The Missionary
Paikalla
Suosikkijoukkue: Riven Suomi ja joku vitun Piolismo
|
 |
Vastaus #275 : 04.03.2025 klo 13:23:10 |
|
Kyllähän tässä koko ajan nousee arvostus Fonsecan työtä kohtaan, sillä hyvin pitkälti samaan lopputulokseen Conceicaonkin taival on lopulta päätymässä. Muistan, kun Sarri sanoi aikoinaan Juventuksessa, että joukkue on "untrainable", tällä hetkellä Milanista voi varmasti sanoa aivan samaa. Piolihan sanoi yhdessä haastattelussaan, että totesi aikansa Milanin peräsimessä tulleen päätökseen, kun oli EL-matsissa Romaa vastaan pitänyt omasta mielestään parhaan ja tunteikkaamman pukukoppipuheensa ja huomasi, että joukkue kentällä ei reagoinut asiaan tasan millään tavalla. Ongelma sitten on se, että apatian loppumiseen ei riittänyt se, että valmentajaa vaihdetaan (nyt jo kahdesti), vaan asia oli pesiytynyt syvemmälle. Ei ole mitenkään sattumaa, että tällä hetkellä käytännössä jokainen Milanista poistuva pelaaja pelaa todella paljon paremmin uudessa seurassaan. Pioli aikoinaan sai alkuvuodesta 2023 tätä hetkeä vastaavanlaisen vapaapudotuksen (Interiltä kuokkaan 3-0, Laziolta 4-0, Sassuololta 2-5 jne) osittain pysähtymään laittamalla kolmen alakerran ja bussin parkkiin ja ottamalla pari persepompulla tullutta 1-0 voittoa. Paskaahan tuokin loppukausi oli Napolia vastaan pelattuja matseja lukuunottamatta ja CL-paikka tuli vain Juventuksen rangaistuksen takia, mutta jotenkin tuolla lailla ihan yksittäisten hyvin nihilististen tulosten kannalta tässä voisi korjausta varmaan hakea. Nyt ollaan kuitenkin aivan erilaisessa kriisitilassa kuin vaikka joulukuussa, kun Fonseca sai lähteä, eikä millään pikkusäädöillä homma käänny. Eikä tavallaan tuon 2023 jälkeen kovin montaa sellaista jaksoa ole edes ollut, missä homma olisi oikeasti pidemmän aikaa kunnossa. Tavallaan se, että koko skeida on peräisin niin syvästi mentaalipuolen rikkoutumisesta antaa uskoa sille, että asiat voivat olla korjattavissakin ja että nyt absurdilla tavalla alisuorittavista hahmoista olisi vielä pelimiehiksi Milanissa. On toki mahdollisesti myös niin, että esim. Theon kohdalla ollaan menty jo tietyn rajan yli ja asiat ovat rikkoutuneet lopullisesti. Sitä en kyllä jaksa ymmärtää, että minkä ihmeen logiikan perusteella jostain on muodostunut sellainen narratiivi, että isoin steppi ongelmien korjaamiseksi on hankkia urheilutoimenjohtaja. Tällä hetkellä huhuissa oleva Igli Tare on aivan järkevän kuuloinen nimi osaksi urheilupuolen tiimiä, varsinkin kun edellinen utj (D'Alessio vai mikä vittu oli) ei enää ole remmissä, mutta en oikein näe logiikkaa, millä se muuttaisi mitään. Moncada ja Zlatan ovat kuitenkin koko ajan Milanellossa, joten joukkue ja valmentaja eivät ole yksin jne. muuta kummallista, mitä väitetään. Eikä siinä, eihän koko konsepti mitenkään erityisen looginen olekaan, vaan kyse on sellaisesta aivottomasta nostalgisoinnista ja helppojen syyllisten sekä vihan kohteiden hakemisesta. Ikään kuin asiat olisivat yhtään paremmin tai mukavammin jos vaikka Maldini olisi vielä utj:na. Maldinin aikanakin kuitenkin koettiin useita pelillisesti ja tuloksellisesti ihan järkyttäviä jaksoja ja ilmapiiri seuran ympärillä oli kaikin puolin toksinen, silloin vaan syyllisiksi löydettiin yleensä paskat seuraomistajat, jotka eivät anna rahaa, paska valmentaja, Gazidis, joka ei anna Maldinille valtaa yms. Oikeastaan kaikki muut mahdolliset syyt paitsi Maldini ja nyt kun Maldinia ei ole, jäljelle jäävät sitten ne kaikki muut mahdolliset syyt. Eikä tuo ole mitään Maldinia vastaan henkilönä tai seurajohtajana (no, ehkä henkilönä vähän, koska ei kukaan käskenyt Maldinia mihinkään valtapeleihin), vaan kritiikkiä ihan saatanan typerään keskusteluun, jota Milanista lähes kaikkialla käydään. Täällä sentään vähän vähemmän. Jos Tare tai Paratici tai kuka tahansa tuohon tuleekaan pystyy olemaan pätevä henkilö hankintapuolella, olemaan ns. samalla puolella koko muun seurajohdon kanssa ilman mitään jäätävää sissisotaa kulisseissa ja olemaan vielä tähän päälle Italiaan uskottava hahmo mediamielessä, ollaan varmaan hyvällä tiellä. En osaa erottaa onko tämä satiiria vai ei, mutta tilastojen valossa Emerson Royalin laita oli reikäjuustoa, josta soi omiin koko ajan. Emerson ei myöskään tarjonnut mitään ylöspäin. Walker oli erittäin hyvä korjausliike laidalle, mutta valitettavasti tuli loukkia tärkeisiin peleihin.
