• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Yleistä keskustelua italialaisesta jalkapallosta!

Aloittaja Super-Pippo, 13.09.2006 klo 20:08:05

0 Jäsenet ja 3 Vieraat katselee tätä aihetta.

el_mariachi

Lainaus käyttäjältä: Oronzo Canà - 26.11.2009 klo 01:14:09
Käsittääkseni Violassa toimii todella hyvin yhteys Corvinon ja Prandellin välillä. Corvino konsultoi Prandellia Melo-kaupan yhteydessä ja varmasti päädyttiin myyntiin ihan sen kautta, että 25 miljoonaa euroa on paljon pelaajasta, joka aiheuttaa häiriköintiä kopissa, kuten ainakin äänet Firenzestä ovat kertoneet. Kaupassa saatiin Marchionni ja Zanetti, joten kyllä Viola tuossa kaupassa voitti. Marchionni on ollut hyvä, viime aikoina loistava ja Zanetti vaikkei nuori olekaan, on ollut todella hyvä ja Juvessa häntä varmasti kaivattaisiin ajoittain.

Marchionnihan taisi tosiaan vaihtaa maisemaa Melo-kaupan yhteydessä, mutta ilmeisesti Zanettin meneminen Fiorentinaan oli kuitenkin aika lailla sattumaa. Tarina kertoo, että Marchionni oli puhelimessa kehunut Zanettille, kuinka hyvin uudessa seurassaan viihtyi, mihin Zanetti oli - puoliksi leikillään - heittänyt jotakin sen suuntaista, että tulisi Firenzeen vaikka kävellen, jos Corvino soittaisi. Noh, Marchionni välitti viestin eteenpäin, Corvino kysyi Prandellin mielipidettä asiaan, ja kohta selittikin Zanetti jo "non posso dire di no alla Fiorentina" Nokian toisessa päässä kuunnelleelle Ciro Ferraralle. Varmasti ollut Fiorentinan näkökulmasta hinta-laatu-suhteeltaan onnistunut kauppa.

En nyt löydä juuri sitä uutista, jota hain, mutta tässäpä jotain (vanhaa) linkkiä aiheeseen: http://www.firenzeviola.it/?action=read&idnotizia=48655

Oronzo Canà

Kumpi on Violalle parempi vaihtoehto, a )ottaa lainaa, ostaa hyviä pelaajia ja olla mestareiden liigassa mahdollisesti kierros pidemmällä vai b ) olla tällä pelaajapoltiikalla noilla kierroksilla,taistella tasaisesti mestareiden liiga paikasta ja tienata se cl-raha, eikä laittaa lainan lyhennyksiin?

Violalla on selkeä strategia jolla joukkue toimii ja vaikkei se kenties taivaisiin kurkota, on se silti esimerkillinen pitkäjänteisen työn esimerkki. Pelaajiahan aina on saatavilla, hyviä sellaisia, joille ei isossa joukkueessa ole roolia. Kuzmanovic ja Melo sen lisäski, että itse halusivat pois, olivat kuten jo sanoin rajatapauksia pukukopissa ja siihen nähden nämä kauppahinnat olivat hyviä. Tietenkin on mahdotonta sanoa, että millainen joukkue olisi jos heitä ei olisi myyty, tämä on ds:n jokapäiväistä kikkailua pelaajamaailmassa. Mutta parempia mahdollisuuksia noilla rahamäärillä saa paikata menetyksiä, kun siis ns.oikea-aikainen myynti on tehty, kuin että myydään halvalla ennen kuin soppari umpeutuu, tai menetetään ilmaiseksi. Esimerkiksi Lazio on Pandev-casessaan jäämässä luu käteen ja kun miettii mitä olisi pelaajastaan saanut "oikea-aikaisella"-myynnillä, varsinkin kun joukkuemenestys ei oikein ole tuosta noussut vuosien varrella. Pointti siis se, että Fiorentina teki ihan fiksusti myydessään tiettyjä pelaajia, ja kun kuitenkin tärkeimmät pelaajat ovat jääneet joukkueeseen, ja omasta tahdostaan. Frey,Vargas,Jovetic.Gamberini,Montolivo yms.

Bogo

Sopivasti tähän keskusteluun julistaa channel 4 että

http://www.football-italia.net/nov26c.html

Eli tämän valossa Violan strategia on kannattanut. Jo nyt on tällä kaudella saatu niin paljon "ylimääräistä" rahaa, jotta voi investoida pariin todella hyviin pelaajiin, mikä laajentaa rinkiä mikä taas on tottakai se suurin edellytys pärjäämiselle samaan aikaan CL:ssä että Serie A:ssa. Talvitauolla olisi kaiken järjen mukaan tarkoitus hankkia pelaaj(i)a, joka olisi erittäin lähellä suoraa avauspaikkaa (kunhan on asettunut seuraan).

Gago olisi todellakin tervetullut, vaikka onkin enemmän ylöspäin pelaava kuin rikkova keskikenttäpelaaja.

Michele

#478
Lainaus käyttäjältä: Bogo - 26.11.2009 klo 14:23:18
Gago olisi todellakin tervetullut, vaikka onkin enemmän ylöspäin pelaava kuin rikkova keskikenttäpelaaja.

Gago kyllä olisi hyvä ratkaisu Violalle. Epäilen kuitenkin että Real on valmis laina diilin pelaajalle jolle ei ole mitään käyttöä Galacticoisissa.
Onko Violalla paljon lainaa vai ymmärsinkö nyt vain väärin noista  aikaisemmista viesteistä?

kluru

Eurooppa Liigassa on edetty lohkovaiheen toisiksi viimeiselle kierrokselle ja kaikilla Italialaisjoukkueilla on vielä hommat omissa käsissä jatkoonmenon suhteen:

LainaaGroup B   

Lille 7
Valencia 6
Genoa 6
Slavia Praha 2

02/12 Valencia CF - LOSC Lille Métropole
02/12 SK Slavia Praha - Genoa CFC
17/12 LOSC Lille Métropole - SK Slavia Praha
17/12 Genoa CFC - Valencia CF

LainaaGroup E

Basel 9
Roma 7
Fulham 5
CSKA Sofia 1

03/12 Fulham FC - CSKA Sofia
03/12 AS Roma - FC Basel
16/12 CSKA Sofia - AS Roma
16/12 FC Basel - Fulham FC

LainaaGroup G

Salzburg 12
Villarreal 6
Lazio 6
Levski 0

02/12 FC Salzburg - S.S. Lazio
02/12 Levski Sofia - Villarreal CF
17/12 S.S. Lazio - Levski Sofia
17/12 Villarreal CF - FC Salzburg

Lazio saattaa jäädä ulos jatkopeleistä mutta uskoisin että Roma ja Genoa lohkoistaan jatkoon selviää.

