harkkapilli
Poissa
|
 |
Vastaus #525 : 04.10.2025 klo 10:43:41 |
|
Ari Lahden haastattelu - puhuu ihan asiaa! Pääosin puhuu ihan järkeviä, mutta Kansallisen Liigan laajentamisen supistamisen kohdalla ei ollut pokkaa myöntää, että pieleen meni. Minkälaisia konkreettisia asioita liigan parantamiseksi on tehty?
– No yksi hyvin konkreettinen on, että supistimme sarjaa. Tavoitteena on pyrkimys saada kovempia pelejä ja sitä kautta nopeuttaa pelaajakehitystyötä myös kotimaassa. Toinen konkreettinen asia on seuratukimalli. Pyrimme Palloliiton puolelta tukemaan seuroja, jotta saamme paremmin johdettuja seuroja ja toivottavasti enemmän yhteistyökumppanieuroja hankkivia seuroja. Lisäksi teemme koko ajan normaalia pelaajakehitys- ja valmennustyötä. Tavoite oli varmaan ihan aito, mutta oletus on osoittautumassa vääräksi, kuten täällä foorumillakin varoiteltiin jo etukäteen. Liigajoukkueet eivät ole menneet eteenpäin sen paremmin pelaajakehityksen osalta kuin taloudellisestikaan, vaan pääsarjasta ja naisten jalkapallosta on todennäköisesti pikemminkin hävinnyt euroja, kun kaksi paikkakuntaa katosi liigakartalta. Karulla tavalla myös molemmat europelejä pelanneet joukkueet epäonnistuivat parantamaan Suomen asetelmia Eurooppalaisessa seurajalkapalloilun kilpailussa.
|
|
|
|
|
Ameobi
Poissa
Suosikkijoukkue: Futis
|
 |
Vastaus #526 : 04.10.2025 klo 10:48:59 |
|
Kovempia pelejä -skeida on hyvin levinnyt eri pääsarjoihin sukupuolesta riippumatta. Juontaako juurensa jo sieltä ajoilta, kun HJK itki, ettei Veikkausliiga (tai Kansallinen) valmista koviin europeleihin. Kai niillä sarjoilla on muukin funktio, kuin valmistaa jotain joukkuetta Eurooppaan?
Samoin Helmarien miljoonayleisö telkkarissa. Vaihda tähän tilalle Susijengi, Huuhkajat tai mikä tahansa, niin ei sitä kiinnostusta siirretä tuosta vaan seurajoukkueisiin. Sen seuran pitää jo itsessään olla tärkeä kohdeyleisölleen, enkä tiedä onko suomalainen urheilukulttuuri ikinä menossa kohti tätä, joka mm. Ruotsissa on arkipäivää.
|
|
|
|
|
Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
 |
Vastaus #527 : 04.10.2025 klo 10:49:16 |
|
No, muutama kommentti. Minkälaisia konkreettisia asioita liigan parantamiseksi on tehty? – No yksi hyvin konkreettinen on, että supistimme sarjaa. Virhepäätös. – Helmarit houkutteli kesällä tv-ruudun ääreen kunnioitettavasti katsojia. Joitakin pelejä seurasi jopa miljoona suomalaista. Siinä mielessä potentiaali on selkeästi nähtävissä. Mutta emme ole onnistuneet tuomaan sitä kiinnostusta kotimaiseen liigaan ja siinä on miettimistä. Pienen porukan piirisarja ei välttämättä ole se kiinnostavin. – Olemme avustaneet pääsarjaseuroja oman markkinoinnin tehostamisessa. En tiedä ketä, missä ja miten paljon, mutta en ole muutosta huomannut. Yksi, mikä omasta kokemuksesta on tullut mieleen, jos haluaisi nopeasti kehittää suomalaista naisten jalkapalloa ja jos olisi niin sanotusti diktaattori, niin jos yhdistettäisiin Veikkausliigajoukkueisiin naisten liigajoukkue, olisi se todella nopea tapa kehittää sitä toimintaa. Kohti käytännössä suljettua sarjaa? Onneksi et oo diktaattori. meillä on tietyt periaatteet, miten Kansalliseen liigaan pääsee ja niitä lienee syytä kunnioittaa. No siis, joo. Kyllä lienee. Kilpailullisuus = hyvä. Mutta tietenkin, jos sitä lähtisi viemään, sen pitäisi olla sen kaltainen, että ikään kuin Veikkausliigan liigalisenssin saadakseen edellytettäisiin voimakkaammin sitten menestyvän naisten joukkueen mukaan tuontia. Uskon, että taso nousisi aika nopeasti, koska näimme sen Kuopiossa. Rahalla saa ja hevosella pääsee, hämmästyi Lahti?
|
|
|
|
|
copa de kybä
Poissa
|
 |
Vastaus #528 : 04.10.2025 klo 11:44:12 |
|
Yksi, mikä omasta kokemuksesta on tullut mieleen, jos haluaisi nopeasti kehittää suomalaista naisten jalkapalloa ja jos olisi niin sanotusti diktaattori, niin jos yhdistettäisiin Veikkausliigajoukkueisiin naisten liigajoukkue, olisi se todella nopea tapa kehittää sitä toimintaa. Kohti käytännössä suljettua sarjaa? Onneksi et oo diktaattori. Taitaa Lahti tuossa tarkoittaa, että edellytettäisiin jokaiselta Veikkausliigajoukkueelta panostusta myös naisten futikseen. Se sitten varsin todennäköisesti johtaisi pääosin samojen joukkueiden päätymistä myös naisten korkeimmalle tasolle, eikä siihen mitään suljettua sarjaa tarvita. Tuo juttu on sinänsä hyvää luettavaa näille palstan asiantuntijoille, jotka vuoron perään valittavat liiton toimintaa ja sitten pitävät pahana, jos joku seura käyttää edes vähän rahaa. En toki oikeasti usko, että ymmärtävät lukemaansa.
|
|
|
|
|
Timoni
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #529 : 04.10.2025 klo 12:53:28 |
|
En olisi sarjauudistusta tuomitsemassa ensimmäisen vuoden jälkeen, sillä en usko, että supistuksen realiteetteja on täysin ymmärretty KL-joukkueissa. Se ottaa aikansa, että ne kilpailun realiteetit ymmärretään ja koventunut kilpailu lyö läpi.
