• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Eurolopputurnausfinaalikarsintavälierä VPS–Gnistan 23.10.2024 18.00 @ Hietalahti

Aloittaja juristi, 23.10.2024 klo 09:32:45

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

juristi

Lyhyemmin sanottuna jalkapalloliigan versio säälipleijareista, jota tarvitaan nykyisessä sarjajärjestelmässä kannustimeksi häviäjäsarjan kärkipäähän. Onneksi tämän hassuttelun on tainnut joka kerta voittaa sarjataulukon mukaankin europaikan ansainnut joukkue, joten suurta vahinkoa ei ole päässyt tapahtumaan. Tänä vuonna on kuitenkin jälleen uusi mahdollisuus tienata ensi kesäksi konferenssiliigapelejä liigan sijalta 8.

Ensimmäinen kierros potkaistaan käyntiin jalkapallon ystävien riemuksi päällekkäin ensimmäisen liigakarsintapelin kanssa, mikä osaltaan kertonee liiton ja liigan toimistojen suuresta arvostuksesta järjestelmää kohtaan.

Gnistan on ollut tällä kaudella Vepsulle hankala vastustaja, joten luvassa lienee tasainen kamppailu nyt kotijoukkueenkin saatua pelinsä edes hitusen parempaan asentoon. Vepsun puolustus päästää lähes joka pelissä vähintään kaksi maalia, mutta on viime aikoina onnistunut tekemään niitä itsekin. Vauhtia ja viihdettä pitäisi siis riittää.

Lopputulos 3–3 ja Vepsun rankkarihistorian perusteella vieraat jatkavat rankkareiden jälkeen Interiä vastaan.

Kotijoukkueen ennakko: Otteluennakko: VPS - IF Gnistan | Eurolopputurnaus
Vierasjoukkueen ennakko: Gnistan kohtaa VPS:n Eurolopputurnauksessa
Ottelulehdykkä: MATCH 15/2024
Liput: 9,99€ (Otteluinfo paikalle saapuville)
Striimi: Ruutu+ (klo 17.45)

Tervalaakson kaljapullo

Juu, ei se jorma hirveesti seiso vielä, mutta ehkä se siitä virkistyy kun keho saa vähän inspiraatiota Lahen oluen muodossa eteläpäädyn terassilla.

Ilmeisesti jatkoaikaa pelataan jos peli on tasoissa 90+ minsan jälkeen?



Vishé

Lainaus käyttäjältä: Tervalaakson kaljapullo - 23.10.2024 klo 11:08:00
Juu, ei se jorma hirveesti seiso vielä, mutta ehkä se siitä virkistyy kun keho saa vähän inspiraatiota Lahen oluen muodossa eteläpäädyn terassilla.

Ilmeisesti jatkoaikaa pelataan jos peli on tasoissa 90+ minsan jälkeen?



Kannattaa olla nopea. Lahen juomia on kuuleman mukaan jäljellä vain pieni erä tämän päiväisessä ottelussa. Sakkoja Lahelle.

6-2 Vepsulle. Hytönen tekee 4 ja Baski 2.

juristi

VPS
1 Marttinen Teppo
5 Pitkänen Mikko
7 Cicale Alfie Theodore
15 Smyth Luka
19 Haukioja Martti
20 Hyvärinen Juho
21 Deyegbe Prosber Ahiabu
25 Lindeman Samuel
41 Ogude Emmanuel Ifeanyi
44 Bashkirov Evgenii
77 Alanko Samu

Vaihtopelaajat
4 Engström Jesper
12 Vetri Lauri-Eemil
16 Hytönen Teemu
17 Multanen Kalle
23 Niemi Miika
30 Vahtera Joonas
34 Räisänen Antti-Ville

Gnistan
1 Marcucci Jr. Anthony Joseph
3 Heiskanen Saku
7 Väyrynen Tim
10 Latonen Joakim
14 Ölander Henrik
15 Europaeus Gabriel
19 Hänninen Vertti
22 Raitala Jukka
26 Eremenko Roman
28 Kabashi Armend
40 Ojala Juhani

Vaihtopelaajat
2 Äijälä Elias
6 Woivalin Hannes
18 Pyyskänen Roope
23 Liikonen Kasperi
27 Penninkangas Teemu
31 Tatar Benjamin
45 Koski Jiri

Vishé

On kyllä helvetin outoa miksi tuo Smyth (ja myös Ogude) saa avata viikosta toiseen, kun on useimmissa otteluissa ollut aivan luokattoman huono. Hytönen tuo paljon enemmän vaaraa hyökkäyspäähän. Jontun penkitys myös jälleen kerran ihmetyttää, kun mies on ilmeisesti täysin kunnossa.