Vavá

Kovasti huhutaan Adrin palaavan Italiaan, koska mies on elämänsä kunnossa. Brasilian pääsarjassa hän on paukuttanut 19 maalia ja alustanut muutaman tilanteen. Lisäksi Dunga on muistanut miestä muutamaan otteeseen valitessaan maajoukkuemiehistöä. Adri halunnee varmistaa kisalipun Etelä-Afrikkaan ja uusi rakkaus on kainalossa - Näytöt eurooppalaisessa huippusarjassa tekisivät hyvää tässä projektissa. Viinakin tuntuu unohtuneen, toivottavasti tämä tilanne pysyy tällaisena ammattilaisuran hamaan loppuun asti - ja olkoon loppu vasta noin 8 vuoden päässä. :)

Mogitus

Eiköhän Adrianon kannata pysyä siellä Brasiliassa leijoja lennettelemässä. Kyllähän kisapaikka sieltä käsin hoidetaan varmemmin, kun leijojen lisäksi on kaverit turvana tutussa ympäristössä. Euroopan kovissa sarjoissa ja paineissa homma menisi brenkutteluksi kuitenkin. Italiaan ei ainakaan ole mitään järkeä palata, media söisi Adrianon elävältä.

JTR

Lainaus käyttäjältä: kluru - 02.12.2009 klo 01:35:28
Eurooppa Liigassa on edetty lohkovaiheen toisiksi viimeiselle kierrokselle ja kaikilla Italialaisjoukkueilla on vielä hommat omissa käsissä jatkoonmenon suhteen:
Ei ainakaan Laziolla, on Villarrealin takana keskinäisten otteluiden perusteella.

mauri12

Lainaus käyttäjältä: JTR - 02.12.2009 klo 13:29:04
Ei ainakaan Laziolla, on Villarrealin takana keskinäisten otteluiden perusteella.
Myös Salzburg voi vielä puppeloida ittensä ulos jatkopeleistä. Tänään Laziolle parin maalin voitto vieraissa, mikä kylläkin kuulostaa jo etukäteen mahdottomalta, niin pullat on erittäin hyvin uunissa. On sitten kokonaan toinen asia kiinnostaako taivaansinisiä edes ne kevään  jatkopelit.

koera

#484
Lainaus käyttäjältä: Tukeem Abdullah Jafer - 02.12.2009 klo 17:24:16
Kuten sanoin, tuon Buffonin puheenvuoron merkitys tässä keskustelussa on lähes täysin nollatasoa. Jäävuorten huiput toki ovat niitä osia, jotka näkyvät meille selkeimmin, mutta pinnan alle jää kuitenkin se suurin ja merkittävin massa. Tähän sopii lainata Lippiä:

"Il nostro calcio non è in crisi, anche se può sembrare così. Non siamo messi male perché abbiamo ottimi talenti che stanno nascendo e crescendo nelle varie rappresentative giovanili, le nostre squadre si fanno valere in Europa, siamo campioni del mondo e abbiamo il campionato di serie B più competitivo del mondo". Lippi ha un'idea tutta sua anche sulla presenza degli stranieri nel campionato italiano. "L'espressione più vera del calcio di un Paese è la nazionale, non sono le squadre di club. E poi si parla di Inter, ma in Inghilterra va anche peggio, basti pensare che il Liverpool è in mani americane ed è allenato da uno spagnolo, il Chelsea è di un russo ed è guidato da un italiano, eccetera. E nel loro campionato solo il 38% dei giocatori sono inglesi, mentre nel nostro abbiamo il 60% di giocatori italiani".

Siirretään tänne, niin pysyy paremmin otsikon alla.

Mielestäni Buffonin kritiikki koskien italialaisen pelityylin tehottomuutta europeleissä (yleistetän keskustelun kannalta, joku voisi sanoa että mitään yhtä varsinaista kansallista tyyliä ei ole) on kuitenkin pohtimisen arvoinen asia. Espanjan, sumusaarien, osin myös Ranskan joukkueet menestyvät pelillä jossa pallonhallinta näyttelee yhä suurempaa osaa. Espanjan kohdalla voidaan puhua perinteistä, mutta brittien kohdalla on tapahtunut selvä mentaliteetin muutos. Toki raha, ulkomaiset pelaajat ja valmentajat ovat saarilla koko prosessin käynnistäneet, mutta sen vaikutuksia brittipelaajien vaatimus- ja taitotasoon ei voi vähätellä.  

En allekirjottaisi Lippin väitettä kovimmasta (kilpailullisemmasta?) toiseksi korkeammasta sarjatasosta. Kova se on, mutta esim. lädipimppi taitaa olla astetta kovempi, ei tietenkään taktisesti, mutta melkein kaikilla muilla mittareilla. Yhtäkaikki kotimaisuusaste pelaajien tai valmennuksen osalta ei ole kovin vahva argumentti kansallisen tason puolesta, se jäävuoren huippu (huippuseurat) kuitenkin määrää tahdin, vaatimukset ja sen millaista peliä pelataan. Serie A:n pelit eivät tempoltaan ja painotuksiltaan enää valmista Italian huippujoukkueita kovimpia eurooppalaisia vastaan.

Holmgård

Lainaus käyttäjältä: mauri12 - 02.12.2009 klo 14:57:39

On sitten kokonaan toinen asia kiinnostaako taivaansinisiä edes ne kevään  jatkopelit.

Tämä onkin mielenkiintoinen seikka, tippuuko "tahallaan" ? Näitä esimerkkejä Serie A:n joukkueista on ollut. Itse olen laskenut sen varaan että tippuvat ihan mielellään. Ei sillä etteikö vieraspeli Salzburgissa olisi vaikea vaikka kyse olisi elämästä ja kuolemasta.

Tukeem Abdullah Jafer

Lainaus käyttäjältä: koera - 02.12.2009 klo 17:57:42En allekirjottaisi Lippin väitettä kovimmasta (kilpailullisemmasta?) toiseksi korkeammasta sarjatasosta. Kova se on, mutta esim. lädipimppi taitaa olla astetta kovempi, ei tietenkään taktisesti, mutta melkein kaikilla muilla mittareilla.