Mielestäni karsintasarja on nyt jo onnistunut ja siellä on tullut sopivasti yllätyksiä ja mielenkiinto pysynyt yllä. Voisin jopa sanoa, että mielenkiinto ollut parempaa kuin mestaruussarjassa, jossa mestaruus oli jo ratkennut ennen sarjan alkua.
Edelleen, isoista seuroista Ilves joutuu painamaan täysillä loppuun asti, jotta varmistaa liigapaikkansa ja Honka ei selvinnyt edes karsintasarjaan. Olisin aika varma, että Hongassa mietitään tällä hetkellä antaumuksellisesti, että miten liigapaikka jatkossa saavutetaan, ja panostukset tulevat olemaan sen mukaisia.
PK-35:n kiito on ollut yllättävää. JyPK on kärsinyt loukkaantumisista ja siirtosaagan myötä nyt viimeistään tippuu. Ensi vuonna VIFK ja molemmat nousijajoukkueet tulevat olemaan vaikeuksissa, elleivät panosta joukkueeseen. Uskon, että ensi vuoden liiga on jo parempitasoinen.
|
|
|
|
|
Slither54
Poissa
|
 |
Vastaus #530 : 04.10.2025 klo 12:53:36 |
|
Tavoite oli varmaan ihan aito, mutta oletus on osoittautumassa vääräksi, kuten täällä foorumillakin varoiteltiin jo etukäteen. Liigajoukkueet eivät ole menneet eteenpäin sen paremmin pelaajakehityksen osalta kuin taloudellisestikaan, vaan pääsarjasta ja naisten jalkapallosta on todennäköisesti pikemminkin hävinnyt euroja, kun kaksi paikkakuntaa katosi liigakartalta. Karulla tavalla myös molemmat europelejä pelanneet joukkueet epäonnistuivat parantamaan Suomen asetelmia Eurooppalaisessa seurajalkapalloilun kilpailussa.
Esiin nostamiisi asioihin pelkkä supistaminen ei niin suoraan vaikuta, että niiden osalta olisi mahdollista tehdä mitään suuria päätelmiä. Tai tietenkin aina on, mutta on eri asia, että miten hyviä ne ovat. Ensinnäkin supistaminen näin nopealla aikataululla voi vaikuttaa erilaisiin keskiarvoihin, kuten vaikkapa konkreettisesti mitattavaan keskimääräiseen seuran budjettiin tai vähemmän konkreettisesti mitattavaan keskimääräiseen joukkueiden tasoon. Näistä jälkimmäisen osalta mennään mutulla ja kun täällä foorumillakin se keskimäärin negatiivinen viesti on vallitseva, niin silloin helposti saa sen kuvan, että pelin taso menee alaspäin. Tästä voidaan sitten syytellä vaikkapa sarjan supistamista, vaikka todellisuudessa sillä ei välttämättä ole asian kanssa hirveästi mitään tekemistä. Samaan lokeroon voidaan laittaa puheet seurojen puolelta tulleista "turhista" peleistä "heikkoja vastustajia vastaan", jotka ainakin joidenkin mielestä ovat vähentyneet. Palloliitto käsittääkseni täksi kaudeksi panosti jonkin verran euroja jokaisen seuran markkinointihenkilön palkkaamiseen. On jotenkin vaikeaa kuvitella, että tämä tuo välittömän merkittävän kasvun esimerkiksi seurojen budjettiin nimenomaan tälle kaudelle. Mikäli palkattu henkilö sattuu olemaan todella hyvä myymään käytännössä minkälaista tuotetta tahansa, niin kuvittelisin muutosten tulevan näkyviin esimerkiksi ensi kauden budjetissa. Keskiarvobudjettia katsoessa (en ole tätä laskenut, mutta luvuthan on täälläkin foorumin syövereissä jossain) nousua on varmaan tapahtunut, kun pari pientä budjettia leikattiin pois ja kolme suurta on edelleen mukana. Ja ensi kaudella keskiarvo lienee nousemassa myöskin jo ihan siitä syystä, että Ilves lienee JyPKin tilalla ensi kauden sarjassa. Myös pelaajakehitykseen sarjan supistaminen ei oikeastaan vaikuta suoranaisesti mitenkään muuten kuin että pääsarjassa on potentiaalisille pelaajille vähemmän paikkoja. Mutta ensisijainen tavoite nyt ylipäätään Kansallisessa liigassa pitäisi olla nimenomaan siinä, että siellä pelaa a) enemmän naisten ikäisiä pelaajia ja b) mielummin ehkä vähän kokeneempia kuin juuri lukion lopettaneita. Lisäksi europelien tuloksia ei voi suoraan liittää supistamiseen tai olisi se aika yllätys, jos pelkästään pari joukkuetta pois leikkaamalla sarjan kärkijoukkueet alkaisivat maagisesti pärjätä paremmin eurosarjoissa. En tietenkään ole supistamisen kannalla ja perusteluja tälle voi kaivella jostain aiemmista viesteistä. Nykyinen hybridi sekamelska on vähän mitä sattuu, vaikka siinä on myöskin tiettyjä mielenkiintoisia ominaisuuksia. Valitettava tosiasia on, että Naisten Ykkönen oli tasoltaan keskimäärin tasaisempi ja tämä perustunee eniten siihen, että seurat ovat taloudellisista lähtökohdista lähempänä toisiaan kuin mitä esimerkiksi Kansallisessa Liigassa olevat joukkueet ovat. Panostusta pitäisi pystyä lisäämään, mutta se pitää tehdä järkevien rajojen sisällä. Tällä kaudella Kansallisessa Liigassa mukana olleista joukkeista tähän ei realistisesti pystyisi tulevaisuudessakaan ("kolmen suuren jälkeen)" kuin ehkä HPS ja hyvä kysymys on, miten paljon heilläkään on varaa lisätä panostustaan. Sarjan hännillä VIFKillä, JyPKillä ja PK-35:llä kaikilla on omat huolensa talouden suhteen. Tilalle ei ole Ykkösestä tulossa sellaisia seuroja, jotka voisivat tähän muutosta tuoda (pois lukien ehkä Ilves, jos kokisivat naisten edustusjoukkueeseen panostamisen kannattavaksi toiminnaksi).