Huumoria luonnollisesti, koska ei tuo oikea laita ole ollut yhtään sen huonompi tai parempi nyt Walkerin aikanakaan eikä sieltä ole mitään ratkaistu. Mutta eipä tuo kirjoittamasikaan juuri pidä paikkaansa. Jos joku laita oli (ja on edelleen) ongelma, oli se vasen laita, josta Theon voi melkein suoraan jo laittaa syylliseksi sellaiseen 6-8 menetettyyn pisteeseen. Emerson pelasi pääosin täysin tavallisia pelejä - aivan kuin Walkerkin (joka kyllä on parempi pelaaja) tähän mennessä, mutta en muista ikuisuuksiin törmänneeni pelaajaan, jonka jokaisesta pallotatsista ja askeleesta revittiin yhtä paljon kontenttia ja klippejä kuin Emerson. Ikään kuin kyseessä olisi ollut joku isompikin superstara joka kiinnosti. Toi pakkomielle oli lähinnä ihan saakelin outoa ja taas yksi osoitus hyvin oudosta ja toksisesta kulttuurista Milanin ympärillä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.03.2025 klo 13:31:47 kirjoittanut The Missionary »
|
|
|
|
|
Heek
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #276 : 05.03.2025 klo 15:29:28 |
|
Sitä en kyllä jaksa ymmärtää, että minkä ihmeen logiikan perusteella jostain on muodostunut sellainen narratiivi, että isoin steppi ongelmien korjaamiseksi on hankkia urheilutoimenjohtaja. Se narratiivi on kuitenkin jotain sellaista, joka tulee Furlanin suusta. Hän sanoi haastattelussa, että urheilullinen puoli pitää saada kuntoon ja jos sisään voidaan tuoda joku henkilö auttamaan, näin myös tehdään. Lisäksi Moncada ja Kirovski ovat mediatietojen mukaan ilmoittautuneet urheilujohtamisen kurssille Leccen yliopistoon, ja Cardinale ja Zlatan ovat kuulemma tavanneet/haastatelleet Lontoossa Paraticin sekä Taren. Tare ilmeisesti paalulla. Miten media voisi tämän tietää? Vaikka siten, että Milanilla on mediassa luottotoimittajia, joille seuran sisältä kerrotaan asioita, koska sillä tavalla halutaan hallita narratiivia. Siten se symbioosi toimii: media tuo viihdebisnes-jalkapallolle näkyvyyttä ja herättää niitä tunteita, joiden avulla myydään lippuja ja muuta. Kärjistetysti: ilman mediaa ei ole jalkapalloa, josta todistusvoimana käynee vaikka se, että tv-rahat ovat merkittävä tulonlähde. Se, että jalkapallosta kirjoitetaan Italiassa joka päivä on elimellinen osa bisnestä. Joka tapauksessa se urheilujohtajan hankkimisen tarve tulee seuran sisältä. Ei se mene niin päin, että seurajohto tanssii median tai fanien oikkujen mukaan. Toki jalkapallomediassa on paljon t yhjää spekulaatiota, höpöhöpöä ja suoranaista roskaa myös, mutta sellaista se on aina ollut ja aina tulee olemaan. Jos joku laita oli (ja on edelleen) ongelma, oli se vasen laita, josta Theon voi melkein suoraan jo laittaa syylliseksi sellaiseen 6-8 menetettyyn pisteeseen. Emerson pelasi pääosin täysin tavallisia pelejä - aivan kuin Walkerkin (joka kyllä on parempi pelaaja) tähän mennessä, mutta en muista ikuisuuksiin törmänneeni pelaajaan, jonka jokaisesta pallotatsista ja askeleesta revittiin yhtä paljon kontenttia ja klippejä kuin Emerson. Ikään kuin kyseessä olisi ollut joku isompikin superstara joka kiinnosti. Toi pakkomielle oli lähinnä ihan saakelin outoa ja taas yksi osoitus hyvin oudosta ja toksisesta kulttuurista Milanin ympärillä.