Tässä vertailussa tasoa tulisi mitata ihan suoraan pelillisiin asioihin perustaen ja unohtaa esimerkiksi katsojamäärät. Sen takia vertailu onkin hyvin vaikea, koska esimerkiksi pelaajien fyysistä kykyä ei ole ihan yksinkertaista arvioida ilman testituloksia. Siksi tässä asiassa luottaisin kiltisti huippuammattilaisten näkemykseen. Voit toki kertoa ne mittarit, joihin perustaen arvottaisit lädipimpin Serie B:tä kovemmaksi sarjaksi.

Lainaus käyttäjältä: koera - 02.12.2009 klo 17:57:42Yhtäkaikki kotimaisuusaste pelaajien tai valmennuksen osalta ei ole kovin vahva argumentti kansallisen tason puolesta, se jäävuoren huippu (huippuseurat) kuitenkin määrää tahdin, vaatimukset ja sen millaista peliä pelataan. Serie A:n pelit eivät tempoltaan ja painotuksiltaan enää valmista Italian huippujoukkueita kovimpia eurooppalaisia vastaan.

Italiassa ihan näin ei ole. Suuret seurat eivät välttämättä määrää yhtään mitään pelillisiä asioita, koska valmentajien laatu – myös sarjaporrasta alempana – on sitä luokkaa, että he pystyvät sekä mukautumaan että tarvittaessa luomaan uutta, itsenäisesti. Esimerkiksi Ferrara ja Leonardo eivät ole niitä seuratuimpia luotseja, kun italialaiset valmentajat kaipaavat uusia virikkeitä.

Tämän kauden perusteellahan voimme oikeastaan kääntää asiat päälaelleen ja väittää italialaisen pelityylin olevan voimissaan eurokentillä. En toki väitä ihan suoraan näin. Tarkoituksenani on vain antaa asialle päinvastainen näkökulma, joka on kuitenkin mielestäni ihan yhtä vakuuttava kuin väite siitä, että italialaiset eivät pärjää pelitavallisesti Euroopassa. Eli jos katsomme sitä korkeinta huippua, on Serie A:ssa alkukaudesta laahannut Milan jo ehtinyt nöyryyttää suurta Real Madridia Euroopassa. Fiorentina puolestaan oli ylivoimainen Liverpoolia vastaan. Joku voi tietysti vedota Poolin heikkoihin esityksiin kotoisessa liigassa, mutta totuushan on, että Fiorentinakin löytyy Serie A:sta vasta sijalta 10. Interin suhteen taas on myönnettävä, että Barcelona on tällä hetkellä aivan omissa sfääreissään. Barcan kaataminen vaatii katalonialaisten kevyttä suhtautumista otteluun, mitä ei tietenkään Interin kaltaista joukkuetta vastaan tapahdu. Väittäisin myös, että Italiassa kärjen ja peräpään välinen ero on pienempi kuin monissa muissa Euroopan sarjoissa. Muutenkin uskon, että italialaisseurojen viime vuosien menestymättömyyteen kuitenkin se suurin syy löytyy seurojen taloudesta ja mahdollisuuksista pelaajamarkkinoilla. Ehtiköhän Real Madrid lopulta syytää kesällä pelaajiin enemmän rahaa kuin kaikki Serie A:n joukkueet yhdessä. En tiedä, mutta näin uutisoitiin Gazzettassa jossain vaiheessa kesää. Tätä taustaa vasten on italialaisten tämän kauden suoritukset Euroopan kentillä olleet jopa uskomattoman kovia.

kluru

#487
Lainaus käyttäjältä: Holmgård - 02.12.2009 klo 17:59:54
Tämä onkin mielenkiintoinen seikka, tippuuko "tahallaan" ?

Nykyvire huomioonottaen veikkaisin ettei biancocelestillä mitään asiaa jatkoon olisi ollut vaikka kuinka olisi "haluja" ollut.. Viimeisen kierroksen kotipeli Levski Sofiaa vastaan enää muodollisuus.

Genoa nyhjäsi Slavia Prahan kanssa 0-0:n joten viimeisen kierroksen Genoa-Valencia ratkaisee toisen jatkoonmenijän lohko B:stä. Lille todennäköisesti hoitaa oman pelinsä kotona joten tasurillakaan ei Genoa paljoa juhli.

LainaaGroup B

Valencia CF 9
LOSC Lille Métropole 7
Genoa CFC 7
SK Slavia Praha 3

koera

#488
Lainaus käyttäjältä: Tukeem Abdullah Jafer - 02.12.2009 klo 19:07:54
Tässä vertailussa tasoa tulisi mitata ihan suoraan pelillisiin asioihin perustaen ja unohtaa esimerkiksi katsojamäärät. Sen takia vertailu onkin hyvin vaikea, koska esimerkiksi pelaajien fyysistä kykyä ei ole ihan yksinkertaista arvioida ilman testituloksia. Siksi tässä asiassa luottaisin kiltisti huippuammattilaisten näkemykseen. Voit toki kertoa ne mittarit, joihin perustaen arvottaisit lädipimpin Serie B:tä kovemmaksi sarjaksi.

Lippi on huippuammattilainen, mutta kukapa arvostettu italialaisvalmentaja ei vetäisi hiukan kotiinpäin antaessaan lausuntoa italialaismedialle?
Enpä myöskään unohtaisi edes katsojamääriä tai TV-sopimuksien arvoja koska nämä tuovat rahaa ja raha tuo resursseja. Siinä missä West Bromwich hankkii Marek Cech:in Portosta, Empoli joutuu tyytymään 2. Bundesliigastatuksella tulevaan Nikola Gulaniin, siinä missä lädipimpin yläpään kamppailussa saattaa olla useita keskitason maajoukkueiden miehiä samanaikaisesti kentällä, Serie B:ssä kahden kohtaaminen on harvinaisuus. Se on ihan selvä että kotimaisten (varsinkin nuorien) pelaajien taso on Italiassa kovempi, mutta kilpailullisuutta arvioidessa kokonaisuus ratkaisee. Fysiikkatestien tuloksia minulla ei ole, enkä usko että Lippikään arvionsa niihin peruustaa.

Lainaa
Italiassa ihan näin ei ole. Suuret seurat eivät välttämättä määrää yhtään mitään pelillisiä asioita, koska valmentajien laatu – myös sarjaporrasta alempana – on sitä luokkaa, että he pystyvät sekä mukautumaan että tarvittaessa luomaan uutta, itsenäisesti. Esimerkiksi Ferrara ja Leonardo eivät ole niitä seuratuimpia luotseja, kun italialaiset valmentajat kaipaavat uusia virikkeitä.

