainattuun pätkään tämä pitkälti kiteytyy. Sen kummemmasta rakettitieteestä ei ole kyse.

[Päävalmentaja]

Suljen tässä tarkastelussa pyramidin huipun pois, sillä vertailu sellaiseen toimintaan, jota Suomessa ei ole, eikä se ole taloudellisesti edes mahdollista, ei ole kovin järkevää.

Otetaas vielä toinen pätkä hyvästä kirjoituksesta. Olisihan tätä pyramidin huippuakin mielenkiintoista käsitellä, nimenomaan tuomaan vielä laajempaa perspektiiviä. Ihan mielenkiintoinen kysymys jo sinänsä on se, että miksi koetaan, ettei futiksessa olisi mahdollista toteuttaa ihan sitä maailman terävimmälle huipulle vievää toimintaa*. Monessa muussa lajissa se kuitenkin on mahdollista suomessakin. Miksi juuri futiksessa ei ole, vaikka kaikista lajeista juuri futiksessa tähän pitäisi olla parhaat saumat, koska harrastajamäärät ovat ylivoimaisesti isoimmat ?

*Huom. Tiedän toki vastauksen tähän, eikä ole tarkoitus mitenkään ns. opponoida sinun tekstiäsi. Päinvastoin.

[Mikaeli]

Otetaas vielä toinen pätkä hyvästä kirjoituksesta. Olisihan tätä pyramidin huippuakin mielenkiintoista käsitellä, nimenomaan tuomaan vielä laajempaa perspektiiviä. Ihan mielenkiintoinen kysymys jo sinänsä on se, että miksi koetaan, ettei futiksessa olisi mahdollista toteuttaa ihan sitä maailman terävimmälle huipulle vievää toimintaa*. Monessa muussa lajissa se kuitenkin on mahdollista suomessakin. Miksi juuri futiksessa ei ole, vaikka kaikista lajeista juuri futiksessa tähän pitäisi olla parhaat saumat, koska harrastajamäärät ovat ylivoimaisesti isoimmat ?

*Huom. Tiedän toki vastauksen tähän, eikä ole tarkoitus mitenkään ns. opponoida sinun tekstiäsi. Päinvastoin.

Aiheellinen opponointi. Otetaan esimerkiksi vaikka Betis, sinne kerätään U14-vaiheeseen ensimmäisenä vuonna (2014 heinäkuusta lähtien) koko Andalucian alueelta, jossa on 1,5x Suomen pelaajamäärä, 5-10 pelaajaa, jo niiden 10-15 Sevillan alueen top 30 pelaajan lisäksi. Osa muuttaa pysyvästi Sevillaan sisäoppilaitokseen, osalla vanhemmat muuttavat mukana ja pieni osa käy harjoituksissa kaksi krt viikossa 1-3h päästä ja harjoittelee "kotiseurassaan"/yksityisvalmennuksessa.

Otetaan vastineeksi HJK, jonne kerätään parhaat pelaajat noin tunnin alueelta eli kokonaispelaajamäärä on ehkä 20% Betisin valinta-alueesta ja kaikki eivät välttämättä halua edes HJK:hon, vaan mieluummin edelleen Futurassa, Viikkareissa, PKKU:saa, RCDE:ssa jne. Betisillä toki Sevilla kilpailee samoista pelaajista. Kulttuurillisesti toiminta on jo lähtökohtaisesti täysin erilaista ja jalkapalloammattilaisuus nähdään uravalintana joka tehdään joko tuossa vaiheessa tai viimeistään 1-3 vuoden päästä siitä.

Jos mietitään kulttuurillisesti, niin MFF:n tai AIK:n koulupohjainen lisäharjoittelumalli voisi olla meillä se huippupelaajapolkuun tähtäävä malli. Ala-asteen 5. ja 6. luokka harjoitukset esim 2x viikkoon koulupäivän aikana ja 7. - 9. luokalla 3x viikkoon. Näihin ohjelmiin pitäisi nimenomaan saada sitten ne potentiaalisimmat pelaajat mukaan ja kuormituksen hallinta pitäisi rakentaa yksilöllisesti joukkuevalmentajien kanssa. Tuossa muutamia ajatuksia miksi Espanjan malli ei sovi Suomeen, ja mikä voisi olla meillä toimiva malli.

