Joo nämä Svanbäckistä huolestumiset ovat hieman samaa sarjaa kuin besserwisseröinti Ella Junnilan harjoittelun virheistä. Uskoisin että tarvittavat keskustelut on käyty ja ajatus siitä että Svanbäck pitäisi "kaapata" on aika typerä. Eiköhän hän ole ilmaissut halunsa edustaa Suomea tarpeeksi vahvasti ja jos vaihtaisi mieltä ja majua niin siinäpä sitten tekee niin kuin itse haluaa. Eri asia sitten olisiko ollut tarvetta tulevassa ikkunassa, toki ymmärrän että isot pelit pikkuhuuhkajissa veivät tärkeydessä voiton.
Seuraavat pelit Pikkuhuuhkajille ovat tosiaan kisapaikan kannalta äärimäisen tärkeitä, ja Svanbäckin valintaa A-maajoukkueeseen olisi voinut perustella lähinnä vain noiden lukitsevien minuuttien antamisella. Silti onhan tuossa mahdollinen (muttei todennäköisin) uhkakuva, että jo nyt hyvän kauden pelanneen Svanbäckin seuraava Allsvenskan kausi onkin sitten jo paljon kovemmalla maalitahdilla tapahtuvaa tykitystä ja tämä saa kesällä siirron top8-liigoihin ja pääsee siellä pelaavaan rooliin. Gyökeres & Isak kaksikon takana Ruotsinkaan hyökkäys ei niin kova ole, ettei rotaatioon mukaan pääseminen vaatisi kovin suurta seurastatuksen kohottamista (tuoreimmassakin joukkueessa pari Allsvenskan ukkoa hyökkäyksessä mukana ja pelaajia kakkosbundesista).
Ruotsi pelaa joka tapauksessa kilpailullisia pelejä jo maaliskuussa ja voi selvitä kisoihin noista jatkokarsinnoista, mikäli uusi päävalmentaja saa kurssin käännettyä. Kesällä 2026 voisi siis teoriassa olla tarjolla kilpailullisia pelej…hv-minuutteja mm-kisoissa. Suomi taas pelaa seuraavan kerran kilpailullisia pelejä syys-lokakuun ikkunassa, mutta silloin U21 todennäköisesti pelaa lohkon ratkaisupelejä Svanbäck mukanaan. Marraskuun 2026 ikkunassa taas U21 saattaa pelata playoffkarsintaa lopputurnaukseen, ja taaskin on urheilullisesti järkevämpää pitää Svanbäck Pikkuhuuhkajissa. Tällöin eka kilpailullinen pelimahdollisuus saattaa tulla vasta 2027 keväällä.
Oon sikäli ihan samaa mieltä, että pelaaja on keskusteluissa varmasti ilmaissut vahvan halunsa edustaa Suomea ja jos mieli muuttuu niin se muuttuu, minkäs sille mahtaa. Kuitenkin, kun seuraavat mahdollisuudet lukitseviin minuutteihin 10/12/16 kuukauden päästä, niin ne on nuoren pelaajan kohdalla helvetin pitkiä aikoja, ja siinä ajassa ehtii tapahtua kehityksessä paljon, ja Ruotsin media voi alkaa aloittaa oman huolensa talentin karkaamisesta (nyt näin on toistaiseksi tehnyt vain skånelainen paikallislehti). Friisin päätös antaa jo hävityn Hollanti-pelin kymmenminuuttinen lopusta Skytälle oli varmasti urheilullisesti täysin oikea. Skyttä oli varmasti harjoituksissa näyttänyt olevansa Svanbäckiä parempi pelaaja tai pelillisesti parempi ratkaisu vaihdolle, ja siten ansaitusti enemmän oikeutettu noihin minuutteihin. Toisaalta, mikäli Ruotsi nyt pääsisi vielä kääntämään Svanbäckin pään, niin kyllä tohon hetkeen tultaisiin vielä monesti palaamaan, ainakin tällä foorumilla.
Jos HJK saisi lähivuosina kasaan edes tuollaisen 50M arvoisen Rapin Wienin kaltaisen joukkueen niin aina mentäs Knferenssiliigaan tai Eurooppaliigaan ja satunnaisesti Metarien liigaan. Ei luulisi olevan mahdoton tehtävä.
Tais tulla väärään topiciin?