Pointtihan on nimenomaan siinä, että kun pelaajien taitotaso on riittävän korkea valmentaja voi höllentää varsinkin hyökkäykseen liittyviä taktisia raameja. En tarkoita sitä, etteikö kentällä nähtäisi sovittuja, harjoiteltuja liikkeitä, vaan sitä että pelaajilla on hiukan enemmän tilaa luovuudelle ja he ratkaisevat niitä ongelmia, jotka Italiassa ovat perinteisesti valmentajan kontolla. Vastahyökkäyksissä vaikkapa kolmella neljää-viittä vastaan saapasmaassa nähdään toki usein hienoja oivalluksia, mutta siinä vaiheessa kun vastassa on kaksi järjestäytynyttä linjaa nokat hyökkäystä kohden, tyypillinen manolojoukkue pelaa rohkeammin ja nostaa vaikkapa tasatilanteessa enemmän miehiä pallollisen edelle. Tämä edellyttää tietysti sitä ettei pallollisella pelaajalla, oli tämä sitten toppari, puolustava kk tai keskikentän syöttökone, taito tai ratkaisumallit lopu kovankaan häirinnän alaisena.  

Lainaa
Väittäisin myös, että Italiassa kärjen ja peräpään välinen ero on pienempi kuin monissa muissa Euroopan sarjoissa. Muutenkin uskon, että italialaisseurojen viime vuosien menestymättömyyteen kuitenkin se suurin syy löytyy seurojen taloudesta ja mahdollisuuksista pelaajamarkkinoilla. Ehtiköhän Real Madrid lopulta syytää kesällä pelaajiin enemmän rahaa kuin kaikki Serie A:n joukkueet yhdessä. En tiedä, mutta näin uutisoitiin Gazzettassa jossain vaiheessa kesää. Tätä taustaa vasten on italialaisten tämän kauden suoritukset Euroopan kentillä olleet jopa uskomattoman kovia.

Raha ja resurssit on toki otettava huomioon, mutta joukkueen edellisessä siirtoikkunassa käyttämä rahamäärä ei vielä kerro joukkueen arvoa. Esimerkiksi transfermarkt.de arvioi (myönnetään, melko viitteelistä mutta kuitenkin suuntaa antavaa) Interin ja ManU:n pelaajistot suunnilleen samanarvoisiksi. Kieltämättä Serie A:n kärkijoukkueilta on varastettu muutama terävin syömähammas, mutta nähdäkseni alamäki eurokentillä alkoi jo ennen talouskriisiä.

Kokonaan italialaisen 02/03 -finaalin jälkeen parhaiten Euroopan kentillä pärjännyt italialaisjoukkue on ollut Ancellottin Milan. Ancelottin, joka kymmenisen vuotta sitten oli muuan Arrigo Sacchin luotsaaman Milanin mukana mm. persraiskaamassa Real Madridin eurocupin semifinaalissa 5-0. Sacchin perintö mieltymyksineen koko kentän kontrollointiin sekä hyökätessä että puolustaessa, taitaviin pelaajiin lähes joka pelipaikalla, totaalvoetbaliin, jne. näkyy Ancelottin kädenjäljessä sen verran vahvasti, että miestä on hankala pitää tyyppiesimerkkinä maansa huippuvalmentajasta. Oikeastaan Ancelottin työ Milanossa suorastaan tukee Buffonin esittämää kritiikkiä.

Tukeem Abdullah Jafer

Lainaus käyttäjältä: koera - 03.12.2009 klo 02:32:47Lippi on huippuammattilainen, mutta kukapa arvostettu italialaisvalmentaja ei vetäisi hiukan kotiinpäin antaessaan lausuntoa italialaismedialle?
Enpä myöskään unohtaisi edes katsojamääriä tai TV-sopimuksien arvoja koska nämä tuovat rahaa ja raha tuo resursseja. Siinä missä West Bromwich hankkii Marek Cech:in Portosta, Empoli joutuu tyytymään 2. Bundesliigastatuksella tulevaan Nikola Gulaniin, siinä missä lädipimpin yläpään kamppailussa saattaa olla useita keskitason maajoukkueiden miehiä samanaikaisesti kentällä, Serie B:ssä kahden kohtaaminen on harvinaisuus. Se on ihan selvä että kotimaisten (varsinkin nuorien) pelaajien taso on Italiassa kovempi, mutta kilpailullisuutta arvioidessa kokonaisuus ratkaisee. Fysiikkatestien tuloksia minulla ei ole, enkä usko että Lippikään arvionsa niihin peruustaa.

Lippi on huippuammattilainen, muttei todellakaan ainoa, joka liputtaa Serie B:n kovan tason puolesta. Kuten tuolla toisessa topicissa kerroin, tätä keskustelua käytiin UEFT:n seminaarissa vuoden 2006 kisojen jälkeen. Kansainvälinen valmentajajoukko nosti maajoukkueiden menestyksessä hyvin merkittäväksi seikaksi sen, miten tasokas on maan toiseksi korkein sarjataso, joka yleensä on pelaajamateriaaliltaan melko kotimainen ja toimii monien junnulupausten ponnahduslautana. Useat menestyneet valmentajat eri maista olivat sitä mieltä, että tässä asiassa italialaisten tilanne on ihanteellinen.

Portossa koskaan sen merkittävämpään rooliin noussut Marek Cech ei nosta mitään suurempaa kiimaa pelaajana. Muutenkin vertaus Nikola Gulaniin ontuu, koska jälkimmäinenhän on vasta junnu. Muutenkaan en ihan suoraan lämpene näihin keskitason maajoukkuepelaajiin. Tietysti se voi osoittaa jotain, että joukkueessa palloilee ulkomaalaisvahvistuksia, mutta todellisuudessahan esimerkiksi Ighli Vanucchi, Andrea Caracciolo, Franco Brienza ja Sergio Volpi voisivat hyvin kuulua jonkun Euroopan huipun takana kilvoittelevaan maajoukkueeseen, jos eivät olisi italialaisia. Kyllähän sekin kai jotain kertoo, että viime kauden päätteeksi ylimmälle sarjaportaalle nousseista joukkueista Parma ja Bari ovat vielä lähes puolessa välissä kautta molemmat – enemmän tai vähemmän näennäisesti – kilvoittelemassa eurokentille oikeuttavista sijoista. Se viestii siitä, ettei italiassa kahden ylimmän sarjan kuilu ole kasvanut huolestuttavan suureksi.

Lainaus käyttäjältä: koera - 03.12.2009 klo 02:32:47Vastahyökkäyksissä vaikkapa kolmella neljää-viittä vastaan saapasmaassa nähdään toki usein hienoja oivalluksia, mutta siinä vaiheessa kun vastassa on kaksi järjestäytynyttä linjaa nokat hyökkäystä kohden, tyypillinen manolojoukkue pelaa rohkeammin ja nostaa vaikkapa tasatilanteessa enemmän miehiä pallollisen edelle.