Tammelan vartija

Älkääs ny. Ei tarvitse kokea jalkapallon jälkeistä masennusta mestaruuskamppailun jälkeen :)

juristi

Lainaus käyttäjältä: Vishé - 23.10.2024 klo 14:40:04On kyllä helvetin outoa miksi tuo Smyth (ja myös Ogude) saa avata viikosta toiseen, kun on useimmissa otteluissa ollut aivan luokattoman huono. Hytönen tuo paljon enemmän vaaraa hyökkäyspäähän.

Hiukan on foorumin yleinen mielipide muuttunut alkukaudesta :D

Mutta tottahan tuo tällä hetkellä, Hytönen on loppukauden hyökkäyspään tuhnuista parhaita ja sai kivasti energiaa ja kovuutta pelaamiseensa majukutsuista. Mutta hänkin on heinäkuun jälkeen tehnyt vain yhden maalin. Jopa Lindeman on edellä.

Vishé

Lainaus käyttäjältä: juristi - 23.10.2024 klo 14:58:56
Hiukan on foorumin yleinen mielipide muuttunut alkukaudesta :D

Mutta tottahan tuo tällä hetkellä, Hytönen on loppukauden hyökkäyspään tuhnuista parhaita ja sai kivasti energiaa ja kovuutta pelaamiseensa majukutsuista. Mutta hänkin on heinäkuun jälkeen tehnyt vain yhden maalin. Jopa Lindeman on edellä.
Kertoo kyllä meidän hyökkääjien tasosta, kun Mads on loukkaantunut.

Huupponen

Veikkaan että kotijoukkue voittaa. Hytönen on ihan hyvä pelimies.

juristi

Lainaus käyttäjältä: Huupponen - 23.10.2024 klo 15:01:29Veikkaan että kotijoukkue voittaa.

Huupposen kristallipallo vei sitten viimeisetkin toivonrippeet VPS:n voitosta :(

Fred

Lainaus käyttäjältä: Vishé - 23.10.2024 klo 14:40:04
On kyllä helvetin outoa miksi tuo Smyth (ja myös Ogude) saa avata viikosta toiseen, kun on useimmissa otteluissa ollut aivan luokattoman huono. Hytönen tuo paljon enemmän vaaraa hyökkäyspäähän. Jontun penkitys myös jälleen kerran ihmetyttää, kun mies on ilmeisesti täysin kunnossa.

Täysin samaa mieltä. Smyth nyt on jotenkin edes potentiaalinen, vaikka vähän on vielä saanutkin kentällä aikaan. Ogude sen sijaan on osoittautunut totaaliseksi tuhnuksi, jonka pitäisi olla nokkimisjärjestyksessä Multasenkin takana. Viime matsissa pääsi pari kertaa boksissa ihan hyvään paikkaan pallon kanssa, mutta hämmentävän hyvin pystyi aikailemaan niin että tilanteet kuihtuivat kasaan.

Hytönen pelasi alkukaudesta paljon, vaikka näytöt olivat aika köykäisiä (toki teki maaleja). Nyt kun pelaaminen on kehittynyt ja näyttänyt ihan fiksulta, kuluttaa penkkiä. Tutkimattomat ovat Jussin ajatukset.

werner

Olis kyllä hauska ihan vittuillakseen käydä nappaamassa SJK:n ansaitsema europaikka Vaasaan, eli ei näitä nyt hävitä kannata :ylos:

Huupponen

Lainaus käyttäjältä: juristi - 23.10.2024 klo 15:16:44
Huupposen kristallipallo vei sitten viimeisetkin toivonrippeet VPS:n voitosta :(
Viime aikoina puolet veikkauksista on osuneet.

taddei

Siis näissä huumoripeleissä on vielä jatko-ottelukin, eikä mennä suoraan pilkuille tasatilanteessa?