|
|
|
|
|
prefect
Poissa
|
 |
Vastaus #531 : 13.10.2025 klo 17:23:07 |
|
En olisi sarjauudistusta tuomitsemassa ensimmäisen vuoden jälkeen, sillä en usko, että supistuksen realiteetteja on täysin ymmärretty KL-joukkueissa. Se ottaa aikansa, että ne kilpailun realiteetit ymmärretään ja koventunut kilpailu lyö läpi.
Mielestäni karsintasarja on nyt jo onnistunut ja siellä on tullut sopivasti yllätyksiä ja mielenkiinto pysynyt yllä. Voisin jopa sanoa, että mielenkiinto ollut parempaa kuin mestaruussarjassa, jossa mestaruus oli jo ratkennut ennen sarjan alkua.
Ruudun selostaja tuli tahattomasti maalailleeksi eilisessä HJK- KuPS pelissä kansallisen nykyistä tilannetta varsin inhorealistisesti. Aivan ensimmäiseksi korosti miten tärkeitä nämä HJK-KuPS pelit ovat kun vain niissä ollaan jotenkin lähellä kansainvälistä tasoa. Heti perään valitti millainen vahinko selvästi KuPS:in tasossa näkynyt budjetin 100k€ leikkaus on kun HJK:lla ei ole kansallisessa toista niin lähellä omaa tasoa olevaa vastustajaa että sitä vastaan pelaaminen kehittäisi mitenkään joukkuetta. Muisti vielä mainostaa miten hienosti HJK:n raha-asiat ovat kun viime vuonnakin tuli vain 400 000€ tappiota jonka sijoittajat kuittasivat. Tervetuloa vaan sarjaan uudet yrittäjät. Sarjan alussa saatiinkin taas jännittää sitä monellako pisteellä HJK voittaa tänä vuonna ja tulevatko kakkoseksi perunalastut vai sijoitussalkku. Vaikka HJK-KuPS peli edustikin kovempaa tasoa kuin mainitsemasi karsintasarja niin ei se nyt niin korkealuokkaista jalkapalloa ole että suuri yleisö jaksaisi siitä maksaa kun peleissä ei ole enää mitään panosta edes sarjan alkaessa. Karsintasarjassa on sentään jotain jännitystä kun lopputulos ei ole selvillä jo ennen ensimmäistä peliä ja vauhtia sekä vaarallisia käänteitä riittää joka viikko eikä vähiten siksi että amatöörit sekä puuhastelevat pakollisten maksujen kanssa että "valvovat" niitä. Aivan erityisesti en ymmärrä sitä mekanismia jolla kahden joukkueen leikaaminen sarjasta toisi näille jäjelle jääneille "also starring" joukkueille euroakaan lisää rahoitusta tai halua käyttää sitä sijojen 4-8 tavoitteluun. Raha on ainoa mekanismi jolla kilpailu saadaan kovemmaksi. Sarjan taso ei nouse mihinkään ellei rahaa tule jostain miljoonkaupalla näille viidelle seuralle jaettavaksi enkä keksi miksi kahdeksaan joukkueeseen kutistunut kansallinen jäisi yhtäkkiä sellaisen rahavyöryn alle jota kymmenen joukkueen sarja ei koskaan kokenut.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.10.2025 klo 17:35:41 kirjoittanut prefect »
|
|
|
|
|
Slither54
Poissa
|
 |
Vastaus #532 : 13.10.2025 klo 17:57:31 |
|
Niin taloudellisesti itseäni kiinnostaa kaikkein eniten se, miten paljon nämä Palloliiton palkkaamat markkinointihenkilöt ovat onnistuneet lyhyessä ajassa vaikuttamaan seurojen taloustilanteeseen. Tietenkään me emme saa mitään tarkkoja lukuja tietoon, mutta tällä asialla spekuloiminen voi olla jopa ihan merkittävää. Kyllähän näiden henkilöiden pitää kyetä keräämään joukkueelle vähintään Palkkansa verran lisärahaa, muutenhan tuo on ihan yhtä tyhjän kanssa koko touhu. Ehkä tähän ei tarvitse ihan yhdessä vuodessa päästä, mutta jos vaikka Klubiin palkattu henkilö onnistuu kerämään extra 5000€, niin kyllähän siinä kysymys aika nopeasti herää, että minkä takia näitä palkkaillaan? Tai se, että VIFKillä rahat on loppu kesken kauden, vaikka ensimmäinen vuosi tässä systeemissä työntekijälle vähän nopeasti tuleekin. Ensi kaudella nähdään sitten, saako Opo haluamiaan pelaajia, jotta heillä on mahdollisuus dominoida sarjaa ja miten paljon Kunnaksen paluu tiputtaa Klubin tasoa, vai tiputtaako. Tietenkin lähtökohtaisesti varmaan olisi parasta, mikäli Klubi pystyisi ylläpitämään vähintään saman tasonsa, KuPS pystyisi oikeasti haastamaan