Kyllä kai se Emersonin paineistus lähti siitä, että brassin laidalta tehtiin useita identtisiä maaleja. Ja Emersonin peruspelaaminen ei näyttänyt tuovan lisäarvoa Milanille, jota odotettiin, kun ensin oli haukuttu Calabria maanrakoon. Tässä otteita debyytistä. https://www.youtube.com/watch?v=qGXxExBVJp4Totta on kuitenkin se, että Theo on ollut tällä kaudella huonossa kondiksessa sekä fyysisesti että henkisesti. Hänellä kuitenkin on eväitä olla yksi maailman parhaista vasemman laidan pakeista, jos vain laittaisi paukut siihen – Emersonilla ei sellaisia eväitä ole. Tästä syystä Theo on varmaankin saanut enemmän siimaa. On iso mysteeri miksi Theo on ollut kuin varjo itsestään ja miksi Leaon kausi on ollut vuoristorataa. Kun tästä myrkyllisyydestä seuran ympärillä puhutaan niin en ihan käsitä mitä se tarkoittaa. Medialta ja faneilta tulee painetta, jos peli on paskaa – se on selvä asia ja koskee ihan kaikkia joukkueita. Kauden alussa Milanin fanit olivat aivan messissä ja mediassakin oltiin erittäin toiveikkaita. Joukkue ei kuitenkaan pystynyt vastaamaan odotuksiin. Tässä tulee se tärkeän kysymyksen paikka: miksi joukkue ei kyennyt vastaamaan suuriin odotuksiin? Olivatko odotukset liian suuria? Jos olivat, niin miksi? Oliko joukkue rakennettu huonosti? Miksi Theoa ja Leaota ei ole kiinnostanut aika ajoin pelata, tai miksi se on ainakin vaikuttanut siltä? Miksi Theo ja Leao kapinoivat Fonsecaa kohtaan? Miksi pelaajat alisuorittavat AC Milanissa? Miksi? Missä se syy on? Kaiken järjen mukaan sellainen syy täytyy löytyä seuran sisältä. Jos seuran sisällä kaikki olisi mallikkaasti, niin ulkopuolinen paine tuskin aiheuttaisi kaikkea sitä mitä on nähty. Minusta oleellinen kysymys on se, että mitä sellaista seuran sisällä on meneillään, että tähtipelaajat näyttävät kiukuttelevan? Henkilökohtaisesti ounastelen, että Theon ongelmien juurisyy on sopimusneuvotteluissa, joissa jokin on mennyt pieleen ja on jäänyt pahasti hiertämään. Theo sanoi jo kesän EM-kisojen aikaan haastattelussa, että ei tiedä jatkaako Milanissa tms. Vastikään raportoitiin, että Milan olisi hyväksynyt Comon 40 miljoonan tarjouksen Theosta, mutta Theo kieltäytyi. Theo on Milanissa iso hahmo ja Leaon hyvä kaveri. Voisiko olla niin, että Leao on sympannut Theoa ja se on näkynyt sitten myös hänen tekemisessään, kun henkinen puoli ei ole aivan mintissä? Ja sitten tämän duon antipatia on heijastunut muihinkin – varsinkin, jos seuran tapa neuvotella on muidenkin mielestä ärsyttävä (Maignan?). En minä tiedä. Voin olla hakoteillä, mutta jokin seuran sisällä tuntuu olevan vähän katollaan ja minun ainakin on vaikea keksiä muita järkeviä syitä kuin sen, että sopimusneuvottelut eivät ole menneet hyvin ja pelaajat reagoivat tähän. Sitten jos on tuollainen temperamenttinen persoona kuin Theo niin se reaktio voi olla rajumpikin, ja se sitten säteilee ympäriinsä pienistä asioista kehonkielestä, asenteesta, turhautumisena ja otteista kentällä. EDIT: No sitten voidaan tietenkin esittää vasta-argumentti, että kyseessä ovat ammattilaiset eikä sopimusasioiden saisi antaa näkyä otteissa. No joo, osa pystyy siihen ja osa ei. Nämä ovat rikkaita parikymppisiä tyyppejä, jotka ovat koko elämänsä vain pelanneet jalkapalloa ja joku muu hoitaa kaikki asiat puolesta. Toisilla voi olla isoja ambitioita, ja jos tietää olevansa erittäin hyvä, niin ne tavoitteet voivat olla siellä aivan huipulla. Jos ei usko oman seuran voittavan Mestareiden liigaa ja huippuseurat ovat kosiskelleet, mutta oma seura sanoo ei ja tarjoaa pelaajan mielestä liian alhaista palkkaa, niin voin kuvitella, että jollain tyypillä menee kuppi nurin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.03.2025 klo 15:36:00 kirjoittanut Heek »
|
|
|
|
|
N-CoRe
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #277 : 06.03.2025 klo 06:41:26 |
|