[inclusionExclusion]

Mitä jos esim. joku seura profiloituisi selkeästi harrastetasolle, treenit vaikka kerran tai max kaksi viikossa, välttämättä mitään sarjojakaan ei tarvitsisi pelata... Jos yksi haluaa käydä kerran viikossa pelailemassa kavereiden kanssa minimikustannuksilla ja toisella tavoite päästä ammattilaiseksi eikä kustannuksilla mitään ylärajaa, niin mistä voisi edes teoriassa löytyä se kultainen keskitie

Näinpä juuri ja kyllähän tätä kerhomaista toimintamallia harrastetaankin, kovin vähän vain. Muissa top3 -lajeissa enemmän.

Toisaalta ei tuommoiseen malliin siirtyminen mitenkään helppoa ole. Joidenkin seurojen pitäisi muuttaa toiminta-ajatustaan, tai sitten perustaa uusia. Uudessa on aina kova kiipeäminen ihmisten tietoisuuteen eikä edes halpa hinta ole mikään tae siitä, että ennestään tuntemattomaan porukkaan löytyy pelaajia. Olemassaolevillekin seuroille iso suunnanmuutos on tietysti aina riski tai kauniimmin sanottuna vähintään epävarmuustekijä. Lisäksi epäilen, että monen vanhemman kohdalla sisäisesti hieman kirpaisisi ajatus siitä, että tuodaan lapsi  useamman viikkotreenin porukasta toimintaan, jossa ei edes pyritä kehittämään kilpapelaajia. Tämä siitä huolimatta, että julkipuheissa jutellaan vain leppoisia mukavasta harrastuksesta.

[Speirs]

Pelaajakehityksestä puhutaan korkeintaan seurakoorsinaattorin juhlapuheissa. Kaikki tekeminen tähtää puhtaasti kilpailulliseen menestykseen, sillä sarjapaikat periytyvät ja huono sarjapaikka = huonommat pelaajat ja valmentajat. Tämä siis viimeistään U8-vaiheessa. Jokainen pelaaja tietää tarkkaan, mitä kategoriaa pelaa ja se luo pelaajien välille hierarkian riippumatta pelaajien todellisesta tasosta.

Mielenkiinnosta: Seuraako tästä myös se, että pelien aikana joystick-valmentaminen on täysin normaalia?

[Päävalmentaja]

Aiheellinen opponointi. Otetaan esimerkiksi vaikka Betis, sinne kerätään U14-vaiheeseen ensimmäisenä vuonna (2014 heinäkuusta lähtien) koko Andalucian alueelta, jossa on 1,5x Suomen pelaajamäärä, 5-10 pelaajaa, jo niiden 10-15 Sevillan alueen top 30 pelaajan lisäksi. Osa muuttaa pysyvästi Sevillaan sisäoppilaitokseen, osalla vanhemmat muuttavat mukana ja pieni osa käy harjoituksissa kaksi krt viikossa 1-3h päästä ja harjoittelee "kotiseurassaan"/yksityisvalmennuksessa.

Otetaan vastineeksi HJK, jonne kerätään parhaat pelaajat noin tunnin alueelta eli kokonaispelaajamäärä on ehkä 20% Betisin valinta-alueesta ja kaikki eivät välttämättä halua edes HJK:hon, vaan mieluummin edelleen Futurassa, Viikkareissa, PKKU:saa, RCDE:ssa jne. Betisillä toki Sevilla kilpailee samoista pelaajista. Kulttuurillisesti toiminta on jo lähtökohtaisesti täysin erilaista ja jalkapalloammattilaisuus nähdään uravalintana joka tehdään joko tuossa vaiheessa tai viimeistään 1-3 vuoden päästä siitä.

Jos mietitään kulttuurillisesti, niin MFF:n tai AIK:n koulupohjainen lisäharjoittelumalli voisi olla meillä se huippupelaajapolkuun tähtäävä malli. Ala-asteen 5. ja 6. luokka harjoitukset esim 2x viikkoon koulupäivän aikana ja 7. - 9. luokalla 3x viikkoon. Näihin ohjelmiin pitäisi nimenomaan saada sitten ne potentiaalisimmat pelaajat mukaan ja kuormituksen hallinta pitäisi rakentaa yksilöllisesti joukkuevalmentajien kanssa. Tuossa muutamia ajatuksia miksi Espanjan malli ei sovi Suomeen, ja mikä voisi olla meillä toimiva malli.