mestaruudesta ja Ahvenanmaan porukaltakin nähtäisiin jotain vähän enemmän budjetin ollessa kuitenkin enemmän kolmen suuren puolella kuin niiden ynnä muiden. Niinhän se vain on, että Karsintasarja ja Naisten Ykkönen ovat mielenkiintoisempia sarjoja, koska seurat ponnistaa kohtuullisen samalta tasolta ja silloin pelit ovat tasaisia. Mutta samalla pitää muistaa, että rekkalastillinen rahaa ei tuo parannusta Kansalliseen Liigaankaan ellei sillä tuoda tänne kuutta joukkueellista ulkomaalaisia pelaajia. Se toki voisi johtaa pelaajien keski-iän nousemiseen, ehkä toisi mielenkiintoa nuorille panostaa, mutta lieveilmiöitäkin on varmasti näköpiirissä.
|
|
|
|
|
Virheä
Poissa
|
 |
Vastaus #533 : 14.10.2025 klo 11:12:01 |
|
Jollen ihan väärin muista, niin markkinoihenkilöillä on tulostavoitteet, joihin pitää jo tänä vuonna päästä, vaikka tuki taisi olla kahdelle vuodelle. Olisihan se kiva, jos nuo tavoitteet ja tieto pääsivätkö seurat niihin julkaistaisiin alkuvuodesta.
|
|
|
|
|
Slither54
Poissa
|
 |
Vastaus #534 : 14.10.2025 klo 14:41:12 |
|
Jollen ihan väärin muista, niin markkinoihenkilöillä on tulostavoitteet, joihin pitää jo tänä vuonna päästä, vaikka tuki taisi olla kahdelle vuodelle. Olisihan se kiva, jos nuo tavoitteet ja tieto pääsivätkö seurat niihin julkaistaisiin alkuvuodesta.
Kyllä tulostavoitteet on, mutta eihän sellaisia tietenkään julki mihinkään kerrota tai sen tiedon kaivaminen vaatii vähintäänkin aika paljon resursseja tiedon hakemiseen. Tai ehkä vastaavasti voisi vaan soitella tuonne asianomaisille ja kysellä asiasta tarkemmin. Sitä muuten en muistanut, että tuki annettiin kahdelle vuodelle kerralla. kävin alkuperäisen uutisen etsimässä ja tuo piti paikkansa. Eli käytännössä tämä seuratukimalli vastaa lähes kaikilla tasoilla perus ideologialtaan Palloliiton muita seuratukimalleja, joilla on jo ainakin reilun vuosikymmenen ajan palkkailtu uusia päätoimisia eri seuroihin ympäri Suomen. Mutta tämän takia on tosiaan hyvä lueskella jälkikäteen näitä julkistettuja uutisia. JyPKillehän tämä on siis siinä mielessä hyvä uutinen, koska tämän kauden tulos ei vaikuta suoraan siihen, onko markkinointihenkilö käytössä myös ensi kaudella. Toisaalta taloudellisesta näkökulmasta (olettaen, että näillä henkilöillä on oikeaa merkitystä taloudelliseen kehitykseen) ensi kaudella Ilves puolestaan on eri arvoisessa asemassa, koska he ovat ainoa pääsarjajoukkue, jolla tätä tukea ei ole. Näin ollen siis puheet pääsarjajoukkueiden tukemisesta kaksivuotisella sopimuskaudella on lievästi kyseenalaista avoimessa sarjassa. Sinänsähän olisi tietenkin siis hieno asia, mikäli tällainen panostus saataisiin joka vuosi jokaiselle pääsarjajoukkueelle, mutta itselläni oli jo aiemmin huoli siitä, että mitä tapahtuu seuroille, jotka tippuvat sarjasta pois. No nyt JyPKillä on tämän henkilön avulla vielä toinen vuosi aikaa rakentaa omaa taloudellista himmeliään sellaiseen kuntoon, että ehkä kykenevät sitten palkkaamaan tämän henkilön omilla rahoilla jatkoa ajatellen, elleivät satu nousemaan ensi vuonna takaisin Liigaan ja saa jatkokautta. Uutisessa mainittiin myös, että ensimmäisen puolivuotisjakson aikana tavoitteen on van luoda strategioita ja suunnitelmia riippuen tuen määrästä. Eli ensi vuoden budjeteissa nämä muutokset voivat näkyä ensimmäisen kerran, jos ovat näkyäkseen. Tietenkään mistään power pointeista sun muista ei sitten löytynyt sitä, että mitä ne vaatimukset tuen jatkolle on tämän ensimmäisen puolivuotisen jälkeen. Paitsi tietenkin yleismaailmalliset "onnistumisen mittarit", joilla nyt ei makrotason jälkeen paljon tee yhtään mitään. Eli suunnitelmat on kaikilla seuroilla ja nyt niitä on sitten lähdetty toteuttamaan. Siitä sitten innokkaimmat seuraamaan taloudellisia lukuja ja miten ne ovat jatkavat kehitystään.