Oivoi ja kilin vi***. Kyllä joutunut sulattelemaan tätä tän hetken taaperrusta nyt tovi. Ei tää oo ees tragikoomista enää. Säälittävää on se ainoa sana, joka tulee itselleni mieleen joukkueesta tällä hetkellä. Yhdyn siihen, että ongelmat on nyt mentaalisia suurimmaksi osaksi. Myös en näe, että SC oli oikea vaihtoehto tähän kohtaan, mutta silti tuntuu, että siellä voisi olla kuka tahansa ja tulos ei sen ihmeellisempi ole. Tuleeko loppukaudesta pannukakku vai kerääkö noi tosta itsensä ?. Rehellisesti... En usko
Ja jos me jäädää täysin pihalle euroopasta, niin en rehellisesti olisiko huono idea tehdä pieni nollaus. Myydä Theo, Leao, Emerson, Loftus ja vaikka Tomori. Noilla rahoilla me saadaa kevyesti 150-170m€ ja sillä uudistaa joukkuetta isosti. Miten on useampikin vaihtoehto, mutta kaksi parasta imo olisi nuoruus, tai kotimaisuus. Milanin voisi olla hyvä palata italialaisemmaksi seuraksi. En tarkoita, että kaikki lihoiksi ja tilalle italiaanoja, mutta olisi nyt muutama edes. Theon ja Rafaelin korvaaminen ei tule olemaan helppoa, jos edes mahdollista meidän resursseilla, mutta niille pelipaikoille rohkeasti etsimään sitä uutta Rafaa tai theoo. Jos nyt hetki leikitään manaageria niin esim Luca Netz ja Rayan Cherki voisi sellaisia olevan. Jonathan David on myös pitkäaikainen target ja siihen voisi lyödä myös paukkuja. Näitä jos koristellaan sillä kotimaisuudella ala Ricci, Viti & Kayode niin alkaa jo omaan silmään olemaan paljon aihetta hymyyn. Toki omistakin Bartesaghia ei sovi unohtaa kaavailuista.
Valmentaja ?
No eiköhän melko selvää ole, että ens vuoden otsikko on taas "Era of *" Sergio se ei tule olemaan I HOPE. Houkutella Palladino meille? Kenties saada Conte haaviin (en toivo tätä vaikka tulokset puhuu AC:n puolesta). Vai joku täysin puun takaa. Oli kuka tahansa, niin tavallaa se voisi olla myös hänelle kova juttu saada käsiinsä "soft resetin" tekevä joukkue. Tähän ei oikeastaan sen enempää, koska edelleen, en näe tätä edes tärkeimpänä asiana.
|
|
|
|
Heek
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #278 : 06.03.2025 klo 13:59:46 |
|
Ja jos me jäädää täysin pihalle euroopasta, niin en rehellisesti olisiko huono idea tehdä pieni nollaus. Myydä Theo, Leao, Emerson, Loftus ja vaikka Tomori. Noilla rahoilla me saadaa kevyesti 150-170m€ ja sillä uudistaa joukkuetta isosti.
Europeleistä jos jäädään ulos, ja hyvin mahdollisesti KUN jäädään ulos, niin Milanin lienee vähän pakkokin myydä. Sillä paikataan sitten budjettia. Toinen syy on tietysti se, että jos esimerkiksi Theo ei enää ole motivoitunut pelaamaan Milanissa niin eipä siinä muuta voi kuin myydä. Kyllähän sitäkin pitää miettiä, että onko Leao ylihinnoiteltu ja kuinka kauan menee, että muut seurat tajuavat sen? Eli että kykeneekö Leao nousemaan henkisesti sille tasolle, mitä fyysiset kyvyt ja taidot mahdollistaisivat? Jos ei niin kuinka monta kautta on enää aikaa ottaa ne isot rahat myynnillä pois? Kyllä jonkin sortin resetti on varmaankin tulossa. Vuosi nolla. Samaa mieltä siitä, että lupaavia italialaisia olisi hyvä muutama saada. Enkä saisi itkupotkuraivareita, jos joku Sarri vetäisi röökiä penkin päässä. Tai jos joku Conte alkaisi rakentaa punamustaa armeijaa.
|
|
|
|
The Missionary
Paikalla
Suosikkijoukkue: Riven Suomi ja joku vitun Piolismo
|
 |
Vastaus #279 : 06.03.2025 klo 14:19:21 |
|
Tarvittavien myyntien osalta on myös hyvä muistaa, että tällä hetkellä Milanilla on osto-optiollisella lainalla mm. Kalulu, Adli, Bennacer, Okafor, Morata ja Pobega, joista on jo itsessään tulossa sellaiset 50-60 miljoonaa, mikäli optiot käytetään. Ja jos niitä ei käytetä, niin sittenhän Milanin käytössä on taas sateentekijöiden asemaan nousseita pelaajia kuten Kalulu ja Adli. Näiden lisäksi potentiaalisia myyntikohteita ovat esimerkiksi Saelemaekers ja/tai Chukwueze sekä Emerson. Seuran talous on muutenkin siinä kunnossa, ettei yksi skipattu CL-kausi ole taloudellisessa mielessä mikään katastrofi, eikä mihinkään paniikkimyynteihin siitä syystä ole tarvetta.