Nämä ovat kyllä erittäin mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä keissejä. Tuntuuhan tuo Betisin kuvio suomalaisen futiksen näkökulmasta melko utopistiselta, mutta loppujen lopuksi tuollaisten järjestelmien kanssa me kilpaillaan samoista paikoista siellä kansainvälisillä kentillä. Tuo koulupohjainen malli voisi tosiaan olla meille ihan realistinen vaihtoehto, ja kyllähän sitä kai jo jossain määrin toteutetaankin urheilulukioiden ja muutamien urheilupainotteisten yläasteiden toimesta. Tuossa on kuitenkin mahdollisuus jo ihan hyvään runkoon, jos vedetään laadukkaasti 2-3 aamutreeniä + 4-5 iltatreeniä, lisäksi tietysti fysiikkatreenit, yksityistunnit ja pelit päälle.

Pidemmässä puussa onkin sitten muokata tuota mainitsemaasi kulttuuria, jossa jalkapallo nähtäisiin laajasti realistisena, systemaattisen treenaamisen kautta täysin saavutettavissa olevana, uravalintana. Eihän pikkulasten näitä tietenkään pidä miettiä, mutta jos ajatellaan, että jossain about 16-17 vuoden iässä kuitenkin pitäisi olla jo niin hyvä, että ammattilaisuus on realistinen vaihtoehto, niin siitä voi sitten miettiä taaksepäin, että millaista sen tekemisen ja tason pitäisi olla 15,14,13,.. vuoden kohdalla.

[Päävalmentaja]

Toisaalta ei tuommoiseen malliin siirtyminen mitenkään helppoa ole.

Ei tietenkään. Lähinnähän nämä ovat sellaisia ajatusleikkejä.

[Mikaeli]

Mielenkiinnosta: Seuraako tästä myös se, että pelien aikana joystick-valmentaminen on täysin normaalia?

Valmentaminen on kiihkeää, palautetta tulee paljon, mutta joystickaamista yllättävän vähän. Käytännössä jokaiseen peliin on ottelukohtainen taktiikka ja harvalla jengillä on selkeää pelaamisen mallia. Pelaajien odotetaan jo hyvin pienestä pystyvän toteuttamaan erilaisia taktiikoita.

[erno]

Ihan sama se on pohjois-portugalissa, kuten joskus aikaisemmin kirjoitellut. Vaikka FC Porto vetää nuoremmissa niin, että siellä on 1-2 peliryhmää riippuen siitä kuinka moni riittävän hyvä hakee ja osallistuu "pääsykokeisiin". Tuolla voi käsittääkseni kerran vuoteen hakea jengiin.

Tuolla ne silmiin pistävimmät erot on ollut siinä, että tuolla kulttuurillisesti kasvatetaan pelaajat ajattelemaan tuota hommaa niin että seurapaikkaa vasten sitten tehdään tosi paljon työtä. Käytännössä kaikki pelaajat kaikista jengeistä tulee "vapaaehtoisesti" paikalle 30-60min ennen treenien alkua ja ottaa yksilötaitoa lähinnä futistenniksen muodossa. Ja jatkavat sitten toisen mokoman treenien perään. Tiedän tuolta myös varmuudella yhden 2013 syntyneen pelaajan jotka vanhemmat siirsivät itsensä romaniasta portugaliin tavoitellessaan pojan jalkapalloammattilaisuutta.

[Nipale]

Nämä ovat kyllä erittäin mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä keissejä. Tuntuuhan tuo Betisin kuvio suomalaisen futiksen näkökulmasta melko utopistiselta, mutta loppujen lopuksi tuollaisten järjestelmien kanssa me kilpaillaan samoista paikoista siellä kansainvälisillä kentillä. Tuo koulupohjainen malli voisi tosiaan olla meille ihan realistinen vaihtoehto, ja kyllähän sitä kai jo jossain määrin toteutetaankin urheilulukioiden ja muutamien urheilupainotteisten yläasteiden toimesta. Tuossa on kuitenkin mahdollisuus jo ihan hyvään runkoon, jos vedetään laadukkaasti 2-3 aamutreeniä + 4-5 iltatreeniä, lisäksi tietysti fysiikkatreenit, yksityistunnit ja pelit päälle.

