Hyvä viesti Statistilta. Selvää on, että TPS jalkapallon on kyettävä tarjoamaan Turulle muutakin, kuin 13 divarimatsia 70-vuotiaassa katsomossa. Kuten edellä mainittiin visailu osoitti, että kyllä TPS edelleen kiinnostaa, kun vajaa 50 ihmistä päätti viettää tiistai-iltansa TPS:n järjestämässä tilaisuudessa.
Nämä Tepsin ongelmat ovat siitä kivoja, että ne pysyvät aika stabiileina.
Tammikuussa 2019 kirjasin palstalle muutaman idean, jotka ovat edelleen toteutettavissa pienellä soveltamisella.
Muutenkin turhaa verrata siellä on Supercell kaksikko maksamassa viulut.
Tähän Öljyn viestiin taas vastasin jo
toukokuussa 2023.Nytkin tämä joukkueen mielenkiintoisuus ja turkulaisuus on asia, jota me tällä palstalla katsomme ihan eri silmin, kun se peruspulliainen, joka katsoo Huuhkajien pelit televisiosta ja tietää suunnilleen, ketkä ovat kelvollisia ehdokkaita Ballon d'Orin voittajaksi. Kyllähän täällä potenssilääkkeiden tarve pieneni, Sihvosen ja Muzacin sopimusten myötä. Kumpikaan heistä ei kuitenkaan ole pelaaja, jota tuo edellisen lauseen ihminen tulee katsomaan tai saa edes bussinperämainoksen näkijää toteamaan "Ai, Atte on vielä Tepsissä!"
On totta, että Tepsi on pelannut tuloksekasta ja paikoin ihan kivan näköistä futista talvella ja oma nuoriso on saanut onnistumisia. Jos tämä tieto on saavuttanut tavallisen jalkapallon seuraajan, näkee hän Tepsin voittaneen joukkueen Salosta, Tammisaaresta ja seinäjokisen joukkueen reservit. Maaleja on tehneet pelaajat joista hän ei ole koskaan kuullut, eikä ole aavistustakaan heidän synnyinsijoistaan.
Itse toki samaa mieltä, että joukkueen turkulaisuus on hieno asia, mutta tässäkin saa tehdä töitä, että tämä saatetaan ison yleisön tietoon. Minun puolestani sitä saa ihan hieroa naamaan. Joukkuekuvaus Turun linnan pihassa. Promokuvia pelaajista Förillä, tuomiokirkon terassilla, torikahvilla, jokilaivoilla, Ruissalon kasvitieteellisessä jne. Paikoissa joissa turkulaiset käyvät kokemassa kotiseutuylpeyttä. Pelaajista puhuttaessa pelaajat eivät olisi Turusta, vaan Pääskyvuoresta, Kupittaalta, Varisssuolta, Hirvensalosta, Suikkilasta, Hannunniitusta.. mistä sitten ikinä ovatkin. Matsimainoksiin tunnettuja turkulaisia kasvoja. Pete Poskipartaa, Mattia ja Teppoa, Juhani Tammista, Tommi Läntistä, Robin Packalenia, lomailevia NHL-staroja, Lola Odusogaa, Kalle Lambergia, Kape Aihista ja muita sellaisia. Boksin ulkopuolisena ajatuksena 9. huhtikuuta AI-Agricola kertomaan, että keksi koko suomen kielen, että sitä voisi käyttää Tepsin kannustamiseen.
Vielä kun joku sponsori saataisiin rahoittamaan Turun kaupungin symboleja kumartava kolmospaita.