Ei ole mitenkään mahdoton ajatus, että Theo, Leao tai joku muu vastaava myydään kesällä, mutta skenaario on paljon todennäköisemmin silloin ennemmin tietynlaisen uudelleenrakennuksen tekeminen kuin CL-puutoksen korvaaminen. Eli vähän sama kuin Tonalin kohdalla aikoinaan, joskin tänä kesänä seura voi olla vähän aktiivisemmin itsekin tekemässä myyntiä kuin Tonalin kohdalla.
|
|
|
|
el_m0nstro
Poissa
Suosikkijoukkue: Röda
|
 |
Vastaus #280 : 06.03.2025 klo 15:00:59 |
|
Tässä tulee se tärkeän kysymyksen paikka: miksi joukkue ei kyennyt vastaamaan suuriin odotuksiin? Olivatko odotukset liian suuria? Jos olivat, niin miksi? Oliko joukkue rakennettu huonosti?
Miksi Theoa ja Leaota ei ole kiinnostanut aika ajoin pelata, tai miksi se on ainakin vaikuttanut siltä? Miksi Theo ja Leao kapinoivat Fonsecaa kohtaan? Miksi pelaajat alisuorittavat AC Milanissa?
Miksi? Missä se syy on? Kaiken järjen mukaan sellainen syy täytyy löytyä seuran sisältä. Jos seuran sisällä kaikki olisi mallikkaasti, niin ulkopuolinen paine tuskin aiheuttaisi kaikkea sitä mitä on nähty.
Minusta oleellinen kysymys on se, että mitä sellaista seuran sisällä on meneillään, että tähtipelaajat näyttävät kiukuttelevan?
Enemmän tai vähemmän mutuiluksi tällainen täältä Härmästä käsin menee, mutta kyllä mun mielestä on joitain selkeitä tekijöitä, joiden voi kuvitella vaikuttavan siihen, että paketti on (nimenomaan henkisesti) hajonnut tällä kaudella: -Giroud ja Kjaer poistuivat viime kauden päätteeksi, Calabria ja Bennacer poistuivat talvella.. -..jonka myötä Theo ja Leao ovat myös henkisessä mielessä nousseet enemmän ja enemmän avainpelaaja-/senaattori-/johtaja-asemaan, ja kiistattomista kyvyistään huolimatta ovat kuitenkin kiltisti sanottuna sekä pelillisesti/taktisesti että henkisesti aika "epätasaisia" kopin johtajia absoluuttiseen suurseuraan -Kesällä poistui myös valmentaja, joka on rankasti yksinkertaistettuna tiettävästi ollut enemmän sellaista "antaa poikien pelata"/pelaajien (mm. yllämainittujen) kaveri -koulukuntaa, ja seuraavat valmentajat ovat sitten olleet selkeästi eri maata Kiistaton faktahan on se, että Milan on varsin nuori joukkue, ollut jo pitkään, mutta ennen ollut kuitenkin useampia vähän kokeneempia pelaajia tai vähintään yksi Z siellä joukossa. Se ei puolestaan toki ole kiistatonta, että joukkue tarvitsisi välttämättä yhtään kokeneempaa pelaajaa menestymiseen tai "vaatimustason ylläpitämiseen" tmv., mutta kyllä tuo spekulaatiota herättää. Kun pelaaja-Z tuli mainittua, niin tuli mieleen että vaikkei sekään mikään absoluuttinen totuus ole, niin hänhän tuoreemmassa kirjassaan puhui ummet ja lammet siitä, kuinka miesjonne-meininki Milanissa hänen palatessaan oli (verrattuna hänen lähtöaikoihinsa), ja kuinka hän sitten osaltaan alkoi laittaa sitä kuntoon. Samaa on tuntunut yrittävän nyt ostostensa kautta pamppuna, eikös Moratat ja Walkerit (jonka Milanissa ottamaa johtajuutta joissain puheissa ylistettiin about heti saapumisensa jälkeen) olleet nimenomaan Z:n hakuja, mutta ei ole toistaiseksi onnistunut.
