• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

JJK 2025 - Parempaa tulossa (?)

Aloittaja Azazello, 18.12.2024 klo 21:02:48

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Azazello

Jyväskyläisen jalkapallon lippulaiva JJK lähtee tällä haavaa toiseen kauteensa uudessa Ykkösessä (vaikka toki ennen sitäkin pelasi Ykkösessä, josta putosi Ykköseen). Päävalmentajana jatkaa Brian Page, joka hiljattain solmi 2-vuotisen jatkosopimuksen. Talviharjoittelua piristänee uuden Huhtahallin valmistuminen mutta vastaavasti ensi kautta vaikeuttaa Harjun remontti, eli kotikenttänä toiminee Viitaniemen tekonurmi (?).

Uusia kasvoja viime kauteen on ainakin PEPOssa pelannut Jonathan Dunyin, Inter/2:ssa pelannut Tuukka Pahkala ja Ilves-Kissoissa aiemmin esiintynyt Niki Patjas. Kaikkiaan joukkue on todella nuori ja paikallisaste korkea. Eipähän ainakaan millään muukalaislegioonalla vedetä. Paljon viime kauden JJK:n U18-joukkueessa ja Nelosen farmiporukassa pelanneita nimiä näkyy olevan listoilla. Lisäilen noita viime kauden seuroja kunhan niitä selvitän.

Seura ei ole ihan vielä sopimuslistaa ehtinyt julkistaa, mutta Keskisuomalainen uutisoi sopimuksista joten laitetaan nyt vihdoin uusi avaus pystyyn.

https://www.ksml.fi/urheilu/8152679

Sopimustilanne:

MV
Jerry Kananen
Joel Pasoja

P
Alex Ciriaco
Otto Huttunen
Valtteri Kangasniemi (NJS)
Samuel Kähäri
Kaarlo Rintamäki
Aleksi Tammisto (TPS U20)
Vilho Virén

KK & H
Jonathan Dunyin (PEPO)
Arjan Goljahanpoor
Hugo Halonen (FCV)
Noel Holmalahti
Arttu Leivonen
Miska Lundell
Miika Mahlamäki
Shirman Osso
Tuukka Pahkala (Inter/2)
Niki Patjas (Ilves-Kissat)
Santtu Rönkä

Ei ole tietoa, millaisia vahvistuksia on vielä tarkoitus naarata, aika paljon kokeneempaa osastoa viime kauden porukasta on listoilta poistunut. Mutta vaikeaa kautta on helppo sen sijaan ennustaa. Toki jos saavat porukan kasaan tällä kaudella aiemmin kuin huhtikuun alkuun ja pääsevät treenaamaan Jyväskylässä Äänekosken sijaan, niin varmasti tuokin vaikuttaa.

Itse olen tosi iloinen että Arjan ja Semmu jatkavat. Etenkin Arjanille on varmasti isoa roolia tarjolla.

Metsurin koira



Furu


Latvis

Dini on mielekiintoinen nimi listassa. Oli MP-vuosina aika kova ukko toiselle sarjatasolle, ja kun odoteltiin siirtoa liigaan niin menikin täysin yllättäen sarjatasoa alemmas Pepoon. Siellä ei käsittääkseni saanut osakseen mitään hirveää kehutulvaa. Viime vuonna ei ilmeisesti pelannut sitten missään.

juzzz

Otetaan nyt tämä sitten seurantaan ettei mene pelkäksi yleisen puolen politiikkatopikkien paskassa kahlaamiseksi tämä forkkahomma.

joku roti


Vale-valeysi

Lainaus käyttäjältä: Azazello - 18.12.2024 klo 21:02:48
Vilho Virén
Onko sukua Vinssille?

Lainaus käyttäjältä: Azazello - 18.12.2024 klo 21:02:48Itse olen tosi iloinen että Arjan ja Semmu jatkavat. Etenkin Arjanille on varmasti isoa roolia tarjolla.
Molemmille :ylos: Shemmu on liian hyvä ykköseen ja Goljatti otti viime kaudella useammassa matsissa koko muun paskahousujengin harteilleen ja puhtaalla voitontahdolla sai jengille selkärangan takaisin paikoilleen :ylos:

Ladan keskisormi

Avaukselle :ylos: Sen sijaan sopimuslista näyttää huolestuttavalta.


Vale-valeysi

Lainaus käyttäjältä: IloinenHirvi - 19.12.2024 klo 09:28:34
Vinssin poika
:ylos: jos on edes puoliksi yhtä kova luu kuin faijansa niin sitten ei ainakaan laita vuoda 8) :ylos:

Furu

Lainaus käyttäjältä: Ladan keskisormi - 19.12.2024 klo 09:27:47
Sen sijaan sopimuslista näyttää huolestuttavalta.
En nyt kuitenkaan ehkä vielä joulukuussa huolestuisi tilanteesta, vaikka vaatiihan tuo kokemusta vielä listalle. Aikaa kuitenkin on. Latviksen positiiviselle signaalille Dinistä :ylos:

Tombey

Lähtökohdat ovat vähintään mielenkiintoiset. Yritän olla ajattelematta liikaa ja suistumatta epätoivon synkkiin syövereihin. Miten koripallokohussa retuutettu Vesalainen onnistuu yritysmyynnissä? Onko katsojakeskiarvo Viitaniemessä kahtasataa enempää? Toimiiko Nevanpään etäyhteydet? Niin paljon avoimia kysymyksiä. Joukkueesta puuttuu vielä johtava pelaaja monelta pelipaikalta. Entä Manu, vieläkö vedetään yksi encore? "Big Boss" Dunyinin hankinnalle peukkua. :ylos:

Ps. Muut oli sängys, Niki Patjas

Pallopoika65

Lainaus käyttäjältä: Vale-valeysi - 19.12.2024 klo 09:17:41
Onko sukua Vinssille?
Molemmille :ylos: Shemmu on liian hyvä ykköseen ja Goljatti otti viime kaudella useammassa matsissa koko muun paskahousujengin harteilleen ja puhtaalla voitontahdolla sai jengille selkärangan takaisin paikoilleen :ylos:
Ei ollut Osso kyllä liian hyvä. Eikä ollut kyllä kukaan viimekauden joukkueesta "liian hyvä ykköseen" toki hyviä signauksia molemmat ja Ossolla on kyllä potentiaalia mennä ylöspäin.

Hupikukko

Reilu-jonin mukaan Oulun korisjengin konkurssi oli muiden syy
https://www.ksml.fi/urheilu/8160794


Urpo Tomera


hyvä kutina

Lainaus käyttäjältä: Urpo Tomera - 20.12.2024 klo 21:43:04
Jes Vesalainen jatkaa..:ylos:
Uutisen mukaan jatko JJK:ssa on vielä "mietinnän alla", eli pieni mahdollisuus on että janari tajuaa painua vittuun JJK:sta.

NOPEAMUSTAMIES

Lainaus käyttäjältä: Hupikukko - 20.12.2024 klo 19:56:28
Reilu-jonin mukaan Oulun korisjengin konkurssi oli muiden syy
https://www.ksml.fi/urheilu/8160794
Mä ymmärsin jutusta, että Kokoomuksen syy.

Azazello

Lainaus käyttäjältä: hyvä kutina - 20.12.2024 klo 21:57:04
Uutisen mukaan jatko JJK:ssa on vielä "mietinnän alla", eli pieni mahdollisuus on että janari tajuaa painua vittuun JJK:sta.

Toivottavasti nyt seurajohtokin pikkuhiljaa tajuaa asian.

Kozelek

Kieltämättä jutussa tuo 40k lainan ottaminen tilanteessa, jossa jo tiesi homman kusevan osoittaa jotain taloudenhoitotaidoista. Toki hattua pitää vähän nostaa lojaaliudesta, ja vankkumattomasta uskosta, mutta kyllähän Joni on jo aika lailla nähty.

Elmo

#21
Lainaus käyttäjältä: NOPEAMUSTAMIES - 20.12.2024 klo 22:39:31
Mä ymmärsin jutusta, että Kokoomuksen syy.
Olihan jutussa universaaleja totuuksia: Never trust a kokoomustyyppi.

Vesalaisella on vahvuutensa, media, markkinointi, esillä pysyminen.
Rahapuolen osalta sitten harkinta ja osaaminen ei aina vakuuttanut.

Jutusta käy myös minusta ilmi, että oli ehkä jo vähän leipääntynyt JJK touhuun, kun korisseikkailu nimenomaan toi kipinää.

JiiPee

Hyvin tyypillistä Vesalaistahan tuo, pensseli jolla maalataan on iso ja samoin sitten sotkukin jos vedot eivät ole osuneet kohdilleen. Enkä nyt varsinaisesti kommentoi sitä kuka on Oulussa ollut syyllinen ja mihin, mutta pieneen piiperrykseen ei Vesalaisella yleensä ole kärsivällisyys riittänyt ja Jyväskylässähän tuskin muuta on tarjolla jalkapallon saralla.

Vale-valeysi

Lainaus käyttäjältä: Pallopoika65 - 19.12.2024 klo 13:13:26
Ei ollut Osso kyllä liian hyvä. Eikä ollut kyllä kukaan viimekauden joukkueesta "liian hyvä ykköseen" toki hyviä signauksia molemmat ja Ossolla on kyllä potentiaalia mennä ylöspäin.
Joo ei viime kaudella kukaan ollut liian hyvä mutta kyllä mä väittäisin, että Osson taso riittäisi ykkösliigaan.

Lainaus käyttäjältä: JiiPee - 21.12.2024 klo 09:44:07
Hyvin tyypillistä Vesalaistahan tuo, pensseli jolla maalataan on iso ja samoin sitten sotkukin jos vedot eivät ole osuneet kohdilleen. Enkä nyt varsinaisesti kommentoi sitä kuka on Oulussa ollut syyllinen ja mihin, mutta pieneen piiperrykseen ei Vesalaisella yleensä ole kärsivällisyys riittänyt ja Jyväskylässähän tuskin muuta on tarjolla jalkapallon saralla.
JyPKissä kuitenkin jatkaa uuden sopimuksen voimin ja mainitsihan tuo, että hyvät näkymät kun uusi halli nousi ja Harjun remppa valmistuu tulevaisuudessa... eiköhän Reilu jatka eläkeikään asti molemmissa joukkueissa.

Urpo Tomera

On kyllä helvetin hyvät näkymät kun puhkinussittu matto vaihdetaan viimein uuteen ja yleisurheilukenttä saa uuden katsomon. Hallikin valmistui vain 30 vuotta myöhässä. :D

Juuri näiden puheiden, joilla sahataan vaan lisää omaa oksaa, pitää Vesalaisesta päästä eroon. Ei selvästikkään ymmärrä olosuhteiden päälle yhtään mitään.