• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Irlanti - Suomi - 14.11.2024 klo 21.45 - Tulosveikkaukset ja livespämmi

Aloittaja Julkea bulbul, 14.11.2024 klo 18:06:54

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Julkea bulbul

Hei hei, mitäs mitäs, tänäähän on peli! Eikö niin? Kai se on. Veikataan, että Valakaria kiusataan ja joutuu olemaan ottelun katsomossa tai penkillä. Suomi jostain syystä voittaa 0-1. Syy ei voitolle ei löydy niistä tekijöistä, jotka Lehto & Kylmäoja ovat analyysissään nostaneet Suomen vahvuuksiksi vaan jostain ihan muualta, kuten surkean xG:n onnekkaasta pompusta ja puolustuksen yllättävän hyvistä kaksinkamppailuista.

Hurten

#2
UEFA:n sivujen mukaan katsomossa on tänään Ollila ja Schüller. Schüller luultavasti edelleen sairaana, mutta Ollilalle tuo tuntuu pelkälle vittuilelle olla siellä ainoana miehenä kun juuri avautui mediassa tästä aiheesta.

E. on varmaan mukavaa lähteä reissuun kun kolmosmaalivahtikin nähdään tärkeämmäksi kaveriksi penkille.

Kiitaja

Melkoisen ihmeen vaatisi Suomen voitto. Syy ei tosin ole siinä, että Irlanti olisi jotenkin erityisen hyvä.

Jyyd

Irlannin kaataminen kotiyleisön edessä nykyformissa olisi yllätys, ehkä jopa jymypaukku.

Siispä melko pessimistisen nihkeä 1-0 veikkaus.

supstanssi

Lainaus käyttäjältä: Hurten - 14.11.2024 klo 18:24:30
UEFA:n sivujen mukaan katsomossa on tänään Ollila ja Schüller. Schüller luultavasti edelleen sairaana, mutta Ollilalle tuo tuntuu pelkälle vittuilelle olla siellä ainoana miehenä kun juuri avautui mediassa tästä aiheesta.

E. on varmaan mukavaa lähteä reissuun kun kolmosmaalivahtikin nähdään tärkeämmäksi kaveriksi penkille.

Ilman Schülleria ei ole paljon pelattukaan taas viime aikoina, hyvä nähdä mihin vaihtoehdot pystyvät. Vaikka sekava yleistunnelma ja surkea formi ei nyt annakaan odottaa mitään.

Villahousu

Lainaus käyttäjältä: Hurten - 14.11.2024 klo 18:24:30
E. on varmaan mukavaa lähteä reissuun kun kolmosmaalivahtikin nähdään tärkeämmäksi kaveriksi penkille.

Maajoukkuefutiksessa saa olla peräti 12 miestä penkillä, ja niihin lukeutuu käytännössä ihan aina kaksi maalivahtia katastrofin varalle. Tuossa ei todellakaan ole mitään poikkeuksellista.  Olisi eri asia, jos sinne penkille saisi ottaa vaikka viisi tai seitsemän pelaajaa, kuten "vanhoina hyvinä aikoina".

Tarkkailija5

Toivottavasti tänään ei sitten lähdetä mitään Peltolaa heittämään keskikentälle. Mieluiten 3-4-3, vaikkapa:

Antman-Pohjanpalo-Källman
Uronen-Kamara-Kairinen-Alho
DOS/Peltola-Ivanov-Hoskonen
                Hradecky

RonaldoR9Finland

Umtiti

Liian kova on Suomen poikasille höpöhöpö Leaguen B-sarja, C kutsuu.

Vaihdoin FF5:lle

Huuhkajatxx

Niin kauan kun Kamara on aloittavassa kokoonpanossa Suomi ei voita ketään B liigan joukkuetta.
Perustelut: puolustusasenne 0, hyökkäyksiin lähdöissä pysäyttää pelin syöttämällä joko alas tai vieruskaverille alibisyötön huonompaan paikkaan.
Penkiltä olevista jokainen täyttää hänen paikkansa paremmin. Sinänsä käsittämätöntä, että valkku rivejä ei ole tätä hoksannut.

Haksis

Lainaus käyttäjältä: Huuhkajatxx - 14.11.2024 klo 19:57:23

Vihdoin joku sanoo :ylos: tätä ollut koko nämä nations liiga ja viime em-karsinnat. Kaveri on kuin varjo itsestään vuosilta 2018-2021.
No oman pään riplailut ja menetykset on kyllä ollut järkyttävää seurata.

Nigel Kugelschfeir

Kai tässä pitäisi jotain edistymistä alkaa näkyä jos joku prosessi on menossa.

Kiitaja

Lainaus käyttäjältä: Nigel Kugelschfeir - 14.11.2024 klo 20:07:24
Kai tässä pitäisi jotain edistymistä alkaa näkyä jos joku prosessi on menossa.

Prosessi kohti C-liigaa :ylos:

Villahousu

Lainaus käyttäjältä: Huuhkajatxx - 14.11.2024 klo 19:57:23
Niin kauan kun Kamara on aloittavassa kokoonpanossa Suomi ei voita ketään B liigan joukkuetta.

Kun Schullerkin on tänään poissa, niin olisi aika kova päätös penkittää saman tien myös Kamara. Kairinen on toki kunnossa, muttei yksin riitä.

Elmo

Kyllähän Kamara kentällä Suomea vahvistaa, kunhan ei nyt laitettaisi laitahyökkääjäksi tai target-kärjeksi vaan koitettaisiin vaikka uhkarohkeasti ihan keskikentällä.

kokistuoppi

Newsted85

ex-adriano

SHITTY DIGITAL