Manolojoukkue ehkä pelaa tässä tilanteessa rohkeammin. Sillä voi saada maalin aikaiseksi, mutta se voi synnyttää myös vastustajalle mahdollisuuden vastahyökkäykseen. Kysymys kuuluukin, onko se järkevää. Eli onko tämä se italialaisen jalkapallon ongelma vai kärsivätkö italialaiset seurajoukkueet enemmän siitä tosiasiasta, että rahaa huippupelaajiin on vähemmän? Ulkomaalaiskiintiöiden ja muutenkin pienemmän maiden välisen pelaajaliikenteen aikaanhan italialaiset pärjäsivät aina. Näen selvän yhteyden italialaisen eurojalkapallon taantumaan siinä, kun ulkomaalaisten kilpailijoiden joukkueet täyttyivät valmennusporrasta myöten brasseista, argentiinalaisista, ranskalaisista, hollantilaisista ja niin edelleen.

Lainaus käyttäjältä: koera - 03.12.2009 klo 02:32:47Raha ja resurssit on toki otettava huomioon, mutta joukkueen edellisessä siirtoikkunassa käyttämä rahamäärä ei vielä kerro joukkueen arvoa. Esimerkiksi transfermarkt.de arvioi (myönnetään, melko viitteelistä mutta kuitenkin suuntaa antavaa) Interin ja ManU:n pelaajistot suunnilleen samanarvoisiksi. Kieltämättä Serie A:n kärkijoukkueilta on varastettu muutama terävin syömähammas, mutta nähdäkseni alamäki eurokentillä alkoi jo ennen talouskriisiä.

Inter ja ManU ovat taas esimerkkejä surkeimmasta päästä. Muutenkin rahan ja resurssien ollessa puheena käsittelimme kakkossarjatasojen "kovuutta". Kun sarjat alkavat, on siirtorahat käytetty tai jätetty käyttämättä ikkunan sulkeuduttua. Tällöin vertailussa on käytettävä pelillisiä asioita. Rahan ja resurssien kautta voimme sen sijaan arvailla, miten tilanne ja suhteet muuttuvat tammikuun ikkunan aikana. Esimerkiksi kun pikajuoksija astuvat telineisiin, ei ole enää väliä, kenellä oli parhaat sponsorit. Tällöin ratkaisee vain se, kuka ehtii ensimmäisenä maaliviivan yli. Sama tilanne on liigojen vertailussa. Seuran talous ei määritä tällä hetkellä sarjan pelillistä identiteettiä tai tasoa. Tietysti voimme ajatella asiaa niin, että yhdellä juoksijoista on lähibaarin sponsoroimat lenkkarit, kun taas vierustoverin jaloissa on markkinoiden parhaat piikkarit. Ennakkosuosikki lienee selvä. Kuitenkin on katsottava juoksu tietääkseen voittajan. Serie B ja lädipimppi eivät edes ole samalla viivalla, joten absoluuttista totuutta emme saa tietää, mutta parhaan arvion saanemme kuitenkin eturivin valmentajilta, joiden silmät näkevät tarkimmin, ilman testituloksia, myös pelaajiston fyysisen kyvykkyyden.

Italialaisten seurojen talousongelmien alulla ei ole tarkkaa päivämäärää. Pinnan alla oli varmasti kytenyt jo kauan, mutta kyllähän kokonaisuutta ajatellen rahaongelmat olivat kaikkien nähtävissä jo ennen vuoden 2003 italialaista finaalia. Juventukseen ja Milaniin se ei ehkä vielä ollut ehtinyt purra niin pahasti, että haavat olisivat jo tuolloin vuotaneet.

PirloMAnia

En tiedä olenko maininnut sitä täällä joskus, mutta Gazzettassa oli kesällä nimenomaan juttua siitä, kuinka italialaiset seurat ovat saaneet taloutensa kuralle hienosti sitten 2000-luvun taitteen. Tällöin joukkueiden tulot olivat 6 miljardia euroa plussalla, kun nyt olemme 2 miljardia miinuksella. En tiedä tarkkaa otantaa, olisiko sitten A ja B tässä yhteiskatsannossa, mutta kuitenkin kertoo siitä miten italialaisen jalkapallon talous on sukeltanut. Siinä sivussa on suurista rahoittajista Cragnotti, Tanzit ja Cecchi Gori kerenneet muualle, Perugian tilanteesta en tiedä, mutta aikoinaan Gauccikin sai hommattua joukkueeseensa kovia pelaajia, näistä esim. Nakatan hankkiminen. Näin siis raha on se millä pelaajia loppujen lopuksi maahan haalitaan ja sitä ei ole, on syy sitten yleisessä taloudessa tai sitten osaamattomuudessa seurajohdossa jne. Tällä välillä on isoilla masseilla varustetut liikemiehet mennneet englantiin ja näin soppa on valmis taloudelliselta kantilta katsoen. Mutta tämänhän me tiesimme jo.


Mielestäni nimenomaan serie B on hyvä esimerkki siitä kuinka italialainen jalkapallo ei ole siinä mainostetussa kriisissä. Kuitenkin pääsarjoja verratessa kyse on kuitenkin niin paljon markkina-arvosta, jota sitten eri muuttujat tuovat, juuri ulkomaiset omistajat englannissa. Tilannehan oli aikoinaan todella erilainen serie A:n kohdalla ja jos miettii kulta-aikojen Serie A:ta (mikä sitten onkaan, itselle 1990-l loppu-2000-l alku) ja miettii esim. ns. sette sorellen pelaajamateriaaleja ja vertaa sitä nyky-Valioliigaan, on etu selkeä serie A:n kupissa. Serie B on sen sijaan tarjonnut aina sen maaperän uudelle italialaiselle valmennus-ja pelaajasukupolvelle ollen hyvin tasokas ja josta media on joskus jopa käyttänyt termiä A2.  Onko serie B:n intresseissä edes ostaa Portosta pelaajia, jos niitä nuoria on saatavilla. Olisiko esim Brescia aikoinaan tehnyt paremmin ostaessaan jonkin tunnetumman pelaajan, vai sitten Hamsikin? Tästä on serie B:ssä kyse ja sen vertaaminen lädipimppiin, on hieman eri asia. Lisäksi sarjanousua tavoiteltavan West Bromin lienee myös pakko sijoittaa isoja rahoja, mikäli mielii valioliigaan näiden kahden sarjatason suuren kuilun takia, siinä missä, kuten Tukeem kertoi, Bari ja Parma ovat menestyneet loistavasti sarjassa.

koera

#491
Lainaus käyttäjältä: Tukeem Abdullah Jafer - 03.12.2009 klo 05:36:17
Useat menestyneet valmentajat eri maista olivat sitä mieltä, että tässä asiassa italialaisten tilanne on ihanteellinen.