|
|
|
|
Heek
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #281 : 06.03.2025 klo 16:27:23 |
|
Tarvittavien myyntien osalta on myös hyvä muistaa, että tällä hetkellä Milanilla on osto-optiollisella lainalla mm. Kalulu, Adli, Bennacer, Okafor, Morata ja Pobega, joista on jo itsessään tulossa sellaiset 50-60 miljoonaa, mikäli optiot käytetään. Ja jos niitä ei käytetä, niin sittenhän Milanin käytössä on taas sateentekijöiden asemaan nousseita pelaajia kuten Kalulu ja Adli. Näiden lisäksi potentiaalisia myyntikohteita ovat esimerkiksi Saelemaekers ja/tai Chukwueze sekä Emerson. Seuran talous on muutenkin siinä kunnossa, ettei yksi skipattu CL-kausi ole taloudellisessa mielessä mikään katastrofi, eikä mihinkään paniikkimyynteihin siitä syystä ole tarvetta.
Ei ole mitenkään mahdoton ajatus, että Theo, Leao tai joku muu vastaava myydään kesällä, mutta skenaario on paljon todennäköisemmin silloin ennemmin tietynlaisen uudelleenrakennuksen tekeminen kuin CL-puutoksen korvaaminen. Eli vähän sama kuin Tonalin kohdalla aikoinaan, joskin tänä kesänä seura voi olla vähän aktiivisemmin itsekin tekemässä myyntiä kuin Tonalin kohdalla.
Hyviä pointteja. Rahaa saattaa tulla sisään ihan kivasti ja seuran taloutta on muutenkin saneerattu kuntoon, niin ei nyt ihan pakkorakoa tule myydä. Toki riippuu siitä, kuinka iso rahapussi kesällä halutaan/tarvitaan. Uskoakseni Ricci on ainakin pelaaja, jota Milan tavoittelee, ja häneen voi palaa ihan lonkalta heitetyllä arviolta 20-30 miljoonaa; italialaisuus ja Urbano Cairo nostavat hintaa. Furlani on ollut Milanille hyvä talousjohtaja ja se on pitkässä juoksussa oleellista.
|
|
|
|
Heek
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #282 : 06.03.2025 klo 16:32:59 |
|
Kun pelaaja-Z tuli mainittua, niin tuli mieleen että vaikkei sekään mikään absoluuttinen totuus ole, niin hänhän tuoreemmassa kirjassaan puhui ummet ja lammet siitä, kuinka miesjonne-meininki Milanissa hänen palatessaan oli (verrattuna hänen lähtöaikoihinsa), ja kuinka hän sitten osaltaan alkoi laittaa sitä kuntoon. Samaa on tuntunut yrittävän nyt ostostensa kautta pamppuna, eikös Moratat ja Walkerit (jonka Milanissa ottamaa johtajuutta joissain puheissa ylistettiin about heti saapumisensa jälkeen) olleet nimenomaan Z:n hakuja, mutta ei ole toistaiseksi onnistunut.
Hyvä nosto. Tästähän on puhuttu paljonkin, että Theo ja Leao eivät olisi sillä tavalla johtaja-ainesta, mitä vanhan liiton futisammattilaisista kuulee juttua. Paha mennä sanomaan sitten onko kuinka totta vai ei, mutta se kapinointi Fonsecaa vastaan ainakin vahvisti sitä mielikuvaa, että aika pikkupoikia ovat. Väitän, etteivät olisi uskaltaneet tehdä sellaista, kun Kjaer ja Zlatan olivat vielä seurassa.
|
|
|
|
Heek
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #283 : 09.03.2025 klo 14:11:25 |
|
En ehtinyt eilen matsin alkuun vaan laitoin telkkarin päälle siinä 10 peliminuutin kohdalla. Voitte kuvitella mikä fiilis oli, kun tulostaululla luki, että Lecce johtaa 1-0.
Otteluhan oli siitä erikoinen, että Milan oli tehnyt avausmaalin pelin ensimmäisellä minuutilla, mutta Santi oli ollut varpaan mitan verran paitsiossa. Maali siis hylättiin. Sitten Gabbia tasoitti hienosta vapaapotkukuviosta, mutta paitsiohan se oli jälleen. Tällä kertaa aika selvästi. Eikä mennyt aikaakaan kun Leccen sankari, kärkimies Nicola Krstovic pamautti illan toisen osumansa. Ensimmäinen oli komea laukaus paristakymmenestä metristä ja toinen osuma tuli lähietäisyydeltä varmaan neljän Milanin pelaajan keskeltä.
Kaksi hylättyä maalia oli Milanin pelaajille henkisesti varmaan lannistavaa, koska joukkue on ollut suurien vaikeuksien keskellä. Ehkä se vähän käänsi ottelua Leccelle, joka sai pelata johtoasemassa vastaiskupeliä, kun Milan joutui puskemaan. Pari kertaa Lecce pääsikin erittäin vaarallisesti iskemään vastaan ja kolisipa kerran tolppakin.