Pidemmässä puussa onkin sitten muokata tuota mainitsemaasi kulttuuria, jossa jalkapallo nähtäisiin laajasti realistisena, systemaattisen treenaamisen kautta täysin saavutettavissa olevana, uravalintana. Eihän pikkulasten näitä tietenkään pidä miettiä, mutta jos ajatellaan, että jossain about 16-17 vuoden iässä kuitenkin pitäisi olla jo niin hyvä, että ammattilaisuus on realistinen vaihtoehto, niin siitä voi sitten miettiä taaksepäin, että millaista sen tekemisen ja tason pitäisi olla 15,14,13,.. vuoden kohdalla.

tuo 2-3 aamutreeniä + omat treenit taitaa olla normaali ainakin urheilulukioissa. Yläkoulun Urheatoiminta yrittää jotenkin toteuttaa samaa mallia mutta taitaa olla aika paljon vaihtelevuutta laadun ja aikataulutuksen suhteen.
Jo se että urheatreenit ei ole pakollisia ja ne on väkisin sullottu käytännössä koulupäivän ulkopuolelle on aika ankea sovellutus siitä mitä se pitäisi olla. Esimerkissäni yläkoulun urhea treenit yhtenä aamuna klo 7:30 - 8;30 ja toiset 15-16. Molemmat 30min liian lyhyet. Toinen liian aikaisin ja toinen on monessa tapauksessa päällekkäin joukkueen iltatreenin kanssa. Esim mäkelänrinteen lukiossa aamutreeneille varattu aika on 3x 8-10.

[Kruydenhuys]

Nyt olisi muuten otollinen aika vuodesta, vielä vähän aikaa, mennä paikallisen kuppilaan tai nettiin etsimään 180cm pitkää, lihaksikasta naista, joka olisi halukas nopeaan toimintaa, niin että oma lapri olisi varmasti syntynyt Q1 ja omaisi nopean kasvuennusteen. Sillä ja kolmella ulkomaan turnauksella olisi aika varmaa, että seuraava suomalainen PL-pelaaja tulisi meidän perheestä. Tai siis seuraavat, koska huhti-toukokuuhan tulee joka vuosi.

Sellainen lisävinkki, että kannattaa varmistaa naisen olevan myös varhainen kehittyjä. Eli kannattaa pyytää näyttämään ala-asteen luokkakuvia ja varmistaa ettei ole ollut silloin luokan pienimpiä. Se ei nimittäin uraa auta jos se mitta tulee vasta ysiluokalla tai lukiossa/ammattikoulussa. Moni varhainen kehittyjä ottaa 175cm 13-14vuotiaana ja kasvu loppuu siihen. Hitaammin kehittyvä voi olla silloin luokkaa 155cm ja täysimittaisena ollakin sitten 190cm.

[Päävalmentaja]

tuo 2-3 aamutreeniä + omat treenit taitaa olla normaali ainakin urheilulukioissa. Yläkoulun Urheatoiminta yrittää jotenkin toteuttaa samaa mallia mutta taitaa olla aika paljon vaihtelevuutta laadun ja aikataulutuksen suhteen.
Jo se että urheatreenit ei ole pakollisia ja ne on väkisin sullottu käytännössä koulupäivän ulkopuolelle on aika ankea sovellutus siitä mitä se pitäisi olla. Esimerkissäni yläkoulun urhea treenit yhtenä aamuna klo 7:30 - 8;30 ja toiset 15-16. Molemmat 30min liian lyhyet. Toinen liian aikaisin ja toinen on monessa tapauksessa päällekkäin joukkueen iltatreenin kanssa. Esim mäkelänrinteen lukiossa aamutreeneille varattu aika on 3x 8-10.

Jep, kyllä minä nuo urhea- ja märskukuviot tiedän. Vähän sen takia laitoinkin tuohon lainaamaasi viestiin disclaimerit toteutetaan jossain määrin ja jos vedetään laadukkaasti. Pointti olikin ehkä lähinnä tuoda se näkökulma, että kun meillä kerran on jo tuollainenkin rakenne ja toimintamalli olemassa, niin voisiko olla realistisempaa lähteä kehittämään sitä pala palalta paremmaksi vs. alkaa rakentamaan vaikka tuollaista ylempänä kuvattua betisin sisäoppilaitos systeemiä tai jotain muuta ihan alusta asti.

[Nipale]

Jep, kyllä minä nuo urhea- ja märskukuviot tiedän. Vähän sen takia laitoinkin tuohon lainaamaasi viestiin disclaimerit toteutetaan jossain määrin ja jos vedetään laadukkaasti. Pointti olikin ehkä lähinnä tuoda se näkökulma, että kun meillä kerran on jo tuollainenkin rakenne ja toimintamalli olemassa, niin voisiko olla realistisempaa lähteä kehittämään sitä pala palalta paremmaksi vs. alkaa rakentamaan vaikka tuollaista ylempänä kuvattua betisin sisäoppilaitos systeemiä tai jotain muuta ihan alusta asti.