Tästä suurin piirtein samaa mieltä, Serie B:n tason tunnustin kovaksi jo edellisessä viestissäni.

Lainaa
Manolojoukkue ehkä pelaa tässä tilanteessa rohkeammin. Sillä voi saada maalin aikaiseksi, mutta se voi synnyttää myös vastustajalle mahdollisuuden vastahyökkäykseen. Kysymys kuuluukin, onko se järkevää.

Jos joukkueen vahvuus on pallollisessa taidossa, eikä esimerkiksi monipuolisesti vahvassa fysiikassa ja viimeistä piirtoa myöten harkituissa vastahökkäyksissä, niin näkisin että on. Toki myös pallonmenetyksen jälkeinen toimita pitää olla riittävän rohkeaa ja koordinoitua ja riskit hallinnassa. Puolustusvoittoisen ja vetäytyvän taktiikan käyttö olisi joukkueen potentiaalin hukkaamista ja sen heikkouksien peittämättä jättämistä.

Tämä toimii tietysti toisinkinpäin: jos pelaajat ovat kauttaaltaan fysiikaltaan hyvällä tasolla, ymmärtävät ja soveltavat valmennuksen ajatuksia pienestäkin vihjeestä, mutta joka pelipaikalle ei ehkä löydy molemmilla jaloilla vauhdistakin laajan syöttövalikoiman hallitsevia kavereita, puolustuksen kautta rakennettu, hyvin hallitun riskinoton peli on loogisin vaihtoehto.

Italialaisten seurajoukkueiden (olettamani) ongelmat eivät liity siihen, etteikö kehitystä ja innovointia saapasmaassa tapahtuisi. Näyttäisi siltä, että se tie mitä Italiassa on kuljettu, miten pelaajat on koulutettu ja kuinka parhaimmat valmentajat ovat saaneet oivalluksillaan pelien kulun muuttumaan on törmännyt Euroopassa jonkilaiseen seinään. Fysiikkavalmennus ja taktinen ajattelu on viety äärettömän pitkälle, niin pitkälle että seuraavan askeleen ottaminen vaati yhä suuremman ponnistuksen. Sen sijaan taidon opettaimen, näyttäisi siltä, on laahannut jalkapallovalmennuksessa muiden osa-alueiden jäljessä. Taito on ollut yksittäisten huippupelaajien etuoikeus ja sädekehä, jalkapallon taika, jota kuin yhteisestä sopimuksesta ei ole haluttu purkaa osiinsa.

Se joka ensimmäisenä ymmärsi nostaa tämän osa-alueen vaatimustasoja ja kehitti kokonaisvaltaisen tavan opettaa sitä, valmisteli vuosikaudet salassa uusia ikäluokkia, jotka nyt korjaavat satoa. Ne joilla sattui olemaan pätäkkää, korjasivat omat ongelmansa ostamalla taitoa ja palkaamalla miehiä jotka osaavat opettaa taitoa. Samaan aikaan talousongelmien kanssa painiville italialaisille jäi luu käteen, toki toivoa aina löytyy seuraavaan pelaajasukupolven muodossa.

Lainaa
Eli onko tämä se italialaisen jalkapallon ongelma vai kärsivätkö italialaiset seurajoukkueet enemmän siitä tosiasiasta, että rahaa huippupelaajiin on vähemmän? Ulkomaalaiskiintiöiden ja muutenkin pienemmän maiden välisen pelaajaliikenteen aikaanhan italialaiset pärjäsivät aina. Näen selvän yhteyden italialaisen eurojalkapallon taantumaan siinä, kun ulkomaalaisten kilpailijoiden joukkueet täyttyivät valmennusporrasta myöten brasseista, argentiinalaisista, ranskalaisista, hollantilaisista ja niin edelleen.

Varmaan kyse on vähän molemmista. Millaisia pelaajia italoseurat yleensä haalivat? Taitavia. Britit pärjäävät tuontitavaralla ja kivikovan liigan vaatimusten ja ulkolaisten valmennusoppien karaistamilla kotimaisilla pelaajilla. Hollanti on manoloiden lisäksi hyvä esimerkki maasta, jonka pelaajien taitotaso on melkein pelipaikasta riippumatta huikea ja näiden kysynytä markkinoilla joidenkin pelaajien pelikäsityksen puutteellisuudesta huolimatta kova.

Lainaa
Serie B ja lädipimppi eivät edes ole samalla viivalla, joten absoluuttista totuutta emme saa tietää, mutta parhaan arvion saanemme kuitenkin eturivin valmentajilta, joiden silmät näkevät tarkimmin, ilman testituloksia, myös pelaajiston fyysisen kyvykkyyden.

Italialaisten seurojen talousongelmien alulla ei ole tarkkaa päivämäärää. Pinnan alla oli varmasti kytenyt jo kauan, mutta kyllähän kokonaisuutta ajatellen rahaongelmat olivat kaikkien nähtävissä jo ennen vuoden 2003 italialaista finaalia. Juventukseen ja Milaniin se ei ehkä vielä ollut ehtinyt purra niin pahasti, että haavat olisivat jo tuolloin vuotaneet.

Kakkossarjoja emme tosiaan voi vertailla, mutta joitain viitteitä siitä mitä top4 -liigojen tervävimmän huipun alla tapahtuu saa vaikkapa kääntämällä katseen UEFA Cup:iin. Viime kaudella selvästi pienemmällä budjetilla operoiva Groningen pelasi kahdesti tasan Fiorentinan kanssa, Zürich voitti Empolin yhteismaalein 4-2, Sampdoria selvitti Aalborgin vain vierasmaalisäännön voimin. Viola toki sitten selvisi aina välieriin asti, mikä olikin yksi parhaista italialaisjoukkueiden suorituksista viimeisiltä vuosilta kyseisessä kilpailussa; 06/07 -kaudellla mm. Braga selätti Chievon jo ennen lohkovaihetta, Fenerbache pyöritti Palermoa, välierien neljästä joukkueesta kolme oli espanjalaisia. 05/06 -kaudelta muistamme mm. Roman tippumisen Middlesbroughille, jne, jne. Toki paljon hyviäkin suorituksia on mahtunut joukkoon, mutta yleiskuva on se, että melko samalta viivalta operoivien joukkueiden kohtaamisissa italialaiset eivät ole erityisesti loistaneet.