|
|
|
|
|
2fst4u
Poissa
|
 |
Vastaus #535 : 17.10.2025 klo 09:25:48 |
|
Keskiympyrässä HJK-luotsi Heinosen ajatuksia omasta urasta, kehittymisestä valmentajana, seuran panostuksesta ja sen mahdollistamista asioista. En vielä päässyt loppuun, mutta voisin olettaa että tulee myös kysymystä Artun omista tulevaiuuden suunnitelmista. https://spotify.link/AF1MJzt8wXb
|
|
|
|
|
Nigel Kugelschfeir
Poissa
|
 |
Vastaus #536 : 18.10.2025 klo 15:10:56 |
|
Sellainen kausi oli tämä sitten. HJK jatkanee mestaruusputkeaan ensi kaudellakin, vaikkakin uskon että moni pelaaja lähtee kokeilemaan ulkomaille. HJK on saanut aika hyvin tehtyä soppareita potentiaalisille pelaajille joten saanevat siirtokorvauksia. Koittavat varmaan houkutella noita vanhemman pään helmaripelaajia ja muita jotka ehkä hakee uutta potkua uralle Suomen kautta. Liiga muuttuu aika eteläpainoitteiseksi ensi kaudella kun JyPk tippuu pois ja Ilves tilalle. Sen sitten näkee pystyykö VIFK pelaamaan ensi kautta liigassa kun vissiin rahaa ei ole. KuPS aikoi nostaa junnuja lähtijöiden tilalle joten tuskin pystyvät ainakaan mestaruudesta pelaamaan. Råtts lähtee varmaan Ruotsiin näillä näytöillä. HPS varmaan katsoo ketä jää/jäi Klubista pienempään rooliin ja toisaalta noita peekoon parhaita koittavat saada kun junnuputki ei toimi.
Onnea Klubille mestaruudesta joka tapauksessa.
|
|
|
|
|
2fst4u
Poissa
|
 |
Vastaus #537 : 18.10.2025 klo 18:06:13 |
|
Sellainen kausi oli tämä sitten. HJK jatkanee mestaruusputkeaan ensi kaudellakin, vaikkakin uskon että moni pelaaja lähtee kokeilemaan ulkomaille. HJK on saanut aika hyvin tehtyä soppareita potentiaalisille pelaajille joten saanevat siirtokorvauksia. Koittavat varmaan houkutella noita vanhemman pään helmaripelaajia ja muita jotka ehkä hakee uutta potkua uralle Suomen kautta.
Rahatilanne etenkin Ruotsissa, joka kuitenkin se todennäköisin suunta suomalaisille pelaajille, on parin viime vuoden aikana heikentynyt niin paljon, että itseasiassa nämä pidemmät sopimukset jopa estävät suomalaisten ulkomaille siirtymisiä. Isolle osalle etenkin keskikastin joukkueista jo 5-10k€ siirtokorvaus on liikaa ja sama toki myös alakerran joukkueilla. Tanska olisi myös suomalaisille hyvä suunta siirtyä, mutta siellä sama tilanne eli siirtokorvauksia ei makseta. Kärkipään joukkueisiin suoraan Kansallisesta Liigasta ei ole asiaa, sen osoitti jo Anni Hartikaisen siirto Rosengårdiin eli ei vaan taso riittänyt. Norjassa on muutamalla kärkiseuralla rahaa siirtoihin, mutta toisaalta samalla rahalla saa sitten esim Ruotsista tai Tanskasta parempia pelaajia. Eli jos joku KL lahjakkaan nuoren pelaajan vanhempi (pelaajat tuskin tänne eksyvät tai eivät näin pitkiä kirjoituksia jaksa lukea) tämän lukee, niin älkää sitoko lapsianne liian pitkillä sopimuksilla Suomeen, ne oikeasti voivat estää siirron ulkomaille.
|
|
|
|
|
Slither54
Poissa
|
 |
Vastaus #538 : 18.10.2025 klo 18:25:12 |
|
No eiköhän katsella nyt ensimmäiseksi, että miten joukkueet alkavat kehkeytyä ennen kuin julistetaan Klubia mestariksi. Opon tuli KuPSin perämiseen on pääasiassa tainnut tuottaa nimenomaan tuloksellisesti selkeän loikan ja ylimääräisiä pistemenetyksiä on tullut sen jälkeen ehkä hieman vähemmän ja toisaalta heikommat jengit on myöskin hoideltu näytöstyyliin. Tietenkin joukkueesta katoaa keskikentältä Kansallisen Liigan tasolla vahvoja pelaajia, mutta ei tämän tarvitse menoa haitata eikä sitä välttämättä haittaa myöskään se, että omista nuorista nostetaan mukaan parhaimpia pelaajia.