Suomessa mielestäni on(oli) jo hyvä malli lukion osalta. Tosin nyt näiden osalta rahoitusta vähennetään (esim valtion 400 000€:n tuki märskylle), mutta sinäänsä infra on monessa paikassa suomessa jo hyvä. (esim Lahti, Kuortane + isot kaupungit) ja käsittääkseni pätevää valmentajaa on myöskin tarjolla koska harjoitusten ajankohta aamuisin. Toki harrastajamääriin suhteutettuna taitaa futareita päästä aika vähän esim Märskyyn. En löytänyt lukuja mistään mutta varmaan ~30 / ikäluokka?

Yläkouluihin pitäisi pystyä soveltamaan samaa mallia, jos ei samassa mittakaavassa niin ainakin siten että olisi ns urheiluluokkia joiden lukujärjestys järjestettäisiin samalla tavalla jolloin harjoitusajat ja -määrät saataisiin järkeviksi. Jos valmentajista on pulaa niin mielestäni esim kahdesta aamuharjoituksesta toinen tai vaikka molemmat voisi olla lajiryhmien yhteisiä fysiikkaharjoituksia. Oppilaille tulisi myös aina antaa mahdollisuus tehdä oma harjoitus.

Urhea + urheilupainoitteiset yläkoulut on kuitenkin jo 100% enemmän kuin mitä oli tarjolla 30v sitten joten siinä mielessä suunta on oikea.

Alakouluja alkaisin kehittämään vain siten että kautta linjan suomessa liikuntatuntien määrä vähintään tuplattaisiin. Vaikka sitten välituntien kustannuksella jos ei muuten.

[Takatasku]

Sellainen lisävinkki, että kannattaa varmistaa naisen olevan myös varhainen kehittyjä. Eli kannattaa pyytää näyttämään ala-asteen luokkakuvia ja varmistaa ettei ole ollut silloin luokan pienimpiä. Se ei nimittäin uraa auta jos se mitta tulee vasta ysiluokalla tai lukiossa/ammattikoulussa. Moni varhainen kehittyjä ottaa 175cm 13-14vuotiaana ja kasvu loppuu siihen. Hitaammin kehittyvä voi olla silloin luokkaa 155cm ja täysimittaisena ollakin sitten 190cm.

Reenistä kiinni pärjääkö se pienikokoinen pelaaja. Minulla oli viimesessä yleisurheilun valmennusryhmässä poika joka oli 13-vuotiaana jotain 150 cm sulka päässä. Suomen top-10:ssä useassa lajissa. Ehdottomasti oli futisjoukkueensa nopein, vahvin ja kestävin. Itse näin ja valmentaja samaa mieltä.

[Speirs]

Tuskin täällä kukaan on mitään pituuksia vertaamassa, joukkueen nopein, vahvin ja kestävin on tietysti fyysisessä etulyöntiasemassa vaikka olisi lyhin.

[Nigel Kugelschfeir]

Eihän se pituus yksin mitään kerro. Yleensä teini-iässä pojat ottaa lihasta lisää ihan hormonitoiminnan takia ja siinä on paha minkään pikkupojan pysyä kyydissä.

Mitä noihin akatemioiden toimintaan tulee niin vaikka sellainen saataisiin pystyyn vaikka Hjk:n toimesta niin ne tarvitsisi silti jonkun jota vastaan pelata. Että tarvittaisiin pk-seudulle useampi ja sitten maakuntiin isompiin kaupunkeihin.

[pohjoistienhiekka]

Reenistä kiinni pärjääkö se pienikokoinen pelaaja. Minulla oli viimesessä yleisurheilun valmennusryhmässä poika joka oli 13-vuotiaana jotain 150 cm sulka päässä. Suomen top-10:ssä useassa lajissa. Ehdottomasti oli futisjoukkueensa nopein, vahvin ja kestävin. Itse näin ja valmentaja samaa mieltä.

Erittäin kattavien Euroopan laajuisten tilastojen perusteella ei pärjää reenistä huolimatta loppuvuonna syntyneet (todennäköisesti juuri muita pienemmät) jalkapallossa.

[J_#40]

No, siinä mielessä on kyllä treenistä kiinni, ettei Suomessa pärjää edes ne isot muihin maihin verrattaessa.

Suomen taso on sen verran heikko, että jos jostain, niin täältä pääsee ne pienetkin treenillä esiin. Tosin, jos vedetään kokonaisuutena kaikki vihkoon, niin sit pätee varmasti tuonisompien dominointi.