Tukeem Abdullah Jafer

#492
Lainaus käyttäjältä: koera - 04.12.2009 klo 03:06:32Jos joukkueen vahvuus on pallollisessa taidossa, eikä esimerkiksi monipuolisesti vahvassa fysiikassa ja viimeistä piirtoa myöten harkituissa vastahökkäyksissä, niin näkisin että on. Toki myös pallonmenetyksen jälkeinen toimita pitää olla riittävän rohkeaa ja koordinoitua ja riskit hallinnassa. Puolustusvoittoisen ja vetäytyvän taktiikan käyttö olisi joukkueen potentiaalin hukkaamista ja sen heikkouksien peittämättä jättämistä.

Tämä toimii tietysti toisinkinpäin: jos pelaajat ovat kauttaaltaan fysiikaltaan hyvällä tasolla, ymmärtävät ja soveltavat valmennuksen ajatuksia pienestäkin vihjeestä, mutta joka pelipaikalle ei ehkä löydy molemmilla jaloilla vauhdistakin laajan syöttövalikoiman hallitsevia kavereita, puolustuksen kautta rakennettu, hyvin hallitun riskinoton peli on loogisin vaihtoehto.

Niin, tässä ei siis ole mitään yleistä ohjaavaa tekijää sille, minkälaista jalkapalloa kauttaaltaan tulisi pelata. Kyse on siis aina joukkueen vahvuuksien ja heikkouksien suhteeseen perustuvasta pelitavasta eikä kansallisesta identiteetistä. Esimerkiksi jos ajatellaan jonkun satunnaisen sarjan kolmea suurta joukkuetta, jotka ratkovat perinteisesti mestaruuden keskenään. Tällöin pelitapaa valittaessa on peilattava omaa materiaalia, sen vahvuuksia ja heikkouksia, myös pääkilpailijoihin. Eli vastata kysymykseen: Mihin vahvuuksiin perustaen saamme pelitavalla kerättyä enemmän pisteitä kuin pääkilpailijat. Jos kilpailija A on teknisesti kilpailija B:tä edellä. B tuskin kerää tekniikkapainotteisella pelityylillä sarjasta enemmän pisteitä kuin A.

Lainaus käyttäjältä: koera - 04.12.2009 klo 03:06:32Italialaisten seurajoukkueiden (olettamani) ongelmat eivät liity siihen, etteikö kehitystä ja innovointia saapasmaassa tapahtuisi. Näyttäisi siltä, että se tie mitä Italiassa on kuljettu, miten pelaajat on koulutettu ja kuinka parhaimmat valmentajat ovat saaneet oivalluksillaan pelien kulun muuttumaan on törmännyt Euroopassa jonkilaiseen seinään. Fysiikkavalmennus ja taktinen ajattelu on viety äärettömän pitkälle, niin pitkälle että seuraavan askeleen ottaminen vaati yhä suuremman ponnistuksen. Sen sijaan taidon opettaimen, näyttäisi siltä, on laahannut jalkapallovalmennuksessa muiden osa-alueiden jäljessä. Taito on ollut yksittäisten huippupelaajien etuoikeus ja sädekehä, jalkapallon taika, jota kuin yhteisestä sopimuksesta ei ole haluttu purkaa osiinsa.

Ei päde tuollaisenaan, sillä yleisellä tasolla se ei ole suoraan italialaisen jalkapallovalmennuksen ongelma, jos maan huippujoukkueet eivät ole taitavimmasta päästä. Taidon opettaminen tapahtuu juniori-iässä ja Euroopan kentillä pelaavat joukkueet ovat yleensä niin suuri sekoitus eri maiden akatemioissa kasvaneita pelaajia, joihin italialaisella valmennuksella ei ole ollut minkäänlaista kosketusta taidon opettamisen aikaan.

Lainaus käyttäjältä: koera - 04.12.2009 klo 03:06:32Kakkossarjoja emme tosiaan voi vertailla, mutta joitain viitteitä siitä mitä top4 -liigojen tervävimmän huipun alla tapahtuu saa vaikkapa kääntämällä katseen UEFA Cup:iin. Viime kaudella selvästi pienemmällä budjetilla operoiva Groningen pelasi kahdesti tasan Fiorentinan kanssa, Zürich voitti Empolin yhteismaalein 4-2, Sampdoria selvitti Aalborgin vain vierasmaalisäännön voimin. Viola toki sitten selvisi aina välieriin asti, mikä olikin yksi parhaista italialaisjoukkueiden suorituksista viimeisiltä vuosilta kyseisessä kilpailussa; 06/07 -kaudellla mm. Braga selätti Chievon jo ennen lohkovaihetta, Fenerbache pyöritti Palermoa, välierien neljästä joukkueesta kolme oli espanjalaisia. 05/06 -kaudelta muistamme mm. Roman tippumisen Middlesbroughille, jne, jne. Toki paljon hyviäkin suorituksia on mahtunut joukkoon, mutta yleiskuva on se, että melko samalta viivalta operoivien joukkueiden kohtaamisissa italialaiset eivät ole erityisesti loistaneet.

Tähän et ottanut huomioon italialaisten suhtautumista tusinacupiin. Esimerkiksi Parma ylsi semifinaaliin kaudella 2004-2005, siitä huolimatta, että pelasi Euroopassa lähes kakkosmiehistöllä. Tällä kaudella Genoalla on ollut samansuuntaista toimintaa. Ihan kakkosmiehistöä ei ole kentälle juoksutettu, mutta Serie A:n sijaan pelaajien lepuutukset on suoritettu Euroopassa. Eilen Roomassa AS Roma varmisti jatkopaikan, mutta kuka oli paikalla sitä todistamassa? Ei juuri kukaan. Livornot ja bolognat keräävät suuremman yleisön ja Bari-ottelussa oli jopa kaksinkertainen katsojamäärä Basel-peliin verrattuna. Groningenille ja Aalborgille nämä europelit ovat kohokohtia, italialaisille kotimaan sarjaa häiritseviä väistämättömiä kakkoskilpailun otteluita.  Kukapa jaksaa innostua jostain pienemmästä jalkapallokulttuurin maasta tulevasta joukkueesta, josta ei ole koskaan edes ennen kuullut mitään? Motivaatio on kuitenkin jalkapallossa yksi tärkeimmistä tekijöistä. Uskonkin, että Serie B:n joukkueet voisivat innostua CL:n varjossa pyörivistä europeleistä huomattavasti enemmän ja sitä kautta pärjätä jopa paremmin kisassa kuin Serie A:n joukkueet.

kluru

Champions Leaguesta 3/4 jatkopeleihin (Fiorentina, Milan, Inter), Viola siis paikkasi Juven möhlimiset ja voitti lohkonsa.