Toki mestaruudesta ei kahden kauppaa laajempaa tulla näkemään. Tai näin ainakin uskon. Tietenkin Ålandilla voi olla rahaa yllättää, mutta Klubin ja KuPSin leveys taitaa olla nykyään sitä luokkaa, että kapealla ringillä ja täsmähankinnoilla saattaa olla vaikea päästä mukaan kisaan. Toivottavasti VIFK saa raha-asiansa sellaiseen kuntoon, että ei päädy seuraavaksi putoajaksi taloudellisten seikkojen takia ja toisaalta Ilvekseltä odotan myös vähintään HPS:n tämän kauden kaltaista suoritusta, koska sitä tämä sarja ennen kaikkea kaipaa. Toisaalta toivon sitä myöskin sen takia, ettei ensi kauden seurailu mene pelkästään taloudellisten lukujen lukemiseksi kauden alussa ja johtopäätösten tekemiseksi näistä, miten markkinointihenkilöiden työnjälki seuroissa näkyy.
|
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
 |
Vastaus #539 : 18.10.2025 klo 18:38:33 |
|
Ois kyllä pirun kova, jos Vaasassa ei homma toimisi ja täydennettäisiin espoolaisilla. Siinä olis taas vaihteeksi täysin älytön 5/8 PKS-jengejä ja täydennykset Kuopiossa, Tampereella ja 'haminassa.
|
|
|
|
|
Patjantekijät
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi
|
 |
Vastaus #540 : 18.10.2025 klo 20:03:48 |
|
No eiköhän katsella nyt ensimmäiseksi, että miten joukkueet alkavat kehkeytyä ennen kuin julistetaan Klubia mestariksi. Opon tuli KuPSin perämiseen on pääasiassa tainnut tuottaa nimenomaan tuloksellisesti selkeän loikan ja ylimääräisiä pistemenetyksiä on tullut sen jälkeen ehkä hieman vähemmän ja toisaalta heikommat jengit on myöskin hoideltu näytöstyyliin. Tietenkin joukkueesta katoaa keskikentältä Kansallisen Liigan tasolla vahvoja pelaajia, mutta ei tämän tarvitse menoa haitata eikä sitä välttämättä haittaa myöskään se, että omista nuorista nostetaan mukaan parhaimpia pelaajia.
Toki mestaruudesta ei kahden kauppaa laajempaa tulla näkemään. Tai näin ainakin uskon. Tietenkin Ålandilla voi olla rahaa yllättää, mutta Klubin ja KuPSin leveys taitaa olla nykyään sitä luokkaa, että kapealla ringillä ja täsmähankinnoilla saattaa olla vaikea päästä mukaan kisaan. Toivottavasti VIFK saa raha-asiansa sellaiseen kuntoon, että ei päädy seuraavaksi putoajaksi taloudellisten seikkojen takia ja toisaalta Ilvekseltä odotan myös vähintään HPS:n tämän kauden kaltaista suoritusta, koska sitä tämä sarja ennen kaikkea kaipaa. Toisaalta toivon sitä myöskin sen takia, ettei ensi kauden seurailu mene pelkästään taloudellisten lukujen lukemiseksi kauden alussa ja johtopäätösten tekemiseksi näistä, miten markkinointihenkilöiden työnjälki seuroissa näkyy.
Aikamoinen legenda on tästä Oposta kehkeytynyt ja milloin Ilvekseltä on onnistunut, ei edes vähintään vaan HPS:n tämän kauden kaltainen suoritus?
|
|
|
|
|
|
|
Nigel Kugelschfeir
Poissa
|
 |
Vastaus #542 : 18.10.2025 klo 21:55:43 |
|
HPS:lla hyvää menoa yleisömäärien suhteen. Eihän tuonne paljoa enempää taida mahtuakaan.
|
|
|
|
|
Slither54
Poissa
|
 |
Vastaus #543 : 18.10.2025 klo 22:03:21 |
|
Aikamoinen legenda on tästä Oposta kehkeytynyt ja milloin Ilvekseltä on onnistunut, ei edes vähintään vaan HPS:n tämän kauden kaltainen suoritus?
Niin sitäpä se Opo taitaa Kuopion suunnalla olla. Itse mietin lähinnä sitä, miten Kunnaksen tuleminen vaikuttaa Klubin tekemiseen ja mikäli tässä annetaan pikkaisen tasoitusta, niin ei legendan tarvitse olla edes niin legendaarinen, kunhan hoitaa muut pelit kunnialla ja ottaa pisteet kotiin vastakkain pelatuista matseista. Mutta kukapa näistä mitään tietää. Kun kerran käyrät on niin selkeästi suuntaan x ja y, niin vedetään toki karkeaa yliarvointia niiden perusteella ihan vaan huvin vuoksi. Ilvekseltä ei ole varmaan koskaan onnistunut suurin piirtein mikään, mutta se ei poista sitä faktaa, että mikäli sarjan tasoa halutaan nostaa, niin sitä kykyä pitäisi olla. Vuosi sitten taisi olla puhetta siitä, että nyt pitäisi alkaa tulosta tulemaan, mutta tulos jäi kyllä piippuun. Valmentajan vika, taas kerran?
|
|
|
|
|
Tekonurmi
Poissa
|
 |
Vastaus #544 : 19.10.2025 klo 07:39:07 |
|
Rahatilanne etenkin Ruotsissa, joka kuitenkin se todennäköisin suunta suomalaisille pelaajille, on parin viime vuoden aikana heikentynyt niin paljon, että itseasiassa nämä pidemmät sopimukset jopa estävät suomalaisten ulkomaille siirtymisiä. Isolle osalle etenkin keskikastin joukkueista jo 5-10k€ siirtokorvaus on liikaa ja sama toki myös alakerran joukkueilla. Tanska olisi myös suomalaisille hyvä suunta siirtyä, mutta siellä sama tilanne eli siirtokorvauksia ei makseta. Kärkipään joukkueisiin suoraan Kansallisesta Liigasta ei ole asiaa, sen osoitti jo Anni Hartikaisen siirto Rosengårdiin eli ei vaan taso riittänyt. Norjassa on muutamalla kärkiseuralla rahaa siirtoihin, mutta toisaalta samalla rahalla saa sitten esim Ruotsista tai Tanskasta parempia pelaajia.