Sergio Conceicaolle annan pisteitä kolmesta asiasta.
1. Warren Bondo oli nostettu kentälle ankkuroimaan keskikenttää, joten Reijnders sai pelata ylempänä. Minusta tämä ratkaisu toimi ja Bondo näytti aivan hyvältä pallollisessa sekä pallottomassa pelissä. Hänen pelaajaprofilinsa on sellainen, mitä Milanissa ei ole oikein ollut Tonalin ja Kessien jälkeen. Todettakoon, että Leccen toisessa maalissa Bondo oli myöhässä puolustustehtävistään, mutta ehkä se menee vähän debyytin piikkiin myös.
Conceicao: "Bondo was important in front of the defence to give security, also on second balls. We were more compact as a team in my opinion.” Kirjoitin tässä vastikään, että ankkuripelaaja tuo vakautta ja että sellainen olisi tärkeää istuttaa Milanin repaleiseen keskikenttään.
2. Sergio C. teki oikea-aikaisia vaihtoja tuoden lisää tulivoimaa kentälle, joka käänsi lopulta ottelun Milanille. Toki 2-0 takaa-ajoasemassa on pakkokin tuoda isoja tykkejä sisään, mutta oikeastaan oli aika ovelaa tuoda tuorejalkainen Leao väsynyttä vastustajaa vastaan.
3. Milanin joukkuepelaaminen näytti paremmalta kuin aiemmissa peleissä. Puolustaminen oli aika huteraa, mutta se menee ehkä enemmän yksittäisten pelaajien piikkiin. Tiimipelaamisen tiiveyden parantuminen on varmaan monen asian summa, ja aikaa treenata on ollut enemmän europelien puuttumisen vuoksi, mutta kuitenkin. Toivon mukaan tämä trendi jatkuu ja voimistuu.
PLUSSAT +++ Pulisic: kaksi maalia, joista toinen tasoitus ja toinen voittomaali. ++ Leao: tuli vaihdosta kääntämään ottelun. Huikea pelaaja, kun pää ja tahto ovat kentällä mukana. + Theo: syötti kaksi maalia, joista molemmat hylättiin. Theo näytti siltä, että pelaaminen alkaa taas vähän kiinnostaa.
PARANNETTAVAA JÄI... - Topparipari Gabbia–Thiaw: ajoittain tuuliajolla Leccen hyökkäysten kanssa. Paha sanoa, mistä kiikasti. Ehkä peliajan puute ainakin Gabbian kohdalla. - Gimenez: tämä ei ole varsinainen kritiikki, koska Gimenez teki yhden hylätyn maalin ja testasi Leccen mokea monta kertaa kelpo yrityksillä. Gimenez on selvästi nälkäinen ja vaarallinen kärkipelaaja – joskus ei vain mene sisään. Se on positiivinen ongelma, koska maaleja kyllä tulee, jos hyökkääjä osaa hakeutua maalintekopaikoille. - Lisätään listaan vielä nuori kuumakalle Jimenez, joka oli aika näkymätön ensimmäisellä puoliajalla, jonka pelasi. Tällä hetkellä hän ei ole aivan parhaimmillaan, mutta tuo arvokasta energiaa silti kentälle liukkaalla liikkeellään. Kehityskelpoinen pelaaja.
Nousu 2-0 asemasta 2-3 voittoon vieraskentällä varmasti maistuu Milanin pelaajille. Todella tärkeä voitto, joka toivon mukaan auttaisi nostattamaan positiivista kierrettä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.03.2025 klo 14:24:57 kirjoittanut Heek »
|
|
|
|
|
IlDiavolo
Poissa
Suosikkijoukkue: Claudio Ranieri
|
 |
Vastaus #284 : 10.03.2025 klo 14:54:06 |
|
Allegrin virneen kun näkee ensimmäisenä juorulehtien kannessa niin siinä se hymy hyytyy  Lienee sanomattakin selvää, että Tare & Sarri yhtälö kuulostaisi paremmalta kuin Paratici & Migreeni.
|
|
|
|
N-CoRe
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #285 : 16.03.2025 klo 11:15:51 |
|
No saatiin sieltä kaiverrettua voitto. Katsoen peliä minkälaisten lasien läpi tahansa, niin en osaa olla tyytyväinen. Toinen puoliaika toki parempaa jalkapalloa, mutta kyl siellä edelleen näkyi aika voimakkaasti niitä ongelmia mitä ollut koko kauden. Uskomatonta on, kuinka Musah voi edes missata noita paikkoja mitä on kauden aikana saanut. Myöskin Gabbian otteet oli sanalla sanoen "pelokkaita". Thiaw helve*in paljon parempi. Abrahamilta sitten taas hyvä sisääntulo ja oli merkittävä upgrade Gimeneziin. EN tuomitse Santia vielä millään tasolla, mutta eilen ei ollut hänen päivänsä. Keskikentän keskusta ei vaan eilen ollut hallitseva millään osa-alueella ja siitä miinusta. Tottakai end of the day niin pisteet ratkaisee ja ne napattiin. Kaksi voittoa putkeen antanee vähän confidence boostia, mutta sitä on oltavakin, koska seuraavana tulee Napoli. Jos haluamme edes haaveilla europeleistä niin se on vaan hoidettava. Edes tasapeli joka muissa olosuhteissa olisi "hyväksyttävä" tulos, ei vaan nyt riitä. Toivotaan, että SG löytää peli-iloansa ja Reijnders pelaa ylempänä kuten eilen, koska se sopii, kun Felix on ollut noin yössä.