Nasty

Fiorentinalta aika huikea alkulohko. 5 voittoa ja ainoastaan 1 tappio vieraissa Lyonia vastaan. Siinäkin taisi tulla punainen Gilalle, joten ei paha suoritus. Uskoin ehkä optimistisesti jatkopaikkaan, mutta kyllä tuo 15:sta pisteen saldo on silti aika pommi. Juve toki kontrasi omalla konttaamisellaan näin italo-näkökulmasta katsottuna. Milan ja inter sitten ehkäpä odotetusti kakkosina omissa lohkoissaan, mutta punamustille tuo toinen sija on hieman katkera, kun miettii minne ne pisteet lopulta hukattiin. Kokonaisuudessaan ihan kohtuullinen kokonaispanos.

Michele

#495
Lainaus käyttäjältä: Nasty - 10.12.2009 klo 01:26:57
Fiorentinalta aika huikea alkulohko. 5 voittoa ja ainoastaan 1 tappio vieraissa Lyonia vastaan. Siinäkin taisi tulla punainen Gilalle, joten ei paha suoritus. Uskoin ehkä optimistisesti jatkopaikkaan, mutta kyllä tuo 15:sta pisteen saldo on silti aika pommi. Juve toki kontrasi omalla konttaamisellaan näin italo-näkökulmasta katsottuna. Milan ja inter sitten ehkäpä odotetusti kakkosina omissa lohkoissaan, mutta punamustille tuo toinen sija on hieman katkera, kun miettii minne ne pisteet lopulta hukattiin. Kokonaisuudessaan ihan kohtuullinen kokonaispanos.

Niin no jos tuo jollekkin oli yllätys niin melkoisen tietämätön on Ranskan liigan tasosta ja mitä siellä on tapahtunut kesällä. Lyon mm. laittoi +70 miljoonaa haiseen ja Bordeauxn keskikentällä muuan Petit Zizou dominoimassa.
Itse sanoin jo syksyllä kun näin tuon lohkon että se on kaikista vaikein ns. kuolemanlohko. Siitä olisi yhden suuren tiputtava ja nyt se oli Juve vähän niin kuin salaa pelkäsinkin..

Mogitus

No eiköhän Juventus silti ollut jatkajasuosikki tuosta lohkosta. Euro-Interistä kun aina puhutaan, niin on sopivaa puhua myös muiden puppeloinneista niiden oikeilla nimillä silloin kun näin tapahtuu.

Juvehan pisti myös +50m€ palamaan kesällä, nettonakin lähemmäs 40m€. Lyonin netto oli noin 20m€ Benzeman myynnin takia. Ei Ranskan liigan taso ennakkoon Italiaa kovempi tai edes samantasoinen ollut, mutta ilmeisesti näin on kun Juventus kusi Bordeaux'lle ja Milankin vei tiukasti Marseillen. Inter-Lyon varmaan sitten suurinpiirtein tasan.

Michele

Lainaus käyttäjältä: Mogitus - 10.12.2009 klo 10:32:46
No eiköhän Juventus silti ollut jatkajasuosikki tuosta lohkosta. Euro-Interistä kun aina puhutaan, niin on sopivaa puhua myös muiden puppeloinneista niiden oikeilla nimillä silloin kun näin tapahtuu.

Juvehan pisti myös +50m€ palamaan kesällä, nettonakin lähemmäs 40m€. Lyonin netto oli noin 20m€ Benzeman myynnin takia. Ei Ranskan liigan taso ennakkoon Italiaa kovempi tai edes samantasoinen ollut, mutta ilmeisesti näin on kun Juventus kusi Bordeaux'lle ja Milankin vei tiukasti Marseillen. Inter-Lyon varmaan sitten suurinpiirtein tasan.

No Bordeaux,Marseille ja Lyon olisi kyllä ihan Serie A:n mittarilla siellä kuuden kärkijoukkueen joukossa.  Juve pisti kesällä rahaa haisemaan sen 45 miljoonaa jos ihan tarkkoja ollaan. Eikä tuo nyt ihan kompensoi koko totuutta Diego ja Melon hankinnan onnistuvuus mitataan tulevina vuosina ei ensimmäisellä kaudella.
Euro-Inter tullut lienee siitä että se oli samassa tilanteessa kuin Juve vaikka lohkon taso oli mikä oli. Ennakkoon vaikea lohko mutta josta Interin ja Barcelona piti mennä jatkoon rutiini suorituksilla. 

Nasty

Ei Juventus missään sen kummemmassa kuolemanlohkossa pelannut. Bordeaux on ihan hyvä, mutta riippuen arpaonnesta tippunee heti ensimmäisellä jatkokierroksella pois. Juventus oli vain suoraan sanottuna paska ja olisi varmaan tippunut, vaikka siellä olisi pelannut kuka tahansa vastassa. Bayernhan suorastaan tyrkytti jatkopaikkaa Juvelle omalla sekoilullaan, joten riittävän perustason pitäminen olisi riittänyt, johon Juve ei kuitenkaan pystynyt edes vähää alusta.

Michele

Lainaus käyttäjältä: Nasty - 10.12.2009 klo 11:28:43
Ei Juventus missään sen kummemmassa kuolemanlohkossa pelannut. Bordeaux on ihan hyvä, mutta riippuen arpaonnesta tippunee heti ensimmäisellä jatkokierroksella pois. Juventus oli vain suoraan sanottuna paska ja olisi varmaan tippunut, vaikka siellä olisi pelannut kuka tahansa vastassa. Bayernhan suorastaan tyrkytti jatkopaikkaa Juvelle omalla sekoilullaan, joten riittävän perustason pitäminen olisi riittänyt, johon Juve ei kuitenkaan pystynyt edes vähää alusta.
No ehdottomasti tasaisin lohko jo ennakkoon. Odottaa toki sopi että Juve,Bayern jatkoon menevät. Pitää kuitenkin muistaa että Viola ei kauhean kaukana ole tasoltaan nyky Juvesta ja se koki viime kaudella saman kohtalon lohkossa jossa Bayern ja Ranskan mestari(Lyon). Tämän vuoden Juve tuloksien valossa onkin lähes identtinen Viola. Ainoa missä Viola pelasi huonommin oli kotonaan lohkon heittopussia vastaan. Muuten tulokset samat joten ei nyt niin kauhea yllätys ollut.