Eli jos joku KL lahjakkaan nuoren pelaajan vanhempi (pelaajat tuskin tänne eksyvät tai eivät näin pitkiä kirjoituksia jaksa lukea) tämän lukee, niin älkää sitoko lapsianne liian pitkillä sopimuksilla Suomeen, ne oikeasti voivat estää siirron ulkomaille.
Jotenkin sitä ajattelee, että olisiko se lopulta ihan hyvä juttukin jos näitä nuoria lupaavia KL pelaajia saataisiin jäämään Suomeen muutamaksi vuodeksi pidempään. Itse pelaajan ja seurojenkin kannalta. En tiedä kuinka hyvältä se kuulostaa nuorena siirtyä seuraan, jolla ei ole varaa maksaa muutaman tuhannen siirtokorvauksia ja joka rypee taloudellisissa ongelmissa. Viimeisen kahden vuoden ajalta löytyy esimerkkejä, missä nuori siirtyy 1-2 vuodeksi ulkomaille suoraan vaihtopenkille. Kansallisen liigan tasosta on ollut viime vuosina kovasti keskustelua mutta syystä tai toisesta tästä sarjasta on vuosi vuodelta enemmän ja enemmän pelaajia siirtynyt ulkomaille. Vaikka siis itse Suomessa koetaan sarjan taso heikoksi niin jostain syystä pelaajat kiinnostavat ulkomaisia seuroja. Veikkaan, että kenenkään nuoren uralle tuskin aiheutuu merkittävää haittaa jos pystyy pelaamaan viikosta toiseen isossa roolissa ja minuuteilla pääsarjassa. Toisinaan siirto ulkomaille reiluna parikymppisenä voi olla se parempi asia. Pidempiä sopimuksia ei vielä toistaiseksi liikaa ole näkynyt, paitsi HJKlla ja nyt viimeisimpänä PK-35 Vantaalla. Usein sopimukset tuntuvat olevan muotoa 1+1. Jos katsotaan tällä hetkellä niitä pelaajia, jotka ulkomailla ovat isossa roolissa niin näitä eivät ole ne pelaajat, jotka ovat siirtyneet nuorena (poikkeuksia on esim. Vilma Koivisto). Nuorilla tässä tarkoitan 15-19 vuotiaita. Naisten puolella nähdäkseni tilanne ei ole sama kuin miehissä, missä kiinnostus vähenee, kun pelaaja täyttää 22-vuotta. Naisissa taloudelliset realiteetit edelleenkin sanelevat sitä, että rahalle halutaan varmempaa vastinetta, jolloin kokeneemmasta pelaajasta ollaan valmiita myös enemmän sitä siirtokorvausta maksamaan. Kuten Savolainenkin toi ilmi niin Nordsjaellandit sun muut pyrkivät ilmaiseksi saamaan muualta hyvin nuoria pelaajia itsellensä. Eli siinä mielessä olet kyllä varmasti oikeassa, että siirto voi kariutua jo pieneenkin summaan, jos ajatuksena on lähteä tällaisiin ympäristöihin pelaamaan nuorena.
|
|
|
|
|
Nigel Kugelschfeir
Poissa
|
 |
Vastaus #545 : 19.10.2025 klo 08:38:44 |
|
Toki valtaosa soppareista on tasoa kättä päälle eikä estä siirtymistä ulkomaille millon vaan. Mun ymmärtääkseni nuo Klubin jatkot on sellaisia että niistä pääsee vaan rahalla irti.
|
|
|
|
|
2fst4u
Poissa
|
 |
Vastaus #546 : 19.10.2025 klo 19:23:42 |
|
Toki valtaosa soppareista on tasoa kättä päälle eikä estä siirtymistä ulkomaille millon vaan. Mun ymmärtääkseni nuo Klubin jatkot on sellaisia että niistä pääsee vaan rahalla irti.
Tämä nykyään aika helppo tarkistaa eli kun Tulospalvelussa lukee pelaajan nimen perässä "AP" niin tarkoittaa AmmattiPelaajaa ja olikohan se raja 2000€, jotta tämän "leiman" saa.
|
|
|
|
|
Tekonurmi
Poissa
|
 |
Vastaus #547 : 20.10.2025 klo 08:57:05 |
|
Kansallisen Liigan kauden 2025 Mestaruussarjan purkamista viime vuoden tapaan. Näkemykset tervetulleita. Kansallisen Liigan karsintasarjaan myös vastaavaa voisi laatia.
HJK Helsinki • Hyvää: Voitti mestaruuden vakuuttavasti. Vahva hyökkäys (78 maalia) ja tiivis puolustus (vain 15 päästettyä). Pelaajat todella hyvässä fyysisessä kunnossa ja prässi selkeästi muille KL seuroille vaikeasti ohitettava. Ammattimaista tekemistä jokaisella osa-alueella. Pystyi voittamaan kaikki lähimmät haastajat, mieleenpainuvimpina 9-1 ja 6-1 voitot Ålandista. • Huonoa: Ei juurikaan. Lähes täydellinen kausi päättyi triplaan. Europelit jäivät pannukakuksi mutta osoitti, että eväitä on pärjätä tulevaisuudessa myös europeleissä. Erityisesti Vålerenga peli jäi lopulta positiivisesti mieleen. • Ensi kaudeksi mietittävää: Kansainvälinen kilpailukyky – seuraava askel on menestyminen Euroopan kentillä. Jos joukkueesta lähtee pelaajia niin mistä täydennykset euroseikkailuja varten. Oman Akatemian pelaajista tuskin on vielä niin koviksi vastuunkantajiksi, mikäli tähtäimessä myös mestaruus.