Forza Milan ja toivo elää
|
|
|
|
The Missionary
Paikalla
Suosikkijoukkue: Riven Suomi ja joku vitun Piolismo
|
 |
Vastaus #286 : 17.03.2025 klo 12:15:52 |
|
Tietyllä tavalla tämänhetkinen peli on kuin suora paluu tasan vuoden takaiseen Piolin loppuaikojen futikseen. Aina pitää jäädä ensin tappiolle ja sitten vasta alkaa pelaaminen, maaleja tulee pääosin enemmän "kaaoksesta" kuin suunnitelluista tavoista hyökätä ja ennen kaikkea keskikentällä toistetaan ihan täsmälleen samanlaiset virheet kuin viime kaudella. Jos katsoo vaikka tuota Comon maalia, niin kentällä oli 2/3 keskikenttämiehistä ihan eri ukkoja kuin viime kaudella, mutta silti virhe oli täsmälleen sama. Puutteellisesta organisoinnista johtuen koko keskikentän kolmikko tulee Comon imaisemaksi aivan liian lähelle toista laitaa ja tämä aiheuttaa puolen San Siron kokoisen avoimen tilan keskelle boksin etualalle. Tuolla tavalla meni viime kaudellakin varmaan 15 maalia omiin. Toisena juurisyynä tuohon on se yleinen pallottoman intensiteetin puute joukkueessa, eihän tollaisessa aggressiivisessa sijoittumisessa ole sinänsä vikaa, jos homma on koko joukkueen osalta organisoitu kuntoon ja sitä pallotonta työtä tehdään oikeasti pallon riistäminen mielessä, eikä vaan vähän hölkötellen niille alueille kuin kuuluu.
Virheitä siis sekä ihan taktisesti ja organisoinnillisesti kuin sitten siinä, että palloton duuni ei vaan maistu. Joku Italianon Bologna pelaa vielä paljon aggressiivisemmin, mutta siellä pelaajat ovat oikeasti motivoituneita tekemään sitä paskaduuniakin ja tuloksen voi katsoa vaikka Laziota vastaan.
|
|
|
|
pelotudo
Poissa
Suosikkijoukkue: Pazza Inter
|
 |
Vastaus #287 : 17.03.2025 klo 12:18:01 |
|
Abrahamilta sitten taas hyvä sisääntulo ja oli merkittävä upgrade Gimeneziin.
Kattoin matsin ja ihmettelin mikä ihmeen prime-Zlatan -vaihe Tammylla oli niissä muutamassa riettaan seksikkäässä syötössä. En olisi ikinä uskonut että pystyy moisiin.
|
|
|
|
Heek
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
 |
Vastaus #288 : 17.03.2025 klo 13:38:31 |
|
Näissä comeback-voitoissa positiivista on se, että ne osoittavat pelaajista löytyvän runsaasti päättäväisyyttä ja taitoa. On sinänsä hyvä merkki, että voittoja tulee myös ilman kummoista taktista pelaamista. Se kertoo siitä, että hyviä palapelin palasia on olemassa, ja seuraavaksi se palapeli pitäisi vain koota eheäksi.
Se kokoaminen alkaa palkkaamalla pätevä direttore sportivo. Tämän dirikan johdolla pitäisi alkaa rakentaa ensi kaudelle tasapainoista joukkuetta avainpelaajien ympärille. Tämän lisäksi sporttidirikan johdolla pitäisi valita valmentaja, jonka tyyli istuu käytettävissä olevaan pelaajamateriaaliin, ja sitten vielä hankkia niitä puuttuvia palasia yhteistyössä sen uuden valmentajan kanssa.
Tämän lisäksi seurassa pitää selkeyttää toimintaa ja rooleja niin, että ylimääräinen sekavuus häviää edustusjoukkueen arjesta ja valmentaja saa työrauhan sekä selkeän esimiehen urheilujohtajasta. Moncada takaisin pääskoutiksi, Zlatan voi jutella Cardinalen kanssa ja auttaa pelaajien kosiskelussa, Furlani rustailkoon soppareita.
|
|
|
|
|
|