Djbb

Lainaus käyttäjältä: Vishé - 23.10.2024 klo 14:40:04
On kyllä helvetin outoa miksi tuo Smyth (ja myös Ogude) saa avata viikosta toiseen, kun on useimmissa otteluissa ollut aivan luokattoman huono. Hytönen tuo paljon enemmän vaaraa hyökkäyspäähän. Jontun penkitys myös jälleen kerran ihmetyttää, kun mies on ilmeisesti täysin kunnossa.
Kertoo kyllä pirun karua kieltä meidän hyökkäjistä.

Olen kuitenkin samaa mieltä ja huoletta voisi Oguden tiputella pois. Smyth on jäämässä, niin mieluummin näille hyökkääjille sitten ne minuutit.

Vaikea ilta tulossa. Leppis kertoi ennakossa että osaavat reagoida Vepsun suoraviivaisuuteen. Tämä yhdistettynä heidän yleiseen prässipelaamiseen, niin eiköhän sieltä puolustusmuoto todella ylös tuoda.

Toffo

Lainaus käyttäjältä: Vishé - 23.10.2024 klo 14:40:04Hytönen tuo paljon enemmän vaaraa hyökkäyspäähän. Jontun penkitys myös jälleen kerran ihmetyttää, kun mies on ilmeisesti täysin kunnossa.

Maajoukkuetähteä sekä Vahteraa säästellään luonnollisesti eurolopputurnausfinaalikarsintaan ja eurolopputurnausfinaaliin. Vaikka Temusta tilaamani kristallipallo kertoo Gnistanin menevän tästä jatkoon.

Krishito

#16
Lainaus käyttäjältä: taddei - 23.10.2024 klo 15:46:16
Siis näissä huumoripeleissä on vielä jatko-ottelukin, eikä mennä suoraan pilkuille tasatilanteessa?

Europleijarien huumorius tai huumorittomuus on ihan käypä keskustelunaihe, jatkoajasta sen verran, että omasta mielestä erittäin kiva että edes jossain turnauksessa näitä nähdään kotimaankin sarjoissa. On nimittäin farssi, että jatkoajat pelataan Cupissa vasta välierävaiheessa. Jalkapallon viihdyttävin pelivaihe, kun tiloja aukenee ja nopeilla jaloilla pääsee oikein mässäilemään maalipaikoilla. Samassa päästään päänkin kestävyyttä mittailemaan pelaajilta ratkaisupaikoissa.

e. ja nämä tosiaan nimenomaan jatkoajalla viihdyttäviä pelin elementtejä, alkuvihellyksestä asti kun tältä näyttää säännönmukaisesti (esim. MLS), kertoo se vain siitä, että lajiosaaminen on pahemminkin hukassa.

Huupponen

Lainaus käyttäjältä: Toffo - 23.10.2024 klo 16:01:09
Vaikka Temusta tilaamani kristallipallo kertoo Gnistanin menevän tästä jatkoon.

Olen vahvasti alkanut uskomaan että oma kristallipallokin tulee Temusta osumisprosentin ollessa 25-50.

juristi

#18
Lainaus käyttäjältä: Toffo - 23.10.2024 klo 16:01:09eurolopputurnausfinaalikarsintaan

Eurolopputurnausfinaalikarsintaloppuotteluun. Tarkkana näissä.

E: Eurolopputurnausfinaalikarsintafinaalikin hyväksyttäneen.

Lumihiutale

Ogude avauksessa ei kyllä herätä minkäänlaista kiimaa. Positiiviset peliteot ovat olleet vähissä sinä aikana kun kentällä on ollut. Jos Jonttu on kunnossa niin mielummin avaukseen ja pois vaikka 55 minuutin kohdalla jos pitää säästellä. Jonttu-Cicale tuplakymppeinä voisi olla mukavaa katsoa.

Toivotaan nyt että saadaan voitto kairattua sikäli kun viime pelit ovat olleet jopa positiivisia ajatuksia herättäviä.

vesikalja

Gnisu jyrää tänään kuin Hornetit Ogelin yllä.
Latosen maalilla 0-1 :ylos:

werner


juristi



Vishé