KuPS • Hyvää: Vahva runkosarja ja toiseksi sijoittuminen. Nousi selkeästi HJKn suurimmaksi haastajaksi valmennuksen vaihdoksen seurauksena. Loppukausi tasaista suorittamista ja peli identiteetti selkeytyi, vaikkakin viimeisillä kierroksilla muutama tappio. • Huonoa: Alkukausi. Europeleissä homma jäi vähän piippuun. Hyvänä päivänä olisi pystynyt paremmin haastamaan Nordsjaellandia. • Ensi kaudeksi mietittävää: Mistä uusi keskikenttä. Peli-identiteetin vahvistaminen ja HJK:n haastaminen. Kuinka monta pelaajaa tulee ulkomailta sisään.
Åland United • Hyvää: Kolmas sija ja hyvä hyökkäyspeli. Voitti KuPSin ja HPS:n ratkaisevissa peleissä. • Huonoa: Puolustus (43 päästettyä maalia). Oli kauden alussa suurin HJK:n haastaja mutta odotukset eivät lopulta toteutuneet. Pronssi kuitenkin ihan ansaittua. • Ensi kaudeksi mietittävää: Saavatko pidettyä maalipyssynsä vai tuleeko rosteriin kovasti vaihtuvuutta niin kuin saarilla usein on tapana.
HPS • Hyvää: Maalinteko ja hyökkäyspelaaminen. Joukkue teki kaudella toiseksi eniten maaleja mutta ei tästä huolimatta yltänyt mitaleille. Oli myös eniten maaleja rangaistuspotkuista tehnyt joukkue. • Huonoa: Epätasaisuus – voittoja ja tappioita vuorotellen. • Kehityskohteet: Pelin tasaisuus ja puolustuksen tiivistäminen. Joukkueen runko pysyy varmaankin pitkälti samana, joten tulee ensi kaudellakin haastamaan mitaleista. Paloheinässä tekeminen on hyvää ja ottaa askelia kohti ammattimaisuutta. Myös kotiyleisön tuki taattua.
PK-35 Vantaa • Hyvää: Parhaimmillaan haastaa kaikkia kärkijoukkueita ja nuoret pelaajat ovat kehittyneet ja ottaneet isompaa roolia. Voitot KuPSista ja HPS:stä ja viimeisessä pelissä HJK:n ahtaalle laittaminen lupaa hyvää tulevaisuutta varten. Lisäksi latoi 10 maalia peleissä sekä VIFKin että JyPKin verkkoon. Peli-identiteetti nojaa pallonhallintaan. • Huonoa: Sarjan selkeästi epätasaisin suorittaja. Erittäin hyvää päivää voi seurata erittäin huono päivä. • Kehityskohteet: Pelaamisen tasaisuus ja vierasottelut.
VIFK • Hyvää: Alkukausi. Pystyi viemään pisteitä Ålandilta, PK-35 Vantaalta ja PK-35 Helsingiltä. • Huonoa: Heikoin maaliero (-66) ja vain kolme voittoa. Romahtaminen alkukauden jälkeen ja taloudelliset epävarmuudet. • Kehityskohteet: Tekemistä riittää kaikilla osa-alueilla. Ensimmäisenä talous kuntoon, jotta lisenssi irtoaa sarjaan ensi kaudeksi.
|
|
|
|
|
blackhawk
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, Suomi, Everton
|
 |
Vastaus #548 : 20.10.2025 klo 13:12:07 |
|
VIFK teki juuri sen mitä säilymiseen vaadittiin ja säilyminen heillä taisi olla tavoitteenakin. Loppukauden 12 ottelun tappioputki tuli sarjapaikan kannalta merkityksettömissä otteluissa. Ei ollut VIFK:n vika, ettei säilymiseen vaadittu heinäkuun jälkeen enempää. Ennemminkin sarjajärjestelmän suunnittelijat voivat katsoa peiliin, jos VIFK:n panoksettomat ottelut loppukaudella nähdään ongelmana.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.10.2025 klo 13:32:57 kirjoittanut blackhawk »
|
|
|
|
|
haikaran uhri
Paikalla
Suosikkijoukkue: Sarjataulukkofetisisti
|
 |
Vastaus #549 : 20.10.2025 klo 20:00:14 |
|
VIFK teki juuri sen mitä säilymiseen vaadittiin ja säilyminen heillä taisi olla tavoitteenakin. Loppukauden 12 ottelun tappioputki tuli sarjapaikan kannalta merkityksettömissä otteluissa. Ei ollut VIFK:n vika, ettei säilymiseen vaadittu heinäkuun jälkeen enempää. Ennemminkin sarjajärjestelmän suunnittelijat voivat katsoa peiliin, jos VIFK:n panoksettomat ottelut loppukaudella nähdään ongelmana.
Jep. Ihmettelen kyllä suuresti, miten ei huomata, kuinka monta joukkueetta monessa (yläloppu-)sarjassa romahtavat kauden lopussa merkitsemättömissä otteluissa. Kaksinkertaisissa sarjoissa tämä kävisi suurimmalle osalle kalliiksi.
|
|
|
|
|
|
|
|